Useamman vuoden olen rakennellut itseäni New Wine-liikkeen piiristä tulleella opetuksella. Oma elämäni on ollut selkeästi Jumalan johdatuksessa vaikka itse olen kapinoinut vastaan melko topakasti. Vieläkin olen keskeneräinen ja on aivan varmaa että sellaiseksi myös jään. Taivas sitten korjaa loput.
Mutta mikä New Winessä on sitten niin hyvää. Itse asiassa kun palasin Tuhlaajapoika retkiltäni Jumalan eteen aloin kysellä itseltäni ja Jumalalta että onko todellakin kaikki tässä, Lapsuuteni ja nuoruuteni opetus oli ollut hyvää ja ymmärsin Armon merkityksen. Jeesus oli ainoa tie taivaaseen mutta mitä merkitsivät sanat Armolahja, Pyhä Henki, Hengen täyteys. Hengen hedelmät ja monet muut Raamatussa mainitut asiat. Mm kielillä puhuminen oli minulle täysi mysteeri. Aloin etsiä ja kysellä. Luin raamattua ja ihmettelin vielä enemmän. Tuntuu kuin olisin seisonut Kirkon portailla mutta ovi puuttui. Kukaan ei tuntunut tietävän missä sisäänkäynti on. Voi olla että en oikein uskaltanut kunnolla etsiä sitä ovea sillä tiesin että jos se löytyisi paluuta ei olisi. Tärkein oivallus minulle oli Paavalin kääntymys. Oikeassa olemisen tuskasta siirtyminen oikeuden ja totuuden vapauteen. Samaistuin Sauliin joka muuttui Paavaliksi. Syyllisyys ja riemu samassa paketissa. Muistan kun juoksin vesisateessa ja silmieni edessä käytiin taistelua vanhan ja uuden minän takia. Itkin ja juoksin.
Seurakunta tuli uudelleen tärkeäksi omien lasteni kautta. Itse asiassa leirielämän kautta löysin ilon takaisin elämääni. Partaharjun Leirikirkko avaa sydämen isolta ja pieneltä. Suosittelen! Tajusin että minun on mentävä seurakuntaan. Samoihin aikoihin olin saanut sisareltani Marialta joitakin CD-tallenteita New Wine konferensseista. Niiden sisältö kolahti heti. Seurakunta, Kristus ja Raamattu olivat keskiössä ja Pyhä Henki sai vihdoinkin jonkinlaisen järkevän merkityksen. Se ei ollut enää tyhjä sanapari. Se mikä minussa velloi sai vihdoin nimen. Pyhä Henki oli tarkoitettu meille, jotta Kristuksen seurakunta voisi rakentua!
New Wine- tahtoo rakentaa paikallista seurakuntaa, vahvistaa ihmisiä ja rohkaista heitä tekemään töitä oman seurakuntansa eteen. Pyhän Hengen työ ihmisessä nousee keskiöön ei kuitenkaan ohi Kristuksen lunastustyö. Se kirkastaa Kristusta ja korottaa Jumalan kunniaa. Ihmisen osa on työtoveruus ja iankaikkinen ilo Kristuksessa. New Wine ei rakenna mitään omaa tunnustusta tai kirkkoa vaan lähettää ihmiset takaisin omaan arkeen ja seurakuntaan. Jos siinä haluaa nähdä peikon on se rakenneltava ihan itse omista peloista, paikanpäältä en ainakaan itse ole sitä löytänyt. Ellei sitten Jumalan ylistämistä ja Pyhän Hengen täyteyttä pidä sellaisena.
Yksi tärkeä osa on ollut kasvu kristittynä. Se että Raamatun lupaukset otetaan todesta. Se merkitsee että myös Jumala otetaan todesta. Jeesus ei ole vain Aate tai hyvä idea rakkaudesta vaan todellinen Elävän Jumalan poika. Pyhä Henki on todellinen elävän Jumalan Henki ja persoona joka toimii niinkuin raamatussa kerrotaan. Se on sama Henki joka herätti Jeesuksen kuolleista ja tuo Henki on myös minussa.
Tuon Hengen myötä tämä kurja mato matkalainen maan ei enää matelee vaan on täysi perillinnen Jeesuksessa Kristuksessa aivan kuten Tuhlaaja poika oli retkiensä jälkeen. Isän vaatteet ja sormus kädessä. Se ei ole ihmisylpeyttä tai menestysteologiaa vaan nöyrää tietoisuutta ,että olen hyväksytty ja armahdettu kaikkein suurimman taholta sellaisena kuin olen.
Ensi viikolla suuntaan askeleeni New Wine kesätapahtumaan rakentelemaan itseni ja saamaan tuomisia oman seurakunnan toimintaan. Hienointa on ettei minun itse tarvitse muuttaa mitään, ei riidellä tai kiistellä mistään koska Jumala itse toimii ja tekee asioita seurakunnassaan. Evankeliumi on tärkein!
06/07/2013 13:17
🙂 Isälle, 🙂 Pojalle, 🙂 Pyhälle Hengelle ja –
🙂 Tapiolle! KIITOS!
TykkääTykkää
06/07/2013 14:53
Kiitos Tapio mahtavasta todistuksesta. Tätä Pyhä Henki tekee.
TykkääTykkää
06/07/2013 15:13
Herralle kiitos, voin yhtyä kirjoitukseesi Tapio, tästä on kysymys, meitä rakennetaan vapauteen Pyhässä Hengessä !! Jumala tekee työtä koko ajan . . .
TykkääTykkää
07/07/2013 00:47
Hämmästyttävän samankaltainen kertomus kuin omani… Kiitos kun jaoit!
TykkääTykkää
07/07/2013 22:59
Uutta viiniä on ammennettu jo neljänä aiempana vuonna. Odotukset ovat taas kovat, mutta uskon että tämäkin vuosi tuuppaa elämää (ja uskoa) etiäppäin.
Ketkäköhän kaikki blogitaivastelijoista hengailevat N.W.:ssä?
TykkääTykkää