Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


1 kommentti

Jännittäviä ovat Hengen kulkemiset – muistikuvia New Winesta 1

WP_20160716_006 – kopio

– Pyhä Henki nousee sinuun jalkojen kautta, sanoi esirukoilija.

Hah, juuri tuonhan minä halusinkin kuulla! Oli tämän vuoden New Wine -konferenssin ensimmäinen ilta, ja jokin minua suurempi tuuppasi minut esirukouspalveluun, vaikka ei oikein olisi edes huvittanut. Ensin kaikki esirukoilijat näyttivät välttelevän minua. Ehkä näytin toivottomalta tapaukselta. Tai pelottavalta. Lopulta pitkä, kiharatukkainen kaveri pysähtyi kohdallani, otti olkapäästäni kiinni ja puhui kielillä hiljaa. Puhui aika pitkään. Eipä taida tänään langeta osakseni viisauden tai edes tiedon sanoja, tuumiskelin itsekseni. Sitten rukoilija havahtui ja kertoi Pyhän Hengen aikeista nousta minuun jalkoja myöten. Sanoi vähän epävarman oloisesti.

– Tuotapa minun täytyy tuumia vähän tarkemmin, vastasin diplomaattisesti.

Lähdin kävelemään mökille päin. Ilta ei ollut enää ihan nuori. Hämärä oli aavisteltavissa Keski-Suomessa. Ystävä ehdotti lenkkiä Himoksen rinteille. Joo, miksei. Könyttiin kohta rinnettä ylös ihan huohottamatta. Juteltiin tärkeistä asioista, kuten musiikista, autonvaihdosta ja kristinuskon eri suunnista, jotka eivät tahdo löytää sopua joko toistensa tai Raamatun kanssa. Himoshuipulta näkyi kauas.

Seuraavana iltana käveltiin saman ystävän kanssa eri reittejä. Ihmeteltiin kesken jäänyttä mökkiprojektia rinteen juurella ja hiippailtiin golfkentän reunoja. Joku hyttynenkin oli liikkeellä. Keskustelut jatkoivat edellisen illan latuja kesäajasta huolimatta.

Toisena iltana alkoi vähän huvittaa. Tarkoittaako se Pyhän Hengen tuleminen jakojen kautta sitä, että kävelee ystävän kanssa ja antaa keskustelun elvyttää aivotoimintaa. Hah, juuri sitähän minä olin koko kesän odottanutkin. Remonttihommissa ja yövalvomisissa oli mennyt aikaa niin, että juuri mitään luovaa ei ollut päässä liikkunut. Ei luovaa eikä edes asiallista. Ja siinä nyt sitten käveltiin ja puhuttiin tärkeitä asioita.

New Wine -päiville poikkeuksellisesti sateet yllättivät, ja kävelyt loppuivat. Ehkä P. Henki oli silti saanut jonkinlaisen otteen, jos ei koko jalasta niin ainakin pikkuvarpaasta. Keskustelut ystävän kanssa ovat hiljaksilleen jatkuneet New Winen jälkeenkin. Onko kirkon opetus laimennettua? Onko Pyhä Henki vahvempi kuin monissa piireissä on annettu ymmärtää? Mikä lopulta on kristityn elämän tarkoitus? Vastauksia voi fundeerata itse kukin. Ovatko vastaukset kysymyksiin mustavalkoisia? Olenko itse liian vai edes riittävän mustavalkoinen? Minne kulkee minun tieni?

Väittävät, että Henki kulkee missä tahtoo niin kuin tuuli. Johanneksen evankeliumin mukaan ne ovat Hengestä syntyneet, jotka sellaisia reittejä kulkevat. En itse väitä tuulen lailla kulkevani, mutta ehkäpä on silti aiheellista lähteä lenkille. Miettimään vaikka sitä, että jos joku välittää oikein omituisen viestin, niin onko viesti välttämättä väärä.

Mainokset


5 kommenttia

Fiilistelyä ja Pyhässä Hengessä hurjastelua

niitokone

Ilkan  aikaisempi blogi Aarteenetsinnästä, eli saadun mielikuvan avulla tapahtuvasta ihmisen etsimisestä ja hänen puolestaan rukoilemisesta, herätti minussa hyvin ristiriitaisia tunteita.  Ristiriita ei nouse itse tekstistä, vaan siitä miten suhtautua kaikkeen siihen Hengellisyyteen jonka keskellä elän. Ilkka kuvaa tekstissään tilannetta, jonka hän teki harjoitus mielessä. Pohdin mitä on elää joka päivä Hengen täyteydessä ja valmiina olemaan käytettävissä. Samalla on pohdittava sitä, että ketä Jumala kutsuu työhönsä. Keskustelu blogin perässä kertoi asenteista ja ihmisten kokemuksista kun tällaisia ”taitoja” harjoitellaan. Tosin kyseessä ei ole taito ja harjoittelussakin on kyse enemmänkin siitä että osaamme tunnistaa sen kun Jumala tarvitsee meitä ja rohkenemme toimia.

Hengellistä keskustelua vaivaa tietynlainen yksisilmäisyys, jossa unohdetaan usein pois kaikkein tärkein tekijä eli se mitä Jumala meistä tahtoo ja miten hän meitä varustaa, jotta voisimme toteuttaa hänen tahtonsa. Uskossaan hapuileva ihminen on etsijä, joka pyrkii löytämään oman paikkansa tässä maailmassa mutta sen lisäksi hän haluaa ymmärtää mikä on Jumalan kuningaskunta. Usein kun ihminen löytää vastauksia hän huomaakin, että hän itse onkin osa Jumalan kuninkaallista valtakuntaa ja se on hänen paikkansa. Maailma, josta hän etsi paikkaansa olikin vain väliaikainen koti jossa hän oli vieraana.

Jumalan valtakunta on todellisuutta ihmiselle, joka seuraa Jeesusta. Tällainen ihminen katsoo maailmaa erilaisin silmin. Nuo silmät hakevat kohdetta, jolle Jumala haluaa osoittaa rakkauttaan.

Miksi tällainen ajattelu herättää Kristityissä niin usein vastarintaa. Ihminen ja hänen vapaa tahtonsa haluaa katsella tätä maailmaa omin silmin. Toisaalta vastarinta voi nousta epävarmuuden takia. Mutta suurin syy voi olla yksinkertaisesti se, että Jumalalla on jokin toinen suunnitelma ja siksi ajatus ei tunnu omalta.

Kaikkia ei ole luotu hurjastelemaan Pyhän Hengen liekeissä pitkin kaupunkien katuja ja toreja rukoilemassa ihmisten puolesta ja parantamassa jokaista kipeän näköistä vastaantulijaa. Sanon tämän siksi, että usein törmään ihmisiin, jotka ovat aikansa pyörineet karismaattisissa porukoissa ja sitten pettyneet kun eivät ole saavuttaneet jotain armolahjaa tai ominaisuutta. Joko he itse ovat asettaneet näitä tavoitteita tai yhteisö ympärillä on alkanut asettaa heille normeja, jotka edellyttävät tiettyjen hengellisten normien saavuttamista. Oli niin tai näin Jumala ei toimi tällä tavalla.

Jumalalle on kaikista tärkeintä saada ihminen lähelleen, pelastaa hänet. Siksi kaikki mitä Pyhä Henki tekee kirkastaa Kristusta. Jumalan lähestyy ihmistä rakkaudella, pakottamatta mihinkään. Siksi Pelastushistoria rakentuu armon ympärille. Armoa tarvitaan maailmassa, jossa vallitsee laki, joka tuomitsee synnin. Synnin, joka saa alkunsa siitä, että olemme erossa Jumalasta. Jeesus puhui jatkuvasti rakkaudesta, jotta hänen seuraajansa ymmärtäisivät, että rakkaus ja rakkaudessa tehdyt teot houkuttelisivat ihmisiä ovelle, joka johtaa Jumalan luo. Jeesus itse on tuo ovi.

Tuo Ilkan kuvaama harjoitus vei ajatukseni Jeesukseen, joka jollain tavalla löysi aina ne ihmiset, jotka eniten tarvitsivat häntä. Jeesus itse sanoi, että hän tekee vain sen minkä Isä hänelle näyttää. Ja jokaiselle ihmiselle Jeesus teki asioita eri tavalla. Pyhä Henki antaa meille ikäänkuin lasit joiden kautta voimme katsoa maailmaa ja etsiä sitä mitä Jumala tahtoo  ja olla työmiehiä Jumalan viljapelloilla

Uskonkin, en väitä tietäväni, että samalla tavalla Jeesus kohtaa meidät ja hän tuntee meidät ja meidän tarpeemme. Jumala tuhlaa meihin lahjojaan ja suurin kaikista näistä lahjoista on usko Jeesukseen . Sen jälkeen tulevat muut lahjat, joiden tehtävä on joko säilyttää uskoa seurakunnan keskellä tai etsiä ja tuoda uusia ihmisiä Jumalan luo.

Jos oivallamme oikein armon joka on kohdannut meidät ja tajuamme sen valtavan rakkauden jota Jumala on meille osoittanut, niin se minkä aikaisemmin olemme kokeneet taakaksi ja velvollisuudeksi Jumalaa kohtaan onkin nyt ilo ja etuoikeus. Siksi on minusta oikeus joskus jopa fiilistellä ajatuksella, että olen samalla puolella kuin Kuningasten Kuningas ja puhjeta ylistykseen.


11 kommenttia

Rukouksen karttelua rannalla – Best of New Wine part 3  

WP_20140712_029

New Winen lopputilaisuuden viimeinen laulu oli juuri vaiennut. Oma perheeni oli mennyt hyytävään veteen uimaan, minä puolestani en. Laskeuduin kuitenkin rantaan kädet tukevasti taskuissa. Puun alla istui toinen perhe, jota en oikein tuntenut, muutaman sanan olin vaihtanut perheen äidin kanssa, isää moikannut yhden käsipäivään verran. Mutta New Winessa kun oltiin, niin kävelin heidän luokseen.

Perheen isä kertoi ensi töikseen minulle kenkkumaisesta vaivastaan. Ihan tuosta vaan, tuntemattomalle ihmiselle. Sanoin siihen jotain miesmäisen empaattista, kuten ”no voi” tai ”auts” tai vastaavaa, ja istuin perheen seuraan. Perheen kuopus, kolmivuotias tyttö tuli esittelemään kampaustaan, joka oli mennyt pörröiseksi. Tyttö istahti syliini eikä minun auttanut muuta kuin alkaa letityshommiin.

Juteltiin ison pajun alla niitä, näitä. ”Ai, olet siellä hommissa; tunnetko sitä ja sitä ihmistä. No kappas, että sielläkin olette asuneet ja me asutaan nyt siinä ihan lähellä, alle sadan kilometrin päässä. On muuten ollut tosi hyvä New Wine, parhaita ikinä.”

Jutellessa takaraivoni oikeassa neljänneksessä raksutti koko ajan. Tuon kaverin puolesta pitäisi rukoilla. Täällä sitä ollaan New Winessa. Moni on saanut apua vaivoihinsa rukouksen voimalla. Nyt olisi minunkin tilaisuuteni edes yrittää auttaa tätä miestä. Mutta kuulin ääneni puhuvan koko ajan jotain arkipäiväistä. Ei vaan tullut suustani ulos ehdotusta, että josko nyt kuitenkin rukoiltaisiin se sun vaiva tuonne järven syvimpään kolkkaan asti.

Perhe alkoi keräillä lapsiaan ja rantakamppeitaan kasaan. Oli aika jättää Himos ja suunnata kohti kotia. Katselin vähän matkan päähän. Oma perheeni oli vielä pulikoimassa. Tilanne oli pääsemässä ihan kokonaan hanskastani.

”On muuten ollut tosi hyvä New Wine, parhaita ikinä.” Mitä ihmettä se tarkoittaa, jos en kykene sen vertaa heittäytymään, että rukoilisin tuon kaverin puolesta? Jos kerran ollaan hengellisessä tilaisuudessa – vaikkakin puoli tuntia sitten loppuneessa – niin ei tässä nyt pitäisi olla mitään vaaraa nolata itseään.

No nyt se kaveri nousee jaloilleen. Minäkin kömmin pystyyn. Hän kääntyi jo kohti ylärinnettä.

– Parantukoon vaivasi Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä!

Näin oivalsin itseni sanovan käsi miehen hartialla.

– Kiitos.

Tunsin itseni neroksi ja suureksi hengelliseksi sankariksi! Moikattiin ja todettiin, että nähdään. Viimeistään ensi vuonna täällä.

Sinne menivät. Jäin rannalle seisoskelemaan. Aivoni kihisivät. Ihan varmasti noin lyhyt rukous ei tehoa. Raamatussahan Jeesus nimenomaan kehottaa rukoilemaan mahdollisimman pitkästi ja täsmällisiä kaavoja noudattaen, eikös se niin mennyt. Ja aivan varmasti Raamatussa sanotaan: ”Juha Hoo, sinun rukouksiasi ei Taivahan toimistolla ainakaan kuulla.”

Tuli ehtoo ja tuli aamu, uusi lomapäivä jo kotimaisemissa. Sain tietoja rannalla kohtaamani perheen kotimatkasta.

– Kumma juttu. Siitä lähtien, kun se Juha rukoili, niin mun olo on koko ajan helpottunut.

Suunnilleen näin oli mies sanonut vaimolleen matkan edetessä.

En pomppinut riemusta, kun kuulin noista sanoista. Mutta jos en olisi näin kovin estynyt ihminen, olisin varmasti pomppinut. Kyllä, kyllä se Henki toimii ihan kenen kautta vain. Ja todellakaan rukoukseni muodosta tai mitasta muutos kaverin tilassa ei voinut johtua. Kyllä siinä oli taustalla minua Suurempi Voima.

* * *

Jo puolisen vuotta sitten kirjoitetut New Wine -kokemukset ovat luettavissa täältä:
Vieraanvaraisuuden armolahja
Äijähali


5 kommenttia

NW Himos, ajatuksenvirtaa, kuvia ja kohtaamista

Aamu aukesi minulle lenkillä Himoksen päälle. Aamun aurinko paistoi niin hyville kuin pahoille. Tuntui hyvältä juosta. Mietin tässä, että mahtoiko Jeesus ja opetuslapset juosta, he kun olivat nuoria miehiä elämänsä kunnossa. Toisin kuin minä, joka riemuitsen jokaisesta lenkistä, jonka vielä jaksan, koska kehoni kello alkaa jo tikittää myöhäistä iltapäivää, jolloin parhaat eväät on jo syöty.

Oletko koskaan ajatellut sitä, että Jeesuksen uhri annettiin hänen ollessa mies parhaimillaan. Ainakin minun silmissäni lasteni isänä uhrin hinta nousee.

Sain tänään katsella Jeesuksen kasvoja, kun odotin vuoroani esirukoukseen ja lauloin muiden mukana. Suljettujen silmieni edessä oli myös muiden kasvoja, vanhoja pyhiä miehiä, jotka katselivat minua. En tiedä mitä heillä oli asiaa ja arvoitukseksi jäi myös esirukoilija Markin sanat, joita en kuullut enkä oikein ymmärtänyt vaikka hän kahteen kertaan kävi luonani rukoilemassa. Kielitaitoni ei oikein riitä tuon lontoonmurteen kanssa. Vasta jälkikäteen havahduin miettimään asiaa kun vaimoni tiedusteli, että mitä Mark oli sanonut. Asia jäi kaivelemaan minua ja kaivelee yhä. Mutta uskon että asia selviää vielä.

Päivä oli itse asiassa kuvia täynnä. Eilinen ajatus Elisasta ja hänen palvelijastaan ajankohtaistui kun iltatilaisuuden ylistyksen aikana suljettujen silmieni edestä marssi sotajoukko ulos teltasta, jonka jälkeen kuva silmissäni vaihtui hääjuhlaksi. Tajusin, että Taivaallinen sotajoukko lähti taistelemaan ja me jäimme juhlimaan Kuningastamme.

Nämä kuvat ovat hämmentäviä ja hieman aristelen niiden kirjoittamista, mutta silti uskallan ne tänne laittaa sillä mitä menetettävää minulla on. Jumalan valtakunnan todellisuus on meidän alkuperäinen todellisuutemme ja nämä kuvat ovat Jumalan puhetta meille. Tosin onhan mahdollista että omat ruuansulatushäiriömmekin tuovat oman lisänsä asiaan.

Päivä on ollut jonkinlaista elämän kuonasta puhdistautumista, kuin sielun kuorinta hoitoa kun Pyhä Henki kaivaa esiin sen Tapsan, joka kiljaisi runsaat 49 vuotta sitten ensimmäisen kerran.

Monta itkua on itketty, osa silkasta ilosta ja osa helpotuksesta, koska minäkin olen armahdettu ja rakastettu. Itkun kautta usko muuttuu tiedoksi. Sydän ymmärtää paremmin.

Päivä oli myös ystävien kohtaamista ja uusien löytämistä. Verkostoituminen ja rohkaistuminen muiden sanoista on täällä todellisuutta. Täällä kaikenkarvaiset kristityt kohtaavat toisensa ja erilaiset katsantokannat ja opilliset erimielisyydet jäävät Ristin varjoon. Täällä jos missä tajuaa mitä tarkoittaa, että seurakunta Kristuksen ruumis.

Vaan nyt nukkumaan, Hyvää yötä Jeesus myötä, Kiitos tästä päivästä.


3 kommenttia

Kärsimyksen teologiaa

jarkkosynttärit 709 Viime aikoina olen miettinyt kärsimystä ja väsymistä. Kesä on ollut tunteiden ylä- ja alamäkeä. New Wine kesäjuhlien hyvä anti pyörii mielessä, samalla kun arjen rattaat pyörivät omaa vauhtiaan. Iloiset kasvot ympärillä ovat vaihtuneet väsyneisiin arjen kasvoihin. Nämä ovat niitä kasvoja joiden takia Jumala on minua kutsunut ja noiden kasvojen takia on Jeesus kärsinyt.

Peilissä on aivan samanlaiset arjen kasvot, kuin ne joita kohtaan aamutuimaan kadulla ja työpaikan ovella. Samat kasvot toistuvat päivästä toiseen. Miten vaikeaa onkaan nähdä noissa vastaantulijoissa Kristus. Vielä vaikeampaa on ajatella, että omilta kasvoiltani tulisi loistaa Kristuksen valo. Sama valo joka loisti Ihmisten kasvoilta heidän ylistäessään Jumalaa kädet kohotettuina.

Olo on tyhjä!  Voin kuvitella miten syvällä ihmiset kyntävät sairauksien ja köyhyyden keskellä. Kuinka he ponnistelevat selviytyäkseen päivästä toiseen. Miten minä voisin omalta osaltani tuoda jotain heidän elämäänsä. Sellaista, joka nostaisi heidät edes hetkeksi arjen yläpuolelle, kohti Pyhyyttä ja antaa näin Jumalalle mahdollisuuden. Miten ammentaa mitään tästä tyhjästä astiasta.

Paavalin kirjeistä on osa  ns. vankilakirjeitä. Filippiläiskirje on juuri tällainen. 4.luvussa on muutamia jakeita, jotka tuovat arkeen  uusia näkökulmia, ajatuksia siitä mitä Pyhä Henki voi tehdä arjen keskellä. Koko kirje loistaa Kristuksen valoa.

Paavali, olosuhteista huolimatta, jatkaa työtää ja opastaa seurakuntia. Kannustaa uskovia yhteyteen ja keskinäiseen rakkauteen. Olosuhteet olivat sen ajan vankiloissa kammottavat. Ne olivat haisevia saataisia paikkoja. Lisäksi Paavalia oli pahoinpidelty ja hän oli haavoilla. Yksi lause, 13 jae, kiteyttää miksi hän silti jaksoi : Kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa. 

Paavalilla itsellään, niinkuin ei minullakaan ole mitään itsessäni millä voisin toisia nostaa, En voi pumpata itseäni suuremmaksi tai viisammaksi. En voi edes uskoani vahvistaa itse. Olen 100% riippuvainen Jumalasta ja hänen Hengestään.

Tuon onttouden ja tyhjyyden kokemus kääntyykin päälaelleen Kun Pyhä Henki tekee työtä ihmisessä. Astia joka on rikkoutunut ja tyhjentynyt omista voimista, väsymyksen ja kärsimyksen kautta on valmis Jumalan korjattavaksi täytettäväksi.

Arki, väsymys tai sairaus voi olla joskut tarpeellinen erämaa, joka tyhjentää astian kaikesta kuonasta ja myrkystä. Tuolle tyhjyydelle on antauduttava ja tunnustettava ettei sitä kannata ryhtyä enää itse täyttämään vaan on jäätävä odottamaan, että Isä täyttää sen, sillä silloin se malja vuotaa myös yli ja siitä riittää myös muiden astioihin.

Kirje Filippiläisille on voitajan kirje toisille kilvoittelijoille. Se on täynnä toivoa joka nostaa ihmisen Jumalan kasvojen eteen ja se valaisee arjen.

1. Jos siis on jotakin kehoitusta Kristuksessa, jos jotakin rakkauden lohdutusta, jos jotakin Hengen yhteyttä, jos jotakin sydämellisyyttä ja laupeutta, 
2. niin tehkää minun iloni täydelliseksi siten, että olette samaa mieltä, että teillä on sama rakkaus, että olette sopuisat ja yksimieliset 
3. ettekä tee mitään itsekkyydestä tai turhan kunnian pyynnöstä, vaan että nöyryydessä pidätte toista parempana kuin itseänne 
4. ja että katsotte kukin, ette vain omaanne, vaan toistenkin parasta. 
5. Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli.


2 kommenttia

New Wine kesätapahtuma ohi ja arki edessä.

Mitä jäi käteen? Ei mitään! Käteni ovat täysin tyhjät. Ne ovat valmiit tekemään sen mitä Jumala eteeni tuo!

Mistä on oikein kyse? Eikö noin monen päivän opetuksista ja istumisista pitäisi jäädä hurjasti tarjottavaa ja jaettavaa?

Jaettavaa on kyllä, sitä on kokonaisen valtakunnallisen verran. Mutta se miten ja koska mitäkin jakaa ei ole enää minun käsissäni. Olen antanut käteni, sydämeni ja mieleni Jeesuksen käyttöön. Käteeni lasketaan Jumalan valtakunnan aarteita jaettavaksi.

Se merkitsee myös sitä että myös arkeni on hänen käytössään. Vaikka kesäjuhla loppui, juhlat eivät ole silti ohi ja seikkailu on vasta aluillaan. Himokselta lähti toistatuhatta seikkailijaa ympäri Suomen valmiina kuuntelemaan mitä Jumala tahtoo heidän tekevän.

Luvassa on paljon noloja tilanteita ja sydämen tykytyksiä mutta myös pilkahduksia Jumalan valtakunnasta.

Yksi tärkeimmistä asioista jonka ymmärsin ja opin tällä matkalla on se, että meidän on viivyttävä Jumalan kasvojen edessä, hänen läsnäolossaan. Olen aikaisemminkin kirjoittanut siitä miten Jumala tahtoo ihmisen lähelleen. Mutta ymmärrykseni siitä on ollut ehkä ohut tai vajavainen, en tiedä. Ehkä se, että suhteeni Jeesukseen on tullut läheisemmäksi vaikuttaa asiaan.

Merkittävää on se että ymmärtää sen, että Jeesus oli todellakin ihminen, Hän tyhjensi itsestään kaiken Jumaluuden, jolloin hänkin oli täysin Pyhän Hengen varassa toimiessaan.

Johanneksen evankeliumissa 14 luvussa sanotaan seuraavaa:

10. Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen.
11. Uskokaa minua, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa; mutta jos ette, niin uskokaa itse tekojen tähden.
12. Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin, kuin ne ovat, hän on tekevä; sillä minä menen Isän tykö,
13. ja mitä hyvänsä te anotte minun nimessäni, sen minä teen, että Isä kirkastettaisiin Pojassa.
14. Jos te anotte minulta jotakin minun nimessäni, niin minä sen teen.
15. Jos te minua rakastatte, niin te pidätte minun käskyni.
16. Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti,
17. totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva.
18. En minä jätä teitä orvoiksi; minä tulen teidän tykönne.

Omalla kohdallani se merkitsee sitä, että minusta väistyy kaikki se vanha, jotta Jumala voisi täyttää minut uudelleen ja uudistaa minut. Vain näin voin kuulla hänen äänensä. Ehkä se kuuleminen on vajavaista, mutta se riski minun on otettava. Suurinta kaikessa on, että Jumala on isä, Abba. Siksi en pelkää häntä. Hän tahtoo osoittaa rakkauttaan kauttani, ei heittää kiviä. Jumala ei lähetä vihapostia.

New Wine on opetanut minulle mitä merkitsee ylistäminen. Se ei ole musalla fiilistelyä vaan Jumalan läsnäoloon tulemista ja olemista. Se nostaa mieleni ja sydämeni Jumalan luo.Ylistäessäni saan osoittaa kunnioitusta ja kiitosta hänelle. Se vahvistaa uskoani. Voisin verrata ylistämistä hissiin joka vie minut ylös, sinne minne tahdon. Ja koska olen psykofyysinen kokonaisuus tahdon ylistää koko kehollani ja mielelläni. Ja tarvitseeko siihen musiikkia, en ole varma mutta itse voin ylistää koska vain ja missä vain. Vaikkapa kuunnellen musiikkia ja mukana laulaen tiskikonetta täyttäessäni tai juostessa kauniissa maisemassa. Tärkeintä on se että keskityn vain Jeesukseen.

Voi, mikä riemu,
kun jälleen yhdessä vietämme juhlaa
soi kiitos korkeuksiin.
Voi, mikä riemu,
kun itse Jumala toivoaan tuhlaa
taas meihin toivottomiin.
Voi, mikä riemu,
kun synnit anteeksi annettiin.
-P.Simojoki-


1 kommentti

Jeesuksen läsnäolossa

Päivä on ollut täynnä ylistystä, opetusta ja rukousta. Oma päiväni alkoi aamulenkillä Himoksen huipulle. Juokseminen on minulle addikti. Tuntuu että kehoni ja mieleni turtuvat ellen pääse juoksemaan. Täällä bonuksena hikoilusta ja maitohappojen sietämisestä on Himoksen upeat näkymät yli aamuauringossa kylpevän Himoslaakson ja kumpuilevan Keski-Suomalaisen maiseman. Jumalan luomakunta on kaunis.

Eilisestä penseys oli muuttunut uteliaisuudeksi. Ihminen tahtoo kaikessa tekemisessään aina uudistua ja mennä eteenpäin. Kehittyä paremmaksi. Mutta voiko uskosta ajatella samalla tavalla. Itse koen vajavaisuutta ja heikkoutta Jumalan edessä. Minä itse tästä tuskin kehityn sen paremmaksi.

Päivän ydinsanoma oli kuitenkin minulle että Jeesuksen kanssa olet enemmän. En parempi kuin toiset enkä hurskaampi kuin toiset.  Voisi sanoa että Jeesuksen kanssa meitä on enemmän ja me olemme yhdessä enemmän. Jeesuksen kanssa on vain voittajia

Aamun opetus lähti liikkeelle apostolien teoista ja Pyhän Hengen vuodattamisesta. Pitkin päivää Itselleni tärkeät, tutut teemat tulivat vastaan kerta toisensa jälkeen ja vahvistivat kaikkea oppimaani ja oivaltamaani. Jumala tuntui laittaneen minut kertauskurssille aivan tarkoituksella. Nyt minulla oli aikaa ylistää ja rukoilla sekä olla Jumalan läsnäolossa. Aamun ja päivän rukouspalvelussa sain purkaa Jumalalle loputkin painolastit ja ilta oli täynnä kiitollisuutta.

Ilta toi myös uuden uskomattoman kokemuksen kun Pyhä Henki täytti Himoksen ison teltan ja lähes tuhatlukuisen seurakunnan, joka polvillaan rukoili sydämet avoimena Herraa. Jeesuksen läsnäolo synnytti laulun, jossa oli moniääninen ja harmoninen sävel ja kaikki lauloivat omaa rukoustaan, osa kielillä, osa suomeksi. Laulu lähti liikkeelle pienistä puroista, joista vähitellen syntyi kaunis vuolas joki. En ole eläissäni kuullut mitään niin kaunista. Tiedä millainen pauhu siitä olisi syntynyt jos se olisi voinut jatkunut pidempään. Kävin itse vielä rukouspalvelijan luona ja hiljaa mielessäni sain kiittää Jumalaa rauhasta jonka olin saanut sydämeeni. Olen hyväksytty ja rakastettu tällaisena kuin olen ja Jeesus on kanssani aina. Hän uskoo minuun vaikka itse väsyisinkin.