Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


2 kommenttia

Jokainen tarvitsee oman paikkansa

On Tomas Sjödinin kirjan nimi jota lainaan. Se kertoo mm. Tuomaksesta joka uskalsi sanoa ettei usko ellei näe ja kosketa Jeesuksen haavoja. Yksi Raamatun lempihenkilöitäni on aina ollut juuri tämä Tuomas! En tästä sen enempää kuin kirjailija kertoo itsestään ja suhteestaan Tuomakseen. Kirjailija lähti konkreettisesti Tuomaksen jalanjäljille ja onnistui myös löytämään sen Caravaggion maalaaman taulun jossa Tuomas koskettaa Jeesuksen kylki haavaa.

Pakko sanoa, että koin vahvasti löytäväni itsestänikin samat piirteet kuin etsintämatka kirjailijassa kävi toteen suhteessaan Tuomakseen vaikka Tuomas jääkin Raamatussa kovin vähälle. Mutta näin on, kun itse on erilainen ja outo –  muukalainen muihin nähden, on lohdullista löytää ”kaksosensa”! Joksi myös kirjailija itsensä suhteessa Tuomakseen kokee. Mietin, onko tosiaan niin että meissä, ehkä monissakin, on jokin perusikävä tai perusyksinäisyys joka hellittää vasta tuonpuoleisessa tulevaisuudessa.?

Tämän tekstin otsikkona oli ensin ”kaksi laulua”. Ne ovat laulut joiden avulla kestin elämäni raskaimmat väkivallan vuodet! Nyt iän ja fyysisten vaivojen paineessa ne taas tuntuvat lohdullisilta! Toivon että niiden sanat lohduttavat tämänkin korona ajan paineissa ehkä joitain blogitaivaan lukijoitakin. Nämä löytyvät vieläkin youtubesta Lasse Heimosen laulamana tämä yksi ja muuten tuo toinenkin. Minulla vain ulkomuistin varassa.

Mun Herran antaa sen verran mulle mä mitä matkalla tarvitsen, mutta ei pisaraakaan liikaa.

Jos tahtoo sieluni voittajaksi hän tekee ahjonsa kuumemmaksi, tuskaa ei pisaraakaan liikaa.

Mä tiedän riemun ja tuskan alla, suo kaiken mulla hän mittaamalla, mutta ei pisaraakaan liikaa.

Kun kuorman antaa myös voiman suopi, Hän itse kantaa ja kotiin tuopi, siksi ei pisaaraakaan liikaa.

Kun tahdon päästä mä lähellensä, suo lapsellensa hän kärsimystä, mutta ei pisarakaan liikaa.

Ja kerran poissa on kyyneleet kun Pyhät lauluun on yhtyneet, poissa on maisen matkan vaivat.”

Näissä säkeistöissä voi olla virheitä mutta jos joku muistaa oikein korjatkoon, kiitos! Ja sitten vielä yksi jonka sanoja on muutettu, mutta laitan senkin niinkuin muistan? Asuessani Helsingissä kuulin Pelastusarmeijalaisten tätä laulavan, enkä ollut kuullut mitään kauniimpaa siihen mennessä! Ja sitten siitä tulikin elämäni tärkein ja vahvin laulu, jos en itkultani pystynyt laulamaan niin se muuntui rukoukseksi.

”Kautta kärsimysten voittoon käynyt tie on Jeesuksen, eikä toista tietä suotu meille maassa varjojen. Katso Israel kun pyrki maahan Herran lupaamaan vaarojen ja vaivain kautta matka sinne kulki vaan.

Kautta kärsimysten voitoon käy myös kristikunnan tie, kulkemaansa tietä Herra seuraajansa aina vie. Taivaan Valtakunnan Siemen murhein multaan peitetään, mutta siemen kun se kuolee, nouseva on elämään.

Kautta kärsimysten voitoon! Niin se tie vie voittohon, vaikka kyynel joskus vierii, taistelu kun kuuma on. Jeesus voitti kuollessansa, Israel sai Kaanaan maan; taistellut on Pyhäin joukko, kun se kerran kruunataan.

Kautta kärsimysten voittoon, laula riemumielin näin, veren Voiman voittolaulun taisteluissa virittäin. Synnin, yön ja kärsimyksen Voittaa Ristin Rakkaus. Sydämissä särkyneissä syttyy Toivo uskallus.

Taivaan Valtakunnan Siemen murhein multaan peitetään, mutta siemen kun se kuolee, NOUSEVA ON ELÄMÄÄN!

Herra siunatkoon ja varjelkoon meidän maatamme ja kansaamme vaikka aika onkin paha ja Jumalan iankkaikkiseksi tarkoitettua sanaa muutellaan sen mukaan kuin ihmiselle itselleen on mieluisinta ja josta saa luopumuksen kansan mielisuosion. Kansa tahtoo kuulla SANAN ”korvasyyhyynsä”! Niinkuin vanhemmissa käännöksissä asiaa kuvataan.

Lohdullista kuitenkin on että jokainen voi lukea omaa Raamattuaan ja rakentua Jumalan Sanasta ja ehkä samoin lukevista ja uskovista ystävistä! Ehkä saa koskettaa sydämellään myös Jeesuksen haavoja ja ammentaa niistä, ja ylösnousemuksen ihmeestä, voimia tälle niin vaikealle matkalleen ajasta ikuisuuteen! Jumalalle kiitos!


1 kommentti

Kirkkauden toivo

Aamulla kuuntelin Jukka Norvannon Raamattuluentoa Roomalaiskirjeestä ja sen sisältö kolahti aika kovasti minuun. Jukka puhui kirkkauden toivosta. Siitä miten meidän elämämme on kiinnitetty Jumalan lupauksiin ja olemme taivastiellä. Ajatus taivaasta ja Jumalan luo pääsystä avasi jotain lukkoja pääni sisällä ja sydämessä. Se palautti minut olennaisen äärelle miettimään Jeesusta ja iankaikkisuutta jonka hän on voittanut myös minua varten.

Vaikka murheet ja huolet välillä painavatkin mieltä niin ne eivät saa määrittää sitä kuka minä olen. Väsynyt ihminen helposti antaa murehtimisen nousta pääosaan ja silloin elämästä häviää värit. Koronakevät ja sen tuomat haasteet pääsivät huomaamatta livahtamaan ihon alle ja nakertamaan luottamusta Jumalaan ja elämään. Huolet ovat usein kuin lumipallo joka alkaa kasvaa liian suureksi ja painavaksi hallita ja kantaa.

Roomalaiskirjeessä Paavali puhuu Aabrahamista ja siitä miten hän jaksoi luottaa loppuun saakka Jumalan lupauksiin. Jumalan lupaus toteutuikin Aabrahamin ollessa jo vanhus. Voimme vain todeta että Jumalan aikataulut eivät ole samanlaisia kuin omamme. Siihen on minunkin luottaminen.


6 kommenttia

Synti ja sovitus

 

img_20200802_134005

Huomaan ajattelevani hengellisistä asioista eri tavalla kuin moni suomalainen. En nyt puhu ns. uskovista, vaan ihan kaikista suomalaisista.

 

Ehkä oma taustani evankeelisessa liikkeessä vaikuttaa omaan Jumalakuvaani. Sen sijaan, että lukisin raamattua uhkaava ja kostava Jumala mielessäni, näen edessäni armahtavan ja lohduttavan Isän.

No, näin varmasti kokee moni muukin kristitty ja ajattelee näin mielessään. Mutta itselläni nousee väkisinkin mieleen kysymys, miksi niin monella suomalaisella, etenkin lähellä hengellisiä piirejä eläneillä on hyvin lakihenkinen ja tuomitseva kuva uskovista ja Jumalasta?

Pohdin aamulla asiaa ja mieleeni nousi kuva ihmisestä, joka kovasti ponnistelee ja haluaa antaa omasta elämästään kuvan kuinka Jumala muuttanut hänen elämänsä hyväksi ja sen kuuluu myös näyttää siltä. Kuinka tuon kuvan säilyttäminen ja sen korostaminen nousee uskon elämän keskiöön.

Suomalainen kristillisyys kietoutuu jotenkin ahdistavalla tavalla henkilökohtaisen parannuksen teon ympärille. Elämän pitää muuttua vaikka henki menisi. Kaikki eivät kuitenkaan selviä tuon prosessin läpi jos he joutuvat tuohon ”Jumalan myllyyn” yksin. Kun sopivan säädyllinen elämä on saavutettu, voidaan sitä tarjoilla esimerkkinä kuinka Jumala toimii. Näin syntyy rimoja ja tasoja joita kaikki  eivät kykene ylittämään tai saavuttamaan.

Suomalaisilla on sellainen kuva meistä uskovista, että rukoilemme joka käänteessä ja elämme elämälle vierasta ja kielteistä elämää. Elämme omaa elämäämme piilossa yhteiskunnalta omassa kuplassamme. Ja emme oikeastaan tee mitään puhkaistaksemme tuon kuplan.

Mikä tässä menee sitten pieleen?

Jumalaa ei kiinnosta mitä ihminen tekee vaan siitä keitä me olemme. Hänelle on tärkeää, että se rakkaus mitä hän meitä kohtaan tuntee, välittyisi meidän kauttamme muille ihmisille. Että identitteettimme olisi kiinnitetty Kristukseen ja se muuttaisi identiteettiämme kohti Kristuksen kaltaisuutta. Silloin katse kääntyy ulospäin pois siitä millaista oma elämämme on ja alamme osoittaa rakkautta muita ihmisiä kohtaan.

Uskossa on kysymys suhteesta ja parannus on paluuta suhteeseen Jumalan kanssa. Synti on ero tuosta suhteesta ja Jeesuksen sovitustyö korjaa tuon suhteen kuntoon. Jeesus on ovi Jumalan luo ja tuo ovi on auki. Kysymys on äärimmäisestä rakkauden osoituksesta, jossa Jumala on maksanut valtavan hinnan antaessaan uhriksi oman poikansa. Tuo sovitus on historiallinen kertakaikkinen tapahtuma, jossa on sovitettu tämän päivän ja huomisen synnit. Se vapauttaa meidät elämään Jumalan lapsina ilman kulissien rakentamista, juuri sellaisina kuin olemme.

Olemme huomaamattamme palanneet uskoon, jossa uhraamme päivittäin Jumalalle oman elämämme. Laskemme syntejämme ja kiikutamme päivän säkin taas sinne Golgatan ristin juureen. Miksi otamme edes tuota säkkiä käteemme, vaikka Jeesus on luvannut kantaa sen? Kristus, johon meidät on kiinnitetty, ottaa virheemme heti kannettavakseen. Se Paavalin mainitsema oman elämämme uhri on siinä missä meidät kiinnitettiin Kristukseen. Parannuksen teko tulisikin olla elämää Jumalan läsnäolossa ja edessä elämistä. Suhteen vaalimista Jumalaan.

Suomen ongelma on, että Jumalasta on tullut filosofiaa ja liian henkilökohtaista. Tuohon henkilökohtaisuuteen on sortunut ennen kaikkea Kristityt itse keskittyessään enemmän itseensä. Jumala haluaisi olla konkreettisesti läsnä ihmisten keskuudessa ja siihen hän etsii ihmistä työtoveriksi.

L10T koulutuksen kautta olen itse ymmärtänyt lopultakin, että Jumala haluaa muuttaa elämäntapani toisia ihmisiä ja ympäristöäni siunaavaksi elämäksi. Omat virheeni ja epävarmuuteni eivät ole tärkeitä asioita. Kykenen kunnioittamaan kaikkia ihmisiä ympärilläni ja osoittamaan heille sitä. Jos en jaksa osoittaa avoimesti kristillisyyttääni voin silti elää Jumalan edessä ja siunata toisia ihmisiä ja ympärilläni olevaa yhteisöä. Voin omalla toiminnallani osoittaa kristillisyyttäni ja vähitellen tuo siunaaminen palaa ja muuttaa minua kohti Jeesuksen kaltaisuutta.

Jeesuksen kaltaisuus ei ole mitään käsittämätöntä ja ylimaallista. Se on toisten kohtaamista ja välittämistä ja valmiutta olla Jumalan käytössä. Kaikki Jumalan työ tapahtuu Pyhän Hengen tekemänä ei meidän itsemme.

Kritillisyys on tavallisuutta ei mitään sellaista mikä näyttää oudolle ja omituiselle. Kristillisyys ei ole magiaa ja uskonnollisia tapoja. Se on suhdetta Jumalaan ja lähimmäisiin.

 


Jätä kommentti

Väärin uskottu

img_20200819_174554

Törmäsin netin palstoilla ajatukseen, jossa jonkun puoliso uskoi väärällä tavalla. Hän uskoi vapaammin Raamatun sanaan kuin toinen ja sai siksi moitteet osakseen ja vaikutti siltä,että jopa taivaspaikka oli uhattuna.

Kuitenkin vaikutti siltä, että molemmat uskoivat Jeesuksen sovitustyöhön ja että Jeesus on Herra.

Pystyin vaivoin hillitsemään itseni siltä, että olisin laittanut oman lusikkani tuohon soppaan. Jätin sen tekemättä, koska en lainkaan tunne kyseistä avioparia. Ohjaaminen näissä asioissa kun kuuluu minusta ihmisille, jotka ovat samasta yhteisöstä. Taustat pitää tuntea.

Miettimättä sen enempää sitä mikä opillinen asia on kyseessä pitää kuitenkin pohtia asiaa pelastuksen kannalta. Siltä kannalta, että koskeeko  Jeesuksen sovitustyö myös väärin ymmärrettyjä raamatun tulkintoja. Mikä on evankeliumin kova ydin ja mitkä asiat ovat kehällisiä ja ehkä synnin hämärtämiä asioita.

Tarvitseeko ottaa taakakseen sellaisia asioita, jotka Jeesus on ottanut kannettavakseen. Ymmärrän jos joku on huolissaan läheisestä, joka kieltää Jeesuksen sovitustyön ja sellaisessakin tilanteessa joudumme jättämään huolen Jumalalle. Hän antaa uskon. Ihmiselle jää vain rukous.

Jumala haluaa, että olemme vapaita elämään ja rakastamaan eikä huolissamme ja jatkuvassa puolustustaistelussa läheistemme kanssa. Välillä tuntuu että uskonasiat on annettu ihmisille taakaksi eikä tuomaan turvaa ja toivoa elämään. Tulee tahtomatta mieleen se laitapuolen kulkija jolle tarjottiin mahdollisuutta tulla uskoon. Hän torjui ajatuksen toteamalla, että hänellä on jo tarpeeksi ongelmia.


Jätä kommentti

Unelmia

Olen luonteeltani jonkin sortin taivaanrannan maalari. Etenkin nuorena haavelin ja unelmoin siitä miltä elämäni tulisi näyttämään. Mielikuvitukseni laukkasi kilpaa pilvien kanssa ja kiipeilin Konsta Pylkkäsen tavoin taivaan ja avaruuden katoille.

Tänään uskonnontunnilla pohdimme mitä ovat unelmat ja miksi niitä tarvitaan. Unelmat luovat ihmisen elämään toivoa ja antaa parhaimmillaan hyvää oloa. Etenkin lasten ja nuorten elämässä unelmat antavat sitä tarpeellista polttoainetta siihen, että elämä menisi eteenpäin.

Pohdin sitä mistä tulee rohkeus ponnistella kohti unelmia, jopa sellaisia unelmia jotka ympäröivistä ihmisistä tuntuvat yliampuvilta tai liian rohkeilta.

Aikuisten maailmassa elämä usein murjoo meitä ja Taivaanrannan maalareiden siveltimet kuivuvat ja Konsta Pylkkäset katsovat parhaakseen pysyä maan kamaralla. Unelmat muuttuvat realismiksi ja arki muuttuu selviämistaisteluksi. Elämä niin sanotusti hioo niitä kuuluisia särmiä, poistaen samalla joskus jotain tärkeää elämästä. Unelmien mukana saattaa myös elämän halu hiipua pelkäksi olemiseksi.

Unelmien vastakohta on näköalattomuus ja jopa elämän pelko. Lasten maailmassa on paljon asioita, jotka tukahduttavat kyvyn unelmoida. Koulukiusaaminen, ankarat kotiolot ja sairaudet sammuttavat helposti. Ja samat lainalaisuudet toimivat aikuisten maailmassa, kun sama sisäinen lapsi katselee maailmaa silmiemme läpi.

Kun pohdime näitä asioita yhdessä. Päädyimme yhteen tärkeään ja yksinkertaiseen toteamukseen, jolla pääsee eteenpäin. Huominen tulee aina, myös silloin kun elämä päättyy. Koska silloin astumme Jumalan valtakunnan alueelle ja iankaikkiseen elämään. Kun tämän muistamme, katsomme elämää toivon silmin. 

img_20200705_160252-1 Psalmi 121 puhuu ihmiselle, jonka taivaan avaruus on kutistunut yksiön seiniksi tai elämän lintuhäkiksi.

Minä nostan silmäni vuoria kohti:
mistä tulee minulle apu?

Apu minulle tulee Herralta,
joka on tehnyt taivaan ja maan.
Hän ei salli sinun jalkasi horjua,
sinun varjelijasi ei torku.
Katso, hän, joka Israelia varjelee, ei torku eikä nuku.Herra on sinun varjelijasi,
Herra on suojaava varjosi
sinun oikealla puolellasi.
Ei polta sinua aurinko päivällä,
eikä kuu yöllä.
Herra varjelee sinut kaikesta pahasta,
hän varjelee sinun sielusi.
Herra varjelee sinun lähtemisesi ja tulemisesi,
nyt ja iankaikkisesti.


1 kommentti

Kelpaanko minä?

img_20200805_192549Kesän mittaan olen kamppailut tuon otsikon kysymyksen kanssa. Jokaisella on omat tarinansa ja oman elämänsä kanssa joutuu näköjään vähän väliä jonkin asteiseen henkiseen ja hengelliseen konkurssiin. Syyt eivät aina ole edes isoja ulkopuolisin silmin, mutta sisäiseen kamppailuun joutunut kristitty ei aina kykene tarkastelemaan omia kipujaan ulkopuolisen silmin. 

Itse olen kamppailut oman kutsumukseni kanssa. Oma jaksamiseni on ollut koetteella jo pidemmän aikaa ja kaikki hengellinen, joka liittyy tuohon kutsuun on tuntunut epämiellyttävältä. On tullut tunne, että en jaksa ja halua opettaa ja julistaa sanaa. Olen jopa kyseenalaistanut välillä koko uskoni perusteet.

Roomalaiskirjeessä Paavali avaa tätä ihmisenä olemisen tuskaa.

Room. 7

Tiedänhän, ettei minussa, nimittäin minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää. Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen. 19En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo. 20Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo, en tee sitä enää itse, vaan sen tekee minussa asuva synti.21Huomaan siis, että minua hallitsee tällainen laki: haluan tehdä hyvää, mutta en pääse irti pahasta. 22Sisimmässäni minä iloiten hyväksyn Jumalan lain, 23mutta siinä, mitä teen, näen toteutuvan toisen lain, joka sotii sisimpäni lakia vastaan. Näin olen ruumiissani vaikuttavan synnin lain vanki. 24Minä kurja ihminen! Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? 

Paavalin parahdus omasta heikoudestaan on alkanut elää minussa. Oman parannuksen tekoni  heikkous ja mitättömyys Jumalan edessä paljastunut ja tajuan kuinka riippuvainen olen Jeesuksesta ja hänen sovitustyöstään. Ilman Jeesusta tuhoutuisin. Synti, joka itselleni ehkä eniten yhteyden puutetta Jumalaan ja lähimmäisiin, näkyy penseytenä ja välinpitämättömyytenä. Väsymys ja masennus ruokkii tätä kaikkea.

Miksi siis kelpaan Jumalalle yhä vaikka sisälläni Syyttäjä jatkuvasti nostaa eteeni lain, joka toistuvasti tuomitsee minut. Eilen illalla otin pitkästä työn alle Daavidin ja Saulin elämän luvun alle. Kaksi Jumalan valitsemaa suurta miestä, joista toinen sortui Jumalan viitoittamalta tieltä ja toinen ei. Saulin tarinassa vaikuttaa olevan jopa kunniallisempia elementejä kuin Daavidin tarinassa. Daavid jopa tapattaa miehen saadakseen tämän vaimon itselleen. Tästä suhteesta syntyy  yksi Jeesuksen esivanhemmista.

Daavidin elämästä voimme oppia, että ihminen, joka virheistään huolimatta elää jatkuvasti Jumalan kasvojen edessä ja etsii hänen tahtoaan, säilyttää Jumalan siunauksen elämässään. Tällainen ihminen on juuri oman heikkoutensa ja sen tunnustamisen tähden sopiva työrukkanen Jumalan käyttöön. Hän on tyhjä astia jota Jumala voi käyttää ja täyttää.

Syyttäjä, sielunvihollinen pyrkii kaikin keinoin horjuttamaan meidän ja Taivaallisen Isän välistä suhdetta. Se pyrkii nostamaan meidän syntisyydestämme yhä uudelleen asioita ja aiheita horjuttamaan  uskoamme. Ja jos kuvittelemme, että usko on jotain mitä me itse olemme löytäneet on se helppo myös kadottaa. Mutta jos muistamme, että usko on armolahja Jumalalta ja kokonaan Jumalalta tullutta, emme voi sitä kadottaa tyhjään. Saamme roikkua kiinni Jumalan lupauksissa ja Evankeliumin ihmeellisessä armossa silloinkin, kun emme jaksa suorittaa. Silloin saamme vain olla Jumalan suurella kämmenellä. Silloin Henki huokaa puolestamme Jumalan puoleen sanomattomin sanoin ja toteutuu Jeesuksen sana, minä annan teille rauhan!


2 kommenttia

Suoraa puhetta

Niin raskaaksi kuin korona pandemia onkin elämän tehnyt on se aikaansaanut jotain hyvääkin. Nyt on ollut viikon verran mahdollisuus kuunnella Suomen Raamattu opistolta radio dein kautta suoria ohjelmia! Tänään itselläni oli mahdollisuus kuunnella lähes kaikki jotka radioitiin, ja tulla siunatuksi! Suuresti siunatuksi!  – Näitä puheita ja tapahtumia voi lukea jo Seurakuntalaisen sivultakin!

Parhaimmat puheet pitivät, mielestäni, Juha Vähäsarja ja Lauri Vartiainen. Alkupuheesta asti Sana oli selvä ja meitä uskovia ravitseva! Eläkkeelle jäänyt Keijo Rainerma puhui myös aivan aluksi ja hän sai elämäntehtävästään mm. SRO:N hyväksi tehdyn työnsä vuoksi muistokseen kunniamerkin. Koko ajan näissä puheissa oli sama aihe jokaisen yksilöllisesti esittämänä, eli tämä aika hengellisesti ristiriitojen värittämänä.

Avauspuheesta Vartiaiselta otan tähän vain yhden tärkeimmistä lauseistaan:” Vaikka piispa vaatisi meitä kääntymään pois Sanan viitoittamalta tieltä, me emme voi!” Tämäkin puhe on kokonaisuudessaan Seurakuntalaisen sivulla. Kaikkien ihailema lastenpsykiatri Jari Sinkkonenkin piti erittäin tärkeän ja ajankohtaisen puheenvuoron, josta ei hänelle tyypillisesti, huumoriakaan puuttunut! Aihe silti erittäin vakavasti varteenotettava!

Loppu huipennus sai sydämeni sykkimään! –  Tänä aikana harvoin kuulee sellaista puhetta kuin Juha Vähäsarja ja Lauri Vartiainen kävivät keskenään. Se oli jotain sellaista jossa todellakin kuului ääni ikuisuudesta!

Erityisesti tämä aika oli esillä monin eri variaatioin, mutta myös ja ennen kaikkea myös Hänestä joka on kaiken Alku ja Loppu! Todistusta siitä että Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti, ja että Jumalan Sana pysyy. Juha Vähäsarja sanoi myös sen, jota olen kaivannut monet vuodet kristittyjen tunnustavan sekä suullaan että sydämissään! Osoittavan myös arjessa ja pyhässä käytöksellään.

Hän sanoi mm. verratessaan tätä aikaa entiseen, näistä ns. tämän ajan uskonnollisista liikkeistä jotka ovat milloin mitäkin kuten esim. erilaiset mystiuskonnot ja  joogat. Nämä ajassa vaikuttavat harhaopit. Hän sanoi että ennen oli sentään selvä ero niiden välillä jotka ja ketkä olivat kristillisiä ”kirkkoja”. Ja mainitsi samaan joukkoon kuuluviksi Suomessa vaikuttavat raamatulliset herätysliikkeet kuin ns. viralliset kristilliset kirkotkin. Vähäsarja sanoi aiheesta mm. ” On aika unohtaa vanhat riidat eri järjestöjen välillä”! Kuinka se siunasikaan!

Voiko todellakin olla jonain päivänä totta tuo Jeesuksen rukous, että ”he yhtä olisivat”! Uskon että Kyllä se voi, mutta voi vaatia ankaran koulun ja Sanasta kiinni pitämisen meillä kaikilla joille Herra on rakas! Kaikki jotka Kirjaa lukevat, tietävät mitä ”korvasyyhy” Raamatussa mainittuna tarkoittaa.

Osa tästä lopusta on omia mietteitäni ja osa kuultua ja sanomattoman rakasta. On jo myöhä. Oikeasti ja ehkä raamatullisestikin?! Voi meitä ellemme tee parannusta jos kelläkin penseyttä tai uupumusta Jumalan Sanan suhteen on. Sanassa on Elämä ja yltäkylläisyys! Sanassa on usko, toivo ja luottamus. Myös se rakkaus joka meitä Herran omia ja ainoastaan kantaa! Kiitos kaikille niille jotka Sanaa rohkeasti ja oikein julistavat! Nyt on Aika pitää totuudesta lujasti kiinni. Meillä kaikilla on vastuu sieluista.

Herra siunatkoon ja varjelkoon kaikkia jotka opetuslasten työtä totuudesta kiinni pitäen jatkavat! Herra siunatkoon ja varjelkoon maatamme ja kansaamme ja kääntäköön kasvonsa meidän puoleemme niin että saamme vielä kerran mahdollisuuden kansakuntana kääntyä oikean ja totisen Jumalan puoleen!

”Tie valmis on, voin löytää sen keskellä kysymyksien. On koottu sirpaleenikin kämmeniin Herran pieninkin. – Tie valmis on, ja päässä sen vastaus löytyy ikuinen, ja kerran ehjä ihminen ylistää tietä Kristuksen”! virrestä 511.


1 kommentti

Talentit

Eräs hengellinen laulu on tänä aamuna soinut sisimmässäni ja ajattelin laittaakin sen otsikoksi, mutta en ollut varma joko olen siitä aiemmin kirjoittanutkin. En alkanut asiaa tutkimaan koska kuuntelin radio Deiltä SRO:n Jumalan palveluksen Raamattuopistolta Kauniaisista. Siinä oli aiheena talentit! Tässä mielentilassa missä olen ollut saarnan sisältö lohdutti ja itketti.

Olen joskus kauan sitten ihmetellyt tuota aihetta? Varmaan joku muukin joskus ajatellut ymmärtämättä mistä siinä on kysymys, missä on Armo ja anteeksiantamus sille joka sai kaikkein pienimmän talentin? Mutta tänään tuon aiheen sanoma koitui hengelliseksi siunaukseksi ja kiitoksesi! Suureksi Kiitokseksi!

Sanotaanhan Sanassa niinkin ettei Jumala katso henkilöön! Ei sellaiseenkaan kuin minä olen. Herra on Hyvä ja armollinen kaikille ja rakastaa kaikkia ihmisiä samanlaisella rakkaudella.

Kaiken kruunuksi tyttäreni tuli ajoissa luokseni, kun oli lähdössä Lohjan suuntaan nuorimman veljeni tyttären tyttären, rippijuhliin. Minutkin oli kutsuttu mutta kunto ei antanut myöten. Mutta me rukoilimme ja ihmeellinen on HERRA! Ihmeellinen ja armosta rikas. Saimme kokea juhlahetken! Ja minä näin henkeni silmin mitä Jumala tahtoo ja siunata tyttäreni matkaan oikein voimalla. Jumalan hyvyyden ja rakkauden kaikella Voimalla ja Pyhän Hengen ihanalla läsnäololla.

Minulla on kolme nuorempaa veljeä, kuten olen tullut maininneeksi joskus. Kotimme kasvatuksen ja suuntautumisen mukaan kaikki ”kuuluvat kirkkoon” mutta siihen se sitten jääkin. Tämä nuorin veljeni lienee kaikkein lähimpänä näitä asioita. Rippilapsen isällä ei ole perinteitäkään tähän suuntaan ja on pannut vaimonsa, veljeni tyttären, ”luokalle” tästä ripillä käymisen asiasta!

Mietin kuinka se mahdollisesti vaikuttaa rippilapseen, hänellä kun on läheisempi yhteys isäänsä. Mutta me rukoilimme ja olemme aina rukoilleet myös tuonkin perheen puolesta. Tyttäreni on rippilapsen nuorimman sisaruksen kummi ja Raamatussa puhutaan myös pienten alkujen päivistä tai ainakin siihen suuntaan, nyt en käynyt asiaa tarkistamassa.

Minua niin siunasi ja rohkaisi, rukoilemisen lisäksi, RSO:n saarna että uskalsin kirjoittaa kaikesta siitä huolimatta mitä edellissä blogissani kirjoitin. Siinä SRO:n saarnassaan pappi nimittäin sanoi niinkin että se yksikin talentti on todella suuri summa. Kertoi että uusimmassa Raamatun käännöksessä sen yhden talentin eteen on laitettu sana ”vain”! Hän sanoi ettei se niin ole aiemmin koskaan ollut, eli ”vain”!

Vaan että sen yhden talentinkin summa on ollut todellisuudessa  suuri. Oma mielipiteeni saarnan sanomasta talentin suhteen on että sillä yhdelläkin olisi asioinut todella hyvin, ei olisi tarvinnut suuria tehdä, eikä ainakaan haudata maahan!

Saarna oli niin armollinen että se minut mursi. Ajattelin kuinka suuressa velassa olenkaan Jumalalle, Taivaalliselle Isälleni, kun olen saanut lapsesta asti kuulla Jumalan Sanaa ja laulaa virsiä. Olen käynyt pyhäkoulua ja sitä pitänyt myös. Olen saanut eri yhteyksissä olla Herran todistajana ja nyt kun olen ”liikkumaton” olen saanut Jumalan Armosta kirjoittaa!

Siis Hän, on lahjoittanut minullekin talentin elämääni varten, joka muuten saattaisi olla todellakin surkea! Onneksi saan voimia uskoa että olen kerran kirkkauden saleissa ja saan nähdä Hänen Kasvonsa, kumartua eteensä ja laulaa kiitosvirttä.!

Minäkin saan (!) laulaa kiitosvirttä, minä joka en ilman häntä mitään ole! Siksi minä asioin talentillani niin kauan kuin Herra Voimia antaa ja työtäni tukee ja toivottavasti myös siunaa.

Uskollisuutesi Suuri On Herra. Ei vaihteen varjoa luonasi Sun! Iäti kestävä pelastus varma, On Sinun armosi, Herrani mun. Suuri on Herrani, uskollisuutesi, Aamuisin uusi Sun Armosi on. Mitä mä tarvitsen, Sulta ain saan sen. Uskollisuutesi on loputon.

Yhtyvät kiitokseen kesä ja talvi, kevät ja syksykin Sua ylistää. Kuu sekä aurinko, tähtien parvi Herralle virtensä ne virittää. Suuri on Herrani, uskollisuutesi, aamuisin uusi Sun Armosi on .Mitä mä tarvitsen, Sulta ain saan sen. Uskollisuutesi on loputon.

Anteeksi synnit suot, rauhan Sä annat,. Ja näytät, missä on oikea tie. Voimasta voimahan päivittäin kannat, tiellä mi valkenee, Taivaaseen Vie. Suuri on Herrani, uskollisuutesi, Aamuisin uusi Sun armosi on. Mitä mä tarvitsen, Sulta ain saan sen. Uskollisuutesi on loputon.


4 kommenttia

Muuttuuko Ihminen

Tänä aamuna on ollut ikävä, ikävä!

Hain lohtua ja menin lukemaan ”Seurakuntalainen” sivuja. Olen sieltä saanut poikkeuksetta evästä aina kun olen tarvinnut. Mutta sitä ennen minulle tulivat mieleeni sanat ”Muuttuuko ihminen”? Muistan Georg Otsin laulun aiheesta ja se alkoi soida mielessäni, muistin jopa sanat?! Mutta minulla oli jostain syystä mielessäni myös virsi 361 ”Koska valaissee kointähtönen”? Nämä kuvannee mielialaani aika pitkältä ajalta.

Menin siis Seurakuntalaisen sivuille ja kuinka ollakaan siellä oli suurenmoinen teksti aiheella ”Muuttuuko ihminen”?!! Ja tietysti kirjoittajana Elämä lehden päätoimittaja Juha Vähäsarja! Kuinka hän osaakaan kirjoittaa –  niin ja saarnata!!! Hänessä on ihminen paikallaan. Oikea, tunteva ja ajatteleva jopa nöyrä ihminen.!

Koko kevät on mennyt karanteenissa ja nyt tulee jo kesälle loppu ja alkaa syksy. Mitä se tuokaan tullessaan – uuden korona aallon! Minulla on vahva tunne etten enää jaksa. Avustajat ovat tämän tästä vaihtuneet ja osin olen ollut avustajia vaillakin ja olen. Mitään asioitani en ole päässyt hoitamaan edelleenkään. Mietin mihin tämä kaikki johtaa ja tuleeko vielä helpompia aikoja? Mitä Jumala mahdollisesti kaiken tietävänä ja sallivana ehkä tahtoisi meidän ymmärtävän?Tiedän vain yhden asian, olen todella väsynyt.

Niin varmaan moni muukin ikäiseni ihminen ja tavallani sidottu elämiseen toisten ihmisten avustamana. Niinpä siis kyselen lapsena oppimani virren sanoin:” Koska valaissee kointähtönen mua köyhää kerjääjää? Koska päättyy matka yöllinen? On yhä hämärää? Luon taivahalle yhtenään mä katseen kaipaavan. Valoa veik en näekään, SEN TIEDÄN LOISTAVAN”! 

Mutta riittääkö tieto? Vai onko se sittenkin Uskoa jonka Jumala itse Pojassaan ja Pyhässä Hengessään vaikuttaa.? Sillä muuten en ihmisenä kestäisi. Saattaakin olla niin, että vaikeinta on uskovien sisarten ja koko seurakunnan poissa olo näissä suljetuissa olosuhteissa. Herramme on kuitenkin tarkoittanut että ”He yhtä olisivat” siis konkreettisestikin, koska Raamatussa sanotaan ettei kenenkään pitäisi jättää seurakunnan kokoustaan.

Ehkä kiinnitänkin katseeni enemmän olusuhteisiin kuin Kaikkivaltiaaseen Jumalaan joka on yhtä kuin Poika Jeesus ja Pyhä Henki? Joka on uskon alkaja ja ylläpitäjä. Joka Herra ei hylkää omiaan! Nyt pitää vähän pitää taukoa että saa ravisteltua kyynelkanavat tyhjiksi.

Mutta Herra on anteeksiantavainen, ja laupias! Jostain luin kysymyksen nauroiko Jeesus koskaan? En tiedä, enkä välitäkään, minulla riittää se että Hänen sanotaan itkeneen!!! Sillä itkua maailman alusta asti on ollut yllin kyllin! Mutta me uskomme että kun se kerran päättyy, alkaa ikuinen ilo, rauha ja rakkauden täyttämä ilmapiiri joka ei enää koskaan häviä eikä himmene. Auta meitä Herra! Auta ja vahvista meitä heikkousissamme!

Minä tahtoisin nyt enemmän kuin mitään muuta kirjoittaa tähän sen Juha Vähäsarjan tekstin, joka on sekä ”Seurakuntalainen” sivulla että ELÄMÄ lehdessä. Luen sitä itse moneen kertaan päästäkseni omasta ahdingostani, eli saadakseni sen verran päätäni vedenpinnan yläpuolelle että saisin tuoretta ja raikasta ilmaa hengitettäväkseni.

”Herra Jeesus nyt sua rukoilen kaikesta sielusta. Anna Henkes lohduks murheisen suuresta armosta. Sen itseäs Suo Kirkastaa Mun Sydämelleni. Sen verelläs suo puhdistaa mun omatuntoni

Kun mä kerran pääsen tuntemaan Voimaa Sun Veresi. En mä enää jouda tuhlaamaan Kallista Lahjaasi. Tee minut isoovaiseksi ja tyhjäks kokonaan. Armoa kerjääväiseksi, et Armon Sulta saan.

Herra Jeesus, eteen kasvojes käyn tässä toivossa. Kyynelin mä käännyn puolehes ja pyydän Armoa. En mene pois ennenkuin saan Haavoissas kalliissa, Levon ja Ilon autuaan, Niin Aamen uskossa”

virrestä 380 vuodelta 1938 säkeet 3-5

Loppuun Vähäsarjan tekstistä muutama viimeisin rivi! Suosittelen kuitenkin, ihan kaikkia, lukemaan koko hänen tekstinsä sillä se on enemmän kuin lukemisen arvoinen!!!

” Eletään enemmän ihmisinä ihmisten joukossa ja kerrotaan toivosta, joka antaa meille elämän. Kerrotaan, että Vapahtajalla on lämmin sydän jokaista luomaansa ihmistä kohtaan eikä hän ole suuri syyttäjä ja sormella osoittaja vaan päinvastoin Vapauttaja, joka niiden syytösten alta päästää.”

Muistetaan toisiamme ja koko maailmaa, ihmisiä olemme kaikki. Jumalan armon Valoa kaikille! Katse taivaalle Jumalan avaruuksiin, pilvienkin taakse!


2 kommenttia

Perushyvä

On olemassa perushyviä asioita. Tuollainen totuus kolahti mieleeni, kun kävelin kaupasta kohti kotia. Muiden peruselintarvikkeiden lisäksi olin ostanut levyn yhtä suklaata. Levy kyyhötti repussa maitopurkin ja kananmunakotelon välissä. Minä saapastelin kevyenliikenteenväylää, ja maistelin ajatusta. On olemassa perushyviä asioita.

On varmasti olemassa suklaata, joka hetkellisesti maistuu paremmalta kuin perushyvä. Mutta eipä se hetkauta perushyvää. Kun taitat rivin perushyvää ja popsit sen, tiedät, mitä saat etkä pety. Vaikka suklaata on moneen lähtöön, niin on ainakin yksi, joka ei petä.

Omituisinta on, että perushyvään ei edes kyllästy. Kokonaisen levyn voi syödä kertaheitolla. Ja viimeistään huomenna saman toimenpiteen voi aivan helposti toistaa.

Perushyvän paras puoli on se, että se on perushyvä. Toimii hyvin. Toimii aina. Ja huokuu siksi turvallisuutta. En ole varma, mutta luulen, että perushyvän voi matemaattisehkosti määritellä näin: Koska perushyvä on joka tilanteessa 9+, se on olemukseltaan täyskymppi.

Kuinkahan monta perushyvää asiaa tarvitaan perushyvään elämään? Ja mitkä ne lienevät!

***

Tämä teksti ei ole mainos, vaikka joku voisi niin kuvitellakin. =)

20200723_135508