Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


1 kommentti

Hyvä ihminen

Minä uskon, että Jumala on hyvä ja me kaikki pääsemme kyllä taivaaseen. Ei hän voi olla sellainen despootti, että olisi luonut Helvetin. Helvetti ja taivas on jo täällä maanpäällä. Ihminen joka on käynyt läpi maanpäällä helvetin ei kahta kertaa voi joutua kärsimään. Itse ainakin olen elänyt hyvän elämän ja olen hyvä ihminen. En ole tehnyt mitään isompaa pahaa kenellekkään ja kaikkihan jotain tekee ja joskus ajattelee pahaa, mutta kyllä Jumala sen ymmärtää. Sellaiseen Jumaan minä uskon.” Keskustelu ystäväni kanssa päättyi tähän. Olin kertonut hänelle omasta uskontotunnilla tehdyistä jutuista lasten kanssa ja kertonut miten lapset olivat nauttineet siitä, että saivat tehdä pieniä näytelmiä Jeesuksen vertauksista ja miten olimme sitten keskustelleet Jeesuksen elämästä. Hänen puheenvuoronsa oli kuin puolustuksen loppukommentti, kun Jeesuksen nimi oli alkanut poltella sielun syövereissä. Aihe oli tullut liikaa kohti. Puhe Jeesuksesta oli johtanut ajatukset sovitukseen ja sovitus siihen, että joku voisi joutua kadotukseen ja helvettiin ilman Jeesusta.

Meillä on valtava tarve muokata Jumalasta mieleisemme. Haluamme Jumalan, joka parhaiten palvelee meidän elämämme ja sielumme tarpeita. Ainakin itse huomaa pelavaani Jumalan kanssa tätä peliä. Kyllä Jumala tämän ja tämän ymmärtää. Voin tehdä kyllä ja tätä, ei hän siitä minua sen enempää rankaise. Emme ole kukaan vapaita synnistä mutta ajattelemme, että olemme sen verran siivosyntisiä ettei Jumala pikkuasioista välitä.

Kristinuskon Jumala on kuitenkin kaikessa oikeudenmukaisuudessaan ehdoton. Hänen tuomionsa tulee varmasti ja jokainen tuomitaan. Jumalan rakkaus näkyy kuitenkin siinä, että hän tiesi ihmisen laadun ja valmisti siksi ihmiselle pelastuksen. Kristinuskon ytimessä on Jeesus Kristus, joka on ovi Jumalan yhteyteen ja iankaikkisuuteen. Muuta tietä ei ole.

Uskonnollisuus ei meitä pelasta, sillä se on suurimpia esteitä elävän Jumalan luo tulemiselle. Se, että käymme jouluna kirkossa ja koemme olevamme tarpeeksi hyviä Jumalalle ei meitä pelasta. Ihmiselle kelpaa kuva suloisesta Jeesus lapsesta jouluna, mutta rujo ja kärsivä ristin mies on liikaa. Meidän luovuttava omasta erinomaisuudestamme ja päästettävä Jeesus Kristus luoksemme. Kristinuskossa on kyse suhteesta todelliseen, elävään persoonaan, joka haluaa olla kanssamme joka päivä. Ristin uhri käy turhaksi, jos ajattelemme että maanpäällinen kärsimys pelkästään riitäisi pelastamaan meidät. Meidän oma elämämme ja tekomme eivät riitä sovittamaan ja korjamaan poikki mennyttä suhdettamme Jumalaan. Kärsimys sen sijaan saa meidät huutamaan apua Jumalalta. Se vetää meitä Pyhä Jumalan luo ja silloin Jeesus tarjoaa meille sovitusta. Näin Jumala tekee sovinnon kanssamme. Näin kuoleman valta on murrettu minunkin osaltani.

Raamatun mukaan kadotus on olemassa. Jeesuksen elämän kovin hetki ei ollut Golgatalla vaan Getsemanen puutarhassa, jossa hän kävi läpi sen tiedon,että hän joutuu eroon Isästä, Jumalasta. Voimme Raamatun sivulta aistia sen tuskan, jonka läpi Jeesus meni. Tuossa hetkessä hän koki sen mitä on olla koko ihmiskunnan synti. Kuinka hirvittävää olisi viettää ikuisuus erossa Isästä Jumalasta.

Synnistä ja helvetistä puhuminen ei ole kovin muodikasta, ihmiset eivät haluaisi syyllistyä ja olla syntisiä. Piru tarvitsee itselleen konttoristeja, jotta ajatus ihmisen erinomaisuudesta Jumalan edessä saisi lisää alaa. Sielunviholliselle on mieleen kuva kaiken sallivasta ja ihmisen kuoliaaksi rakastavasta universaalista Jumalasta joka laittoi kaiken alulle ja jäi sitten pyörittelemään peukaloitaan.

Joulu on meille välietappi ja johdanto pääsiäiseen, Jouluna Jumala osoittaa asenteensa ihmistä kohtaan kun hän ilmoittaa ensimmäisenä halveksituille paimenille siitä että Vapahtaja, Maailman valo on syntynyt ja Jumala on itse tullut alas maailmaaan pelastamaan ihmisen.


1 kommentti

Tervetuloa kotiin!

venesana

Puolentoista viikon päästä seurakunnassamme Majatalo-illat. Tällä kertaa suunnitelutiimi on isompi kuin aikaisemmin ja mukana on aktiivisesti seurakunnan työntekijöitä. Paikallisssa kontekstissa se merkitsee hyväksyttävyyttä ja leimojen vähenemistä.

Kristillisyys Suomessa on erillaisten leimojen ja stigmojen värittämää. Pietismi ja herätyskristillisyys on muuttunut ihmisten silmissä painolastiksi ja jopa pelottavaksi asiaksi. Peikkoja nähdään sielläkin missä niitä ei ole. Niitä ovat lakihenkisyys, Avioliitto-ja sukupuolikysymykset ja hurmahenkisyys. Valitettavasti maallikkovetoisiin toimintoihin seurakunnissa liitetään aina näitä leimoja ja siksi seurakunnan työntekijöiden mukana olo tuo mukaan läpinäkyvyyttä. Hyvänä esimerkkinä tästä oli juttu, jonka kuulin joku vuosi sitten omista Majatalo-illoistamme. Sen mukaan siellä helluntalaiset ovat vallaneet kuoronkin ja homma on sen mukaista. Kuorossa ei valitettavasti ollut yhtään Helluntaiseurakunnan jäsentä, vaikka kovasti olisin sitä kyllä toivonut.

Hyvin harvassa luterilaisessa seurakunnassa ja niiden tilaisuuksissa noita stigmoja aiheuttavia asioita nostetaan esille. Keskiössä on Jumalan armotyö ja rakkaus. Kirkkovuoden aiheet rytmittävät opetusta ja rukouselämää.

Valitettavaa on, että ihmiset etääntyvät seurakunnista ja yhteisöistä. Kynnys tulla tilaisuuksiin kasvaa, kun Jumalan sanan tunteminen ohenee. Kristillisen kentän puheenaiheet ja kiistat kiihdyttävät tuota etääntymistä. Se missä pitäsi kuulua Evankeliumin ääni kaikuukin riitely ja kiistely. Monet vanhat herätysliikkeet ja yhteisöt ovat kääntyneet sisäänpäin ja puolustusasemiin, hengellisiin betonibunkkereihin. Välillä tuntuu jopa siltä, että Jumala on laitettu syrjään eikä hän enää itse olisi Sanansa takana vaan ihmisen pitää tulla paikkaamaan Jumalan jättämää aukkoa! Tuomiovalta, joka kuuluu yksin hänelle, on otettu ihmisten käsiin. Raamattu ei kuitenkaan opeta meitä tuomitsemaan ihmisiä, jotka ovat seurakunnan ulkopuolella. Heidän elämäntaivaltaan ei valaise Sanan lamppu eivätkä he tunnista tai tunnusta pimeyttä, jossa kulkevat. Valo evankeliumissa ei olekaan laki, vaan Kristus.

Meille onkin annettu levitettäksi aarre. Aarre, joka houkuttaa ihmisen parannuksen paikalle. Evankeliumi, sanoma  Jeesuksesta ja iankaikkisesta elämästä samalla kutsu takaisin kotiin, Jumalan kasvojen eteen, tekemään sovintoa. Palaamaan Kristuksen rauhaan ja lepäämään arjen raskaudesta.


2 kommenttia

Koulu alkoi

mde

Koulusulku on ohi ja paluu uuteen normaaliin on alkanut eli kaikki on ihan sekaisin. Ensimmäinen päivä oli hallittua kaaosta, jossa yritimme ohjata lapsia pysymään edes jonkinlaisten turvavälien päässä toisistaan.  Se oli kuin olisi yrittänyt estää luonnonvoimia toimimasta. Itse aloitin kollegani (ja taistelutoverini Kristuksessa) kanssa koulun väistötiloissa Pyhän Annan kirkossa ja seurakunta salissa. Paikka sopi hyvin meille kahdelle. Koulun kaksi ”hihhulia” pääsi lukkarin koulua pitämään ristin varjoon. Jotenkin se sykähdytti muuten niin penseää oloa.

Lasten olemus ja into kertoo jotain siitä miten Jumala suhtautuu meihin ihmisiin. Evankeliumi on myös kuin luonnonvoima, jota ei pysäytä mikään. Ihminen on aina pyrkinyt patoamaan sitä ja estämään sen toimintaa, mutta 2000 vuotta se on levinnyt ja muuttanut maailmaa. Se on vallannut alaa viholliselta ja tekee sitä edelleen. Korona-aika on herätellyt ihmisiä ja seurakuntien messuja on kuunnellut etänä ennätysmäärä ihmisiä. Nyt olisi aika sitten opettaa sanaa näille ihmisille. Moni yhteisö ja seurakunta onkin liittänyt etäpalveluksiinsa jatkot, joissa keskustellaan tai opetetaan raamattusta.

En ole juuri jaksanut kirjoittaa tämän kaiken korona-hässäkän keskellä, mutta toivon että se Sanan opiskelu ja kahden kuukauden jakso, kun sain opettaa niitä viittä kolmasluokkalaista poikaa, poikisi tännekin jotain jaettavaa. Nimittäin nuo pojat olivat uskomattoman kiinnostuneita Jeesuksesta ja kaikesta mikä liittyi Jumalaan. Viimeisenkin oppitunnin viimeinen kysymys ei ollut yhtään sen vähempää kuin se, että miksi Jumala ei pysäyttänyt Hitleriä ja Pol Potia. Voitte kuvitella millainen keskustelu syntyi Synnistä  ja ihmisen vapaudesta valita. Se mistä tuo naskali tiesi Pol Potin, tuon hirmuhallitsijan, voi vain arvailla.

Mutta tärkeintä tässä on se, kuinka  Jumala kannatteli minua näiden poikien kautta, kun muuten on ollut monella tavalla ahdasta. Kirjoitinkin heidän vanhemmilleen, että olemme yhdessä luodanneet syviä vesiä, parantaneet maailmaa ja nauraa rätkättäneet.

Yksi tärkeä pyssähtymispaikka päivittäin on ollut Sana-lehden ja KRS:n Korona-baari Facebook-ryhmä. Siitä on muodostunut iso yhteiskristillinen paikka rukoukselle, jakamiselle ja kannustamiselle. Hyvä moderointi on taannut rauhan riitelyltä ja turhalta kiivailulta ja se on sitä uutta normaalia, jota toivon enemmänkin tähän maahan ja siioniin.

Viikonloppuna taas ryntään mummolaan viemään ruokaa ja tekemään pihatöitä, niinkuin olen tehnyt nyt joka viikonloppu koko kevään. Se on osa tätä uutta normaalia.

Siunausta sinulle!

 


Jätä kommentti

Jeesus on hyvä paimen!

kruuunu

Vivamossa roikkuu seinällä yksinkertainen ja karu asetelma. Tyhjä risti ja orjantappurakruunu. Minulle tuo asetelma kuvaa kaikessa karuudessaan evankeliumin, ilosanoman yksinkertaisuutta. Kärsimyksellään ja kuolemallaan Jeesus sovitti kaikki maailman synnit yhdellä kertaa. Kaikki on sovitettu. Ei tarvita enää uhreja ja välikäsiä jotta kelpaisimme Jumalalle. Vain sen että otamme tuon sovituksen vastaan. Vain sen, että sanomme Jeesus on Herrani ja sovittajani ja uskoa se todeksi.

Ajelimme torstaina pojan kanssa käymään Kainuussa. Veimme siemenperunoita mummolaan ja kunnostimme samalla kasvihuoneen pottuja varten. Matkalla juttelimme konservatiivissuudesta ja uskosta. Keskustelumme tiivistyi yhteen ilmaisuun ”Jeesus on hyvä paimen”. Jeesus paimentaa meitä ailahtelevaisia lampaita ja etsii meitä. Hyvä paimen ottaa eksyneetkin lampaat aina takaisin. Tulimme siihen tulokseen, että se riittää hyvän teologian pohjaksi.

Elämme outoja aikoja. Mummolassa jätimme potut portaille ja eristäydyimme aittaan. Ukki vilkutti ikkunasta ja mummo antoi ohjeita ulko-oven raosta. Kaikessa korostui erottautuminen ja vetäytyminen. Mummola on ollut aina se paikka, jossa on saanut levähtää ja olla vapaasti. Tavallaan niin se oli nytkin vain yhteys oli poikki. Sisälle ei saanut mennä porisemaan ja vaihtamaan kuulumisia. Illalla lämmitin rantasaunanan ja kävin avannossa. Siinä samalla kuuntelin Pitkänperjantain messuja internetin kautta. Noista lähetyksistä, vaikka ne hyviä olivatkin puuttui elävä yhteys. Puuttui ehtoollisen nauttiminen toisten ihmisten kanssa.

Jeesuksen koetteluksen hetki osui Getsemaneen, jossa hän jäi yksin monella tavalla. Opetuslapset eivät jaksaneet valvoa ja tietoisuus siitä, että hän menettäisi yhteyden Isään, Jumalaan olisi pian totta. Laskeutuminen tuonelaan toisi mukanaan yksinäisyyden ja täydellisen eron kaikista. Jotta meidän yhteytemme Jumalaan palautuisi, oli Jeesuksen katkaistava omansa ja ryhdyttävä synniksi, täydelliseksi eroksi Isästä. Sitä on kuolema ilman Jumalaa. Tätä todellisuutta on hyvä miettiä näin lankalauantaina ja koronakeväänä.


2 kommenttia

Kristillinen elämäntapa

Voisiko olla niin että kirkolle parasta mainosta olisi Jeesuksen kaltaisuus. Karismaattisissa piireissä tätä ilmaisua on käytetty jo vuosia ja välillä aika kritiikittömästi. On ajateltu, että kun minusta tulee Jeesuksen kaltainen, alkaa ihmeitä tapahtua kuin liukuhinalta ja pyhitys monikertaistuu. No aika moni tuolle tielle lähtenyt on polttanut näppinsä pahemman kerran. Ehkä siksi maassamme onkin levinnyt seurakunnissa sellainen käsitys, että kaikki liika touhuaminen, rukoilu toisten puolestaja ja aktiiviinen evankelionti on paheksuttavaa. Ajatellaan, että usko on yksityinen asia, jonka ei tule näkyä. Tätä tukee myös yleinen henki maailmassa. Omavanhurskauttamista vältellessä seurakunnat ovat halvaantuneet palvelulaitoksiksi. Ihmisten loukkaantumisen pelossa ilmiö on leviämässä kaikkialle oikeuslaitostamme myöden.

Jeesus mallinsi selkeästi  opetuslapsilleen  millaista on elämä Jumalanvaltakunnassa. Opetuslapseuttaminen on Jeesuksen toimintamalllin siirtämistä eteenpäin ja siksi opetuslapseus on Jeesuksen kaltaisuutta. Kuitenkin suomalaiseen kulttuuriin on jostain hiipinyt ajatus ettemme voi järjellisellä tavalla toimia kuten Jeesus l. rukoilla sairaiden puolesta ja tehdä sitä mitä Jeesus ja hänen opetuslapsensa teki. Mitä raamattu sanoikaan järjenpäättelyistä ja uskosta. Toki maalaisjärjen käyttö on elämässä sallittua mutta se ei estä uskon varassa toimimista.

Kun katson millaiset asiat ovat Jeesuksen toiminnan keskiössä niin aivan ensimmäiseksi nousee esiin sydämen asenne ihmisiä kohtaan. Jeesus ei torju ketään. Vähän väliä hänet löytää syömästä syntisten kanssa ja opettamassa ihan tavallisia ihmisiä.  Yhdessä syöminen on raamatussa merkittävin kuva yhteydestä ja toisen hyväksymisestä.  Joka tilanteessa Jeesus syö ja juhlii ihmisten kanssa. Jopa ensimmäinen ihme-kertomus liittyy hääjuhlaan ja voisimme kuvitella että ihan samalla tavalla hän toimisi suomalaisissa kesähäissä.

Syvimmillään Jeesuksen asenne näkyy suhtautumisesta naiseen, joka avaa hiuksensa ja kuivaa niillä Jeesuksen jalat. Juhlien isäntä näkee tilanteessa huonomaineisen naisen, joka rikkoo törkeästi käyttäytymissääntöjä kun Jeesus taas katsoo naisen sydämeen ja näkee haavoittuneen ja kärsivän ihmisen.

Myös tuon asenteen haluaisin näkyvän meidän kristittyjen elämässä kaikilla tasoilla ja kaikissa tilanteissa. Meidän tulee nähdä ihmiset kuten Jeesus näki. Jeesus kutsuu meitä kohtaamaan kaikkein vähimmät ja syntisimmätkin ihmiset rakkaudella ja armolla. Sinisilmäisesti Jumalaan luottaen.

Jeesuksen aikana selootit olivat aikansa nationalisteja ja he odottivat Jeesuksesta pelastajaa, joka veisi heidät voittoon Roomasta. Jeesus ei kuitenkaan asettunut kenenkään puolelle. Hän näki vain ihmisen. Hänen tähtäyspisteenä oli iankaikkisuus.

Jeesus lähettää meidät ihmisten pariin siunaamaan ja rukoilemaan. Jeesuksen kaltaisuus alkaa sydämen asenteen muuttumisesta. Jumalan Pyhä Henki tekee muutos työn meissä jos annamme  sen tapahtua.  Näin Jumalan valtakunta voisi taas voittaa alaa maailmalta.

 


Jätä kommentti

All in #NWHIMOS19

img_20190702_190520Runsaat kymmen vuotta sitten suhteeni Jumalaan oli katkolla. Tuntui mielettömältä ajatukselta uskoa raamattuun, mutta vielä hullummalta tuntui uskoa jotenkin osaksi ja vajaasti. Ajattelin, että jos Jumala on, niin eilisen raamattun Jumala on myös tämän päivän Jumala ja sama pätee myös Jumalan sanaan. Ei Jumala voi olla kaikkivaltias, jos hänen sanansa olisi jotenkin vajaata tai virheellistä. Oli ostettava koko paketti ihmeineen Pyhän Hengen kera tai jatkettava omin voimin. Avasin käteni ja sanoin Jumalalle tässä olen. Nuoruuteni lupaus Isältä, Minä olen sinun kanssasi, sai vahvistuksena ja alkoi etsintä ja matkanteko Jumalan valtakunnan täysivaltaisena lapsena.

Matikaisen Mikko haastoi tänään meitä tänään tähän samaan. Laittamaan kaikki peliin ja panostamaan Jeesukseen. En lähde tähän avamaan Mikon opetusta vaan kehoitan hankkimaan sen New Winen nettisivujen kautta äänitteenä. Joskus on vain tunnustettava ettei kykene avaamaan opetusta toiselle koska se on uponnut niin syvälle ja vaatii aikaa, jotta koko tuo valtava kokemus sulaa kokonaisuudessaan itselle.

Niinkuin kaikki reissut niissä nuttu likaantuu ja matkaaja rähjääntyy  enemmän tai vähemmän, mutta päämäärä pysyy koko ajan samana, kohti Jeesuksen valtaistuinsalia. En ole katunut sitä, että olen lähtenyt kulkemaan taivastietä, vaikka sen kustannukset ihmisen näkökulmasta ovat välillä kovat. Paavali kehoittaakin antaamaan itsemme Herralle eläväksi uhriksi. Paavalin maksoi tästä koko elämällään ja silti hän sanoi että kuolema on hänelle voitto koska hän saa kohdata Jeesuksen.

Mihin siis panostat elämässäsi?

 

 


2 kommenttia

Kaipaaja

Sisälläsi on levoton olo. On ollut aina. Et ole koskaan löytänyt ihmissuhteista sitä täydellistä ja koko elämäsi ajan olet etsinyt. Vaikka olisitkin asettunut aloillesi, perustanut perheen ja saanut kaiken valmiiksi, niin sinulla on keskeneräinen olo. Lapsena kaipasit aina leikkikaveria. Tuo kaipaus vaihtoi muotoaan kun kasvoit ja kaipasit läheisyyttä. Sitten kaipasit elämän kumppania. Voi olla, että tyynysi on kovin suolainen kyyneleistä, joita jaat sille, koska kukaan ei oikein tunnu riittävältä täyttämään sitä mitä tarvitset. Oletko miettinyt sitä miksi yhä kaipaat eikä kaipauksesi täyty.

Ihminen on luotu olemaan yhteydessä ensin Jumalaan ja sitten toisiin ihmisiin. Järjestys on juuri tämä. Ensin yhteys ylös ja sitten sivuille muihin ihmisiin.

Olen pohtinut omaa ihmisyytäni ja laatuani ihmisenä. Joudun toteamaan itsestäni saman kuin Paavali ”sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.” Tämä Paavalinkin toteama lainalaisuus vaikuttaa ihmisuhteisiimme ja Jumalasuhteeseemme.  Haemme tyydytystä kaipaukseemme lihan ja ihmisyyden lähtökodista, kun meidän tulisi ensin lähestyä Jumalaa ja etsiä hänen tahtoaan ja sen jälkeen vasta mitata ihmisuhteitamme.

Isälläni on tapana todeta ihmisen elämästä ”Kohorin ei oo koskaa. Jos aurinko paistaa, on liian kuuma ja jos vettä  sataa niin on kylymä.” Ihminen ei ole koskaan tyytyväinen.

Olen itse levoton luonne ja minun on vaikea rauhoittua paikoilleen. Sama rauhattomuus koskee kaikkea mitä teen. Siksi nykyään yritän päästä mahdollismman usein ulos rukoilemaan ja puhumaan huoliani Jeesukselle. Yksinäisyydessä rukoilessa asiat tuntuvat selkeimmiltä ja helpoimmilta kohdata. Yksin tajuan nykyään paremmin sen mitä sisäinen kaipaukseni todellisuudessa on.

Jeesus korjasi kuolemallaan yhteyden Jumalaan ja tätä yhteyttä vaalimalla kaipauksemmekin täyttyy,   koska Jumalan meihin laittama henki tunnistaa Jumalan Pyhän Hengen.

Kaipaan, se on osa minua ja Jumala vastaa tuohon kaipaukseen. Ihmisenä en pysty aina vastaanottamaan sitä kaikkea hyvää mitä Jumala tahtoisi antaa. Mutta tiedän mitä mistä janoni nousee. Iankaikkisuuden Herran avaamasta elämän lähteestä, jota henkeni etsii ja josta se haluaa olla osallinen.

Kaiken kaipaamisen keskellä elämä tuntuu raastavan minua kuin pellavahäkilä pikkuhiljaa. Pienetkin elämäni juonteet paljastuvat ja huonot säikeet karsitaan pois. Lopulta jäljellä on vain raaka kuitu, josta Jumala punoo lankaa elämäni kudelmaan. Kun ihminen minussa kaipaa silkin kosketusta on Jumalan kutoma kangas karheaa ja puhdasta pellavaa. Se mitä kaipaan ei ole aina sitä mitä Jumala näkee minun tarvitsevan.

Olen roikkunut Tuulikin tekstien varassa tämän kevään ja kiitän Taivaan Isää hänestä ja siitä, että Ilkka aikoinaan näki  tarpeelliseksi perustaa Blogitaivaan. Toivon että joku kaipaaja löytää täältä Isän joka rakastaa luotuaan.

 




2 kommenttia

Jeesus auta!

Pohdin pitkään otsikkoa, koska haluaisin kirjoittaa sinulle, joka etsit apua ja lohdutusta elämääsi. Sinulle joka olet menettänyt luottamuksen siihen, että tästä selvitään. Ajattelet, että ehkä uskoon tulo olisi ratkaisu, mutta pelkäät päästää irti vanhoista tavoistasi. Saatat ajatella, että ehkä minusta ei ole Jeesuksen seuraajaksi ja ”uskovaiseksi”. Ehkä kammoat sitä, millaisena pidät tuntemiasi uskovia. Et halua olla omituinen. Silti ajatus ”Jeesus auta” ”Jumala auta” on se mitä tahtoisit sanoa ja huutaa sisälläsi.

Haluan sanoa sinulle, että sinä riität ja olet kelvollinen Jumalalle juuri sellaisena kuin olet. Sakkeus ja Matteus olivat ihmisten vihaamia tulliveron kerääjiä. Kovia ammattilaisia alallaan. Molemmilla miehillä elämän väärät valinnat ja yksinäisyys korvensi sisuksissa, rahaa oli, samoin valtaa. Mutta kun Jeesus tuli heidän luokseen, kaikki muuttui.  Jeesus ei kysellyt tai epäillyt miesten motiiveja. Hän ei vaatinut heiltä mitään.  Jeesus näki heidän sisimpäänsä ja hyväksyi heidät. Hän hyväksyy myös sinut!

Raamatussa kerrotaan miten Jeesus näkee syntisen naisen sydämeen kun muut näkevät vain hänen tekonsa. Jeesus hyväksyy hänet kyselemättä, vaikka tuo nainen julkealla tavalla rikkoo yhteisön sääntöjä paljastamalla hiuksensa miehen ja koko kylänväen edessä. Sama kuin hän olisi ollut alasti. Jeesusta ei kiinnosta meidän ulkoinen olemuksemme, vaan se mitä olemme sisimmässämme.

Jumalan valtakunnassa on voimassa vain preesens, se mikä on tilanne nyt.  Opetuslapset ovat meidän silmissämme täydellisiä Jeesuksen seuraajia mutta todellisuudessa he eivät ymmärtäneet yhtään sen enempää asioista kun mitä mekään, silti  Jumala toimi heidän kauttaan. Jumala on nyt ja elämä hänen kanssaan on edessä!

Huuda Jumalan puoleen ja pyydä Jeesusta elämääsi!


7 kommenttia

Usko,toivo ja teologia?

Heikki sai aikaan räväkällä tekstillään minussa jonkinlaisen heräämisen. Heikki sai minut heräämään omasta väsyneestä ja masentuneesta olotilastani ylös katsomaan siihen himmeään ja vanhaan kuvastimeen, josta Raamattu puhuu. Ensimmäisen Korintilaiskirjeen 13. luku puhuu rakkaudesta. Mieleeni nousut jaejakso loppuu ajatukseen uskosta, toivosta ja rakkaudesta. Suurimmaksi näistä kolmesta Paavali nostaa rakkauden. Se on se voima, jota ihmiset tarvitsevat ymmärtääkseen Pyhän Hengen puhetta ja Raamattua.

Paavali esittää kirjeissään Seurakunnan yhteisöksi, joka kuvastaa Kristuksen olemusta. Koska maailmamme on rikki, kuvamme Taivaasta on vajaa ja himmeä. Kuitenkin meillä on kaikki osaset ja tieto parhaan mahdollisen seurakunnan tavoittelemiseksi. 1.Korintilaiskirje on opetusta armolahjoista, jotka on annettu seurakunnalle työkaluiksi, jotta voisimme luoda edes yrityksen heijastaa jotain siitä mitä  odotamme tulevaksi. Heijastaa uskomme mukaista toivoa ylösnousemuksesta ja siitä rakkaudesta jota Jumala meitä kohtaan tuntee.

Kristillinen teologia nousee tuosta kuvasta, Pyhän Hengen todellisuudesta, jota ohjaa Jumalan rakkaus sekä ymmärrys siitä kielestä ja maailmasta, jossa Pyhä Kirja syntyi. Se ei voi olla systemaattista ja pysähtynyttä länsimaista raamatun selitystä, joka etsii jonkilaista sisäistä harmoniaa ja filosofista otetta, vaan Raamatun taustasta nousevaa dynaamista, asioiden kokonaisuuksien ymmärtämistä, jossa etsitään samalla Jumalan valtakunnan todellisuutta. Raamattu on Jeesus-kirja ja sellaisena sitä pitää tutkia.

En ole teologi mutta kun rähmin omaa elämääni läpi tajuan, että Raamatun sanan tarkoitus ei ole painaa minua alas tai aiheuttaa minulle harmaita hiuksia kun en ymmärrä kaikkea. Mutta se kyllä vie minut rotkon reunalle, josta minulla ei ole paluuta. Jos haluan selvitä eteenpäin, täytyy minun tarttua raamatussa minulle ojennettuun toivoon. Mikään minussa itsessäni oleva ei voi minua auttaa eteenpäin, mitkään omat tekoni eivät kanna minua tuon edessä ammmottavan tyhjyyden yli. Ei edes mikään, mitä olen Jumalalta tähän mennessä saanut ole minulle avuksi. Ainoastaan se, että turvaan elämässäni kokonaan Jumalaan, voi antaa toivon siivet ja kantaa minua eteenpäin. Yksin Kristuksen tähden ja yksin armosta.

Vain tällainen teologia voi kantaa kirkkoja ja seurakuntia tulevan maailman ajan yli ja antaa kotkan siivet ja leijonan rohkeus rakastaa ja siunata ihmisiä Jeesukselle.


Jätä kommentti

Mitä Suomi palvoo ja odottaa?

Koulumme kuusijuhla on ohi. Upea ilta, jossa lapset saivat olla pääosissa. Sali oli tupaten täynnä vanhempia ja sukulaisia sekä entisiä oppilaita, jotka tulivat fiilistelemään vanhan koulunsa tunnelmaa.  Perinteiset joululaulut, joulunäytelmät ja jouluevankeliumi kuuluvat vahvasti meidän koulun jouluun. Enkelitaivaan kajahtaa vahvasti koko salin voimalla ja viimeinen säkeistö lauletaan seisaaltaan. Meidän joulujuhlamme jättää jälkensä ihmiseen. Lapsille joulunäytelmän peikot ja tontut ovat satujen perinteistä hyvän ja pahan kamppailua. Joulumaa saa voimansa hyvyydestä ja valosta, jota jouluevankeliumin Jeesus-lapsi edustaa. Joillekin puritaaniuskovalle tämä kuulostaa kamalalta synkretismilta, mutta lapsille tämä on päivänselvä juttu. Joulun satuhahmotkin kumartavat seimen äärellä.

Me aikuiset olemme varastamassa lapsilta joulun mysteerin ja salaisuuden, Jeesus-lapsen. Koulusta ja joulusta on tulossa vapaa-ajattelijoiden ja ääriuskovien temmellyskenttä, jossa koulun todellisuudella ei ole mitään painoarvoa. Millaiseksi muodostuu tulevaisuuden Suomi, jossa tasa-arvon ja valinnanvapauden nimissä kielletään asioita sen sijaan että opittaisiin ja siedettäisiin niitä. Onko maamme ajatumassa sensuuriin, jota ohjaa yleinen mielipide?

Suomen koulut ovat juuri sellaisia kuin on sen kansa. Uskonnollisesti sekulaareja, koska sen opettajat ovat tavallisia suomalaisia. Uskonnontunnit ovat olleet pitkään parhaita tunteja, koska oppiaineeseen ei kohdistu niin valtavia menestys paineita ja suorittamista. Lapset tavallisesti rakastavat ussan tunteja, koska niillä tunneilla lapset saavat äänensä kuuluville. Sielä saa puhua ja pohtia moraalisia ja eettisiä kysymyksiä. Miten eletään toisten kanssa ja mikä on elämässä hyvää. Myös Raamattu on esillä. Uskovaiset mielellään arvostelevat koulun uskonnon opetusta, mutta se on turhaa. Koulu vain heijastaa sitä millainen olemme kansana ja  sitäkin viiveellä.

Uskonto ei ole lastemme vihollinen numero yksi. Uhat ovat jossain aivan muualla.

Toivoisinkin, että ääri-ihmiset keskittyisivät aikamme todellisiin uhkiin. Syrjäytymiseen ja yksinäisyyteen. Pohtimaan miksi lasten masennus kasvaa ja päihteet hiipivät yhä useamman lähipiiriin.  Talven pimeimpään aikaan meillä on valon ja rakkauden juhla, joka on monelle yksinäiselle se pahin ja pelottavin aika vuodesta. Miksi?

Ketä me suomalaiset oikein palvomme ja odotamme tulevaksi elämäämme. Joku tämän odotuksen paikan aina täyttää, hyvällä tai pahalla.

Jeesus sanoi maanpäällä ollessaan, että minä annan teille rauhan ja minun ikeeni on kevyt kantaa. Siksi hän on maailman valo. Meille ihmisille se heittää näin jouluna haasteen. Miten me voisimme tuoda tuota todellisuutta esille ja elää sitä todeksi? Haaste on sama niin uskonnottamalle kuin uskonnolliselle ihmiselle. Miten olla ihminen ihmiselle?

Mutta nyt lähden koululaisten Joulukirkkoon!