Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Ihmisen Kuva

5 kommenttia

VIERAS MIES

Olin kaikkialla vieras mies,/ he katsoivat minua pitkään./
Joka paikasta halusin paeta pois,/
mutta minne ikinä pakenin,/ olin sielläkin vieras mies./
Koko maailman piirissä minulle/ ei ollut rauhan sijaa./
Ja minua minussa raahasi joku/
minulle vieras mies.

PALJAIN JALOIN

Niin mä kerran/ tieni aloin,/ niin mä kuljen:/paljain jaloin.
avohaavat/ syvät näissä/ammottavat/ kantapäissä:/
rystysihin/ joka kiven/ jäänyt niist´on/ verta hiven.
– Mutta niin kuin/ Matkan aloin,/ päätän myös sen:/
paljain jaloin./ Silloinkin, kun/ tuska syvin/ viiltää,/virkan:
– Näin on hyvin./ – Tapahtukoon/ tahtos sinun,/
Kohtaloni,/ eikä minun.

RIEMULAULU

Ja katso, eräänä päivänä, kun
minun tuli niin vaikea olla,
minä avasin vanhan raamatun.
Minun oli niin vaikea olla.
Ja ne kertoivat lehdet keltaiset
tarun, säilyvän ajasta aikaan.
oli tulta ne suuret kirjaimet,
ne loistavat ajasta aikaan.

Sillä pätsiin pantu palamaan
oli kolme pyhää miestä.
Ja ne lauloivat riemulauluaan,
ne kolme pyhää miestä.
Tulen halki he kävivät, voittajat,
ei kajonnut liekki heihin.
he riemulaulua lauloivat,
eikä liekki kajonnut heihin.

Olin lukenut muutaman lauseen, kun
minun tuli niin autuas olla.
Minä suljin sen vanhan raamatun.
minun oli niin autuas olla.

Ihmisen kuva. Joskus vuosia sitten luimme paljon tyttären kanssa runoja toisillemme ääneen, niin kuin nyt Raamattua. Meitä nauratti esim. tässä ensimmäisenä oleva runo sen äärettömän toivottomuuden tähden, ja kuitenkin tunnistimme myös itsessämme tuon ”vieraan”. Jotain samaa on mielestäni monien muidenkin ns. kansallisrunoilijoittemme teksteissä. Tunteet vaihtelevat laidasta laitaan ja useissa on mollivoittoinen sävel. Liekö se kansanluonteemme, ainakin ollut joskus, mikäänhän ei ole enää niin kuin ennen?
Mitä ajatuksia sinussa nämä runot herättävät? Vai herättävätkö?

Itse olen nyt lukenut sitä toista kirjaa, Kirjojen Kirjaa. Paavalin toisesta kirjeestä korinttilaisille, eikä minua naurata yhtään, pikemminkin itkettää (taas). Nyt olen kirjeen lopussa. Jotenkin ihmisen kuva on yhtä aikaa runoissa samanlainen kuin Raamatussa ja kuitenkin erilainen. Jos lukee 11 luvun 16 jakeesta luvun loppuun, ei voi keskeyttää vaan tahtoo lukea 12-13 heti perään. Paavali oli löytänyt aarteen, mutta hänen piti saada toisetkin uskomaan että hän oli se miksi itsensä koki. 13:3 alkaen: ”Tehän kaipaatte todistetta siitä, että minussa puhuu Kristus. Hän ei ole teidän edessänne heikko, vaan näyttää voimansa teidän keskuudessanne… ja 13 luvun loppuun saakka.

Kun runoilija kipuilee ihmisen osassaan tunteittensa rajusti heitellessä laidasta laitaan, hänkin jollain tasolla tunnustaa ja tunnistaa myös Jumalan ja tuntee itsessään, hetkittäin, uskossaan voiman. Minua lohduttaa äärettömästi se ettei meidän Jumalamme ja Kaikkivaltias Luojamme ole kaukana yhdestäkään meistä. Se lohduttaa kun ajattelee omia epäonnistumisiaan ja vielä uskosta osattomia läheisiään ja muitakin ihmisveljiä ja sisaria. Saisikohan tähän vielä mahtumaan runoilijan kirjoittaman kokemuksen siunauksesta.?

SIUNAUS

Sinun voimasi kietoi minut/ – sinä tuntemattomin -/ kuin ois mua kahlehtinut/ käsi julman enkelin./ Oli päiväni kuin tuhat vuotta,/ kun painin kanssas sun./ – En paininut kanssasi suotta:/ tänä päivänä siunaat mun!/ Tänä päivänä tunnen vasta:/ kätes oikein lyönyt on./ Nyt en lakkaa siunaamasta/ sua, voima kohtalon:/ teit silmäni janooviksi,/ nälän kasvatit sydämeen,/ minut uuvutit varjoin – siksi/ olen valmis kirkkauteen./ Tänä päivänä armon annat/ taas virrata kädestäs./ Kuin vaakalintu kannat/ minut riemuun siivilläs.

Kiitos kun saan kirjoittaa, kiitos sanojen lahjasta.

Mainokset

5 thoughts on “Ihmisen Kuva

  1. Ja runoilijan nimi on tietysti Uuno Kailas.

    Tykkää

  2. Huomenta Tuulikki, väkeviä ihmisyyden aiheita olikin täällä tänään, sekä sinun, että Ilkan postauksissa. Runo Vieras mies ja Ilkan tekstin aihe kytkeytyivät minusta tänään toisiinsa suorastaan kipeästi. Jonkinlaisen häpeäihmisen Kailas on siinä minusta kuvannut.

    Tulee mieleen tässä Sykarin kaivon nainen, joka riensi kylään kertomaan, kuinka Jeesus oli tiennyt hänestä kaiken. Nainen oli saanut myös samalla kokea sen, että tuo erikoinen juutalainen ja rabbi ei ollut katsonut häntä karsaasti ja uskoipa vielä tehtävänkin:mene kertomaan!

    Liked by 2 people

  3. Hei Virpi :) ! Minäkin hämmästyin Ilkan tekstiä kun minusta me ikään kuin kirjoitamme samasta asiasta eri näkökulmista. Mutta kuten sanot ihmisyydestä syvästi on kysymys. Tietänet mikä oli Uuno Kailaan sanottu ”ominaisuus” joka teki hänestä ”sivullisen”? En tiedä onko sanottu totta, ja kukapa sen tietää.

    Nämä, varsinkin Ilkan teksti, ovat niin herkkiä alueita että näissä pitäisi varoa lyömästä ketään! Kukaan ei voi asettua ”opettajaksi” tai tuomariksi ja kertoa mikä olisi ollut tai olisi se oikea tapa lähestyä rikki mennyttä ihmistä.

    Tuo Sykarin kaivon naisen tapaus on täydellinen esimerkki siitä miten ihminen kohdatessaan totuuden itsestään paranee ja pääsee vapaaksi. Tässä kun ei Jeesus häntä tuominnut vaan kaiken naisen elämän kokemuksen tulikin koitua tehtäväksi, Jumalan ihmeen ja todellisuuden todistajaksi!
    Kiitos Virpi!
    Ja kiitos uskollisuudestasi uskonsisarenani <3 !

    Liked by 1 henkilö

  4. Kuten sanottu, olen huono runoihminen.
    Tuota siunausta kun luin, oli kuin koko elämäni
    olisi vilissyt silmieni ohi pienen kiitävän hetken.

    Minut uuvutit varjoin – siksi/ olen valmis kirkkauteen.
    Sitä pohdin juuri eilen, että Herra rikkoo ihan pieniksi palasiksi niin monta kertaa,
    että kaikki oma hyvyys katoaa ja sitten hän vasta kerää sirpaleet ja alkaa muovata.

    Mitähän minulle olisi kaivolla sanottu ? Siihen olisi mennyt toinen puolivuosisataa lisää.

    Pohjalaisena olen kovapäinen. Herra on joutunut sitä piiskaa antamaan useammin kuin kerran.
    Aina hänen voimansa ja hyvyytensä on kuitenkin hoitanut uudelleen pystyyn,
    mutta joka kerta nöyrempänä. Se kuritus on tehnyt minusta kuuliaisemman etukäteen.

    Sinulle kiitos Isä maan ja taivaan, on nimes suuri, pyhä kallis aivan ja armos sun on vakaa
    määrätön, taivainkin tähtein yli ääretön, ääretön. Minun kohdallani sana ääretön tulisi olla
    kolmasti.

    Liked by 1 henkilö

    • Katri! Toistan, osaat olla herkkä. Osaat olla aito ja nöyrä. Uskallat katsoa totuutta silmiin ja ymmärtää ihmisen osaasi. :) Ja ääretön, ääretön, ääretön :) Niin monessa asiassa Jumalan yhteydessä vaeltaessamme.

      Liked by 1 henkilö

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s