Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


1 kommentti

Raamattuänkyrät

Vietin viikonlopun Kalajoen Kristillisellä opistolla miestenpäivillä. Itselläni ei ole muuta varsinaista yhteyttä Uusheräykseen ja Kalajoen opistoon kuin Hengen uudistus kirkossamme ryn kautta muodostuneet ystävyyssuhteet miestenpäivillä käyviin miehiin. Uusheräys on liikkeenä selvinnyt melko hyvin viime vuosikymmenten myllerryksistä. Yhtenä syynä on ollut liikkeen viisaus jättää naispappeus kysymys jäsenten itsensä omantunnon kysymykseksi ja uusiutuminen hengellisesti unohtamatta omia juuriaan. Voisi sanoa että liike on positiivisella tavalla raamattu-uskollinen ja miehet jämäkän änkyröitä pitämään puoliaan maailman tuulia vastaan. Olen kokenut nämä päivät turvallisen hoitaviksi. Ympärillä on kymmeniä kokeneita ja paljon elämää nähneitä kristittyjä miehiä. Jeesuksen veri tuo turvan ja pelastuksen ja muut asiat ovat kehällisiä ja tiukanpaikan tullen sivuseikkoja. Pyhä Henki on myös tunnistettu ja tunnustettu toimija yksilön elämässä. Ainoa asia jota jäin kaipaamaan oli selkeä esirukouspalvelu vaikka sielunhoitoon olikin mahdollisuus. Ohjelmaa oli niin paljon ettei aikaa oikein jäänyt keskusteluun. Onneksi sain mahdollisuuden jutella ja rukoilla omien asioiden ja seurakuntani puolesta tutun papin kanssa ennen nukkumaan menoa. Tattista vaan Timo!

Yksi asia kiinnitti huomioni päivien aikana. Jokaista tilaisuutta ja keskustelua sävytti jonkinlainen alakulo. Päivien teema oli ”Sanoista tekoihin” ja puhujat onnistuivat mielestäni hyvin tuomaan esiin sen millaista hedelmää kristityn elämä tulisi tuottaa. Kuitenkin miesväen ajatukset ja keskustelut pyörivät siinä miten ahtaalle Kristinusko on ajassamme ajettu. Miten uskosta ei saa puhua ja varsinkin kuinka koululaitoksessa uskontoa ei saa enää opettaa. Mutta onko ajassamme jotain poikkeuksellista? Onko usko niin ahtaalla että on syytä uhriutua ja ottaa  jo marttyyrinviitta harteille?

Kristinuskon alaspainaminen alkoi oikeastaan jo Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta. Ristiinnaulitseminen oli kaikista tuomioista häpeällisin ja kristittyjä surmattiin myöhemminkin vainoissa yhdessä rikollisten kanssa. Tämä siksi että kristityihin pyrittiin yhdistämään pahuus. Kristityt ovat pahoja koska eivä mukaudu muun yhteiskunnan eetokseen ja tapoihin. Kannattaa lukea Keisari Hadrianuksen toiminnasta Kristittyjä kohtaan. Hänen aikanaan kirjoitettiin ensimmäinen apollogia, puolustuspuhe keisaria varten pyhä Justinuksen toimesta. Eikä tämä oma aikamme poikkea mitenkään noista ajoista. Koskaan ei Kristittyjä ole surmattu uskon takia niin paljon kuin nyt.

Jos Kristityt olisivat tuolloin alistuneet yleisen mielipiteen ja kuoleman uhan edessä olisi maailman historia kirjoitettava uudestaan. Mutta ensimmäisten vuosisatojen kristittyjen identiteetti oli kirkas ja selkeä. Se on sama mistä Mika Poutala puhui miestenpäivillä l. Kristitty on Jumalan lapsi ja koko elämä ponnistaa tuosta identiteetistä. Turvamme on Jumalan sana josta opetti Veli-Pekka Joki-Erkkilä. Se on voimallista ja elämää muuttavaa Jumalan sanaa. Ja Jumalan sana itää ja kasvaa ihmisessä hedelmiksi, jotka ovat Jumalalle mieleistä elämää ja toimintaa, kuten Timo Pöyhönen meitä  miehiä opetti.

Kun Hadrianus asetti kaksi uunia Roomaan, kummankin uunin viereen laitettiin kyltti, jossa luki keisarillinen määräys: ”Galilealaiset, jotka palvotte ristiinnaulittua, pelastakaa itsenne kidutuksista ja säästäkää meidät vaivalta. Heittäytykää uuniin.” Useat kristityt todella heittäytyivät uuniin ja antoivat itsensä Jumalalle. He halusivat osoittaa että mieluummin kuolevat kuin antavat periksi.

Mitä siis meillä on menetettävää? Sen sijaan että masentuisimme ja surkuttelemme tilanneta, eikö meidän tulisi julistaa rohkeasti evankeliumia ja ottaa siunaus suuhumme. Näyttää maailmalle millainen Jumalamme on. Julistaa että Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Tämä maa ei ole meidän maamme vaan tämä on Jumalan maa ja me vain vieraana täällä. OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mainokset


7 kommenttia

”Kirkossa on tylsää”

Vastasi pieni poika isänsä kysymykseen, miksi poika ei haluaisi lähteä kirkkoon. Pienen pojan aito ja rehellinen vastaus laittaa ajattelemaan. Otsikko tuntuu aluksi  jopa loukkaavalta ja pohdin voinko laittaa ajatusta koko tekstiin. Herjaako ajatus jopa itse Jumalaa?

Ketä varten Jumalanpalvelukset ovat ja saako tätä vuosisataista jopa vuosituhantista perinnettä arvioida ja arvostella?

Hätkähdin pari päivää sitten, kun satuin katsomaan telkkarista kahden eläkeikäisen keskustelua siitä mitä musiikkia he kuuntelisivat lenkillä. He päätyivät erääseen 70-luvun tunnettuun rockbiisiin, jota he sitten hoilasivat yhdessä kadoten samalla mutkan taakse.  On vaikea kuvitella tämä nuo kaksi pirteätä eläkeläistä  samaistuisivat virsiin ja kirkkomusiikin helmiin. Toki pieni prosentti kokee kirkkomusiikin ja klassisen musiikin omakseen mutta väitän, että yksi merkittävä  tekijä väkikatoon on se, että rippikoulun jälkeen pitäisi omaksua ja tottua musiikkiin, jota ei jaksa kuunnella saatika sitten laulaa mukana. Surkuhupaisinta kaikessa on, että  hyvin koulutetut kanttorimme saavat virsikirjan lisävihon uudetkin laulun kuulostamaan sata vuotta vanhoilta.

Nykymuotoinen messu ei mielestäni puhuttele eikä palvele lapsia ja lapsiperheitä, ei työikäisiä ja kohta ei myöskään eläkeläisiä. Ainoastaan se palvelee ihmisiä, jotka ovat kasvaneet sisään messun kaavaan ja liturgiaan. Messussa me tuijotamme edessä istuvaa niskaan, olemme hartaita ja juttelemme asiamme Jumalalle, mikä  on hyvä, mutta usein miten poistumme sieltä vaihtamatta kovinkaan montaa sanaa toisen ihmisen kanssa. Seurakunnat ovat sidottuja sääntöihin ja säädöksiin jotka koskevat Jumalanpalvelusta. Pienillä seurakunnilla ei ole  mahdollisuutta järjestää vaihtoehtosia messuja tai kehittää messukulttuuria kuin tiettyyn rajaan saakka. Myös kanttorit ja heidän koulutuksensa vaikuttavat asiaan. Kanttorin herätysliike voi asettaa oman haasteensa tähän. Mikäli hän ei suvaitse ns. rytmimusiikkia ja sähköisiä soittimia ollaan melkoisessa suossa.

Koska luterilainen kirkko herää tämän yksinkertaisen totuuden edessä aidosti kysymään itseltään mikä on seurakunta ja mitä Messu merkitsee sille? Miksi lapsi sanoo, että kirkossa on tylsää. Totuus kun on, että sielä missä viihtyy lapsi, viihtyy myös aikuinen. Mikä Kristillisessä uskossa on oikeasti tärkeää, muotoseikat vai se,että ihmiset yhdessä voisivat luontevasti iloita evankeliumista?

 


7 kommenttia

Usko,toivo ja teologia?

Heikki sai aikaan räväkällä tekstillään minussa jonkinlaisen heräämisen. Heikki sai minut heräämään omasta väsyneestä ja masentuneesta olotilastani ylös katsomaan siihen himmeään ja vanhaan kuvastimeen, josta Raamattu puhuu. Ensimmäisen Korintilaiskirjeen 13. luku puhuu rakkaudesta. Mieleeni nousut jaejakso loppuu ajatukseen uskosta, toivosta ja rakkaudesta. Suurimmaksi näistä kolmesta Paavali nostaa rakkauden. Se on se voima, jota ihmiset tarvitsevat ymmärtääkseen Pyhän Hengen puhetta ja Raamattua.

Paavali esittää kirjeissään Seurakunnan yhteisöksi, joka kuvastaa Kristuksen olemusta. Koska maailmamme on rikki, kuvamme Taivaasta on vajaa ja himmeä. Kuitenkin meillä on kaikki osaset ja tieto parhaan mahdollisen seurakunnan tavoittelemiseksi. 1.Korintilaiskirje on opetusta armolahjoista, jotka on annettu seurakunnalle työkaluiksi, jotta voisimme luoda edes yrityksen heijastaa jotain siitä mitä  odotamme tulevaksi. Heijastaa uskomme mukaista toivoa ylösnousemuksesta ja siitä rakkaudesta jota Jumala meitä kohtaan tuntee.

Kristillinen teologia nousee tuosta kuvasta, Pyhän Hengen todellisuudesta, jota ohjaa Jumalan rakkaus sekä ymmärrys siitä kielestä ja maailmasta, jossa Pyhä Kirja syntyi. Se ei voi olla systemaattista ja pysähtynyttä länsimaista raamatun selitystä, joka etsii jonkilaista sisäistä harmoniaa ja filosofista otetta, vaan Raamatun taustasta nousevaa dynaamista, asioiden kokonaisuuksien ymmärtämistä, jossa etsitään samalla Jumalan valtakunnan todellisuutta. Raamattu on Jeesus-kirja ja sellaisena sitä pitää tutkia.

En ole teologi mutta kun rähmin omaa elämääni läpi tajuan, että Raamatun sanan tarkoitus ei ole painaa minua alas tai aiheuttaa minulle harmaita hiuksia kun en ymmärrä kaikkea. Mutta se kyllä vie minut rotkon reunalle, josta minulla ei ole paluuta. Jos haluan selvitä eteenpäin, täytyy minun tarttua raamatussa minulle ojennettuun toivoon. Mikään minussa itsessäni oleva ei voi minua auttaa eteenpäin, mitkään omat tekoni eivät kanna minua tuon edessä ammmottavan tyhjyyden yli. Ei edes mikään, mitä olen Jumalalta tähän mennessä saanut ole minulle avuksi. Ainoastaan se, että turvaan elämässäni kokonaan Jumalaan, voi antaa toivon siivet ja kantaa minua eteenpäin. Yksin Kristuksen tähden ja yksin armosta.

Vain tällainen teologia voi kantaa kirkkoja ja seurakuntia tulevan maailman ajan yli ja antaa kotkan siivet ja leijonan rohkeus rakastaa ja siunata ihmisiä Jeesukselle.


2 kommenttia

Jeesus tulee!

DSC_3850Tavallisesti otsikkoa jatketaan kysymyksellä, oletko valmis? Tällä kysymyksellä viitataan Jeesuksen toiseen tulemiseen ja nykyisen maailman järjestyksen loppumista. Jeesus kehoitti  meitä kyllä tarkkailemaan ajan merkkejä, mutta samalla antoi ymmärtää, ettei meidän tehtävämme ole keskittyä lopunajan odottamiseen vaan aivan toisenlaiseen toimintaan. Luther, joka todennäköisesti odotti ajan loppumista omana aikanaan, heitti ilmaan ajatuksen omenapuun istuttamisesta, vaikka tietäsikin, että maailma loppuu huomenna.

Minä ajattelen, että Jeesus haluaa tulla sinun elämääsi. Hän kolkuttaa ovellasi ja tahtoo tulla aterioitsemaan kanssasi. Siis ihan elävä Jeesus omassa persoonassaan. Ei mikään joulupukki tai keijukainen. Tämän mahdollistaa Jumalan Pyhä Henki.

Paavali kohtasi elävän Jeesuksen Damaskoksen tiellä. Mietitäänpä tätä hetki, Saulus, jota kutsumme Paavaliksi, oli sillä hetkellä menossa tuhoamaan Jeesuksen seuraajia. Vihainen, omaa uskoaan puolustava fariseus joka uskoi aidosti siihen mitä teki. Hän muuttuu yhdessä hetkessä, kun hän kohtaa elävän Jeesuksen. Mikään idea tai filosofia ei voi muuttaa ihmistä noin radikaalisti. Vain se, että mies, joka tuntee kirjoitukset, tapaakin kuolleista nousseen Messiaan elävänä ja tajuaa, että kirjoitukset ovatkin tulleet täytetyksi. Lain aika on ohi! Alkaa lopun ja seurakunnan aika. Tämän kaiken oppinut Saulus ymmärtää. Olen itse aika jäykkäniskainen ja siksi tämä puhuttelee minua.

Me suomalaiset olemme kummaa porukkaa. Toisaalta olemme itsepäisiä ja periksiantamattomia ja toisaalta taas olemme kuin lammaslauma, joka kulkee johtajansa perässä mihin vain. Nyt laumaltamme puuttuu selvästi johtaja. Aikanaan kunnioitimme Jumalaa ja johtajiamme, jotka jakoivat uskomme. Pystyimme sopimaan keskinäiset riitamme ulkoisen uhan hetkellä kun oli pakko. Mutta nyt, kun Suomi ei tiedä mihin uskoo, niin meidän mieliämme hallitseekin jokin, jota luulemme yleiseksi mielipiteeksi. Olemme aina luottaneet julkiseensanaan. Kuuntelemaan ns. järjen ääntä. Ja monissa asioissa se onkin luotettava, mutta ongelma on siinä että julkinen sana ei enää luota Jumalaan. Se ei voi tehdä sitä, koska yhteiskuntamme on sekularisoitunut ja muuttunut avoimemmaksi. Tämä luo meille harhan siitä, että Suomi ei enää usko Jumalaan. Kuitenkin tutkimukset osoittavat, että hädän hetkellä suurin osa suomalaisista rukoilee. Miksi? Koska Jeesus elää ja vaikuttaa. Hän kolkuttaa ovella.

Jeesus elää ja kolkuttaa. Jumalan siunaus on sielä, missä on siunaukseen kärkkäitä suita. Rukoukseen taipuvia niskoja ja käsiä tavoittamaan Jumalan valtakunnan lahjoja tekemään rakkauden tekoja.

Jeesus opetti, että  Jumalan valtakunta on tullut lähelle! Se tarkoittaa sitä että hän on sielä missä on häneen uskovia ihmisiä. Me olemme Jumalan valtakunnan suurlähettiläitä  ja me valtaamme pinta-alaa Jumalalle takaisin! Jeesus tulee sinne minne me ikinä menemme!


3 kommenttia

Mies, missä olet?

 Herra Jumala huusi miestä ja kysyi: »Missä sinä olet?» Mies vastasi: »Minä kuulin sinun askeleesi puutarhassa. Minua pelotti, koska olen alasti, ja siksi piilouduin.»

Heikki aloitti hyvän keskustelun. Miehet missä olette? Miksi te ette kuule hyvän paimenen ääntä? Onko näin, kuten oli Jeesuksen eläessäkin, että naiset ymmärtävät Jeesusta paremmin kuin opetuslapset, jotka viimeiseen asti yrittivät estää Jeesusta menemästä ylös Jerusalemiin? Missä on  miesten herkkyys kuulla Jumalan ääntä? olemmeko yhä alasti ja yllätettyjä?

DSC_3235Hävettääkö meitä tunnustautua Jeesuksen omaksi ja seuraajaksi. Onko väärin olla herkkä ja nostaa katse arjesta ja kiireestä iankaikkisuus asioihin, itkeä ja huutaa Jumalalta apua kun elämä  satuttaa. Itkeä kun työkiire uuvuttaa tai kun läheinen kuolee? Pelkäämmekö Jumalan tuomiota vai  sitä,  että  joku sittenkin on meidän yläpuolellamme ja  kaipaamme Hänen  lohdutusta. Annammeko muiden viedä meiltä ainoa lohdutus, joka meillä on kun emme pärjää maailmalle ja elämä murjoo?

Room.8:31 Mitä me siis tähän sanomme? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?

Miksi me miehet pakenemme metsäkirkkoihimme kun meidän puolella on maailmankaikkeuden herra, Jeesus? Miten kannamme oman vastuumme Jumalan valtakunnan työssä?


Jätä kommentti

Mitä Suomi palvoo ja odottaa?

Koulumme kuusijuhla on ohi. Upea ilta, jossa lapset saivat olla pääosissa. Sali oli tupaten täynnä vanhempia ja sukulaisia sekä entisiä oppilaita, jotka tulivat fiilistelemään vanhan koulunsa tunnelmaa.  Perinteiset joululaulut, joulunäytelmät ja jouluevankeliumi kuuluvat vahvasti meidän koulun jouluun. Enkelitaivaan kajahtaa vahvasti koko salin voimalla ja viimeinen säkeistö lauletaan seisaaltaan. Meidän joulujuhlamme jättää jälkensä ihmiseen. Lapsille joulunäytelmän peikot ja tontut ovat satujen perinteistä hyvän ja pahan kamppailua. Joulumaa saa voimansa hyvyydestä ja valosta, jota jouluevankeliumin Jeesus-lapsi edustaa. Joillekin puritaaniuskovalle tämä kuulostaa kamalalta synkretismilta, mutta lapsille tämä on päivänselvä juttu. Joulun satuhahmotkin kumartavat seimen äärellä.

Me aikuiset olemme varastamassa lapsilta joulun mysteerin ja salaisuuden, Jeesus-lapsen. Koulusta ja joulusta on tulossa vapaa-ajattelijoiden ja ääriuskovien temmellyskenttä, jossa koulun todellisuudella ei ole mitään painoarvoa. Millaiseksi muodostuu tulevaisuuden Suomi, jossa tasa-arvon ja valinnanvapauden nimissä kielletään asioita sen sijaan että opittaisiin ja siedettäisiin niitä. Onko maamme ajatumassa sensuuriin, jota ohjaa yleinen mielipide?

Suomen koulut ovat juuri sellaisia kuin on sen kansa. Uskonnollisesti sekulaareja, koska sen opettajat ovat tavallisia suomalaisia. Uskonnontunnit ovat olleet pitkään parhaita tunteja, koska oppiaineeseen ei kohdistu niin valtavia menestys paineita ja suorittamista. Lapset tavallisesti rakastavat ussan tunteja, koska niillä tunneilla lapset saavat äänensä kuuluville. Sielä saa puhua ja pohtia moraalisia ja eettisiä kysymyksiä. Miten eletään toisten kanssa ja mikä on elämässä hyvää. Myös Raamattu on esillä. Uskovaiset mielellään arvostelevat koulun uskonnon opetusta, mutta se on turhaa. Koulu vain heijastaa sitä millainen olemme kansana ja  sitäkin viiveellä.

Uskonto ei ole lastemme vihollinen numero yksi. Uhat ovat jossain aivan muualla.

Toivoisinkin, että ääri-ihmiset keskittyisivät aikamme todellisiin uhkiin. Syrjäytymiseen ja yksinäisyyteen. Pohtimaan miksi lasten masennus kasvaa ja päihteet hiipivät yhä useamman lähipiiriin.  Talven pimeimpään aikaan meillä on valon ja rakkauden juhla, joka on monelle yksinäiselle se pahin ja pelottavin aika vuodesta. Miksi?

Ketä me suomalaiset oikein palvomme ja odotamme tulevaksi elämäämme. Joku tämän odotuksen paikan aina täyttää, hyvällä tai pahalla.

Jeesus sanoi maanpäällä ollessaan, että minä annan teille rauhan ja minun ikeeni on kevyt kantaa. Siksi hän on maailman valo. Meille ihmisille se heittää näin jouluna haasteen. Miten me voisimme tuoda tuota todellisuutta esille ja elää sitä todeksi? Haaste on sama niin uskonnottamalle kuin uskonnolliselle ihmiselle. Miten olla ihminen ihmiselle?

Mutta nyt lähden koululaisten Joulukirkkoon!


5 kommenttia

Missä on aikamme Johannes Kastaja?

Kulunut kuukausi on  ollut täynnä haasteita ja vastuksia. Yöunet ovat jääneet lyhyiksi ja mieli on ollut matalalla. Hengellinen elämä on ollut kaksijakoista. Toisaalta on huutanut apua ylöspäin ja välillä  taas on tuntunut, että viimeinenkin uskonpisara valunut jonnekkin tienvarren loskaan. Elämä ei säästä ketään eikä käytä silkkihansikkaita. Siksi tuntuukin ihmeelliseltä, että Jumala haluaa käyttää heikkoja ja köyhiä ilmentääkseen Jumalan valtakunnan todellisuutta.

Tänään sain olla mukana keskustelusaarnassa omassa kirkossamme. Pohdimme Mirva-papin kanssa Johannes Kastajan elämää ja Jeesusta, jonka luokse Johannes lähettää opetuslapsiaan varmistamaan sitä onko Jeesus todellakin se, jota on odotettu. Jeesus vastaa Johannekselle Raamatun sanalla. Hän ei lähde vakuuttelemaan omaa erinomaisuuttaan vaan liittää oman toimintansa profeettojen ennustuksiin tulevasta Messiaasta. Itse asiassa Jeesus lähettää Sanan, itsensä, Johanneksen luo. Evankelista Johannes kuvaa tätä ehkä parhaiten oman evankeliumikirjansa alussa. Jeesus tietää, että Johannes Kastaja ymmärtää viestin ja saa rauhan. Ääni erämaasta voi rauhassa vaieta. Kuningas on sittenkin tullut.

Emme tiedä oliko Johannes epäuskoinen lähettäessään omia opetuslapsiaan kyselemään asiaa. Emme tiedä oliko hänellä ollut erilaisia odotuksia Jeesuksen suhteen, mutta tiedämme, että hän oli uskollinen kutsulleen loppuun saakka.  Herodes, joka surmautti Johanneksen sai aikanaan eteensä ruoskitun Jeesuksen. Hän oli puetuttanut Jeesuksen hienoihin asuihin ja odotti häneltä  ihmeitä. Antamaan merkkejä omasta Jumaluudestaan. Mutta Jeesus on vaiti. Hän ei ollut kenenkään käskettävissä. Jeesus ei kertakaikkiaan vastaa kenenkään meidän odotuksiin, vaan hän on kaiken sellaisen yläpuolella. Hän tietää mitä ihminen kulloinkin tarvitsee ja lähettää sanansa paikalle.

Me kaipailemme aika-ajoin kunnon parannussaarnaa ja -saarnaajaa. Ajattelemme, että kunno ravistelu saisi aikaan herätyksen ja muutoksen tämän paatuneen sukupolven ihmisissä. Mutta niin kuin Jeesuksenkin aikana, myös  me nykyihmiset katsomme ohi Kristuksen, emme näe sitä rakennuskiveä maassa, jota oma rakennelmamme tarvitsee. Osa loukkaa itsensä tuohon halpaan kulmakiveen. Johanneksen luo menivät ne ihmiset jotka ymmärsivät olevansa köyhiä ja rikkinäisiä. He suostuivat kuulemaan parannussaarnaa, he suostuivat mielenmuutokseen. Jeesus tulee ja kolkuttaa ovellemme ja odottaa että ottaisimme vastaan sovinnon jota hän tarjoaa. Hän näkee kyvyttömyytemme omaan parannuksen tekoon. Hänen rakkautensa opettaa meille kuinka kauas olemme Jumalastamme etääntyneet. Vain hän saa meidät kääntymään Luojamme puoleen

Johannes puhui aikansa ihmisten kieltä ja raivasi tietä Kuninkaalle. Hän oli kirjoitusten Elia. Johannes kuoli tietäen että tästä eteenpäin Jumala ottaa vastuun ihmisestä ja sovituksesta.

Tarvitsemmeko siis Johanneksen ehdotonta parannuksen saarnaa. Kestäisimmekö sen? Johanneksen kaste oli köyhälle, oikeutta vaille jääneelle kuitenkin mahdollisuus päästä Jumalan yhteyteen ja Jeesus on sinetti pelastukselle. Siksi Jeesus sanoo  »Totisesti: yksikään naisesta syntynyt ei ole ollut Johannes Kastajaa suurempi, mutta kaikkein vähäisin, joka on taivasten valtakunnassa, on suurempi kuin hän. Johannes Kastajan päivistä asti taivasten valtakunta on ollut murtautumassa esiin, ja jotkut yrittävät väkivalloin temmata sen itselleen.  Kaikki profeetat ja laki ovat Johannekseen asti olleet ennustusta, ja uskokaa tai älkää, juuri hän on Elia, jonka oli määrä tulla.

Uutta Eliaa emme siis tarvitse vaan apostoleita ja evankelistoja jotka  huokuvat Jeesuksen rakkautta ja tekevät rakkauden tekoja. Herättävät tämän kuolleen maan näkemään mitä rakkaus saa aikaan.

venesanaTämä aika tarvitsee ihmisiä jotka kuulevat Paimenensa äänen ja seuraavat häntä. Tämä aika tarvitsee Jumalan hulluja jotka elävät Pyhän Hengen täyteydestä ja eivätkä kätke aaretta joka on heille uskottu. Me olemme nyt vuorossa kantamassa Johanneksen perintöä ja raivaamassa tietä sydänten kuninkaalle.