Mitä jäi käteen? Ei mitään! Käteni ovat täysin tyhjät. Ne ovat valmiit tekemään sen mitä Jumala eteeni tuo!

Mistä on oikein kyse? Eikö noin monen päivän opetuksista ja istumisista pitäisi jäädä hurjasti tarjottavaa ja jaettavaa?

Jaettavaa on kyllä, sitä on kokonaisen valtakunnallisen verran. Mutta se miten ja koska mitäkin jakaa ei ole enää minun käsissäni. Olen antanut käteni, sydämeni ja mieleni Jeesuksen käyttöön. Käteeni lasketaan Jumalan valtakunnan aarteita jaettavaksi.

Se merkitsee myös sitä että myös arkeni on hänen käytössään. Vaikka kesäjuhla loppui, juhlat eivät ole silti ohi ja seikkailu on vasta aluillaan. Himokselta lähti toistatuhatta seikkailijaa ympäri Suomen valmiina kuuntelemaan mitä Jumala tahtoo heidän tekevän.

Luvassa on paljon noloja tilanteita ja sydämen tykytyksiä mutta myös pilkahduksia Jumalan valtakunnasta.

Yksi tärkeimmistä asioista jonka ymmärsin ja opin tällä matkalla on se, että meidän on viivyttävä Jumalan kasvojen edessä, hänen läsnäolossaan. Olen aikaisemminkin kirjoittanut siitä miten Jumala tahtoo ihmisen lähelleen. Mutta ymmärrykseni siitä on ollut ehkä ohut tai vajavainen, en tiedä. Ehkä se, että suhteeni Jeesukseen on tullut läheisemmäksi vaikuttaa asiaan.

Merkittävää on se että ymmärtää sen, että Jeesus oli todellakin ihminen, Hän tyhjensi itsestään kaiken Jumaluuden, jolloin hänkin oli täysin Pyhän Hengen varassa toimiessaan.

Johanneksen evankeliumissa 14 luvussa sanotaan seuraavaa:

10. Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen.
11. Uskokaa minua, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa; mutta jos ette, niin uskokaa itse tekojen tähden.
12. Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin, kuin ne ovat, hän on tekevä; sillä minä menen Isän tykö,
13. ja mitä hyvänsä te anotte minun nimessäni, sen minä teen, että Isä kirkastettaisiin Pojassa.
14. Jos te anotte minulta jotakin minun nimessäni, niin minä sen teen.
15. Jos te minua rakastatte, niin te pidätte minun käskyni.
16. Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti,
17. totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva.
18. En minä jätä teitä orvoiksi; minä tulen teidän tykönne.

Omalla kohdallani se merkitsee sitä, että minusta väistyy kaikki se vanha, jotta Jumala voisi täyttää minut uudelleen ja uudistaa minut. Vain näin voin kuulla hänen äänensä. Ehkä se kuuleminen on vajavaista, mutta se riski minun on otettava. Suurinta kaikessa on, että Jumala on isä, Abba. Siksi en pelkää häntä. Hän tahtoo osoittaa rakkauttaan kauttani, ei heittää kiviä. Jumala ei lähetä vihapostia.

New Wine on opetanut minulle mitä merkitsee ylistäminen. Se ei ole musalla fiilistelyä vaan Jumalan läsnäoloon tulemista ja olemista. Se nostaa mieleni ja sydämeni Jumalan luo.Ylistäessäni saan osoittaa kunnioitusta ja kiitosta hänelle. Se vahvistaa uskoani. Voisin verrata ylistämistä hissiin joka vie minut ylös, sinne minne tahdon. Ja koska olen psykofyysinen kokonaisuus tahdon ylistää koko kehollani ja mielelläni. Ja tarvitseeko siihen musiikkia, en ole varma mutta itse voin ylistää koska vain ja missä vain. Vaikkapa kuunnellen musiikkia ja mukana laulaen tiskikonetta täyttäessäni tai juostessa kauniissa maisemassa. Tärkeintä on se että keskityn vain Jeesukseen.

Voi, mikä riemu,
kun jälleen yhdessä vietämme juhlaa
soi kiitos korkeuksiin.
Voi, mikä riemu,
kun itse Jumala toivoaan tuhlaa
taas meihin toivottomiin.
Voi, mikä riemu,
kun synnit anteeksi annettiin.
-P.Simojoki-