Osa 1.

Kulunut viikko on ollut pitkä ja rankka vaikkakin hyvin antoisa. Olen istunut tietokoneen äärellä tunti tolkulla ja ollut yhteydessä luokkani niihin vanhempiin, jotka halusivat lapsensa vanhempainvartin etäyhteydellä. Moni halusi myös tavata ihan livenä ja niin olemme töröttäneet luokassa monena iltana maskien ja turvavälien kanssa myöhäiseen iltaa asti, koska koulupäivien aikaan ei koulun ulkopuolisilla ole ollut asiaa koulun tiloihin. Lisäksi osallistunut erillaisiin tapaamisiin etäyhteyksien kautta. Pari päivää sitten olin Matikaisen Mikon lähettäjäpiirin etätapaamisessa. Mikko kertoili kuulumisiaan ja myös piti pienen opetuksen yhteydestä ja asenteista. En halua sitä tähän referoida vaan sanoa lyhyesti, että asenteella itseensä, lähimmäiseen ja Jumalaan on väliä ja suuntautuminen Jumalaan pitää yhteydet kohdallaan kaikkiin. Kun elämämme lähde pulppuaa yhteydestä Jeesukseen, pysyy elämässämme suhteet kunnossa.

Mistä on siis kysymys. Miten rukous kuuluu tähän?

Rukous on yhteydenpitoa Jeesukseen ja yhteydenpito on jokaisen suhteen perusta. Kun olen jutellut oppilaiden vanhempien kanssa, olen oppinut samalla paljon oppilaistani. Tänään kun lähes kaikkien huoltajien ja oppilaiden kanssa juteltu, huomasin, että luokan ilmapiiri on parantunut entisestään. Lapset saivat vahvistuksen omalle yhteydelleen opeen kun saimme olla hetken yhdessä vanhempien kanssa. Lapset saivat kokemuksen siitä, että heille tärkeät aikuiset kulkevat samaan suuntaan ja ovat samanmielisiä heitä koskevissa asioista. Samalla he saivat kokemuksen siitä, että heidät on huomattu ja otetaan tosissaan. He kokevat olevansa tärkeitä.

No mitä Jumala tähän sitten kuuluu tai rukous. Ajattelen, että yhteys Jeesukseen ja se, että hän saa kasvaa minun elämäässäni synnyttäen Jumalan mieleisiä asioita, heijastuu siihen millainen olen opettajana ja kasvattajana. Etäyhteydet toisiin uskoviin ja heidän kanssaan pidetyt rukoushetket ovat tuoneet uusia tuttavuuksia ja yhteyksiä vahvistaen omaa identiteettiäni Jumalan lapsena, joka on ollut aika häilyvä korona aikana. Tähän liittyy vielä se, että parin vuoden ajan olemme pienellä opettaja porukalla rukoilleet koulumme puolesta joka torstai-aamu ja sen vaikutus alkaa omalla tavallaan näkyä omissa asenteissani. Rukousyhteys on parantanut myös koulumme ilmapiiriä. Yhdessä siunaaminen vaikuttaa niin meihin itseemme kuin myös koko kouluun.

Tämä kaikki kertoo siitä mitä rukous oikeasti on. Ajattelemme tavallisesti, että se on meidän puhettamme Jumalalle ja Jumala vastaa sitten aikanaan tai sitten Raamatussa. Itse koen että rukouksessa Jumala puhuu suoraan minun elämääni. Jumala vaikuttaa heti kun suuntaan ajatukseni häneen ja alan rukoilla. Se on kuin valoon astumista pimeydestä. Rukous on yksityiselle ihmiselle Jumalan tahdon etsimistä omaan elämään. Se korostuu erityisesti kun joudumme koettelemuksiin tai kiusauksiin. Silloin Jumala erityisesti odottaa rukouksiamme, jotta hän voisi auttaa ja samalla kasvattaa meitä. Jumala ei koettele meitä tuhotakseen vaan vahvistaakseen.

Itselleni rukous on sitä, että vien koko ajan asiani hänen eteensä, ne vaikeat ja pimeätkin puoleni itsestäni. Koska jos jäisin kahden vanhan luonnollisen minäni kanssa joutuisin varsin nopeasti eksyksiin ja pimeään. Eli yksi rukouksen muoto on mielestäni se, että ikäänkuin jaamme ajatuksemme Jumalan kanssa. Tiedostamme, että hän lukee meitä kuin avointa kirjaa. Tällainen tapa elää ikäänkuin rukouksessa takaa myös sen etten ole koskaan yksin.