Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Hyvä paimen

Jätä kommentti

noten kuvat 423Tiistaisen avantosaunan lämmityskeikan anti oli hämmentävä. Palasin ajatuksissani vuosi sitten lukemaani kirjaan ja pohdintaan Kultaisesta vasikasta. Kirjoitin aiheesta ylös oivalluksia ja pitänee palata niihin myöhemmin. Aihe vei minut kuitenkin yllättäville vesille ja kuin tilauksesta eräs ystäväni soitti kertoakseen rukoushaasteesta paikkakuntamme hyväksi.  Hän tiedusteli oliko meillä Luterilaisilla rukouspiiriä joka voisi ottaa työn alle esirukouslaatikon sijoittamiseen liittyvän asian. Heillä oli omassa yhteisössään nousut näky että ihmiset tarvitsisivat paikan tuoda esirukouspyyntöjä mutta sijainti oli vielä epäselvä. En osannut antaa kysymykseen vastausta vaikka tiesin että päiväsaikaan ilmeisesti jokin rukouspiiri oli olemassa. Keskustelu ajautui Luterilaisen kirkon kipukohtiin ja siihen miten ohutta opetus voi pahimmillaan olla. Pian olimme keskustelemassa uskon lähteestä, itse Jumalasta.

Tärkeintä minulle oli  se että puhelu osui juuri siihen hetkeen kun tarvitsin ajatuksilleni opponentin ja henkilön joka oli painiskellut juuri samojen asioiden kanssa.Molemmat olimme miettineet miten uskossa tapahtuu kypsymistä ja kasvua. Pitkälle puhelulle ei ollut tulla loppua kun Jumala alkoi ohjata keskustelua ja ajatusrakennelmien palikat alkoivat putoilla oikeille paikoilleen. Hetken ajan näin silmissäni jälleen uskomattoman kaaren jonka raamatun tekstit muodostavat ja kuinka Jeesus itse vahvistaa opetuslapsia Emmauksen tiellä käyttämällä vanhoja kirjoituksia todistuksena.

Yksi ajatus tai näynomainen mielikuva nousi ylitse muiden ja samalla paljastaen karmaisevan puutteen länsimaisessa  kristillisyydessä. Se on kuva paimenesta joka paimentaa Isännän lampaita. Isäntä on Jumala, Kaikkivaltias Herra. Länsimaisesta kuvasta puuttui kokonaan Jumala. Sen tilalla oli voimaton hahmoton, himmeä hahmo jota ei voi tuntea.

Jeesus on paimen, joka on tuomassa omia lampaitaan Isän luo siksi että ne pelastuisivat. Opetuksemme armosta jää puolitiehen kun käymme kuittaamassa osamme armosta kevyesti ja palaamme takaisin entiseen elämäämme ilman että juuri mikään ei muutu. Hengellisyytemme on usein yritystä ja suorittamista joka ei johda minnekkään. Emme astu sisään Isän luo koska pelkäämme tai emme ymmärrä että tuo Armo ei ole vain armahdus kuolemasta vaan se on alku elämälle Isän yhteydessä. Itse asiassa uskomme kultaiseen vasikkaan jota sitten sanomme Jeesukseksi

Jumala on se joka odottaa ihmistä, Jumala on se joka odottaa rukouksiamme, palvontaamme ja ylistystämme. Jeesus  on se reväisty esirippu jonka ansiosta ja kautta saamme käydä kaikkein pyhimpään, suoraan isän luo lepoon ja rauhaan.

Tähän asti olen miettinyt kenelle kohdistaisin rukoukseni mutta nyt ymmärrän että Isä tekee kaiken koska Jeesus on minut tuonut verensä takia armon tielle, matkalle kohti pelastusta.  Tästä Jumalan kunnioitamisesta nousee oikea asenne,  joka on Isän mieleen. Jumalaa ei juurikaan kiinnosta tekemiseni kuin se millainen on sydämeni tila.

Advertisements

Kirjoittaja: Tapio Laakso

Lapsenuskoinen sen tien kulkija

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s