Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


2 kommenttia

Yhteyden merkitys

Oletko koskaan pohtinut sitä millaisen perinnön Tuhlaajapoika lopulta sai. Millaisen isän poika todella peri, kun aika tuli täyteen. Kun luemme Jeesuksen vertauksia, on niitä syytä lukea kokonaisuuksina ja niin, että ne istuvat siihen kulttuuriin, johon ne on puhuttu. Vasta sitten voimme kuulla Jeesuksen puheen sellaisena, kuin hän sen meille tarkoitti.

Jeesuksen aikaan tarinat ja vertaukset olivat ne tärkeimmät välineet opettaa ihmisiä. Me perustamme faktoihin ja yksityiskohtiin. Meidän kulttuurimme arvostaa rationaalisuutta ja tarkkuutta mutta Jeesuksen maailma ja kulttuuri elää tarinoista ja esimerkeistä. Mitä tärkeämpi kertomus sitä useampi tarina ja vertaus. Siksi Jeesus kuvaa Isää, Jumalaa niin monelta suunnalta. Hänelle ei riitä se että hän sanoo miten Jumala on rakkaus tai että Jumala on pyhä. Jeesus haluaa maalata eteemme persoonan, Isän joka on hänessä ja hän Isässä.
Kun katsot peiliin näet ihmisen jolla on takanaan menneisyys. Jäljet jotka perimä ja elämä on jättänyt. Olet elänyt yhteydessä läheisiisi tavalla jonka elämäsi kertoo. Se miten toimit ja käyttäydyt ovat tulosta eletystä elämästäsi. Elät menneessä ja mennyt elää sinussa vaikka muuten olet siinä ja nyt.

Jeesus haluaa myös mallintaa teoillaan, puheillaan ja kertomuksillaan kuka hän on. Vuorisaarna iskee suoraan Juutalaisuuden syvimpään olemukseen, lakiin. Lain syvin olemus on suojella Jumalan pyhyyttä, mutta nyt Jeesus nostaa tavallisen tavallisen ihmisen Pyhäksi. Jumalalle erotetuksi ja hän ei tee eroa rikkaan ja köyhän välille.
Lain olemukseen on liittynyt lain täyttäminen ja lain täyttämistä varten oli ihmisen toimesta luotu valtava määrä erilaisia käskyjä ja määräyksiä. Jeesuksen ajan kulttuurissa vain todella varakas ja hyvässä asemassa oleva saatoi täyttää tämän lain ja ansaita pelastuksen. Vuorisaarnassaan Jeesus romuttaa kaiken mitä ihminen itse on rakentanut, jotta hän voisi kelvata Jumalalle.

Jeesus rikkoo ajatuksen, joka on ollut Juutalaisen opetuksen ydin, sen kuinka heille armoa oli se, että Jumala ei langeta tuomiotaan puhtaan ihmisen ylle. Jeesus osoittaa, että kukaan ei ole puhdas. Pelkästään se, että vältää tekemästä pahaa ei riitä. Myös ajattelumme synnit riittävät langettavaan tuomioon. 20120711_122412Jeesus sulkee kaikki ihmisen omat polut Jumalan luo. On vain yksi tie ja se on hän, Jeesus. Samalla hän murtaa toisen Juutalaisen ajattelutavan, joka liittyy käsitykseen mikä on hyvää.  Juutalaiseen ajattelussa ja filosofiassa hyvän tekeminen on sitä, että pidättäytyy kostolta ja rangaistuksen antamiselta.  Jeesus vie ajatuksen hyvyydestä pidemmälle. Jeesus tahtoo meidä ajattelevan hyvää vihollisestamme. Armo, josta hän opettaa onkin armoa joka antaa kaiken ja uhrautuu toisen edestä.  Tämä onkin hänen syvin olemuksensa ja on hänen kokemuksensa Isästä, Jumalasta. Sellainen on Isä joka on hänessä ja sellainen hän on Isässä.

Tuhlaajapoika perii Isän, joka tahtoi, että hänen poikansa laittaisivat  kaiken toivonsa häneen. Isä ei kieltänyt pojiltaan mitään. Isä ei vastanut millään tavalla sitä isäkuvaa, joka Jeesuksen aikalaisilla oli. Autoritäärisyys loisti poissaolollaan, samoin arvokkuus ja lain määräämä jäykkyys. Läsnä sensijaan oli armahtavaisuus, eloisuus ja ilo. Isä odotti takaisin poikaa, jonka piti olla hänelle kuollut.

Tällaista yhteyttä ja perintöä Jeesus tarjoaa meille. Yhteyttä Isään, jonka rakkaus on armoa, eloa ja iloa. Täyttä perintöosaa ilman pelkoa tuomiosta ja rangaistuksesta. Armahtavaisuutta ja rakkautta, joka koston sijaan osoittaa aktiivista rakkautta.

Meidän on vaikea ymmärtää miten radikaalia Jeesuksen opetus oli, siksi aikalaiset sanoivatkin hänestä, että hän puhui kuin se, jolla valta on.  Jeesuksen opetus riisuu meidät kaikesta omasta yrittämisestämme. Me emme voi asettaa toistemme pelastuksen tielle mitään ehtoja, sillä ainoa tie pelastukseen on Jeesus ja uskon Jeesukseen voi lahjoittaa vain Jeesus itse Pyhän Henkensä kautta. Mikä jää siis meidän osaksemme? Elää yhteydessä Isään ja toisiin ihmisiin ja kertoa Jeesuksesta. Fariseukset yrittivät rajata tuota yhteyttä siinä onnistumatta siksi meidänkään ei pidä sitä tehdä. Se vapauttaa meidät ihmiset toimimaan yhdessä taustoistamme huolimatta. Tuhlaajaisä ei torjunut kumpaakaan poikaansa, siksi mekään emme voi tehdä niin!

 


1 kommentti

Kolme arkista kuvaa

DSC_2943_02


Kolme kukkaa

Vetelehdin kotipihalla kamera kaulassa. Mieli oli vähän murheinen. Tämän kevään krookukset menivät ilman, että ehdin saada niistä hyviä kuvia, ja nyt tulppaanit jo pudottelevat terälehtiään. Tuli semmoinen fiilis, että elämä ja kevät eivät ole hallittavissa.

Kahden, jo parhaat päivänsä nähneen tulppaanin välissä kasvoi voikukka. Se loisti keltaisuuttaan vain himpun verran himmeämmin kuin aurinko. Voikukat ovat luotettavia. Kun ne ovat heränneet, niitä riittää koko kesän.

Äkkiä oivalsin jotain. Pääty oli keltaisenaan voikukkia. Pellon takaa naapurista oli lentänyt mehiläisiä imemään mettä voikukista. Tulppaanit ovat kyllä kauniita, mutta eipä niissä yleensä näy mehiläisiä. Voikukissa mehiläiset pörräävät. Voikukista riittää niille kerättävää koko kesäksi. Arkena ja pyhänä. Saadaankohan naapurilta jossain vaiheessa purkillinen keltaisen toukokuun voikukkahunajaa. Suoraan meidän pihalta.

 

Kaksi puuta

WP_20150604_003Oli tavallinen tiistaiaamu. Lampsin Nummenpakalta Välikatua kohti Caribian rantamia, josta Onnibus kohta lähtisi seilaamaan kohti Helsinkiä. Reittini laskeutuu monenkirjavien pientalojen välistä Helsinginkatua myötäilevään puistoon. Vaikka olen kulkenut pätkän satoja kertoja, aina löydän jotain uutta.

Tällä kerralla vaahtera näytti omituiselta. Sen edess
ä oli kumma varjo. Tarkensin aamu-uniset silmäni ja oivalsin, että vaahteran kaverina on jonkun sortin mänty. Eipähän siinä paljon tuullut, mutta niinpä vain samassa tuulessa räpistelivät mänty ja vaahtera, vaikka toisella oli ikuiset neulaset ja toisella tuoreuttaan hennon vihreät lehdet. Minulle tuli semmoinen olo, että kaksi erilaista puuta rinteessä ovat ystävät.

Iltapäivällä nousin samaa rinnettä ylöspäin. Kutakuinkin puiden kohdalla vastaan käveli opiskelijatyttö maanläheisen kirjavissa vaatteissaan. Hänellä oli kuulokkeet korvillaan ja hän heilautti kulkiessaan käsiään hassusti. Kyllä, aivan tavallisen, täysjärkisen näköinen nuori nainen siinä pyyhälsi kohti Ylioppilaskylää ja soitteli ilmarumpuja kulkiessaan. Vasta jälkeenpäin tajusin, että olisin voinut heittää ilmabassosoolon hänen kompatessaan. Vaan eipä tullut ajallaan mieleen.

Kaiken maailman hengenheimolaisia ja Hengen-heimolaisia sitä kaduilla heiluukin tavallisena tiistaina.

 

Yksi käsi

WP_20150515_046Tapasin talvella Martin seurakuntatalolla Jeesuksen. Jeesuksen käsi oli vähän koholla. Taisi haluta moikata minua. Jeesuksen käsi oli risa käsi.

Minä en lopunajan teologioista tai Ilmestyskirjan Taivaan teologioista paljon tiedä. Mutta minulla on semmoinen fiilis, että Jeesuksella valtaistuimella istuessaan on arvet käsissään, jaloissaan ja kyljessään. Ne ovat suuret voiton merkit.

Ai, mutta siunaamaanhan se Jeesuksen käsi onkin kohonnut. Sormet ovat vielä pahemmin rikki kuin mitä ristiinnaulitsemisen jäljiltä voisi kuvitella. Mutta niinpä vain kohottaa Jeesus kätensä ja siunaa.

Tuijottelen omia käsiäni. Tuossa on arpi neljänkymmenen vuoden takaa. Tuossapa kynsi vähän lohki. Mutta kaiken kaikkiaan aika hyvässä kunnossa ovat kädet. Jos siis Jeesus siunaa risaksi runnelluilla käsillään, niin eikö minun olisi aiheellista Jeesuksen nimissä siunata näillä monikäyttökelpoisilla tassuillani. Siunata juuri tänä päivänä, tässä ja nyt, keskellä arkea.

 

Tämä teksti on julkaistu Turun Kotikirkon nettisivuilla alkukesästä 2015.


6 kommenttia

Pyhä ehtoohetki

Hengellisessä tilaisuudessa oli pari tuttavapariskuntaa, yksi lapsonen ja yksi minulle tuntemattomampi kaveri. Tapahtumapaikkana oli nukkavieru kellarihuone. Koska puhuimme englantia, en tietenkään voi olla varma, mitä kaikki puhuivat. Sen ymmärsin, että ensin muutamat kertoivat olleensa kaduilla rukoilemassa ihmisten puolesta.

– Hei, saadaanko me rukoilla sun puolesta.
– Äää, eee, mjoo, no okei.
– Onko sulla joku vaiva, jonka parantumiseksi me voitaisiin rukoilla.
– Ei.
– Ai jaa, no onko sulla jotain murheita?
– Ei.
– Jaa, no voi että… Mitäs me sitten rukoillaan?
– En mä vaan tiedä. Te ehdotitte.
– No jos sitten rukoillaan muuten vaan.

Kaikilla oli hauskaa, kun ruodittiin hengellisiä katutaisteluja.

Sitten alettiin soittaa ja laulaa. Ylistämiseksi sitä kutsutaan. Laulu kaikui kellarihuoneen seinissä. Yksi kaveri soitti kitaraa, toinen bongoja ja minulla oli conga. Ajauduin soittaessani äärimmäisen rauhallisuuden ja hurjan jännityksen sekasotkuun. Minä en ehkä osaa hiljentyä pitkäjänteisesti muuta kuin soittamalla. (Niin niin, näsäviisaat, ei sitä välttämättä voi hiljentymiseksi kutsua!) Mutta siinä minä istuin congan kanssa ja kolistelin. Ylistys-rukous-rummuttellesani vilkuilin välillä bongistia. Hän se on semmoinen ammattilainen. Välillä hän rummutti. Välillä menimme ihan samassa rytmissäkin. Välillä hän hautasi kasvonsa käsiinsä. ”No niin, nyt minä taas kolistelin niin pieleen, että tuota alkoi itkettää”, murehdin minä.

Toisaalta on mahdollista, että kaveri myös rukoili välillä. Hengellisessä tilaisuudessa kun oltiin.

Mutta mistäs minä sen tiedän?

No, rummutin taas vähän ja ehdin taas rauhoittuakin. Kuuntelin muitakin. Kitaristi on tosi hyvä. Puhumattakaan läsnäolleesta naisväestä, joka laulaa vain vähän paremmin kuin oikeat enkelit. Tällä porukalla on soitettu ja laulettu ja rukoiltu ennenkin.

Sitten yllätti ehtoollinen. En tiedä, miten tilanteeseen päädyttiin, mutta äkkiä kitaristi ojensi eteeni pienen puunpalan päällä murretun ehtoollisleivän. Kyllä, ehtoollisleipä oli justiinsa sitä miltä se näyttikin. Jeesus ei ehkä sanonut: ”Tämä piparkakku on minun ruumiini. Ottakaa ja syökää.” Mutta piparkakku siinä oli ja sitä minä otin. Ja koska kellari oli Kristillisen raittiusseuran talon kellari, viininä oli mehua. Sekoitussuhde 1 + 7.

En usko, että meidän kellariehtoollisemme oli yhtään vähemmän ehtoollinen kuin missä tahansa kirkossa nautittava ehtoollinen.

Istuttiin vielä siinä. Äkkiä kuulin bongistin äänen:
– Saanko mä siunata sua?
– Äää, muavai, mjoo, no joo.

Kömmin seisomaan. Siinä olin, kädet taskussa ja silmät kiinni. Kaveri rukoili puolestani. Olen Jumalan rakas poika. Jumala pitää luovuudestani. Jumala pitää koko ajan minua kädestä. Niin minulle rukoiltiin. Tuntui niin hyvältä, ettei moni ymmärräkään.

Ja ehkei se sitten ollut hirmukiukkuinen minun rytmisistä kokeiluistanikaan. Siis bongisti, eikä varmaan Jumalakaan.

WP_20150115_008


26 kommenttia

Hyväksi luotu ihminen

kideheinä

 

Oliskohan tuo vallankumouksellinen ajatus kun koko elämänsä on kipuillut huonomuuden ja vajavaisuuden tunteen kanssa. Ja onhan tämä luterilainen usko hapatettu opilla ihmisen pahuudesta ja huonoudesta. Kurjuuden ja alatien kautta meidän on matkattava kohti taivasta jos nyt sitten sinnekkään kelvataan.

Kuinka moni meistä ajattelee tämän suuntaisesti uskosta ja omasta elämästään. Takerrumme kyllä armoon kuin lapsi tuttiin mutta kuitenkin odotamme loppua uskoen että ei meistä ole mihinkään. Minusta aika lohdutonta.

Seurakunnat pienenevät kuin pyy maailman lopun edellä. Pian meillä on edessä ajat, jolloin  pienetkin seurakunnat on yhdistetty isoiksi yksiköiksi ja yhä vähenevä työntekijä joukko  priorisoi töitään ja sitä missä kannattaa pitää tilaisuuksia. Vielä kun osa kirkkouskovista ajattelee, että kirkolliset ilmoitukset riittävät kutsuksi seurakunnan messuihin niin homma alkaa olla kätelty näiltä osin ellei jotain radikaalia ala tapahtua.

Mitä jos ihmiselle kerrottaisiin uskosta ja Jumalasta jotain muutakin kuin se, että olemme mahdottomia syntisäkkejä.

Aabrahamille Jumala lupasi että hänen kauttaan maailmaan syntyy kansa, jolla on siunaus ja joka on siunaukseksi. Siunaus merkitsee sitä kaikkea hyvää mitä Jumala ihmiselle tahtoo. Se sisältää johdatusta ja varjelusta sekä yltäkylläisyyttä.

Uskontotunnilla puhuimme lasten kanssa hautajaisista ja kuolemasta. Eräs lapsista kysyi minulta, että kun pääsemme taivaaseen niin näemmekö Jumalan ja miltä hän näyttää. Ennen kuin ehdin vastata eräs poika sanoi, että Jumala on valo, Hän on kirkas ja puhdas!

Jumala on puhdas ja oikeudenmukainen. Hän on äärettömän hyvä. Maailmaa luotuaan hän totesi kaiken hyväksi, myös ihmisen.

Ja nyt tulee se radikaali ajatus. Kun Jumala loi ihmisen hän loi jo silloin sinut ja minut. Jumalalla oli jo silloin suunnitelma, johon me kaikki kuulumme. Meidät luotiin hyvin eli me olemme hyviä. Me olemme Jumalan kuvia.

No tiedämme mitä tapahtui. Jumala luoma vapaa ihminen lankesi syntiin. Ihminen joutui matkalle oppimaan mitä elää erossa Luojasta ja elää omillaan.  Tässä vaiheessa on kysyttävä, että valitsiko ihminen tulla pahaksi syntiin lankeemuksessa ja kirosiko Jumala luomuksensa. Joskus kun kuuntelen uskovien murhetta omasta pahuudestaan ja kelpaamattomuudestaan syntyy kuva että ihminen on todella kirottu. Mutta mitä Jumala kirosi. Ei ihmistä, vaan maan, jossa ihminen joutui asumaan. Vaikka olemmekin perisynnin vaivaamia, pahuus saa valtaansa vain sen mitä me hänelle luovutamme. Toisinpäin käännettynä meidän on annettava kaikki Jumalalle!

Jumala tahtoo yhä että olemme hänen kansaansa. Hän haluaa että olemme maailmalle se siunaus, jonka hän lupasi Abrahamille. Jeesuksen voitto kuolemasta liitti kaikki häneen uskovat tuohon kansaan ja Jumala haluaa että jokainen asetetaan ennalleen juuri sellaiseksi luomukseksi kuin hän alussa tarkoitti.

Se ei poista sitä tosiasiaa, että olemme yhä perisynnin alaisia, ei päin vastoin tuo perisynti pakottaa meidät turvautumaan armoon joka päivä, mutta samalla kun vanha ihminen meissä väistyy, tulee tilalle uusi, Jumalan lapsen identiteetti.

Suomessa syrjäytyminen ja rikkinäisyys ovat se kuoleman kirous joka hävittää, ryöstää ja repii ihmisiä. Yksinäisyyttä on enemmän kuin koskaan. Yksinäisyys on sairaus joka ei katso lompakon paksuutta. Juurettomuus ja kylmyys ajaa ihmiset epätoivoiseen elämäntyyliin jossa pinnallisuus ja piittamattomuus suojaa ihmisiä paremmin kuin omien asioiden selvittäminen ja korjaaminen.  Rakkaus loistaa poissa olollaan.

Voisi kuvitella että tällaisessa ajassa Kristinuskolla olisi tilausta. Luulisi kirkon sloganin  vuosien takaa, ”Jumala on Rakkaus”, purreen ihmisiin ja vetäneen kirkot täyteen. 

Palataanpa alkuun. Jos Jumala olisi halunnut itselleen vain seuraa, niin eikö enkelien luominen olisi riittänyt tai olisihan tuota porisemista riittänyt Adaminkin kanssa.  Ei vaan Jumala loi ihmisen elämään yhdessä toisten ihmisten kanssa  ja palvelemaan toisiamme.  Jumalan kuvina meistä tulisi heijastua Jumalan hyvyys. Meistä tulisi levitä Jumalan siunaus ympäristöömme. Koko Luomakunnan oli tarkoitus myös ylistää ja palvoa Jumalaa. 

Pääsiäisen ja helluntain tapahtumat olivat vallankumous. Kun Jumalan hyvyys ja rakkaus oli tiivistynyt sanaan Armo, mahdollisti Pyhä Henki sen, että Jumalan luoma hyvä pääsisi esiin maailmassa. Helluntai mahdollisti sen,  että elämä voisi palata ihmiseen ja hän kykenisi tekemään hyvää sillä tavoin Jumala sitä haluaa. Jumalan valtakunta murtautui esiin!

Tämä rikkinäisen kirottun maan ihmiset huutavat Jumalan hyvyyttä osakseen ja siihen ei riitä kirkolliset ilmoitukset vaan siihen tarvitaan Jumalan luomia hyviä ihmisiä jotka toteuttavat Jumalan hyvää tahtoa. Näin Jumalan siunaus tihkuu rakkautena ja rakkauden tekoina  Jumalan lapsista läpi.


Jätä kommentti

Taivas on auki

Tänään olen ollut ahdistunut ja tyhjä ja pelokas. Jotenkin ymmärrän Marian itkun haudalla: ” Minun Herrani on viety pois, enkä tiedä, minne hänet on pantu.” Kenen puoleen nyt käännyn ahdistuksessani, kun en löydä edes Jeesuksen ruumista. Tyhjä hauta huutaa tyhjyyttään.

Mutta sitten Jeesus alkoi varovasti raottaa Taivasta. Pieni toivon säde, lähes näkymätön hiipi hiljalleen kohti minua. Muistin, miten Jeesuksen ollessa ristillä temppelin esirippu halkesi kahtia ylhäältä alas, Taivaasta maan päälle ja näin tie kaikkein pyhimpään oli auki. Minulla oli vapaa pääsy universumin suurimman voiman lähteeseen. Mikään eikä kukaan voisi estää minua juoksemasta suoraan Isän syliin turvaan. Vain itse voisin olla jarruna.

Onneksi minun ei tarvitse etsiä ruumista, jota ei ole. Jeesus on Isän oikealla puolella ja minä saan olla Hänessä ja Hän minussa Pyhän Henkensä kautta. Minulle tämä vaikeahko teologinen ajatus puhuu yhteydestä, saan elää Jumalan hyvässä seurassa ja Hän on kiinnostunut kaikesta, mikä minua askarruttaa, ahdistaa ja pelottaa.

Sitten muistin sokean Bartimeuksen, jolta Jeesus kysyi, mitä tahdot, että minä sinulle tekisin. Sokea ei heittäytynyt hengelliseksi, vaan pyysi näkökykyään takaisin. Jeesuskaan ei heittäytynyt hengelliseksi, vaan antoi miehelle näkökyvyn. Moni uskonnollinen olisi moisesta närkästynyt: eikö hengellinen näkökyky eli sielun pelastus ole tärkeämpi kuin fyysinen näkökyky! Toki! Mutta myös silmät on luotu näkeviksi ja korvat kuuleviksi ja sydän sykkimään ja jalat juoksemaan ja mieli vapautumaan. Bartimeus muuten lähti seuraamaan Jeesusta.

Taivas on auki Jeesuksen uhrin takia. Ja sieltä tulvii siunauksia elämäämme. Rukoilemme turvallisin mieli: tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin Taivaassa. Ja arvaa mitä: saamme jakaa näitä siunauksia koko ajan kaikille ihmisille, niin kuin Jeesus teki. Siunaukset eivät lopu.


5 kommenttia

Onko Jumala todella luvannut?

Vihollinen kylvää epäilyä ja nyt en puhu siitä keskusteluja herättäneestä oliosta, vaan meitä paljon lähempänä olevasta jutusta nimeltä ylpeä yliminä, salavala alitajunta, langennut minuus. Se luuraa niin lähellä, että se seuraa ajatuksiamme ja tunteitamme ja ehtii alta aikayksikön vetää mattoa jalkojemme alta. Tuntuu kuin se olisi liittoutunut sen mielipiteitä nostattaneen kummajaisen kanssa, ainakin sille sopii attribuutti ” pirullinen”.

Oletko tutustunut häneen? Kannattaa tutustua, että oppii tunnistamaan sen kieroilut. Minäkin alan vähitellen tuntea sen varjopuolia. Onhan se usein oikeassa, mutta kun puhutaan hengellisistä asioista, niin silloin se näyttää sarvensa.

Annas kun selitän:
Luen Jumalan lupauksia ja alan iloita niistä, sydän sää lisärytmiä ja syke nousee Taivasta kohti. Toivo ja riemu valtaa mielen, ja sitten kuin salama syvyydestä kuuluu heikko, mutta sinnikäs kuiskaus: onko Jumala todella luvannut?

Ja olen heti koukussa, alan kuunnella lisäväitteitä: ja jos Jumala onkin luvannut, niin onko juuri sinulle ja kuka luulet olevasi, joku Jumalan lemmikkilapsi vai, ja etkö tajua, että usein Jumala pukeutuu vastakohtiinsa ja sallii kaikenlaista ikävää saadakseen sinut kasvamaan, ja Jumalahan se lopulta päättää, mitä sinulle antaa, hyvää vai pahaa, ei pitäisi liikaa luottaa pelkkiin siunauksiin, varo myös sitä menestysteologiaa, ja itku tulee kyllä pitkästä ilosta, kyllä vanha sanonta sen tietää…ja sitä rataa…

Sanan ja rukouksen ääressä koettu ilo on pian tipotiessään. Usko hiipuu ja alan mataa lattianraossa armoa etsien ja kaivaten. Kun olen alkanut tuntea tätä varjominääni, niin osaan vähitellen pitää sen äänen kurissa ja opin katsomaan toiseen suuntaan, suoraan Taivaaseen, Isän puoleen. Hänen lähettämänsä Pyhä Henki tulee puolustajaksi ja muistuttaa kaikesta, mitä Jeesus sanoi ja teki. Mieli rauhoittuu, ilo palaa takaisin, sykekin taas nousee toivon puolelle.

Toivon, että tämä blogi tuo toivoa ja iloa myös jollekulle muullekin. Jumala on todella luvannut ja Hän pitää sanansa. Hän on luvannut niin paljon hyviä asioita. Tartu kanssani niihin kiinni. Iloitaan yhdessä Jumalan kanssa. Heittäydytään lupausten siunaavaan virtaan ja kellutaan siinä koko painollamme.


Jätä kommentti

Xi ja Franciscus, mitä yhteistä

Maailma saa kaksi uutta johtajaa samalla viikolla: viime yönä Katolinen kirkko ja tänään todennäköisesti Kiina. Mitä yhteistä?

– kummallakin johdettavana yli miljardi ihmistä
– vaikutusvaltaa läpi maailman
– vastustavat pröystäilyä ja mässäilyä
– menevät lähelle kansaa
– joutuvat taisteluun korruptiota vastaan
– ovat edistysmielisiä, jossa ripaus konservatiivisuutta
– tarvitsevat meidän siunaavia rukouksiamme

Ei ole yksi lysti, miten 2,5 miljardia ihmistä johdetaan. Rukoillaan uusille johtajille Jumalan antamaa viisautta johtaa vanhurskaasti ja vaikuttaa maailmassa hyviä asioita. Rukoillaan Jumalan johdatusta heidän henkilökohtaiseen elämäänsä. Rukoillaan myös Vatikaanin ja Kiinan välisten suhteiden lientymisen puolesta.


6 kommenttia

Siunattu vai hedelmällinen

Vai molempia. Jumala siunaa jokaisen joka hakee siunausta häneltä elämäänsä. Voimme elää elämäämme Jumalan kasvojen edessä ja luottaa hänen armoonsa. Ajattelemme, että taivaaseen mennään että heilahtaa. Mutta silloin tällöin tulee hetkiä, jolloin tuntuu siltä, että tarttis tehdä jotain. Joko Raamatun sana kehoittaa siihen tai jopa Henki sisällämme.  Mutta emme oikein tiedä mistä. Mitä pitäisi tehdä. Käydä enemmän seurakunnan tilaisuuksissa? Lukea? Olla hartaampi?

PS. 1:1. Hyvä on sen osa,
joka ei vaella jumalattomien tavoin,
ei astu syntisten teille,
ei istu pilkkaajien parissa

 2. vaan löytää ilonsa Herran laista, tutkii sitä päivin ja öin.

3. Hän on kuin puu, vetten äärelle istutettu: se antaa hedelmän ajallaan, eivätkä sen  lehdet lakastu. Hän menestyy kaikissa toimissaan.

Kun tuo tunne työntyy pintaan on Hengen hedelmien aika. Tuo psalmi kuvaa ihmistä, joka rukouksessa ja sanassa eläen tuottaa myös hedelmää. Teksti ei kerro millaisista hedelmistä kulloinkin on kyse mutta kurkkaus sinne uuden testamentin puolelle valaisee asiaa jos kiinnostaa Gal 5:22 :). Psalmin kirjoittaja puhuu lain tutkimisesta ja siitä miten meidän tulisi muistaa ettemme ole tästä maailmasta vaan elämme on Jumalasta vaikka arkemme on aivan tavallisen ihmisen arkea.

Nuo psalmin puut ovat pajua, taipuisaa huonekalupuuta raamatun ajan ihmiselle. Puu taipuu moneksi ja niin tulisi meidänkin taipua Jumalan kädessä. Istuin ei istuinta tarvitse eli mistä on siis kyse.

Meidät Jumala haastaa työtoverikseen, meidän kautta hän tulee muiden ihmisten arkeen ja kertoo itsestään, Tällainen minä olen, tällaisia tekoja minä teen, näitä mitä nämä minun omani tekevät. Näettekö heidän kasvoiltaan ilon ja rauhan. Näettekö heidän sävyisyytensä ja ystävällisyytensä. Armolahjojeni kautta he palvelevat teitä.

Hagah-verbi tuossa psalmissa tarkoittaa tutkimista mutta samalla myös hiljaista ääneen rukoilemista, jokaisen mielessä on varmasti kuva ortodoksijuutalaisesta, joka mutisee ääneen rukouksia. Sen takana on ajatus, että ääneen luettu rukous auttaa keskittymään ja poistaa ulkopuoliset häiriötekijät jotta rukoilija voi keskittyä vain Jumalalle puhumiseen, Hagah sanaa käytetään ilmeisesti silloin kun Jumalalle vastataan, esim psalmissa 35:28 Minun suuni julistaa sinun uskollisuuttasi, ylistää sinua päivästä päivään. (ks. ps.63:7, 77:13, 143:5)

Eli Hedelmää kantavat ne jotka ääneen rukoilevat ja elävät Jumalan yhteydessä koko ajan. Tämä on omakohtaista rukouselämää, jolloin tuomme vapaasti kaiken Jumalan tietoon ja myös saamme vastauksia ja tehtäviä Jumalalta. Olemme todellakin Jumalan työtovereita 24/7 emmekä vain pätkätöissä, sillä sellaista mahdollisuutta ei ole. Jumala ei rasita meitä töillään vaan niinkuin psalmikin sanoo hedelmät lankeavat ajallaan, silloin kuin siihen on tarve, eli silloin kun tulee se tunne, että tarttis tehdä jotain. Silloin kannattaa avata korvat ja kuunnella, rukoilla ääneen ja tarttua vaikka raamattuun. Sen jälkeen onkin hyvä lähteä liikkeelle ja töihin.

Image


3 kommenttia

Katso ylös. Kuninkaan siunaama.

Raamatustako? Ei, vaan aamun aviisista eli Hesarista! Mutta ihan hyviä toivotuksia. Ja tarpeeseen tänäänkin.

Katso ylös: Hesarin mukaan kummat merkit piristävät toria Malmilla. Helsinkiläisillä nuorisotaloilla valmistetaan liikennemerkkejä muistuttavia merkkejä lyhtypylväisiin. Idean isä on kuvataiteilija Otto Karvonen, joka sanoo tämän olevan ”spontaania aktiviteettia liittyen yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen”. Katso ylös on yksi näistä merkeistä. Aamun Hesarista kuva teksteineen löytyy sivulta A21. Kuvan alla teksti: ohje malmilaisille.

Hieno juttu! Tuo ohje on hyvä kaikille: katso ylös! Tulkita saa varmaan ihan vapaasti: Katso ylös, putoaako lunta katolta, on nyt ajankohtainen. Katso ylös, Taivaaseen, Jumalan puoleen on aina ajankohtainen. Psalmin kirjoittaja nostaa katseensa ylös vuorille ja kyselee, mistä apu tulee: apu minulle tulee Herralta. Katso Jumalan puoleen, ei vain toivoen parasta, vaan odottaen ja kiittäen ja innolla. Itse universumin Luoja haluaa auttaa sinua kaikissa asioissa, niin maallisissa kuin hengellisissä, eikä näitä kahta tarvitse toisistaan erottaa.

Kuninkaan siunaama: aamun aviisin mukaan ( sivu B12) ” jalkapallokuningas” Jari Litmanen antoi aikoinaan poskipusun kaksivuotiaalle Thomas Lamille ja sanoi, että hänestä tulisi hyvä jalkapalloilija ja nyt kaveri kolkuttelee Suomen maajoukkueen portteja. Että sillä lailla. Hieno juttu tämäkin.

Hesarihan on kuin Raamattua lukisi!

Mutta takaisin Kuninkaan siunaamiseen. Sanalaskut 10: 22 lupaa: ” Herran siunaus menestyksen antaa, omin voimin sitä ei lisätä.” Maailmankaikkeuden Kuningas haluaa siunata meitä. Ns Aaronin siunaus: Herra siunatkoon meitä ja …pitäisi kuulemma rukoilla lupauksena, ei niinkään toivotuksena eli: ” Herra siunaa meitä ja varjelee meitä, Herra kääntää kasvonsa meidän puoleemme…” Saamme siis omistaa valtavan siunauksen juuri tälle päivälle.

Ja saamme jakaa siunauksia muillekin. Siunatkaa, älkää siunailko! Eikä haittaa, jos Litmasen tavoin jollekin poskisuudelmankin annamme ja ikään kuin profeetoimme kaikkea hyvää ja Jumalan siunausta hänen elämäänsä.

Kirousta on jo maailmassa ihan tarpeeksi. On aika alkaa siunata!