Kävin tänään turistina Turusssa. Kävin ystävän kanssa kahvilla CaféArtissa. Halusin myös napata pari turistikuvaa ihan treenatakseni. Erään valokuvausliikkeen ikkunassakin oli näkymä sillalta tois pual jokke, rannan vanhoihin kivitaloihin. Jos nyt nappaan kuvan muulla kuin kännykkäkameralla, saisinko likimainkaan yhtä hyvää otosta kuin kaupan ikkunassa.

Sillalla aloin miettiä, mitä ihmiset kuvaavat ja mitä eivät kuvaa. Muistin nimittäin erään aamun toisella sillalla.

Kun menen Pariisiin, valokuvaan Riemukaaren ja Eiffel-tornin. Se kuuluu asiaan. Kuvaan sen puiston, joka on sen pytingin edessä, jossa on joko tauluja tai sitten siinä asui joku Ludvig. Anyhow, maisema on kaunis.

Kuinka paljon on sitä Pariisia, jota miljoonat matkailijat tai Ranskan alkuasukkaat eivät kuvaa?

Viime keväänä laahustin kohti Onnibussin pysäkkiä Kupittaalla. Tieni vei yli Tykistökadun sillan. Sillan alta kulkee moottoritie ja rautatie. Sillalla oli Diapam-rasia, rasian vieressä folioita, joissa lääkkeet olivat olleet. Ne olivat tyhjiä. Joku oli syönyt ne kaikki. Itse asiassa se joku oli ollut niin epätoivoinen, että ei ollut viitsinyt edes peitellä identiteettiään. Nimi oli laatikossa. Myös lääkärin nimi.

Joku kulkee aivan toispual elämää kuin minä.

Minä kumarruin ja kuvasin tyhjän rasian ja tyhjät foliot. Sillan alla ei maannut ketään. Asvaltilla ei ollut rumia jälkiä. En varmaan koskaa saa tietää, mitä oli tapahtunut tai mitä ei ollut tapahtunut.

Tykistökadun sillan näkymän kaltaisia kuvataan harvemmin. Maisema ei ollut kaunis.

Ennen kuin lähdin Tuomiokirkkosillalta kohti kotia, kuvasin vielä Pinellan. Se on täl pual jokke.