Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


3 kommenttia

Kun perustus pettää

Eräänä päivänä noin parisen viikkoa sitten tytär huomasi kylpyhuoneen seinässä halkeaman. Hän on muuttanut asuntoonsa joka on valmistunut kesäkuussa 20017. Uusi ns. luhtitalo ja hän asuu pihatasossa. Noin 2 km. päässä siitä kodista jossa asuimme kun hän syntyi.! Hänen nykyisen kotinsa vieressä on suojelumetsä jossa elää liito-oravia. Hänellä on omaa pihaa ja hän on ollut onnellinen kodistaan vaikka maksaneekin siitä koko loppuelämänsä.

Tuon halkeaman ei pitänyt olla vaikeasti korjattavissa, luvattiin reilussa viikossa. Talon perustuksissa ei pitänyt olla vikaa. Näin hengellisesti ajatellen sen uskoikin koska talo on rakennettu kalliolle! Kun seinää alettiin purkaa huomattiin sen olevan ”säpäleinä” päällimmäisen kerroksen alta ja uudellen katsottiin perustuksetkin.

Perustukset pettävät ja tyttäreni yläkerrassa asuu perhe. Rakennuttaja tarjosi muuttoa lähihotelliin vajaaksi puoleksitoista viikoksi, jolloin voisi palata korjattuun asuntoon. Huone jonka hän sai oli siivoamaton. Se piti tehdä perusteellisesti ensin, voidakseen asettua. Eilen perjantaina 29.3 hän kävi katsomassa pääseekö alkavalla viikolla takaisin kotiin. Kaikki oli levällään! Kylpyhuoneen katto täysin auki ja kaikki muu toisin kuin oli sovittu.

Jotain hyötyä on kännyköistäkin, tytär otti kuvia ja uskomattomalta näytti työmaa. Onneksi hän on tottunut hoitamaan toisten aiheuttamia ongelmia ja vahinkoja, tekee sitä työkseen. On määrätietoinen ja lahjakas, vie asiansa päätökseen. Minun kaltaiselleni ihmiselle sellainen ei olisi mitenkään onnistunut.

Istuin juuri jonkinlaisessa ”flunssassa” sänkyni reunalla ja katselin tyttäreni valokuvaa ja itkin, (mistähän tätä vettä oikein aina riittääkään) !?
Kuvaa katsellen ajattelin sydän säröillä, kuinka kova voikaan ihmisen elämä olla lapsuudesta saakka. Sitä se on ollut rakkaalla ainoalla lapsellanikin.

Ilman sitä perustusta jonka Jumala on meille Jeesuksessa Kristuksessa taannut, ei elämässä olisi mitään mieltä.

Aluksi tytär kysyi voiko muuttaa luokseni asumaan niiksi muutamiksi päiviksi jotka remontti kestää. Kyllä muuten, mutta pyörätuoli ja kaksi kissaa ovat huono yhdistelmä ja onneksi emme tähän edes ryhtyneet. Sitäpaitsi minullakin alkoi, nyt jo toista viikkoa kestänyt patteriremontti ja joka päivä miehiä milloin mitäkin tekemässä. Myös ilmoitus kohta alkavasta keittiöremontista, joka tehdään kaikkiin näihin vuokrataloihin jotka täyttävät ensi kesänä 29 vuotta. Minun on asuttava tässä senkin ajan, mietin kun olen niin uupunut kuinka jaksan, mutta jaksettava on.

Lainasin taas kirjastosta kirjoja, aika montaa en saanut koska ne olivat jo lainassa, mutta yllätyksiäkin tuli. Aivan mahtavia tekstejä Lassi Nummelta, Leonid Bashmakovin REQUIEMiin! Tämä musiikkiteos on esitetty Tampereen tuomiokirkossa ensi kerran 4.6 1989. –  Kuinka tekisikään mieleni kirjoittaa nämä kaikki tähän kaikkien luettavaksi! Ei ole mahdollista, mutta jotain tähän loppuun. Muistuttaen ensin kuitenkin mitä Raamatussa puhutaan talojen rakentamisesta.

Meidän perustuksemme on Kristuskallio! Eikä parempaa, kestävämpää eikä luotettavampaa olekaan. Kaikki mitä tässä elämässä kohtaamme on Hänen varassaan, vaikka meistä näyttäisi ja tuntuisi miltä. Rakastan Pietarin ensimmäistä kirjettä, se on ihana! Minua se aina virvoittaa ja vahvistaa perustuksiani. Mutta koska teksti jo nyt on liian pitkä, lyhyet säkeet Lassi Nummelta:

Mutta ensin, Kiitos Jumalalle siitä ettei Hänen rakentamansa perustus sorru!

Agnus Dei!

Hän joka tuli etsimään meitä
sanoi:
Taivasten valtakunta on tullut lähelle,
se on sisäisesti teissä.
Hän joka vaelsi maan päällä
ihmisten keskellä
sanoi:
”Se on sisäisesti teissä”

Hän joka otti orjan muodon,
jota pilkattiin, joka surmattiin:
sanoi:
-Rauhani minä annan teille.

Me seisomme tässä ja toistamme
hänen sanojensa kaikuna:
-Rauhasi -anna meille.

Mainokset


7 kommenttia

Seurakunta väsyneille

IMG_20181006_090517Ihmiselo on sidottu tähän aikaan ja maailmaan. Elämä soljuu välillä kivuttomasti mutta jokainen kulkija uskoon ja aatteeseen katsomatta joutuu aina kohtaamaan tämän maailman kiroukset ja kovuuden. Kukaan ei säästy niiltä.

Itse olen jäänyt pohtimaan sitä miten Jeesus, täysin välittämättä oman aikansa tavoista ja sovinaisuussäännöistä, lähestyi ja välitti niistä, jotka olivat väsyneitä ja pudonneet yhteisönsä ulkopuolelle. Jeesus ei yksinkertaisesti piitannut siitä miten syntisiä ihmiset olivat. Hänelle merkitsee vain se haluaako ihminen ottaa hänet vastaan.

Usein unohdamme sen, että Jeesus oli ottanut ihmisen muodon ja luopunut Jumalan ominaisuuksista. Hän siis toimi ja eli ihmistunteiden pohjalta ja siitä huolimatta hän kykeni rakastamaan jokaista. Se tarkoittaa, että meillä olisi mahdollisuus toimia samoin. Voimme  samaistua Jeesukseen. Kun Jeesus toimi, Jumalan Pyhä Henki antoi voiman hänelle tehdä sen mitä Jumala hänelle antoi tehtäväksi. Sama koskettaa meitä. Seurakunnalle on annettu sama Pyhän Hengen voima ja valtuutus kuin mitä Jeesuksella oli.

Olen usein kritisoinut osaa kirkollisia toimijoitamme siitä, että emme kohtaa ihmisiä vaan puristamme kaiken merkittävän liturgioihin ja kaavoihin, ulkoisiin tekijöihin ja muotoihin. Eli kun suoritamme oikein oman Jumalanpalveluksemme, silloin kaikki on hyvin. Monasti olen pohtinut omankin seurakuntamme toimintaa ja miettinyt mitä voisimme tehdä enemmän ja paremmin. Omien kriisieni keskellä tajuan,  että kaipaan ympärilleni ihmisiä jakamaan huoleni ja rukoilemaan puolestani kun en itse pysty. Haluan kohdata Jumalan, mutta en yksin osaa ja jaksa. Tunnen olevani ulkopuolella kaikesta. Siinä ei auta liturgiat ja dogmit vaan se, että lähelläni on ihmisiä välittävät ja rakastavat.

Kirkko ei ole kirkko siksi, että sillä on organisaatio ja messut tai tunnustuskirjat ja uskontunnustus. Kirkon muodostavat ihmiset sen sisällä ja kirkko on kirkko vasta kun sen jäsenet haluavat tehdä asioita yhdessä ja elää arkeaan Jumalan kasvojen edessä toisten kanssa. Kirkko on kirkko vasta kun Pyhä Henki saa toimia sen kautta.

Viimeisinä viikkoina olen joutunut kokemaan miten haavoittuvaisia me ihmiset olemme kun ikää alkaa tulla lisää. Huolet kaksinkertaistuvat ja läheisten sairastumiset ja kuoleman uhka tekee ihmisestä avuttoman.  Itselleni, joka haluan aina selvittää ja ratkaista kaikki asiat parhain päin tuo avuttomuus on tuskallista. Mutta samalla terveellistä omalle hengellisyydelleni. Jumalla on saanut tilaa aivan uudella tavalla elämässäni. Hänen suuruutensa tulee ilmi kun käsittää mitä tarkoittaa se, että hän on minun elämäni Herra ja itse olen täysin avuton.

 

 


5 kommenttia

Hyvää matkaa

DSC_2321

– Hyvää matkaa, se sanoi ja lähti. Vanhempi mies. Minua vanhempi ja vielä syrjemmässä yhteiskunnasta.

Kun tulin junaan, se nauratti jutuillaan vaunuosaston lukiolaistyttöjä. Käytävän toisella puolella istuva ei iljennyt nauraa ääneen mutta meinasi silti pudota vaunuosaston pikkiriikkisen pöydän alle. Minä tungin kuulokkeet korviini. Kaikenlaisia tyyppejä sitä onkin. Minä yritän nyt tehdä töitä.

Jäivät pois Karjaalla, niin naurattaja kuin nauratettavatkin.

– Hyvää matkaa, se sanoi mennessään ja katsoi silmiin, kun sompaili itseään ulos liukuovesta.

Ja iltajuna jatkoi kiskoillaan.

Miten voikin kuulostaa niin lopulliselta toivotukselta ihmiseltä, jota luultavasti ei ikinä enää näe ja jonka kanssa ei koskaan edes puhunut.

Juuri samalla matkalla piti alkaa kuunnella Yötä. Joutsenlaulua ja Ihmisen poikaa. Ja tietenkin Likaisia legendoja.

Aamujunaan oli osunut ystävä, jonka aiemmin voitettu syöpä hyökkäsi pari kuukautta sitten uudelleen. ”Kyllä sä selviät tästä, kun sä selvisit edellisestäkin”, oli toisen erän lääkäri sanonut hänelle. Ensimmäisen erän tohtori ei viisi vuotta sitten ollut antanut aikaa kuin puolesta vuodesta puoleentoista. Ystäväni ei ollut uskonut. Niinpä hän matkusti tänään junalla Helsinkiin, viisi vuotta tuomion jälkeen. Yhtä positiivisena ja lämpimänä kuin aina ennenkin.

Miksi ihmeessä iltajunassa piti vetäytyä todellisuudesta?

Sen tiedän, miksi valitsin Yön, jonka sanoissa tavoitellaan otetta elämästä. Siitä mikä on totta.

Juna jatkaa matkaa. Vähän kauempaa katsottuna näkee, että se kulkee edestakaisinhan. Ikään kuin sahaisi jotain. Päivästä toiseen, paitsi silloin kun jumittuu pellolle Salon itäpuolelle hyväksi toviksi. Tarvitsee toisen tuuppaamaan itsensä remonttiin.

”Hyvää matkaa”, se tarkoitti. Juna jatkaa kulkuaan ihmiset kyydissään.


2 kommenttia

Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani!

Jumala on muovannut elämästäni sellaisen että sydämeni on aina valmis rientämään apuun kun joku tarvitsee lohdutusta. Olen kuitenkin huomannut ettei sydämen halu yksin riitä. Ainoa tosi lohdutus kaikille ihmisille ja varsinkin uskoville, tulee oikealla tavalla vain Jumalalta, Hänen Sanansa kautta.

Ehkei se tarkoita sitä ettei voisi yrittää, mutta siinä on se vaara että toisen tuska vaan lisääntyy. Täytyy olla hyvin varovainen ja mieluusti rukoilla aina ensin Jumalaa, sillä se mikä sopii Sanastakin itselle ei välttämättä sovikaan toiselle, varsinkaan jollei toista hyvin tunne tai ei ollenkaan. Ja kuitenkin joskus riski kannattaa ottaa. Ja siinä Jumala auttakoon. –  Hän voi antaa juuri oikean sanan ja tiedon.

Monelle psalmit ovat suurena lohtuna koska niistä löytyy koko elämän kirjo! Itse selasin niistä tänä aamuna montakin.
Kävi niin että avustajani oli sairastunut ja sain ylimääräisen vapaapäivän ja pääsen nyt kirjopittamaan heti tuoreeltaan. Itselleni myös Jesajan kirja on yksi rakkaimmista ja monet luvut jakeineen ovat ympyröidyt vahvasti!

Luvussa 40 on uudemman käännöksen mukaan otsikkona:” Rohkaisun sana Herran kansalle”! Ja niin, emmekö mekin kuulu tähän Herran kansaan, Kyllä!
Teksti alkaa tuolla otsikolla jatkuen: –  ” sanoo teidän Jumalanne”! Kuinka ihana onkaan Herran Jumalamme sana.!

Olen myös ympyröinyt luvun ja jakeita nro. 38. Jotenkin myös tuo Hiskia on kuulunut elämääni ”aina”! Erityisesti jakeet 12-20. Tähän 15-17 jos jollakin ei omaa kirjaa ole: ”Mitä minä puhun hänelle, mitä minä sanon hänelle, joka on kaiken tämän tehnyt? Mielessäni minä käyn lävitse elämäni vuodet sydämessäni murhe! – Herra, Minun Sydämeni Elää Sinulle, anna rauha hengelleni, vahvista minua, tee minut terveeksi! – Silloin kaikki se, mikä oli katkeraa, kääntyy parhaakseni. Sinä pelastat minut kuoleman kuilusta. Selkäsi taakse heität kaikki minun syntini. Ei tuonela sinua kiitä eikä kuolema sinua ylistä! Ne, jotka syvyyteen joutuvat, eivät voi turvautua uskollisuuteesi. Elävät, elävät sinua ylistävät, niin kuin minä tänään ylistän. ….Herra on minut pelastanut, hänen ylistystään soi meidän soittomme Hänen Pyhäkössään kaikkina elämämme päivinä”

Kun olimme tyttäreni kanssa sunnuntairukouksessamme saimme valtavan lohdun, jopa viisaudenkin,  Pyhän Hengen kirkastaessa meille Kristusta ja tajutessamme että kaikki ne vaivat ja uskomattoman kummalliset vastoinkäymiset toisensa perään ovat kuitenkin vain ”alkusoittoa” sille mitä mahdollisesti vielä tuleman pitää? Mutta siinä samassa oli todellakin niin suuri lohdutus, ilo ja varmuus siitä, että Herra totisesti tietää tilanteemme ja kaiken mikä meitä odottaa. –  Toki pyysimme apuakin, sillä aika mielettömältä tuntuvat ja näyttävät ne lisääntyvät vaikeudet jotka jo haittaavat normaalia elämäämmekin. Koimme kuitenkin että pieniä vielä ovat.  – Mutta,  kun arki tulee vastaan niin ei se helppoa ole!

Minua aivan uskomattomasti lohduttaa myös tuo Jesajan kirjan luku 40 ja on aina lohduttanut! En sitä tähän enää kirjoita kuin loppujakeilla:
Nouse korkealle vuorelle Siion, Ilosanoman tuoja! Korota äänesi, Jerusalem, Ilosanoman saattaja! Korota äänesi, älä pelkää! Julista Juudan kaupungille:- Teidän Jumalanne tulee! Itse H e r r a tulee suuressa voimassaan, Hän hallitsee vahvalla kädellään. Hän kuljettaa mukanaan työnsä palkkaa, johdattaa laumaa jonka o n omakseen hankkinut, – Paimenen lailla Hän Kaitsee sitä, omin käsin Hän kokoaa sen yhteen. Karitsoita Hän Kantaa Sylissään emolampaita hän ohjailee eteenpäin.!”

Valtavaa! Käänsin sivua uuden testamentin puolelle 1kirje Korinttilaisille avautui kohdasta luku 15 josta otan tähän loppuun rakkaalta Paavalilta kokemuksen joka on aina myös itseäni lohduttanut, vaikka en mitään olekaan:” Mutta Jumalan armosta olen se mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole ollut turha (mennyt hukkaan) Olen tehnyt työtä…. – en tosin minä itse, vaan Jumalan armo, joka on ollut voimani!” Paavali tosin teki enemmän kuin kukaan sen aikaisista Jumalan elopelloilla, jota en tietenkään voi itsestäni sanoa, mutta Jumalan armo ei mene koskaan kenenkään kohdalta hukkaan!

HÄn Itse Pitää siitä Huolen! Ylistys, kiitos ja kunnia Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle!
Sinulle, joka luet tätä, siunausta, rauhaa ja armoa tähän päivääsi ja koko loppuelämääsi! Jeesus on Sinun Paimenesi ja Kaikkesi.

 


10 kommenttia

Varjoista maan

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

On vaikea kirjoittaa omista elämän varjoista käsin mitään rakentavaa. Luulen että jokainen ihminen joutuu kohtaamaan omat pimeät puolensa jossain vaiheessa elämää. Pahimmillaan tuntuu siltä, että taivas sulkeutuu ja oman pimeyden hedelmät  pulpahtelevat pintaan. Mieli on täynnä miksi-kysymyksiä, joihin ei saa vastauksia. Omien varjojen pimeimmässä paikassa on piste, jossa ihmisen sydän murtuu ja kaikenlainen oma yrittäminen käy tyhjäksi. Tuossa hetkessä Jeesus voi saada meissä muodon ja Jumala tarjoaa ihmiselle  mahdollisuuden luovuttaa taakkansa Jeesuksen kannettavaksi. Tuossa pimeässä hetkessä ei ole muuta tietä pois kuin katsoa ylös.

Tuossa oman elämänhallinnan konkursissa Jeesuksesta tulee isompi osa minua kuin mitä itse pystyn olemaan. Jeesus asettuu elämään sydämeeni. Hän näkee kaiken sen häpeän, jota kannan elämässäni ja hän on ainoa joka ymmärtää ja kykenee kantaamaan sen puolestani. Vain Hän, joka on kokenut vielä suuremman pimeyden voi sanoa: Minä tiedän miltä sinusta tuntuu.

Evankeliumin voima on sen kyvyssä lohduttaa ja kantaa ihmistä. Se, että elämä nyt on vaikeaa ja askel on raskas ei olekkaan koko kuva siitä kuka minä olen. Jeesuksen omana heijastankin hänen valoaan ja pimeys väistyy. Mutta ensin on tultava pimeää…


3 kommenttia

Täyteen päivään saakka

Sain juuri luettua kirjan ”Mullan makua, Taivaan tuoksua”! enkä ole aikoihin niin itkenyt kuin sen luettuani. En ole koskaan nähnyt Pekka Simojokea muualla kuin televisiossa enkä tunne ollenkaan, mutta jonkinlainen pinnallinen kokemus hänestä on ollut. Todellakin pinnallinen!!! Niin helposti vieraasta ihmisestä muodostuu kuva joka on aivan väärä, vaikka se ei olisi pahakaan.

Luettuani tuon 320 sivuisen kirjan tuli tosiaankin mieleeni sananlaskujen 4 kirjan jakeiden 18-(19 )sanat:” Mutta vanhurskasten polku on kuin aamun koitto, joka kirkastuu kirkastumistaan täyteen päivään saakka.”  –

Jae 19 sen sijaan kertoo:” Jumalattomien tie on kuin pimeys: he eivät tiedä, mihin kompastuvat!” Tätä ei tarvitsisi tähän laittaakaan, mutta kun se näin on tässä maailmassa, ilman sitä armoa jota Jeesus tuli opettamaan. Ja kaikki ne jotka Sanan ja Jumalansa lähettiläinä täällä työtä tekevät itseään säästämättä. Sillä helppoa ei ole evankelistana maailmaa kiertää uskollisena palvelutehtävälleen ja kutsulleen.

Kuinka voi ollakaan niin itsestään, Pekka Simojoesta, vapaata kerrontaa. Hänen elämänsä on ollut niin rikas ja vaihteleva että voisi kuvitella hänen hiukan edes ottavan itselleen omaa kunniaa, mutta EI! Mikä tai Kuka häntä suojelee niin että hänen sydämensä pysyy puhtaana ja Jumalalle omistautuneena. Kun ei edes ihmeitä puutu!

Tämä, kaiken henkilökohtaisen vaatimattomuuden ja kaiken muunkin ohella kosketti minun sydänjuuriani.

Ihme mies! Loppua kohti mentäessä en enää edes ajoittain nähnyt mitään, oli pidettävä taukoa. Tekstissä puhui Jumalan Suurlähettiläs. Voisi kuvitella että edes jossain kohtaa Hän Itse, siis Pekka Simojoki ,olisi noussut esille mutta ei. Koskettavia olivat myös kaikkien tekstien lopussa olevat pienet sanoitukset hänen lauluistaan, joista yhden valitsen tähän uskoa ja toivoa tuomaan. Kaikkia lohduttomia lohduttamaan ja niitä jotka eivät jaksa uskoa kelpaavansa sellaisina kuin ovat, varsinkaan Jumalalle.

Kuinka rikas voikaan elämä olla kun sitä kulkee seuraten Häntä joka on Tie, Totuus ja Elämä. Ja kuitenkin, kerrottuna niin tavallisesti! Ihmeetkin.

” Viinin viimeisen joimme, Hänen eteensä toimme varmaan sadannen kerran tyhjät astiamme.

Kun on kuivuneet lähteet, jäi vain eilisen tähteet, ilman Henkeä Herran voiman kadotamme.

Vesi vieläkin viiniksi muuttuu, malja täyteen lasketaan, ja me saamme kiittää!

Ja vielä yksi koskettava juttu. Etsin erään hengellisen laulun sanoja you tubesta ja yht´äkkiä silmieni edessä oli ” Maan korvessa kulkevi lapsosen tie” ja Matti Nykänen. Jos osaisin niin laittaisin sen tähän, se pitäisi jokaisen kuunnella koska Jumala On Armollinen! Ja iankaikkiseti Hyvä!

Ja siksi vielä yhdet säkeet Pekka Simojoeltakin jota Jumala runsaasti edelleenkin  siunatkoon, varjelkoon ja kaikessa käyttäköön:

Vielä tänään etsikää Herraa,
vielä tänään kutsuu Hän.
Vielä tänään kolkuttakaa,
ovi auki on elämän.
Vielä tänään etsikää Herraa,
vielä tänään aikaa on.
Rakkauttansa Isä jakaa.
Armo on loputon.

 


1 kommentti

Synti, tuo viheliäinen ystävämme

Vuosaaren seurakuntaneuvostossa on syntynyt ongelma. Kaikki kyllä sanovat, että tulkaa kaikki, mutta hieman epäselväksi jää, että minne ja miksi. Asiasta on jouduttu äänestämään ja kirkkoherran äänen tukemana on ratkaistu, että on mentävä Jeesuksen luo, koska olemme syntisiä.

Kuinka puhua synnistä ilman, että ihminen syyllistyisi? Jo sanoina nuo ovat samankaltaisia, synti, syyllisyys. Syyllisyys on ikävä tunne. Kuitenkin ihmiselle on annettu tällainen lahja, jotta voisimme elää yhdessä toisten ihmisten kanssa. Ellemme tuntisi syyllisyyttä, voisimme helposti elää itsekeskeistä, toisia ihmisiä vahingoittavaa elämää. Omatuntomme reagoi syyllisyyteen.

Synti on raamatussa keskeinen ilmaisu. Ilman syntiä ja syyllisyyttä ei voi raamattua ymmärtää. Synti ei raamatussa ole ensisijaisesti syyllisyyttä ihmisten edessä vaan Jumalan edessä. Raamatun esittämän syyllisyyden valokeilassa olemme kaikki samalla viivalla. Siksi tällainen syyllisyys ahdistaa ihmistä enemmän. Jumala on monelle etäinen ja tuntematon. Ahdistus omasta syyllisyydestä jota ei voi hallita ja hoitaa onkin elämää tuhoavaa. Se johtaa häpeään ja itseinhoon. Kristillisestä näkökulmasta katsoen pahinta mitä voi tapahtua on se, että ihminen kääntyy pois Jumalan luota. Kun rikomme lähimmäistämme vastaa, meillä on mahdollisuus pyytää anteeksi ja korjata tekomme konkreettisesti. Jumalan edessä kyse on siitä  mihin uskomme.

Mutta miten hoitaa tuo asia Jumalan kanssa? Riittääkö se, että sanomme: Tulkaa kaikki! Riittääkö se, että kuulumme kirkkoon ja maksamme kiltisti veromme ja hoidamme aneemme kuntoon. Riittääkö se, että me astumme korkean Jumalan eteen ja elämme kuin emme olisi mitään tehneet, ilman syyllisyyden tunnetta?  Entäs jos tämän Jumalan läsnäolo herättääkin meissä syyllisyyden ? Se ainakin olisi raamatullista ja tietäisimme olevamme oikean Jumalan edessä eikä sen kuuluisan ”mulla on oma jumala”-Jumalan edessä. Mutta miten tuon syyllisyyden voisi karistaa vaatteistaan pois? Riittääkö todella jäsenyys jossain seurakunnassa, jossa voimme elää hyvää säädyllistä elämää ja sanoa ”olen hyvä ihminen” Tai ”olen väsynyt ja voimaton” ilman, että osaamme sanoa tarvitsevamme Jumalan todellista läsnäoloa elämässämme.

Raamatun alkukielessä on seitsemän syntiä merkitsevää sanaa. Kuusi niistä liittyvät tiettyihin selkeisiin tekoihin ja elämän asenteisiin. Jeesus käyttää suurimaksi osaksi sitä seitsemättä sanaa ( Het´), joka on merkitsee tarkasti ottaen muuria ja väliseinää. Jeesus siis opettaa, että synti erottaa meidät Jumalasta ja hänen läsnäolostaan ja hän on ainoa tie Isän luo. Jos haluamme suhteemme kuntoon Jumalaan, on meidän luotava suhde Jeesukseen. Synti on siis jotain mikä meissä on läsnä tämän maailman takia, huolimatta siitä kuinka hyviä tai huonoja eläjiä me olemme.

Kyse on uskosta tähän kaikkeen. Ainoa tapa kohdata tämä, on hyväksyä armahdus, joka tulee Jeesuksen kautta. Syyllisyys on siis kohdattava, jotta voi hyväksyä sovituksen. Itse emme voi itseämme sovittaa millään.

Kannamme siis ihmisyydessämme mukana syyllisyyden taakkaa, jonka Jumala on päättänyt sovittaa itsensä kanssa, koska ihmisestä ei ollut luotettavaksi sopimuskumppaniksi.  Jos siis haluamme tehdä parannuksen ja myöntää syyllisyytemme on meidän tehtävä mielenmuutos ja otettava vastaan sovitus, jonka Jeesus on tehnyt oman verensä kautta. Mitään muuta tietä ei iankaikkiseen elämään ole.

Iankaikkisuus elämämme alkaa siitä, kun hyväksymme tämän sovituksen ja pääsemme Jeesuksen opetuslapseksi. Sen jälkeen voimme palvella seurakuntaa vaikkapa seurakuntaneuvostossa. Toki sielä voi olla muutenkin, mutta voin luvata, että Jeesuksen opetuslapsena se on kaksinverroin jännempää ja hauskempaa.