Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Syksyisiä askeleita

12 kommenttia

Nainen Eerikinkadulla syyskuussa

Eerikinkadun tuomiokirkon puoleisessa päässä käveli viisikymppinen nainen. Käveli lenkkareissa, farkuissa ja hupparissa. Reppu kulki selässä. Nainen oli värikäs mutta ei räikeä. Hän kulki kevyesti ja määrätietoisin askelein. Oli selvästi tulossa jostain ja menossa johonkin. Vaikka matka kestäisi 30 vuotta, hän menisi, kevyesti ja ilman suuria murheita.

Katselin naista bussin ikkunasta. Ehkä kymmenen sekuntia, kunnes liikennevalot vaihtuivat. Hänestä tarttui minuun jotain. Positiivista kateutta.

Kyllä minäkin kuljen aika suoraan ja näennäisen päämäärätietoisesti. Kyllä minäkin olen värikäs. Mutta minua alkoi surettaa se, että minulla ei ole naisen tavoin päämäärää kolmen kadunkulman tai kolmen vuosikymmenen päässä.

Ehkä joku kuitenkin joskus katsoo minua bussin ikkunasta. ”Siinäpä päämäärätietoisen näköinen kaveri kävelee kevein askelin. Mihin lie menossa?”

Mihin lienen menossa? Se tässä on ongelma. Kun on aika hyvä aika monessa asiassa mutta suunta puuttuu.

 

Mies hiekkatien mutkassa syys–lokakuun vaihteessa

Olin lenkillä. Reittini kaartoi juuri metsikön hämystä uudelle peltoaukealle. Minua kohti juoksi mies. Yritin tunnistaa miestä. Outo oli.

Kun oltiin jo melkein kohdakkain, huomasin, että äijähän hymyilee koko kasvojensa voimalla. Jalat näyttivät jo painavat, mutta ilme kasvoilla oli kevyt ja kantava.

Ei, kyllä se varmaan minut tuntee, kun noin hymyilee.
Vaan outo oli.

Miehen käsi nousi. Ensin ajattelin, että nostaa vain moikatakseen. Sitten hän näytti siltä, että haluaakin antaa läpyn. ”Gimme five!”

Ei sentään, moikattiin vaan.

Juoksu jatkui. Eri suuntiin mentiin. Eivät olleet kevyet minunkaan jalkani. Mietin ainakin puolentoista kilometrin matkan (juoksunopeudellani siis noin puoli tuntia), että mikä saa ihmisen hymyilemään tuntemattomalle vastaantulijalle niin iloisesti. Vaikka jalatkin painoivat.

Siinäpä kuitenkin hölkkäilin. Välillä poimin kännykällä valokuvan maalaistien pientareelta. Aurinko paistoi. Ja kävelläkin saatoin, jos jalat tuntuivat painavan liikaa. Eipä siinä kummempaa määränpäätä tarvittu.

 

Mies mäessä lokakuun puolivälissä

Kävelin alas mäkeä. Olin viettänyt koko päivän kauppakeskuksessa työhommia tehden. Odotellut, että auto pääsee vastaanotolta. Sillä oli ollut kremppaa. No, auto oli nyt saatu ja viety minua tavallisemmalle kuskilleen. Pyyhälsin kohti bussipysäkkiä parahultaista myötämäkeä. Farkut olivat punaiset, oranssi huivi lepatti ja tennarit vilkkuivat näkökentän alarajalla turkooseina.

Yhtäkkiä huomasin, että askel oli kevyt. Ei se alamäestä johtunut vaan mukavasta olosta.

Ei minulla vieläkään bussipysäkkiä kummempaa määränpäätä ollut. Bussimatkan toisessa päässä odotti koti ja kotihommat. Korvat humisivat koko päivän kuuluneen tavaratalomusiikin jäljiltä. Mutta siinäpä kävelin. Varmaan joku katsoi minua ohi mennessään: ”Siinäpä päämäärätietoisen näköinen kaveri kävelee kevein askelin. Mihin lie menossa?”

Kädet taskussa loikin. Omine tuntemuksineni. Omassa kropassani. Kädet syvällä farkkujen taskussa. Pärskähtäisiköhän tämmöisessä tilassa luovuuden merestä laulu, joka menisi duurissa? Voisin jättää sen vapaasti ilmaan soimaan ja tarttumaan ihmisiin. Itseenikin jonain sellaisena päivänä, kun aurinko ei ihan samalla tavalla paista.

DSC_6590_01

Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni. (PS. 119: 105)

Mainokset

12 thoughts on “Syksyisiä askeleita

  1. Tämän luettua voikin lähteä kevein askelin ja hymy huulilla eteenpäin. Kiitos.

    Liked by 2 people

  2. elämän askel
    tulossa tai menossa
    oma päämäärä
    sivullisen ongelma
    jos askel on keveä

    Liked by 3 people

  3. Olen aikaisemminkin sanonut että kirjailija olet! Huikaisevia kuvia ohikiitävistä elämänhetkistä! Voisiko enää kevyemmäksi itsensä tuntea kun noin silmin ja sydämin katselee? Mahtavaa ja onneksi olkoon! :) :) :)
    ”Iloitkaa aina Herrassa, vieläkin minä sanon iloitkaa”! Hän todellakin on jalkaimme lamppu ja vieläkin enemmän, valkeus tiellämme!
    Kiitos!!! Siunattua viikonloppua.

    Liked by 2 people

    • Elämänhetkistä elämä koostuu ja niistä me itsellemme kuvaa rakennamme.
      Jossain määrin voimme hetkemme valita, mutta täysin emme voi.
      Siksi elämästä tulee rikkaampaa mutta ehkä vaikeampaa kuin itse haluaisimme.

      Liked by 2 people

      • Juha.
        Uskallankohan nyt sanoa että jonkinlaista haikeutta olin aistivinani tekstissäsi. Vähän samaa kuin oli tuossa sumunharmaassa maisemassa? Mutta nuo värit joihin olit pukeutunut :)! Ne kertoivat että olit päättänyt tuottaa iloa sekä itsellesi että muille kulkijoille. Turkoosi on ihana väri.

        Elämä on vaikeaa, mutta meillä ON suuri päämäärä jota kohti jaksamme Hänen kanssaan, joka meitä on kutsunut seuraansa ja rohkaisee.
        Totta on että joitain valintoja voimme elämässämme tehdä, mutta paljon on sellaista jossa emme mitään voi. Sekin voi koitua lopulta (kipeäksi) kiitokseksi viemällä meitä lähemmäksi Jeesusta.

        Olet täällä monilahjakas väriläiskä jolla on syvästi kokeva sielu. Kiitos Jumalalle sinusta.

        Tykkää

        • Noista kolmesta sinänsä irrallisesta tapahtumasta kehkeytyi kehityskertomus. Alussa oli haikeaa ellei peräti vakeaa. siitä tilanne lähti helpottumaan. Kun löysin kolmannet askeleet kuluneella viikolla, niin paketti oli valmis julkaistavaksi. Kaksi ensimmäistä pätkää olivat jossain muodossa jo aiemmin kirjoitettuinaa, kolmaskin luonnosteltu. Sitten toissa iltana kudoin ne yhteen. Ja ihmiset ovat saaneet askeleista iloa, mikä on hyvä asia.

          Liked by 1 henkilö

          • Juha. Ihan pakko vieläkin palata tähän.
            Huomasin ja ymmärsin että tässä oli kolme erillistä tarinaa koottuna yhdeksi – ja taitavasti, todella nautittavasti ja loppu on hieno!
            Olet niin lahjakas että tämä maallinen päämääräsi voisi todellakin olla kirja. Kuvittamaankin pystyisit itse! On niin hienoja kuviakin sinulla.
            Luin tämän taas ja joka kerta se ”avautuu” entistä rikkaammin (tai sitten minulla on hitaat hoksottimet?) vaikka ei todellakaan ole vaikeaselkoinen. :) Menestystä!

            Tykkää

  4. Ei kehitys-, mutta kehyskertomusta vähin eväin:

    suunta päivässä
    ilon ilme kasvoilla
    luovuuden valo
    kevyt askel ei eksy
    se on yhtä menoa

    Liked by 1 henkilö

  5. Tekstisi julkaisuaikaan oleilin sanan äärellä Sykarin kavolla ja joku mielleyhtymä syntyi tekstisi ja tämän Johanneksen kohdan välillä:Matkallaan Jeesus tuli Sykar-nimiseen Samarian kaupunkiin. Sen lähellä oli maa-alue, jonka Jaakob oli antanut pojalleen Joosefille, ja siellä oli Jaakobin kaivo. Matkasta uupuneena Jeesus istahti kaivolle. Oli keskipäivä, noin kuudes tunti.

    Tuo ”matkasta uupuneena Jeesus istahti kaivolle”. Ja sitten matkasta uupunut Jeesus, kohtaa naisen, jolle Hän antaa mahdollisuuden johonkin aivan uuteen.

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s