Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


1 kommentti

New Wine 2019 satoa

Aikamoista on tämä elämä. New Wine tapahtumat jättävät joka kerta jonkinlaisen jäljen minuun. Rukouspalvelussa mukana olo osoitti, miten Jumala toimii, kun antaa omat kätensä ja ajatuksensa Hänen käyttöönsä. NW-päivät ovat osoittaneet konkreettisesti, että Kristinuskossa on kyse enemmän suhteesta ja Jumalan tahdon etsimisestä kuin laista ja parannuksen teosta päivästä päivään. Kun Vanha Testamentti puhuu parannuksesta, se viittaa palaamiseen Jumalan yhteyteen ja ennalle asettamiseen. Kansalle parannus merkitsi Jumalan eteen palaamista ja hänen tahtonsa etsimistä. Ei niinkään yksilön tekojen muuttumista vaikka palaaminen Jumalan yhteyteen muuttaa myös yksilön toimintaa. Parannuksen tehtyämme olemme siis palanneet Jumalan kasvojen alle elävään suhteeseen Jeesuksen kanssa.

Kristinusko ei siis ole uskonto vaan enemmän suhde ja elämäntapa. Kristinusko ei ole lakikokoelman läpikäymistä, vaan Jumalan tahdon etsimistä ja suhteen hoitamista. Kaikki lähtee siitä, että hyväksymme sen, että meidät on kertakaikkisesti sovitettu, jolloin olemme yhtä aikaa pyhiä ja syntisiä. Heikkoja ihmisiä, mutta elävä aito suhde elävään Jeesukseen tekee meistä pyhiä. Jeesus on kuin kallio, jonka onkaloon saamme painautua suojaan ja saamme elää elämäämme Kristuksessa. Kaiken toiminnan keskiössä on rukouselämä, jolla hoidamme suhdetta. Olemme Jumalan valtakunnan suurlähettiläitä ja ympärillämme oleva tila kuuluu Jumalalle.

Taakse jäänyt viikko osoitti, että Jumalan toiminta ei millään muotoa ole kiinni siitä mitä minusta itsestäni tuntuu tai kuinka osaan keskittyä. Rukouspalvelijana tunsin lähinnä kömpelyyttä ja heikkoutta ensikertalaisena. Siitä huolimatta ne asiat, jotka kerroin rukouksessa ihmisille, yleensä osuivat kohdalleen. Koin, että en itse saanut Jumalalta yhtään mitään ja siitä huolimatta edessäni oli lohdutettuja ja kosketettuja ihmisiä. Jumala antoi selvästi ymmärrystä kohdata ihmisiä. Oma nenäliinapakettini oli todella tarpeen.  Rukouspalvelijana toimiessa omat asiat tuntuivat aluksi jäävän hoitamatta mutta pian alkoi eteen tulla ihmisiä, joilla oli samanlaisia asioita jaettavana ja saimme yhdessä huokaista Jumalan puoleen ja lohduttaa toisiamme.

Loppupäätelmänä voisi sanoa että ehkä olen nyt himpunverran lähempänä Jeesusta kuin aikaisemmin. Tajuan ehkä paremmin sen mitä on olla Jeesuksessa ja seurata häntä. Se ei ole tunne tai mikään olo vaan sitä että etsin hänen tahtoaan ja suostun elämään sovitettuna. Suostun olemaan hänen omansa ja hän toimii sitten minun kauttani toisten ihmisten hyväksi. Eli kyse ei ole minusta vaan Jeesuksesta.img_20190711_223953

 

Mainokset


4 kommenttia

Vieläkö Jumala kutsuu? #newwinehimos19

Näiden NW-päivien aikana on mieleeni noussut kysymys, vieläkö kutsumus on ihmisille tärkeää. Kutsumusta voisi lähestyä kahdelta kantilta. Vieläkö ihmiset etsivät kutsumustaan ja merkitystään elämälleen tässä ajassa. Ja mikä on merkittävää ja millä mittaamme sitä. Onko merkittävää se miltä itsestämme tuntuu vai onko mittari ulkopuolellamme. Elämmekö itseämme varten?

Samaa kysymystä voisi lähestyä Jumalan suunnalta. Vieläkö hän kutsuu ja etsii ihmistä. Löytääkö hän ihmisiä, jotka etsivät hänen valtakuntaansa ja kasvojaan. Onko ihmisiä jotka haluavat seurata Jeesusta. Kysymykset kietoutuvat yhteen ihmisissä ja seurakunnassa. Ja syntyy kysymys, onko jäljellä Jeesuksen seuraajia, jotka kyselevät omaa kutsuaan Jumalan valtakunnan lähettiläinä ja Jumalan lapsina. Onko vielä ihmisiä jotka asettavat Jumalan tahdon oman tahtonsa edelle. Jotka ymmärtävät että lopultakaan ei ole kyse minusta ja henkilökohtaisesta parannuksen teosta vaan siitä mitä Jumala tekee. Jeesus on sovittanut syntimme jotta voisimme olla yhteydessä Isään ja olla yhtä Hänen kanssaan Pyhässä Hengessä. Jeesus haluaa että toisimme muutkin tähän yhteyteen. Olisimme majakkana joka osoittaisi karikoita ja tien satamaan ja turvaan.

Voisimmeko kuulla kun Jumala kutsuu ja löytäisimmekö oman kutsumuksemme Hänen valtakunnassaan. Näitä tässä kyselen aamun opetuksen lomassa. Eilen illalla teltta oli täynnä l. 1500 ihmistä etsi Jumalan kasvoja ja halusi olla hänen hoitavassa läsnäolossaan. Rukouspalvelijana sain kokea miten Jumala kohtasi ihmisiä ja lohdutti heitä. Kyyneleet puhdistivat ja vapauttivat ihmisiä vanhoista kahleista. Moni sai uudistua ja eheytyä omassa uskossaan.

Itse jäin nöyränä ihmettelemään kuinka niin suuri Jumala voi käyttää näin pieniä ja elämän rikkomia ihmisiä.


Jätä kommentti

All in #NWHIMOS19

img_20190702_190520Runsaat kymmen vuotta sitten suhteeni Jumalaan oli katkolla. Tuntui mielettömältä ajatukselta uskoa raamattuun, mutta vielä hullummalta tuntui uskoa jotenkin osaksi ja vajaasti. Ajattelin, että jos Jumala on, niin eilisen raamattun Jumala on myös tämän päivän Jumala ja sama pätee myös Jumalan sanaan. Ei Jumala voi olla kaikkivaltias, jos hänen sanansa olisi jotenkin vajaata tai virheellistä. Oli ostettava koko paketti ihmeineen Pyhän Hengen kera tai jatkettava omin voimin. Avasin käteni ja sanoin Jumalalle tässä olen. Nuoruuteni lupaus Isältä, Minä olen sinun kanssasi, sai vahvistuksena ja alkoi etsintä ja matkanteko Jumalan valtakunnan täysivaltaisena lapsena.

Matikaisen Mikko haastoi tänään meitä tänään tähän samaan. Laittamaan kaikki peliin ja panostamaan Jeesukseen. En lähde tähän avamaan Mikon opetusta vaan kehoitan hankkimaan sen New Winen nettisivujen kautta äänitteenä. Joskus on vain tunnustettava ettei kykene avaamaan opetusta toiselle koska se on uponnut niin syvälle ja vaatii aikaa, jotta koko tuo valtava kokemus sulaa kokonaisuudessaan itselle.

Niinkuin kaikki reissut niissä nuttu likaantuu ja matkaaja rähjääntyy  enemmän tai vähemmän, mutta päämäärä pysyy koko ajan samana, kohti Jeesuksen valtaistuinsalia. En ole katunut sitä, että olen lähtenyt kulkemaan taivastietä, vaikka sen kustannukset ihmisen näkökulmasta ovat välillä kovat. Paavali kehoittaakin antaamaan itsemme Herralle eläväksi uhriksi. Paavalin maksoi tästä koko elämällään ja silti hän sanoi että kuolema on hänelle voitto koska hän saa kohdata Jeesuksen.

Mihin siis panostat elämässäsi?

 

 


1 kommentti

Kuka meni pesuveden mukana viemäriin?

Ystäväni Tapio luki jonkin otsikon väärin, näitä freudilaisia lipsahduksia, tiedättehän. ”Hengellinen hygienia.” Näin hän luuli otsikon menevän ja haastoi minut bloggaamaan aiheesta.* Vastaukseni oli selkeä.

– Eih!

Mutta kun minä olen minä, niin kaikenkattavaa hengellistä yhteyttä ja maailmanrauhaa uhmaten aivoni alkoivat raksuttaa. Kirjoittaessani en edes ole varma, supattaako olkapäälläni enkeli vaiko pirulainen. Ja kumpi olisi hauskempaa.

DSC_5039Hygienia vaikuttaa tietenkin äkkinäisesti hyvältä asialta. On paljon mukavampaa syödä puhtailta porsliineilta kuin vuokramökin ikitahmeilta lautasilta. On varmempi ja turvallisempi olo. Toisaalta kyllähän sitä töissä ryystää kahvia mukista, joka on tiskattu kevätpäivän tasauksen aikaan ja silloinkin siksi, että työkaveri ei enää iljennyt katsella mukia ja uhkasi ilmoittaa työsuojeluvaltuutetulle.

Hygienialla on hyviä puolia, kuten se turvallisuus. Kaikki likainen tai epäilyttävä on siis syytä jynssätä pois. Oman energiansa kuuraaminen nykymaailmassa toki vie, kun sotkua ja likaa on niin paljon. Niin hengellisessä kuin muussakin todellisuudessa.

Hengellisessä maailmassa jynssäys on onneksi saatu jaettua eri työryhmille. Työryhmät ovatkin osoittautuneet oikein motivoituneiksi ja työteliäiksi. Yhdet jynssäävät perinteisen avioliittomallin puolesta. Toiset kiillottavat Jumalan vanhaa liiton merkkiä, sateenkaarta. Jälkivahingontorjuntajoukot yrittävät yhä saada pappeusasiaakin entiseen kiiltoonsa. Jotkut jaksavat vielä vähän nahistella siitäkin, kuuluuko ihmisen kuurata kokovartaloupotuksella vain riittääkö symbolinen valelukaste riittävän hygieniatason aikaansaamiseksi.

Onneksi Tapio heitti hygieniahaasteen New Wine -kesätapahtumassa. Kuinka ollakaan täällä käsitellään Paavalin Filippiläiskirjettä. Sitä on hyvä siteerata tähän. Jostain syystä Paavali, opillisesti jyrkkiäkin kantoja esittänyt kirjoitti filippiläisille näin:

”Jotkut tosin julistavat Kristusta vain kateudesta ja riidanhalusta, mutta toiset vilpittömin mielin. Nämä toimivat rakkaudesta, koska tietävät, että minun tehtäväni on puolustaa evankeliumia. Nuo toiset taas julistavat Kristusta juonittelunhalusta, epäpuhtain mielin, ja uskovat näin tuottavansa minulle murhetta täällä vankeudessani. Mutta ei sillä väliä! Minä iloitsen siitäkin, kunhan Kristusta vain kaikin tavoin julistetaan, oli tarkoitus vilpitön tai ei.”

Kyllä minusta tämän sorttinen äärimmäisen väljästi tulkittava kohta pitäisi ehdottomasti desinfioida pois Raamatusta! Voivatko sottaiset toisin- eli väärinajattelijat muka saarnata samaa Jeesusta kuin minun paimeneni.

Minä en erityisesti pidä siivoamisesta, ja varsinkin kaikki ylihygieenisyys on minulle kauhistus. Olen oppinut, että liian ahkera desinfioiminen saattaa avata portteja superbakteereille. Ne eivät kuulosta mukavilta kavereilta.

Minusta hygieniakeskustelussa jokin menee siivouksen oppikirjojen ja minun ihan itse oivaltamieni käytäntöjen vastaisesti. Kun rievulla on tarpeeksi jynssätty, siivooja heittää roskikseen yleensä loppuun asti kuluneen rievun, ei jynssäyksen kohdetta.

(En ole kovin kirjanoppinut, mutta olen ymmärtänyt, että Jeesuskaan ei ollut kovin tarkka ympäristönsä hygieniasta. Jumalan poika olisi voinut hengailla hohtavissa marmoripalatseissa sellaisten kavereiden kanssa, joiden toogan puhtaudessa ei ole moitteen sijaa. Mutta Jeesusta kuljeskeli kaiken maailman epämääräisen aineksen kanssa.)

* Tapsa muuten kirjoitti aiheesta huomattavan paljon väljemmin kuin minä, mokoma! Sitä paitsi tekstin ohessa olevalla kuvalla ei ole mitään tekemistä aiheen kanssa, sori.


2 kommenttia

Pese kätesi poika #NWHIMOS19

Yksi lapsuuden kipeimpiä muistoja liittyy kouluun ja erääseen aamuun, kun olin myöhästyä koulusta ironneiden polkupyörän ketjujen takia. Joka aamu opettaja tarkisti meidän lasten kädet ja kynnenaluset. Voitte kuvitella millaiset oli pikku-Tapsan  kädet ketjuremontin jäljiltä. Ajattelin, että kyllä opettaja ymmärtää eikä rankaise mustista ja rasvaisista käsistäni. Aamunavausjonossa sitten törötimme jokainen kädet ojossa ja odotimme vapauttavaa tuomiota. Minun kohdallani sitä ei tullut, vaan opettaja suuttui mustista, likaisista käsistäni ja määräsi minut pulpettini viereen seisomaan, vaikka itkukurkussa olin yrittänyt selittää jotain polkupyörästä ja vaarasta myöhästyä koulusta. Kädet pysyivät likaisina koko päivän useista pesuyrityksistäni huolimatta niin sitkeään oli rasva pinttynyt käsiini.

Pienelle pojalle oli käsittämätöntä, ettei opettaja ymmärtänyt tilannettani. Koulun säännöt ja tavat olivat opettajan päässä niin lujasti, ettei hän voinut suvaita minkäänlaista poikkeusta. Ei edes siksi, että niiden noudattaminen olisi minun tapauksessa johtanut myöhästymiseen, joka taas minulle oli mahdoton ajatus. Koulun säännöt, hygienia ja puhtaat kynnenaluset olivat tärkeämpiä kuin oikeudenmukaisuus ja armo. Kansakoulun perintöä kantavat uuden uljaan peruskoulun opettajat eivät päässeet irti perinnäissäännöistään, joista hygienia oli yksi kansansivistyksen kulmakivistä.

Kai meillä ihmisillä on halu olla puhtaita niin fyysisesti kuin hengellisesti. Mieleen tulee vanhan liitonuhri- ja puhtauskultti. Valtava temppelin uhrikoneisto huolehti jatkuvasti jokaisen synnin sovituksesta erikseen ja jokainen itseäänkunnioittava hurskas juutalainen piti itsensä puhtaana, jolloin rituaalipesut olivat osa päivittäistä elämää.

Uskonpuhdistajamme Luther kävi elämässään läpi prosessin jonka kautta hän huomasi, miten mahdotonta on ihmisen pitää itsensä puhtaana Jumalan lain puitteissa ja puhdistua synneistä.

Kun katson nyt käsiäni, kasvojani ja sieluani näen saman kuin opettajani aikoinaan.

DSC_3850

Synnin ja elämän likaaman pienen pojan joka seisoo aamunavausjonossa kuullakseen Jumalan sanovan jotain.

Oma hengellinen hygieniani on pettänyt pahemman kerran, kun elämän ketjut löystyvät ja putoavat rattailta tämän tästä hidastaen matkantekoa.

Tänään olen saanut kokea valtavaa Jumalan rakkautta ja läsnäoloa ystävieni kautta täällä Himoksella. New Wine-perhe osana Kristuksen ruumista on hoitanut haavojani ja puhdistanut elämän rattaissa likaantuneita käsiäni. On kuin olisi päässyt turvasatamaan hengähtämään ja täydentämään varastoja ennen matkan seuraavaa etappia. Armo on peittänyt lian ja syntisyyden. Jumala on ottanut vastuun hengellisestä hygieniastani tietäen, että minusta ei ole hallitsemaan sitä. Kun päivällä kaksi ystävääni rukoili puolestani ja siunasi minua, Pyhä Henki sulki minut hellään syleilyynsä ja sain vain olla.

 

 


3 kommenttia

Kotka on laskeutunut #newwine19

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Istun lomamökissä Himoksella ja kuuntelen kellon raksutusta. Viime kesäisessä mökissä ei ollut kelloa, joten ei ollut myöskään raksutusta. Ei mitenkään tärkeä tieto, mutta ainoa ajatus, joka irtosi kun tähän istahdin. Ennen sitä mielessäni oli tuo otsikon lause, kotka on laskeutunut. Joskus aikoinaan se on kuvannut hyvinkin merkittäviä asioita, mutta nyt lähinnä sitä, että tämä kotka ei liidä eikä  nouse korkealle, vaan istuu sohvan nurkassa ja huokaa hiljaa  Jumalan puoleen, anna Isä ilmaa siipien alle, mutta ei ihan vielä. Nyt on hyvä kuunnella vaan tuota kelloa, jolla ei enää tunnu olevan kiire minnekään.


1 kommentti

Toiveikkaita ajatuksia ulpukan varjossa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Toivo on jännittävä asia. Hengailin laiturilla ja huomasin, että iltavirkku ulpukka kelluu laskevan auringon kilossa. Tuostapa saisi mainion valokuvan. Siis jos kukka olisi vähän lähempänä laituria ja auringonlasku taasen jossain muualla kuin siellä, minne auringon kuuluu täälläpäin maailmaa laskea eli Patalahden taakse.

Aloin kuitenkin ankarasti toivoa, että saisin ulpukasta kuvan ja oivalsin, että aina minä tuonne asti kurotan. On sen verran apinamaiset käsivarret minulle siunaantunut; jos eivät lihaksikkaat niin pitkät kuitenkin. Ja kas, toive toteutui. Sain kameran niin kauas vetten päälle, että ilta ruskotti kukan takana.

Sitten ei auttanut muuta kuin toivoa, että en tällä kertaa molskahda veteen kameroineni. Sellaistakin on tapahtunut. Kamera ei tuolloin oikein tykännyt toivottamasta tilanteesta, johon kanssani joutui. Tällä kertaa toiveeni toteutui. Pysyin vakaahkosti laiturilla; toiveeni siis toteutui.

Sitten piti vain toivoa, että kamera tarkentaa kukkaan eikä pöpelikköön järven takana. Minulla ei nimittäin ole ihan niin pitkä kaula, että se olisi ujuttanut pääni kameran luokse ihmettelemään kuvan tarkennusta. Räpsäisin monta kuvaa ja toden totta, taas toiveeni toteutui. Pari kuvaa tarkentui ulpukkaan. Rajaus olisi voinut olla hiukan parempi, mutta ihan jees kuitenkin.

Koska oli oikein toiveiden toteutumisen tuokio, niin olisihan minun pitänyt muistaa toivoa riittävän vankasti myös sitä, että horisontti Patalahden takana olisi suora. Sitä minä en muistanut toivoa. Siksi maailma on kuvassa vinossa. Kylläpä olin hajamielinen. Täytyisi aina muistaa toivoa asiat alusta loppuun asti ojennukseen. Aina vain ei muista, kun on niin paljon toivottavaa. Erityisesti se, ettei putoa hyytävään veteen.

Yöllä kuuntelin lokkien rääkymistä järvellä. Mietin, että olikohan kuvaustuokiossani kysymys toivosta ensinkään. Niin monimutkaisen asian pohtimiseen on yksi yö liian lyhyt.