Ilkan aikaisempi blogi Aarteenetsinnästä, eli saadun mielikuvan avulla tapahtuvasta ihmisen etsimisestä ja hänen puolestaan rukoilemisesta, herätti minussa hyvin ristiriitaisia tunteita. Ristiriita ei nouse itse tekstistä, vaan siitä miten suhtautua kaikkeen siihen Hengellisyyteen jonka keskellä elän. Ilkka kuvaa tekstissään tilannetta, jonka hän teki harjoitus mielessä. Pohdin mitä on elää joka päivä Hengen täyteydessä ja valmiina olemaan käytettävissä. Samalla on pohdittava sitä, että ketä Jumala kutsuu työhönsä. Keskustelu blogin perässä kertoi asenteista ja ihmisten kokemuksista kun tällaisia ”taitoja” harjoitellaan. Tosin kyseessä ei ole taito ja harjoittelussakin on kyse enemmänkin siitä että osaamme tunnistaa sen kun Jumala tarvitsee meitä ja rohkenemme toimia.
Hengellistä keskustelua vaivaa tietynlainen yksisilmäisyys, jossa unohdetaan usein pois kaikkein tärkein tekijä eli se mitä Jumala meistä tahtoo ja miten hän meitä varustaa, jotta voisimme toteuttaa hänen tahtonsa. Uskossaan hapuileva ihminen on etsijä, joka pyrkii löytämään oman paikkansa tässä maailmassa mutta sen lisäksi hän haluaa ymmärtää mikä on Jumalan kuningaskunta. Usein kun ihminen löytää vastauksia hän huomaakin, että hän itse onkin osa Jumalan kuninkaallista valtakuntaa ja se on hänen paikkansa. Maailma, josta hän etsi paikkaansa olikin vain väliaikainen koti jossa hän oli vieraana.
Jumalan valtakunta on todellisuutta ihmiselle, joka seuraa Jeesusta. Tällainen ihminen katsoo maailmaa erilaisin silmin. Nuo silmät hakevat kohdetta, jolle Jumala haluaa osoittaa rakkauttaan.
Miksi tällainen ajattelu herättää Kristityissä niin usein vastarintaa. Ihminen ja hänen vapaa tahtonsa haluaa katsella tätä maailmaa omin silmin. Toisaalta vastarinta voi nousta epävarmuuden takia. Mutta suurin syy voi olla yksinkertaisesti se, että Jumalalla on jokin toinen suunnitelma ja siksi ajatus ei tunnu omalta.
Kaikkia ei ole luotu hurjastelemaan Pyhän Hengen liekeissä pitkin kaupunkien katuja ja toreja rukoilemassa ihmisten puolesta ja parantamassa jokaista kipeän näköistä vastaantulijaa. Sanon tämän siksi, että usein törmään ihmisiin, jotka ovat aikansa pyörineet karismaattisissa porukoissa ja sitten pettyneet kun eivät ole saavuttaneet jotain armolahjaa tai ominaisuutta. Joko he itse ovat asettaneet näitä tavoitteita tai yhteisö ympärillä on alkanut asettaa heille normeja, jotka edellyttävät tiettyjen hengellisten normien saavuttamista. Oli niin tai näin Jumala ei toimi tällä tavalla.
Jumalalle on kaikista tärkeintä saada ihminen lähelleen, pelastaa hänet. Siksi kaikki mitä Pyhä Henki tekee kirkastaa Kristusta. Jumalan lähestyy ihmistä rakkaudella, pakottamatta mihinkään. Siksi Pelastushistoria rakentuu armon ympärille. Armoa tarvitaan maailmassa, jossa vallitsee laki, joka tuomitsee synnin. Synnin, joka saa alkunsa siitä, että olemme erossa Jumalasta. Jeesus puhui jatkuvasti rakkaudesta, jotta hänen seuraajansa ymmärtäisivät, että rakkaus ja rakkaudessa tehdyt teot houkuttelisivat ihmisiä ovelle, joka johtaa Jumalan luo. Jeesus itse on tuo ovi.
Tuo Ilkan kuvaama harjoitus vei ajatukseni Jeesukseen, joka jollain tavalla löysi aina ne ihmiset, jotka eniten tarvitsivat häntä. Jeesus itse sanoi, että hän tekee vain sen minkä Isä hänelle näyttää. Ja jokaiselle ihmiselle Jeesus teki asioita eri tavalla. Pyhä Henki antaa meille ikäänkuin lasit joiden kautta voimme katsoa maailmaa ja etsiä sitä mitä Jumala tahtoo ja olla työmiehiä Jumalan viljapelloilla
Uskonkin, en väitä tietäväni, että samalla tavalla Jeesus kohtaa meidät ja hän tuntee meidät ja meidän tarpeemme. Jumala tuhlaa meihin lahjojaan ja suurin kaikista näistä lahjoista on usko Jeesukseen . Sen jälkeen tulevat muut lahjat, joiden tehtävä on joko säilyttää uskoa seurakunnan keskellä tai etsiä ja tuoda uusia ihmisiä Jumalan luo.
Jos oivallamme oikein armon joka on kohdannut meidät ja tajuamme sen valtavan rakkauden jota Jumala on meille osoittanut, niin se minkä aikaisemmin olemme kokeneet taakaksi ja velvollisuudeksi Jumalaa kohtaan onkin nyt ilo ja etuoikeus. Siksi on minusta oikeus joskus jopa fiilistellä ajatuksella, että olen samalla puolella kuin Kuningasten Kuningas ja puhjeta ylistykseen.
12/03/2015 07:25
”Miten suhtautua kaikkeen siihen Hengellisyyteen jonka keskellä elän.”
Siinähän se pointti on, että Hengellisyyttä isolla Hoolla taitaa olla suunnilleen yhtä paljon eri sorttia kuin kristittyjä täällä maan päällä tallustaa. Jumalan luo ei ole kuin yksi tie, Jeesus. Mutta kovin mystisesti se tie meille jokaiselle ilmenee eri tavalla. Yksi Tuomas potee jonkunlaista epävarmuutta ja epäilystä koko matkansa ajan ja saattaa juuri sellaisena siunata lähimmäisiään. Toinen rynnistää elämän taistelutantereelle Henki uljaasti hulmuten, ja kas kummaa, joku hänen kauttaan taistelukentällä paranee, herää kuolleista ja pääsee kotiin. Mikä minä olen sanomaan, että tuo toinen on väärässä.
”Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt.”
TykkääLiked by 3 people
12/03/2015 10:37
Ensin ajattelin, että kirjoitan enemmänkin. Tovin mietittyäni ajattelin olla kirjoittamatta mitään. Toisen tovin jälkeen kuitenkin… tekstisi tuntuu aidolta – ei miltään teennäiskristilliseltä höpötykseltä, joittenkalaisiakin olen lukenut.
TykkääLiked by 2 people
12/03/2015 17:20
Mitä useampaan kertaan luen, sitä paremmaksi muuttuu. Syvällistä, herkkää, armollista tekstiä Tapio! Tässä on kaikki, ei tarvitse mitään lisätä.
Hyvä että olet taas täällä, että jaksat! Minä ainakin tarvitsen ajatuksiasi luettavakseni!
Kiitos!
TykkääLiked by 1 henkilö
12/03/2015 17:53
Kiitos tästä tekstistä!
TykkääLiked by 1 henkilö
14/03/2015 12:27
Teksti oli tosi hyvä, mutta oma katseeni kiinnittyi lisäksi kuvaan.
Kumpa olisin noin syvällä uskossa kuin tuo pyöräsi.
En pääse irti siitä pyhän hengen kutsusta. Sieluni on siinä kiinni.
TykkääTykkää