Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


1 kommentti

Päivittelyä

Maailman pahuus heittää synkkiä varjoja ihmiskunnan ylle. Ukrainan sota osoittaa miten ohut ihmisen sivistyksen kuori on ja millainen ihminen todellisuudessa on. Blogitaivas ei kuitenkaan vetäydy pilveen vaan ajattelen, että on yhä tärkeämpää keskittyä uskon ytimeen Jeesukseen. Kertoa Hyvää sanomaa Jeesuksesta ja vapaudesta jonka Jeesus on meille voittanut Golgatalla.

Haluan vielä sanoa tässä, että Blogitaivas ei ole apollogiaan ja väittelyyn suuntautuva alusta, vaikka välillä tekisikin mieli kirjoittaa terävämmin ateismia ja raamatun totuuksia vääristeleviä ilmiötä vastaan. Kuitenkin meillä Suomessa on uskonnonvapaus ja se itsessään on arvokas asia. Siksi uskoni mukaan jätän ne taistelut Jumalalle ja niille, joilla on siihen kutsu. Poista siis sellaiset kommentit, jotka aidosti eivät koske blogien sisältöä tai kommentoi blogin aihetta.

Blogeja ei ilmesty kovinkaan usein, johtuen kunkin kirjoittajan elämän tilanteista, mutta tekstien sisältö ja luonne ovat sellaisia, että ne kestävät aikaa ja vanhojakin blogeja kannattaa tutkia ja lukea sekä myös kommentoida. Kommentit kyllä saavuttavat kirjoittajat. Tekstit eivät ole jaoteltu minkään aihepiirin mukaan, valitettavasti, vaan niitä voi lukea aikajärjestyksessä tai hakea kirjoittajan nimellä.

Taivaan isän taskuun! T: Tapsa


1 kommentti

Hoida itseäsi

Verenpainemittari keittiön pöydällä ärsyttää. Se nostaa verenpainetta eikä helpota lainkaan oloa. Kapistuksen vieressä on paperi ja kynä. Paperissa on aivan liian paljon tyhjiä sarakkeita ja muutenkin se on luotaantyöntävän värinen, harmaan eri sävyjä. -Sukurasitteita pitää pitää silmällä kun ikääntyy, sanoi työterveystarkastaja. Kuulemma huolet ja väsymys lisäävät sairastumisriskiä suvun geenilottovoittoihin. -Älä ihmeessä, ajattelin, samalla kun tunsin verenpaineen nousevan entisestään. Olin liiankin tietoinen niistä haasteista, joita elämään oli ilmaantunut parin viimeisen vuoden aikana. Ahdisti ja masensi. Terkka mainitsi sivulauseessaan työterveyspsykologin erinomaisuuden ja kyvyn katsoa asiakkaan kanssa tulevaisuuteen ja pohtia ratkaisuja. Ei sentään antanut vielä aikaa psykologille, kun sentään töissä on mukava käydä. Istun mittarin ääreen ja yritän rauhoittua paperissa olevien ohjeiden mukaan. Puolentunnin päästä mittari antaa jotakuinkin säädyllisiä lukemia kun mieli on rauhoittunut eikä mittari näytä enää ilmestyskirjan pedolta. Ei ahdista enää niin paljon.

Maailma vaikuttaa meihin halusimmepa tai emme. Kukaan ei elä kuplassa jossa olisimme turvassa kivuilta, sairauksilta tai edes itseltämme. Monta kertaa onkin niin että olemme itse itsellemme pahimpia vihollisia. Vaikka yrittää hoitaa itseään, elää, liikkua ja syödä oikein, huomaa jossain vaiheessa että ote lipsuu. Himot ja halut vetävät väärään suuntaan ja tasapaino elämässä järkkyy.

Elämä on harmaan eri sävyjä ja ilon pilkahdukset eivät ole läheskään jokapäiväisiä. Jokainen tarpoo elämän sohjoa lopultakin yksin ja se saa meidät välillä pois raiteiltaan. Pienetkin vastoinkäymiset saavat vuorta vastaavat mittasuhteet. Ja mikä lie syynä että sinne sekaan tulee niitä oikeita murheen vuoria joita tuntuu olevan lähes mahdoton kivuta ylös. Mieleeni nousee Abraham ja Loot. Abraham antaa Lootin valita oman polkunsa arvaten toisen valitsevan hedelmällisen Jordanin laakso perheväelleen ja karjalleen. En usko että Abraham ajattelin siinä Sodoman pahuutta vaan sukulaispojan parasta koska hän myöhemmin pelastaa Lootin Sodomasta. Näin Abraham jatkaa taivaltaan karussa erämaassa etsien elantoa perheelle ja laumalleen. Tämän maan Jumala lupaa Abrahamille. Välillä hän kohtaa parempaa seutua ja välillä karumpaa. Olennaista on että vaellus on Jumalan edessä tapahtuvaa, ehkä kipeääkin kulkua. Lopulta Hän asettuu aloilleen Hebroniin Mamren tammistoon, jonne hän rakentaa alttarin. Kiintopisteen, joka muistuttaa Jumalasta. Jumala ei ilmestynyt Abrahamille kovinkaan usein ja uskoisin, että elämä oli välillä rankkaa. Mutta tuo alttari muistutti hänelle mitä Jumala oli luvannut. Lopultakaan hän itse ei saanut nähdä tässä ajassa lupausten toteutumista. Se opettaa meille sen, että usein mekin joudumme taipumaan Jumalan aikatauluihin omassa elämässämme ja lopullinen valo elämäämme tulee vasta iankaikkisuudessa.

Mikä olisi siis meidän kiintopisteemme elämässä, joka pitäisi elämämme kiinni Jumalan tahdossa, kun elämän värit haalistuvat. Onko se seurakuntayhteys? Onko se raamattu ja sen sana? Onko se rukoileva ystävä? Vai onko se oma sydämen huokaus Jumalan puoleen. Mikä nostaisi katseemme omista huolistamme Jeesuksen suuntaan ja lohdutukseen, jonka hän tahtoo antaa meille.

Itse omassa ahdingossani katson taaksepäin niihin lupauksiin, joita Jumala on antanut. Niihin hetkiin, kun Jumala on koskettanut ja ilmaisut läsnäolonsa johdatuksen muodossa. Siihen kun Pyhä Henki kosketti ensimmäisen kerran.


2 kommenttia

Kaikki tiet vievät Raukkalaan.

Luin äsken Juhan tekstin ja jäin pohtimaan tuota Raukkalaa niiden raamatunkohtien läpi, joita olen viime päivinä tutkinut. Itse koen olevani raukka Jumalan edessä monellakin tavalla. Pelkään monia asioita elämässä ja ahdistun niistä helposti. Siksi on vaikea välillä uskoa, että voisin toimia Jeesuksen todistajana.

Ensimmäinen raamatun kohta kertoo miten Jeesus kohtasi Sakkeuksen, tuon pienikokoisen ja luultavasti yhteisönsä inhoaman miehen. Ensimmäinen huomio tekstistä on se, miten Jeesus ohittaa Jerikon kaupungin. Jeesus on suosionsa huipulla ja on luultavaa että tällaiselle merkkihenkilölle oli valmisteltu juhlat kaupunkiin. Eli Jeesus jättää väliin kunnianosoitukset tavatakseen reppanan, joka käytöksen perusteella on melko pettynyt omaan elämäänsä. Rahaa oli, mutta se ei tehnyt miestä onnelliseksi. Miksi Jeesus toimii näin ja mikä sai Sakkeuksen toimimaan. Jeesus ilmoittaa yksioikoisesti, että hän menee ruokailemaan Sakkeuksen kotiin. Näin hän syventää kohtaamisen ystävyyden ja hyväksynnän tasolle ja aiheuttaa varmasti skandaalin Jerikossa ja valtavan muutoksen Sakkeuksessa. Sakkeus tuskin odotti moista kohtaamista.

Toinen raamatun kohta kertoo hedelmättömästä viikunapuusta viinitarhassa. Jeesuksen vertaus nousee Vanhantestamentin kertomuksesta Jesajan kirjassa, jossa viinitarha ja viikunapuu on verranto rauhasta ja Israelin kansasta. Siinä viinitarha jää lopulta heitteille ja tuhoutuu, koska Israel ei käänny Jumalan puoleen. Jeesuksen kertomuksessa sen sijaan tapahtuu jotain varsin erikoista. Äkkiseltään, suomalaisista käännöksistä, saa käsityksen että viikunapuuta odottaa sama kohtalo, sillä jos se ei tuota vuoden kuluessa ensi hedelmää, se revittäisiin juuriltaan. Mutta Jeesus ottaakin armollisemman lähestymiskulman. Vertauksessa kuuluu lain äänen rinnalla myös armon ääni. Alkukielessä ”antaa sen olla” merkitseekin ”annetaan sille anteeksi” ettei se tuota hedelmää. Puutarhuri ottaa vastuun puunhoidosta ja lannoittamisesta. Alkukieli ei myöskään puhu varsinaisesti yhdestä vuodesta vaan ilmaisu merkitsee määrittelemätöntä ajanjaksoa. Jeesus siis ottaa vastuun hedelmättömästä ja arvottomasta. Jumalan edessä me olemme aina köyhiä ja tyhjin käsin. Olemme reppanoita jotka olemme kiinni synnissä ja tässä kirotussa maassa. Mutta Jeesuksen takia me raukat ja heikkouskoiset saamme kantaa hedelmää, jonka Jeesus antaa.


Jätä kommentti

Ajan ääniä

Jos joskus, niin nyt olen kiitollinen siitä että vanhempani ovat jo ajan rajan tuolla puolen. Heidän ei tarvitse elää tätä päivää, jonka he ovat jo kertaalleen eläneet, tosin siis olleen henkilökohtaisen elämänsä ja kuolemansa silmien edessä. Kyllähän Raamatussakin kirjoitetaan ns. viimeisen ajan merkeistä. Olen niistä aiemminkin kirjoittanut ja laittanut raamatunkohtiakin asiasta, joten nyt, vain purkaakseni mieltäni, saa lukea tai olla lukematta.

Tänä aamuna en ole käynyt katsomassa edes mitä face bookissa on kirjoiteltu! Luultavasti samojen tunteiden ja kokemusten sävyisiä tekstejä, ainakin meiltä jotka täälläkin kirjoittelemme.

Jaksaakseni elää elämääni avustajien kanssa – ja muutenkin, pidän keskiviikko päivät vapaina. Silloin on omaa aikaa jota totisesti tarvitsen. Luovat ihmiset tarvitsevat! Vaikka ikää tulee ns. roppakaupalla luomisen tarve ei lopu! Eri asia sitten on mitä pystyy toteuttamaan. Kun 16 vuotiaana alkaa opetella öljyväreillä maalaamista, vesivärien sijaan, ja on pakko lopettaa päälle 70 vuotiaana niin elämää on vielä jaljellä.

Joten katselin aamu tv. lähetystä. Siellä erään kuuluisan äidin kuuluisa tytär kertoi kirjoittaneensa kirjan ikääntymisestä, eikä hän edes ollut vanha. Siinä oli käsittääkseni, kyse nimenomaan naisena koetusta ikääntymisestä. Meillä se näkyy ehken enmmän kuin miehillä ns. kropassa. No se siitä. Ikäväkseni omalta osaltani koen kuitenkin kaikkein kurjimmaksi sen että en aina enää ole kovin ns. ”terävä”. Olen aina pärjännyt järkeni ja luovuuteni avulla ihan hyvin! Mutta nyt mokailen.

Olen joskus eräässä tutkimuksessa ollessani saanut mairittelevan lausunnon:” Huomattavasti keskitasoa älykkäämpi”. No se oli silloin vuosikymmeniä sitten.- Mitä siitä on jäljellä, tuntuu kaikkien näitten nykyajan vaatimusten ja osaamisten kanssa siltä että ei mitään. Onneksi jaksan vielä lukea ja kirjoittaakin. Onneksi aikoinaan luin esim. Raamattua niin paljon että siitä tuli rakas ja tuttuakin tutumpi kirja. Kiitos Jumalalle, iäti olevalle ja armolliselle.

Mikään asia mikä liittyy uskoon, Jumalan Sanaan ja tuntemiseen, ei kuitenkaan ole koskaan oma ansio! Ei voi olla koska ihminen ei omasta halustaan tunne tarvitsevansa Jumalaa eikä Hänen Sanaansa. Jumala tekee työn! Hän kutsuu Hän täyttää! Hän antaa nälän ja tyydyttää sen! Kiitos Kaikkivaltiaalle Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle!

Silti ihmisenä mokaan, silti pelkään, silti joudun katumaan joitain asioita ts. pääasiassa sanomisiani! Minun täytyy muistaa etten ole enää sama kuin nuorenpana. Vammainen olen ollut nelivuotiaasta asti, mutta ymmärryksessäni ei ole ollut vikaa. Nyt on pakko todeta, että pitäisi pariinkin kertaan malttaa miettiä, mitä missäkin sanoo tai on sanomatta. Onneksi, ja kiitos Jumalalle uskon asiani ovat kohdillaan, kuolinpa tai elin! Jeesus Elää, olen saanut uskon armosta ja Pyhän Hengen kautta.

Pyhä Henki, on Jeesuksen lupaama ”Toinen puolustaja,” joka pitää Jumalan omista huolen ajassa kuin ajassa! Häneen ovat uskoneet menneet sukupolvetkin, pääsääntöisesti, rakkaassa Isänmaassamme! Tosin jokainen sukupolvi on tavallaan koeteltu, niin kuin nyt mekin koronan ja naapurimaan sodan takia. Sen maan, josta vanhemmistamme osa selvisi rakentamaan tätä tuhottua maata, ja luomaan hyvinvoinnin, joka nyt on jälleen tuhoutumassa koko maailmassa, tämänkin, meitä lähellä olevan sotaa aiheuttavan maan, ja muiden sotaa käyvien maiden vuoksi.

Voi ihmisiä sotien jaloissa! Jumala Kaikkivaltias, Armahda ihmiskuntaa tuhoamasta kaikkea luomakuntaasi! Tätä kuitenkin rukoilemme, vaikka Sinä Herra, et sotia aiheuta etkä tahdo. Sinun tahtosi on että kaikki tulisivat tuntemaan totuuden ja pelastuisivat iankaikkiselta kuolemalta! Jumala, Sinä Armollinen, armahda meitä ja maailmassa sotien takia kärsiviä ja itkeviä kansoja ja ihmisiä! Paranna ja lievitä vammautuneiden tuskia ja haavoja, niin sieluissa kuin kehoissakin, tätä rukoilen ISÄ, Sinun nimessäsi! Aamen!


2 kommenttia

Pettistentielle hän lähti

Aurinko sai houkuteltua äijän ulos. Kaikki tavalliset lenkit vaikuttivat loppuun kolutuilta, ja hän päätti, että jotain muuta oli keksittävä. Muistista luikersi esiin Pettistentie. Äijä tiesi, että se aivan varmasti on liukas. Tiesi, että osa matkasta kulki varjoisassa pöpelikössä. Silti hän lähti.

Josko Pettistentien varresta sittenkin löytyisi jotain uutta ja jännittävää!

Jännittävä oli koko matka. Jäistä oli – metsätieksi kapenevalla kylätiellä ei tiedetä hiekotuksesta mitään. Jalat jännittyneinä äijä kulki. Välillä hän hiljensi katsomaan peltomaisemaa, mutta hiljentäminen on vähän viitteellinen sana. Jäätä myöten köpöttäessä ei vauhti muutenkaan päätä huimannut.

Liukkaus oli löytänyt monia muotoja Pettistentiellä. Oli rouheaa ja oli aivan sileää. Jossain paikoissa lumi verhosi jään. Hyvin meni, kun etsiskeli varpailleen mahdollisimmat vähän petolliset paikat.

Hyvin meni, kunnes löytyi se mäennyppylä, jossa oli liukkainta mahdollista jäätä sopivasti kallellaan. Äijälle ei jäänyt mahdollisuuksia. Kumoonhan hän meni. Siinä maan ja taivaan välissä, kohti jäätä laskeutuessaan hän oivalsi vahvasti: Ei olisi pitänyt!

Kaikesta varovaisuudestaan huolimatta hän oli kyljellään. Onneksi kukaan ei nähnyt! Hän kömpi pystyyn. Hän tiesi, että tie oli pakko kulkea tie loppuun. Olisi pitänyt valita muu reitti.

Ikinä enää ei tuolle tielle jäiseen aikaan! Mutkan kautta äijä pääsi kaatumatta takaisin kotiin. Isomman asvalttitien oli aurinko ehtinyt sulattaa miltei kauttaaltaan.

Auringonvalossa kulkiessaan häntä alkoi huvittaa kotikunnan kylännimet. Pettistentietä pääsee mutkan kautta Raukkalaan.


1 kommentti

Savenvalajan käsissä

Omat ajatukset risteilevät oman elämän haasteiden ja maailman tapahtumien välimaastossa. Korona painaa yhä mieltä ja elämää alas aiheuttaen huolta ja lapsuuden ydinsotapelot nousevat jälleen pintaan sotauutisten keskellä. Tuntuu siltä, että elämä rikkoo koko ajan yhä pienempiin paloihin. Usko on koetteella, kun katse painuu alas tutkimaan oman elämän syövereitä. Mieli ailahtelee uskosta epäuskoon, kun taivas tuntuu olevan hiljaa.

Pohdin miten Jumala on voinutkin uskoa kaikista suurimman aarteen, evankeliumin, ihmisen haltuun. Miten tällainen tuuliviiri, helposti rikkoutuva pystyisi palvelemaan Jumalaa ja säilyttämään aarteen ehjänä ja puhtaana? Itse koen ainakin lankeilevana ihmisenä likaavani aarteen. Saastutan sen omilla synneilläni ja epäuskollani.

Sielunvihollisen syytökset korvissani osuvat osuvat tarkasti maaleihinsa kun mietin omia syntejäni, jotka tuntuvat takertuvan vaateisiini joka päivä. Olisi helpompaa paeta pois kokonaan Jumalan luota kuin kamppailla kapealla parannuksen tiellä. Kieltää koko Jumala. Olisi helpompaa luopua omasta kutsumuksesta ja paeta pimeään.

Kuitenkin Jumala uskollisesti pitää kiinni omastaan, mikä onkin uskon suurin mysteeri. Vanha Testamentti pohjautuu liitolle, jonka Jumala teki Ihmisen kanssa. Jumala on alusta asti ilmoittanut, että tuo liitto ei tule riittämään ja Uuden Testamentin liitto onkin Jumalan lupausten täyttymys, kun Jumala sovittaa ja sopii itse itsensä kanssa sovituksesta ihmisen puolesta. Uusi testamentti kertoo, että Jumala etsii ihmistä ja lahjoittaa ihmiselle uskon tähän uuteen liittoon eli Jeesukseen. Olen pohtinut miksi tämä on mahdollista. Mikä saa ihmisen ojentautumaan kohti Jumalaa ja vastaanottamaan jotain, mikä välillä tuntuu täysin järjenvastaiselta.

Ei ole sattumaa että Raamattu yhdistää Jumalan sanan veteen ja elämään. Jumalan voima on Jumalan sanaa ja se on kuin vettä joka tyydyttää ihmisen sielun ja Hengen. 2. Kor.4:7 Kuvaa kuinka Evankeliumin aarre on saviastioissa, jotta Jumalan suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä.

Jumala on aloitteelinen suhteessa ihmiseen. Jumala on kuin savenvalaja, joka omistaa saven ja muokkaa sitä taitavasti. Ihmisen elämä on saviruukun haurasta elämää ja siihen kuuluu rikkoutuminen. Jokainen sirpale on kuitenkin Jumalalle arvokas. Kun savenvalaja valmisti astioita, hän käytti niihin jo kerran valettuja ja rikottuja ruukkuja. Sirpaleet jauhettiin hienoksi ja sekoitettiin veteen. Näin saatiin entistä hienompaa savea, jossa ei enää ollut kiviä ja epäpuhtauksia. Mitä useammin astia poltettiin ja rikottiin sitä hienompaa savea siitä saatiin. Ihmiselle tuo rikkoutumisen aika on Jumalan puoleen huutamisen aikaa. Välillä se on sitä kaamoksen aikaa, jolloin tuntuu että Hän ei vastaa meille. Olemme valajan pajan nurkassa odottamassa parempaa käyttöä. Sekään aika ei Jumalan silmissä ole turhaa. Saven on nimittäin levättävä ennen valamista. Ihminen ei luonnostaa taivu Jumalan tahdon alle. Parannus ja sen tarvitseman sovituksen vastaanottaminen on kivuliasta ja vaikeaa ihmisen luonnolle. Siitä huolimatta Jumala on uskollinen ja jatkaa vastahakoisen saven muokkaamista kunnes astia on valmis täytettäväksi elämän vedellä.


Jätä kommentti

Kaksi todellisuutta

Mitä ne ovat, mihin perustuvat? Ensin minulle tulivat, viimeaikaisten tapahtumien vuoksi, mieleeni hengellinen laulu ”Taivas on uskoni määrä” ja sen jälkeen Jeesuksen puheet lopunajoista esim. Matteus 24 luvusta vaikkapa jae 6.  ”Ja te saatte kuulla melskettä ja sanomia sodista, katsokaa ettette pelästy: Sillä näin täytyy tapahtua, mutta tämä ei ole vielä loppu. (7) Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan”, jne..Tässä viitataan myös ilmestyskirjaan.

On kaksi maailmaa, Jumalan lupaama Taivasten Valtakunta ja tämä maailma. Joista toinen on ikuinen ja toinen häviävä. Ja kuitenkin vain Jumala yksin tietää ajan milloin kaikki lopullisesti tapahtuu. Luulen että silti jokainen meistä ihmisistä on ollut hädissään ns. ”Ison naapurin” aloittamasta tuhotyöstä maassa nimeltä Ukraina. Muusta ei ole viime aikoina puhuttukaan eikä kirjoitettu. Ja minun ikäisilläni on vielä muistissa sekin aika kun isämme ja äitimme joutuivat kokemaan sodan osallistumalla puolustamaan maatamme. Itse en kuitenkaan sodan aikana syntynyt vaan sen jälkeen, mutta olen kokenut ajan jolloin sodasta vasta toivuttiin.

Ihminen ei pysty ymmärtämään Kaikkivaltiaan sallimuksia, ne on vain otettava vastaan ja elettävä niiden kanssa. Totuus on kuitenkin meille kerrottu ja se on, että toinen on ikuinen Valtakunta ja toinen häviävä. Mietin sydän raskaana, kuinkahan hädissään sellaiset ihmiset ovatkaan jotka ovat nyt sodan uhreina, sitä on vaikea edes kuvitella. Sääliksi käy lapsia ja heidän vanhempiaan, mutta myös miehiä sodassa. Ja vain yhden häiriintyneen ihmisen vuoksi kaikki tämä kauheus, pelko ja kuolema. Monet kysyvät monia kysymyksiä.

Kun tämä uutinen nyt sodittavasta sodasta tuli, se tuntui uskomattomalta. Mutta välittömästi minulle tulivat Raamatun sanat mieleeni ja tuo ihana hengellinen laulu, jonka sanat tähän loppuun laitan lohduksi kaikille, niillekin jotka eivät näihin sanoihin pysty vielä uskomaan. Vielä? Niin emme voi tietää milloin ja miten Kaikkivaltias Jumala puuttuu asiaan? Kuitenkin Hän on Kaikkivaltias ja voi tehdä aivan mitä tahtoo ja valvoo tilannetta!. Raamatun sanoma ei kuitenkaan muutu miksikään, koska siinä on jo kaikki mitä ihminen tarvitsee. Myös toivon ihana sanoma!!!

Mutta se laulu, jonka toivon koskettavan muitakin kuin itseäni!

” Taivas on uskoni määrä, matkalle en tahdo jäädä, kaukaa jos siintävät rannat autuaan ihanan maan. Auta Oi Herrani kallis, niin että oisin mä valmis, kun saavut pilvissä kerran Kansaasi pois noutamaan.

Siellä ei kipua tuskaa, yötä ei murhetta mustaa, Karitsan kirkkaus aina loistavi ihmeellinen. Auta Oi Herrani kallis, niin että oisin mä valmis kun savut pilvissä kerran, Kansaasi pois noutamaan.

Suo Herra, sinne mun tulla, missä on armahdetulla iäinen lepo ja rauha seurassa enkelien. Auta Oi Herrani kallis, niin että oisin mä valmis kun saavut pilvissä kerran, Kansaasi pois noutamaan!”

Matteus 24: 13: ” Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu”… Rakas ystävä, kehotan sinua lukemaan Raamattua, jos et muuta niin Matteuksen evankeliumin! Herramme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus elää ja pitää sanansa maailman loppuun asti ja ikuisesti kun luo uudet taivaat ja uuden maan! Herra siunatkoon sinua. – Ja antakoon sinulle rauhan! Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen!


Jätä kommentti

Väisty Saatana

Paholainen, piru, perkele, saatana, eksyttäjä, valehtelija, lusifer, lista sielunvihollisen nimistä on pitkä. osa nimistä on vakiintunut kielen käyttöön kirosanoina ja noitumisena. Raamatun mukaan paholainen on langennut enkeli joka lankesi itse vallanhimoon. Eli hän on itsekin Jumalan luoma olento. Syntiinlankeemus on siis jollain tapaa myös Taivaallinen ilmiö joka äkkiseltään tuntuu mahdottomalta mutta joka on kuitenkin aivan ilmeistä.

Meidän maalistuneiden suomalaisten on hyvin vaikea uskoa pahuuteen jolla voi olla fyysinen ja persoonallinen muoto. Sielunvihollisen olemassa olo on enemmän filosofinen asia kuin todellinen. Samaa voisi sanoa myös muista henkivalloista ja jopa enkeleistä.

Kristinuskon sisältö kutistuukin melko olemattomaksi kun siitä karsitaan pois kaikki yliluonnollinen ja näkymätön. Olen sitä mieltä, että siksi myös Jumala on kutistunut Suomessa monilta osin jonkilaiseksi harrastepiirien kohteeksi. Seurakuntalaisuudesta on tullut vapaaehtoistoimintaa jota työntekijät muun työn ohessa hieman tukevat. Maallikot kyllä saavat touhuta seurakunnissa mutta aikatavalla yksinäistä puuhaa se on niille jotka ovat vetovastuussa.

Sielunvihollisen päämäärä on vieraannuttaa meidät Jumalasta ja Jumalan todellisuudesta l. Jumalan valtakunnasta. Suomi, joka on pitkään ollut Kristitty kansa, ei näe samanlaisia pahuuden ilmentymiä kuin mitä esimerkiksi Afrikassa ja Aasiassa ihmiset joutuvat kohtaamaan. Lähetystyöntekijöiden kertomukset riivajista ja henkivaltojen valtaamista ihmisistä ovat meille käsittämättömiä ja epärationaalisia asioita. Puhumattakaan siitä miten ihmiset ovat vapautuneet näistä, kun he ovat kohdanneet Jeesuksen. On varsin helppoa ohittaa ne järkeilemällä. Mikään ei ole sen mieluisampaa Sielunviholliselle, että emme usko hänen olevan olemassa. Se johtaa helposti siihen, että karsimme Raamatusta kaiken sen mikä kuvaa myös Jumalan yliluonnollista todellisuutta mukaan lukien kadotuksen. Ja jos meillä ei ole mitään mistä pelastua niin mihin sitä Jeesustakaan enää tarvitaan. Näin Kristinuskosta tulee pelkkä idea, joka ei pärjää muille ideoille ja uskonnoille.

Uskontunnustuksessa emme puhu Paholaisesta , mutta uskontunnustus puhuu monista muista yliluonnollisista asioista, joihin sunnuntaisin kirkossa sanomme uskovamme. Mutta arjessa me usein hylkäämme Jumalan todellisuuden järkisyihin vedoten. Jeesus kuvaa Jumalaa henkenä, jota kukaan ei koskaan ole nähnyt. Eli, jos kiellämme Hengen läsnäolon ja yliluonnollisen olemassa olon kiellämme samalla Jumalan.

Ensi sunnuntain evankeliumi teksti kertoo Jeesuksen ja sielunvihollisen kohtaamisesta. Jeesus torjui tämän vetoamalla raamattuun. Ajattelenkin että näin paaston aikaan mekin voisimme torjua sielunvihollisen valheita raamatulla ja etsiä sitä Jumalan valtakuntaa, jota Jeesus tahtoo meidän etsivän.


4 kommenttia

Kristinuskon ydin

Olen pohtinut pitkään mikä Kristinuskossa on keskeistä. Jeesus puhuu jatkuvasti lähimmäisen rakkaudesta ja yhteydestä lähimmäisiin. Hän kyseenalaistaa rikkaiden pääsyn Jumalan valtakuntaan. Hän asettaa laupiaan samarialaisen teot malliksi lainopettajalle, joka tajuaa mallin täysin mahdottomaksi itselleen ja toteuttaa rakkauden lakia. Onko siis lähimmäisen rakkaus Kristinuskon keskeisin asia?

Kun seuraan Kirkkoni keskustelua opista ja Raamatun keskeisistä opetuksista, näen juuri lähimmäisen rakkauden nousevan jatkuvasti keskiöön. Lause ”Jumala on rakkaus” rakkauden kaksoiskäskyn kanssa on ikään kuin valunut uskon ytimeen, koska se kuulostaa hyvältä ja oikealta. Mutta onko se niin?

Jos se on uskon ydin ja aikanaan kohtaamme Jumalan viimeisellä tuomiolla, hän kysyyy meiltä miten olemme onnistuneet täyttämään tuon rakkauden käskyn. Silloin joudumme toteamaan ,miten surkeasti olemme epäonnistuneet. Jumalan edessä mikään meidän tekomme ei riitä täyttämään hänen asettamiaan lakeja.

Jeesus sanoo itse, että hän ei ole tullut tekemään lakia tyhjäksi eikä turhaksi. Jos asetamme jonkin lain täyttämisen uskomme päämääräksi, niin silloin olemme auttamatta pulassa. Mutta jos asetamme uskomme päämääräksi Jeesuksen ja hänen sovitustyönsä voimme hänen avullaan ja kanssaan rakastaa lähimmäistämme niillä voimavaroilla ja resursseilla joita meillä on. Ja jos ne eivät riitä, niin saamme turvata silloin Armoon Jumalan kasvojen edessä, kun hän aikanaan tuomitsee meidät omien lakiensa mukaisesti.

Jeesus siis kertoo kuinka Jumala rakastaa ihmistä ja hän jopa asettaa Jumalan rakkauden ihmiselle esikuvaksi, mutta samalla hän asettuu ihmisen rinnalle tukemaan tätä tässä tehtävässä. Ilman Jeesusta ei ole Jumalan rakkautta. Eli meidän on saarnattava ihmisille ylösnoussutta Kristusta, eikä tehdä lähimmäisen rakkaudesta uskomme kohdetta.


1 kommentti

Kuulumisia

Tuuli piiskaa lunta koulun pihalla ja muksut mönkivät onnessaan uudessa lumessa. Kierrän pihaa välituntivalvojana ja kadehdin lasten onnea. Parin sadan muksun joukosta yritän erottaa mikä on turvallista ja mikä ei. Näkyykö jossain toisista poikkeavaa toimintaa. Koronatalvi ja eristäytyminen on niistänyt meikäläisestä viimeisenkin innon ja hengen palon. Eilen valmistui vuoden ensimmäinen Majatalo-hartaus FB-liveen. Majataloiltoja ei vielä ole päästy aloittamaan koronatilanteen takia. Oli jokseenkin hölmöä puhua kameralle tyhjässä kirkkosalissa. Kameran linssiin tuijottaminen ja sille puhuminen tuntui merkityksetömälle ja turhalle. Nyt kun katselin lapsia ulkona tajusin miten tärkeää on toisten ihmisten läsnäolo. Seurakunnan olemus on nimenomaan yhteys ja ihmisten keskinnäinen rakkaus jossa Jumala pääsee vaikuttamaan. Majataloiltojen yksi tarkoitus on se että ihmiset voivat kohdata toisiaan ja toisensa.

Välitunnit ovat lapsille tärkeitä. Siellä lasten kohtaaminen on vapaata, vaikka me aikuiset valvommekin välituntien touhuja. Yritämme luoda lapsille turvallisen ympäristön, jossa jokainen saa olla oma itsensä. Aina se ei onnistu ja sitten selvitellään asioita. Välillä kiusataan toisia ja rähistään. Harvemmin suoranaisesti tapellaan. Lasten maailma on pienoismalli aikuisten maailmasta. Lapsilla on samat tarpeet ja haasteet kuin aikuisilla. Perustarve on saada olla yhdessä toisten kanssa silläkin riskillä että asiat eivät aina suju

Meidän aikuisten tapa on kuitenkin piilottaa ja kätkeä tunteemme. Se on monta kertaa tärkeä taito, mutta valitettavasti me kuitenkin kätkemme usein kaikki tunteemme ja korvaamme ne sanoilla. Ilkeät piikittelyt ja sarkasmi kukoistaa ja rakkauden sanat ovat laimeita ja joskus jopa onttoja.

Ajattelisin, että seurakunta voisi olla paikka, jossa voisimme aidosti ilmaista itseämme. Ainakin rakkauden saralla. Jumalan parantava ilmapiiri voisi eheyttää ja korjata meissä vaikuttavaa pahuutta ja elämän aiheuttamia haavoja sielussamme. Poistaa katkeruutta ja tarvetta paeta muita ihmisiä. Mutta voiko tällaista seurakuntaa olla olemassa. Mitä se vaatisi.

Lapsille koulussa opetamme ensimmäisenä taidon pyytää anteeksi. Samalla myös on pyrkimys siihen että toinen osapuoli antaisi myös anteeksi. Puhumme lasten kanssa tapahtuneista asioista ja pyrimme selvittämään mitä on oikeasti tapahtunut ja miten olisi hyvä edetä kaveruuden saralla taphtuneen jälkeen.

Aikuisten maailmasta tällainen tuntuu usein puuttuvan. Seurakunnassa esteeksi tule usein se että ihmiset eivät tunne toisiaan. Usko on liian henkilökohtainen asia ja ihmissuhteet jäävät ulkokohtaisiksi. Raamatun sana rakkaudesta ja läheisyydestä jää hyvien saarnojen asteelle. Raamatusta haluaisin nostaa Daavidin ja Joonatanin ystävyyden esimerkiksi meille kaikille. He solmivat ystävyyden liiton joka kesti Saulin vainot ja ärhentelyt. Daavidin uskollisuus näkyi vielä suhtaumisessa Joonatanin rampaan poikaan jonka puolia hän piti loppuun saakka.

Tällaisten asioiden ympärillä ovat ajatukseni pyörineet viime aikoina. Haluaisin olla rakentamassa tulevaisuudessa yhteisöä joka aidosti kohtaisi jäsenensä. Jossa ihmiset tuntisivat toisensa aidosti jolloin voisi myös tukeutua toiseen eri elämän tilanteissa.