Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Jumalan työtoveruus, mahdoton ajatus?

2 kommenttia

Onko merkitystä sillä mitä ajattelemme Jumalasta ja siitä onko hän rakastava Isä vai Luoja-Jumala joka suvereenisti mutta salaisesti vaikuttaa kaiken elämän taustalla. Vai onko hän molempia?

Läpi Raamatun on luettavissa miten Jumalaa ylistetään ja kunnioitetaan elämän antajana ja kaiken hallitsijana. Kun ihminen etääntyi Jumalasta ja pyrki itse hallitsemaan itseään,  antoi Jumala ihmiselle ”köyttä”,  koska muuten ihminen olisi kadottanut lopullisesti yhteyden Jumalaan.

 Jumala otti yhden kansan omakseen ja sen vaelluksen kautta hän ilmoitti itsensä  ja samalla näytti myös voimansa ja sen millaisella asenteella hän oli yhä  liikkeellä ihmisen suhteen ja kun aika oli kypsä tuli  Jeesus  ja räjäytti pankin. Hän näyttää millainen Isä, Jumalamme on ja miten häneen tulisi suhtautua. Mielenkiintoista on että sivisaatioiden kehdosta on vasta nyt löytynyt Jumalanpalveluspaikkoja jotka ovat ajalta ennen viljelyskulttuurien syntyä. Ja kas kummaa alue on kaksoisvirranmaan liepeillä.

Jeesus puhuu Jumalasta isänä. Jeesuksen vallankumouksellinen opetus ravisteli sen ajan maailmaa. Jeesuksen toiminta rikkoi yhteiskunnan rakenteita ja perinteitä. Arvoton ihminen sai arvon Jumalan kasvojen edessä ilman että hän itse ansaitsi sitä teoillaan. Sydämen asenne  nousi arvoonsa. Jeesus osoitti, että ihminen oli Jumalan sydämellä.

Jumala adoptoi uudestisyntymän kautta  jokaisen Jeesuksen opetuslapseksi tulevan ihmisen perillisen asemaan.  Kasteessa syntiinlangennut ihminen kuolee vanhalle minälle, jonka Henki uudesti synnyttää sitten Jumalan lapseksi. Mutta koska Jumala tuntee ihmisen ja hän kaikessa tekemisessään oikeuden mukainen, Jumala tarjoaa kaiken armosta Jeesuksen uhrin kautta. Mitkään teot tai ansiot eivät merkitse mitään ja vain usko Jeesukseen pelastaa.

Jumala tarkoitusperät ovat meille monella tavalla salaisuus mutta, kuitenkin ilmiselvistä teoista voimme päätellä paljon. Jumala ei luonut ihmistä missään luovuuden puuskassa huvittaakseen itseään kesken tylsän iankaikkisuuden.  Hän ei turhaan antanut ihmiselle vapautta valita ja olla oma-aloitteinen elämänsä suhteen. Jumala ei halunnut rinnalleen marionettia vaan olennon joka kykeni itsekin luomaan ja synnyttämään uutta.

Raamatun kantava teema onkin kertomus Isästä joka lunastaa lapsensa takaisin elämään. Jokainen raamatun kirja omalta osaltaan paljastaa Jumalan pelastussuunnitelman palasia samalla kun Jumala osoittaa sanassa ihmiselle ikäänkuin muistutuksena kuka hän on. Ehkä kuvaava on se, että maailman ja maailmankaikkeuden hän loi sanalla mutta Ihmisen hän muovasi omin käsin ja puhalsi siihen Hengen. Ihmisestä Jumala maksoi Jeesuksessa kalliin hinnan, mutta maailman luominen ei maksanut hänelle mitään.

Jumalan työtoveruus toteutuu jo tässä ajassa. Jeesus opetti meille miten Jumalan valtakunta on hänessä tullut lähelle. Kuinka se kurotautuu Iankaikkisuudesta, arjen keskelle Pyhän Hengen voimalla. Jumala tarvitsee  meitä kutsumaan ihmisiä takaisin kotiin. Saamme olla Jumalan kasvojen, rakastavan isän silmien alla uudestisyntyneinä Jumalan lapsina ja luottaa hänen huolenpitoonsa.

Ei tarvitse olla teologian tohtori jotta voisi päätellä Jumalan olevan rakastava isä, joka haluaa lapsensa kotiin ja samalla kasvattaa häntä taivaankansalaiseksi. Niin kuin maallinen rakastava isä hän näkee ja tuntee heikkoutemme ja siksi antaa Pyhän Hengen meille jotta uskossa ymmärtäisimme tämän kaiken. Maallinen isä voi sortua kasvattajana mutta Jumala ei sitä tee vaan hän on uskollinen omille lupauksilleen ja uskollinen myös meitä kohtaan. Siksi hän on rakkauden, kunnioituksen ja ylistyksemme kohde eikä etäinen mystinen luoja.

20131021_171423

Mainokset

Kirjoittaja: Tapio Laakso

Lapsenuskoinen sen tien kulkija

2 thoughts on “Jumalan työtoveruus, mahdoton ajatus?

  1. Tämä kirjoitus kuvastaa mielestäni Jumalan luomakuntaansa ja erityisesti ihmistä kohtaan tuntemaa rakkautta erittäin hyvin.
    Minä painotin enemmän Jumalan majesteettisuutta luomakuntansa valtavuuden kautta.

    Tosiasia ainakin minun mielestäni on, että niin monta kuin Jumalan tosissaan ottavaa eli Hänen olemassaoloonsa yleensä uskovaa ihmistä on, niin monta mielikuvaa Jumalasta on.
    Ja ONNEKSI Jumala EI OLE ihmisen määriteltävissä.

    Mitä minuun tulee, niin sanon suoraan, että minä uskon Jumalaan, mutta minä en ole ”uskovainen” sanan kait tavanomaisessa merkityksessä. Esim. minun kirjoittamani ns. hartauskirjoitus olisi hengetön kuori, vain sanoja peräkkäin, joten sellaista en edes yritä tehdä.

    Tykkää

  2. Tämä on jännittävää olla, Jumalan työ toveri pyhän hengen vomassa ja iloita kun sa kertoa iloisesta uutisesat, että Jeeuksen veri on maksanut meidän syntimme ja saamme omistaa Pyhän Hengen yhteyden ja ohjauksen ja montaa muuta lahjaa vielä siihen kytkeytyy ,saada parantaa sairaita ja profetoida ja saada esirukoilijan tehtävän ,kiitos ja siunausta ,keijo södertälje

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s