Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


1 kommentti

Majatalo

Kaksi kameraa, mikkejä, taitavia seurakunnan työtekijöitä ja muutama innokas seurakuntalainen. Pari mukavaa nojatuolia kirkon etuosassa ja flyygeli. Muutaman ihmisen panostus ja homma toimii. Majatalo-illat ovat siirtyneet etäaikaan, niikuin kaikki muukin seurakunnan kokoava toiminta. Viime sunnuntaina pidimme jo toisen Facebooklive-lähetyksen Pyhäjärven seurakunnan Majatalo-illasta. Pohdimme Heli-papin kanssa Isä Meidän-rukousta ja millaisella asenteella rukoilemme. Lauloimme muutaman laulun ja rukoilimme rukouskiviä apuna käyttäen. Kommenttiosioon pyysimme ajatuksia ja pohdintoja joita nousi katsojien mieleen lähetyksen aikana. Eilen hiihtolenkillä uskaltauduin kuuntelemaan koko illan ja oikeastaan hämmästyin kuinka hyvä kokonaisuudesta tuli vaikka pelkäsin miltä oma osuuteni kuulosti. Itsensä kuunteleminen ei ole kovin helppoa. Tässäkin Majatalo-illassa toteutui sama kuin ennenkin, kun jokainen tuo seurakunnan kokoontumiseen oman osansa. Jumala siunaa lopputuloksen ja seurakunta rakentuu.

Se mikä jäi mietityttämään oli muutama kesken lähetyksen tullut kommentti siitä, että rakenamme rukouksesta liian monimutkaista oppia. Etten olisi oppinut lapsena rukoilemaan aidosti. Se hieman kirpaisi. Mutta ymmärrän kommentoijan huolen. Jos jollain opetuksella rajoittaisimme ihmisen käsitystä rukouksesta ja määrittelisimme oikean tavan rukoilla luomalla siitä opin, niin silloin olisimme ajamassa pahasti metsään. Kuitenkaan siitä ei ollut kysymys. Kun valmistellaan jonkin aiheen ympärille iltaa ja siihen opetusta, niin pakostakin opetukseen tulee astian maku. On valittava lähestymiskulma ja karsittava asioita pois. On yksinkertaistettava ja taas toisaalta syvennettävä joitain asioita. Kun puhumme rukouksesta, on asioita avattava ja pohdittava. Kerrottava taustoja ja mahdollisesti omia kokemuksia. Rukous on niin valtava aihe, ettei yhdessä illassa ehdi raapaista kuin pintaa. Mutta tärkeintä olisi aina kuunnella kaikki mitä puhujilla on sanottavana loppuun saakka, ennenkuin nostaa kritiikin sormen pystyyn. Itseäni lohdutti se, että illan loppuosassa kommentit saivat luonntevan vastauksen opetuksen sisällä ilman, että olin vielä nähnyt kommetteja. Ne nimittäin eivät onneksi näkyneet kuin koneen käyttäjälle.

Korona-aika on ollut itselleni vaikeaa aikaa niinkuin se on ollut meille kaikille. Välttelly ja varominen alkaa vaikuttaa psyykkeeseen ja kiristää pinnaa. Siksi on hyvä että Seurakunnat ovat onnistuneet luomaan hyviä etätilaisuuksia ja edes tällä tavoin ihmiset voivat saada hengenravintoa. Itse olen osallistunut joihinkin etätapaamisiin, joissa on ollut mahdollista keskustella ja rukoilla ihmisten kanssa. Niissä on ollut vain se vaikeus, että useimmat ihmiset ovat itselleni vieraita. Hämmästyttävää sen sijaan on se, kuinka yhteys Hengessä syntyy niin nopeasti ja jopa kuuntelva rukoustoimii yli internetin. Jumala puhuu kun vain on kuulijoita.

Nyt istun olohuoneessa ja aloittelen hiihtolomaa hieman etuajassa. Yritän rauhoittua rukoukseen, jotta jaksan taas kuskata hiihtolomalaisia ja tavaroita ristiin rastiin Suomea. Takaraivossa jyskyttää läheisen sairastuminen ja se ettei voi koronan takia lähteä katsomaan häntä. Oma levottomuus ärsyttää, kun on niin vaikea keskittyä ja tyytyä tilanteeseen, vaan mieli harhailee väsyneenä. On vaikea olla ihminen ja Pyhä yhtäaikaa. Onneksi Jumalan armo ja laupeus koskettaa minuakin ja saan olla juuri tällainen kuin olen. Pyhyys ei voisikaan nousta minusta vaan ainoastaan Kristuksesta.


1 kommentti

Kun Jumala rukoilee Jumalaa

Viimeisenä pohdintana rukouksesta ajattelin katsella maailmaa Jeesuksen silmin. Jeesus opetti meille rukouksen, joka on ihmisen käytössä täydellinen rukous, Isä Meidän-rukous on täydellinen vastaus ihmisen tarpeisiin, mutta Jeesus itse tuskin rukoili sitä. Jeesus vetäytyi usein yksinäisyyteen rukoilemaan. Emme tiedä millaista on ollut isä ja pojan keskustelu. Raamattu antaa kuitenkin joitain vinkkejä joiden perusteella voimme päätellä että Jeesus puhui Jumalalle samalla tavalla kuin mekin rukoilemme. Vaikuttavin hetki oli rukous Getsemanessa, jossa Jeesus hyväksyy osakseen tulevan kärsimyksen ja kuoleman. Näemme sielläkin Jeesuksen, joka on yhtäaikaa Ihminen ja Jumala. Eli meidänkin ääneen lausumamme rukoukset Jumala kuulee. Toisaalta Raamattu puhuu myös äänettömästä Hengen rukouksesta, joka rukoilee Jumalaa sanomattomin sanoin tuoden Jumalan tietoon asioita joita itse emme osaa tai jaksa rukoilla.

Itselleni tärkein Jeesuksen rukous on ns. jäähyväisrukous, jota kutsutaan myös ylimmäispapilliseksi rukoukseksi. Siinä Jumalan poika rukoilee Jumalaa. Jeesus rukoilee meidän kaikkien kristittyjen puolesta. Tilanteessa, jossa Jeesus rukoilee ja puhuu opetuslapsille, käydään läpi Jeesuksen ja Jumalan suhdetta sekä Jeesuksen ja hänen opetuslapsiensa suhdetta. Jeesus sanoo, että jos joku rakastaa häntä, niin Jumala rakastaa tätä. Jeesus kuvaa ihmisiä Jumalan lahjana hänelle. Jeesuksen jäähyväisissä korostuu se miten Jumalan vaikutuspiirissä kaikki kaikki tapahtuu Jeesuksen nimessä eli voimme lähestyä Jumalaa itse vedoten Jeesukseen. Pyhän Hengen sinetti sydämessämme kertoo keitä me olemme ja kenen asioillla liikumme. Olemme yhtä Kristuksessa koska meidät on kasteessa liitetty häneen. Jeesuksen viimeinen puhe on hänen tärkein puheensa ja itse peilaan siitä miten suhtaudun toisiin kristittyihin

JOH 17:20 Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun, 21että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt. 22Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä — 23minä heissä, ja sinä minussa — että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut. 

Kuka sitten on kristitty? Johanneksen evankeliumi antaa siihen yksiselitteisen vastauksen, JOH 3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Jeesuksen rukous pakottaa ainakin minut pohtimaan sitä mikä Kristinuskossa on tärkeintä. Jos lukee Johanneksen evankeliumin 16.- ja 17.-luvun huolellisesti niin ainakin minä joudun toteamaan etten kykene erottamaan ketään kristittyksi itseään kutsuvaa pois Jeesuksen seurasta. Sovitus ja armo ovat niin aukottomia asioita, ettei ihmisellä ole siihen mitään lisättävää tai pois otettavaa. Historiallinen sovitus ja uhri kattaa koko ihmiskunnan ja ihmiselle jää vain valinta ottaako sen vastaan seuraamalla Jeesusta ja uskomalla häneen. Siis uskomaan että hän on elävän Jumalan poika yhtä aikaa Jumala ja ihminen jonka Pyhä Henki meille kirkastaa. Uskontunnustuksesta ja Isä meidän-rukouksesta me voimme nähdä ja todeta kaiken tarpeellisen Jumalasta ja itsestämme.

Kun Julistamme Kristusta meidän tulisi muistaa seuraavat lainalaisuudet. Syntiemme anteeksianto on jo tapahtunut ja kun puhumme synnistä on meidän kerrottava, että sinun syntisi on jo annettu anteeksi, haluathan uskoa sen. Alkuseurakunnan julistuksen painopiste oli siinä, että synti oli eroa Jumalasta eli syntiä on yhteyden puuttuminen Jumalaan. Jeesuksen eniten käyttämä synti-sana oli het´ joka merkitsee väliseinää ja muuria. Vasta 200-luvulla Tertulinius toi kristinuskoon ajatuksen, että meidän tulee jotenkin suorittaa jotain pysyäksemme oikeassa uskossa. Hän toi mukaan opin jossa jokapäiväisellä katumuksellamme maksamme Jumalalle velkaamme takaisin, joka syntyi kun hän antoi poikansa uhriksi synneistämme. Augustinus jatkoi samoilla linjoilla. Siksi lyömme yhä toisiamme synneillä ja huonolla vaelluksella. Seurakunnissa on tehty valtavasti hengellistä väkivaltaa tämän takia.

Tänään kävin keskustelun työkaverini kanssa uskovista jotka ovat hyvin ankaria ja kovia perheenjäsenilleen ja läheisilleen. He vetoavat toimissaan raamattuun ja kokevat olevansa oikeassa kaikissa teoissaan. Usein tällainen kovuus johtuu siitä että oma identiteetti Kristittynä on kovin epävarma. Elämä lepää oman yrittämisen varassa ja rakkaus ja armo ei pääse pulpahtamaan pintaan. Emme luota Jumalan voimaan täysin ja suoritamme uskoa. Jeesuksen rukous onkin se että rakaistaisimme toisiamme niinkuin Isä rakastaa meitä. Jos esikuvamme on Jeesus niin silloin toimintammekin pitäisi heijastaa Jeesuksen tekoja.


2 kommenttia

Mikä ihana aamu

Kuinka riemullista onkaan kevään kirkkaus ja aamu aurinko joka värjää taivaan niin siniseksi kuin on Suomen Lipun Risti! On kuin saisi herätä pitkästä pahasta unesta?! Tämä ihana aamun valo todistaa Jumalan olemassaolosta iankaikkisesti! Vaikka huolet ovat samat jotka ovat koko maailmaa nyt ahdistaneet jo vuoden niin Jumala On! Meidän Herramme ja Vapahtajamme elää!

Hän on, Hän Elää ja koko Luomakunta häntä ylistää ja hänestä todistaa. Pitkä yö on jäävä joskus taakse ja sen jälkeen ei pimeyttä enää ole! Niin kuin nyt, tänä aamuna aurinko on kirkas ja taivaallaan niin kuin kuuluukin, niin tulee Jumalan Sana toteutumaan kun aika on. Hallelujah!

Olen nuoruudessani ollut äärettömän ihastunut yhteen tiettyyn mieheen ja lauluun, monet silloiset lähimmäiseni sitä naureskelivat ja aina yrittivät sitä laulaa mallin mukaisesti, mutta kukapa olisi ollut hänen, ihastukseni, veroinen?!

Tänä aamupäivänä menin tämän koneeni kautta sitä laulua ja miestä etsimään ja voi kuinka nautin! Mies on tai oli, en tiedä onko hän vielä, kuitenkin Louis Armstrong ja hänen ihana, sittemmin suomennettukin laulunsa ”What Wonderful Word”! Minusta siinä on taivaallinen sanoma ja sävel! Mielestäni olennainen, vähän sama kuin ”Jumalan kunnia luonnossa”!

On minulla tässä edessäni myös englanninkieliset sanat tuohon ihanaan lauluun, mutta en niitä tähän kirjoita. Vaikka en tiedäkään onko täällä lukijoissa enää sellaisia, sen ikäisiä, ihmisiä jotka Louisin muistaa?

Ajattelin jättää tämän kirjoittamisen iltaan, mutta nyt odotan ulkona sen verran ilman lämpenevän että tarkenen edes hetkeksi mennä terassilleni istumaan, OI! Avasin kuitenkin Raamattuni ja vaikka aina on varotettu ns. ”peukalopaikoista” niin laitanpa tähän kuitenkin vielä sen mikä aukesi! Psalmi 63: 4-6: ”Sinun armosi on suurempi kuin elämä” Daavidin psalmi, jonka hän sepitti Juudan autiomaassa!

– ” Suurempi kuin elämä on Sinun Armosi. Minun huuleni ylistävät sinua. Jumalani minä kiitän sinua niin kauan kuin elän, minä turvaan sinuun, kohotan käteni sinun puoleesi. Sinä ravitset minut kuin parhaissa pidoissa, ja minä ylistän sinua riemuitsevin huulin!  Ja vielä jatkaen jakeesta 7:

Minä ajattelen sinua levätessäni, SINÄ OLET mielessäni yön hetkinä; Sinä olet tullut avukseni, ja minä saan riemuita siipiesi suojassa. Koko voimallani minä tarraudun sinuun, ja Sinun oikea kätesi TUKEE minua!” 

” Valkeus kirkas päällä synkän maan, nyt johdata! Tietä en itse tunne ollenkaan. Nyt johdata. Matkaani ohjaa, kauas näe en, vain askelen, vaan ottaa tahdon sen. – Herra, et kesken heitä, tiedän sen, viet taivaaseen. Yön yli, vuorten, soiden. virtojen viet taivaaseen. Aamulla kasvot kirkkaat nähdä saan, ja VALKEUS EI SAMMU MILLOINKAAN!”

What a wonderful word!


10 kommenttia

Mikä sinua harmittaa?

Tämä ei ole vesitorni vaan puutorni.

Kun olin vielä pienempi ja vielä nuorempi kuin nyt, Raision vesitorni harmitti minua. Muistan usein olleeni taatan Isuzu Belletin kyydissä, ja melkein yhtä usein se vesitorni ilmestyi jostain puiden takaa silmiini.

– Harmittaa vesitorni! sanoin ja suljin nopeasti silmäni.

Melkein usein ajeltiin vanhempien kanssa Lahdesta Turkuun päin. Heti alkumatkasta minua vaani Hollolan vesitorni. Se oli ja saattaa hyvin vieläkin olla mutterin muotoinen ja huipulla oli observatorion puolipallo. Hollolan vesitornia huomasin jo lapsena pelkääväni.

Sitten oli vielä Lahden vesitorni, joka muistaakseni näkyi keittiön ikkunasta Vesijärvenkadulla. Edellisten perusteella voisi kuvitella, että istuin aamupalapöydässä silmät kiinni ja yritin osua puurolusikalla suuhun. Mutta ei, Lahden vesitorni oli mainio paikka, josta sai King Colaa ja maisemaelämyksen.

Yhä ihmettelen, miksi Raision ja Hollolan vesitornit olivat niin kamalia. Eihän se Raision vesitornikaan minua täsmälleen ottaen harmittanut. Harmittamisen verran uskalsin tunnustaa ääneen, mutta pelottavahan se mokoma oli. Ehkä oli hyvä, että edes toisen vesitornin kohdalla uskalsin ilmaista tunteitani edes harmituksen verran. Hollolaa lähestyttäessä menin vain auton penkille kippuraan ja pidin hipihiljaa silmiä ummessa ainakin Koski HL:ään asti tai ainakin Sairakkalaan.

Yhdessä melko paksussa kirjassa sanotaan kuulemma 365 kertaa ”älä pelkää”. Olen kirjan pariin – kolmeen kertaan lukenut, mutta en ole tullut laskeneeksi, onko totta, että joka päivälle on oma pelkäämiskieltonsa. Minusta on hienoa, että on! Ja samaan aikaan se häviävän pieni hippu minusta, joka ei ole sankariainesta, huutaa täyttä kurkkua: ”Entäs sitten, kun on karkausvuosi!”

Mutta siis vaikka näin: ”Ja Herra itse käy sinun edelläsi, hän on sinun kanssasi, hän ei jätä sinua eikä hylkää sinua; älä pelkää äläkä arkaile.” (5. Moos. 31:8.) Tuo kehotus tosin oli perinnöksi Joosualle, mutta vastaavia lauseita on opuksessa kyllä itse kullekin maailmankansalaiselle.

Miten minun elämässäni myöhemmin kuin lapsuusvuosina? Nykyisin minua lähinnä kohoaa Liedon vesitorni. Se on sikäli mystinen, että pimeän aikaan se vaihtaa väriään. Kameleonttimaisuudesta huolimatta uskallan kohdata Liedon vesitornin silmästä silmään.

Mutta yhä on asioita, joista helpompi on sanoa, että ne harmittavat kuin että ne pelottavat. Uskon, että jos tähän kaikki semmoiset harmitukseni tähän listaisin, ”luulen, etteivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa” (vrt. Joh. 21:25).

Harmittaminen, jota pitäisi uskaltaa kutsua peloksi, on kiusannut minua viime aikoina paljon. Olen monessa käänteessä törmännyt elämän rajallisuuteen. Se se vasta on harmillinen asia! Rajallisuudelta on paljon helpompi sulkea silmänsä kuin katsoa suoraan sitä kohti. Ja rajallisuuden toista päätä kohti tässä mennään koko ajan.

Joku varmasti haluaa heittää tähän kommentiksi ikuisuusnäkökulman. Se ei kuitenkaan muuta mihinkään sitä tosiasiaa, että elämme täällä vain kerran. Ehkä olisi syytä yrittää elää se kerta silmät auki.

Mutta ihan hiukan tekisi mieli kysyä, mikä itse kutakin harmittaa!

PS. Raamatussa muuten myös kehotetaan pelkäämään, esimerkiksi näin: ” Älä kiroa kuuroa äläkä pane kompastusta sokean eteen, vaan pelkää Jumalaasi. Minä olen Herra.” (3. Moos 19:14)


Jätä kommentti

Mitä on rukous?

osa 2. Herran Siunaus

Olen viimeaikoina nähnyt unia joihin liittyy voimakas hengellinen lataus. Tällaiset unet eivät ole itselleni jokapäiväisiä, joskaan eivät harvinaisia. Unet heijastelevat luonnollisesti elettyä elämää eivätkä siksi ole välttämättä ns. sanaa Herralta. Kuitenkaan niitä ei pidä vähätellä hengellisessä mielessä. Meillä länsimaisilla kristityillä on omituinen tarve rationalisoida asioita ja suodattaa kaikki jonkinlaisen logiikka suodattimen läpi. Emme anna tilaa sille mahdollisuudelle, että jokin voisi olla Jumalan toimintaa ellei se täytä todellisen ihmeen tunnusmerkejä. Tämä taas saa jotkut kristityt, jopa etsimään ja jahtaamaan ihmeitä ja tunnusmerkkejä vaikka niitä on tarjolla ihan lähellä. Meiltä jää huomaamatta, että Jumalan luomina ja Jumalan maailmassa jo elämä ja se että ihminen voi löytää tämän kaoottisen maailman keskeltä Jeesuksen, on valtava ihme. Emme ymmärrä, että kaikki on yhtäaikaa ihmettä ja arkista. Siksi minulle nuo unet ovat Jumalan toimintaa ja lohdutusta, vaikka niissä ei mitään viestiä tai merkkiä olisikaan. Ne ovat jälkikaikuja siitä, että olen voinut elää Jumalan mieleistä elämää ja tutkinut sanaa pohtien sen merkitystä. Nuo ajatukset pulpahtelevat sitten uniin. Mielestäni siis ihan tavoiteltava asia.

Viime yön unessa kiersin nokikolarina taloissa ja pöllähdin tautivuoteella olevan hauraan miehen luo. Tuo iäkäs mies luuli poikansa tulleen ja hänen silmänsä kirkastuivat mutta kuullessaan todellisen asiani, miehen katse sammui. Unessa tajusin mitä oli tehtävä ja kysyin voisinko siunata ja rukoilla hänen puolestaan, silloin kirkkaus palasi hänen katseeseensa ja myös hänen poikansa ilmestyi paikalle. Jotenkin en osannut lukea kunnolla Herran siunausta, mutta isä ja poika jatkoivat sitä ja näin kompastellen luimme sen yhdessä. Herättyäni pohdin tuota omituista unta ja tajusin, että kyse ei ole siitä osammeko jonkin asian ulkoa vaan siitä että olin tehnyt oikean valinnan ja aloittanut siunaamisen. Sisältö oli tärkeämpi kuin ulkoinen muoto. Unen sisältämä tunnelma oli pyhän täyttämää ja itse taidan olla niin kovapäinen, että Jumala käyttää unea antamaan kokemuksen Pyhästä Hengestä. Ovatko nuo nyt niitä pyhiä unia? Tiedä häntä.

Herran siunaus on rukouselämämme kulmakiviä. Jumalan siunaus on mielestäni sellainen asia, jota meidän tulisi tavoitella elämäämme. Se on perustermistöä silloin kun etsimme Jumalan kasvoja ja käännymme Jumalan puoleen. Parannuksen teko on hakeutumista myös Jumalan siunauksen piiriin. Parannus johtaa meidät Jumalan lapseuteen, joka on hänen siunaustaan täynnä. Vanhan Testamentin yksi Jumalan siunauksen monumetti oli Temppeli, joka kertoi Jumalan asuinsijasta kansansa keskellä. Uusi testamentti taas kertoo, Jeesukseen uskovasta Jumalan asuinsijana. Jumalan lapsen tulisi siis olla Jumalan siunauksen lähde! Johanneksen evankeliumissa Jeesus huutaa temppelissä Lehtimaja-juhlan keskellä ( Joh. 7:37) Jos jonkun on jano tulkoon minun luokseni ja juokoon. Joka uskoo minuun hänen sisimmästään kumpuaa elävän veden lähteet. Jeesus viittaa tässä Pyhään Henkeen jonka hänen seuraajansa tulevat saamaan. Kuulostaa kovalta vaatimukselta, mutta ei se ole sitä, sillä tässä Pyhä Henki toimii ja hän vuodattaa kauttamme Jumalan Henkeä toisille ihmisille. Eihän Jerusalemin temppelin kivimuurit ketään siunannut vaan Jumala sen kautta. Samoin en minä saa aikaan siunausta vaaan minussa vaikuttava Pyhä Henki eli Jumala. Minä ikäänkuin tuon sen paikalle ja alan siunaamaan ja Jumala toimii.

Olen huomannut, että liikkuessani kuntopoluilla ja laduilla on helppo jututtaa siellää liikkuvia ihmisiä. Kun pääsee jutunjuuresta kiinni on lopuksi melko luontevaa toivottaa ihmiselle Jumalan siunausta. Kukaan ei vielä ole suuttunut tai torjunut Siunausta vaan tavallisesti saan vastaan ilahtuneen vastatoivotuksen. Varsinkin ikäihmiset ovat hyvin avoimia tälle. Ja kun uskomme todelliseen Jumalaan, niin voimme olla varmoja, että jotain tapahtuu aina. Jokin liikahtaa aina ihmisen sisällä kun häntä siunataan.

Hengellisissä tilaisuuksissa luettu Herran siunaus on yhteisöllinen tapahtuma, jossa Jumala toimii seurakunnan keskellä. Silloin uskossa otamme vastaan Jumalan hyvyyttä elämäämme. Itselleni se merkitsee ennen kaikkea rauhaa sydämeen. Ehkä vahvimpia Jumalan läsnäolon kokemuksia itselläni on tilanteet, jossa itseäni on siunattu kättenpäälle panemalla. Tiedän jopa tällaisia tilanteita, joissa ihmisiä on parantunut tällaisten kohtaamisten jälkeen. Emme koskaan voi tietää millaista siunausta Jumala haluaa antaa.

Eilen illalla, kun vein poikaani Jyväskylään olimme törmätä tielle nousseeseen hirveen. Paniikkijarrutus sai hirven pysähtymään ja kääntymään takaisin vastaan tulevan kaistalle ja näin vältimme varman törmäyksen. Pimeällä tiellä hirvi näkyi vasta kun olimme melkein kohdalla. Jumala halusi varjella ja siunata meitä tällä tavalla. Jumakan siunaus on myös varjelusta ja suojelua.

Herran siunaus on ennenkaikkea Jumalan läsnäoloa ihmisen elämässä ja meiltä salatulla tavalla sen lukeminen tuo Jumalan Pyhän Hengen kautta siihen hetkeen. Me ikäänkuin annamme Jumalalle luvat tulla vaikuttamaan niitä asioita elämäämme, joita hän sillä hetkellä näkee parhaakseen tehdä.

Herra siunatkoon sinua

ja varjelkoon sinua;

Herra valistakoon kasvonsa sinulle

ja olkoon sinulle armollinen;

Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi

ja antakoon sinulle rauhan.


3 kommenttia

Mitä on rukous?

Osa 1.

Kulunut viikko on ollut pitkä ja rankka vaikkakin hyvin antoisa. Olen istunut tietokoneen äärellä tunti tolkulla ja ollut yhteydessä luokkani niihin vanhempiin, jotka halusivat lapsensa vanhempainvartin etäyhteydellä. Moni halusi myös tavata ihan livenä ja niin olemme töröttäneet luokassa monena iltana maskien ja turvavälien kanssa myöhäiseen iltaa asti, koska koulupäivien aikaan ei koulun ulkopuolisilla ole ollut asiaa koulun tiloihin. Lisäksi osallistunut erillaisiin tapaamisiin etäyhteyksien kautta. Pari päivää sitten olin Matikaisen Mikon lähettäjäpiirin etätapaamisessa. Mikko kertoili kuulumisiaan ja myös piti pienen opetuksen yhteydestä ja asenteista. En halua sitä tähän referoida vaan sanoa lyhyesti, että asenteella itseensä, lähimmäiseen ja Jumalaan on väliä ja suuntautuminen Jumalaan pitää yhteydet kohdallaan kaikkiin. Kun elämämme lähde pulppuaa yhteydestä Jeesukseen, pysyy elämässämme suhteet kunnossa.

Mistä on siis kysymys. Miten rukous kuuluu tähän?

Rukous on yhteydenpitoa Jeesukseen ja yhteydenpito on jokaisen suhteen perusta. Kun olen jutellut oppilaiden vanhempien kanssa, olen oppinut samalla paljon oppilaistani. Tänään kun lähes kaikkien huoltajien ja oppilaiden kanssa juteltu, huomasin, että luokan ilmapiiri on parantunut entisestään. Lapset saivat vahvistuksen omalle yhteydelleen opeen kun saimme olla hetken yhdessä vanhempien kanssa. Lapset saivat kokemuksen siitä, että heille tärkeät aikuiset kulkevat samaan suuntaan ja ovat samanmielisiä heitä koskevissa asioista. Samalla he saivat kokemuksen siitä, että heidät on huomattu ja otetaan tosissaan. He kokevat olevansa tärkeitä.

No mitä Jumala tähän sitten kuuluu tai rukous. Ajattelen, että yhteys Jeesukseen ja se, että hän saa kasvaa minun elämäässäni synnyttäen Jumalan mieleisiä asioita, heijastuu siihen millainen olen opettajana ja kasvattajana. Etäyhteydet toisiin uskoviin ja heidän kanssaan pidetyt rukoushetket ovat tuoneet uusia tuttavuuksia ja yhteyksiä vahvistaen omaa identiteettiäni Jumalan lapsena, joka on ollut aika häilyvä korona aikana. Tähän liittyy vielä se, että parin vuoden ajan olemme pienellä opettaja porukalla rukoilleet koulumme puolesta joka torstai-aamu ja sen vaikutus alkaa omalla tavallaan näkyä omissa asenteissani. Rukousyhteys on parantanut myös koulumme ilmapiiriä. Yhdessä siunaaminen vaikuttaa niin meihin itseemme kuin myös koko kouluun.

Tämä kaikki kertoo siitä mitä rukous oikeasti on. Ajattelemme tavallisesti, että se on meidän puhettamme Jumalalle ja Jumala vastaa sitten aikanaan tai sitten Raamatussa. Itse koen että rukouksessa Jumala puhuu suoraan minun elämääni. Jumala vaikuttaa heti kun suuntaan ajatukseni häneen ja alan rukoilla. Se on kuin valoon astumista pimeydestä. Rukous on yksityiselle ihmiselle Jumalan tahdon etsimistä omaan elämään. Se korostuu erityisesti kun joudumme koettelemuksiin tai kiusauksiin. Silloin Jumala erityisesti odottaa rukouksiamme, jotta hän voisi auttaa ja samalla kasvattaa meitä. Jumala ei koettele meitä tuhotakseen vaan vahvistaakseen.

Itselleni rukous on sitä, että vien koko ajan asiani hänen eteensä, ne vaikeat ja pimeätkin puoleni itsestäni. Koska jos jäisin kahden vanhan luonnollisen minäni kanssa joutuisin varsin nopeasti eksyksiin ja pimeään. Eli yksi rukouksen muoto on mielestäni se, että ikäänkuin jaamme ajatuksemme Jumalan kanssa. Tiedostamme, että hän lukee meitä kuin avointa kirjaa. Tällainen tapa elää ikäänkuin rukouksessa takaa myös sen etten ole koskaan yksin.


3 kommenttia

Usko

Olin n. 10-vuotias kun ensimmäisen kerran tietoisesti pohdin ajatusta uskovaisuudesta ja uskoon tulemisesta. Tulen kodista, jonka pohjaväre on evankeelinen. Pyhäkoulut ja lähetyspiirit olivat arkipäivää. Uskonasioista ei sen kummemmin puhuttu ja ehkä ainoa ulospäin näkyvä piirre oli iltarukous. Kiroilla ei saanut eikä puhua rumasti aikuisille. Jumala ja Jeesus olivat itsestään selviä totuuksia vaikka emme millään tavalla korostaneet hengellisiä asioita perheemme elämässä. Koko kylä kantoi mielestäni samoja arvoja. Olihan evankeelinen herätys aikoinaan käynyt läpi Alahärmän kylien ja synnyttänyt voimakkaan herätyksen, jonka kasvatteja kotikyläni aikuiset ja vanhukset olivat. Meidänkin perheessä pyhäkoulun opettajia oli jo kolme sukupolvea. Silti meillä ei puhuttu uskovaisuudesta tai uskoon tulosta. Asiat vaan olivat. Kasteopetus oli voimissaan ja Jumalaa kunnioitettiin ja johdatukseen uskottiin. Armo oli tärkeintä.

Kymmenvuotiaana mielenkiintoni heräsi, kun koulumme opettajan yläkertaan muutti vuokralle muuan Niilo Ylivainio. Tämä mystinen mies, joka julisti uskoontuloa ja Jeesusta, toi pienen miehen tietoisuuteen uudet sanat, Jeesuksen seuraaminen ja uskoon tulo. Asia pyöri mielessäni paljon ja usein mietin miten voi seurata miestä, joka on noussut taivaaseen. Miten voisin seurata Jeesusta kuin opetuslapset, jotka kulkivat Jeesuksen seurassa. Ihmiset puhuivat paljon Niilosta ja muistan ne monet tv- ja lehtiuutiset hänestä. Pohdin paljon yksin asioita ja liekö nyt ikääntymisen seurauksena, että nuo lapsuuden ajan jutut ovat alkaneet pulpahdella pintaan. Niin tämäkin asia, kun aloin miettimään uskoa käsitteenä.

Joten silloin 10 vuotiaana, eräänä yönä rukoilin Jumalaa, että hän tekisi minusta uskovaisen. Minulla ei ollut mitään ennakkoajatusta tai kuvitelmaa siitä mitä se tarkoittaa tai mikä minussa muuttuisi, jos näin tapahtuisi, mutta jotenkin ajattelin, että jospa se Jeesuksen seuraaminen siitä jotenkin avautuisi tai jotain vastaavaa. Mutta mitään ei tapahtunut, aamulla elämä oli ihan samanlaista. Itselläni oli kuitenkin selvä ajatus siitä mistä se usko löytyy ja kenen kanssa siitä on puhuttava. En tajunnu sitä, että minähän jo uskoin ja tiesin kuka on uskon lähde l. itse Jumala.

Ensimmäinen Hengellinen kokemukseni oli rippikouluun lähteminen ja rippikoulun ensimmäinen nuortenilta, jossa hälyisän ja meluisan renkituvan eteisessä ujo maalaispoika verkkareissa sai kokea Jumalan hengen kutsun ja lämmön fyysisenä tuntemuksena. Siinä koin että olin löytänyt paikkani maailmassa l. seurakunnan. Kesällä vastasin rippipapin kysymykseen tahdonko seurata Jeesusta ponnekkaasti, että tahdon.

Näin jälkikäteen elämääni tarkastellesani näen, kuinka Jumala tartui tuohon lupaukseeni ja vaikka itse olen välillä harhaillut ja ollut hukassa niin Uskon alkaja ei ole päästänyt otettaan irti. Siksi pohdinkin nyt mitä usko oikeasti on? Mitä se vaatii ihmiseltä?

Me suomalaiset puhumme siitä miten ihminen tulee uskoon. Hän alkaa uskoa, että Jeesus on Herra ja lunastaja. Mutta raamattu ei käytä tällaista ilmaisua. Raamattu sanoo, että usko tulee ihmiseen. Ihmiseen tulee siis jotain ulkopuolelta Jumalalta. Usko on siis Jumalan tekoa ja siksi täydellistä. Siksi se usko, joka meille annetaan ei voi olla epätäydellistä tai epäonnistunutta. Usko ei voi olla epäuskoa vaan epäusko on uskon vastakohta eli synti. Tämä saattaa kuulostaa snoppailulta ja omituiselta, mutta se mitä Jeesus puhuu epäuskosta esimerkiksi opetuslasten kohdalla ei tarkoita epäuskoa Jumalaan vaan epäuskoa siihen että Jumala voi toimia heidän kauttaan. Kyse tällöin on siitä, että ihminen on itse ponnistellut tehdäkseen uskon tekoja ja sellainen on aina tuomittu epäonnistumaan. Uskon määrä ei vaikuta Jumalan toimintaan vaan se että ihminen itse ponnistelee tehdäkseen jotain mikä kuuluu Jumalan tehtäväksi. Ihminen ei osaa tällöin heittäytyä täysin uskon varaan ja olla kanava Jumalan työlle. Ihminen itsessään on epäluuloinen ja aina kapinassa Jumalaa vastaan. Raamattu puhuukin luonnollisesta ihmisestä, sellaisesta jossa ei vielä uskoa ole. Sitä vastoin Hengellisessä ihmisessä usko on ja se on lahjoitettu Pyhän Hengen kautta ja ihmisen uudestisyntymässä. Ihminen syntyy hengelliseksi ihmiseksi, jonka kautta Jumala voi toimia. Kuitenkin tuo luonnollinen ihminen kulkee matkassamme ja kapinoi Jumalaa vastaan. Välillä niin että omat hengelliset silmämme ja korvamme on sen saastaa täynnä estäen Jumalan toiminnan kauttamme. Kuitenkaan Jumala ei siinäkään tilanteessa hylkää lastaan.

Mikä sitten meissä sitten kasvaa jos uskomme ei voi kasvaa. Paavali kuitenkin puhuu paimenkirjeissään kasvamisesta uskossa. Kasvu tapahtuu hengellisessä ihmisessä tuoden esiin Hengen hedelmiä ja nostaen esiin meistä sen mihin Jumala olisi meidät nostanut ja kasvattanut ellei syntiinlankeemus olisi tullut väliin. Meissä kaikissa on se Jumalan lapsen siemen, uskon siemen, joka odottaa vain kasvuaan ja kastelijaansa.

Yksi uskon meille antama tärkeä lahja on toivo. Meille toivoa kuvataan tavallisesti ankkurina ja se onkin varsin hyvä kuva sen luonteesta. Toivo on ankkuroitu kiinni siihen valtaistuimeen, jolla Jeesus juuri nytkin istuu ja rukoilee meidän puolestamme. Meidän toivomme on Jeesus ja se mitä hän teki Golgatan ristillä. Kyse ei ole toiveikkuudesta tai mistään epävarmasta häilyvästä toivotuksesta vaan siitä, että pysyessämme kiinni Jeesuksessa me pelastumme.

Yhä vahvemmin alan ymmärtää sitä miten vähän voin itse tehdä uskoni eteen ja miten paljon voi Jumala tehdä kun luovutan ohjat elämästäni Jumalalle. Minua lohduttaa ajatella, että koko uskoni on Jumalalta enkä sitä voi hukata muuten kuin täysin kääntämällä selkäni Jumalalle. Oma epätäydellisyyteni ja epäilykseni eivät sitä kaada. Huomaan miten se Jumalan minulle suoma siunaus ja rakkaus alkaa kasvaa ja tuottaa aivan uudenlaisia hedelmiä elämääni toisille jaettavaksi. Mietin millaisia lahjoja Jumala tahtookaan elämääni antaa ja miten ne kanavoituvat kauttani lähellä olevien hyväksi. Jumalan voima saa tilaa toimia.

Jokainen meistä on omanlaisensa persoona ja Pyhän Hengen työ suodattuu ihmisyytemme läpi ja siksi myös jokaisen kutsu Jumalan työhön on erilainen. Emme voi matkia tai toistaa sitä mitä muut ovat tehneet vaan meillä on vapaus tehdä Jumalan töitä sellaisina kuin olemme, armosta ja sen antamasta levosta käsin


2 kommenttia

Hajanaisia ja historiaa

Hajanaisia tarkoittaa ettei mitään selvää tekstiä ole tulossa vaan pikemminkin aivan muuta.

Aloitan ensin taas Tapion viimeisimmästä blogista!!! Huutomerkkien kera monestakin syystä, mainiten ensimmäisenä sen koko viimeisimmän kappaleen tekstistään! Mutta sytykkeen tälle antaa myös ns. julkinen keskustelu ja kirjoittelu esim. Kotimaa lehden sivuilla! Lehti ei minulle tule mutta siellä me tutustuimme Tapion kanssa kirjoittaessamme kommentteja kulloiseenkin aiheeseen. Ja edelleen käyn aiheita katsastamassa.

Toinen ja tärkeämpi sytyke tulee Eero Huovisen kirjasta ”Parhain Päin” – kirjoituksia elämästä, Jumalasta ja Armosta. Olen nyt lukenut sen 464 sivua ja saanut taas kokea ihmeitä! Ensiksikin hän kirjoittaa niin kuin puhuukin, ketään provosoimatta mutta aina perustaen Jumalan Sanaan näkemyksensä! Kirjoitin aiemmin Pyhästä Hengestä ja kuinka ollakaan sain tukea itse Huoviselta, Hänen tekstistään, samasta aiheesta.! Kiitos  Jumalalle ihmeestään!

Sen verran palaan tuohon Kotimaa lehteen että samat nimet, jotka silloin aikoinaan olivat ns. ”kantona kaskessa” eli eri mieltä kuin me silloinkin, kun siellä kirjoittelimme, ovat edelleen ja sinnikkäästi toistamassa samoja mielipiteitään kuin aikoinaan.-  Liittyen myös Eero Huovisen aiheeseen Avioliiton erityisasemasta Raamatun, Jumalan sanan mukaisesti! Huovinen ei koskaan tuomitse ketään vaikka pitääkin kiinni siitä mikä kirjoitettu on! Tässäkin avioliittoasiassa että avioliitto on Jumalan asettamana miehen ja naisen toisilleen tarkoittama. – Ja että siitä tulee pitää kiinni, kuten kaikesta muustakin jonka Jumala on säätänyt ihmisille omassa tahdossaan. Ei ole muuta tietä Jumalan tahdon toteutumiseksi.

Espoolaisena minua surettaa kovasti ettemme saaneet piispaksemme sitä miestä, jonka me monet olisimme tahtoneet. Häntä joka pitää loppuun asti kiinni siitä mitä Jumalan sanana kirjoitettu on! Kun tätä mietin ja surin, niin jotenkin vaan tuli mieleeni Daavid ja Goljat!!?? Ja pitihän sekin oiken etsiä, sisältä lukea ja kuinka ollakaan taas itkeä. Näyttää ja tuntuu niin siltä että vastassamme on suuri ja peljättävä Goljat ajassamme, moninkin tavoin.? Mutta kun Herra on meidän puolellamme, kuka VOI olla meitä vastaan!

Niin olivat Daavidilla pienet eväät ja pieni kivi taistelussaan väkevää Goljatia vastaan, mutta kun Herra oli hänen kanssaan, hän paimenpoika Daavid, voitti ja hänestä Jumala teki kuninkaan! Hän Daavid, joka oli Jumalan valitsema valitsema Kuningas lopulta ja omana aikanaan, ja kuka hänestä syntyikään! Raamattu, ihana ja ihmeellinen Kirja! Hengen, Voiman, ja Elämän kirja! Mutta myös taistelun.

Yksi niistä kertomuksista jotka minua aina siunaavat ja puhuttelevat on myös Jesajan kirjassa Hiskiasta. Kaikkein eniten pidän Hiskian psalmista se löytyy luvusta 38! Kun päästään jakeeseen10 ja siitä eteenpäin, hän valittaa kohtaloaan, mutta jakeessa 16 hän jo sanoo:” Herra, minun sydämeni elää sinulle, anna rauha hengelleni, vahvista minua, tee minut terveeksi” ja 17. ”Silloin kaikki se, mikä oli katkeraa, kääntyy parhaakseni. Sinä pelastat minut kuoleman kuilusta”…. ja vielä Hiskia ylistää jakeessa 20:”Herra on minut pelastanut, Hänen ylistystään soi meidän soittomme Hänen pyhäkössään kaikkina elämämme päivinä” jne..

Eli, Koko Raamattu on Jumalan Sanaa mitään siitä poistamatta tai siihen lisäämättä, tuntui tai näytti meistä miltä tahansa! Ei menetetä toivoamme, jos joku on menettämässäkään?! Luetaan rukoillaan ja uskotaan, siunataan ja muistetaan toisiamme näinäkin vaikeina aikoina, niin kuin Jumalan kansa on aina tehnyt. Ja lopuksi psalmi 40 josta ainakin jakeista 7-11! Pidetään kiinni Jumalan Sanasta ja rukoillaan kaikkien ihmisten puolesta ja kiitetään Isänmaastamme, jolle myös pyydämme Jumalan siunausta ja varjelusta, kuten täällä eläville ihmisillekin.

Jesaja 40:12-31 Herra siunatkoon ja varjelkoon meitä!


Jätä kommentti

Minä ja Pietari

Joskus vuosia sitten kirjoitin sekä Daavidin ja Paavalin vaikutuksesta elämääni ja siihen miten ymmärrän uskon. Suhtautumiseeni uskoon on eniten vaikuttanut se, että tietoni sen ajan elämästä ja ihmisistä on kasvanut. Kun ymmärtää kulttuuria niin ihmiset raamatussa tulevat ikäänkuin lähemmäs ja sitä kautta uskottavammaksi. Kun tutkii Pietaria, löytää miehen, joka lankesi ja epäonnistui. Miehen, joka kulki yli kolme vuotta Jeesuksen seurassa yötä päivää. Kuuli kaikki opetukset ja näki kaikki tunnusteot. Hän jopa käveli veden päällä ja silti hän ei kunnolla ymmärtänyt kuka Jeesus oli. Vasta helluntain tapahtumat avasivat hänelle oven ymmärykseen. Ja senkin jälkeen hän kompuroi asioiden kanssa. Paavalikin joutui nuhtelemaan Pietaria, kun tämä teki rajaa juutalaiskristittyjen ja pakanakristittyjen välille. Voisi kuvitella, että kaiken kokemansa jälkeen Pietari olisi ollut jollain tasolla erehtymätön ja uskon sankari. Pietari oli kuitenkin syvästi inhimillinen ihminen ja tavallinen ihminen.

Pietarin tie apostoliksi kävi häpeän kautta. Hän kielsi kiroten oman mestarinsa ja vetäytyi kotiseudulleen purkamaan ehkä rajuakin pettymystä kun roomalaiset tappoivat hänen esikuvansa. Voin vain kuvitella sen tunnemyrskyn kun Jeesus ilmestyi Pietarille ensimmäisen kerran. Merkittävää on se, että kun Pietari oli kolme kertaa kieltänyt Jeesuksen, joka sen ajan kielen käytössä se merkitsi täydellistä irtisanoutumista, niin Jeesus tarjosi Pietarille mahdollisuuden korjata tilanne. Jeesus kysyi kolme kertaa Pietarilta rakastaako hän häntä. Kaksi kertaa käyttäen agape-ilmaisua ja kolmannella kertaa Pietarin tunnetasolle ymmärrettävämpää filos sanaa, joka viittaa enemmän syvään ystävyyteen, kuin meidän kielemme käyttämää sana rakkaus. Näin Jeesus sitoo näin Pietarin itseensä pysyvästi vapauttamalla hänet häpeästä ja Pietarista tässä hetkessä tulee todellinen kallio ja kirkon johtaja. Samalla tavalla muuten Jeesus lähestyy sinua ja tahtoo vapautta sinut niistä elämän kivun ja häpeän taakoista joita kannat mukanasi.

Pietarin elämä on kasvutarina, joka kertoo meille kuka on aloitteen tekijä ja vaikuttaja kristityn elämässä. Jeesus kutsuu Pietarin seuraajakseen tietäen täsmälleen kenet kutsuu. Pietari vanhimpana toimii opetuslasten puhemiehenä ja näin paljastaa useaan otteensa innostuvan ja äkkipikaisen luonteensa. Itselleni merkittävin kohtaus on se kun Pietari astuu veneestä. Minulle se kuvastaa sitä mitä usko on. Pietari tarttuu hetkeen ja uskoo. Hän kävelee vedenpäällä niin pitkään, kunnes alkaa ehkä ajattelemaan uppoamista. Siitä hetkestä alkaa oma ponnistelu pinnalla pysymiseksi. Mutta se upottaa hänet välittömästi ja tarvitaan Jeesuksen käsi nostamaan hänet takaisin pinnalle. Merkille pantavaa on Jeesuksen kanssa hän myös kävelee takaisin. Minulle tämä paljastaa uskon luonteen. Usko tulee meihin ulkopuolelta. Usko on Jumalan antama väline siihen että Jumala voi toimia meidän elämässämme. Jos alamme itse ikäänkuin uskomaan ja ponnistelemaan alamme vääjämättä uppoamaan elämän mereen. Usko ei ole mitään mitä me itse ymmärrämme vaan se on kokonaan Jumalalta tulevaa lahjaa. Raamattu puhuukin siitä että usko tulee ihmiseen eikä niinkuin me olemme tottuneet eli ihminen tuli uskoon. Siksi epäilys ja epäusko ovatkin eriasioita. Epäusko on jotain jossa toimimme ilman Jumalaa. ilman Jumalaa toimiminen voi johtaa vähitellen elämään ilman Jumalaa ja sitäkautta tuhoon. Epäilys on taas ihmisen aika normaali olotila ja ihmiselle luontaista. Uskon luonteen ymmärtäminen vapauttaa meidät turhalta ponnistelulta koska emme voi vaikuttaa siihen. Ihmisen osaksi jää oikeastaan vain suostuminen uskoon ja sovitukseen. Uudestisyntymässä ja Pyhän Hengen vastaanottamisessa ihmiseltä vaaditaan lopulta vain yksi sana ja se on tahdon!

Pietarin elämä lohduttaa minua siksi, että hänessä näen miten Jumala kouluttaa kutsumansa epätäydellisen ja tavallisen ihmisen julistamaan ja opettamaan maailmankaikkeuden tärkeintä sanomaa. Hän käyttää työtoverinaan jatkuvasti kompastelevaa ja epäonnistuvaakin ihmistä, osoittaen näin oman kuninkuutensa ja voimansa. Pietari on Jumalan voiman ja kunnian ruumillistuma ja Jumalan kallio. Pietarin elämä kertoo minulle, että minä riitän juuri sellaisena kuin olen. Kaikki mitä minussa on Jumalan lahjaa enkä omillla ponnisteluillani voi lisätä uskoni määrää enkä voi omilla epäilyksilläni pilata Jumalan työtä vaan saan luottaa armoon.


3 kommenttia

Rukoile ja työtä tee…

Benedictus Nursialainen taisi sanoa tuon otsikkona olevan lauseen aikoinaan. Hän on länsimaisen luostarilaitoksen isä ja eleli 400-500-luvun vaihteessa. Taisi Beneä häiritä laiskottelevat ja juopottelevat munkit, joilla nykytermein ilmaistuna oli elämänhallinta hukassa. Luther vahvisti omalta osaltaan tuota ajattelua pitämällä rehellistä työntekoa myös Jumalalle tehtävänä palveluna ja työnä. Lutherilla työ ja vapaa-aika oli ilmeisesti hyvin hanskassa. Olihan hänen lähtökohtansa uskonpuhdistukselle se, ettei suorittamalla ja teoilla pääse taivaaseen.

Molempien kirkkoisien lähtökohta kristityn elämälle on terve ja hyvä. Ihminen tarvitsee työtä, jotta mielekkyys elämässä säilyy ja elanto on turvattu ja rukous pitää hänet Jumalan kasvojen edessä.

Mutta mitä tuo Jumalan kasvojen edessä eläminen on. Olemme tottuneet ajatteluun, jossa hengellinen elämä erotetaan muusta elämästä. Tajusin tämän raadollisen tosiasian, kun sain ihmettelevän kysymyksen eräältä ystävältäni. Hän ihmetteli, että teetkö sä noita Jumalan juttuja muulloinkin kun sunnuntaina? Olin pitänyt sunnuntaikristitty-puheita lähinnä pilkkana ja huumoripuheena, mutta jos täysin seurakunnan ulkopuolella elävä ihminen ajattelee näin, niin silloin kristillisen kirkon viestintä ulos on täysin epäonnistunut ja sen julistaman uskon sisältö on merkityksetöntä. Ajatus siitä, että Jumala ei vaikuta arjessa eikä hänelle puhuta ja rukoilla eikä hän johdata ihmisen elämää, kertoo meille kirkosta, jonka julistama usko on voimatonta maailman edessä. Nyt kun mietin asiaa tarkemmin ja pohdin miltä kirkko näyttää, niin aika pliisua ja voimatonta on kirkon julistus sunnuntain saarnojen ulkopuolella. Se että papit hallitsevat saarnanteon, ei näytä tuovan ihmisiä kirkkoon tai nuoria ihmisiä tuomaan lapsensa kasteelle.

Mietin tässä sitä, onko työnteosta tullut jossain vaiheessa synonyymi rukoukselle? Mihin ja missä vaiheessa kirkon julistuksesta on kadonnut terä ja milloin kosketus tavallisen ihmisen arkeen on kadonnut? Miksi suomalaiset ovat lukinneet Jumalan kalenterissaan sunnuntaille? Miksi ihmisillä on ajatus siitä, että vain sunnuntaina kokoonnutaan palvomaan Jumalaa ja olemaan hänen läsnäolossaan ja sitten muu aika on ihmisen omaa aikaa. Miten olemme onnistuneet vääntämään uskonpuhdistajan opetuksen niin, että pelkkä työnteko olisi Jumalan mieleistä elämää.

Pohdin Paavalin kirjeitä, joissa hän opastaa eri seurakuntia pysymään siinä opetuksessa, jota he ovat saaneet kun seurakunnat ovat syntyneet. Galatian aluetta hän suomii harhaopettajista ja Korinttia riitelystä ja villistä menosta seurakunnan kokoontumisissa. Myös Jaakob ja Pietari lataavat painavaa tekstiä seurakunnille.

Etenkin Pietari puhuu pyhänä olemisesta. Mitä on olla samalainen pyhä kuin mitä Jeesus on? Mitä on Pyhityselämä. Miksi pitää pyhittyä ja mitä ihmettä koko pyhitys tarkoittaa. Luterilaisuutta näyttää vaivaavan jonkinlainen anemia tai näivetystauti. Vaikuttaa siltä, että opettaessamme armosta ja sen luonteesta olemme alkaneet pelätä omavanhurskauttamista niin paljon, ettemme uskalla puhua siitä työnteosta josta kristityn tulisi tunnistaa eli armon tai laupeuden töistä. Emme uskalla opettaa millaista raamatun mukaan on Jumalan lasten elämä. Mitä tämä pyhitys sitten on ja miten mikään työn tekeminen siihen edes kuuluu?

Jumalalle pyhitetty merkitsee Jumalalle erotettua. Jokainen Jeesuksen oma on myös Jumalalle pyhitetty. Eli pyhitys ei ole riippuvainen mistään mitä me ihmiset teemme vaan olemme sitä automaattisesti. Jaakob kirjeessään painii oman seurakuntansa ongelmien kanssa. Jerusalemin uskovat kyllä kiivailevat ja vääntävät kättä opillisista kysymyksistä, mutta kaupungin lesket ja orvot ovat jäämässä huoltamatta. Korintissa kristityt riitelevät opettajista ja heidän kasvunsa on jäänyt maitopullouskovien l. lasten tasolle. Paavali tuskailee sitä ettei vieläkään voi opettaa heitä kuin täysikasvuisia vahvalla ruualla.

Kun näitä raamatun opetuksia vasten katsomme sitä mitä oma luterilainen kirkkoni opettaa niin tulee tunne että Jaakob, Paavali ja Pietari kirjeineen poljettaisiin suohon liian vaatiina ja tuomitsevina.

Jumalalle pyhitetty ihminen etsii joka päivä Jumalan tahtoa elämäänsä. Hänen uskonsa suuntautuu hänestä ulospäin koska se on Jumalan tahto. Hän tekee sen koska häntä on armahdettu ja rakastettu. Usko hänen sisällään pääse kasvamaan, koska hän haluaa keskittyä Jumalaan jokapäiväisessä elämässään. Hän tekee omaa työtään Jumalalle ja hän kohtaa jokaisen ihmisen Jumalan luotuna. Jokainen ihminen on Jumalalle rakas ja sellaisena hänet kohtaa Jumalan pyhä.

Näitä asioita on opetettava kirkossa. On uskallettava puhua arjen kristillisyydestä Jumalan pyhien elämänä. Kyse siitä mitä Jumala haluaa, että hänen seurakunnassaan tapahtuu ihan tavallisten, mutta pyhien ihmisten kautta. Siksi tee työsi joka päivä rukoillen ja isän tahtoa kysellen näin elät pyhää elämää.