Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Tag Archives: häpeä


by 1 kommentti

Pietari

Kun Pietari raskaan yön jälkeen kuivasi verkkojaan hän vielä osannut aavistaa sitä muutosta, joka odottaisi häntä päivän lopussa. Jeesus, Joosefin ja Marian poika oli vieraillut hänen kodissaan ja parantanut anopin. Synagogassa Jeesus oli opettanut tavalla, joka oli jäänyt jokaisen läsnäolijan mieliin. Lisäksi hän paransi sairaita ja ajoi ihmistä ulos riivaajia. Ihmiset tulivat katsomaan ja kuuntelemaan Jeesusta sankoin joukoin. Nyt Jeesus oli tulossa rantaan ja kohti Pietarin venekuntaa.

Liekö Pietari kokenut velvollisuudekseen ottaa Jeesus veneeseen kun hän sitä pyysi, sillä tehtävä ei varmasti ollut mielusimmasta päästä. Veneen paikallaan pito oli varmasti työlästä. Anopin parantaminen ja keskustelut Jeesuksen kanssa olivat sytyttäneet Pietarissa ilmeisesti liekin, jota oli vaikea sammuttaa. Nyt sai Pietari olla aitiopaikalla kuuntelemassa Jeesusta.

Tilanne muuttuu oudoksi, kun opetuksen päätyttyä Jeesus ehdottaa kalastamisen jatkamista. Jostain syystä väsynyt ja tyytymätön Pietari suostuu kirvesmiehen pyyntöön, vaikka tietää ettei kalaa tule. Selvästi hän suostuu Jeesuksen mieliksi. Näin venekunta suuntaa siis takaisin järvelle. Pietari käyttää vielä tässä vaiheessa Jeesuksesta nimitystä (kreik.) epistates, joka merkitsee opettajaa mutta myös pomoa tai päällikköä. Aivan kuin Pietari haluaisi näyttää Jeesukselle että kuka tässä on kalastaja ja kuka vain leikkii pomoa. Siksi Pietari joutuu häpeäkseen tunnustamaan Jeesuksen mahdin, kun he saavat verkkoihinsa valtava saaliin. Tämä on ensimmäinen nöyryytys kovalle miehelle. Kalasaalista ei kuuluteta koko kylälle vaan apuvoimia viitoillaan paikalle, jotta uusi apaja ei paljastuisi. Tämä kertoo raamatuntekstin aitoperäisyydestä.

Pietarin silmissä kuva Jeesuksesta oli muuttunut pysyvästi ja nyt hän kutsuu Jeesusta Herraksi. Jeesus on lähestynyt Pietaria hänen ammattikunniansa kautta ja tavoittanut Pietarin sisimmän. Siksi raamattu kuvaa miten Pietari lähti suoraan seuraamaan Jeesusta. Toki kalat käsiteltiin ja verkot kuivattiin kuten ennenkin mutta sitä ei tarvinnut enää raamattuun kirjata. Voi olla että Pietaria puhutteli myös se, että Jeesukselle ei lottovoittomainen kalansaalis ollutkaan tärkeää. Jeesus olisi voinut ansaita omaisuuksia moisella taidolla mutta hän kiersi opettamassa Jumalasta. Siksi Jeesuksen kutsu puhutteli Pietaria enemmän kuin satumainen kalansaalis. Mitä muuta olikaan odotettavissa? Kun tutkii Pietarin ja muiden opetuslasten tarinaa, näkee miten he tasapainottelevat oman inhimillisyytensä ja Jeesuksen ihmeiden välimaastossa. Jollain tavoin se lohduttaa. Edes se että sai olla Jeesuksen seurassa ei taannut syvää ja harrasta uskoa eikä taivaallista voimaa. Opetuslapset olivat aivan samanlaisia kuin me.

 Usein me ihmisetkin pakenemme pois Jumalan edestä kun kohtaamme oman elämämme varjot. Haluamme pois valosta, joka paljastaa meidän pahuutemme, häpeämme ja rikkomuksemme. Pietari kutsuttiin kalareissulla ja tavallaan Pietarin matka päättyy kalalle. Tai niin hän itse kuvitteli. Raamatusta voime lukea kuinka ylösnoussut Jeesus kohtaa Pietarin Galileassa ”toisen Pietarin kalansaaliin” jälkeen syömässä Jeesuksen paistamia kaloja.

 Jeesus ja Pietari

Kun he olivat syöneet, Jeesus sanoi Simon Pietarille: »Simon, Johanneksen poika, rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä toiset?» »Rakastan, Herra», Pietari vastasi, »sinä tiedät, että olet minulle rakas.» Jeesus sanoi: »Ruoki minun karitsoitani.» 16Sitten hän kysyi toistamiseen: »Simon, Johanneksen poika, rakastatko minua?» »Rakastan, Herra», Pietari vastasi, »sinä tiedät, että olet minulle rakas.» Jeesus sanoi: »Kaitse minun lampaitani.» 17Vielä kolmannen kerran Jeesus kysyi: »Simon, Johanneksen poika, olenko minä sinulle rakas?» Pietari tuli surulliseksi siitä, että Jeesus kolmannen kerran kysyi häneltä: »Olenko minä sinulle rakas?», ja hän vastasi: »Herra, sinä tiedät kaiken. Sinä tiedät, että olet minulle rakas.» Jeesus sanoi: »Ruoki minun lampaitani. 

Keskustelun alkaa siitä että Jeesus kysyy ensin Pietarilta että rakastatko sinä minua enemmän kuin toiset, Alkukielestä voimme lukea tuon kysymyksen myös toisin. Rakastatko enemmän kuin nämä, Alkukielen sana tutoon = nämä, on kreik. monikon genetiivin neutri, eikä viitta siis ihmiseen tai henkilöihin ja kysymys voisi kääntyä myös ajatuksena, että rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä kalat / työsi…

Jeesus kysyy kaikkiaan kolme kertaa Rakastatko sinä minua. yhtä monta kertaa kuin Pietari kielsi Jeesuksen.  Kaksi kertaa hän käyttää sanaa jota Pietari ei oikein näytä täysin käsittävän. Tuo sana on Agape joka merkitsee rakkautta jonka takia on valmis kuolemaan. Juuri jotain sellaista, jota Pietari oli vannonut ennen pääsiäistä, mutta jota hän ei kyennyt pitämään, vaan kielsi Jeesuksen ja joutui pakenemaan valtavan häpeän ja pettymyksen kanssa takaisin sinne mistä oli lähtenytkin. 

Kolmannella kerralla Jeesus käyttää rakkaus sanaa joka on Pietarille ja meille ihmisille armollisempi ja jonka Pietari pystyi ihmisenä täyttämään. Tuo sana on Filos joka on merkitsee syvää ystävyyttä ja ystävien välistä rakkautta, Toveruutta. Tähän on Pietarin helpompi tarttua koska hän itse käytti myös tuota filos-sanaa.

Keskustelu  ylösnousseen Jeesuksen kanssa muutti Pietarin elämän lopullisesti.

Totisesti, totisesti: Kun olit nuori, sinä sidoit itse vyösi ja menit minne tahdoit. Mutta kun tulet vanhaksi, sinä ojennat kätesi ja sinut vyöttää toinen, joka vie sinut minne et tahdo.»

Näin Jeesus ilmaisi, millaisella kuolemalla Pietari oli kirkastava Jumalaa. Sitten hän sanoi: »Seuraa minua.» .Taas nuo Jeesuksen sanat Seuraa minua! 

 Nyt Pietari oli valmis kuolemaan Jeesuksen tähden. Nyt Pietari ymmärtää ja tietää kehen uskoo ja miksi. Kyse on suuremmasta ja isommasta asiasta, kyse on Pelastuksesta ja Taivaasta. Iankaikkisuudesta. Pietarin suunta kääntyy pois varjoista kohti valoa.

Nyt Pietari oli valmis Julistamaan ehdotonta Jumalan rakkautta ja rakkautta, joka antaa rikkomuksemme anteeksi olimmepa millaisia ihmisiä tahansa. Jeesuksen kautta ja takia mekin olemme Jumalan lapsia. 

Vasta ylösnousseen Jeesuksen kohtaaminen muutti opetuslapset lopullisesti. Siitä kertoo eri perimätietojen kautta saatu tieto miten kaikki Johannesta lukuunottamatta kuolivat marttyyreina uskonsa tähden.

Siksi Jumala haluaa sitoa pelastuksemme ylösnousseeseen Kristukseen. Ylösnoussut Jeesus on kuoleman voittaja ja kantanut syntimme ja häpeämme. Sille uskolle, joka Pietarinkin muutti lopulta Ylösnousseen todistajaksi ja seurakunnan johtajaksi, Jeesus rakensi kirkkonsa

.


by 4 kommenttia

Jalkapallon henkinen elämä

Jalkapallostadion on evakuoitu. Kymmeniä tuhansia ihmisiä vetävään katsomoon on unohtunut pieni poika. Hän tuijottaa vihreällä kentällä lojuvaa palloa. Pallon olisi tarkoitus juuri nyt aiheuttaa ihmisille jännitystä ja mielihyvää, kun pelaajat kikkailisivat ja kuljettaisivat sitä kohti vastustajan maalia. Mutta kukaan ei kikkaile. Kaukaa stadionin ulkopuolelta kuuluu hälytysajoneuvojen ääniä.

*   *  *  *  *

Kauan sitten opiskelin luovaa kirjoittamista. Yhdellä oppitunnilla mietittiin näkökulmia. Esimerkkitapauksena oli Belgiassa edellisenä vuonna tapahtunut mellakka, jossa kuoli 39 ihmistä ja loukkaantui noin 600. Luimme uutisen katastrofista ja mietimme, mistä erilaisista näkökulmista tapauksesta voisi kirjoittaa. Minä olin olevinani nokkela ja ehdotin, että mellakasta voisi kertoa jalkapallon näkövinkkelistä. Opettajamme hymähti, mistä ymmärsin, että ajatukseni ei ollut hänestä kovin hääppöinen. Minulla on muistikuva kurssikavereista, jotka kannattivat opettajan näkemystä viisaan näköisinä nyökyttelemällä.

Tapaus on jäänyt mieleeni. Taisin nolostua enemmän kuin olen suostunut itselleni myöntämäänkään. Eläimillä on tunteet. Kasvitkin aistivat jotakin, ja hurjimpien näkemysten mukaan ne tuntevat jopa kipua. Mutta jalkapallolla ei tosiaan taida olla henkistä elämää näkökulmaksi asti. (Mutta entäpä Juice Leskisen laulu Puhelinpylvään henkinen elämä! Häh!)

Oppitunnista on yli kolmekymmentä vuotta. Tapaus on muistunut mieleeni säännöllisesti. Ei kovin usein mutta silloin tällöin, ehkä pari kertaa vuodessa.

Loppiaisiltana kävelin kaupasta mutkan kautta kotiin. Satoi lunta. Yllättäen muistin jälleen jalkapallon näkökulman. Sieluni silmin näin nurmella orvon pallon ympärillään typötyhjä stadion. Tarkensin mielikuvaani, ja katsomossapa istui pieni poika katsellen unohtunutta palloa. Poika oli päässyt ensimmäistä kertaa stadionille katsomaan matsia. Isän kanssa. Ja nyt oli käynyt näin. Peli oli peruttu, kun jalkapallohuligaanit eivät olleet pysyneet aisoissaan. Kaaoksen keskellä isäkin oli evakuoitunut, jättänyt pojan. Mutta sepä ei poikaa huolettanut. Hän katsoi palloa ja mietti, miltä pallosta tuntuu, kun peliä ei nyt pelatakaan. Pallo oli varmasti todella surullinen.

Lunta satoi ja minä kävelin. Mielessäni poika istui orpona stadionilla. Miksei stadionilla ollut toimitsijoita tai pelastushenkilöstöä? Miksi ihmeessä kukaan ei ollut huolehtinut pojasta? Kävellessäni päätin kirjoittaa blogin ajatuksistani. Tässä se on. Kotona googlasin jalkapallostadionin katastrofin. Todellisuudessa stadionia ei evakuoitu, vaan ottelu pelattiin kymmenistä kuolleista ja sadoista loukkaantuneista huolimatta.

Olisiko poika siis nähnyt ottelun?


by 2 kommenttia

Häpeä

Häpee vähän! Muista mistä oot kotoosin! Ohjeet ja torut lapsuudesta kaikuvat monen suomalaisen pääkopassa. Häpeä kasvattaa meitä. Se laittaa varomaan mokia ja virheitä. Lapsuuden ajan äänet ohjaavat yhä elämäämme vaikka sanojat ovat saattaneet vaieta jo vuosia ja vuosikymmeniä sitten.

Mutta entäpä kun häpeä ei enää ohjaa elämäämme hyvään vaan elämän virtaan alkaa piirtyä tummia sävyjä.

Mitä on häpeä? Miksi sisällä velloo epämääräinen paha olo, joka lamaannutta ihmisen. Häpeä on tunne, joka melko epämääräisellä tavalla kohdistuu koko ihmiseen. Se on erilaista kuin syyllisyys, joka aiheutuu meidän omista teoistamme. Häpeä syntyy lähes aina vuorovaikutus suhteessa toisiin ihmisiin. Sitä on vaikea tiedostaa,koska usein kätkemme sisimpämme  toisilta, koska häpeämme itseämme. Toisaalta emme ymmärrä, että toiset eivät edes ole tietoisia tuntemuksistamme.

Jos emme tunnista omaa häpeäämme, silloin se alkaa määrittämään elämäämme. Ote elämästä lipsuu!

OLYMPUS DIGITAL CAMERANyt julkisen keskustelun pinnalle on jälleen pulpahtanut koulukiusaaminen. Kiusaaminen on  yhteiskuntamme syöpä. Kurkistus ilmiön taakse kertoo häpeästä, jota kansakuntamme kantaa. Pärjäämisen ja suorittamisen pakosta. Pienuuden ja häviämisen pelon traumasta, joka sai alkunsa sodan runtelemasta Suomesta. Sodan ajan lapset saivat nähdä miten rikki raastetut vanhemmat ryhtyivät rakentamaan arkea, jossa oli pakko pärjätä ja purra hammasta. Itkulle  ja surulle ei voinut antaa tilaa. Hellyys ja rakkaus oli piilossa ja tilalla oli tarve antaa hyvä tulevaisuus. Säälillä sitä ei voinut rakentaa. Siksi oli pakko painaa eteenpäin. Näin häpeä on siirtynyt eteenpäin sukupolvelta toiselle.

Kiusaaminen, huono itsetunto ja perheiden pahoinvointi kumpuaa kohtamattomuuden ja häpeän pohjattomasta suosta. Kiusaaminen kertoo pahoinvoinnista ja epävarmuudesta, jota ilottomuus ja rakkaudettomuus ruokkii.

Minä selvisin kiusaamisen aiheuttamista haavoista ja häpeästä seurakunnassa. Nuoren seurakunnan keskellä sain kokea hyväksyntää ja rakkautta. En tiedä voinko koskaan täysin parantua sillä niin syvään kiusaaminen viiltää ihmistä. Itselleni suurin asia on ollut kohdata suuri anteeksi antava Jumala ja antaa anteeksi omille kiusaajilleni. Evankeliumiin on kätkettynä aarre, joka tekee ihmisestä vapaan. Vapaan rakastamaan jokaista ihmistä ilman häpeän pelkoa.
Raamatussa ei liene yhtään hahmoa joka olisi ollut onnistuja ja itse täydellisyys. Pareminkin Raamattu on täynnä henkilöitä, jotka joutuvat kohtaamaan häpeää ja onnettomuutta. Näitä ihmisiä Jumala käyttää. Ihmisiä, jotka ovat joutuneet kohtaamaan oman heikkoutensa. Ei ole sattumaa että Jeesus kärsi kaikkein häpeällismmän kuoleman mitä saattoi olla. Sen lisäksi että hän luopui Jumalallisuudesta ja otti orjan muodon, hän myös otti kaiken häpeän päälleen. Kristinusko ei olekaan voittajien ja sankareiden usko vaan syntisten ja lyötyjen usko.Siksi itsessämme meillä ei ole mitään mutta Kristuksessa meillä on kaikki.

 

 

 


by 3 kommenttia

Häpeä

 Hän kasvoi Herran edessä kuin vähäinen verso,noten kuvat 259
kuin vesa kuivasta maasta.
Ei hänellä ollut vartta, ei kauneutta,
jota olisimme ihaillen katselleet,
ei hahmoa, johon olisimme mieltyneet.
Hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma, kipujen mies, sairauden tuttava, josta kaikki käänsivät katseensa pois. Halveksittu hän oli, me emme häntä minään pitäneet.

Jesaja puhuu Jeesuksesta, ei uskoisi, Jeesushan on ihana,rakas,arvokas, Minun pelastajani…

Mutta taas minähän olen se onneton syntinen ja huono. Ei minulla ole arvoa.  Miksi Jesaja kirjoittaa Jeesuksesta noin. Minustahan tuo enemmän kertoo.  Koulukiusattu ja syntinen. Ehkä olen haavani nuollut, mutta silti.

Tänään tajusin että Jeesus todellakin hylättiin ristille, tapettiin surkeimmalla käytettävissä olevalla tavalla. Vain joitain läheisiä vaivautui paikalle.  Seuraajat eivät nouseet kapinaan vaan todennäköisesti vain pettyivät ja lähtivät pois. Voitteko kuvitella, puhumme kielikuvissa ristille ylentämisestä mutta aikalaisten silmissä siinä ei ollut mitään ylevää vaan pelkkää häpeää.  Lopussa ei ollut enää ketään joka olisi kiinnostanut Jeesuksen opetuksista. Vain läheiset jaksoivat katsoa käsiensä välistä, kun elämä valui Jeesuksesta vähitellen pois.

Oliko siinä jotain samaa kuin Mooseksen kirjassa kuvatussa teurasuhrissa, jonka pään päällä oli uhrintuojan käsi sulautuen uhrin kärsimykseen kun papin veitsi leikkasi puhtaan lampaan kaulasuonet auki ja elämä kirjaimellisesti valui pois.  Miksi muuten Jeesuksen kauhea kuolema olisi kuvattu Raamatussa.  Jeesuksen kuolemaan on sisällytetty minun arvottomuuteni ja kurjuuteni ja minunkin käteni on hänen päällään…

Jeesuksen tapa kuolla on myös minulle suurin todistus hänen ylösnousemuksestaan sillä ihmisten pettymys ja häpeä mestarin kohtalon takia oli varmasti niin suuri, että he olisivat varmasti vaienneet kaikesta iäksi ellei Jeesus olisi nousut kuolleista. Häpeän piti tulla jotta minun ja sinun häpeä voitaisiin pyyhkiä pois.

Jesajan teksti löytyy muuten luvusta 53


by 7 kommenttia

Mitäs tehtääs notta mainittaas? Jos sanoos notta häpeä Suomen Siioni!

Image

Olen tiettyyn pisteeseen asti touhun poika, mutta näin kevään tullessa meinaa joskus kamelinselkä katketa. Ei fyysisesti, ei myöskään henkisesti vaan hengellisesti. Usko on koetteella kun talven Majataloillat alkavat olla pian ohi ja puheet pidetty. Oman hengllisen elämän hoitaminen on jäänyt lukemisen ja bloggaamisen varaan. Raamattu- ja rukouspiirin perustaminen on siirtynyt ja siirtynyt. Keskiviikkoisin olen sentään joskus ollut Majatalokuoron treeneissä kuunteluoppilaana ja juttelemassa ihmisten kanssa.

Seurakunnan kehittäminen onkin yksilön kannalta tärkeää. On löydyttävä mielekäitä tapoja hoitaa omaa uskonelämäänsä. Mutta väkisinkin herää kysymys että miksi minä sitä hoidan. Ketä varten. Minulla ei ole epäilystä armon riittävyydestä omalla kohdallani. Eikö olisi helpompaa vain olla ja elää elämää niinkuin toisetkin ihmiset. Itse asiassa minulle on sanottu joskus seurakunnan työntekijän suulla että elä rasita itseäsi näillä jutuilla liikaa.

Mutta minulle on annettu näky ja lupaus siitä että kannattaa rasittaa itseään ja touhuta. Näky ei nouse tällä kertaa mistään tunnekuohuista ja kokemuksista vaan raamatun lupauksista. Jeesuksen käskystä viedä evankeliumia eteenpäin. Pietarin ja muiden apostoleiden esimerkistä ja Paavalin opastuksesta. Mutta myös ajatus siitä että Jumalaa miellyttää se mitä teen kun noudatan hänen käskyjään. Onhan se omistuista jos lapsi ei noudata Isän käskyjä.

Suomi on liukumassa takaisin pimeään, hitaasti ja varmasti, se pimeys ei ole ateistien tai vapaa-ajattelijoiden pimeyttä sillä siellä suunnassa on enemmänkin tyhjyyttä. Pimeys on laskeutumassa niiden ihmisten päälle jotka eivät kiireiltään, väsymykseltään ja sairauksiltaan jaksa hakeutua Jumalan kasvojen eteen. He eivät tunne hyvää Jumalaa. Parhaimillaankin he tuntevat joulupukkimaisen pilvenreunalla istuvan ukon jolla on ristillä riippuva melko epämiellyttävässä kunnossa oleva poika, jonka isästä ei sitten kuitenkaan ole varmuutta eli höpöä koko juttu.Tuollaisen feikin rakkaus ei ole luotettavaa.  Mielenkiinto sammuu kun ne kirkon ihmiset jotka suurimpaan ääneen huutavat, eivät usko itsekkään koko juttuun tai siltä se ainakin vaikuttaa.Tai sitten he huutavat omaa agendaansa opistaan. Ihmiset ovat jääneet pimentoon kun periaatteelliset oppiriidat tuodaan pöydälle leivän ja viinin sijaan.

Mutta ihmiset eivät jää pimeydessä paikalleen vaan vanhat tutut harhat marssivat uusissa asuissa paikalle. Newage, enkelihoidot,wiggat, intiaaniuskomukset ja jopa satanismi vetää ihmisiä puoleensa. Niille on on jostain syystä vapaa-ajattelijoiden helppo kohauttaa olkapäitään ja ohittaa. Puita on helppo halata, sillä ne eivät kiihkoile!

Näin maallikon näkökulmasta en voi sanoa muutakuin hävetkää kaikenmaailman ry:t ja säätiöt, konsikset ja liberaalit. Hävetkää Piispat ja papit. Hävetkää herätysliikkeet. Te kaikki unohdatte sen että tavallinen ihminen tarvitsee toivoa. Ihminen tarvitsee tietää millainen on todellinen rakastava ja Kaikkivaltias Jumala. Toivo laskeutuu paikalle kun toinen ihminen sanoo toiselle että saanko minä rukoilla sinun puolestasi, Minä voin olla tässä ja kuunnella luottaen siihen että Kaikkivaltias Jumala jatkaa työtä siitä eteenpäin. Minusta tuntuu että me kaikki unohdamme että Jumala on Suuri.

Kaikkivaltias! Mieti sitä sanaa, kun avaat raamattusi! Minä ryhdyn nyt suunnittemaan Majatalokuorolaisten muksuille   pyhäkoulua jota meidän seurakunnassa ei ole ollut vuosiin. Se jos mikä on Hengellisen elämän hoitoa kun hyppää ihan uuteen maailmaan 🙂