Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


Jätä kommentti

Minä ja Pietari

Joskus vuosia sitten kirjoitin sekä Daavidin ja Paavalin vaikutuksesta elämääni ja siihen miten ymmärrän uskon. Suhtautumiseeni uskoon on eniten vaikuttanut se, että tietoni sen ajan elämästä ja ihmisistä on kasvanut. Kun ymmärtää kulttuuria niin ihmiset raamatussa tulevat ikäänkuin lähemmäs ja sitä kautta uskottavammaksi. Kun tutkii Pietaria, löytää miehen, joka lankesi ja epäonnistui. Miehen, joka kulki yli kolme vuotta Jeesuksen seurassa yötä päivää. Kuuli kaikki opetukset ja näki kaikki tunnusteot. Hän jopa käveli veden päällä ja silti hän ei kunnolla ymmärtänyt kuka Jeesus oli. Vasta helluntain tapahtumat avasivat hänelle oven ymmärykseen. Ja senkin jälkeen hän kompuroi asioiden kanssa. Paavalikin joutui nuhtelemaan Pietaria, kun tämä teki rajaa juutalaiskristittyjen ja pakanakristittyjen välille. Voisi kuvitella, että kaiken kokemansa jälkeen Pietari olisi ollut jollain tasolla erehtymätön ja uskon sankari. Pietari oli kuitenkin syvästi inhimillinen ihminen ja tavallinen ihminen.

Pietarin tie apostoliksi kävi häpeän kautta. Hän kielsi kiroten oman mestarinsa ja vetäytyi kotiseudulleen purkamaan ehkä rajuakin pettymystä kun roomalaiset tappoivat hänen esikuvansa. Voin vain kuvitella sen tunnemyrskyn kun Jeesus ilmestyi Pietarille ensimmäisen kerran. Merkittävää on se, että kun Pietari oli kolme kertaa kieltänyt Jeesuksen, joka sen ajan kielen käytössä se merkitsi täydellistä irtisanoutumista, niin Jeesus tarjosi Pietarille mahdollisuuden korjata tilanne. Jeesus kysyi kolme kertaa Pietarilta rakastaako hän häntä. Kaksi kertaa käyttäen agape-ilmaisua ja kolmannella kertaa Pietarin tunnetasolle ymmärrettävämpää filos sanaa, joka viittaa enemmän syvään ystävyyteen, kuin meidän kielemme käyttämää sana rakkaus. Näin Jeesus sitoo näin Pietarin itseensä pysyvästi vapauttamalla hänet häpeästä ja Pietarista tässä hetkessä tulee todellinen kallio ja kirkon johtaja. Samalla tavalla muuten Jeesus lähestyy sinua ja tahtoo vapautta sinut niistä elämän kivun ja häpeän taakoista joita kannat mukanasi.

Pietarin elämä on kasvutarina, joka kertoo meille kuka on aloitteen tekijä ja vaikuttaja kristityn elämässä. Jeesus kutsuu Pietarin seuraajakseen tietäen täsmälleen kenet kutsuu. Pietari vanhimpana toimii opetuslasten puhemiehenä ja näin paljastaa useaan otteensa innostuvan ja äkkipikaisen luonteensa. Itselleni merkittävin kohtaus on se kun Pietari astuu veneestä. Minulle se kuvastaa sitä mitä usko on. Pietari tarttuu hetkeen ja uskoo. Hän kävelee vedenpäällä niin pitkään, kunnes alkaa ehkä ajattelemaan uppoamista. Siitä hetkestä alkaa oma ponnistelu pinnalla pysymiseksi. Mutta se upottaa hänet välittömästi ja tarvitaan Jeesuksen käsi nostamaan hänet takaisin pinnalle. Merkille pantavaa on Jeesuksen kanssa hän myös kävelee takaisin. Minulle tämä paljastaa uskon luonteen. Usko tulee meihin ulkopuolelta. Usko on Jumalan antama väline siihen että Jumala voi toimia meidän elämässämme. Jos alamme itse ikäänkuin uskomaan ja ponnistelemaan alamme vääjämättä uppoamaan elämän mereen. Usko ei ole mitään mitä me itse ymmärrämme vaan se on kokonaan Jumalalta tulevaa lahjaa. Raamattu puhuukin siitä että usko tulee ihmiseen eikä niinkuin me olemme tottuneet eli ihminen tuli uskoon. Siksi epäilys ja epäusko ovatkin eriasioita. Epäusko on jotain jossa toimimme ilman Jumalaa. ilman Jumalaa toimiminen voi johtaa vähitellen elämään ilman Jumalaa ja sitäkautta tuhoon. Epäilys on taas ihmisen aika normaali olotila ja ihmiselle luontaista. Uskon luonteen ymmärtäminen vapauttaa meidät turhalta ponnistelulta koska emme voi vaikuttaa siihen. Ihmisen osaksi jää oikeastaan vain suostuminen uskoon ja sovitukseen. Uudestisyntymässä ja Pyhän Hengen vastaanottamisessa ihmiseltä vaaditaan lopulta vain yksi sana ja se on tahdon!

Pietarin elämä lohduttaa minua siksi, että hänessä näen miten Jumala kouluttaa kutsumansa epätäydellisen ja tavallisen ihmisen julistamaan ja opettamaan maailmankaikkeuden tärkeintä sanomaa. Hän käyttää työtoverinaan jatkuvasti kompastelevaa ja epäonnistuvaakin ihmistä, osoittaen näin oman kuninkuutensa ja voimansa. Pietari on Jumalan voiman ja kunnian ruumillistuma ja Jumalan kallio. Pietarin elämä kertoo minulle, että minä riitän juuri sellaisena kuin olen. Kaikki mitä minussa on Jumalan lahjaa enkä omillla ponnisteluillani voi lisätä uskoni määrää enkä voi omilla epäilyksilläni pilata Jumalan työtä vaan saan luottaa armoon.


3 kommenttia

Rukoile ja työtä tee…

Benedictus Nursialainen taisi sanoa tuon otsikkona olevan lauseen aikoinaan. Hän on länsimaisen luostarilaitoksen isä ja eleli 400-500-luvun vaihteessa. Taisi Beneä häiritä laiskottelevat ja juopottelevat munkit, joilla nykytermein ilmaistuna oli elämänhallinta hukassa. Luther vahvisti omalta osaltaan tuota ajattelua pitämällä rehellistä työntekoa myös Jumalalle tehtävänä palveluna ja työnä. Lutherilla työ ja vapaa-aika oli ilmeisesti hyvin hanskassa. Olihan hänen lähtökohtansa uskonpuhdistukselle se, ettei suorittamalla ja teoilla pääse taivaaseen.

Molempien kirkkoisien lähtökohta kristityn elämälle on terve ja hyvä. Ihminen tarvitsee työtä, jotta mielekkyys elämässä säilyy ja elanto on turvattu ja rukous pitää hänet Jumalan kasvojen edessä.

Mutta mitä tuo Jumalan kasvojen edessä eläminen on. Olemme tottuneet ajatteluun, jossa hengellinen elämä erotetaan muusta elämästä. Tajusin tämän raadollisen tosiasian, kun sain ihmettelevän kysymyksen eräältä ystävältäni. Hän ihmetteli, että teetkö sä noita Jumalan juttuja muulloinkin kun sunnuntaina? Olin pitänyt sunnuntaikristitty-puheita lähinnä pilkkana ja huumoripuheena, mutta jos täysin seurakunnan ulkopuolella elävä ihminen ajattelee näin, niin silloin kristillisen kirkon viestintä ulos on täysin epäonnistunut ja sen julistaman uskon sisältö on merkityksetöntä. Ajatus siitä, että Jumala ei vaikuta arjessa eikä hänelle puhuta ja rukoilla eikä hän johdata ihmisen elämää, kertoo meille kirkosta, jonka julistama usko on voimatonta maailman edessä. Nyt kun mietin asiaa tarkemmin ja pohdin miltä kirkko näyttää, niin aika pliisua ja voimatonta on kirkon julistus sunnuntain saarnojen ulkopuolella. Se että papit hallitsevat saarnanteon, ei näytä tuovan ihmisiä kirkkoon tai nuoria ihmisiä tuomaan lapsensa kasteelle.

Mietin tässä sitä, onko työnteosta tullut jossain vaiheessa synonyymi rukoukselle? Mihin ja missä vaiheessa kirkon julistuksesta on kadonnut terä ja milloin kosketus tavallisen ihmisen arkeen on kadonnut? Miksi suomalaiset ovat lukinneet Jumalan kalenterissaan sunnuntaille? Miksi ihmisillä on ajatus siitä, että vain sunnuntaina kokoonnutaan palvomaan Jumalaa ja olemaan hänen läsnäolossaan ja sitten muu aika on ihmisen omaa aikaa. Miten olemme onnistuneet vääntämään uskonpuhdistajan opetuksen niin, että pelkkä työnteko olisi Jumalan mieleistä elämää.

Pohdin Paavalin kirjeitä, joissa hän opastaa eri seurakuntia pysymään siinä opetuksessa, jota he ovat saaneet kun seurakunnat ovat syntyneet. Galatian aluetta hän suomii harhaopettajista ja Korinttia riitelystä ja villistä menosta seurakunnan kokoontumisissa. Myös Jaakob ja Pietari lataavat painavaa tekstiä seurakunnille.

Etenkin Pietari puhuu pyhänä olemisesta. Mitä on olla samalainen pyhä kuin mitä Jeesus on? Mitä on Pyhityselämä. Miksi pitää pyhittyä ja mitä ihmettä koko pyhitys tarkoittaa. Luterilaisuutta näyttää vaivaavan jonkinlainen anemia tai näivetystauti. Vaikuttaa siltä, että opettaessamme armosta ja sen luonteesta olemme alkaneet pelätä omavanhurskauttamista niin paljon, ettemme uskalla puhua siitä työnteosta josta kristityn tulisi tunnistaa eli armon tai laupeuden töistä. Emme uskalla opettaa millaista raamatun mukaan on Jumalan lasten elämä. Mitä tämä pyhitys sitten on ja miten mikään työn tekeminen siihen edes kuuluu?

Jumalalle pyhitetty merkitsee Jumalalle erotettua. Jokainen Jeesuksen oma on myös Jumalalle pyhitetty. Eli pyhitys ei ole riippuvainen mistään mitä me ihmiset teemme vaan olemme sitä automaattisesti. Jaakob kirjeessään painii oman seurakuntansa ongelmien kanssa. Jerusalemin uskovat kyllä kiivailevat ja vääntävät kättä opillisista kysymyksistä, mutta kaupungin lesket ja orvot ovat jäämässä huoltamatta. Korintissa kristityt riitelevät opettajista ja heidän kasvunsa on jäänyt maitopullouskovien l. lasten tasolle. Paavali tuskailee sitä ettei vieläkään voi opettaa heitä kuin täysikasvuisia vahvalla ruualla.

Kun näitä raamatun opetuksia vasten katsomme sitä mitä oma luterilainen kirkkoni opettaa niin tulee tunne että Jaakob, Paavali ja Pietari kirjeineen poljettaisiin suohon liian vaatiina ja tuomitsevina.

Jumalalle pyhitetty ihminen etsii joka päivä Jumalan tahtoa elämäänsä. Hänen uskonsa suuntautuu hänestä ulospäin koska se on Jumalan tahto. Hän tekee sen koska häntä on armahdettu ja rakastettu. Usko hänen sisällään pääse kasvamaan, koska hän haluaa keskittyä Jumalaan jokapäiväisessä elämässään. Hän tekee omaa työtään Jumalalle ja hän kohtaa jokaisen ihmisen Jumalan luotuna. Jokainen ihminen on Jumalalle rakas ja sellaisena hänet kohtaa Jumalan pyhä.

Näitä asioita on opetettava kirkossa. On uskallettava puhua arjen kristillisyydestä Jumalan pyhien elämänä. Kyse siitä mitä Jumala haluaa, että hänen seurakunnassaan tapahtuu ihan tavallisten, mutta pyhien ihmisten kautta. Siksi tee työsi joka päivä rukoillen ja isän tahtoa kysellen näin elät pyhää elämää.


1 kommentti

Sekahedelmäsoppaa Pyhällä Hengellä kiitos!

Nyt kun aloitin ruotimaan hengellisiä perusasioita ja arvoja, arvelin palata Pyhän Hengen toiminnan pohtimiseen sen perusteella, mitä olen nähnyt ja kokenut tämän pienen matkani aikana läpi Suomen kristillisen kentän. Kun palasin vuosikymmenten jälkeen seurakuntayhteyteen etsimään Jumalan kasvoja ja yhteyttä Jeesukseen, tajusin, että avainta asioiden ymmärtämiseen ei löytynyt sisältäni. Niin kuin en kyennyt synnyttämään itsessäni uskoa, en kyennyt ymmärtämään omin voimin Raamattuakaan. Kaikenlaiset pikku filosofoinnit jumaluuksien ja kuoliaaksi halaavan rakkauden liepeillä eivät olleet antaneet oikeastaan minkäänlaista vastausta siihen, että miksi olin olemassa. Minusta itsestäni ei löytynyt sisältä yhtään mitään. Ei salattuja sielun voimavaroja eikä mitään, mikä voimaanuttaisi kulkemaan eteenpäin. Aloin ymmärtää, että kyse ei ole uskonnosta tai uskonnollisuudesta rituaaleineen, vaan siitä yksinkertaisesta tosiasiasta, että joko Jumala on kokonaan totta tai sitten täyttä satua. On nieltävä koko Raamattu tai unohdettava koko juttu. Päätin ottaa riskin ja valita ensimmäisen vaihtoehdon ja eräänä yönä laitoin kädet ristiin ja sanoin että tässä olen, olen Jeesus sinun. Tässä on käteni ja jalkani, käytä niitä. Pyysin Pyhää Henkeä tulemaan elämääni. Seuraavana aamuna raamattu aukesi aivan uudella tavalla ja jokaisella sivulla oli Jeesus.

Palaan säännöllisesti ajatuksissani tähän tapahtumaan, koska se pitää minut heikoilla hetkillä minut kiinni Jumalassa. Mutta tämä ei ole tämän postauksen pääpointti, vaan se on siinä, että otammeko Jumalan toiminnan ja Pyhän Hengen tosissamme omassa elämässämme. Uskallammeko pyytää Pyhää Henkeä toimimaan vai onko meillä vedetty käsijarru päälle. Onko uskoontulo hetkemme sinetöitynä sydämeemme ja olemme jääneet hellimään sitä muistoa. On ihana kuunnella uskoontulokertomuksia seurakunnassa ja moni saa juuri niistä sen kimmokkeen antaa elämänsä Jeesukselle. Mutta saako Pyhä Henki lupaa tehdä muita asioita seurakunnassa?

Luterilaisissa seurakunnissamme saamme paljon kuulla opetusta Pyhän Hengen hedelmistä. Eli tietoa siitä mitä kaikkea ihanaa ihmiset ovat tehneet toisilleen, kun ovat saaneet kokea sen ihmeellisen armon Jeesuksen kohtaamisen kautta. Hengen hedelmät ovatkin niitä upeita asioita, joiden kautta maailma näkee millainen on Kristuksen seurakunta parhaimmillaan. Mutta murheellista on se opetus, jossa opetettaessa armolahjoista, aletaankin puhua Hengen hedelmistä ja inhimillisistä taidoista, joita ihminen kykenee itse harjoittelemaan ja oppimaan. Syntyy merkillinen sekahedelmäsoppa, jossa lopulta kaiken keskellä onkin ihminen tarpeineen ja taitoineen toisia palvelemmassa ja viihdyttämässä. Sellainen sekalainen seurakunta pyöriikin vallanmainiosti ilman Pyhää Henkeä. Humanismi synnyttää aivan yhtälailla hyviä ja arvokkaita asioita ja niitäkään ei pidä väheksyä, mutta humanismi itsessään ei pelasta ihmistä. Kristillinen seurakunta voi ja sen pitääkin tuhlata Hengen hedelmiään seurakunnan ulkopuolelle mutta armolahjoista ne on erotettava vissisti.

Pyhän Hengen armolahjat eivät nouse koskaan ihmisestä ja ihmisen taidoista. Pyhä Henki voi tehdä kyllä uskon kautta ilkeästä ihmisestä yksilön joka kykenee tuottamaan Hengen hedelmiä ja rakastamaan toisia mutta siinä vaiheessa teot ovat jo epätäydellisen ihmisen tekoja. Armolahjat ovat oikeastaan heikkojen evästä. Pyhä Henki toimii usein silloin kun ihmisen omat voimat kyvyt ovat kokeneet täydellisen konkurssin ja hän itse ei enää kuvittele itsestään mitään vaan hän joutuu turvautumaan täysin Jumalaan. Kun Pyhä Henki toimii, on se täysin Jumalan toimintaa ja tulee silloin ihmisen ulkopuolelta. Ihmisen muuttuu täysin välikappaleeksi. Hän on ikäänkuin putki joka johtaa Jumalan luota kohteen luokse. Putki ei siis tee mitään muuta kuin on se mitä on.

Samalla tavalla niinkuin Armo on ihmisen vaikea tajuta niin myös Pyhän Hengen lahjat ovat vaikeita ottaa vastaan ja antautua Pyhän Hengen käytettäväksi. Siksi ajattelenkin, että kun Jeesus moittii opetuslapsia uskon puutteesta niin kyse voisi olla siitä, että he eivätvielä tajunneet sitä ettei heidän itse pidä tehdä mitään vaan Jumala koko ajan Pyhän Hengen kautta tekee kaiken! Kyse on samasta mitä Pietari teki myrskyssä. Hän astui sokeasti uskoen laidan yli ja käveli vedenpäällä kunnes alkoi katsoa jalkoihin ja yritti itse pysyä pinnalla ja samalla hän alkoi vajota. Hän tarvitsi Jeesuksen käden jotta ei vajonnut. Me olemme samassa tilanteessa On astuttava veneestä ulos ja pyydettävä Pyhän Hengen lahjoja jotta voisimme palvella ympärillä olevia ihmisiä Jumalan lahjoilla ja todisttettava siitä kuka Jumala on. On pidettävä välillä Jeesusta kädestä ettemme uppoa ja vähitellen opimme luottamaan että Jumala on se joka toimii ja olemme hänen voimansa välikappaleita.

Me voimme palvella Hengen hedelmillä lähimmäisiämme joka päivä, koska Jeesuksen rakkaus antaa meille voimia siihen. Mutta sekahedelmäsoppaa, jossa omat kykymme ja Jumalan voima sekoittuvat, sitä kannattaa välttää. Sillä jos kuvittelemme että omaamme ihmisinä jotain jumalallisia kykyjä niin silloin sopan ainekset eivät taida olla taivaallista alkuperää. Armolahjat ovat Jumalan erityisiä tapoja puuttua tähän maalliseen elämäämme yliluonnollisella tavalla ja Pyhä Henki antaa ne meille. Ilman Pyhän Hengen toimintaa ei ole uskoa eikä mitään muutakaan. Jumalan Pyhä Henki ylläpitää kaikkea ja on Jumalan täällä maailmassa vallitseva persoona. Tähän loppuun voisi sanoa, Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, aamen!


7 kommenttia

Mielistelyn aika on ohi

Kävin eilen mielenkiintoisen keskustelun erään kirkon nuoriso-ohjaajan kanssa. Harvoin saa kokea sellaista voimaantumista ja oman kutsun vahvistumista kuunnellessa toisen kuvausta omasta työstään ja niistä haasteista joita siinä kohtaa. Tuntui hyvältä kohdata ihminen jonka arvomaailma oli kohdallaan ja näky omasta työstä oli kristallin kirkas. Eteeni piirtyi kuva kirkosta jolla on tehtävä tässä ajassa ja maailmassa.

Kirkon tehtävän anto on selkeä ja se löytyy Jeesuksen lähetyskäskystä. Tätä tehtävänantoa on jokainen Kristitty ja seurakunta kutsuttu toteuttamaan. Lähetyskäsky on syy seurakunnille olla olemassa ja sille perustalle kaiken pitäisi perustua. Seurakunta kantaa edellään Jeesuksen tyhjää ristiä merkkinä siitä, että se julistaa Evankeliumia Jeesuksesta. Raamattu on kirja jonka pohjalta Seurakunnan opetus kohoaa ja muita vaihtoehtoisia lähteitä ei ole olemassa. Kirkon yläpuolella tässä suhteessa ei ole kuin Jumala ja siksi kirkko kulkee tässä ajassa omilla raiteillaan eikä maailman luomilla raiteilla. Näitä raiteita pitkin se kulkee läpi maailman ja ajan siitä erkaantumatta mutta kuitenkin omat arvonsa ja näkynsä säilyttäen.

Kirkko ei elä mitään filosofiaa tai satua Jumalasta ja Jeesuksesta, eivätkä sen työntekijät ole yhteiskunnan resurssitoimijoita tai vaikkapa kunnallisen nuorisotyön tai kaupungin sosiaalityön jatke. Jokainen kirkontyöntekijä on juuri tarkoituksella sillä paikalla johon hänet on seurakunta asettanut ja hänen työllään on merkitys. Sama pätee meihin seurakuntien luottamushenkilöihin. Emme me harrasta seurakuntaa vaan seurakunta on meille Jeesuksen ruumis jonka toimivia jäseniä me olemme. Kirkko ei ole humanistinen, ihmiskeskeinen organisaatio vaan se on Jumalan valtakunnan maanpäällinen ilmentymä.

Siksi koen, että on aika pitää kiinni siitä mitä kirkko alun perin edustaa ja tunnustaa reilusti uskoa elävään Jeesukseen. On etsittävä omaan elämään Jumalan tahtoa ja suunnata sitä sen mukaan. Rukoilla ja viedä oman elämän kipuja ja riemuja Jumalan eteen. Enää ei mielistellä maailmaa ja elää sen halun mukaan. Miksikö, no siksi kun Jumala on hyvä!


1 kommentti

Pyhä Henki

Koen, että on aika taas puhua Pyhästä Hengestä, Jumalan kolmannesta persoonasta. Itselleni aihe on toisaalta läheinen ja tärkeä, mutta samalla myös vaikeatajuinen. Joudun lapsen tavoin heittäytymään tässä Raamatun varaan ja luottamaan siihen ilman omaa järkeilyäni, koska oma järkeni torjuu aika monet Pyhän Hengen toimintaan liittyvät asiat järjen vastaisina.

Raamattu ei käytä sanaa kolmiyhteinen Jumala, mutta se antaa selvästi ymmärtää millainen Jumalan olemus todella on. Poika, Jeesus on ollut aina olemassa Jumalan ”synnyttämänä” ennen aikojen alkua, ei luotuna, Isä, Herra Sebaot, joka on maailman Luoja sekä Jumalan Pyhä Henki, persoona, jonka voimassa Jeesus ihmisenä toimi, Henki, joka herätti Jeesuksen kuolleista, murtaen kuoleman vallan ja joka vuodatetiin Jeesuksen omien ylle Helluntaina.

Vaikka me kirkkovuoden mittaan käymme kirkoissa läpi Jeesuksen elämää, niin on hyvä muistaa missä Jeesus on nyt. Jeesus on Herra, joka istuu valtaistuimellaan ja rukoilee meidän puolestamme lakkaamatta. Elämme Kristittyinä Jumalan kuningaskunnan suurlähettiläinä tässä maailman ajassa. Me elämme samalla lopun aikoja tai armon aikaa, ihan miten haluamme sen ilmaista. Se alkoi Jeesuksen ylösnousemuksesta ja taivaaseen astumisesta. Toisaalta sen voisi laskea alkaneen myös siitä uuden liiton alkamisesta jonka Jeesus asetti ehtoollisessa. Ehtoollisessa me saamme osallistua siihen Jumalanpalvelukseen. joka on käynnissä Taivaassa koko ajan. Voisi sanoa, että Ehtoollinen on se ”ohut paikka”, jossa Jumalan todellisuus tunkeutuu lähimmäksi tätä maailmaa ja meitä.

Tässä ajassa on Pyhä Henki meidän kanssamme. Hän mahdollistaa uskon, joka on Jumalan ensimmäinen armo lahja jokaiselle kristitylle. Jumalan Pyhä Henki myös ylläpitää tätä Jumalan luomakuntaa. Meidän on muistettava se kaiken tämän ulkoapäin tulevan informaation ja tietotulvan keskellä. Tieteen löydöt eivät riitele Jumalan luomistyön kanssa vaan se tutkii tätä ihmeellistä luomakuntaa. Raamatun tekstit eivät ole tietopankki maailmasta, vaan se on ilmoitusta siitä kuka Jumala on.

Tämä aika tuntuu houkuttelevan meitä pois monella tavalla evankeliumin ytimen ääreltä. Erilaiset hengelliset virtaukset vievät katsettamme pois ristin miehestä. Emme muista punnita ja tarkastella kuulemaamme Raamatun ilmoituksen valossa. Unohdamme kaiken myllerryksen keskellä, että olemme ensisijaisesti Jumalan maailmanlaajuisen seurakunnan ja valtakunnan asukkaita. Unohdamme rukoilla vihollistemme puolesta. Unohdamme, että Jumala ottaa vastuun asioista, sodista ja kostosta, emme me, Jumalan lapset. Nostamme profeetan asemaan ihmisiä joiden elämä ei ole Jumalan tahdon mukaista. Vain Pyhä Henki voi kirkastaa meille nämä asiat.

Pyhä Henki on kanssamme viemässä evankeliumia, ilosanomaa Jeesuksesta, eteenpäin ja tämän tosiasian läpi olisi jokaisen Kristityn katsottava maailmaa. Armon aika, jota elämme on nimenomaan ilosanoman ja uskon syntymisen aikaa. Siksi olisi hyvä pyytää Pyhän Hengen ilmestymistä ja toimintaa omaan elämään. Paavali kehoittaa ja selventää aihetta 1. Korintilaiskirjeessä 14 luvussa näin: Kun te nyt kerran tavoittelette henkilahjoja, pyrkikää saamaan niitä runsain määrin seurakunnan rakentamiseksi. Paavali kehoittaa meitä anomaan armolahjoja, jotta voisimme rakentaa omaa seurakuntaamme. Armolahjat ovat Jumalan meille antama työkalupakki seurakunnan ja evankeliumin työn tekemiseen. Armolahjat eivät ole mitä tahansa puuhastelua vaan kyse on nimenomaan Pyhän Hengen vaikuttamista taidoista ja tiedoista. Armolahjat tai niiden puute ei kuitenkaan ole merkki uskon puuttumisesta. Armolahjat eivät pelasta ketään. Ainoastaan ja vain Jeesuksen ristin työ voi pelastaa ihmisen.

Meidän on ajateltava, että seurakunta ja sen uskon tulisi aina olla Pyhän Hengen johtamaa, mutta aina ei näin ole. Jos Pyhälle Hengelle ei anneta tilaa eikä ymmärretä sen luonnetta, voi seurakunta silti toimia ja olla olemassa mutta sen toiminta on väistämättä vajaata. Sellainen seurakunta on kuin suunnistaja jolta puuttuu kompassi jonka avulla karttaa on helpompi tulkita tai linja-auto ilman polttoainetta tai kuljettajaa.


Jätä kommentti

Odota Herraa

Eilen hiihtolenkillä kuuntelin pitkästä aikaa hengellistä musiikkia. Tavallisesti kuuntelen Jukka Norvannon Raamattu kannesta kanteen luentoja, mutta nyt saatuani Jeremian kirjan loppuun päätin pitää vähän taukoa ja antaa Sanan levätä mielessäni ja sielussani. Jeremian kirja kutsuu meitä punnitsemaan omaa suhdettamme Jumalaan. Eräs kappale soittolistalta, jonka spotyfy oli laatinut minulle, sai minut kiinni juuri Jumala suhteeni vääristymästä. Tajusin miten omavoimaisesti olin alkanut elää omaa elämääni. Miten olin vähitellen alkanut murehtimaan omia asioitani ja pohtimaan miten ratkaisisin niitä löytämättä kuitenkaan minkäänlaista keinoa tehdä mitään asioille. Kappale on Ilta Music kokoonpanon Lähellä Sinua.

Kappaleen sanoitus kuvaa Herraani Jeesusta ja hänen asennettaan minuun. Miten Jumala on tehnyt Jeesuksessa kaiken valmiiksi. Minun osani on jäädä odottamaan Jumalaa ja olla hänen läsnäolossaan. Eli luottamaan siihen että Jumalan suunnitelma minunkin kohdalla toteutuu ja hänen lupauksensa pitävät. Omat ponnisteluni eivät olekaan niin tärkeitä kuin olen kuvitellut.

Olen jollain tavalla jopa syyttänyt Jumalaa siitä mitä minussa ja ympärilläni tapahtuu. Olen tuskaillut sitä, että Jumala läsnäolo ja siunaus tuntuu kadonneen elämästäni. En ole tajunnut sitä, että vaikka luen ja tutkin Jumalan sanaa, en ole päästänyt Sanaa sulautumaan sisälleni vaan olen järkeni avulla pyrkinyt ymmärtämään sitä. En ole lapsen tavoin kyennyt heittäytymään Isän syliin ja luottamaan että kaikki menee hyvin.

Ehkä tämän korona-ajan yksi kirous on yhteyden puuttuminen seurakuntaan. Pienessä piirissä eläminen uittaa salakavalasti yksinäisyyden ja yksinkulkemisen harhan elämään. Uskossa kun on nimenomaan kyse suhteista. Suhteesta Jumalaan ja seurakuntaan.

Jeesus ilmestyskirjan sanan mukaan kolkuttaa ihmisen sydämen ovelle ja hän pyytää päästä aterioimaan hänen kanssaan. Hän ei tee sitä väkivalloin vaan hän odottaa sitä että ihminen suostuu avamaan oven. Omat touhumme ja pyrkimyksemme saattavat joskus vaientaa tuon koputuksen. Emme halua Jeesusta sotkemaan omia suunnitelmiamme. Näin yhteys Jumalaan ja Jeesukseen katkeaa ja suhteemme kärsii. Voimme lukea sanaa ja rukoillakin Jumalaa, mutta jos emme aiokkaan päästää Jeesusta sisään emmekä luota hänen mahdollisuuksiinsa muuttaa meitä ja olosuhteitamme, on edessämme hiljaisuus ja erämaa.

Itse koen olevani jälleen parannuksen paikalla, mutta en voi tehdä sitä yksin vaan tarvitsen siihen Pyhän Hengen uudistavaa voimaa. Näin on meidän kaikkien laita. Emme voi itse parantaa itseämme ja kannatella uskoamme. Sen voi tehdä vain Jeesus.


1 kommentti

Hyvää vuoden alkua!

Katselin näin jälkikäteen Facebookista ihmisten uuden vuoden päivityksiä. Monet kertasivat menneen vuoden tapahtumia. Niissä toistuivat kuvaukset oudosta ja ahdistavasta vuodesta, jonka korona virus on saanut aikaan. Ja tottahan se on. Koronan aiheuttamat rajoitukset ja pelot ovat vaikuttaneet koko maailmaan. Kuluneen vuoden tapahtumat ja muutokset yhteiskuntaan tulevat luultavasti muokkaamaan käsitystämme maailmasta ja elämästä pysyvästi. Mutta miten, sen tulee meille kertomaan vain aika ja historian kulku. Eli siinäkin joudumme aikanaan katsomaan taaksepäin. Siksi itse ajattelen, samalla kun katselen hiljalleen satavaa valkoista uutta lunta, että on katsottava eteenpäin ja luottaa Jumalaan ja tulevaisuuteen. Yksilötasolla ei olisi konkreettista syytä maalailla piruja seinille mutta viimepäivien tapahtumat kertovat aivan muuta. Pelko ja epäluotttamus on vaihtanut monen palettiin tummat sävyt.

Mitä ne synkät sävyt sitten maalareiden siveltimessä sitten ovat. Päällimäisenä nousee mieleen suomalaistenkin kristittyjen keskuudessa leviävät salaliittoteoriat pedonmerkkeineen. Lopunaikoja ja Jeesuksen paluuta on odotettu niin kovasti, että merkkejä lopunajan katastrofeista ja sielunvihollisen toiminnasta aletaan nähdä kaikkialla. Siitä nousee mm. käsittämätön rokoketevastaisuus ja pelko mikrosiruista sen mukana. Pitää kuitenkin muistaa, että Jumalan aikataulut ja ajoitukset eivät mene meidän tahtomme mukaan. Jumala odottaa että luotamme häneen ja Kristuksen sovitustyö on asia, jota ei voi ottaa Kristityltä pois. Pyhän Hengen sinetti, joka Jumalan lapseen on laitettu, ei jollain rokotteella tai ihmisen valmistamalla mikrosirulla voida poistaa. Ja Ilmestyskirjan teksti viittaa puhuttaessa pedonmerkistä selkeästi pedon palvontaan, joka on jatkunut jo kauan, jopa ennen moisten sirujen keksimistä.

Ilmestyskirja 20:4 ”Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähdenja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta.”5 ”Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennenkuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus. 20:6 Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta.”

Raamatun teksti selvästi viittaa siihen, että merkin voi ottaa myös otsaan ja mikrosirua ei voi todellakaan laittaa kasvoihin. Kun kahlailin näiden lopunaikojen profeetoiden sivuilla, tajusin miten tärkeää on Jeesuksen sana siitä, ettei meidän tule tietää aikaa eikä paikkaa hänen paluulleen, vaan että meidän tulee olla valmiina ja pysyä hänen luonaan. Pysyä Jumalan kasvojen edessä ja kysyä etsiä hänen tahtoaan. Sekä Danielin kirja että Ilmestyskirja antavat ymmärtää, että sen kuvaukset pysyvät salattuina aivan loppuun saakka. Siksi on jopa vaarallista lähteä ylitulkitsemaan Sanaa omien profetioiden avulla. Kaikki on tarkoin punnittava ja arvioitava Raamatun sanan valossa, myös omat puheemme ja opetuksemme. Kaikki omat oivalluksemme Sanasta kun eivät ole aina Jumalasta.

Tänään kun sain hiihdellä kauniissa pakkasmaisemassa ja ihailla Jumalan luomistyötä niin samalla kävin keskustelua Jumalan kanssa rukouksessa siitä, mikä on olennaista kristityn elämässä ja Jeesuksen seuraamisessa. Mieleeni nousi selkeä kuva Jumalan lapsista jotka keskittyvät evankeliumiin, ilosanomaan. Jeesuksen keskeinen opetus oli se, että Jumalanvaltakunta on tullut lähelle. Hän sovitti koko maailman synnit ja korjasi yhteyden Jumalaan. Samalla tuo Jumalan teko korjaa kaikessa rakkaudessaan ihmisten välisiä suhteita. Näin seurakunta näyttäytyy rakastavana ja houkuttelevana maailman silmissä ja Kristuksen pyhyys näkyy seurakunnan ihmisistä.

Siksi on merkillistä seurata miten intohimoisesti osa uskovista paneutuu salaliittoteorioihin ja tulkitsevat mm. ilmestyskirjaa vastoin Raamatun kokonaisilmoitusta. Tuntuu kuin sielunvihollinen, Diabolos onnistuisi nimensä mukaisesti repimään yhteyden ja sopusoinnun riekaleiksi. Sillä voimme vain kuvitella miten omituisilta ja pelottaviltakin osa näistä lopunajan profeetoista näyttävät maailman ihmisten silmissä. Jumalan sana jää näiden rokotevastaisten ja omituisesti käyttäytyvien ihmisten touhujen varjoon. On uskomatonta miten heidän ihanteenaan, on ihmisiä jotka omilla elämäntavoillaan ja puheillaan loukkaavat toisia ja toisaalla taas mielistelee seurakuntaa. Polttoaineena heillä puheissaan toimii pelko. Jo Jeremian aikana tämänkaltaiset profeetat johtivat kansaa kohti turmiota. Tällainen toiminta muistuttaa epäjumalan palvelemista ja epäjumalan asemaan nousee jälleen ihmisen omat kuvitelmat, kun Jumalaan ei enää luoteta. Jotain on saatava tehdä jotta oma olo olisi hieman merkityksellisempi.

Sielunvihollinen onkin valehtelija joka käy sotaa kaikilla rintamilla. Siksi pitäytyminen Evankeliumissa (=ilosanomassa) ja Raamatun sanassa on ainoa mahdollisuus mennä eteenpäin Jumalan tahdon tiellä.


1 kommentti

Hyvä ihminen

Minä uskon, että Jumala on hyvä ja me kaikki pääsemme kyllä taivaaseen. Ei hän voi olla sellainen despootti, että olisi luonut Helvetin. Helvetti ja taivas on jo täällä maanpäällä. Ihminen joka on käynyt läpi maanpäällä helvetin ei kahta kertaa voi joutua kärsimään. Itse ainakin olen elänyt hyvän elämän ja olen hyvä ihminen. En ole tehnyt mitään isompaa pahaa kenellekkään ja kaikkihan jotain tekee ja joskus ajattelee pahaa, mutta kyllä Jumala sen ymmärtää. Sellaiseen Jumaan minä uskon.” Keskustelu ystäväni kanssa päättyi tähän. Olin kertonut hänelle omasta uskontotunnilla tehdyistä jutuista lasten kanssa ja kertonut miten lapset olivat nauttineet siitä, että saivat tehdä pieniä näytelmiä Jeesuksen vertauksista ja miten olimme sitten keskustelleet Jeesuksen elämästä. Hänen puheenvuoronsa oli kuin puolustuksen loppukommentti, kun Jeesuksen nimi oli alkanut poltella sielun syövereissä. Aihe oli tullut liikaa kohti. Puhe Jeesuksesta oli johtanut ajatukset sovitukseen ja sovitus siihen, että joku voisi joutua kadotukseen ja helvettiin ilman Jeesusta.

Meillä on valtava tarve muokata Jumalasta mieleisemme. Haluamme Jumalan, joka parhaiten palvelee meidän elämämme ja sielumme tarpeita. Ainakin itse huomaa pelavaani Jumalan kanssa tätä peliä. Kyllä Jumala tämän ja tämän ymmärtää. Voin tehdä kyllä ja tätä, ei hän siitä minua sen enempää rankaise. Emme ole kukaan vapaita synnistä mutta ajattelemme, että olemme sen verran siivosyntisiä ettei Jumala pikkuasioista välitä.

Kristinuskon Jumala on kuitenkin kaikessa oikeudenmukaisuudessaan ehdoton. Hänen tuomionsa tulee varmasti ja jokainen tuomitaan. Jumalan rakkaus näkyy kuitenkin siinä, että hän tiesi ihmisen laadun ja valmisti siksi ihmiselle pelastuksen. Kristinuskon ytimessä on Jeesus Kristus, joka on ovi Jumalan yhteyteen ja iankaikkisuuteen. Muuta tietä ei ole.

Uskonnollisuus ei meitä pelasta, sillä se on suurimpia esteitä elävän Jumalan luo tulemiselle. Se, että käymme jouluna kirkossa ja koemme olevamme tarpeeksi hyviä Jumalalle ei meitä pelasta. Ihmiselle kelpaa kuva suloisesta Jeesus lapsesta jouluna, mutta rujo ja kärsivä ristin mies on liikaa. Meidän luovuttava omasta erinomaisuudestamme ja päästettävä Jeesus Kristus luoksemme. Kristinuskossa on kyse suhteesta todelliseen, elävään persoonaan, joka haluaa olla kanssamme joka päivä. Ristin uhri käy turhaksi, jos ajattelemme että maanpäällinen kärsimys pelkästään riitäisi pelastamaan meidät. Meidän oma elämämme ja tekomme eivät riitä sovittamaan ja korjamaan poikki mennyttä suhdettamme Jumalaan. Kärsimys sen sijaan saa meidät huutamaan apua Jumalalta. Se vetää meitä Pyhä Jumalan luo ja silloin Jeesus tarjoaa meille sovitusta. Näin Jumala tekee sovinnon kanssamme. Näin kuoleman valta on murrettu minunkin osaltani.

Raamatun mukaan kadotus on olemassa. Jeesuksen elämän kovin hetki ei ollut Golgatalla vaan Getsemanen puutarhassa, jossa hän kävi läpi sen tiedon,että hän joutuu eroon Isästä, Jumalasta. Voimme Raamatun sivulta aistia sen tuskan, jonka läpi Jeesus meni. Tuossa hetkessä hän koki sen mitä on olla koko ihmiskunnan synti. Kuinka hirvittävää olisi viettää ikuisuus erossa Isästä Jumalasta.

Synnistä ja helvetistä puhuminen ei ole kovin muodikasta, ihmiset eivät haluaisi syyllistyä ja olla syntisiä. Piru tarvitsee itselleen konttoristeja, jotta ajatus ihmisen erinomaisuudesta Jumalan edessä saisi lisää alaa. Sielunviholliselle on mieleen kuva kaiken sallivasta ja ihmisen kuoliaaksi rakastavasta universaalista Jumalasta joka laittoi kaiken alulle ja jäi sitten pyörittelemään peukaloitaan.

Joulu on meille välietappi ja johdanto pääsiäiseen, Jouluna Jumala osoittaa asenteensa ihmistä kohtaan kun hän ilmoittaa ensimmäisenä halveksituille paimenille siitä että Vapahtaja, Maailman valo on syntynyt ja Jumala on itse tullut alas maailmaaan pelastamaan ihmisen.


3 kommenttia

Adventti

Hoosianna huuto merkitsee suomeksi auta, pelasta. Elämme aikoja jolloin avun tarve vain kasvaa ja kasvaa. Vielä nyt taistelemme koronaa vastaan, ja pian edessämme on vielä vakavemmat ajat. Emme kykene pysäyttämään ilmastonmuutosta ajoissa. Etelän ja pohjoisen vastakkain asettelu maapallolla tulee syvenemään kun kuivuus ja äärimäiset sääilmiöt tulevat runtelemaan yhä suurempaa osaa maailmaa. On vain ajan kysymys milloin on seuraavan kansainvaelluksen aika. Emme voi pysäyttää sitä taloudellisilla keinoilla vaan edessä voi olla konflikti, jonka kaikki ratkaisukeinot vaikuttavat huonoilta.

Jeesuksen ylösnousemus johti ihmiskunnan lopunaikoihin. Emme tiedä, emmekä näe ajan muurin yli sitä, millainen on Jumalan aikataulu Jeesuksen takaisin paluun osalta. Mutta näemme sen miten yksi kerrallaan Raamatun kuvaukset tulevasta käyvät toteen. Se merkitsee sitä, että evankeliumin ja armon aika on käymässä loppuun. Se, tapahtuuko se tämän sukupolven aikana, ei ole olennaista, vaan olennaista on, että tämäkin sukupolvi ymmärtää oman paikkansa Jumalan suunnitelmassa ja se käy toteuttamaan omalta osaltaan lähetyskäskyä. Me näemme, että sielunvihollinen ei ole käynyt lepäämään, vaan yhä rajummin se hyökkää sielä missä muurinaukot käyvät isommiksi ja ihmiset luopuvat uskosta. On yhä hankalampaa tunnustaa omaa uskoaan julkisesti, koska yhteiskunnan paine piilottaa kristinusko kasvaa. Kuitenkin Jeesuksen antama malli on ainoa keino lähestyä maailman ongelmia rauhanomaisesti. Meidän kristittyjen pitää näyttää millainen tuo Jeesuksen malli on.

Adventti on jälleen yksi mahdollisuus kertoa mistä Evankeliumissa on kysymys. Nähdä se että olemma kaikki huutamassa apua Taivaalliselta isältämme ja olemme samalla viivalla niin pohjoisessa kuin etelässä. Hätämme on yhteinen. Emme voi kääntää selkää tulijoille ja avunpyytäjille, jotka ovat väistämättä tulossa. Kyse ei ole uudesta maailmanjärjestyksestä tai salaliitosta, vaan siitä että olemme omalla kulutuksella ja sotkemisella vastuussa koko maapallon tilasta. Omalla mallillamme lietsomme elämän tapaa jonka hinta on liian kova.

Kun Jeesus ratsasti Jerusalemiin hänen ratsunaan oli nöyrä aasinvarsa. Hän antaa meille mallin siitä asenteesta, jolla meidänkin tulisi lähestyä kaikkia asioita elämässämme. Jeesukselle laulettiin Hoosianna, Daavidin poika. Herra pelasta ja auta meitä. Nyt koko maailma huutaa samaa.


Jätä kommentti

Korona ja kirkko

Uusi Tie-lehdestä tavailin kirkon tilaa käsittelevää juttua. Neljältä taholta kyseltiin sitä mihin tämä ihmisten kirkko on joutumassa. Käytän sanaa ihmisten kirkko, koska se ehkä enemmän kuvaa nykyisen luterilaisen kirkon tilaa. Ihminen on kuitenkin se joka hallinnoi ja tekee sekä itseään ja kirkkoaan koskevat päätökset. Ihminen on se joka haluaa tulkita ja selittää Jumalan sanaa ja sitä vasten ohjata kirkkolaitoksen toimintaa ja päätöksiä. Tosin päätöksillä ei liene isoa merkitystä silloin kun päätöksiä ei noudatetta ja ihmisen oma korvasyyhy määrää suunnan. Mutta ei mitään uutta taivaan alla. Jo Apostoli Paavali aikanaan joutui kirjoittelemaan paimenkirjeitä seurakunnaille kun ne vikuroivat omien korvasyyhyjensä takia. Ja jokainen voi sitten ihan itse sitä mikä menee pieleen ja mikä ei. Totuus on kuitenkin se että kirkkoon ei tulevaisuudessakaan ole tulossa väen ryntäystä, ei kaupungeissa eikä periferioissa.

Eilen osallistuin NW-verkoston etätapaamiseen, jossa opetuksesta vastasi englantilainen kirkkoherra Langham. Hänen lähtökohtansa opetukseen nousi siitä vaikeasta tilanteesta, joka kirkoissamme tällä hetkellä on, kun emme saa kokoontua isolla joukolla. Hän vertasi tilannetta alkukirkon tilaan. Jos tutkimme apostolien tekoja huomaamme, että 8-lukuun mennessä opetuslapset eivät olleet käytännössä tehneet mitää Jerusalemin ulkopuolella evankeliumin hyväksi. Kun sitten Saul aloittaa seurakunnan ankaran vainoamisen, hajoaa seurakunnan jäsenet opetuslapsia lukuun ottamatta ympäri Juudeaa niin samalla myös evankeliumi lähtee leviämään. He julistavat uusille ihmisille ja alueille ilosanomaa Jeesuksesta ja samalla parantavat sairaita. Pyhä Henki toimii nyt Jerusalemin ulkopuolella. Kirkko, Eklesia siirtyi pakanoiden keskuuteen. Huomattavaa on että Jeesus ei käytä kirkosta sanaa, joka viittaisi synagogaan tai temppeliin vaan enemmän toriin ja kauppapaikkaan. Paikkaan, jossa ihmiset tulevat yhteen. Kirkko on siis yhteen tulemisen paikka. Nyt koronan aikana yhteentulemiset ovat pienimuotoisempia ja somessa. Ihan samalla tavalla meidät on nyt ajettu hajalle kuin siemenet jotka joutuvat tuuleen. Nyt on aika evankeliumille. Koota pieniä ryhmiä ja kutsua uusia ihmisiä mukaan somessa. On aika toimia evankeliumin työssä.

Ehkä siinä onkin kirkkojemme kipupiste. Siemenet ovat jääneet säkkeihin kirkkojen takahuoneisiin. Kyse ei ole pelkästään kokoontumisesta. On kyse ylösnousseen Kristuksen julistamisesta uusille ihmisille. Periferiat on siellä missä ei vielä ole uskoa. Ei siellä missä on Messuja ja yhteisöjä.