Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


4 kommenttia

Elämä

Ihmisen elämä on hauras. Silloinkin kun koemme olevamme vahvoilla, elämän lankamme Suuren Jumalan edessä on olemattoman ohut. Kaikki mitä teemme tässä ajassa on lopulta turhaa jos se kohdistuu itseemme. Emme millään tavoin voi nostaa tai kehittää itseämme Jumalan edessä.

Sen mitä itseeni panostan katoaa ennemmin tai myöhemmin.

Sen sijaan se mitä teemme hyvää toisille lähtee kasvuun. Se kasvaa ja valaisee pimeyttä ja suo lohtua kanssa kulkijoillemme.

Hyvyyden siunaus leviää ja palaa aikanaan siunaajan elämään.

Sen sijaan että surkuttelisimme elämää ja kiroaisimme elämää ja pimeyttä, sytyttäkäämme kynttilä.


3 kommenttia

Hedelmätön viikunapuu

Olen pitkään pohtinut omaa suhdettani karismaattisuuteen. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että armolahjat kuuluvat seurakunnan työkalupakkiin. Olen vakuuttunut siitä, että Jumala puhuu ihmiselle ja Pyhä Henki toimii arjessa monella tavalla ja koskettaa ihmistä täyttäen häntä ja lohduttaen häntä.

Vuosia sitten innostuin  opetuksesta, jossa puhuttiin Jumalan voimasta, siunauksesta ja Jumalan Pyhän Hengen antamista hyvistä asioista. Itselleni se kaikki oli aluksi kuin raikas tuuli, joka pöllytti luutuneita luterilaisia käsityksiäni hengellisestä elämästä. Mutta jossain vaiheessa omat hälytyskelloni alkoivat soida, kun joidenkin opetusten sisältö alkoi toistaa mantraa ”kaikki parantuvat” ja että ”Jeesus  paransi kaikki”. Heidän johtopäätöksenä oli, että myös meidän käsien kautta kaikkien tulisi parantua. Ja vielä pahempaa oli se, että opetus näytti nostavan ihmisen sellaiseen asemaan, jossa hän ikäänkuin voisi omalla toiminnallaan voisi määritellä kuinka Pyhä Henki toimii. Tuo opetus ei ollut ehkä tietoista vaan inhimillisessä heikkoudessaan nämä opettajat alkoivat korostaa Pyhää Henkeä ihmisen ja erityisen voitelun saaneiden menestystekijänä ja armoa jonkinlaisena voimana. Kaikki ei ollutkaan linjassa Raamatun kanssa.

Näille opetajille oli täysin mahdoton ajatus se, että Jumala millään tavalla vaikuttaisi ihmisen kärsimykseen tai kurittaisi ihmistä. Jumala ei voisi mitenkään aiheuttaa ahdistusta ja pettymystä ihmiselle. Sen sijaan oikealla omistautumisella Jumalalle ja oikealla pyhittäytymisellä ja rukouksella elämämme alkaisi tuottaa oikeanlaista hedelmää ja armolahjat alkaisivat toimia aina kun me sitä vain haluaisimme. Kasvaisimme sellaiseen Jeesuksen kaltaisuuteen että kykenisimme hallitsemaan tilanteen kuin tilanteen. Niin kauan kun näin ei tapahtuisi emme olisi rukoilleet tarpeeksi tai muuten pyhittyneet oikealla tavalla. Kaikki ei tullutkaan Jumalalta.

Minusta alkoi tuntua siltä, että omasta ihmisyydestäni jäisi  puuttumaan jotain, jos olisin suunnannut elämääni noiden opetusten mukaisesti, koska oma arkeni oli niin suuressa ristiriidassa sen ajatuksen kanssa, että minun pitäsi kulkea jonkinlaisessa ylivirittyneessä Pyhän Hengen voitelussa ja jatkuvassa menestyksen odotuksessa. En voinnut lähteä tuohon suuntaan.  Sen sijaan jouduin suuren Savenvalajan kouluun.

Oma arkeni oli täynnä huolia ja oma lihani kapinoi jatkuvasti Jumalaa vastaan. Ajatus jatkuvasta kasvusta kohti jotain ylevää kuvaa itsestäni oli täysin mahdoton ajatus. Tajusin, että Jeesus oli se, joka riisuutui ja luopui kaikesta tullakseen heikoksi ihmiseksi. Hän ei kasvanut vaan hän väheni ja riisuutui Jumalan ominaisuuksista. Hän teki sen, koska ihminen omassa heikkoudessaan ei voi saavuttaa täydellisyyttä ja pyhyyttä,  ja siksi hän, joka oli jo  täydellinen ja pyhä, täytyi tulla ihmiseksi. Se mitä olin hetken kuvitellut, olikin väärä suunta. Oma kelvottomuuteni vaati Jumalan kasvattajan kättä, jotta voisin oman ahdistukseni kautta tajuta sen, että ainoa suuntani oli vähetä kuin Kristus. Minun tuli ymmärtää oma täydellinen heikkousteni Jumalan edessä.  Tätä eivät nämä pyhää onneaan etsivät opettajat osanneet sanoittaa ja opettaa.

Jeesus puhuu Luukkaan evankeliumin 13. luvussa hedelmättömästä viikunapuusta, joka köyhdyttää viinitarhan maaperää. Isäntä tahtoisi kaivaa puun pois, mutta puutarhuri haluaa vielä yrittää. Hän sanoo isännälle, että annetaan sen olla. Jos se ei vuoden päästä anna ensihedelmää hakataan se sitten pois.

Perinteinen opetus viittaa tässä siihen että Jeesus puhuu Israelin opettajille, fariseuksille. Mutta mitä se puhuu sinulle ja minulle. Vertauksessa puhuvat keskenään Jumalan laki ja armo. Herra Sebaot ja Jeesus keskustelevat keskenään aivan kuin maallinen isä, joka tuskailee iltayöstä valvoen ja odottaen  myöhässä olevaa poikaansa ja käy mielessään keskustelua kuinka huolissaan hän on ja mitä seurauksia siitä seuraa kun yökyöpeli suvaitsee tulla kotiin. Juutalaiselle raamatun kirjoitukselle oli normaalia että Jumala saattoi keskustella tällä tavoin itsensä kanssa. Kolmiyhteisen Jumalan olemus ilmenee tästä hyvin.

Alkukielessä ilmaisu ”antaa sen olla”, ”afiem”, on käännetty muualla raamatussa muotoon ”antaa anteeksi” ja ajan määre ” vielä yksi vuosi” ”es te mellon” ei ole täsmällinen vaan paremmin  määreetön ajanjakso, jopa niin että aikaa ei määritellä lainkaan vaan, että ehkä sitten joskus syntyy hedelmää. Toisin sanoen vastuu viikunapuusta siirtyy täysin Puutarhurin, Jeesuksen vastuulle.  Tuomio valtaa tässä ei siirrykkään meille ihmiselle vaan vertaus kertoo siitä miten Jumala toimii meidän ihmisten kanssa. Se kertoo siitä, että ne jotka ovat Jeesuksen omia kuuluvat Hänen vastuulleen mutta myös sitä, että Jumalan on kaikki tuomiovalta ja hän on oikeuden ja totuuden Jumala eikä meillä ihmisillä ole siihen mitään sanomista. Meidän hedelmillä ja tuottavuudella ei ole pelastuksemme kannalta mitään merkitystä vaan vain Jeesuksen työllä meidän elämässmme on merkitystä ja viime kädessä hänen uhrautumisellaan meidän meidän puolestamme Golgatalla.

Jeesus on meidän puutarhurimme ja ainoa mahdollisuutemme on elää hänen läsnäolossaan luottaen siihen, että hän on meidän elämämme ohjaimissa. Hänen ohjauksessaan armolahjat toimivat seurakuntaa palvellen oikein ja vapauttaa meidät elämään normaalia elämää


1 kommentti

Etsitkö Jumalan tahtoa elämääsi?

Koko syksyn on Vanha Testamentti pitänyt minua otteessaan. Halu tuntea Jeesus paremmin on heittänyt minut maailmaan joka vasta odotti Messiasta tulevaksi. Messiasta, joka korjaisi sen mitä Adam tuhosi eli yhteyden Jumalaan. Juuri se mitä ihmiset odottivat, avaa jotain siitä kuka Jeesus on. Jos palaamme ajassa 3000 vuotta taaksepäin löydämme sieltä Daavidin touhuamassa Liitonarkille uutta kotia. Kuningasten kirja maalaa eteemme lähes AD/HD tyyppisesti puuhailevan kuninkaan joka yrittää  kaikella tarmollaan korjata sen mitä Saul oli jättänyt hunningolle.

Liitonarkki, joka merkitsi kaikkea Jumalan siunausta ja voimaa, tarvitsi Daavidin mielestä  paremman kodin. Hän itse asui setripuisessa palatsissa mutta arkki oli teltassa. Daavidista tämä oli väärin ja hän ajatteli, että on rakennettava temppeli Jumalalle ja Liiton arkille. Mutta mitä mieltä oli Jumala?  Profeetta Naatan, joka ensin myötäilee Daavidia, saa Jumalalta sanan, jossa Jumala kieltää temppelin rakentamisen, sen sijaan Jumala haluaa rakentaa Daavidin huonetta ja vahvistaa Daavidin kuninkuutta niin, että Daavid ja hänen sukunsa tulisi hallitsemaan tuota Jumalan rakentamaa huonetta ja valtaistuinta ikuisesti. Katse kääntyy Daavidin unelmista ja touhuamisesta Jumalan tahtoon ja toimintaan. Katse kääntyy tässä Daavidin poikaan, luvattuun pelastajaan, joka polveutuisi Daavidin huoneesta eli Kristukseen

On merkillistä, että aina se mitä itse ajattelemme olevan Jumalalle mieluista, onkin vain meidän oman mielemme retkiä ja Jumalalla onkin mielessä aivan muuta. Jumala tahtoo etsisimme hänen tahtoaan lakkaamatta. Se onnistuu vain alistamalla oma toimintamme Raamatun sanalle ja odottamalla kärsivällisesti, jos ovet edessämme ovat suljettuja. Omilla voimilla ponnistellen tulemme ainoastaan väsyneiksi. Jumalan pelastussuunnitelma on se mihin kaikki tulee kiinnittää. Siihen, että tunnemme Jumalan ja se on ainoa kerskauksemme.


1 kommentti

Syksy

Aika kuluu nopeasti. Vielä äsken lämmittelin päivittäin mummolan rantasaunaa ja liottelin varpaitani kesävedessä jonka pinnalla aurinko leikki leikkejään. Nyt luonto on vaihtanut syystakin ylleen ja kylmenevän sään ja lyhenevän päivän vastapainona loistavat syksyn lämpimät värit. Olen toisaalta syksyihminen mutta nautin kesästä ja lämmöstä. Mitä kuumempaa on, sitä pidemmän lenkin teen Vuokatin vaaroilla. Mutta kesällä on varjonsa. Oma hengellinen elämäni kuivuu kesän auringossa samalla kun mökkiydyn mummolan rantasaunalle. Toisaalta kesän erämaataipaleet herättävät nälän saada vahvistusta ja ravintoa omaan vaellukseen. Yhteyden ja seurakunnan merkitys kirkastuu kun  kulkee yksin kesäisessä maisemassa.

Me kohtaamme Kristuksen toisissa ihmisissä. Elämä virtaa seurakunnassa ja Kristuksen omien läpi raviten kaikkia osallisia. Elämän lähde on Kristus itse Pyhän Hengen kautta.

Viime kesän pelasti omalla tavallaan tieto siitä, että NW-kesätapahtumassa oli luvassa palvelutehtävä rukouspalvelussa ja lisäksi syksyn mittaan opetusta Miesten viikonlopussa Kainuunopistolla. Nuo tapahtumat antoivat jonkinlaisen syyn pitää Raamattua ja muita hengellisiä kirjoja yöpöydällä ja opiskella sanaa. Minussa toteutui se Matt 4:4 ssä oleva Jeesuksen sana ’Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee’  Sana piti minut hengissä ja myös rukouselämäni sai sen verran happea että jaksoin viedä asioitani Jumalalle ja puhua niistä hänen kanssaan.

Kristinuskon ja evankeliumin keskeinen asia on se, että Jumala tuli ihmiseksi. Jumalan ja ihmisen välistä murtui pois erottava muuri. Jumala tahtoo tulla osaksi arkeamme ja siksi ero Jumalan todellisuudesta aiheuttaa uskovassa ahdistusta ja jopa syyllistymistä. Siksi rukouselämä on aivan ehdottoman tärkeää. On ymmärrettävä että rukous on keino omakohtaiseen Jeesuksen kohtaamiseen ja ilman sitä on turha puhua Jeesuksen seuraamisesta. Rukous taas voi jäädä tyhjän hokemiseksi ellei ihminen kohtaa Jumalaa Sanan kautta. Ilman ravintoa rukouksesta ja hengellisestä elämästä loppuu puhti. En tarkoita tässä mitään tunnekokemuksia ja mielenkuohuja vaan ruukista raamatun lukemista, joka on Jumalan lapsen perusravintoa. Seurakunnissa ja yhteisöissä tulisi sanoa tämä asia selvemmin ääneen. Raamatun keskeiset teemat toistuvat Isä meidän rukouksessa, uskontunnustuksessa ja katekismuksen teksteissä jos raamattu on liian vaikea lähestyä. Myös  erilaiset hengelliset raamatuun perustuvat hartaus ja rukouskirjat ovat mainio tapa ylläpitää sitä Hengen virtausta omassa elämässään.

Olenko liian vaativa? Kääntäisin asian toisinpäin. En halua että kukaan jäisi osattomaksi siitä kaikesta hyvästä mitä Jumalan läsnäolo antaa. Jeesus sanoo että minun ikeeni on kevyt kantaa. Hän haluaa olla mukana koko ajan meidän arjessamme. Hän haluaa antaa meille levon ja rauhan kuten Raamattu lupaa. Jos muistat miten oli helpotus lapsena kun vanhempasi ottivat vastuun elämästäsi vaikka lopulta sinähän se itse kuljit oman lapsuutesi läpi. Samalla tavalla Taivaallinen Isämme haluaa että kokisimme olevamme hänen lapsiaan.

Virsi 600 on kirjoitettu natsien keskitysleirillä täysin mahdottomissa olosuhteissa. Myöhemmin Bonnhoeffer, virren kirjoittaja hirtettiin vehkeilystään Hitleriä vastaan. Vain Jumalan läsnäolo mahdollisti sen että hän kirjoitti noissa olosuhteissa virren hyvyyden voimaan ihmeelliseen suojaa….

 


1 kommentti

Etsi

Tämän aamun ensimmäinen ajatus tai pohdinta vei minut yhden Raamatun siteeratuimman lauseen äärelle. Etsi ensin Jumalan valtakuntaa. Olen itsekin tuota lausetta käyttänyt puheissa ja kirjoituksissani, mutta olenko lopulta sisäistänyt sen sanomaa ja sisältöä.

Kun kamppailemme arjen ja Jeesuksen seuraamisen välillä, kun kipuilemme sen kanssa teenkOLYMPUS DIGITAL CAMERAö oikeita asioita Jumalan silmissä, unohdamme kokonaan, mistä koko uskossa on kysymys. 

 

Jeesus tuli maailmaan sovittamaan ihmiskunnan synnin ja pelastamaan ihmiset Jumalan luo iankaikkisuuteen. Sen sijaan että yrittäisimme teoilla ja elämällämme osoittaa Jumalalle, että olemme tehneet parannuksen, odottaa Jumala että olisimme todellakin yhteydessä häneen, niin harjoittaisimmekin hänen läsnäoloaa ja etsisimme hänen tahtoaan. Niinkuin Sana sanoi Israelin ja Juudan kansalle, etsikää Minun kasvojani niin saman hän sanoo meille.

Rukoile, lue hengellisiä tekstejä ja tutki Raamattua joka päivä. Ole hiljaa aamuisin ja kuuntele mitä Jumala sinulle tänään haluaa sanoa. Kun kohtaat ihmisiä, siunaa heitä mielessäsi ja rukoile ystäviesi kanssa aina kun on mahdollista. Älä keskity itseesi vaan keskity Jeesukseen.


4 kommenttia

Meidät riisutaan….

En osaa pukea kunnolla sanoiksi sitä mitä tällä hetkellä koen sisälläni. Tulin muutama minuutti sitten seurakunnan tilaisuudesta. Tilaisuudessa piti laulaa Jippu ja puhua Jaakko Pirttiaho mutta paikkalle tulikin Jeesus, joka puhui minulle. Toki hän puhui muillekin, koska hän puhuu jokaiselle yhdessä ja erikseen. Hän puhui siihen kipuun ja häpeään, joka itse kunkin sydämessä ja sielussa on. Hän puhui niihin haavoihin, joita elämä on viiltänyt jokaiseen meistä. Hän puhui siihen syntiin, joka meissä on. Hän tuntee ne synnit, koska hän itse on ne kantanut kerran ja kärsinyt niistä tuomion, joka olisi kuulunut minulle ja sinulle.

jippuNiin, mietin mitä tapahtui? Jippu oli sairastunut ja flunssa oli vienyt äänen lähes tyystin. Jaakko oli ajellut päivän tietokoneensa perässä pitkin Pohjanmaata. Itse puhujana tiedän mitä sellainen valmistautuminen tekee itsetunnolle ja varmuudelle seistä sanojen takana. Jippu lausui ja rukoili oman osansa pianistin kanssa. Jaakko puhui koko sydämestään ja jakoi elämäänsä kuten Jippukin. Kauniin laulun sijasta tuli valtava määrä koskettavia sanoja, jotka hitaasti sulivat läpi kovan ihmiskuoren ja upposivat ihmisten sydämiin.

Yhdessäkään konsertissa ei ole tuossa salissa mainittu Jeesusta niin monta kertaa kuin nyt. Kun Jippu ilmoitti alussa, ettei kykene laulamaan vaan aikoo rukoilla meidän kanssamme koko illan, niin jokin ihmeellinen liikahdus ja voima meni kehoni läpi ja tajusin, että Jeesus oli  tämän takana. Hän ei halunnut, että kuuntelisimme Jipun ihanaa laulua vaan että kuuntelisimme Häntä. Hän tiesi, että pidimme Jipusta ja moni oli siksi paikalla. Jeesus kuitenkin tiesi, että illan jälkeen pitäisimme hänestä vielä enemmän. Hän tiesi, että Jippu ei rikki mene vaikka ei pystyisikään laulamaan, mutta että ilman Jeesusta me jäisimme ilman rakkautta.

Itse sain polvistua illan lopuksi vapahtajani eteen ja kuulla ne tärkeät sanat. Sinun syntisi on annettu anteeksi! Kiitos Jeesus Jipusta ja Jaakosta.

Kuva: Pauliaukusti Haapanen


7 kommenttia

Virittelyä

Melkoinen tovi  on kulunut edellisestä blogista. Ajatus ei ole pysähtynyt niin pitkäksi aikaa paikalleen että olisin kyennyt keskittymään kirjoittamiseen. Kirjoittaminen on minulle prosessi jossa hyvin pureksittu aihe purkautuu tekstiksi. Olen joutunut myös pohtimaan omaa laatuani kirjoittamisen takia ja  olen aika vakuuttunut, että lukihäiriön lisäksi tai taustalla on AD/HD:n tyyppinen tarkkaavaisuus häiriö. Keväällä kävin läpi aikuisiän testejä ja kun muistelin lapsuuttani niin aika tavalla yksiin oireet ja oma elämä meni. Siksi itselleni on joskus hämmentävää lukea omia kirjoituksiani, koska niissä on paljon valmiimpia asioita, kuin mitä omassa päässäni tavallisesti liikkuu. Oman vaikeutensa kirjoittamiseen on tuonut se, että oma seurakunta yhteyteni on ollut kesän aikana hyvin ohut. Olen ollut paljon yksin ja tehnyt mummolassa paljon fyysistä työtä. Jopa lenkkeily on jäänyt melko vähälle koska ei yksinkertaisesti ole jaksanut lähteä liikkeelle. Vapaa-aika on mennyt joella perhovavan seurassa. Virtaava joki ja erämaa on ollut hyvä ympäristö pysähtyä ja jutella Taivaan Isän kanssa.

Kun laitan kaiken tämän yhteen tässä ja nyt, niin mieleni täyttää kolme asiaa. Ensinnäkin kiitollisuus Jumalalle, että hän ei koskaan päästänyt minua irti, vaan on johdattanut minua aivan ihmeellisellä tavalla läpi elämän karikkojen. Toinen asia on kysymys miksi? Miksi juuri minut Hän pelasti elämän kurimuksista, johdatti pois heikosta koulumenestyksestä, madalsi aitoja oikeissa kohdissa ja toi oikeita ihmisisiä polulleni, joita ilman olisin joutunut aivan varmasti hukkaan. Olen pärjännyt elämässäni itsestäni huolimatta ja koen, että Jumala on tuonut minut tähän. Itse en olisi siihen pystynyt. Se, että olen luokanopettaja on oikeastaan asia, jonka ei pitäisi olla mahdollista. Ja silti tänäänkin edestäni lähti luokka kotiin hymyssä suin. Kohta kolmekymmentä vuotta tämä on toistunut joka koulupäivä.

Kolmas asia on seurakuntayhteys ja sen tarve. Tarve olla osa Kristuksen ruumista tuntuvalla tavalla. Olla tuon ruumiin elin, joka sykkii ja elää. Olla riippuvainen toisista jäsenistä. Olla täynnä Pyhää Henkeä, joka ylläpitää kaiken ja kirkastaa Jeesusta. Palvella ja tulla palveluksi. Olen saanut kokea mitä todellinen yhteys Kristuksessa toisiin ihmisiin on ja oma sieluni ja henkeni on riippuvainen tuosta yhteydestä. Ilman sitä koen tukehtuvani. En osaa kuvailla täysin miltä tuntuu kun yhteys puuttuu, mutta pitkän päälle se tuo elämään penseyden ja merkityksen puutteen. En ihmettele, että jotkut ihmiset yhteyden kadotessa kääntävät selkänsä  seurakunnalle ja pian myös Jeesukselle. Vastakohta on yksinkertaisesti liian suuri. Koettu yhteys Jeesukseen ja sen tuoma tunne-elämys ei käänny arjen kantavaksi uskoksi ilman hyvää seurakuntayhteyttä. Se jää pelkäksi muistoksi tunteesta joka ei kantanut.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Me tarvitsemme elävän yhteyden Jeesukseen toisten Kristittyjen kautta. Siihen yhteyteen ei auta opit eikä teologia. Siihen auttaa vain se että ympärillä on rukoilevia ja siunaavia ihmisiä jotka jatkuvasti etsivät Jumalan tahtoa ja elävät Jumalan valtakunnan salaisuudesta ja tuovat sen arkeen mukanaan.