Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


8 kommenttia

Bruce ja minä kauppareissulla

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muistattekos sen ajan, kun mäyräkoirat olivat uusia? En nyt tarkoita pirteänärhäköitä olioita, joilla on masun alla muutama jalantynkäkin. Tarkoitan niitä jalattomia mäyriksiä, joissa myytiin kolmannen veroluokan olutta. Minulla on vahvoja muistikuvia kauppareissuista noilta ajoilta. Keski-ikäiset pariskunnat olivat lauantaiostoksilla automarketissa. Vaimo työnsi ostoskärryä ja kasasi siihen viikonlopun ruokia. Mies kulki vieressä ja kantoi mäyräkoiraa. Kantoi hellästi. Ei sitä voi kärryyn laittaa, ei.

Kävellessäni tänään kaupasta kotiin (ilman mäyräkoiraa, yhtä juhlasekoitusta tosin matkalla rapsutin), mieleeni tuli Bruce Springsteen. Ajattelin, että josko säveltäisin hänelle muutaman piisin joutessani. Päässä alkoi heti soida brucemainen melodiakulku. Mietin, että Bruce varmaan voisi tehdä lempeän laulun miehestä, joka kantaa mäyräkoiraansa vaimon lykkäämän kärryn vieressä. Minä jos semmoiset värssyt kirjoittaisin, niin joku keski-ikäinen kaveri voisi ottaa nokkiinsa, kun huumorintajuni on sen verran varsinaissuomalaisen piikkinen. Mutta jos minä säveltäisin ja Bruce takoisi sanat. Voisi tulla hyvä.

Sitäkin mietin, että mitähän sekin ylpeä mäyräkoiranomistaja mahtoi liemensä kanssa tehdä, joka Ravattulan Cittarissa asteli kantamuksineen. Ehkä antoi pari purkkia vaimolle. Mutta siinä jäi vielä erinäinen purnukka äijälle itselleenkin. Ehkä hän kylmensi purkit ja lämmitti saunan, istui lauteilla ja mietti elämää. Suhautti toisen purkin auki, kaatoi siitä pienen lirauksen kiukaalle ja haisteli kärventyvän maltaan tuoksua. Ehkä hän haaveili siitä, että olisi nuoruudessaan opetellut soittamaan saksofonia kuin Clarence Clemons. Seurakuntakomppia kiraralla osaa kuka tahansa, mutta saksofoni! Saksofonisteja, joilla on soittimensa muotoinen huumorintaju, tarvitaan aina.

Mutta saattaa olla, että en sävellä Brucelle yhtään piisiä. Voi olla, että hän ei koskaan laula mäyräkoirista. Sanoituskurssilla kysyttiin, mikä on aihe, mistä et ikinä tekisi laulua. Vastaus oli minulle helppo. Autot! Ja silti yksi minun viime vuosien lempparibiiseistäni on Transit-mies. Ehkä Brucella ja Mäki-Lohiluomalla on samansuuntainen hellä maailmankatsomus.

Ai mistäkö ne mäyräkoirat tulivat mieleeni? Lidlissä pariskunta pelasi peliä, jota vasta neljännesvuosisata sitten olisi kutsuttu yksikätiseksi rosvoksi. Nykyään ne ovat jotain elektronisia vempeleitä, jotka varmaan etälukevat pankkikortinkin tyhjäksi. Olivat laskeneet pelin viereen ikkunalaudalle laatikollisen Lidlin halvinta punapurkkista olutta. Just sitä lähes juomakelvotonta. Itse asiassa olen varma, että juuri mies laatikon ikkunalaudalle laski. Tuli mieleen, että kun pariskunta kohta on rahansa hävinnyt, niin astelevat siitä peräkanaa ulos, mies ja vaimo. Ja olutlaatikko unohtuu peliautomaatin viereen.

Mutta hukkaisiko mies ikinä mäyräkoiraansa!

Viime viikolla Sana-lehdessä oli juttu Springsteenistä. Bruce on kirjoittanut omaelämäkerran. Englanniksi, mokoma, kuka semmoista ymmärtää! Mutta juttu kuitenkin oli, Sana-lehdessä. Kuulemma Bruce on paitsi tehnyt biisejä ja muutenkin vähän parantanut maailmaa, myös seilannut masennuksen puuduttavassa myrskyssä. Käsitellyt menneisyytensä demonit. Päässyt sopuun isänsä kanssa. Jumalankin kanssa on päässyt jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen.

Pääsin kauppareissulta kotiin asti. Tuli aivan pakottava tarve kirjoittaa jotain, kun elämä kuitenkin on mystistä. Kauppareissulla varsinaissuomalaisen kirkonkylän laitamilla. Vaikka pyykit odottivat viikkaajaa, ja jokin päivän palkkatyökirjoituksistakin oli kesken. Tämän kirjoitin. Kun tuumii Brucen taustaa, hän olisi voinut kirjoittaa katkeria ja vihaisempia lauluja. Mutta ei. Realistisia saattavat olla, kriittisiäkin, mutta lämpimiä.


1 kommentti

Kolme arkista kuvaa

DSC_2943_02


Kolme kukkaa

Vetelehdin kotipihalla kamera kaulassa. Mieli oli vähän murheinen. Tämän kevään krookukset menivät ilman, että ehdin saada niistä hyviä kuvia, ja nyt tulppaanit jo pudottelevat terälehtiään. Tuli semmoinen fiilis, että elämä ja kevät eivät ole hallittavissa.

Kahden, jo parhaat päivänsä nähneen tulppaanin välissä kasvoi voikukka. Se loisti keltaisuuttaan vain himpun verran himmeämmin kuin aurinko. Voikukat ovat luotettavia. Kun ne ovat heränneet, niitä riittää koko kesän.

Äkkiä oivalsin jotain. Pääty oli keltaisenaan voikukkia. Pellon takaa naapurista oli lentänyt mehiläisiä imemään mettä voikukista. Tulppaanit ovat kyllä kauniita, mutta eipä niissä yleensä näy mehiläisiä. Voikukissa mehiläiset pörräävät. Voikukista riittää niille kerättävää koko kesäksi. Arkena ja pyhänä. Saadaankohan naapurilta jossain vaiheessa purkillinen keltaisen toukokuun voikukkahunajaa. Suoraan meidän pihalta.

 

Kaksi puuta

WP_20150604_003Oli tavallinen tiistaiaamu. Lampsin Nummenpakalta Välikatua kohti Caribian rantamia, josta Onnibus kohta lähtisi seilaamaan kohti Helsinkiä. Reittini laskeutuu monenkirjavien pientalojen välistä Helsinginkatua myötäilevään puistoon. Vaikka olen kulkenut pätkän satoja kertoja, aina löydän jotain uutta.

Tällä kerralla vaahtera näytti omituiselta. Sen edess
ä oli kumma varjo. Tarkensin aamu-uniset silmäni ja oivalsin, että vaahteran kaverina on jonkun sortin mänty. Eipähän siinä paljon tuullut, mutta niinpä vain samassa tuulessa räpistelivät mänty ja vaahtera, vaikka toisella oli ikuiset neulaset ja toisella tuoreuttaan hennon vihreät lehdet. Minulle tuli semmoinen olo, että kaksi erilaista puuta rinteessä ovat ystävät.

Iltapäivällä nousin samaa rinnettä ylöspäin. Kutakuinkin puiden kohdalla vastaan käveli opiskelijatyttö maanläheisen kirjavissa vaatteissaan. Hänellä oli kuulokkeet korvillaan ja hän heilautti kulkiessaan käsiään hassusti. Kyllä, aivan tavallisen, täysjärkisen näköinen nuori nainen siinä pyyhälsi kohti Ylioppilaskylää ja soitteli ilmarumpuja kulkiessaan. Vasta jälkeenpäin tajusin, että olisin voinut heittää ilmabassosoolon hänen kompatessaan. Vaan eipä tullut ajallaan mieleen.

Kaiken maailman hengenheimolaisia ja Hengen-heimolaisia sitä kaduilla heiluukin tavallisena tiistaina.

 

Yksi käsi

WP_20150515_046Tapasin talvella Martin seurakuntatalolla Jeesuksen. Jeesuksen käsi oli vähän koholla. Taisi haluta moikata minua. Jeesuksen käsi oli risa käsi.

Minä en lopunajan teologioista tai Ilmestyskirjan Taivaan teologioista paljon tiedä. Mutta minulla on semmoinen fiilis, että Jeesuksella valtaistuimella istuessaan on arvet käsissään, jaloissaan ja kyljessään. Ne ovat suuret voiton merkit.

Ai, mutta siunaamaanhan se Jeesuksen käsi onkin kohonnut. Sormet ovat vielä pahemmin rikki kuin mitä ristiinnaulitsemisen jäljiltä voisi kuvitella. Mutta niinpä vain kohottaa Jeesus kätensä ja siunaa.

Tuijottelen omia käsiäni. Tuossa on arpi neljänkymmenen vuoden takaa. Tuossapa kynsi vähän lohki. Mutta kaiken kaikkiaan aika hyvässä kunnossa ovat kädet. Jos siis Jeesus siunaa risaksi runnelluilla käsillään, niin eikö minun olisi aiheellista Jeesuksen nimissä siunata näillä monikäyttökelpoisilla tassuillani. Siunata juuri tänä päivänä, tässä ja nyt, keskellä arkea.

 

Tämä teksti on julkaistu Turun Kotikirkon nettisivuilla alkukesästä 2015.


5 kommenttia

Missä Jeesus kohtasi ihmisiä?

Puun juurella. Kaivolla. Kotinsa rikkirevityn katon alla. Kotinsa ovella. Verovirastossa. Järven rannalla. Vuorten rinteellä. Veneessä. Veden päällä. Tungoksessa. Kaduilla ja teillä. Kodeissa. Päivällisillä. Ai niin, välillä kirkossakin. Tässä muutamia paikkoja.

Noissa paikoissa Hän jakoi terveyttä, elämää, leipää, kalaa, vapautta, ihmisarvoa, hyväksyntää, rakkautta, anteeksiantamusta, neuvojakin.

Pietari todisti Hänestä: ” Te olette kuulleet Jeesuksesta, nasaretilaisesta, jonka Jumala voiteli Pyhällä Hengellä ja voimalla. Hän kulki ympäri maata ja teki hyvää ja paransi kaikki, jotka olivat joutuneet Paholaisen valtaan, sillä Jumala oli Hänen kanssaan.” ( Apt. 10:38)

Lopulta me kohtaamme Hänet ristillä, jonne Hän kantoi syntimme ja sairautemme, syyllisyytemme ja kipumme.

Ennen kuolemaansa Hän lähetti opetuslapset kohtaamaan ihmniset siellä, missä he olivat ja osoittamaan heille Jumalan valtakunnan läheisyyttä. Ylösnousemuksensa jälkeen tehtäväksianto toistettiin ja laajennettiin kaikille Jeesuksen seuraajille.

Kohtaamme ihmisiä samanlaisissa paikoissa kuin Jeesus, siis arjen keskellä. Pyhä Henki rohkaisee ja varustaa meidät tekemään samoja tekoja kuin Jeesus. Ennakkoluulottomuudesta on näissä tilanteissa suunnattomasti hyötyä.