Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Tag Archives: Isä


by 2 kommenttia

Yhteyden merkitys

Oletko koskaan pohtinut sitä millaisen perinnön Tuhlaajapoika lopulta sai. Millaisen isän poika todella peri, kun aika tuli täyteen. Kun luemme Jeesuksen vertauksia, on niitä syytä lukea kokonaisuuksina ja niin, että ne istuvat siihen kulttuuriin, johon ne on puhuttu. Vasta sitten voimme kuulla Jeesuksen puheen sellaisena, kuin hän sen meille tarkoitti.

Jeesuksen aikaan tarinat ja vertaukset olivat ne tärkeimmät välineet opettaa ihmisiä. Me perustamme faktoihin ja yksityiskohtiin. Meidän kulttuurimme arvostaa rationaalisuutta ja tarkkuutta mutta Jeesuksen maailma ja kulttuuri elää tarinoista ja esimerkeistä. Mitä tärkeämpi kertomus sitä useampi tarina ja vertaus. Siksi Jeesus kuvaa Isää, Jumalaa niin monelta suunnalta. Hänelle ei riitä se että hän sanoo miten Jumala on rakkaus tai että Jumala on pyhä. Jeesus haluaa maalata eteemme persoonan, Isän joka on hänessä ja hän Isässä.
Kun katsot peiliin näet ihmisen jolla on takanaan menneisyys. Jäljet jotka perimä ja elämä on jättänyt. Olet elänyt yhteydessä läheisiisi tavalla jonka elämäsi kertoo. Se miten toimit ja käyttäydyt ovat tulosta eletystä elämästäsi. Elät menneessä ja mennyt elää sinussa vaikka muuten olet siinä ja nyt.

Jeesus haluaa myös mallintaa teoillaan, puheillaan ja kertomuksillaan kuka hän on. Vuorisaarna iskee suoraan Juutalaisuuden syvimpään olemukseen, lakiin. Lain syvin olemus on suojella Jumalan pyhyyttä, mutta nyt Jeesus nostaa tavallisen tavallisen ihmisen Pyhäksi. Jumalalle erotetuksi ja hän ei tee eroa rikkaan ja köyhän välille.
Lain olemukseen on liittynyt lain täyttäminen ja lain täyttämistä varten oli ihmisen toimesta luotu valtava määrä erilaisia käskyjä ja määräyksiä. Jeesuksen ajan kulttuurissa vain todella varakas ja hyvässä asemassa oleva saatoi täyttää tämän lain ja ansaita pelastuksen. Vuorisaarnassaan Jeesus romuttaa kaiken mitä ihminen itse on rakentanut, jotta hän voisi kelvata Jumalalle.

Jeesus rikkoo ajatuksen, joka on ollut Juutalaisen opetuksen ydin, sen kuinka heille armoa oli se, että Jumala ei langeta tuomiotaan puhtaan ihmisen ylle. Jeesus osoittaa, että kukaan ei ole puhdas. Pelkästään se, että vältää tekemästä pahaa ei riitä. Myös ajattelumme synnit riittävät langettavaan tuomioon. 20120711_122412Jeesus sulkee kaikki ihmisen omat polut Jumalan luo. On vain yksi tie ja se on hän, Jeesus. Samalla hän murtaa toisen Juutalaisen ajattelutavan, joka liittyy käsitykseen mikä on hyvää.  Juutalaiseen ajattelussa ja filosofiassa hyvän tekeminen on sitä, että pidättäytyy kostolta ja rangaistuksen antamiselta.  Jeesus vie ajatuksen hyvyydestä pidemmälle. Jeesus tahtoo meidä ajattelevan hyvää vihollisestamme. Armo, josta hän opettaa onkin armoa joka antaa kaiken ja uhrautuu toisen edestä.  Tämä onkin hänen syvin olemuksensa ja on hänen kokemuksensa Isästä, Jumalasta. Sellainen on Isä joka on hänessä ja sellainen hän on Isässä.

Tuhlaajapoika perii Isän, joka tahtoi, että hänen poikansa laittaisivat  kaiken toivonsa häneen. Isä ei kieltänyt pojiltaan mitään. Isä ei vastanut millään tavalla sitä isäkuvaa, joka Jeesuksen aikalaisilla oli. Autoritäärisyys loisti poissaolollaan, samoin arvokkuus ja lain määräämä jäykkyys. Läsnä sensijaan oli armahtavaisuus, eloisuus ja ilo. Isä odotti takaisin poikaa, jonka piti olla hänelle kuollut.

Tällaista yhteyttä ja perintöä Jeesus tarjoaa meille. Yhteyttä Isään, jonka rakkaus on armoa, eloa ja iloa. Täyttä perintöosaa ilman pelkoa tuomiosta ja rangaistuksesta. Armahtavaisuutta ja rakkautta, joka koston sijaan osoittaa aktiivista rakkautta.

Meidän on vaikea ymmärtää miten radikaalia Jeesuksen opetus oli, siksi aikalaiset sanoivatkin hänestä, että hän puhui kuin se, jolla valta on.  Jeesuksen opetus riisuu meidät kaikesta omasta yrittämisestämme. Me emme voi asettaa toistemme pelastuksen tielle mitään ehtoja, sillä ainoa tie pelastukseen on Jeesus ja uskon Jeesukseen voi lahjoittaa vain Jeesus itse Pyhän Henkensä kautta. Mikä jää siis meidän osaksemme? Elää yhteydessä Isään ja toisiin ihmisiin ja kertoa Jeesuksesta. Fariseukset yrittivät rajata tuota yhteyttä siinä onnistumatta siksi meidänkään ei pidä sitä tehdä. Se vapauttaa meidät ihmiset toimimaan yhdessä taustoistamme huolimatta. Tuhlaajaisä ei torjunut kumpaakaan poikaansa, siksi mekään emme voi tehdä niin!

 


by 2 kommenttia

Jumalan työtoveruus, mahdoton ajatus?

Onko merkitystä sillä mitä ajattelemme Jumalasta ja siitä onko hän rakastava Isä vai Luoja-Jumala joka suvereenisti mutta salaisesti vaikuttaa kaiken elämän taustalla. Vai onko hän molempia?

Läpi Raamatun on luettavissa miten Jumalaa ylistetään ja kunnioitetaan elämän antajana ja kaiken hallitsijana. Kun ihminen etääntyi Jumalasta ja pyrki itse hallitsemaan itseään,  antoi Jumala ihmiselle ”köyttä”,  koska muuten ihminen olisi kadottanut lopullisesti yhteyden Jumalaan.

 Jumala otti yhden kansan omakseen ja sen vaelluksen kautta hän ilmoitti itsensä  ja samalla näytti myös voimansa ja sen millaisella asenteella hän oli yhä  liikkeellä ihmisen suhteen ja kun aika oli kypsä tuli  Jeesus  ja räjäytti pankin. Hän näyttää millainen Isä, Jumalamme on ja miten häneen tulisi suhtautua. Mielenkiintoista on että sivisaatioiden kehdosta on vasta nyt löytynyt Jumalanpalveluspaikkoja jotka ovat ajalta ennen viljelyskulttuurien syntyä. Ja kas kummaa alue on kaksoisvirranmaan liepeillä.

Jeesus puhuu Jumalasta isänä. Jeesuksen vallankumouksellinen opetus ravisteli sen ajan maailmaa. Jeesuksen toiminta rikkoi yhteiskunnan rakenteita ja perinteitä. Arvoton ihminen sai arvon Jumalan kasvojen edessä ilman että hän itse ansaitsi sitä teoillaan. Sydämen asenne  nousi arvoonsa. Jeesus osoitti, että ihminen oli Jumalan sydämellä.

Jumala adoptoi uudestisyntymän kautta  jokaisen Jeesuksen opetuslapseksi tulevan ihmisen perillisen asemaan.  Kasteessa syntiinlangennut ihminen kuolee vanhalle minälle, jonka Henki uudesti synnyttää sitten Jumalan lapseksi. Mutta koska Jumala tuntee ihmisen ja hän kaikessa tekemisessään oikeuden mukainen, Jumala tarjoaa kaiken armosta Jeesuksen uhrin kautta. Mitkään teot tai ansiot eivät merkitse mitään ja vain usko Jeesukseen pelastaa.

Jumala tarkoitusperät ovat meille monella tavalla salaisuus mutta, kuitenkin ilmiselvistä teoista voimme päätellä paljon. Jumala ei luonut ihmistä missään luovuuden puuskassa huvittaakseen itseään kesken tylsän iankaikkisuuden.  Hän ei turhaan antanut ihmiselle vapautta valita ja olla oma-aloitteinen elämänsä suhteen. Jumala ei halunnut rinnalleen marionettia vaan olennon joka kykeni itsekin luomaan ja synnyttämään uutta.

Raamatun kantava teema onkin kertomus Isästä joka lunastaa lapsensa takaisin elämään. Jokainen raamatun kirja omalta osaltaan paljastaa Jumalan pelastussuunnitelman palasia samalla kun Jumala osoittaa sanassa ihmiselle ikäänkuin muistutuksena kuka hän on. Ehkä kuvaava on se, että maailman ja maailmankaikkeuden hän loi sanalla mutta Ihmisen hän muovasi omin käsin ja puhalsi siihen Hengen. Ihmisestä Jumala maksoi Jeesuksessa kalliin hinnan, mutta maailman luominen ei maksanut hänelle mitään.

Jumalan työtoveruus toteutuu jo tässä ajassa. Jeesus opetti meille miten Jumalan valtakunta on hänessä tullut lähelle. Kuinka se kurotautuu Iankaikkisuudesta, arjen keskelle Pyhän Hengen voimalla. Jumala tarvitsee  meitä kutsumaan ihmisiä takaisin kotiin. Saamme olla Jumalan kasvojen, rakastavan isän silmien alla uudestisyntyneinä Jumalan lapsina ja luottaa hänen huolenpitoonsa.

Ei tarvitse olla teologian tohtori jotta voisi päätellä Jumalan olevan rakastava isä, joka haluaa lapsensa kotiin ja samalla kasvattaa häntä taivaankansalaiseksi. Niin kuin maallinen rakastava isä hän näkee ja tuntee heikkoutemme ja siksi antaa Pyhän Hengen meille jotta uskossa ymmärtäisimme tämän kaiken. Maallinen isä voi sortua kasvattajana mutta Jumala ei sitä tee vaan hän on uskollinen omille lupauksilleen ja uskollinen myös meitä kohtaan. Siksi hän on rakkauden, kunnioituksen ja ylistyksemme kohde eikä etäinen mystinen luoja.

20131021_171423


by 3 kommenttia

Rukous alkavalle vuodelle

IMG_20131011_065954Istun leirikeskuksen saunalla vuoden viimeistä iltaa. Olen saunamajurina avantouimareille, jotka halusivat juhlistaa uudenvuodenaattoa uinnilla. Leudot kelit ovat laajentaneet avannon suureksi ja siinä voi polskia nyt vaikka matkauintia jos sielu sietää ja nahka vettymättä kestää. Päässäni pyörii monta ajatusta. Ajatukseni liittyvät tulevaisuuteen ja jaksamiseen.

Jaksaminen liittyy myös uskomiseen ja tunteisiin. Uskon tielle sattuu usein erämaataipaleita, jolloin taivas on vaiti ja usko on koetuksella. Väsymys polttaa innon kaikkeen ja elämän vauhtipyörän oma liike pysähtyy. Monta kertaa ihminen tässä vaiheessa alkaa pyörittää tuota vauhtipyörää omin voimin. Kynnet verillä väännetään raskasta pyörää liikkeelle tajuamatta, että on levon aika. Paljon on kirjoitettu tunteista ja uskosta. Suomalaiseen pietismiin on iskostunut jonkinlainen järjen usko, joka sulkee tunteet ulkopuolelle. Se tuntuu liittyvän ajatukseen uskosta, joka on erotettu muusta elämästä. Ihminen on kuitenkin Jumalan luoma psykofyysinen kokonaisuus, jossa tunteet ja fysiikka kulkevat järkikultamme kanssa käsikädessä. Vain Pyhän Hengen yhteys Jumalaan voi vaikuttaa tuohon kokonaisuuteen. Ilman Pyhää Henkeä tallaaminen tällä Telluksella on ihmisen oma ponnistelua alusta loppuun saakka.

Jollain merkillisellä tavalla kilvoittelumme, tällä uskon tiellä tuntuu vaikuttaa siihen, miten meidän henkemme resonoi Jumalan Hengen kanssa. Väsynyt turta mieli ei jaksa rukoilla ja kokea Jumalan läsnäoloa vaan se ajautuu aavikolle, hiljaisuuteen, joka voi olla ahdistavaa pelottavaa ellei ymmärrä mistä on kysymys. Ymmärtävä ihminen taas tajuaa että nyt on pysähdyttävä.  Silloin ihmisen on syytä hiljentyä ja jäädä hiljaa odottamaan uskollisesti sitä mitä on tulossa. On jäätävä lepoon, sillä erämaa tavallisesti valmistaa meitä johonkin. Jos sen sijaan alamme kokea syyllisyyttä omasta väsymyksestämme ja alamme vaikeroida heikkoa vaellustamme, kadotamme luottamuksen Jumala suunnitelmaan elämässämme. Jumala jaksaa kulkea kanssamme silloinkin, kun meistä ei tunnu miltään tai olemme jopa penseitä koko vaelluksemme suhteen. Moni saattaa kokea jopa niin että Jumalan armo on poissa ja tilalla on oman syntisyyden ja kelpaamattomuuden taakka tällöin usko joutuu koetukselle.

Ajatuksieni taustalla on vanha Bo Giertzin kirja Kalliopohja, jonka alussa vanha hurskas Johannes huutaa kuolinvuoteellaan Jumalan puoleen omaa kelpaamattomuuttaan. Kuolevan väsyneet kädet yrittävät pyörittää kilvoituksen pyörää pääsemättä rauhaan. Armo ei tavoita mieltä, joka ymmärtää olevansa täysin tyhjä astia Jumalan tuomion edessä. Mitään puolustusta ei tunnu löytyvän. Lepoa omista synneistä ei näy eikä kuulu. Paikalle kutsuttu pastori joutuu tilanteeseen, jossa hänellä ei olekaan itsellään tarjota lohtua kuolevalle, elämän raadollisuus paljastuu omissa hurskaissa piireissään elävälle miehelle, kuitenkin hän tarjoaa kuolevalle tärkeimmän, synninpäästön ja ehtoollisen tajuamatta itse sitä voimaa jota hän edustaa. Kuolemasta tulee hänelle totta!

Jumalan alkuperäinen tahto on, että ihminen tunnustautuisi hänen lapsekseen. Hän on asettanut kapean, ahtaan oven luokseen, joka on kuitenkin kaikille avoin. On merkillistä, että tuon oven kulkemiseen ei tarvitakaan kovaa ponnistelua ja suorittamista vaan lepoa. Lepoa Kuninkaitten Kuninkaan läsnäolossa. Pysähtymistä ja jäämistä Jeesuksen seuraan. Ei lainkaan opillisia viisauksia tai uhreja.

Monta kertaa kun ahdistus iskee, pysähtyminen ja kaiken lopettaminen johtaa siihen, että Jeesus tulee rinnalle huokaamaan yhdessä, silloin  hän ottaa kädestämme kiinni ja sanoo että vaelletaan yhdessä, minä en jätä sinua milloinkaan.

Rukoukseni on samalla kiitosta ja ylistystä Taivaalliselle Isälle siitä, että saan olla hänen lapsensa. Saan olla Jeesuksen kanssa juuri sellainen kuin olen. Väsyneenä väsynyt, vihaisena kiivas, iloisena riemuitseva ja tyynenä hänen rauhansa kuva. Voin olla tunteva, järkevä tai järjetön ihminen, joka loistaa Jumalan kirkkautta tunnetiloista ja omista järkeilyistä huolimatta.


by 1 kommentti

Isän sydän ja Jeesuksen veljeys

Olen merkkipäivien muistamisessa aivan onneton. En muista läheisteni syntymäpäiviä, hääpäivistä puhumattakaan. Isänpäivä  ei eroa tässä suhteessa muista. Vain kollegoiden esittelemät Isäinpäivä korttimallit saavat minut heräämään siihen tositilanteeseen, että en ole taaskaan muistanut valmistautua asiaan.

Isänpäiviin liittyy monenlaisia muistoja. Elävin muisto liittyy ensimmäiseen itse ostamaani isäinpäivälahjaan. Olin säästänyt hieman rahaa ja päätin ostaa sillä paikallisesta kyläkaupasta isälle uuden lompakon. Isän vanha lompakko oli musta kiiltävä nahkalompakko, joka oli repeillyt kulmista. Isän lompakko oli jotenkin taianomainen esine, jota varjeltiin ja välillä etsittiinkin kuumeisesti. Joten minusta oli valtavan hieno idea ostaa isälle uusi omilla rahoilla. Kilttinä poikana kysyin äidiltä luvan ostokseen ja perjantaina koulusta tulessani tein hankinnan. Kun tulin koulusta, sisälläni kupli riemu ja päästyäni keittiöön, julistin ensimmäiseksi hankitani edullisuutta unohtaen täysin, että sen piti olla salaisuus. Häpeä jota tunsin tuolla hetkellä oli suunnaton, olin pilannut yllätyksen, sillä koko muu perhe, isä mukaan lukien, istui keittiössä. Itkuhan siitä tuli ja tuntui kuin koko maailma olisi romahtanut. Isän lohdutus oli kuitenkin tuossa tilanteessa se joka merkitsi ja lupasi unohtaa mitä olin ostanut. Totta kai tiesin että se ei olisi totta, mutta ymmärsin isän tarkoituksen ja sunnuntaihin mennessä oli asiat asettuneet  oikeisiin mittasuhteisiin

Tänään lähdin juoksulenkille ilman, että olin saanut isää puhelimeen. Siksi ajatukset lenkillä jäivät pyörimään aiheen ympärille. Lapsen ajatus isänpäivästä on täynnä antamisen iloa ja halua miellyttää. Ehkä siinä on myös hieman kilpailua sisarusten kanssa siitä kuka onnistuu parhaiten yllättämään isän. Isänpäivä on lapsen silmissä pullollaan iloa,ylpeyttä ja hyvää tahtoa, joka pursua iloa siitä, että saa miellyttää oman elämänsä sankaria.  Tältä se näytti ainakin  kymmenvuotiaan Tapsan silmin, mutta kaikille eivät asiat näytäydy tällä tavalla. Omien oppilaiden kanssa olen kokenut monenlaisia isänpäiviä ja kipeimpiä ovat olleet ne hetket kun isänpäiväkorttia on valmisteltu vietäväksi haudalle. Lapsen suru on pohjaton mutta samalla lapsilla on kyky ottaa lohdutus vastaan Iankaikkiselta Jumalalta.

Kun juostessani mietin näitä, antoi Jumala minulle pohdittavaa. Mietin Jumalaa, Isää joka rakastaa minua ollen samalla äärettömän Pyhä, niin Pyhä että joskus tuntuu etten voi lähestyä häntä tuntematta häpeää omista teoistani. Vaikka kuinka yritän miellyttää, onnistun tölväisemään ja pilaamaan aina kaiken. Kuulen kuitenkin miten hän lohduttaa minua ja kehoittaa valmistautumaan rauhallisella mielellä tulevaan juhlaan. Hän unohtaa tyhmyyteni ja antaa ne anteeksi. Hän kehoittaa minua kilvoittelemaan ja Jeesuksen kautta ja kanssa valmistelemaan juhlaa, jossa Isän lapset juhlistavat omaa Isäänsä.

20131021_171423

Jumala on suhteiden Jumala. Suhde muodostuu aina elävien persoonien välille. Jeesus on minulle esikuva siitä miten muodostetaan suhde Jumalaan. Miten Jumalan poika oli kuuliainen ja nöyrä mutta samalla vapaa toteuttamaan Isän tahdon. Jeesus kutsuu seuramaan itseään ja valmistelemaan Isäinpäiväjuhlaa. Samalla hän tahtoo armahtaa minut, puolustaa ja pyyhkiä kaiken häpeän pois Isän Jumalan edessä niin, että voin puhtaana iloita ja ylistää Herraa.


by Jätä kommentti

Hyvä paimen

noten kuvat 423Tiistaisen avantosaunan lämmityskeikan anti oli hämmentävä. Palasin ajatuksissani vuosi sitten lukemaani kirjaan ja pohdintaan Kultaisesta vasikasta. Kirjoitin aiheesta ylös oivalluksia ja pitänee palata niihin myöhemmin. Aihe vei minut kuitenkin yllättäville vesille ja kuin tilauksesta eräs ystäväni soitti kertoakseen rukoushaasteesta paikkakuntamme hyväksi.  Hän tiedusteli oliko meillä Luterilaisilla rukouspiiriä joka voisi ottaa työn alle esirukouslaatikon sijoittamiseen liittyvän asian. Heillä oli omassa yhteisössään nousut näky että ihmiset tarvitsisivat paikan tuoda esirukouspyyntöjä mutta sijainti oli vielä epäselvä. En osannut antaa kysymykseen vastausta vaikka tiesin että päiväsaikaan ilmeisesti jokin rukouspiiri oli olemassa. Keskustelu ajautui Luterilaisen kirkon kipukohtiin ja siihen miten ohutta opetus voi pahimmillaan olla. Pian olimme keskustelemassa uskon lähteestä, itse Jumalasta.

Tärkeintä minulle oli  se että puhelu osui juuri siihen hetkeen kun tarvitsin ajatuksilleni opponentin ja henkilön joka oli painiskellut juuri samojen asioiden kanssa.Molemmat olimme miettineet miten uskossa tapahtuu kypsymistä ja kasvua. Pitkälle puhelulle ei ollut tulla loppua kun Jumala alkoi ohjata keskustelua ja ajatusrakennelmien palikat alkoivat putoilla oikeille paikoilleen. Hetken ajan näin silmissäni jälleen uskomattoman kaaren jonka raamatun tekstit muodostavat ja kuinka Jeesus itse vahvistaa opetuslapsia Emmauksen tiellä käyttämällä vanhoja kirjoituksia todistuksena.

Yksi ajatus tai näynomainen mielikuva nousi ylitse muiden ja samalla paljastaen karmaisevan puutteen länsimaisessa  kristillisyydessä. Se on kuva paimenesta joka paimentaa Isännän lampaita. Isäntä on Jumala, Kaikkivaltias Herra. Länsimaisesta kuvasta puuttui kokonaan Jumala. Sen tilalla oli voimaton hahmoton, himmeä hahmo jota ei voi tuntea.

Jeesus on paimen, joka on tuomassa omia lampaitaan Isän luo siksi että ne pelastuisivat. Opetuksemme armosta jää puolitiehen kun käymme kuittaamassa osamme armosta kevyesti ja palaamme takaisin entiseen elämäämme ilman että juuri mikään ei muutu. Hengellisyytemme on usein yritystä ja suorittamista joka ei johda minnekkään. Emme astu sisään Isän luo koska pelkäämme tai emme ymmärrä että tuo Armo ei ole vain armahdus kuolemasta vaan se on alku elämälle Isän yhteydessä. Itse asiassa uskomme kultaiseen vasikkaan jota sitten sanomme Jeesukseksi

Jumala on se joka odottaa ihmistä, Jumala on se joka odottaa rukouksiamme, palvontaamme ja ylistystämme. Jeesus  on se reväisty esirippu jonka ansiosta ja kautta saamme käydä kaikkein pyhimpään, suoraan isän luo lepoon ja rauhaan.

Tähän asti olen miettinyt kenelle kohdistaisin rukoukseni mutta nyt ymmärrän että Isä tekee kaiken koska Jeesus on minut tuonut verensä takia armon tielle, matkalle kohti pelastusta.  Tästä Jumalan kunnioitamisesta nousee oikea asenne,  joka on Isän mieleen. Jumalaa ei juurikaan kiinnosta tekemiseni kuin se millainen on sydämeni tila.