Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


3 kommenttia

Menkää ja tehkää

Kaimani kommentoi edellistä blogiani ikäänkuin jatkaen ajatusta siitä, mitä sitten kun olen Lunastajani lunastama.

Ruutin kirjasta käy ilmi että lunastaessaan Noomin miehelle kuuluneet maat ottaen Ruutin samalla puolisokseen hän saa kaupankäynnistä kengän todistukseksi tehdystä sopimuksesta. Ruut on tärkeä henkilö, koska hän on Marian esiäiti. Ilman tätä tapahtumaa olisi Jeesuksen sukupuu katkennut.

Booaksen ja Ruutin rakkaustarina vaikuttaa raamatussa pikku kirjalta, ikäänkuin kuvauksena millaista oli elämä Juudeassa. Kuitenkin Booas sukulunastajana on kuva Jeesuksesta ja kirja kuvaa sitä rakkautta, jolla Jumala rakastaa ihmistä, sinua ja minua.

img_20190613_143935Alttiuden kengät joista Tapio52 puhuu on hyvä verranto, todellakin. Booasta voisi kuvata altiiksi, kun hän täytti oma tehtävänsä lunastaessaan ja pelastaessaan Noomin ja Ruutin köyhyydeltä.  Ruutin kirja kertoo myös siitä miten köyhyys ja kurjuus voivat olla Jumalan keino toteuttaa oma, ihmistä suurempi suunnitelma. Suunnitelma lunastaa koko ihmiskunta kuolemalta. Lieko tässä sattumaa vai ei mutta kun luet kertomusta Ruutin kirjasta niin huomaat, että Booas saa lunastuksen merkiksi kengän.

Olen kahlannut koko syksyn ja talven sydämen näitä Vanhantestamentin kirjoja ja kaikkialla törmään Jeesukseen ja Jumalan suunnitelmaan. Jumalan suuruus ja Jeesuksen kuninkuus ikäänkuin peittää kaiken alleen. Myös sen maailman jossa elämme.

Siksi Kaimani esille tuoma ajatus alttiuden kengistä on tärkeä. Kun Jeesus lähettää meidät maailmaan opettamaan ja tekemään hänelle opetuslapsia. Olemmeko valmiita siihen. Vai onko meillä muuta tekemistä?

Mitä merkitsee olla altis. Vain muutama prosentti kristityistä omaa evankelistan kutsun. Se tarkoittaa sitä että he voivat vaivatta puhua Jeesuksesta missä vain ja kenelle vain. He uskaltavat tahrata kenkänsä ja nuttunsa viedessään evankeliumia sinne minne me muut emme edes haluaisi mennä. Mutta Jeesuksen käsky koskettaa jokaista kristittyä joka uskoo Jeesukseen. Ja voiko muullaisia kristittyjä ollakkaan?

Jokainen voi olla altis omassa ympäristössään. Kantaa ristiä ja tunnustaa Jeesusta. Rukoilla ja ystävystyä ihmisten kanssa ja olla heille sellainen kuin Jeesus oli. Kantaa ihmisten taakkoja ja loistaa näin Kristusvaloa. Olla siunaukseksi ihmisille. Näin jokainen voi voittaa ihmisiä vähitellen Jumalan puolelle. Jeesus ei luvannut omilleen mitään lomamatkaa tässä ajassa. Alkumatka tulee olemaan taisteluja täynnä. Mutta vain alku. Iäisyys on sitten eri tarina. Sitä odotellessa.


4 kommenttia

Yksi elämä

Vain yksi elämä, tuon ajatuksen ympärillä mieleni askartelee, ja veikkaisimpa, että lähes jokaisella ihmisellä se käy mielessä jossain vaiheessa vaellusta. Meille on annettu vain yksi mahdollisuus elää, kokea ja tuntea tämä maailma ja aika. Joku sanoo elävänsä jatkoajalla koettuaan jonkun vakavan kriisin elämässään. Jotkut laativat listoja asioista, joita he haluavat kokea elämänsä aikana. Jotkut porskuttavat sen kummemmin suunnittelematta kohdusta hautaan.

Itseäni hämmästyttää yhä uudestaan se, että olen olemassa. Toisaalta pohdin myös sitä, että en voisi olla olematta. Kuka muu sitten eläisi tämän kaiken, jota juuri minä käyn läpi.  Jo pelkkä oleminen on jotenkin syvää ja suurta. Se on ihme!

Ei liene sattumaa, että Jumala ilmoittaa Moosekselle itsensä nimellä ”Minä olen”. Minä olen se mikä minä olen. Myös Jeesus sinetöi tuomionsa sanomalla nuo kielletyt sanat ”minä olen”

Minulla on käytössäni tämä yksi elämä, mutta koska ”olen” niin minä omistan kaikken mitä tarvitsen ollakseni olemassa. Olemiseni liittyy luomiseen. Luomisen hetkellä ajaton ja iätön Jumala loi ja saattoi alkuun kaiken, myös minut. Jumala loi ihmisen ikuisuusolennoksi.

Siksi ei ole samantekevää mitä elämälläni teen koska se on Jumalan omaisuutta. Mooseksen laki kuvaa miten luvattu maa oli annettu Israelin kansalle käyttöön. Maat olivat jaettu heimoille ja suvuille.

Säädökset takasivat sen että maa ei koskaan joutunut vieraan haltuun. Viimeistään riemuvuoden tulo palautti maat alkuperäisille omistajilleen. Sukulunastajat saatoivat ostaa maan jo aikaisemmin takaisin myydyn maan.

Mekin kuulumme Jumalan sukuun ja lunastajamme Jeesus haluaa, että suostuisimme hänen lunastettavakseen takaisin Jumalan lapsiksi. Siksi ei ole lainkaan samantekevää miten tämän ainoan elämämme elämme. Emme ole turhia emmekä vähäpätöisiä koska lunastajamme elää ja odottaa.


Alussa

Loi Jumala, taivaan ja maan.

Ja maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan Henki, liikkui vetten päällä. Ja Jumala sanoi:” Tulkoon valkeus”. Ja valkeus tuli! Ja Jumala näki, että Valkeus oli hyvä; ja Jumala erotti valkeuden pimeydestä! (V.T. -v.33)

Kuinka rakastankaan tätä totuutta, Jumalan Sanaa ja kertomusta siitä kuinka kaikki alkoi ja – mihin kaikki loppuu. Ja mitä kaikkea tässä välissä tapahtuukaan. Mikä on kaikkein tärkeintä kaikille ihmisille tietää ja uskoa. Kiitos Jumalalle!

Kun koettelemukset tulevat, ovat, ja jäävät itse kunkin elämään, niin Usko ja Toivo ovat Sanassa. Lihaksi tulleessa Kristuksessa Jeesuksessa, Vapahtajassamme, joka voi ihmistä ymmärtää ja auttaa. Tietäen oman kokemuksensa perusteella ihmisen osan, rankimman jälkeen. Emme helpolla pääse, sitä ei meille ole luvattukaan, mutta turvamme on Ikiaikojen Jumala. Tuntui ja näytti miltä hyvänsä.

Mutta meidät ihmiset on tarkoitettu myös toisiamme varten. – En usko että Jumalan sanomana, luotuaan Aadamin, ettei ihmisen ole hyvä olla yksin, tarkoita ainoastaan sitä ihaninta suhdetta, joka voi parhaimmillaan, syntyä miehen ja vaimon välille vaan myös kaikkea muuta. Kuten ihmisen ja Jumalan välistä suhdetta ja suhdetta uskovina toisiimme.

Tämä maailma ja sen henki on vastaan kaikkea tätä, siinä on se taistelun paikka, joka uuvuttaa. Siis kaiken muun lisäksi, joka henki, tässä ajassa ja maailmassa vaikuttaa ja on syntiinlankeemuksesta lähtien vaikuttanut. Uskovina me joudumme ahtaalle, mutta jos emme joudu sotimaan yksin, me saamme voiton Herramme avulla ja Pyhän Hengen kirkastaessa Jeesusta Kristusta.

Sanoihan Jeesus itsekin: ”Maailmassa teillä on ahdistus, mutta olkaa turvallisella mielellä Minä Olen voittanut maailman.” Niin. Silloin kun on todella ahtaalla, toivoisi vahvaa, kaiken voittavaa tunnetta vahvasta uskosta, joka voi vuoria siirtää, mutta pääasiassa se ei mene niin. Ei ainkaan tämän kattoni alla. Se on surullisista surullisinta. Uskoa koetellaan ja kestävyyttä, mutta on vain riiputtava Herrassa kiinni. Ja ennen kaikkea Sanassa. Ei ole muuta Tietä.

Pitkä ”alustus” sille ajatukselle mikä aamulla tuli mieleeni kun tulin katsomaan, onko tällä taivaalla jotain uutta!? Tämäkin ”Taivas”on, ainakin minulle se yksi ”taivaan ikkunoista” jonka kautta paljolti elän. Minusta on ollut ihanaa, kun nyt joukkojemme vähettyä jotkut ovat jaksaneet kaivaa entisiäkin kirjoituksia esiin! Kiitos siitä!

Alussa, täällä oli monta hyvää kirjoittajaa ja vilkasta keskustelua mutta sitten tuli tämä ”koneaika,” jonka syyksi taidan aikalailla usein kaiken sen vyöryttää  mikä itseäni rasittaa!? Ehkei elämä koskaan ole ollutkaan helppoa tai toisenlaista, jos vaikka historiaa tai Raamattua lukee. Ihmiset aina samanlaisia, ajat vaan muuttuu ja tavat, mutta muuten ihminen ei.

Joka tapauksessa uskon syvästi että elämme aina vain lähempänä Herramme paluuta. Ja niitä profetioita joita saamme Jumalan sanasta lukea. Kukin lukee niitä joko pelon, tai toivon varassa. Meille, jotka uskomme Jumalan sanan on annettu aika tehdä kukin paikallamme, Jumalan johdatuksessa ja niissä mahdollisuuksissa jotka itse kullakin on työtä, Jumalan Valtakunnan hyväksi. Saarnaamalla Sanaa ja mikä vaikeinta, rakastamalla lähimmäistämme, niin että emme pelkäisi tuoda Herraa Jeesusta Kristusta ihmisten Vapahtajana ja Pelastajana esille. Tavalla tai toisella. Ryhtymättä kuitenkaan väittelemään asiasta.

Jumala on ainoa joka pystyy ihmisen sisimmän muuttamaan. Se ei kuitenkaan vapauta meitä vastuusta, mutta antaa levon yrittämisestä. Minä uskon Jumalan johdatukseen ja rukoukseen. Rukoilla voi vaikka kuinka paljon, mutta ihmisten kohtaaminen on sitten jo toinen asia. Siihen tarvitsemme viisautta ja näkökykyä. Sitä voimme todellakin rukoilla että meillä olisi näkevät silmät ja kuulevat korvat, myös toinen toistamme varten. Ihmisen kaipuusta ihmisen luo, lauletaan jo eräässä vanhemmassa iskelmässäkin! Ihmisellä on ikävä.

”Sillä kaikilla ihmisillä on Ikävä päällä maan” kuten Kaarisilta runossakin mainitaan. Perusikävä, joka juontaa juurensa alun lankeamisesta. Ikävä, joka todellisuudessa ja kaikkein perimmältään on Jumal´ikävää. Jolle lähimmäisten tuen ja uskon yhteyden pitäisi kuitenkin antaa lohtua ja tukea tämän maallisen matkan ajan. Muistetaan toisiamme hellyydellä. Samassa veneessä ollaan maailmassa, mutta myös Jeesuksen kanssa.

Pitkästi tuli, mutta tahdon vielä lopuksi laittaa psalmin 8 jakeet alusta loppuun ja erikoisesti 4-7 ja 10. Alun teksti sanoo: Luoja pitää huolen ihmisestä, jonka Hän on pannut luomakunnan herraksi: (v.-33)

Kun minä katselen sinun taivastasi, sinun sormiesi tekoa, kuuta ja tähtiä, jotka sinä olet luonut, niin mikä on ihminen että sinä häntä muistat, tai ihmislapsi, että pidät hänestä huolen? Ja kuitenkin Sinä teit hänestä lähes jumal olennon, sinä seppelöitsit hänet kunnialla ja kirkkaudella; panit hänet hallitsemaan kättesi tekoja, asetit kaikki hänen jalkainsa alle… (10) Herra, meidän Herramme, kuinka korkea onkaan Sinun nimesi kaikessa maassa!”

Herra siunatkoon ja varjelkoon meitä…!

 

 


2 kommenttia

Maalaisidentiteetti

IMG_20200103_172552_01

Kun päätyy maalle, oivaltaa, että elämä on helpompaa, jos pitää puukkoa ja tikkuaskia mukana. Puukkoa ei tarvita susejen tai lehmöjen tai muiden villipetojen karkottamiseen. Puu-uunit vaan on paljon helpompaa lämmittää, kun on työkalu kiehisten veistelemiseksi mukana. Tikut taas auttavat sytyttämisen alkuvaiheissa. Sytyttämisen alkuvaiheen jälkeen kirkonkyläläinen tosin pitää hetken aikaa käsiä tiukasti ristissä ja toivoo, että tuli tosiaan syttyy.

Tikut ja puukko rakentavat maalaisidentiteetin. Tässä ollaan luonnon armoilla, mutta pärjätään kyllä, kun on taito hyppysissä ja välineet koko ajan käden ulottuvilla. Maalaisidentiteetti vahvistuu vielä siitä, että saa uuninpesät syttymään viimeistään toisella tulitikulla. Varsinkin talossa, jossa on seitsemän uunia, tikut loppuisivat äkkiä, jos sytyttämisen kanssa tumpeloisi. Ja meillähän osataan!

Kaiken kukkuraksi itsensä tuntee paljon raittiuskottavammaksi, kun koiran kanssa kulkiessa tikkuaski rapisee taskussa. Lisäuskottavuutta kertyy, kun lompsuttelee menemään pari numeroa liian isot Kontiot jalassa. Sellaiset, joista kiilto on jäänyt jonnekin pari vuosikymmenen taakse. Kaupunkilaiset ne kiillolla koreilee.

Ainoa ongelma tässä identiteetin rakentumisessa on se, että aito maalaiseläjä tuskin ajattelee tällaisia ajatuksia lainkaan. Meikäläinen niitä ajattelee, kun ei ole aito. Identiteettiä ei tarvitse rakentaa, jos on jonkinlaiseksi kasvanut.

Lähdin sitten junalla kohti kotipellonreunaa kirkonkylän laitamilla. Pelto ei ole minun peltoni. Puukko jäi seinälle roikkumaan, tikkuaski hyllynreunalle odottelemaan pääsyä seuraavan taskun pohjalle. Kotoista kirkonkyläidentiteettiä ei tarvitse miettiä. Sitä vain on, kun kulkee kauluksestaan rispaantuneessa nahkatakissa ja suunnilleen sopivissa haisaappaissa. Kulkemisia valaisevat oranssit katuvalot. Yhdessä risteyksessä on oikein liikennevalotkin.

Siellä maalla taitaa yhdessä risteyksessä olla yksi lamppu. Pimeällä raittia kuljetaan varvastuntumalla, joka liian isojen saappaiden ja kahden villasukkaparin läpi on viitteellisesti suuntaa-antava.

sdr


7 kommenttia

Veneiden hautuumaa

IMG_20200102_100513

Koira kömpi makuusopestaan vasta yhdeksän jälkeen, ja ulos oli kuulemma heti päästävä. Mitä siinä muuta teet kuin kumoat kahvikupin kurkkuusi, kahlehdit koiran hihnaansa ja lähdet ulos koleaan tuuleen.

Ensimmäinen kohtaamamme naapuri haukkui meidät pataluhaksi, ja toinen meistä vastasi samalla mitalla. Minä yritin pysyä haukkuharkassa neutraalina. Toki pidin melko lujasti kiinni talutushihnasta, jotteivät koirat pääse järsimään toisiaan aidanraoista.

Tie vei alas Pumppumyllyn rantaan. Järvi oli jäässä, veneet maissa. Talven tuulet olivat raidoittaneet järven. Vastarannan puiden takaa kurkki aamu-uninen aurinko. Pitkään oli sekin tänään nukkunut.

Vähän ylempänä oli veneiden kalmisto. Muutama kevyt sisävesialus kasvoi jo sammalta. Päässäni alkoi soida Lasse Heikkilän Viimeiset veneet. Eivätkö veneet ennen saaneet arvoisensa lopun loimuamalla juhannuskokkoina? Nyt jos heitteille jätetyn synteettisen purren sytyttäisi, saisi syytteen ympäristörikoksesta.

Koira etsi sulasta rantavedestä puukapulan aarteekseen. Sitä se kantoi ja minä olin tyytyväinen. Jos aarre olisi koiralle rakas ja se pitäisi sitä tiukasti kidassaan, paluumatkaa säestäisivät vain yksipuoliset haukkujaiset. Ei tullut edes sellaisia. Naapuri oli tassutellut sisään.

Pitkin päivää olen mielessäni palannut ihmettelemään rantaryteikössä maatuvia veneitä. Ehkä ennen pitkää puuveneistä jäljellä olisivat vain luurangot. Joku niitä vuosien päästä koiralleen puoliääneen ihmettelisi ja miettisi ihmisten elämää ja edesottamuksia kaukaisella 20-luvulla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 


1 kommentti

Hyvää uutta vuotta 2020

Blogitaivas aloittaa uuden vuoden muuttamalla kommentointi käytäntöä. Aikaisemmin on vaadittu WP:n tunnukset, mutta nyt kokeilemme sähköpostitunnistautumista. Ilmoittamalla sähköposti ja nimi, niin homman pitäisi onnistua. Toki kommentti menee ensin hyväksyttäväksi, koska roskapostin määrä on niin suurta nykyään.

Yhä korostan sitä, että Blogitaivas ei ole alusta varsinaiselle opilliselle tai teologiselle väittelylle. Vuosien varrella olen huomannut, että hengellinen keskustelu ei juurikaan ole edennyt asemasotavaiheesta avoimeen ja asioita eteenpäin vievään malliin. Ehkäpä ongelma on siitä,  ettei suunnat aina ole oikein selvillä. Ei tiedetä minne pitäisi mennä ja mikä on edes ongelma. Viittaan tällä kirkosta eroamiseen ja maallistumiseen.

Kuitenkin uskovien asenteet vaikuttavat koventuneen mitä tulee yhteiskunnalliseen keskusteluun. Se tuntuu merkilliseltä kun katsoo kuka on esikuvamme l. itse Jeesus Kristus.

 

fshbty

Itse haluaisin, että Evankeliumi nousisi selkeämmin esille ja puhuisimme enemmän Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksesta. Vuosi 2020 voisi olla vuosi, jolloin puhuisimme Jeesuksesta ja siitä mikä on lähimmäisen rooli. Mieleen tulee auttamatta vertaus laupiaasta Samarialaisesta. 

T. Tapsa


Taivaan Ikkuna ja Elämän Kirja

Psalmista 119/105 ” Sinun Sanasi on minun jalkaini lamppu ja Valkeus minun tielläni” ja edelleen jakeessa 162 sanotaan:” Minä riemuitsen Sinun puheestasi, niin kuin suuren saaliin saanut!” Rakkaat blogitaivaan ystävät, Kiitos teille tuestanne!

Tämä aamu on ollut ihmeellinen! Minun sieluni ja Henkeni on ravittu ja laulaa kiitosta! Ennen kaikkea kiitoksen kohde on Herramme ja Jumalamme Kolminaisuudessaan. Aamuni venyi pois aikataulustaan, koska koin olevani Jumalan läheisyydessä niin etten voinut muuta. Toivon sydämestäni että se näkyisi myös tämän vuoden viimeisimmän päivän tekstissäni. Kuitenkin tiedän että kaikki mitä yritämme ja yritän tai teemme on vajaata, mutta Jumala Itse on täydellinen!

Suuri on otsikko ja suuri ajatus, mutta jotain siitä kuitenkin. Tänään olen saanut, jälleen kerran, häivähdyksen taivaan todellisuudesta. Siitä kuinka ihmeellinen on Jumalan sana ja Sana josta saamme ammentaa! Se Todellinen Elämän leipä ja vesi, etten sanoisi viini. Olen Jumalan armosta, sen ymmärrän nyt, se mikä olen ja mikä olen ollut koko elämäni ajan, vaikka välillä hukassakin. Juuri nyt Jumalan armo tuo jälleen kyyneleet silmiini sillä Hän ON Nimensä veroinen! Eikä ole ketään toista!

Olen elämäni aikana, kaikkina aikoina, saanut kirjoittaa jo monta kirjaa, jotka kuitenkaan eivät ole yksissä kansissa vaan pieninä palasina maailmalla. Ikuinen unelmani on ollut julkaista jonkinlainen runo tm. elämänkerrallinen kirja ja siitä puhuttukin useammankin kerran milloin missäkin ja kenenkin kanssa. Mutta tähän se on jäänyt. Pensseli vei suurimman osan luovuudestani ja tämä karu elämä loput. Mutta Koko Ajan olen ollut Jumalan kämmenellä! Elämäni karuissakin olosuhteissa, vaikka en olisi sitä tiedostanutkaan aina. Niin kuin en olekaan.

Tämä vuoden viimeisin päivä valkeni kirkkaana ja kauniina, aurinkokin paistoi, olisi ollut ihana ulkoilukeli. Ehkä oli onni etten päässyt tästä kuin ikkunasta ihailemaan, sillä muutoin en istuisi nyt tässä todistamassa Jumalan ihmeistä. Joita meidän kaikkien kohdalla kuitenkin on, näimmepä niitä näillä savisilmillämme, tai sillä ymmärryksellä mikä itse kullakin on.

Jumalan rakkaus ihmistä kohtaan on ääretön ja rajaton jokaisen ihmisen viimeiseen hengenvetoon asti. Ja vain Jumala tietää itse kunkin kohdalla mikä pääteasema on. Vain Jumala, kaiken luomakunnan Kruunu, Luoja ja Isä! Tänä aamuna tajusin jotenkin selkeämmin kuin aikaisemmin että saan nähdä omankin elämäni kuin kaarena taivaalla, lupauksena Jumalalta, Armon ja pysyvyyden lupauksena.

Tosin jos, ja kun tästä nyt kirjoitan on pakko mainita kuinka ns. ”maailman henki” on ottanut tämän lupauksenkaaren lippuihinsa tunnuksenaan. Kuitenkin tiedostan ja tunnustan etten ole tähänkään asiaan muuten ottamassa kantaa kuin että, muistutan itseäni tästä mikä sateenkaaren alkuperäinen lupaus oli.

Jumala Yksin! Hän aikaansaa sekä tuhon että pelastuksen. Hän tietää mitä tekoa me ihmiset olemme ja mikä on sydäntemme tila ja suhtautuminen Kaikkivaltiaan tekoihin, tietoon ja päätöksiin, niin taivaassa kuin maanpäälläkin! Koskaan emme saata tarpeeksi kiittää Herraamme siitä että meillä on Hänen Sanansa! Niin kirjoitettuna kuin persoonanakin. Rakas kirja ja Rakas Ihmisen ainosyntyinen Poika. Herramme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus! Hän On kaiken A ja O. Alku ja Loppu.

Vaikka tiedämme sanan pohjalta että aika on rajallinen tälle maailmalle, tiedämme myös että Jumala, Isämme luo uudaet taivaat ja uuden maan jossa elämme ikuisesti rakkauden, Armon, terveyden ja ihanuuden aikaa. Minulla on tässä auki Pietarin toinen kirje josta aioin lainata muutamia lauseita, mutta se on kokonaisuudessaan lukemisen arvoinen. Joskaan en ole aivan varma kuinka se tähän sopii, mutta vanhan käännöksen mukaan alunjohdatus sanoo seuraavasti:

”Pietari toivottaa uskoville armoa ja rauhaa ,kehoittaa heitä uskossaan osoittamaan hyviä avuja ja tekemään kutsumuksensa lujaksi, sanoo aina muistuttavansa heitä tästä, koska tietää äkisti kuolevansa ja koska hän itse on Pyhällä Vuorella nähnyt Kristuksen Kirkastuksen ja Kuullut Taivaallisen Todistuksen Hänestä. Joten profeetallinen Sana on käynyt sitä luotettavammaksi.

Tämäkin Pietarin kirje on sitä liikuttavampi kun muistamme mitä hänelle kerran tapahtui. Jumalan Armo ei muista meidän heikkouttamme vaan on aina yhtä varma ja voimallinen. Sitä todistaa tämäkin että tässä nyt jälleen istun ja sain virrenkin sanat evääkseni. Pitkä on teksti, mutta niin oli vuosikin ja tulee uusikin olemaan. Otan vanhasta pienestä virsikirjastani vaikka se onkin myös uudemmassa kirjassa, numerolla 388, tässä 324.

” JEESUS, johdata Tiemme kulkua, Auta että kiiruhdamme, Jälkiäsi noudatamme. Kätes meille suo, ohjaa Isäs luo. Alla kyynelten, JEESUS pyytelen, etten turhaan valittaisi, enkä Tieltäs poikkeaisi. Koetusten Tie, luokses , Herra vie.

Murheen alhossa, Ole turvana, että Armos vahvistaisi, kestävyyteen totuttaisi. Mieltä ylentäin, Maasta ylöspäin. Johda Matkani, Rakas Herrani, Auta taistoin, tuskain tiellä, korjaa tieni päässä siellä. Avaa Ovesi, Päästä lepoosi!”

Kiitos Kaikkivaltiaalle ja Armolliselle Jumalalle jokaisesta elämäni päivästä!

Rakastan Sinua, joka olet ensin rakastanut minua ja pitänyt minut rakkaudessasi ja armossasi. Olet pitänyt Tiellä ja lahjoittanut minulle Totuutesi ja Pelastuksesi Herrassani Jeesuksessa Kristuksessa, Joka syntyi ihmiseksi että voisi meitä armahtaa, ja joka nousi kuolleista Sinun luoksesi Jumala, istumaan Sinun oikealla puolellasi, kunnes aika tulee täyteen! Ja adelleenkin, korotettuna, tekemään Sinun tahtosi ja opettamaan sen meille lapsillesi, Pyhän Henkesi kautta. Jää meitä kaikkia siunaamaan, Jeesuksen kalliissa nimessä. Aamen.

Kiitos ilon ja Armon kyynelistä!