”Minä uskon, että Jumala on hyvä ja me kaikki pääsemme kyllä taivaaseen. Ei hän voi olla sellainen despootti, että olisi luonut Helvetin. Helvetti ja taivas on jo täällä maanpäällä. Ihminen joka on käynyt läpi maanpäällä helvetin ei kahta kertaa voi joutua kärsimään. Itse ainakin olen elänyt hyvän elämän ja olen hyvä ihminen. En ole tehnyt mitään isompaa pahaa kenellekkään ja kaikkihan jotain tekee ja joskus ajattelee pahaa, mutta kyllä Jumala sen ymmärtää. Sellaiseen Jumaan minä uskon.” Keskustelu ystäväni kanssa päättyi tähän. Olin kertonut hänelle omasta uskontotunnilla tehdyistä jutuista lasten kanssa ja kertonut miten lapset olivat nauttineet siitä, että saivat tehdä pieniä näytelmiä Jeesuksen vertauksista ja miten olimme sitten keskustelleet Jeesuksen elämästä. Hänen puheenvuoronsa oli kuin puolustuksen loppukommentti, kun Jeesuksen nimi oli alkanut poltella sielun syövereissä. Aihe oli tullut liikaa kohti. Puhe Jeesuksesta oli johtanut ajatukset sovitukseen ja sovitus siihen, että joku voisi joutua kadotukseen ja helvettiin ilman Jeesusta.

Meillä on valtava tarve muokata Jumalasta mieleisemme. Haluamme Jumalan, joka parhaiten palvelee meidän elämämme ja sielumme tarpeita. Ainakin itse huomaa pelavaani Jumalan kanssa tätä peliä. Kyllä Jumala tämän ja tämän ymmärtää. Voin tehdä kyllä ja tätä, ei hän siitä minua sen enempää rankaise. Emme ole kukaan vapaita synnistä mutta ajattelemme, että olemme sen verran siivosyntisiä ettei Jumala pikkuasioista välitä.

Kristinuskon Jumala on kuitenkin kaikessa oikeudenmukaisuudessaan ehdoton. Hänen tuomionsa tulee varmasti ja jokainen tuomitaan. Jumalan rakkaus näkyy kuitenkin siinä, että hän tiesi ihmisen laadun ja valmisti siksi ihmiselle pelastuksen. Kristinuskon ytimessä on Jeesus Kristus, joka on ovi Jumalan yhteyteen ja iankaikkisuuteen. Muuta tietä ei ole.

Uskonnollisuus ei meitä pelasta, sillä se on suurimpia esteitä elävän Jumalan luo tulemiselle. Se, että käymme jouluna kirkossa ja koemme olevamme tarpeeksi hyviä Jumalalle ei meitä pelasta. Ihmiselle kelpaa kuva suloisesta Jeesus lapsesta jouluna, mutta rujo ja kärsivä ristin mies on liikaa. Meidän luovuttava omasta erinomaisuudestamme ja päästettävä Jeesus Kristus luoksemme. Kristinuskossa on kyse suhteesta todelliseen, elävään persoonaan, joka haluaa olla kanssamme joka päivä. Ristin uhri käy turhaksi, jos ajattelemme että maanpäällinen kärsimys pelkästään riitäisi pelastamaan meidät. Meidän oma elämämme ja tekomme eivät riitä sovittamaan ja korjamaan poikki mennyttä suhdettamme Jumalaan. Kärsimys sen sijaan saa meidät huutamaan apua Jumalalta. Se vetää meitä Pyhä Jumalan luo ja silloin Jeesus tarjoaa meille sovitusta. Näin Jumala tekee sovinnon kanssamme. Näin kuoleman valta on murrettu minunkin osaltani.

Raamatun mukaan kadotus on olemassa. Jeesuksen elämän kovin hetki ei ollut Golgatalla vaan Getsemanen puutarhassa, jossa hän kävi läpi sen tiedon,että hän joutuu eroon Isästä, Jumalasta. Voimme Raamatun sivulta aistia sen tuskan, jonka läpi Jeesus meni. Tuossa hetkessä hän koki sen mitä on olla koko ihmiskunnan synti. Kuinka hirvittävää olisi viettää ikuisuus erossa Isästä Jumalasta.

Synnistä ja helvetistä puhuminen ei ole kovin muodikasta, ihmiset eivät haluaisi syyllistyä ja olla syntisiä. Piru tarvitsee itselleen konttoristeja, jotta ajatus ihmisen erinomaisuudesta Jumalan edessä saisi lisää alaa. Sielunviholliselle on mieleen kuva kaiken sallivasta ja ihmisen kuoliaaksi rakastavasta universaalista Jumalasta joka laittoi kaiken alulle ja jäi sitten pyörittelemään peukaloitaan.

Joulu on meille välietappi ja johdanto pääsiäiseen, Jouluna Jumala osoittaa asenteensa ihmistä kohtaan kun hän ilmoittaa ensimmäisenä halveksituille paimenille siitä että Vapahtaja, Maailman valo on syntynyt ja Jumala on itse tullut alas maailmaaan pelastamaan ihmisen.