Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


7 kommenttia

Jumalan kuva & ihmisen jämä

WP_20160120_005Joskus tulee ihmetelleeksi, että kylläpä ihminen on ollut fiksu, kun hän on suunnitellut sanoja. Ajatellaanpa sanaa ihminen. Kaveri, joka sen sanan keksi, oli ilmeisesti psalminsa lukenut ja sinut niin itsensä kuin Jumalan kanssa. Hän tiesi olevansa ihme, suuri ihme. Siksi hän päätti ottaa sanan ihminen kantasanaksi juuri ihmeen.

Joku toinen luova persoona taisi rypeä eksistentiaalisissa angsteissa. Menneisyys ja tulevaisuus ahdistivat. Elämä on aivan kummaa, olkoon ahdistava asia nimeltään kummitus.

Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Jumala loi kaiken linnunradoista valkovuokon kukkaa huomattavasti pienempiin ihmeisiin asti. Niinpä hän panosti luomisentyössään myös ihmiseen. Ihminen ei ole hämärissä oloissa otettu tuhruinen selfie vaan taitavilla siveltimenvedoilla hyvässä valossa maalattu omakuva.

Kummitus taas on haalea huokaus, joka ihmisestä jää huonoissa olosuhteissa jäljelle. Kummitus on ihmisen jämä. Se sisältää vihaa, katkeruutta ja pelkoa ihmisen jäljiltä.

Tokihan sekä ihmisellä että kummituksella on nimensä mukainen tehtäväkin. Ihmisen tärkein homma on ihmetellä. Ihmettely on tärkeää siksi, että kun malttaa riittävän kauan rauhassa ihmetellä, seurauksena voi olla oivallus, joka vie elämään eteenpäin, kohti valoa, kohti parempaa.

Kummitus kummittelee. Se muistuttaa pahasta ja pelottelee tulevalla.

En voi olla ihmettelemättä sitä, kumpaa minussa mahtaakaan olla enemmän, ihmistä vai kummitusta. Onneksi voin lohduttautua sillä, että kummitus minussa voi päästä kummittelusta ihmettelyyn. Ai, mitenkä? No, tietenkin kummastelun kautta kulkien.


8 kommenttia

Varis lentää pellon yli…

Varikset.

Ne lentelevät määrätietoisesti peltojen yli.
Istuvat sitten puhelinlangalla ja sanovat painavia sanoja.
Kiiruhtavat pian selkein siivin seuraavaan paikkaan.

 

Ihmiset.

Ihmiset ovat vähän kuin varikset.
Lentävät hiukka huonommin.
Hukkaavat toisinaan suuntansa.

Mutta muuten ihmiset ovat vähän kuin varikset.

Mää sitten tykkään variksista.


8 kommenttia

Vahvaa olemista

OLYMPUS DIGITAL CAMERAKallionsyrjässä, pienessä tuulessa huojuu parvi ruohonkorsia.

Kallio on ollut siinä ihmissilmin katsottuna aina. Kalliota ovat jääkaudet raapineet ja meret peittäneet. Sitä ovat salamat pistelleet ja helteet paahtaneet. Mutta paikallaan on kallio ollut, vahvasti ollut.

Ruohonkorret tulevat ja menevät. Ne työntävät juurensa ohuen maakerroksen läpi kallionkoloihin asti. Ruohot itävät, kasvavat ja kellastuvat. Juuret tukeutuvat edellisten sukupolvien juuriin. Edellisten sukupolvien juuret takertuvat nyt kasvavien juuriin. Aina seitsemänteen sukupolveen asti.

Tänään aurinko paistaa. Kallionsyrjässä, pienessä tullessa huojuu parvi ruohonkorsia.