Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


3 kommenttia

Jalanjälkiä seuraten

Muutama yö sitten mietiskellessäni jälleen raamatunlauseita, tuli väkevänä, toiset voittavana mieleeni Johanneksen evankeliumin alku:
Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, Ja Sana oli Jumala!”

Tämän jälkeen tunsin valtavaa Pyhyyttä ja – pienuutta. Sanat ja ajatukset  loppuivat sen Pyhyyden ja Suuruuden rinnalla, oli oltava hiljaa.
Kun siitä tokenin, ajattelin maailman luomisen edeltävää ”aikaa” eli ajattomuutta, kuinka käsittämätön se ihmiselle onkaan! Ja silloinkin Jumala oli ja On! Oli Isä, Poika ja Pyhä Henki. Niin kuin tänäänkin On!

Seuraavaksi ajatuksekseni nousi yksi, minun mielestäni, kauneimpia lukuja Raamatussa. Sananlaskujen luku 8 otsikolla ”Viisaus kertoo itsestään” joka vanhemmassa käännöksessä on ihanasti:” Viisaus, joka on ikiajoista ollut Jumalan tykönä, kutsuu ihmisiä luokseen”!  Erityisesti minua sykähdyttää ja riemastuttaa jakeet 22-35 ikuisuuden ytimestä! Luotan siihen että sinulla, joka tätä kenties luet, on Raamattu?!

Tänä aamuna, ajatuksiini nousi Hengen hedelmä ja lopunaikojen ihmiset. Kaksi niin toisistaan poikkeavaa ihmiskuvausta. Ensin mainitusta kirjoitetaan Galatalaiskirjeessä luvussa 5 jakeissa 22-26 muistin virkistämiseksi:” Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensä hillitseminen. Ja että ne jotka ovat Jeesuksen Kristuksen omia, ovat ristiinnaulinneet vanhan luontonsa himoineen haluineen, Ja, Jos elämme Hengen varassa, meidän on myös seurattava Hengen johdatusta. Emme saa tavoitella turhaa kunniaa, emmekä ärsyttää ja kadehtia tosiamme.

Lopunajan ihmisistä voi lukea  mm. 2 Tim.3 ja toisesta Pietarin kirjeestä, siis ainakin. Mikään Raamatussa ei kuitenkaan rajoitu niin ettei koko Raamattu olisi yhtenäinen kaikissa opetuksissaan ja kannattaisi sitä laajasti tutkia.

Mitä sitten ihmisenä olemiseen tulee niin, jo vähän kauemmin eläneenä, on saanut kokea kaikenlaisia aikoja, hyviä ja huonoja. Niin elämänsä kuin uskonsakin suhteen. Jumalan Sana ei kuitenkaan koskaan hukkaan mene sillä varmaa on, ettei luettu tai kuultu tyhjänä palaa –  eikä tyhjäksi jää. Uskollisuutta ja kärsivällisyyttä on hyvä harjoittaa, molempien suhteen.

Joku voi ehkä kysyä sitäkin miksi tällä ”taivaalla” kirjoitan, ehkä ihan itsestään selviäkin, kun en ole opettaja enkä pappi. Ehkä siksikin, nykyään, että minulla lienee eniten aikaa tähän. On muitakin syitä, joita en kuitenkaan luettele, mutta ehkä täällä on joku lukija joka etsii jotakin, sellaistakin, jota eivät osaa sanoittaa ja mahdollisesti löytävät sen täältä? On sellaistakin tapahtunut.

Kun mietin Jumalan lahjoja ja ”leivisköitä” minua on rohkaissut ja lohduttanut moni asia minkä olen Raamatusta lukenut. Ensimmäisenä tulee mieleeni ettei esim. apostolienkaan joukossa sanota olleen montaa viisasta, ei jalosukuista, vaikka heitäkin siis oli. Jumala kuitenkin uskoi Poikansa tavallisten ihmisten oppaaksi ja veljeksi. Suuresti lohduttaa myös evankeliumit, tuo ensin mainittu ylimmäisenä, ja uuden testamentin kirjeet! On taas oikein pala kurkussa ja silmät vesissä kun näitä ja Jumalan Armon suuruutta ja hyvyyttä ajattelen. En saa näistä opeista tarpeekseni, Jumalalle kiitos!

Tällä hetkellä meillä on onni ja siunaus saada tutkia kappelimme luennoilla ihanaa Efesolaiskirjettä. Se innoittamana olen ottanut esille muutkin kirjeet UT:ssa. Jotkut niistä ovat hyvin sydämellisiä  ja henkilökohtaisuudessaan liikuttavia. Paavali esim. tietää pian pääsevänsä työnsä päätökseen ja huolehtii rakkaistaan. Siellä on Pietari kirjeineen ym. En aseta ketään toisten edelle, olemmehan kaikki ihmiset omanlaisiamme persoonia. Yksi innoittuu ja tulee siunatuksi yhdestä, toinen toisesta.

Aloitin Johanneksen evankeliumista ja lopetan Johanneksen kirjeeseen. Vanhemmassa käännöksessä kirjeen alkuopastuksessa sanotaan:” Johannes julistaa elämän sanaa, Kristusta, että lukijoillakin olisi yhteys Isän ja Pojan kanssa 1-4.  Ollakseen tässä yhteydessä heidän tulee vaeltaa valkeudessa ja tunnustaa syntinsä, joista heidät puhdistaa Kristuksen veri”. ja jatko:” Mikä on alusta ollut, minkä olemme kuulleet ja omin silmin nähneet, mitä katselimme ja käsin kosketimme, siitä me puhumme, Elämän Sanasta!”
Tämä on silminnäkijöiden todistus ja meillä sen todeksi, tämän lisäksi, todistaa meissä oleva ja vaikuttava Pyhä Henki, puolustajamme ja uskollinen puolesta rukoilijamme/opettajamme, joka ei korota itseään vaan Kristusta, Vapahtajaamme, pelastajaamme, Jumalan ainoaa Poikaa joka oli ja On, yhtä ikuisesti kuin Jumala, kaiken luoja ja ylläpitäjä! Kiitos Jumalalle.

Totuuden Henki, johda Sinä meitä, etsiessämme Valkeuden Teitä. Työtämme ohjaa, meitä älä heitä. Tietomme siunaa.
Kaikessa näytä käsiala Luojan, Mahtavan, Viisaan, Kaiken Hyvän suojan. Kristuksen luokse Rakkauden Tuojan, johdata meidät.
Kristus on Tiemme, Valo sydäntemme, Toivomme ainut, Pyhä Totuutemme. Armosi Jeesus, anna Voimaksemme, uudista meidät!
Anna nyt Kristus, Valos meille hohtaa, anna sen meitä Isän Kotiin johtaa. Jos mikä murhe meitä täällä kohtaa, Voittamaan auta! (virsi 484)

Mainokset


9 kommenttia

On Armo Suuri Ihmeinen

Heräsin varhain, ihmettelin, jäin kuuntelemaan.
Istuin pimeässä aamussa, oli hiljaista, rauha koskettavasti läsnä. Tyyneys sisälläni ja pitkä hiljaisuus

Katselin rakasta maisemaa josta sade oli vienyt kaiken lumen joka oli hetki sitten sen valaissut. Katulamppu vain loi valoaan, mutta taivas ei ollut musta niin kuin maa. Suloinen aamu.

En kaivannut mitään, Hän oli läsnä. Hän puhuu minulle monin eri tavoin ja odotin. Lopulta laitoin kristillisen radiokanavan auki ajatellen tuleeko Sana sitä kautta tähän ihanaan aamuun jossa ulkona ei liiku yhtään ihmistä vain Jumala on läsnä.

Ihana, vanha virsi kauniisti, herkästi, sydämellä laulettu kantautui hiljaisena korviini. Maria Laakso!
Kuinka monta kertaa olenkaan kirjoittanut että itkin, mutta sellainen olen. Kyyneleet puhdistavat sydäntä ja sielu saa lääkettä.

Olen antanut itseni tuntea etten ehkä osaakaan kirjoittaa enkä elää niin kuin Jumala, Luojani, on tahtonut tai tarkoittanut, mutta ehkä se ei ole sittenkään koko totuus? Olen Jumalan lapsi.
Sellaisena kuin olen, sellaisena kuin Hän on minut omakseen ottanut. Kyllä Hän on tiennyt. Tiennyt kuinka voisin Häntä palvella, sillä tahto siihen on. Ja se polttaa.

Kauniit herkät, minun ikääni ja kokemuksiini sopivat hengelliset laulut ja virret siunasivat aamuani.
Ajattelin kuinka siunattu saankaan olla. Tässä ja nyt. Tässä olemuksessani ja tällaisenanikin. Yleensä minulla on aina kynä ja paperia käteni ulottuvilla, mutta nyt oli kynä hukassa siksi viimeisimmästä laulusta, joka oli minulle ennen tuntematon, sain ylös vain muutaman sanan:” Niin kauniita ovat hiljaiset maan…”? 

Rakastan hiljaisia aamuja, vaikka niitä olisikin vain yksi viikossa. Viikonpäivällä ei ole muutoin merkitystä, paitsi tietenkin on helpompaa jos se aamu on viikonlopulla, koska maailma ulkopuolellakin on hiljaisempi ainakin muutaman varhaisen tunnin. Eikä minulle tule avustajaa. Ei tarvitse organisoida, saa olla oma itsensä ja kohdata Vapahtajansa kaikessa rauhassa. Tarvitsen hiljaisuutta ja rauhaa.

Raamattu, rakas kirja! Rakkaudesta kertova, alkaa ihanasti:” Alussa JUMALA LOI taivaan ja maan.  Ja maa oli autio ja tyhjä ja pimeys oli syvyyden päällä, ja JUMALAN HENKI liikkui vetten päällä. Ja JUMALA SANOI TULKOON VALKEUS JA VALKEUS TULI!”

Jumalle kiitos. Tämä Valkeus, Kristus Herra, on maailmaan tullut, meitä kaikkia varten!

Hän kutsuu jokaista ihmistä! Kaikki me olemme erilaisia ja eri elämäntilanteissa, mutta meitä hän on kutsunut ja kutsuu, meitä ihmisiä! Sinua ja minua olipa elämän tilanteemme mikä hyvänsä. Hän myös antaa armolahjojaan niin että voisimme toisiamme tukea ja vahvistaa – heikkoudessammekin! Sen tietäminen ja ymmärtäminen murtaa, saa kiitoksin nostamaan katseensa Herraan ja pelastajaan, pois omasta mitättömyydestä, vaikeuksista, elämäntilanteista ja kaikesta mikä meitä tahtoisi vangita.

Jeesus on tullut Maailman Vapahtajaksi ja Hän Vapauttaa meidät!
Vaikka aamu oli luonnossa pimeä eikä näkynyt yhtään ihmistä, ei mitään muutakaan elollista kuin puut, Jumalan Henki ei ollut jättänyt maailmaa oman onnensa nojaan. Ei! Hänen Henkensä oli ja on läsnä, niin kuin alussa. Hän ON nimensä mukainen! Itseänsä kieltää Hän ei saata!

Siunattu varmuus Jeesus on mun, Oi, mikä riemu on pelastetun! Jumalan lapsi, perillinen, Verellä pesty oon Jeesuksen. Tämä on laulu sydämeni. Ylistän Herraa ainaisesti. Tämä on laulu sydämeni. Ylistän Herraa ainaisesti.
Nyt oma Herran olla mä saan. Sieluni kiitosta on tulvillaan. Enkelit ensin julisit sen. Sanoman rauha rakkauden…
Seurassa kuljen nyt Jeesuksen. Hänessä onnen sain taivaallisen. Riemuiten ootan tuloansa. Kätketty olen armossansa.. Tämä on laulu sydämeni. Rakastan Herraa ainaisesti. Tämä On Laulu Sydämeni! Rakastan Herraa Ainaisesti!

Jumalan rauha ja siunaus on meidän kanssamme tänäänkin ja jokaisena elämämme päivänä. Kiitos Isän, Pojan ja Pyhän Hengen, joka tuntee jokaisen meistä ja on armosta rikas.

 


1 kommentti

Kutsun vaikeus

Majatalo-illat täyttävät kohta kymmenen vuotta. Se on on pitkä  aika ihmiselämässäkin mitattuna. Näiden kymmenen vuoden aikana olen käynyt läpi monta hengellistä kriisiä ja kipukohtaa. Mutta joka kerta kun olen katsonut elämääni taaksepäin olen nähnyt miten Jumalan käsi on ollut ohjaamassa asioita oikeaan suuntaan. Olen joutunut tunnustamaan sen tosi asian, että Jumalan tahto toteutuu aina minusta riippumatta. Ellen minä tee, niin joku toinen tekee. Voisi kuvitella että se olisi jotenkin nöyryyttävää kun tajuaa, että minä en olekaan keskiössä kun järjestellään ja touhutaan ihmisille tapahtumia ja tilaisuuksia seurakunnassa.

Vastuu painaa se on selvä, mutta kunnian tavoittelu painaa enemmän jos sitä hamuaa itselleen. Jumalan valtakunnan työssä kunnia kuuluu aina Jumalalle. Taputuksen ja aplodit menevät aina Jeesukselle. Se on vapauttaa tekemään ja touhuamaan Taivaan isän renkipoikana vapaasti. Ei se aina onnistu noin kivuttomasti vaan jokainen tilaisuus jossa olen vastuussa, olipa se puhe tai opetus, meinaa hiertää ja painaa mieltä. Joskus ajatus haraa vastaa ja haluaisin paeta vastuuta. Jättää menemättä ja perua. Mutta jälkeenpäin sydän riemuitsee ja olo on siunattu.

Oma kutsuni Jumalalta tuli jo pienenä poikana vaikka en sitä silloin tajunnut. TV-sota oli pienen pojan sielulle tuskaa. Uutiset Vietnamista ja isojen maiden vihan pito laittoi pienen pojan mielen huutamaan rauhaa iltarukouksessa ja mieleen tuli ajatus siitä, että jospa minulla olisi iso valkoinen lippu niin menisin sotilaiden väliin. Ei ne pientä poikaa ampuisi. Kutsu rauhantekijäksi oli saanut siemenen ja se on itänyt minussa siitä lähtien.

Vaikka maailman raadollisuus on paljastunut sen jälkeen, niin olen saanut todeta, että Jumalalle on kaikki mahdollista. Jumala ei koskaan vedä takaisin kutsuaan eikä kadu sitä. Ei vaikka itse joutuisi joskus vetämään henkeä ja vetäytymään lepäämään.

Raamattussa Jumalaa verrataan savenvalajaan (Jer. 18: 1-10). Kun savenvalaja etsii sopivaa savea, joutuu hän työstämään sitä pitkään, ennen kuin kaikki epäpuhtaudet on saatu siitä pois. Savimöykky laitetaan lepäämään sivuun, joskus pitkäksikin, aikaa ennen kuin Valaja ottaa taas sen käsiinsä ja antaa sille lopullisen muodon. Joskus astiaa pitää työstää uudestaan ennen kuin lopullinen työ on valmis. Koskaan valaja ei hylkää saveaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nöyryys ja nöyristely ovat kaksi eri asiaa. On turvallista olla nöyrä Jumalle joka ei nöyryytä omaansa. Nöyryys on myös sitä, että uskallamme luottaa kaiken yrittämisen ja touhuilun Jumalan haltuu. Hän omalla tahtomisellaan vaikuttaa kaikessa mitä teemme. Hän ottaa vastuun kaikesta, myös silloin kun koemme epäonnistumista.

Elämme aikaa jolloin on iloittava vähästä, Se vähäkin on suurta Jumalan silmissä. Hän ei laske sitä mitä teemme vaan sitä mitä olemme. Hän katsoo sydämeen.


4 kommenttia

Menestysteologia ja menetysteologia

Noita sanoja yhdistää se, että niistä nousee teologinen riita ja väittely. Yhden kirjaimen ero saa aikaan kokonaisia koulukuntia. Minäpä kerron yhden totuuden lisää:

Kumpikin on oikein ja väärin!

Elämä on! Välillä menestytään, välillä menetetään. Eivät kaikki menestyneet ole onnellisia. Eivätkä kaikki menettäneet ole onnettomia. Menestymistä voidaan mitata niin monella tavalla ja tasolla. Rikas pönöttää yksinäisyydessään. Hän on menettänyt ystävänsä. Köyhälla voi olla sosiaalisesti rikas yhteisöelämä. Esimerkiksi!

Mutta teologisesti: äärimmilleen viety menestysteologia ja myös menetysteologia ovat irti Jumalasta, teologian Logoksesta, Sanasta, joka luopui oikeudesta olla Jumalan kaltainen ja tuli ihmiseksi, pelastamaan kadotetun ihmisen.

Jeesus menetti, jotta me menestyisimme.
Me menetämme, jotta lähimmäisemme menestyisivät.

On kyse jakamisesta, tasaamisesta, yhteydestä, rakkaudesta! Menestyneet ja menettäneet löytävät yhteyden, jossa rakastetaan jakamalla.

Jumala jakaa monenlaista menestystä, jotta me voimme jakaa sitä eteenpäin. Tämä on oikeaa menestystä, jakamisen menestysteologiaa.

Olemme valmiit evankeliumin tähden menettämään kasvomme, maineemme, varallisuuttamme, aikaamme, voimiamme, koko elämämme. Tämä on oikeaa menetystä, tasaamisen menetysteologiaa.

Menestykää, mutta älkää syntiä tehkö ahneudessanne!
Menettäkää, mutta älkäö syntiä tehkö katkeruudessanne!

Iltanuotio tuhansien tähtien alla nauttien kalaa, matkalla hapantunutta viiniä ja kuivunutta leipää Jeesuksen ja kavereitten kanssa päihittää mennen tullen viiden tähden juhlapäivällisen yksin.


3 kommenttia

Viisi vuotta Blogitaivallusta

Tänä aamuna Blogitaivaan laskuri näytti 807000 kävijää tasan. Viisi vuotta sitten ystäväni Ilkka Koivisto otti yhteyttä ja kysyi haluaisinko minä ja Heikki Hilvo lähteä mukaan kirjoittamaan perustamalleen blogisivustolle tekstejä, joiden perusvire olisi myönteinen ja positiivinen, mutta kuitenkin jokainen kirjoittaja voisi ilmaista itseään vapaasti omista lähtökohdistaan. Ilkan idea oli, kuten aina, hieno ja toimiva.

Sivumme löysi nopeasti paikan nettiavaruudessa. Tämä pitkälti Ilkan oivaltavien ja osuvien ja Hessun hengellistä elämää rakentavien tekstien vuoksi. Itse sain peesata omalla tyylilläni poikia. Pian mukaan tuli myös muita kirjoittajia, joista aktiivisesti on mukana Juha ja Tuulikki.

Blogitaivasta ei  perustettu keskustelualustaksi teologisista opinkohdista. Ennemminkin se on ollut pieni kahvila vilkkaan kadun varrella johon voi piipahtaa rauhoittumaan ja ehkä kuulemaan viimeisimpiä uutisia. Saamaan vahvistusta ja virkistystä päivän rientoihin. Kiistely ja kiivailu on jätetty muiden sivustojen huoleksi.

Blogitaivas jatkaa eloaan omalle tyylilleen uskollisena kirjoittaen ihmisestä  ja uskosta kaikkivaltiaaseen Jumalaan.

Tapio

 


3 kommenttia

Pyhää elämää

En ole kovin usein kirjoittanut siitä miten Kristityn tulisi elää. En ole kokenut, että voisin olla millään tasolla minkäänlainen esimerkki kristillisestä elämäntavasta. Olen mieleltäni jonkinlainen luonnonlapsi ja spontaani tekemisissäni. Ennemminkin olen kokenut Jumalan suurta armoa elämässäni, sillä olen saanut olla lähellä Jumalaa vioistani huolimatta. Mutta huomaan nyt, että olen ollut monella tavalla väärässä ja hukassa koko asian suhteen.

Olen jotenkin ylläpitänyt kaikesta huolimatta itselläni sellaista kuvaa, että uskova voisi jotenkin itse päättää viimekädessä millaista elämää viettää. Olen pitänyt kiinni helmasyneistäni ikään kuin ne olisivat osa minua. Paavalikin puhuu lihasta, joka ei tahdo tehdä sitä mitä Henki tahtoisi. Olen ajatellut, että ihminen jotenkin roikkuu viimeisillä voimillaan lopulta armossa kiinni, koska ei kykene täyttämään lakia ja olemaan Jumalan tahdon mukainen olento. Tällainen ajattelu tapa vie kuitenkin lopulta ihmisen tilanteeseen, jossa omat voimat loppuvat ja ote irtoaa. Armostakin tulee yrittämistä ja ihmisen omaa säätämistä. Peliä jossa Jumalalle ei oikeasti ole tilaa.

Parannusta on kahdenlaista. Ensimmäinen on se ratkaiseva mielenmuutos, jossa ihminen tunnustaa tarvitsevansa armoa ja Jeesusta pelastuakseen. Se on kertakaikkinen ja ainutkertainen tapahtuma, jota ei tarvitse toistaa. Pysyäkseen tässä armon tilassa ihminen tarvitseen Jumalaa ja hänen Pyhää Henkeään. Olen aina ajatellut usko ei tarvitse mitään tekoja ja uskonnollisia tapoja ollakseen totta. Mutta en ole ajattellut, että Jumala haluaa toteuttaa jotain minussa. Hänellä on tekoja minua varten. Tekoja joita hän haluaa toteuttaa minun kauttani. Mutta toteuttaakseen ne, hän tarvitsee minulta täyden hallintavallan elämääni. Täyden vallan kaikkeen mitä elämässäni on. Se että viettäsin Pyhää elämää ei olekaan minusta lähtevä asia, vaan se on jotain, jota Jumala tekee  minussa.

Huomaan joka päivä kamppailevani tämän asian kanssa. Avain ajatukseksi on muodostunut sanat ”Pidä ajatuksesi Jeesuksessa” Kyse ei olekaan teoista, joita teen vaan asioista jotka jätän Jumalalle ja jätän tekemättä. Sanoista, jotka jätän sanomatta ja ajatuksista jotka jätän ajattelematta.  Jumalan Pyhä Henki saa enemmän tilaa ja oma henkeni kasvaa kohti Jeesusta kun uskallan tunnustaa Jumalan olevan kaikkien ajatusteni ja  tekojeni  Jumala.

Emme pysty pilaamaan omalla elämällämme armoa, mutta voimme estää  Jumalan tahdon toteutuvan elämässämme. Ihmisen tahto on vapaa eikä Jumala koskaan tee sille väkivaltaa. Mutta Jumala loi meidät kuvakseen. Hän itse on kolme, Isä Poika ja Pyhä Henki ja myös me olemme luodut kolmesta elementistä. Ruumiimme on peräisin maan tomusta, sielussa on ihmisyytemme ja se mitä olemme ja Jumala on puhaltanut meihin Henkensä. Tuo Henki meissä tahtoo kasvaa kohti Jumalaa ja vaikuttaa meissä tahtomista, joka on Jumalan mielen mukaista. Henki haluaa kasvaa kohti rakkautta. Parannuksen teko on siis myös jotain mitä Jumala tekee meissä ja meidän kauttamme kun asetumme eläväksi uhriksi hänelle kuten Paavali opettaa.

Raamattu monessa kohtaa kertoo miten Jumalalla on ihmistä kohtaan hyvä tahto. Me itse vain olemme usein tuon tahdon tiellä. Tahdomme eri asioita. Jumalan perimmäinen  tahto on antaa meille yltäkylläinen elämä. Tuon elämän perusta on puhdas pyhä elämä, jonka Jeesuksen läsnäolo pyhittää. Itse emme moiseen kykene.

Olemme usein liian lähellä omaa elämäämme ja sen vaikeuksia. Emme osaa katsoa sitä Jumalan perspektiivistä ja se lienee mahdotontakin. Mutta voimme yrittää.

Roomalaiskirjeessä (Room.11 ja12) Paavali esittää merkillisen ajatuksen: Jumala on näet tehnyt kaikki tottelemattomuuden vangeiksi, jotta hän voisi antaa kaikille armahduksen.

Tämän jälkeen Paavali jatkaa:

Kuinka ääretön onkaan Jumalan rikkaus,
kuinka syvä hänen viisautensa ja tietonsa!
Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa
ja jäljittämättömät hänen tiensä!
Kuka voi tuntea Herran ajatukset,
kuka pystyy neuvomaan häntä.
Kuka on antanut hänelle jotakin, mikä hänen olisi maksettava takaisin?  Hänestä, hänen kauttaan ja häneen on kaikki. Hänen on kunnia ikuisesti. Aamen.

Tämän jälkeen Paavali kehoittaa meitä:

Jumalan armahtavaan laupeuteen vedoten kehotan teitä, veljet: Antakaa koko elämänne pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi. Näin te palvelette Jumalaa järjellisellä tavalla.  Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä.

Roomalaiskirjeessä kuten muissakaan kirjeissä tai Raamatun kirjoissa ei ole alunperin ollut lukuja tai jakeita. Siksi tämäkin raamatun kohta luetaan usein toisistaan erillään. Kuitenkin 11. luvun loppu ja 12. luvun alku kuuluvat yhteen. Paavali perustelee miksi on oikein ja hyvää luovuttaa oma elämä kokonaan Jumalalle.

Jumala katselee meitä iäisyysolentoina. Hänen perspektiivinsä on laajempi.


1 kommentti

Kovanaamat naamakirjassa

Ihana kamala naamakirja. Mikä mahdollisuus saada äänensä kuuluville. Ja naamansa myös, joko pikkuisena kuvana tai symbolina. Tai…uskallanko sanoa menettämättä kasvojani, että saa purettua mielipahansa. Olla kovanaama!

Naamakirjasta on tullut aikamme yleisönosasto. Muistathan sen palstan, johon sai purkaa kiukkuaan suurelle yleisölle ihan omalla nimellään.

Some- keskustelut voivat olla parhaimmillaan viihdyttäviä ja rakentavia. Tai pahimmillaan riitaisaa väittelyä, joka alkaa ties mistä: sanasta, sivulauseesta, väärinkäsityksestä, opista jne. Keskustelu polveilee kaikkiin ilmansuuntiin maan ja Taivaan välillä. Rajatta. Ilman kunnioitusta. Ilman kohteliaisuuksia.

Herkimmät hermostuu. Lempeimmät lannistuu. Röyhkeimmät raaistuu. Peli on kovaa. Naamakirjassa ei punastuta.

Joskus tuntuu, että face- keskusteluissa sivistystaso taantuu, koska on niin helppoa ja nopeaa näppäillä pari virkettä ja purkaa tuntonsa kasvottomalle koneelle. Näppäimillä ei saa esiin kasvonilmeitä, äänensävyjä eikä kehonkieltä.
Naamatusten ollessa tilanne olisi ihan toinen ja sanavalinta sävyineen myös toinen. Naamatusten hillitsee ja hallitsee mielensä, useimmiten.

Uskovaisuus ei liennä kovuutta. Joskus tuntuu, että päinvastoin. Liekit on lähellä.

Miten saadaan kovanaamat kivanaamoiksi?

Tällaisessa pikkupakinassa en edes yritä vastata näin vaikeaan kysymykseen. Paitsi, kun tiedostamme vaaran ja muistamme toistemme ihmisyyden kunnioittamisen, silloin alkaa toivo sarastaa naamakirjan horisontissa.