Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


3 kommenttia

Erämaa

Kävin riipaisevan keskustelun eilen puhelimessa. Keskustelu johti ajatukseni kärsimykseen, Jobiin ja erämaahan. Jobista olen kirjoittanut aikaisemminkin, mutta tuon puhelinkeskustelun kautta kertomus heräsi taas eloon. Kun läheinen sairastuu vakavasti ja pysäyttää arjen touhut, myös ympärillä olevien elämä pysähtyy ja fokus siirtyy omista asiosta olennaisiin, elämään liittyviin syviin asioihin. Hätä, pelko ja huoli ikäänkuin kuorivat pois itsekeskeisyyden ja turhan pois ihmisestä. Rukouksesta karsiutuu pois turhat pyynnöt ja lopulta vain Henki sisällämme huutaa apua Jeesukselta.

Otsikoin blogin erämaaksi, en siksi, että olisin joutumassa sinne, vaan siksi että olen tulossa sieltä. Suuresta hiljaisuudesta, jossa Jumala ja toiset ihmiset ovat kaukana ja hiljaa. Vain oman anelun ääni ja voihke täyttää mielen ja sydämen. Voimme lukea Jobia itse kukin miten tahdomme. Mutta myös Job voihki ja kirosi. Keskittyi omaan tuskaansa ja suruunsa. Jobin kirja on kokonaisuus ja lopultakin se ei ole vain kirja Jobista vaan kirja Jumalasta ja ihmisestä tässä kirotussa maailmassa. Kun Job lopulta könysi pois omasta sontakasastaan Jumalan eteen, löysi hän myös pois erämaasta. Kärsimys, joka häntä oli kohdannut, ei varmasti poistunut hänestä koskaan, mutta voimme olla varmoja että hän turvasi entistä enemmän Jumalaan tämän jälkeen.

Jumala asuu meidän arkemme keskellä ja minusta on jokseenkin samantekevää pohtia, ovatko kipumme Jumalan antamia tai sallimia vai synnin ja saatanan tekosia. Kivut ja sairaudet kuuluvat tämän maailman järjestykseen. Ja ne pysäyttävät ihmisen. Niitä tarvitaan vaikka niitä ei kaivata. Ne ovat läsnä ilman että kukaan lähettäsi. Ilman elämän puuta tämä on jokaisen osa.

Psalmi 50 sisältää lauseen:  ”Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua.” Jumala haluaa olla mukana elämässämme, sen suruissa ja murheissa läsnä. Hän ei välitä virheistämme tai siitä kuinka horjumme uskossamme. Hädän hetkellä Hän on se, jonka puoleen voimme huutaa ”Auta!”. Joskus jo se, että saamme huutaa, kääntää katseemme oikeaan suuntaan, pois itsestämme, kohti Jeesuksen kasvoja, jotka kerran haluamme nähdä.kokka

 


Carpe diem!

Ihminen haaveilee ja unelmoi täydellisiä asioita elämäänsä. Hyvyyttä ja lempeyttä. Selkeyttä ja varmuutta. Elämäntaipaleemme määrittää meitä kokoajan uudestaan ja uudestaan. Haaveemme muuttuvat sitä mukaan, kun elämänkokemusta tulee lisää. Mutta sisällämme on aina kaipaus löytää jotain suurempaa. Elämä itsessään on kuitenkin huono kasvualusta täydellisille unelmille. Ihminen on haaveiden maaperänä on kovin köyhä ja ilmastona epävakaa. Ei riitä, että ympäröivä maailma on kova, myös meidän sielumme on hauras.

Haaveidemme keskellä, me usein tartumme helppoihin vastauksiin, jotka tuovat hetkellisen tyydytyksen elämään. Varsin pian olemme etsimässä uudelleen sitä samaa vastausta jonka luulimme löytäneemme.

airo ja ukinsaariEilen vietin aikaa pelkästään itseni kanssa. Valvotusta Juhannusyöstä huolimatta, nousin aikaisin ihailemaan tyyntä järvenpintaa kameran kanssa. Kävin soutelemassa pitkin rantoja ja katselemassa vielä nukkuvien mökkinaapureiden savuavia kokkojen jäänteitä. Anoppilan mailla on liuta hyvin erillaisia mökkinaapureita. Viereisen mökin hiljaiselo muuttuu nykyään juhannuksena omistajiensa aikuistuneiden lasten ja heidän  ystäviensä iloisesti remuavaan juhlintaan. Nuorten miesten uho ja kilvoittelu tyttöystävien silmien alla oli huvittavaa kuunneltavaa tyynessä kesäyössä. Seuraavan mökin asukkaat olivat kahvitelleet laiturinnokassa eläkeläisystäviensä kanssa  koko illan ja vetäytyneet hyvissä ajoin saunaan ja nukkumaan. Kokon he polttivat jo alkuillasta. Seuraavan mökin perheen lapset olivat ihmetelleet pikkukalojen määrää koko illan. Heidän naapurinsa olivat pelanneet lipunryöstöä aikuiset vastaan lapset ja riemun kiljahdukset olivat kaikuneet kuusikkoisessa rinteessä pitkin iltaa. Uuden ökymökin asukkaat olivat meloneet ja nauttineet ison terassinkannella elämästään. Koko ranta oli kuin halkileikkaus ihmisen elämästä. Uutta ja vanhaa mökkiä ja mökkiläistä. Kaikki olivat pysähtyneet tälle rannalle tavoittelemaan täydellistä Juhannusta, kauniissa Juhannussäässä.

Nyt kun sää oli täydellisimmillään, järvi oli tyyni ja aamuaurinko lämmitti mukavasti, hiljainen järviluonto sulki kaiken sisälleen. Sain soudella yksin omassa unelmassani. Sain hetken olla rauhassa itseni kanssa keskellä sielunmaisemaani. Tämän kiirettömyyden keskellä käsitin taas sen rikkinäisyyden ja heikkouden, joka meissä ihmisissä on. Tässä ajassa ja maailmassa meidän onnemme on pilkottu pieniksi palasiksi matkan varrelle. Se suuri kaipaus sisällämme ei tule koskaan tyydyttymään tämän maailman löydöillä ja vastauksilla, sillä rikkinäisyytemme hajottaa sen, mitä saamme haalittua kasaan.

Jäin pohtimaan taas kerran omaa häilyvää uskoani ja suhdettani Jumalaan. Tajusin, että tuossa suhteessa olin itse se epämääräinen tekijä. Jumala on ainoa varma ja pysyvä asia tässä kaikessa. Hiljaisuudessa Jumalan ääni oli hetken selvempi ja kirkkaapi. Pysy Minussa sillä minä pysyn sinussa riippumatta siitä mikä sinä olet tai mitä sinä teet. Minä olen uskollinen ja minä olen täydellinen. Katso tätä kaikkea, Minä loin tämän ja annoin sen sinulle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ensimmäiset mökkiläiset heräilivät aamuun ja ilmeistyivät ihmettelemään aamullista soutelijaa. Elämä jatkui ja oli ainakin hetken vielä ihanaa.


8 kommenttia

Varis lentää pellon yli…

Varikset.

Ne lentelevät määrätietoisesti peltojen yli.
Istuvat sitten puhelinlangalla ja sanovat painavia sanoja.
Kiiruhtavat pian selkein siivin seuraavaan paikkaan.

 

Ihmiset.

Ihmiset ovat vähän kuin varikset.
Lentävät hiukka huonommin.
Hukkaavat toisinaan suuntansa.

Mutta muuten ihmiset ovat vähän kuin varikset.

Mää sitten tykkään variksista.


8 kommenttia

Vahvaa olemista

OLYMPUS DIGITAL CAMERAKallionsyrjässä, pienessä tuulessa huojuu parvi ruohonkorsia.

Kallio on ollut siinä ihmissilmin katsottuna aina. Kalliota ovat jääkaudet raapineet ja meret peittäneet. Sitä ovat salamat pistelleet ja helteet paahtaneet. Mutta paikallaan on kallio ollut, vahvasti ollut.

Ruohonkorret tulevat ja menevät. Ne työntävät juurensa ohuen maakerroksen läpi kallionkoloihin asti. Ruohot itävät, kasvavat ja kellastuvat. Juuret tukeutuvat edellisten sukupolvien juuriin. Edellisten sukupolvien juuret takertuvat nyt kasvavien juuriin. Aina seitsemänteen sukupolveen asti.

Tänään aurinko paistaa. Kallionsyrjässä, pienessä tullessa huojuu parvi ruohonkorsia.


5 kommenttia

Seurakunta, Voittava yhteisö! New Wine

Liputan New Wine -verkoston puolesta. Teen sen avoimesti, koska koen, että sen arvot ja näky vastaavat Raamatun kuvaa siitä, mitä Jeesus opetti ja miksi hän kuoli ristillä. Jeesuksen veren evankeliumi, niinkuin vanhat kristityt sen ilmaisevat, kaikui selkeänä ja kirkkaana New Winen kesäkonferenssissa Himoksella . Vain Jeesuksen veressä on pelastus. Ilman sitä, mitä Jeesus teki ja opetti meille, ei meillä ole mitään ansiota esitettävänä Jumalalle.

Jumala, jonka kohtaan, on todellinen, ihmistä koskettava ja rakastava Isä. Kirjoitan isän isolla I-kirjaimella, koska hän on ainoa täydellinen Isä, meille kaikille luoduille taivaassa ja maan päällä.

New Wine ei pelasta ketään, eikä se verkostona ole autuaaksi  tekevä, mutta sen tunnus: -”Paikalliset seurakunnat muuttavat kansakuntia”, iskee ajatuksena juuri sinne minne Paavali ja apostolit iskivät 2000 vuotta sitten. Evankeliumi marssii ihmisten arkeen tekoina ja hyvyytenä Pyhän Hengen voimalla. Tavalliset ihmiset, tavalliset Kristityt tarttuvat Jumalan lupauksiin seurakunta tukenaan ja osoittavat oman paikkakuntansa ja alueensa ihmisille, että Jeesus elää ja toimii.

On tärkeää, että meillä kirkoissa on oppirakennelmia ja opetusta, joka pitää ihmiset oikealla tiellä. Mutta oikean opin julistaminen ei riitä, sillä opin julistaminen ei kerro millainen on elävä Jumala. Oppi ei kiinnosta ihmisiä vaan se että heidät huomioidaan ja heitä rakastetaan. Oppirakennelmat tulevat heille tutuksi tekojen kautta. Oppi joka ei hehku Jeesuksen rakkautta, armoa ja voimaa on heikko.

Jos ohitamme Jeesuksen opetukset parantamisesta ja Pyhästä Hengestä ja Paavalin mallinnukset seurakunnan toiminnasta, kaikuu kirkon  keskeinen sanoma kuuroille korville. Ihmisten vastaus on tyly, ei kiinnosta! Tyhjän saa pyytämättäkin. Emme voi seurakunnissa vain odottaa, että ihmiset tulisivat paikalle. Emmekä voi enää ajatella, että pelkkä Kirkon jäsenyys auttaa ihmisiä. Jäsenyys ei ole kirkon itseisarvo vaan se on osallisuus ja kuuluminen elävään yhteisöön, Kristuksen ruumiiseen.

Jos seurakunnissa osoitamme ihmisille rakkautta, siunaamme heitä ja sitä ympäristöä, jossa elämme, niis silloin Jumala pääsee toimimaan kauttamme.  Jos elämme uskoamme todeksi ja autamme ihmisiä aina kuin vain voimme, näytämme samalla ihmisille, millainen meidän Jumalamme on.

Uusia hengellisiä liikkeitä ja projekteja arvostellaan herkästi, koska ne usein poikkeavat perinteestä. Perinteet ovat hyviä, koska ne säilyttävät arvokkaita asioita, mutta jos perinteet  muodostuvat esteeksi itse ydinsanoman eteenpäin menolle, kääntyvät ne itseään vastaan. Jokainen hengellinen herätys ja liike elää tietyn ajan, kunnes ihminen pilaa idean laatimalla sille säännöt ja rituaalit, siksi uudistuminen ja joustavuus on tärkeää. Epäonnistumistakin tulee sallia.

Korintin seurakunta oli aikoinaan valumassa kristillisiin sääntökuntiin ja puolueisiin.  Paavali korosti silloin, että on hyvä tuoda julki mielipiteitä, kunhan evankeliumi ja Kristus säilyy keskiössä. Suomen siionin suurin uhka ei ole karismaattisuus, konservatiisuus tai liberaaliteologia. Sen suurin uhka on ihmisten välinpitämättömyys,  sekä mauttomat ja hajutomat kristityt, jotka eivät enää tunne Jumalansa voimaa!

Kun luemme rukousta ”Tapahtukoon sinun tahtosi”, niin uskallammeko oikeasti etsiä Jumalan tahtoa? Uskallammeko oikeasti uskoa Jumalan valtakunnan todellisuuteen ja siihen mitä Jeesus opetti: – Jumalan valtakunta on tullut lähelle!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tihkuuko Isän rakkaus mustakin vaikka mulla on nää piikit?

Suomessa on useita herätysliikkeitä, mutta uskallan väittää, että meidän kaikkien sydämessä väikkyy Ukko-Paavon löytö Kristuksen sisäisestä tuntemisesta. Sitä perintöä mikään liike ei voi omia eikä tehdä tyhjäksi, koska siinä on syvä totuus. Jos Kristus saa tulla sisimpäämme ja muuttaa sitä, niin silloin meistä  alkaa tihkuu ulos Isän rakkaus luotujaan kohtaan. Vaikka New Wine ei ole herätysliike, tapahtuu sen toimesta ja sen liepeillä samaa mitä tapahtui ennen suuria herätyksiä. Ihmiset hakevat paikkaansa seurakunnissa ja etsivät Jumalan tahtoa.  Ehkä uuden herätyksen sateet ovat jo alkaneet.


13 kommenttia

Seuraa minua!

Kesä on merkillistä aikaa. Merkillistä se on ainakin opettaja perheessä. Talven kiireet, murheet ja huolet muuttuvat yhdellä kellonlyömällä täysin henkilökohtaisiksi huoliksi ja murheiksi. Tosin koulu-unet jatkuvat juhannukselle asti, kun pää purkaa vähitellen talven paineita pois. Isä tapaa sanoa aina, että ”anna hevoosten murehtia, niillä on isoompi pää” ja tuo neuvo on hyvä, mutta minkäs teet, kun on sama pää kesät talvet, niin väkisinkin jää asioita surraamaan pääkoppaan. Mutta nyt kun kuuntelen saunakammarissa aaltojen lyömistä rantakiviin, niin tuntuu siltä ensimmäisen kerran tälle vuotta, että voi hengittää vapaasti. Huolet eivät ole kaikonneet minnekkään, mutta työn aiheuttama paine alkaa hellittää ja on aikaa vain olla. Kesä on opettajalle oman pään huolto aikaa.

Oman pään huoltamiseen kuuluu myös oman elämän suunnan tarkistaminen. Mihin tämä elämä on minua viemässä. Itse asiassa tuo on kysymys, jonka jokaisen on syytä pohtia aika-ajoin, sillä emme ole mitään ajopuita elämän virrassa vaan meillä on vapaa tahto päättää, miten ja minne seilaamme.

Eilen törmäsin Vuokatin urheiluopiston lenkkipolulla kaveriin, joka hapuili kovasti tietä eteenpäin. Suunnat näyttivät olevan pahasti hukassa. Syykin selvisi nopeasti. Kaverin vaikea näkövamma ja outo ympäristö oli sekoittanut suunnaat. Opas puuttui ja homma oli tyssätä alkuunsa. Mies kuitenkin kuuli tuloni ja kysyi apua ja pian huomasin olevani lenkillä ja oppaana näkövammaiselle urheilijalle, kaverille jonka elämän arvot olivat menneet uusiksi harvinaisen silmäsairauden takia. Nyt firman johtotehtävät olivat vaihtuneet urheilijan statukseen ja uuteen elämän asenteeseen. Puolitoistatuntia juoksin edellä ja neuvoin reitin epätasaisen lenkkipolun läpi. Harvoin olen nauttinut juoksulenkistä niin paljon.  Hyvää seuraa ja samalla koin olevani hyödyllinen. Puhumattakaan siitä että itse sain juosta oivan lenkin.  Oma yksityinen, minulle yksin varattu hetki vaihtui jaetuksi kokemukseksi antaen moninkertaisen hyvän olon kokemuksen, kertoo jotain siitä, millaiseksi meidät ihmiset luotu.  Jumala loi meihin ominaisuuksia, jotka heräävät henkiin kun aidosti kohtaamme ja autamme toisia ihmisiä. olimmepa uskovia tai emme, auttaminen resonoi meissä jossain syvällä sisimmässämme. Tuon kaverin opastaminen ja yhdessä juokseminen palautti voimia enemmän kuin mikään muu kesäloman touhuilu. Erosimme molemmat lenkin jälkeen tyytyväisinä ja iloisina. Hassuinta oli, että emme edes esittäytyneet toisillemme koko aikana.

Jeesus kutsuu meitä seuraamaan häntä. Jeesuksen seuraaminen ei ole yksityinen asia, koska seurassa on tapana jutustella ja touhuta. Jeesuksen seuraaminen perustuu siihen, että Jumala tahtoo meille hyvää ja hän tahtoo olla meidän kanssamme.  Jumala rakastaa meitä omasta tahdostaan riippumatta siitä haluammeko sitä vai emme ja siksi usko vaikuttaa meissä sen, että voimme lähestyä toisia ihmisiä auttaen ja rohkaisten ja näin välittäen Jumalan rakkautta.

20150522_162838

Kun Jeesus kutsuu meitä seuraamaan itseään hän lupaa, että Jumalan valtakunta tulee meitä lähelle ja se nostaa meidät arjen kovuuden yläpuolelle ja mahdollistaa sen että voimme elää täyttä elämää kohdaten kaikki ihmiset niinkuin Jumala tahtoo, rakastaen ja opastaen, ilman ehtoja.


2 kommenttia

Taivaltamista kohti kotia

IMG_20150106_223453Olen hurahtanut uudelleen juoksemiseen. Kovat pakkaset ja hiihtomonot ovat kintuilleni kivulias yhdistelmä, joten lenkkarit vievät voiton. Vajaan parinkymmenen asteen pakkaseen lähtö vaatii huolellisen valmistautumisen. Kylmä pakkasilma löytää kamppeista pienimmänkin raon ja kosteus paksun vaatekerroksen alla jäähtyessään voi olla varsin ikävä kaveri muutaman kilometrin jälkeen. Siksi vaatteiden tulee olla samalla tuulelta ja pakkaselta suojaavia mutta niiden on kyettävä siirtämään kosteus pois iholta. Liian paksu vaatetus läkähdyttää juoksijan nopeasti ja liian kevyt vaatetus taas tekee lenkistä lopun varsin nopeasti. Talvijuoksu kuluttaa myös energiaa enemmän kuin kesällä. Kylmä hengitysilma ja luminen juoksualusta polttaa kaloreita nopeasti ja siksi tankissa tulee olla tavaraa, jotta parituntisen taivalluksen jaksaa läpi.

Päivän lenkki valkoisessa maisemassa maistui pitkästä aikaa hyvälle. Koko kulunut talvi on mennyt harmaan eri sävyissä ja valonpilkahdukset ovat olleet harvassa. Tuntuu kuin olisin ollut väärillä varusteilla matkassa. Läsnä on ollut niin sairautta kuin omaa väsymystä. Päällimmäisenä on ollut oma syntisyys ja riittämättömyyden tunne. Penseyttä, joka halvaannuttaa kaiken ilon ja aiheuttaa näköalattomuutta liian suurien esteiden edessä.  Nyt tuon lumen ja jään keskellä, tuulessa ja pakkasessa, koin iloa joka oli ollut poissa. Ilo virtasi monesta lähteestä, ei pelkästään siitä että jaksoin taas juosta vaan myös uskomattoman kauniista luonnosta ja oivalluksista joita sain. Pyhä Henki puhutteli huurteista taivaltajaa.

Juokseminen on kuin kuva elämästä, samalla kun se on rukousta on se myös aihe rukoukselle. Se on taivaltamista, joka alkaa toiveikkaasti ja se miten matka sujuu selviää vasta matkan aikana. Loppua kohti juoksija uupuu ja alkaa kaivata vähitellen lepoon hyvinkin sujuvan juoksun jälkeen. Uupumus voi tulla joskus aikaisin ja taas joskus se tulee hitaasti ja juoksun nautinto vain jatkuu ja jatkuu. Pitkällä matkalla, sellaisella kuin mitä elämä on, tarvitaan hyvät eväät ja varusteet. Mutta noista hyvistä varusteista huolimatta juoksija on olosuhteiden armoilla. Myös juoksijan energiavarat ja ominaisuudet ovat rajalliset. Kovinkin juoksija uupuu ja väsyy. Siksi on hyvä tietää että maalissa meitä odottaa lepo.

Minä en ole immuuni tälle maailmalle oman syntisen luontoni takia. Jotta taivallukseni olisi kestävää on osattava varustautua oikein ja myös säädellä vauhtia. On luotettava siihen perillä odottaa lepo. Jumala on luvannut niin. Hän lupasi sen Moosekselle, Hän lupasi sen Joosualle ja lopulta Jeesus lupasi sen meille. Jumala tiesi ja tietää että me väsymme ja että matkantekomme on kaikkea muuta kuin suoraa ja puhdasta. Siitä huolimatta hän pitää kiinni tuosta lupauksesta.

Siksi me juoksemme, kuka mitäkin vauhtia. Jokaisen matkanteko on vaikeuksia täynnä mutta jos vain takerrumme ajatukseen levosta Jeesuksen luona, nautimme Sanaa matka evääksi ja emme kanna mukanamme painolasteja, pääsemme perille.