Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Pelastusvarmuutta keskellä seurakuntaa

9 kommenttia

Jäin pohtimaan kahta Ilkan kahta aikaisempaa blogia, jossa hän prosessoi lukemaansa ja kuulemaansa blogimuodossa. Ilmaan jäi roikkumaan itselleni kaksi tuttua ja tärkeää teemaa. En varsinaisesti käy tässä vastaamaan Ilkalle vaan paremminkin puntaroin mitä pelastusvarmuus ja seurakunta yhdessä minulle avaavat sanaparina.

Illalla nukkumaan mennessä, juuri ennen nukahtamista käy usein niin, että mielessä pyörinyt ongelma tai ajatus saa jonkinlaisen ratkaisun tai vastauksen. Mietin illalla  pelastusvarmuutta ja itsevarmuutta siltä kannalta kuin Ilkka ne rinnasti. Nuo kaksi asiaa kun eivät edes sanaleikin tasolla oikein asettuneet itselleni rinnakkain tai vastakohdiksi. Ne ovat minulle kaksi eri asiaa. Mutta jos käännän tuon itsevarmuuden hengelliseksi ylpeydeksi, joka nostaa ihmisen muiden yläpuolelle saa asia aivan uuden ulottuvuuden.

Luin aamulla jutun Savonsanomien nettisivulta Tsekkiläisestä kaverista, joka ihmetteli miten suomalaiset uskaltavat luottaa toisiinsa ja jättää tavaroita julkisilla paikoilla naulakoihin tai tanssilavalla juomamukin ikkunan reunalle ilman että tavarat häviävät tai mukeihin syljetään. Hän ihmetteli myös kuinka ihmiset palauttavat löytötavarat poliisille ja sitä kautta oikeille omistajilleen. Juttu tarjosi selitykseksi suomalaisten keskinäisen tasa-arvon ja tasaisen tulonjaon. Vaikka olemme peruskateellista väkeä, olemme suurin osa kansasta samalla viivalla elämämme kanssa. Tasa-arvo synnyttää keskinäistä luottamusta. Seurakunnan yksi olemus on luottamus niin Jumalaan kuin myös ihmisiin. Luottamus saa alkunsa Jumalan hyvyydesta ja rakkaudesta. Armo asettaa meidät tasa-arvoisiksi, koska olemme kaikki sitä vailla! Toisaalta, jos armoa aletaan säätelemään ihmisen toimesta, siitä tulee lyömäase.

Jumalan edessä me olemme kaikki samalla viivalla. Uskovien elämä on kilvoitusta, jossa olemme tasa-arvoisia, meillä ei ole itsellämme mitään ja uskonkin saamme Pyhän Hengen lahjana. Olimmepa synnintunnon syövereissä tai riemuitsemassa armon saaneneina onnemme kukkuloilla, vain Kristuksen kautta ja hänen verensä peseminä voimme saada pelastuksen ja iankaikkisen elämän itsellemme. Siihen ei vaikuta omat tunteemme tai mitkään ennalta laaditut armon tai autuuden järjestykset. Armo tulee Jumalan äärimmäisen rakkauden teon seurauksena ilmaisena mutta ei halpana. Sen uskominen ja omistaminen on Jumalan tahto ja sen tyhjäksi tekeminen synti!

Tuo viimeinen ilmaisu on raju väite. Mutta jos käännän asian esille niinkuin F.G. Hedberg kehottaa (22.8.1844) äitiään: ”Mitä kurjempi ja arvottomampia me olemme, sitä lujemmin ja lapsellisemmin pitää meidän turvautua siihen armoon ja vanhurskauteen, jonka meidän Jeesuksemme on meille ansainnut ja jo kasteessa meille ilmaiseksi lahjoittanut. Tämä tietenkin täytyy uskoa, muutoinhan teemme Jumalan armon valheeksi, josta suuresta synnistä Jumala Kristuksen tähden meitä varjelkoon!”

Jään miettimään tuota kaikkea edellä kirjoitettua ja syntiä käsitteenä. Mietin myös, että mikä on se kipukohta johon yksittäinen kristitty törmää. Jos uskon Jumalaan ja Jeesukseen niin miksi en uskoisi myös armoa osakseni. Miksi on vaikea uskoa itseään kelvolliseksi ottamaan armo vastaan. Paavali piti itseään kaikkein suurimpana syntisenä ihmisenä vainottuaan Jeesuksen seuraajia ja kieltäessään näin Messiaan. Paavali oli ollut lain suhteen mitä vanhurskain ja tunnollisin ihminen mitä oli elänyt. Mitään virhettä Jumalan lain suhteen hänestä ei ole löydettävissä silti hän piti itseään syntisenä. Mitä on siis se kun havaitsemme silti olevamme syntisiä Jumalan edessä?

Vai onko  kuitenkin kyse  vielä syvemmästä epäilystä eli onko Jumalaa edes olemassa. Uskon että tämä jälkimmäinen on se nykyihmisen suurin ongelma. Usko Jumalaan, on loikka tuntemattomaan ja se on mahdollista vain antamalla Jumalalle ohjat omaan elämään. Se on halua tehdä parannus eli mielenmuutos. Se on oman syntisyyden ymmärtämistä. Tästä seuraa muutos, joka pitää meidät Jumalan yhteydessä. Voima tähän tulee Jumalalta. Usko Jeesukseen on Isän lahjoista suurin.

viljaaSeurakunta on paikka, jossa tuo parannuksen teko on mahdollista. Seurakunta yhteisönä muodostaa Kristuksen ruumiin niin koko maailman tasolla kuin paikallisesti. Silloin puhutaan kaikista uskovista ilman kirkkokuntarajoja. Tässä olemmekin yhteisönä rampauttaneet tätä Kristusruumista hajottamalla kristikunta riidoilla erikokoisiin kioskeihin. Mutta sielä missä keskitytään riitojen sijasta Jeesukseen, tapahtuu yhä ihmeitä ja ihmisiä tulee pelastuksen tielle.

Seurakunnan pitäsikin parhaimmillaan olla koti jossa ihminen tulisi hengellisesti ravituksi ja kohdatuksi joka elämän tasolla. Seurakunnan tulisi näkyä ja kuulua ympäristöönsä. Jeesus tulisi kirkastua seurakunnan toimesta.

Seurakunnan keskeisin tehtävä onkin evankeliumin julistaminen ja opettaminen. Siis pelastaa ihmisiä Jumalalle. Seurakunnan keskellä ihmisen tulisi tuntea että täällä Jeesus elää ja täällä jaksan uskoa ja omistaa pelastuksen itselleni.

Mainokset

Kirjoittaja: Tapio Laakso

Lapsenuskoinen sen tien kulkija

9 thoughts on “Pelastusvarmuutta keskellä seurakuntaa

  1. Tapsa, sulla on toi opettaminen jotenkin verissä. Tämä teksti rakentaa suht lyhyesti aika laajan kokonaiskuvan. Ja tuuppaa samalla oivaltamaan, että armon varassa tässä roikutaan, kun ei se mielenmuutoskaan niin helppoa ole. Minulle ainakaan.

    Liked by 3 people

    • Kyllä Juha. Tapio on opettaja!
      Yksinkertaisena nautin hänen teksteinään, koska uskon ymmärtäväni niitä :) !
      Et Juha ole yksin tuossakaan että joudumme elämään armon varassa. Eikä tuo mielenmuutos ole varmaan kenellekään itsestään selvä, saati helppo!
      Ei vuosikymmenten uskossa olon jälkeenkään. Joskus tuntuu että päin vastoin!

      Toivo on siinä ettemme anna sen häiritä suhdettamme Vapahtajaan!!! Katse pois itsestä ja Herraan! Liha kyllä sotii Henkeä vastaan mutta saamme uskoa olevamme Pyhän Hengen kautta/ansiosta uusia luomuksia. Onhan Hän sanonut:” Katso uudeksi minä teen kaikki”. Tosin se täydellistyy vasta kun olemme jättäneet tämän maan.
      Siunausta eloosi, samassa purressa ja samalla Tiellä.

      Liked by 2 people

  2. Tapio, sanot että pelastusvarmuus ja itsevarmuus ovat sinulle kaksi eri asiaa.

    Harmi, jos tekstini jotenkin osoitti, että ne olisivat sama asia, sillä juuri niiden eroa yritin korostaa. Itsevarmuus valepuvussa voi näyttäytyä pelastusvarmuuden petollisena kaksoisolentona.

    Jos pelastuksen ”tunne” perustuu itsevarmuuteen, on aika tarkistaa suunta.

    Liked by 2 people

  3. On ehkä hieman valotettava omaa taustaani. Olen äidinmaidossa imenyt kuvan Jumalasta joka on loppumaton rakkauden lähde. Äidin kautta olen saanut kokea mitä on omistaa pelastus Jeesuksessa ja elää jopa jonkinlaisessa Taivasikävässä. Pelastuksen ja Jeesuksen odotuksessa. Kuolema on siis todellinen portti iankaikkisuuteen. Sen sijaan että tarkkailisin uskoani ja omaa olotilaani kompassini värisee muiden ihmisten hädälle ja sille että Jeesus minun kauttani voisi saavuttaa toisia ihmisiä. Oman pelastuksen epäily ja tuijottaminen johtaa ainakin minun kohdallani jopa itsesäälin kaltaiseen tilaan. Ymmärrän toki sen mitä kirjoitat ja siksi en siis vastaakkaan suoraan tekstiisi vaan puntaroin omalta kannaltani asiaa.
    Opettajana taas Itsevarmuus näyttäytyy minulle sanana jolla on aivan eri merkitys. Pyrin kasvattamaan oppilaitani luottamaan itseensä ja minusta itsevarmuus on nimenomaan positiivinen sana, Mutta siinä olet oikeassa että pelastus ei vooi perustua ihmiisen omaaan varmuuteen vaan se tulee Jumalalta. Se on Jatkuvaa Jumalan kasvojen edessä avoimena olemista ja nöyryyttä. Tietoisuutta omasta syntisyydestä ja armon tarpeesta.

    Liked by 1 henkilö

    • Olen paljon ajatellut tätä meidän uskovien erilaista ymmärrystä uskon asioihin liittyen. Tähän blogiisi Tapio, olisin voinut kirjoittaa jatkoksi oman bloginkin, mutta nyt vaan sen verran että varmasti meidän ymmärrykseemme ja erilaisuuteemme syvästi vaikuttaa juuri tuo millaisessa kodissa ja uskon ympäristössä olemme kasvaneet. Juuri noin kuin kirjoitatkin.

      Itse olen kasvanut aivan tavis luterilaisessa kodissa, eikä minulla ole ollut mitään käsitystä ev.lut kirkon eri herätysliikkeistä. En tunne lestadiolaisuutta, en körttiläisyyttä, en mitään näistä. Yhden kerran olin kutsuttuna siioninvirsi seuroissa ja kyllä se oli minulle outoa. Älköön kukaan loukkaantuko, mutta niin vain oli. Toinen asia jota en ole koskaan oikein ymmärtänyt on ”armon kerjäläisyys”? Armo on minusta lahja, armolahja joka saadaan Uskon kautta Jeesukseen. Ja uskokin saadaan lahjaksi, ihanaksi lahjaksi.

      Nämä käsitteet kuten uudestisyntyminen (muutoin kuin kasteessa), uskoon tuleminen, Pyhä Henki, pelastuminen, Pyhän Hengen kaste/Hengellä täyttyminen, armolahjat jne. tulivat minulle tutuksi JA todeksi vasta kun uskoontuloni jälkeen tutustuin helluntaiherätykseen. Silloin ymmärsin Jeesuksen elävän ja olevan todellinen ja vaikuttava kaikkina aikoina…..

      Silloin, uudestisyntymisen kokemiseni jälkeen, aloin oikeasti ymmärtää Raamattua vaikka olinkin sitä aina lukenut. Minulle tuli tutuksi ja rakkaaksi ”Kaanaan kieli”.
      Minä oikeasti synnyin uudeksi mistään mitään vielä edes ymmärtämättä, yksin kotona, Raamattua lukien! Näin vain tapahtui ja se on ihme. Olen saanut kuitenkin huomata ettei näin saisi sanoa, ettei elämä kävisi vaikeaksi. Varsinkaan armolahjoista ei kannata mainita. SE sattuu koska on kysymys lahjoista jotka saadaan, ei ansaita.

      Pelastusvarmuus on myös minulle itsestään selvä asia. Pelastusvarmuus perustuu Jeesukseen ei omaan ”hyvyyteen”. Jos minä epäilisin pelastusvarmuuttani, koen että epäilisin Jeesuksen täytettyä työtä ja Jumalan iankaikkista Sanaa ja tekoa.

      Niin kuin kirjoitat, itsevarmuus ei ole sama kuin pelastusvarmuus. Uskon että Jumala tahtoo meillä olevan terve itsetunto, olemmehan niin monin tavoin, useat, elämän rikkomia. Jeesus vain voi parantaa meidän sisäiset haavamme jotka Hänen ansiostaan lakkaavat (liikaa) oireilemasta ja kiusaamasta itseä ja lähimmäisiä. Terve Omanarvontunto kasvaa oikeaan suuntaan kun ymmärtää kuinka kalliisti ostettu ja lunastettu ihmisenä saa olla.

      Kodin vaikutus on suuri siinä millaisia meistä myös uskovina tulee, tämän tietävät kaikki.
      Kiitos Jumalalle niistä kodeista joissa on kunnioitettu Jumalaa ja Hänen sanaansa, jossa on rukoiltu ja opetettu lapsia uskomaan.
      Kiitos tästäkin tekstistäsi Tapio!

      Liked by 1 henkilö

  4. Jaa-jaa. Pelastusvarmuus, joka ei tule armosta, on itsevarmuutta.

    Tykkää

    • Jos lukee efesolaiskirjeen ensimmäisestä luvusta sen kaikki jakeet ja etenkin 11,13 ja 14, jotka mielestäni liittyvät mm. pelastusvarmuuteen, – joka siis tulee uskosta, uskon lahjasta, armosta ja Kristuksen tähden voi olla vakuuttunut sanoman kestävyydestä.

      Tykkää

  5. Maitoa ja mettä, voi että!

    Liked by 2 people

  6. Jeesus lupasi seuraajilleen Pyhän Hengen, joka opettaa jokaista
    yksilöllisen aikataulun mukaan.
    Pelastusvarmuuden taas käsitän lapsenomaisena luottamuksena siihen,
    mitä Jumala sanassaan lupaa; ” Ei yksikään joka minuun uskoo joudu häpeään”
    Usko siihen että Jeesuksen lunastustyötä ei tarvitse lain teoilla parannella.

    Liked by 1 henkilö

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s