Uskoontulo | Blogitaivas

Kun Pietari raskaan yön jälkeen kuivasi verkkojaan hän vielä osannut aavistaa sitä muutosta, joka odottaisi häntä päivän lopussa. Jeesus, Joosefin ja Marian poika oli vieraillut hänen kodissaan ja parantanut anopin. Synagogassa Jeesus oli opettanut tavalla, joka oli jäänyt jokaisen läsnäolijan mieliin. Lisäksi hän paransi sairaita ja ajoi ihmistä ulos riivaajia. Ihmiset tulivat katsomaan ja kuuntelemaan Jeesusta sankoin joukoin. Nyt Jeesus oli tulossa rantaan ja kohti Pietarin venekuntaa.

Liekö Pietari kokenut velvollisuudekseen ottaa Jeesus veneeseen kun hän sitä pyysi, sillä tehtävä ei varmasti ollut mielusimmasta päästä. Veneen paikallaan pito oli varmasti työlästä. Anopin parantaminen ja keskustelut Jeesuksen kanssa olivat sytyttäneet Pietarissa ilmeisesti liekin, jota oli vaikea sammuttaa. Nyt sai Pietari olla aitiopaikalla kuuntelemassa Jeesusta.

Tilanne muuttuu oudoksi, kun opetuksen päätyttyä Jeesus ehdottaa kalastamisen jatkamista. Jostain syystä väsynyt ja tyytymätön Pietari suostuu kirvesmiehen pyyntöön, vaikka tietää ettei kalaa tule. Selvästi hän suostuu Jeesuksen mieliksi. Näin venekunta suuntaa siis takaisin järvelle. Pietari käyttää vielä tässä vaiheessa Jeesuksesta nimitystä (kreik.) epistates, joka merkitsee opettajaa mutta myös pomoa tai päällikköä. Aivan kuin Pietari haluaisi näyttää Jeesukselle että kuka tässä on kalastaja ja kuka vain leikkii pomoa. Siksi Pietari joutuu häpeäkseen tunnustamaan Jeesuksen mahdin, kun he saavat verkkoihinsa valtava saaliin. Tämä on ensimmäinen nöyryytys kovalle miehelle. Kalasaalista ei kuuluteta koko kylälle vaan apuvoimia viitoillaan paikalle, jotta uusi apaja ei paljastuisi. Tämä kertoo raamatuntekstin aitoperäisyydestä.

Pietarin silmissä kuva Jeesuksesta oli muuttunut pysyvästi ja nyt hän kutsuu Jeesusta Herraksi. Jeesus on lähestynyt Pietaria hänen ammattikunniansa kautta ja tavoittanut Pietarin sisimmän. Siksi raamattu kuvaa miten Pietari lähti suoraan seuraamaan Jeesusta. Toki kalat käsiteltiin ja verkot kuivattiin kuten ennenkin mutta sitä ei tarvinnut enää raamattuun kirjata. Voi olla että Pietaria puhutteli myös se, että Jeesukselle ei lottovoittomainen kalansaalis ollutkaan tärkeää. Jeesus olisi voinut ansaita omaisuuksia moisella taidolla mutta hän kiersi opettamassa Jumalasta. Siksi Jeesuksen kutsu puhutteli Pietaria enemmän kuin satumainen kalansaalis. Mitä muuta olikaan odotettavissa? Kun tutkii Pietarin ja muiden opetuslasten tarinaa, näkee miten he tasapainottelevat oman inhimillisyytensä ja Jeesuksen ihmeiden välimaastossa. Jollain tavoin se lohduttaa. Edes se että sai olla Jeesuksen seurassa ei taannut syvää ja harrasta uskoa eikä taivaallista voimaa. Opetuslapset olivat aivan samanlaisia kuin me.

Usein me ihmisetkin pakenemme pois Jumalan edestä kun kohtaamme oman elämämme varjot. Haluamme pois valosta, joka paljastaa meidän pahuutemme, häpeämme ja rikkomuksemme. Pietari kutsuttiin kalareissulla ja tavallaan Pietarin matka päättyy kalalle. Tai niin hän itse kuvitteli. Raamatusta voime lukea kuinka ylösnoussut Jeesus kohtaa Pietarin Galileassa ”toisen Pietarin kalansaaliin” jälkeen syömässä Jeesuksen paistamia kaloja.

Jeesus ja Pietari

Kun he olivat syöneet, Jeesus sanoi Simon Pietarille: »Simon, Johanneksen poika, rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä toiset?» »Rakastan, Herra», Pietari vastasi, »sinä tiedät, että olet minulle rakas.» Jeesus sanoi: »Ruoki minun karitsoitani.» 16Sitten hän kysyi toistamiseen: »Simon, Johanneksen poika, rakastatko minua?» »Rakastan, Herra», Pietari vastasi, »sinä tiedät, että olet minulle rakas.» Jeesus sanoi: »Kaitse minun lampaitani.» 17Vielä kolmannen kerran Jeesus kysyi: »Simon, Johanneksen poika, olenko minä sinulle rakas?» Pietari tuli surulliseksi siitä, että Jeesus kolmannen kerran kysyi häneltä: »Olenko minä sinulle rakas?», ja hän vastasi: »Herra, sinä tiedät kaiken. Sinä tiedät, että olet minulle rakas.» Jeesus sanoi: »Ruoki minun lampaitani.

Keskustelun alkaa siitä että Jeesus kysyy ensin Pietarilta että rakastatko sinä minua enemmän kuin toiset, Alkukielestä voimme lukea tuon kysymyksen myös toisin. Rakastatko enemmän kuin nämä, Alkukielen sana tutoon = nämä, on kreik. monikon genetiivin neutri, eikä viitta siis ihmiseen tai henkilöihin ja kysymys voisi kääntyä myös ajatuksena, että rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä kalat / työsi…

Jeesus kysyy kaikkiaan kolme kertaa Rakastatko sinä minua. yhtä monta kertaa kuin Pietari kielsi Jeesuksen. Kaksi kertaa hän käyttää sanaa jota Pietari ei oikein näytä täysin käsittävän. Tuo sana on Agape joka merkitsee rakkautta jonka takia on valmis kuolemaan. Juuri jotain sellaista, jota Pietari oli vannonut ennen pääsiäistä, mutta jota hän ei kyennyt pitämään, vaan kielsi Jeesuksen ja joutui pakenemaan valtavan häpeän ja pettymyksen kanssa takaisin sinne mistä oli lähtenytkin.

Kolmannella kerralla Jeesus käyttää rakkaus sanaa joka on Pietarille ja meille ihmisille armollisempi ja jonka Pietari pystyi ihmisenä täyttämään. Tuo sana on Filos joka on merkitsee syvää ystävyyttä ja ystävien välistä rakkautta, Toveruutta. Tähän on Pietarin helpompi tarttua koska hän itse käytti myös tuota filos-sanaa.

Keskustelu ylösnousseen Jeesuksen kanssa muutti Pietarin elämän lopullisesti.

Totisesti, totisesti: Kun olit nuori, sinä sidoit itse vyösi ja menit minne tahdoit. Mutta kun tulet vanhaksi, sinä ojennat kätesi ja sinut vyöttää toinen, joka vie sinut minne et tahdo.»

Näin Jeesus ilmaisi, millaisella kuolemalla Pietari oli kirkastava Jumalaa. Sitten hän sanoi: »Seuraa minua.» .Taas nuo Jeesuksen sanat Seuraa minua!

Nyt Pietari oli valmis kuolemaan Jeesuksen tähden. Nyt Pietari ymmärtää ja tietää kehen uskoo ja miksi. Kyse on suuremmasta ja isommasta asiasta, kyse on Pelastuksesta ja Taivaasta. Iankaikkisuudesta. Pietarin suunta kääntyy pois varjoista kohti valoa.

Nyt Pietari oli valmis Julistamaan ehdotonta Jumalan rakkautta ja rakkautta, joka antaa rikkomuksemme anteeksi olimmepa millaisia ihmisiä tahansa. Jeesuksen kautta ja takia mekin olemme Jumalan lapsia.

Vasta ylösnousseen Jeesuksen kohtaaminen muutti opetuslapset lopullisesti. Siitä kertoo eri perimätietojen kautta saatu tieto miten kaikki Johannesta lukuunottamatta kuolivat marttyyreina uskonsa tähden.

Siksi Jumala haluaa sitoa pelastuksemme ylösnousseeseen Kristukseen. Ylösnoussut Jeesus on kuoleman voittaja ja kantanut syntimme ja häpeämme. Sille uskolle, joka Pietarinkin muutti lopulta Ylösnousseen todistajaksi ja seurakunnan johtajaksi, Jeesus rakensi kirkkonsa

Jäin pohtimaan kahta Ilkan kahta aikaisempaa blogia, jossa hän prosessoi lukemaansa ja kuulemaansa blogimuodossa. Ilmaan jäi roikkumaan itselleni kaksi tuttua ja tärkeää teemaa. En varsinaisesti käy tässä vastaamaan Ilkalle vaan paremminkin puntaroin mitä pelastusvarmuus ja seurakunta yhdessä minulle avaavat sanaparina.

Illalla nukkumaan mennessä, juuri ennen nukahtamista käy usein niin, että mielessä pyörinyt ongelma tai ajatus saa jonkinlaisen ratkaisun tai vastauksen. Mietin illalla pelastusvarmuutta ja itsevarmuutta siltä kannalta kuin Ilkka ne rinnasti. Nuo kaksi asiaa kun eivät edes sanaleikin tasolla oikein asettuneet itselleni rinnakkain tai vastakohdiksi. Ne ovat minulle kaksi eri asiaa. Mutta jos käännän tuon itsevarmuuden hengelliseksi ylpeydeksi, joka nostaa ihmisen muiden yläpuolelle saa asia aivan uuden ulottuvuuden.

Luin aamulla jutun Savonsanomien nettisivulta Tsekkiläisestä kaverista, joka ihmetteli miten suomalaiset uskaltavat luottaa toisiinsa ja jättää tavaroita julkisilla paikoilla naulakoihin tai tanssilavalla juomamukin ikkunan reunalle ilman että tavarat häviävät tai mukeihin syljetään. Hän ihmetteli myös kuinka ihmiset palauttavat löytötavarat poliisille ja sitä kautta oikeille omistajilleen. Juttu tarjosi selitykseksi suomalaisten keskinäisen tasa-arvon ja tasaisen tulonjaon. Vaikka olemme peruskateellista väkeä, olemme suurin osa kansasta samalla viivalla elämämme kanssa. Tasa-arvo synnyttää keskinäistä luottamusta. Seurakunnan yksi olemus on luottamus niin Jumalaan kuin myös ihmisiin. Luottamus saa alkunsa Jumalan hyvyydesta ja rakkaudesta. Armo asettaa meidät tasa-arvoisiksi, koska olemme kaikki sitä vailla! Toisaalta, jos armoa aletaan säätelemään ihmisen toimesta, siitä tulee lyömäase.

Jumalan edessä me olemme kaikki samalla viivalla. Uskovien elämä on kilvoitusta, jossa olemme tasa-arvoisia, meillä ei ole itsellämme mitään ja uskonkin saamme Pyhän Hengen lahjana. Olimmepa synnintunnon syövereissä tai riemuitsemassa armon saaneneina onnemme kukkuloilla, vain Kristuksen kautta ja hänen verensä peseminä voimme saada pelastuksen ja iankaikkisen elämän itsellemme. Siihen ei vaikuta omat tunteemme tai mitkään ennalta laaditut armon tai autuuden järjestykset. Armo tulee Jumalan äärimmäisen rakkauden teon seurauksena ilmaisena mutta ei halpana. Sen uskominen ja omistaminen on Jumalan tahto ja sen tyhjäksi tekeminen synti!

Tuo viimeinen ilmaisu on raju väite. Mutta jos käännän asian esille niinkuin F.G. Hedberg kehottaa (22.8.1844) äitiään: ”Mitä kurjempi ja arvottomampia me olemme, sitä lujemmin ja lapsellisemmin pitää meidän turvautua siihen armoon ja vanhurskauteen, jonka meidän Jeesuksemme on meille ansainnut ja jo kasteessa meille ilmaiseksi lahjoittanut. Tämä tietenkin täytyy uskoa, muutoinhan teemme Jumalan armon valheeksi, josta suuresta synnistä Jumala Kristuksen tähden meitä varjelkoon!”

Jään miettimään tuota kaikkea edellä kirjoitettua ja syntiä käsitteenä. Mietin myös, että mikä on se kipukohta johon yksittäinen kristitty törmää. Jos uskon Jumalaan ja Jeesukseen niin miksi en uskoisi myös armoa osakseni. Miksi on vaikea uskoa itseään kelvolliseksi ottamaan armo vastaan. Paavali piti itseään kaikkein suurimpana syntisenä ihmisenä vainottuaan Jeesuksen seuraajia ja kieltäessään näin Messiaan. Paavali oli ollut lain suhteen mitä vanhurskain ja tunnollisin ihminen mitä oli elänyt. Mitään virhettä Jumalan lain suhteen hänestä ei ole löydettävissä silti hän piti itseään syntisenä. Mitä on siis se kun havaitsemme silti olevamme syntisiä Jumalan edessä?

Vai onko kuitenkin kyse vielä syvemmästä epäilystä eli onko Jumalaa edes olemassa. Uskon että tämä jälkimmäinen on se nykyihmisen suurin ongelma. Usko Jumalaan, on loikka tuntemattomaan ja se on mahdollista vain antamalla Jumalalle ohjat omaan elämään. Se on halua tehdä parannus eli mielenmuutos. Se on oman syntisyyden ymmärtämistä. Tästä seuraa muutos, joka pitää meidät Jumalan yhteydessä. Voima tähän tulee Jumalalta. Usko Jeesukseen on Isän lahjoista suurin.

viljaa Seurakunta on paikka, jossa tuo parannuksen teko on mahdollista. Seurakunta yhteisönä muodostaa Kristuksen ruumiin niin koko maailman tasolla kuin paikallisesti. Silloin puhutaan kaikista uskovista ilman kirkkokuntarajoja. Tässä olemmekin yhteisönä rampauttaneet tätä Kristusruumista hajottamalla kristikunta riidoilla erikokoisiin kioskeihin. Mutta sielä missä keskitytään riitojen sijasta Jeesukseen, tapahtuu yhä ihmeitä ja ihmisiä tulee pelastuksen tielle.

Seurakunnan pitäsikin parhaimmillaan olla koti jossa ihminen tulisi hengellisesti ravituksi ja kohdatuksi joka elämän tasolla. Seurakunnan tulisi näkyä ja kuulua ympäristöönsä. Jeesus tulisi kirkastua seurakunnan toimesta.

Seurakunnan keskeisin tehtävä onkin evankeliumin julistaminen ja opettaminen. Siis pelastaa ihmisiä Jumalalle. Seurakunnan keskellä ihmisen tulisi tuntea että täällä Jeesus elää ja täällä jaksan uskoa ja omistaa pelastuksen itselleni.