Tässäpä pulma. Pelkästään jo senkin takia että on kertynyt aiheita liikaa ja niistä pitäisi osata valita se, omasta mielestäni, tärkein? Tosin aiheeseeni haen rohkaisua Ilkan kommentista Virpille jossa hän sanoo jotenkin näin, Virpin avoimesta tekstistä,  että joskus olisi helpompi olla kirjoittamatta kuin kirjoittaa. En käynyt tarkistamassa kuinka tuo meni oikeasti, mutta ajatus lienee sama. Itse en taida ollenkaan hahmottaa kuinka laajalle nämä blogit saattavat levitä ja kuinka henkilökohtaisia olisi syytä harkita kirjoittaa. Olen sen verran lapsellinen että annan tulla mitä tunnen ajattelematta riskejä. Siis, alkulauseista ”asiaan”.

Useamman päivän ajan olen saanut tuntea jälleen jotain taivaallista, olosuhteistani riippumatonta iloa sisimmässäni. Tänä aamunakin, fyysisen tuskan riepotellessa minut aikaisin hereille, mieleeni tulvi kaikkea sitä mistä olen saanut iloita, nauttia ja hurmioitua elämän aikana. Kiitos Jumalalle täytti koko ajatusmaailmani ja itkupilli kun olen, itkin.
Uudenvuodenpäivänä oli tyttäreni hakenut minut pitkästä aikaa luokseen kylään. Hänellä on hyvin pienet ja ahtaat tilat, siellä ei pysty juurikaan liikkumaan p-tuolilla. Ja niinhän siinä sitten kävi että kaaduin ja siitä asti on ollut joku, lähes sietämätön kipu lähinnä vasemmassa puolessa kehoani. Eilen olin hermorata tutkimuksessa tunnin ja hermoja kiusatessa ne ärtyivät ja yö oli tuskaa. Ennen kuin tähän asti olen päässyt on mieli, ajatus ja rukoukset vaihdelleet äärestä toiseen. Nyt olen tyyntynyt ja otan hetken kerrallaan.

Rakastan lauantai aamuja, nämä ovat arkiaamuistani niitä jolloin tiedän saavani elää oman itseni kanssa, eikä tarvitse nousta väkisin ylös muutoin kuin pitääkseni päivärytmini oikeana. Oli siis ihana aamu, kiitollinen ja taivaallinen. Ajattelin pystyisinkö tästä kiitollisuudesta laittamaan jotain tänne Ilkan luomalle taivaallekin. Kiitos Ilkka! Taivasta tämäkin on, uskon kaikille meille jotka saamme täällä kirjoitella!

Jotenkin johduin lukemaan Hesekieliä? Luin Hes.33 ja 34. Kuinka ajankohtaista. Eniten varmaankin on tutut luvun 34 jakeet 11-16, mutta minua liikutti myös jae 18 jossa Herra sanoo:” Onko teistä niin pieni asia olla hyvällä laitumella, että te vielä tallaatte jaloillanne loput laitumestanne? Tehän saatte juoda kirkasta vettä, miksi siis likaatte jaloillanne loput siitä.
Tutkin vielä uuden testamentin puolelta näihin lukuihin viittaavia paikkoja ja nehän ovat niitä lopunajan viestejä. Miksi siis olen kiitollinen? No juuri siksi. Olen niin sanomattoman kiitollinen elämästä! Tästä Jumalan ilmoituksesta itsestään, maailmasta ja ihmisestä. Kuinka voisin jaksaa ja kestää tämän ajan kaiken kauhun ja kivun, murheen ja surun ellen tietäisi että Jumala on Minä Olen!

Me, ihmiset saamme tietää kaiken minkä vain voimme ottaa vastaan kaiken alusta ja lopusta. Se on Jumalan armoa ja suurta ihmettä. Ajattelin aamulla kaikkea sitä mikä elämästäni on tehnyt suuresti nautittavan, ihastuttavan ja elämisen arvoisen. Ennen kaikkea se on tämä ihmeellinen ja kaunis luomakunta, luonto, ja eläimet. Illanruskot ja auringon nousut, vuodenajat, metsät ja järvet. Kaiken Jumala teki kauniisti aikanaan. Toinen itseäni aina uudestaan hurmaava asia on luovuus ihmisessä. Kuinka paljon on ihania säkeitä ihmiskunnassa kirjoitettu, kuinka taivaallista musiikkia sävelletty ja kuvataiteita aikaansaatu. Olen aina ollut sitä mieltä että itse elämän lahjan lisäksi suurinta Jumalan lahjaa on ihmiselle annettu luovuus. minusta se on enemmän kuin kipinä Jumaluutta. Jumala kaiken Luoja ja ylläpitäjä, kaiken kauniin ja täydellisen aikaansaaja, on uskonut ihmiselle osan itsestään luovuutena. Tosin ihmisraukka on saanut ehken enemmän pahaa ja tuhoa aikaan kaikella luovuudellaan kuin sitä kaunista ja hyvää, mutta sitä en tahdo ajatella.

Rakastan lukea Raamattua, Jumalan Puhetta ihmisille. Sen alkua ja loppua ja kaikkea siltä väliltä. Kun luen tuota Jumalan Sanaa, olen jo kuin olisin perillä. Mitä on tämä lyhyt ja hetken kestävä ahdistus, jonka suurin osa maailman ihmisistä jollain tasolla joutuu henkilökohtaisessa elämässään kokemaan, ikuisuuden rinnalla. Eikö tämä saa minua ajattelemaan kuinka tärkeätä olisi, että maalliset paimenet ja jokainen Jumalan perheeseen jo kuuluva pyrkisi tekemään kaikkensa, että mahdollisimman moni vielä saisi mahdollisuuden löytää Jeesus elämäänsä ja ymmärtää kuinka kuoleman vakavasta asiasta tässä on kysymys. Kun mikään ei meitä voi erottaa Jumalan rakkaudesta sen jälkeen kun olemme saaneet tulla hänen omikseen, ei mikään! Eikä varsinkaan kuolema joka kukistetaan vihollisista viimeisenä! Ilmestyskirja on ehtymätön toivon ja uskon lähde, jota en taaskaan voi itkemättä lukea. Lue sinäkin ystävä, ainakin lopusta luvut 20-22. Kiitos, ylistys ja kunnia maailman kaikkeuden Luojalle Pyhälle Jumalalle Hänen Sanastaan ja armostaan!

Sinusta Jeesus laulan ilomielin. Mun lauluni, mun lauluni. Ja kiitostasi sydämin ja kielin matkallani, matkallani.
Jokainen laulaa rakkahimmastansa. Niin minäkin, niin minäkin. Sua kiittää sieluni nyt riemuissansa, myrskyissäkin, myrskyissäkin.
Maailman korvessa mä kuljin harhaan. Sä tielle toit, sä tielle toit. Sain sulta ahdinkooni avun parhaan. Sä toivon soit, sä toivon soit.
Sä olet onneni kun täällä kuljen. Ja toivoni, ja toivoni. Sun armohosi itseni mä suljen. Mun Herrani, mun Herrani.
Sun turviis Jeesus, riennän aamuvarhain. Se virvoittaa, se virvoittaa. Suo Herra, luonasi myös lepo parhain, kun ilta saa, kun ilta saa!

Liina Sandell-Berg