hyvyys | Blogitaivas

13/10/2015
by Tapio Laakso 4 kommenttia

Houkutteleva Jeesus

Jeesuksen aikalaisille ei ollut ongelma Jumalan olemassaolo. Koko heidän elämänsä ja kulttuurinsa perustui yhden Jumalan palvelemiselle. Erilaiset puhdistautumissäännöt ja uhraamiset kuuluivat joka päiväiseen elämään. Jumalan pyhyttää suojeltiin kaikin tavoin ja siksi se, että Jeesus julisti syntejä anteeksi oli ylitsepääsemätön rikos, sillä vain Jumala itse saattoi puhua niinkuin Jeesus puhui. Vuosituhantinen uhrikultti oli muodostunut uskonnoksi, jossa tapakulttuuri oli ohittanut uskon ja kyvyn lukea Sanaa niin, että sydän olisi ollut auki Jumalan äänen kuulemiselle. Jeesus teki kaikki tunnustekonsa heidän nenänsä edessä ja silti vain kourallinen lopultakin ymmärsi ja uskoi Messiaan tulleen. Itsessään Jeesuksen teot eivät olleet siis vaarallisia eikä se, että hän kutsui ihmisiä parannuksen , mutta se, että joku uskalsi julistaa anteeksiantoa, oli liikaa.

Ihminen ei ole juuri muuttunut noista ajoista. Edelleen askaroimme synnin ongelman kanssa. Puhumme synnin olemuksesta ja puntaroimme omaa pyhityksemme tilaa. Ne jotka uskovat, lähestyvät Jeesusta hyvin aralla mielellä, ikäänkuin heillä ei olisi siihen oikeutta. Parannuksen teko muuttuu suorittamiseksi tai omaa uskon elämää piiskataan yhä korkeampiin kirkkauden tasoihin. Ikäänkuin Jeesuksen läsnäolo olisi jollain tavoin kiinni meidän uskostamme tai uskomme tasosta.

On totta, että on vaikea tutustua tai luoda suhdetta persoonaan, joka loistaa poissaolollaan ja esiintyy vain kirjan lehdillä. Tällainen poissaoleva Jeesus muuttuukin aikaa myöden kaukaiseksi olennoksi, jota ei voi saavuttaa. Taivaan vaikeneminen ahdistaa ja ihminen kääntyy sisäänpäin. Tässä on se rajapinta jossa usko muuttuu uskonnollisuudeksi, rituaaleiksi ja suorittamiseksi.

Itse asiassa, vaikka Raamattu on sisällöltään Pyhä kirja, niin monelle itse Raamattu muodostuu Jumalaksi ja sen jakeita siteerataan lääkkeeksi kaikkeen irrallisina Raamatun todellisesta merkityksestä. Tällainen Raamatun tulkinta kadottaa näkyvistään Pyhän kirjan keskeisen sanoman. Sanoman Jeesuksesta ja Jumalan suuresta pelastussuunnitelmasta.

Osalle sana synti on punainen vaate, joka nostaa karvat pystyyn ja sulkee korvat totaalisesti. Iso osa kansasta mieluiten kääntää selkänsä koko asialle ja vähät välittää synnistä pauhaavasta seurakunnasta. Heille elämässä on tarpeeksi ongelmia ilman, että joku kaataa vielä huolen iankakkisuudestakin heidän niskaansa.

Kaiken tämän takaa meitä etsii Pyhä Jumala, joka meistä huolimatta tahtoo meille vain hyvää. Häntä ei kiinnosta meidän epäuskomme tai suorittamisemme. Ainoa joka häntä kiinnostaa on me itse. Me kelpaamme hänelle juuri sellaisina kuin olemme ilman tekoja ja ponnistelua.

Meidän on katsottava Raamatusta mitä ja miten Jeesus toimi ja asetuttava Pietarin, Johanneksen ja muiden opetuslasten paikalle Jeesuksen rinnalle. Kuljettava hänen kanssaan ja nähdä miten hänestä ja hänen kanssaan liikkuvista ihmisistä tihkui ympäristöön Jumalan hyvyys ja rakkaus. Jeesus oli ihmisten silmissä houkutteleva ja puoleensa vetävä ihminen.

Avain tämän ymmärtämiseen on Pyhän Hengen päästäminen omaan elämään. Vain Jumalan henki voi esitellä meille todellisen Jeesuksen. Sen Jeesuksen joka vei opetuslapsensa ihmisten keskelle auttamaan, parantamaan ja opettamaan.

Jos kuvittelemme, että tarvitsemme tähän opetuslapseuteen ja Jeesuksen seuraamiseen jotain, jota voisimme itse saavuttaa jollain erityisellä hengellisellä harjoituksella tai Jumalan erityisessä läsnäolossa kellumalla, olemme pahasti harhassa. Sen tyyppinen toiminta eristää meidät maailmasta, jonne Jeesus haluaa meidät nimenomaan lähettää. Tässä kohtaa Jaakobin kirjeen ajatus ”usko ilman tekoja on kuollut” herää henkiin. Sydän rohkeasti Jumalalle avoinna alamme nähdä ne ihmiset, joita Jeesus haluaa auttaa. Meissä Jeesus muuttuu todelliseksi tälle maailmalle. Meidän tekomme ovat silloin Jeesuksen tekoja. Meidän ei tarvitse murehtia sitä mitä tapahtuu kun rukoilemme sairaiden puolesta. Olemme vapaita rukoilemaan ja jättämään kaikki Pyhän Hengen varaan. Kun autamme köyhiä varoillamme tai heikkoja työllämme meidän ei tarvitse pohtia ketä autamme vaan ainoastaan luottaa siihen että Jumalan siunaus leviää ympärillemme teimmepä mitä tahansa, kunhan teemme sen Jeesuksen nimissä.

Mitä merkitsee sitten se, että pitäisi lähestyä Jumalaa arkana ja tyhjin käsin. Armo ei ole millään tavalla ehdollista ja sen saa omistaa heti omakseen. Jeesuksen antama uhri kattaa koko elämämme, myös tulevaisuuden. Uhri on kertakaikkinen eikä vaadi jatkuvaa, oman syntisen elämän päivittelyä ja syntitaakkojen jokapäiväistä raahaamista. Sen kaltainen elämä ei eroa millään tavalla Vanhan testamentin uhrikäytännöstä. Vain Jeesuksen ja armon hylkääminen voi riistää meiltä iankaikkisen elämän. Jeesus haluaakin että armosta iloitseminen saa meidät täyttymään Pyhällä Hengellä ja elämällä niin täyteen, että se valuu yli sydämistämme ja kastelee myös ympäristömme elämän vedellä.

23/06/2015
by Tapio Laakso 13 kommenttia

Seuraa minua!

Kesä on merkillistä aikaa. Merkillistä se on ainakin opettaja perheessä. Talven kiireet, murheet ja huolet muuttuvat yhdellä kellonlyömällä täysin henkilökohtaisiksi huoliksi ja murheiksi. Tosin koulu-unet jatkuvat juhannukselle asti, kun pää purkaa vähitellen talven paineita pois. Isä tapaa sanoa aina, että ”anna hevoosten murehtia, niillä on isoompi pää” ja tuo neuvo on hyvä, mutta minkäs teet, kun on sama pää kesät talvet, niin väkisinkin jää asioita surraamaan pääkoppaan. Mutta nyt kun kuuntelen saunakammarissa aaltojen lyömistä rantakiviin, niin tuntuu siltä ensimmäisen kerran tälle vuotta, että voi hengittää vapaasti. Huolet eivät ole kaikonneet minnekkään, mutta työn aiheuttama paine alkaa hellittää ja on aikaa vain olla. Kesä on opettajalle oman pään huolto aikaa.

Oman pään huoltamiseen kuuluu myös oman elämän suunnan tarkistaminen. Mihin tämä elämä on minua viemässä. Itse asiassa tuo on kysymys, jonka jokaisen on syytä pohtia aika-ajoin, sillä emme ole mitään ajopuita elämän virrassa vaan meillä on vapaa tahto päättää, miten ja minne seilaamme.

Eilen törmäsin Vuokatin urheiluopiston lenkkipolulla kaveriin, joka hapuili kovasti tietä eteenpäin. Suunnat näyttivät olevan pahasti hukassa. Syykin selvisi nopeasti. Kaverin vaikea näkövamma ja outo ympäristö oli sekoittanut suunnaat. Opas puuttui ja homma oli tyssätä alkuunsa. Mies kuitenkin kuuli tuloni ja kysyi apua ja pian huomasin olevani lenkillä ja oppaana näkövammaiselle urheilijalle, kaverille jonka elämän arvot olivat menneet uusiksi harvinaisen silmäsairauden takia. Nyt firman johtotehtävät olivat vaihtuneet urheilijan statukseen ja uuteen elämän asenteeseen. Puolitoistatuntia juoksin edellä ja neuvoin reitin epätasaisen lenkkipolun läpi. Harvoin olen nauttinut juoksulenkistä niin paljon. Hyvää seuraa ja samalla koin olevani hyödyllinen. Puhumattakaan siitä että itse sain juosta oivan lenkin. Oma yksityinen, minulle yksin varattu hetki vaihtui jaetuksi kokemukseksi antaen moninkertaisen hyvän olon kokemuksen, kertoo jotain siitä, millaiseksi meidät ihmiset luotu. Jumala loi meihin ominaisuuksia, jotka heräävät henkiin kun aidosti kohtaamme ja autamme toisia ihmisiä. olimmepa uskovia tai emme, auttaminen resonoi meissä jossain syvällä sisimmässämme. Tuon kaverin opastaminen ja yhdessä juokseminen palautti voimia enemmän kuin mikään muu kesäloman touhuilu. Erosimme molemmat lenkin jälkeen tyytyväisinä ja iloisina. Hassuinta oli, että emme edes esittäytyneet toisillemme koko aikana.

Jeesus kutsuu meitä seuraamaan häntä. Jeesuksen seuraaminen ei ole yksityinen asia, koska seurassa on tapana jutustella ja touhuta. Jeesuksen seuraaminen perustuu siihen, että Jumala tahtoo meille hyvää ja hän tahtoo olla meidän kanssamme. Jumala rakastaa meitä omasta tahdostaan riippumatta siitä haluammeko sitä vai emme ja siksi usko vaikuttaa meissä sen, että voimme lähestyä toisia ihmisiä auttaen ja rohkaisten ja näin välittäen Jumalan rakkautta.

Kun Jeesus kutsuu meitä seuraamaan itseään hän lupaa, että Jumalan valtakunta tulee meitä lähelle ja se nostaa meidät arjen kovuuden yläpuolelle ja mahdollistaa sen että voimme elää täyttä elämää kohdaten kaikki ihmiset niinkuin Jumala tahtoo, rakastaen ja opastaen, ilman ehtoja.

19/03/2014
by Tapio Laakso 26 kommenttia

Hyväksi luotu ihminen

Oliskohan tuo vallankumouksellinen ajatus kun koko elämänsä on kipuillut huonomuuden ja vajavaisuuden tunteen kanssa. Ja onhan tämä luterilainen usko hapatettu opilla ihmisen pahuudesta ja huonoudesta. Kurjuuden ja alatien kautta meidän on matkattava kohti taivasta jos nyt sitten sinnekkään kelvataan.

Kuinka moni meistä ajattelee tämän suuntaisesti uskosta ja omasta elämästään. Takerrumme kyllä armoon kuin lapsi tuttiin mutta kuitenkin odotamme loppua uskoen että ei meistä ole mihinkään. Minusta aika lohdutonta.

Seurakunnat pienenevät kuin pyy maailman lopun edellä. Pian meillä on edessä ajat, jolloin pienetkin seurakunnat on yhdistetty isoiksi yksiköiksi ja yhä vähenevä työntekijä joukko priorisoi töitään ja sitä missä kannattaa pitää tilaisuuksia. Vielä kun osa kirkkouskovista ajattelee, että kirkolliset ilmoitukset riittävät kutsuksi seurakunnan messuihin niin homma alkaa olla kätelty näiltä osin ellei jotain radikaalia ala tapahtua.

Mitä jos ihmiselle kerrottaisiin uskosta ja Jumalasta jotain muutakin kuin se, että olemme mahdottomia syntisäkkejä.

Aabrahamille Jumala lupasi että hänen kauttaan maailmaan syntyy kansa, jolla on siunaus ja joka on siunaukseksi. Siunaus merkitsee sitä kaikkea hyvää mitä Jumala ihmiselle tahtoo. Se sisältää johdatusta ja varjelusta sekä yltäkylläisyyttä.

Uskontotunnilla puhuimme lasten kanssa hautajaisista ja kuolemasta. Eräs lapsista kysyi minulta, että kun pääsemme taivaaseen niin näemmekö Jumalan ja miltä hän näyttää. Ennen kuin ehdin vastata eräs poika sanoi, että Jumala on valo, Hän on kirkas ja puhdas!

Jumala on puhdas ja oikeudenmukainen. Hän on äärettömän hyvä. Maailmaa luotuaan hän totesi kaiken hyväksi, myös ihmisen.

Ja nyt tulee se radikaali ajatus. Kun Jumala loi ihmisen hän loi jo silloin sinut ja minut. Jumalalla oli jo silloin suunnitelma, johon me kaikki kuulumme. Meidät luotiin hyvin eli me olemme hyviä. Me olemme Jumalan kuvia.

No tiedämme mitä tapahtui. Jumala luoma vapaa ihminen lankesi syntiin. Ihminen joutui matkalle oppimaan mitä elää erossa Luojasta ja elää omillaan. Tässä vaiheessa on kysyttävä, että valitsiko ihminen tulla pahaksi syntiin lankeemuksessa ja kirosiko Jumala luomuksensa. Joskus kun kuuntelen uskovien murhetta omasta pahuudestaan ja kelpaamattomuudestaan syntyy kuva että ihminen on todella kirottu. Mutta mitä Jumala kirosi. Ei ihmistä, vaan maan, jossa ihminen joutui asumaan. Vaikka olemmekin perisynnin vaivaamia, pahuus saa valtaansa vain sen mitä me hänelle luovutamme. Toisinpäin käännettynä meidän on annettava kaikki Jumalalle!

Jumala tahtoo yhä että olemme hänen kansaansa. Hän haluaa että olemme maailmalle se siunaus, jonka hän lupasi Abrahamille. Jeesuksen voitto kuolemasta liitti kaikki häneen uskovat tuohon kansaan ja Jumala haluaa että jokainen asetetaan ennalleen juuri sellaiseksi luomukseksi kuin hän alussa tarkoitti.

Se ei poista sitä tosiasiaa, että olemme yhä perisynnin alaisia, ei päin vastoin tuo perisynti pakottaa meidät turvautumaan armoon joka päivä, mutta samalla kun vanha ihminen meissä väistyy, tulee tilalle uusi, Jumalan lapsen identiteetti.

Suomessa syrjäytyminen ja rikkinäisyys ovat se kuoleman kirous joka hävittää, ryöstää ja repii ihmisiä. Yksinäisyyttä on enemmän kuin koskaan. Yksinäisyys on sairaus joka ei katso lompakon paksuutta. Juurettomuus ja kylmyys ajaa ihmiset epätoivoiseen elämäntyyliin jossa pinnallisuus ja piittamattomuus suojaa ihmisiä paremmin kuin omien asioiden selvittäminen ja korjaaminen. Rakkaus loistaa poissa olollaan.

Voisi kuvitella että tällaisessa ajassa Kristinuskolla olisi tilausta. Luulisi kirkon sloganin vuosien takaa, ”Jumala on Rakkaus”, purreen ihmisiin ja vetäneen kirkot täyteen.

Palataanpa alkuun. Jos Jumala olisi halunnut itselleen vain seuraa, niin eikö enkelien luominen olisi riittänyt tai olisihan tuota porisemista riittänyt Adaminkin kanssa. Ei vaan Jumala loi ihmisen elämään yhdessä toisten ihmisten kanssa ja palvelemaan toisiamme. Jumalan kuvina meistä tulisi heijastua Jumalan hyvyys. Meistä tulisi levitä Jumalan siunaus ympäristöömme. Koko Luomakunnan oli tarkoitus myös ylistää ja palvoa Jumalaa.

Pääsiäisen ja helluntain tapahtumat olivat vallankumous. Kun Jumalan hyvyys ja rakkaus oli tiivistynyt sanaan Armo, mahdollisti Pyhä Henki sen, että Jumalan luoma hyvä pääsisi esiin maailmassa. Helluntai mahdollisti sen, että elämä voisi palata ihmiseen ja hän kykenisi tekemään hyvää sillä tavoin Jumala sitä haluaa. Jumalan valtakunta murtautui esiin!

Tämä rikkinäisen kirottun maan ihmiset huutavat Jumalan hyvyyttä osakseen ja siihen ei riitä kirkolliset ilmoitukset vaan siihen tarvitaan Jumalan luomia hyviä ihmisiä jotka toteuttavat Jumalan hyvää tahtoa. Näin Jumalan siunaus tihkuu rakkautena ja rakkauden tekoina Jumalan lapsista läpi.

22/02/2014
by Tapio Laakso 5 kommenttia

Onko Ihmisessä hyvyyttä?

Jumala loi Ihmisen omaksi kuvakseen. Ihmisessä on löydettävissä Jumaluudelle ominaisia piirteitä. Mutta mitä on jäljellä kaiken kompastelun jälkeen? Onko ihmisessä jäljellä Jumalan hyvyyttä?

Mitä on hyvyys? Onko leskivaimon viimeinen ropo sittenkään parempi kuin paljosta antaneen kroisoksen? Jumala lupaa palkita hyvän ja hyvyyden, siunata anteliaan antajan. Kuitenkaan edes usko ei tunnu takaavan ihmisen hyvyyttä.

Hengellistä keskustelua nettissä seuratessani, olen nähnyt enemmän pahaa kuin hyvää. Raamatulla lyödään hyvin kipeästi toisia uskovia. Usein takana on ymmärtämättömyys ja yhteisen kielen puute. Kiivautta perustellaan sillä, että Jumalakin voi olla kiivas. Olen viime aikoina törmännyt jopa arvosteluun, joka kohdistuu toisten puolesta rukoilemiseen. On kuulemma vaivaannuttavaa ja outoa jos julkisesti rukoillaan kädet toisten päälle laskien luterilaisessa kirkossa. Ihmiset ahdistuvat moisesta toiminnasta. Mitä tämä kertoo Raamatun tuntemuksesta? Eikö rukous ole hyvä asia? Onneksi toisten palveleminen armolahjoilla on saanut sijaa myös Luterilaisuudessakin ja Hengen hedelmät saavat kasvaa. Uuden testamentin opetus kehoittaa keskinäiseen rakkauteen puolueesta huolimatta.

Logiikka loistaa poissaolollaan silloin, kun samat ihmiset torjuvat järkeen vedoten karismojen käytön seurakunnassa koska ne eivät sovi luterilaiseen perinteeseen. Liittyneekö tämä pelkoon siitä, että teoilla pyritään taivaaseen, vai mistä on kyse.

Ilman toimintaa lähetyskäsky jää puolitiehen. Jeesuksen käskyt nousevat tekovanhurskauden yläpuolelle, koska ne avautuvat armosta käsin. Tekovanhurskaus on synnin ja parannuksenteon ongelma, ei Jumalan valtakunnan ja seurakunnan rakentamisen ongelma. Näitä asioista ei pidä sekoittaa keskenään. Jos ne sekoitetaan on edessä hengellinen uupuminen joka johtaa helposti tuhoon. Jokaisella Jeesukseen uskovalla on oikeus luottaa armoon vaikka taivallus olisikin raskasta!

Miksi hengellistä keskustelua hallitsee jatkuvasti puhe pahuudesta ja väärintoimimissesta. Jos pelkäämme jatkuvasti virheitä kaikki toiminta halvaantuu. Jos miettii sitä mikä on kristinuskon kova ydin, Evankeliumi, ilosanoma, niin uskovat käyttävät ainakin sosiaalisessa mediassa valtavan määrän energiaa kiivailuun ja riitelyyn. Luulisi, että positiivisuus ja ilo näkyisi kristittyjen yhteydessä.

Ehkä ongelma on se, että yritämme edelleen hahmottaa Jumalaa omista lähtökohdistamme ja riisumme pois kaiken sellaisen mikä ei sovi omaan järkeemme. Samalla korostamme jotain omaa oivallustamme ja nostamme sen ylimmäksi ohjenuoraksi kaikille muillekin. Itse kuitenkin epäilen sitä että vanha sukupolvi pelkää että uusien tuulien puhaltaessa ja vanhojen tapa uskoa on ollut väärä. Siitä ei kuitenkaan ole kyse. Uusi Viini vain tarvitsee uudet leili, Minusta kuitenkin vanhojen on oltava tekemässä näitä uusia leilejä joihin uusi viini lasketaan.

Seurakunnan rakentamisessa tarvitaan kaikkia kynnelle kykeneviä ihmisiä. Seurakunnan yhteydessä Jumala ottaa käsiinsä ohjat ja kasvattaa ihmisiä opetuslapseuteen. Meiltä vaaditaan kärsivällisyyttä ja alttiutta kuunnella Jumalan puhetta. Seurakunnan yhteydessä ihminen on kiinni pelastuksessa ja hänellä on mahdollisuus solmia henkilökohtainen suhde Jeesukseen ja oppia tuntemaan Jumala.

Ihmisellä on kyky hyvyyteen mutta maailmassa olemme antaneet yhä enemmän valtaa sielunviholliselle. Valehtelija harhauttaa surutta ihmistä pois Jeesuksen luota. Jumalan johdatus ja tahto toteutuu vain niiden ihmisten kohdalla jotka sitä tahtovat. hän ei väkisin puutu kenenkään elämään. Toki varjelusta hän tarjoaa kaikelle mutta pelastuksen hän antaa Jeesuksen omille ja Jeeksuksen omat ovat tajunneet oman pahuutensa. Olemmeko siis hyviä ja pahoja vai onko kysymys sittenkin väärä?