Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


Jätä kommentti

Väärin uskottu

img_20200819_174554

Törmäsin netin palstoilla ajatukseen, jossa jonkun puoliso uskoi väärällä tavalla. Hän uskoi vapaammin Raamatun sanaan kuin toinen ja sai siksi moitteet osakseen ja vaikutti siltä,että jopa taivaspaikka oli uhattuna.

Kuitenkin vaikutti siltä, että molemmat uskoivat Jeesuksen sovitustyöhön ja että Jeesus on Herra.

Pystyin vaivoin hillitsemään itseni siltä, että olisin laittanut oman lusikkani tuohon soppaan. Jätin sen tekemättä, koska en lainkaan tunne kyseistä avioparia. Ohjaaminen näissä asioissa kun kuuluu minusta ihmisille, jotka ovat samasta yhteisöstä. Taustat pitää tuntea.

Miettimättä sen enempää sitä mikä opillinen asia on kyseessä pitää kuitenkin pohtia asiaa pelastuksen kannalta. Siltä kannalta, että koskeeko  Jeesuksen sovitustyö myös väärin ymmärrettyjä raamatun tulkintoja. Mikä on evankeliumin kova ydin ja mitkä asiat ovat kehällisiä ja ehkä synnin hämärtämiä asioita.

Tarvitseeko ottaa taakakseen sellaisia asioita, jotka Jeesus on ottanut kannettavakseen. Ymmärrän jos joku on huolissaan läheisestä, joka kieltää Jeesuksen sovitustyön ja sellaisessakin tilanteessa joudumme jättämään huolen Jumalalle. Hän antaa uskon. Ihmiselle jää vain rukous.

Jumala haluaa, että olemme vapaita elämään ja rakastamaan eikä huolissamme ja jatkuvassa puolustustaistelussa läheistemme kanssa. Välillä tuntuu että uskonasiat on annettu ihmisille taakaksi eikä tuomaan turvaa ja toivoa elämään. Tulee tahtomatta mieleen se laitapuolen kulkija jolle tarjottiin mahdollisuutta tulla uskoon. Hän torjui ajatuksen toteamalla, että hänellä on jo tarpeeksi ongelmia.


Jätä kommentti

Unelmia

Olen luonteeltani jonkin sortin taivaanrannan maalari. Etenkin nuorena haavelin ja unelmoin siitä miltä elämäni tulisi näyttämään. Mielikuvitukseni laukkasi kilpaa pilvien kanssa ja kiipeilin Konsta Pylkkäsen tavoin taivaan ja avaruuden katoille.

Tänään uskonnontunnilla pohdimme mitä ovat unelmat ja miksi niitä tarvitaan. Unelmat luovat ihmisen elämään toivoa ja antaa parhaimmillaan hyvää oloa. Etenkin lasten ja nuorten elämässä unelmat antavat sitä tarpeellista polttoainetta siihen, että elämä menisi eteenpäin.

Pohdin sitä mistä tulee rohkeus ponnistella kohti unelmia, jopa sellaisia unelmia jotka ympäröivistä ihmisistä tuntuvat yliampuvilta tai liian rohkeilta.

Aikuisten maailmassa elämä usein murjoo meitä ja Taivaanrannan maalareiden siveltimet kuivuvat ja Konsta Pylkkäset katsovat parhaakseen pysyä maan kamaralla. Unelmat muuttuvat realismiksi ja arki muuttuu selviämistaisteluksi. Elämä niin sanotusti hioo niitä kuuluisia särmiä, poistaen samalla joskus jotain tärkeää elämästä. Unelmien mukana saattaa myös elämän halu hiipua pelkäksi olemiseksi.

Unelmien vastakohta on näköalattomuus ja jopa elämän pelko. Lasten maailmassa on paljon asioita, jotka tukahduttavat kyvyn unelmoida. Koulukiusaaminen, ankarat kotiolot ja sairaudet sammuttavat helposti. Ja samat lainalaisuudet toimivat aikuisten maailmassa, kun sama sisäinen lapsi katselee maailmaa silmiemme läpi.

Kun pohdime näitä asioita yhdessä. Päädyimme yhteen tärkeään ja yksinkertaiseen toteamukseen, jolla pääsee eteenpäin. Huominen tulee aina, myös silloin kun elämä päättyy. Koska silloin astumme Jumalan valtakunnan alueelle ja iankaikkiseen elämään. Kun tämän muistamme, katsomme elämää toivon silmin. 

img_20200705_160252-1 Psalmi 121 puhuu ihmiselle, jonka taivaan avaruus on kutistunut yksiön seiniksi tai elämän lintuhäkiksi.

Minä nostan silmäni vuoria kohti:
mistä tulee minulle apu?

Apu minulle tulee Herralta,
joka on tehnyt taivaan ja maan.
Hän ei salli sinun jalkasi horjua,
sinun varjelijasi ei torku.
Katso, hän, joka Israelia varjelee, ei torku eikä nuku.Herra on sinun varjelijasi,
Herra on suojaava varjosi
sinun oikealla puolellasi.
Ei polta sinua aurinko päivällä,
eikä kuu yöllä.
Herra varjelee sinut kaikesta pahasta,
hän varjelee sinun sielusi.
Herra varjelee sinun lähtemisesi ja tulemisesi,
nyt ja iankaikkisesti.


1 kommentti

Kelpaanko minä?

img_20200805_192549Kesän mittaan olen kamppailut tuon otsikon kysymyksen kanssa. Jokaisella on omat tarinansa ja oman elämänsä kanssa joutuu näköjään vähän väliä jonkin asteiseen henkiseen ja hengelliseen konkurssiin. Syyt eivät aina ole edes isoja ulkopuolisin silmin, mutta sisäiseen kamppailuun joutunut kristitty ei aina kykene tarkastelemaan omia kipujaan ulkopuolisen silmin. 

Itse olen kamppailut oman kutsumukseni kanssa. Oma jaksamiseni on ollut koetteella jo pidemmän aikaa ja kaikki hengellinen, joka liittyy tuohon kutsuun on tuntunut epämiellyttävältä. On tullut tunne, että en jaksa ja halua opettaa ja julistaa sanaa. Olen jopa kyseenalaistanut välillä koko uskoni perusteet.

Roomalaiskirjeessä Paavali avaa tätä ihmisenä olemisen tuskaa.

Room. 7

Tiedänhän, ettei minussa, nimittäin minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää. Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen. 19En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo. 20Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo, en tee sitä enää itse, vaan sen tekee minussa asuva synti.21Huomaan siis, että minua hallitsee tällainen laki: haluan tehdä hyvää, mutta en pääse irti pahasta. 22Sisimmässäni minä iloiten hyväksyn Jumalan lain, 23mutta siinä, mitä teen, näen toteutuvan toisen lain, joka sotii sisimpäni lakia vastaan. Näin olen ruumiissani vaikuttavan synnin lain vanki. 24Minä kurja ihminen! Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? 

Paavalin parahdus omasta heikoudestaan on alkanut elää minussa. Oman parannuksen tekoni  heikkous ja mitättömyys Jumalan edessä paljastunut ja tajuan kuinka riippuvainen olen Jeesuksesta ja hänen sovitustyöstään. Ilman Jeesusta tuhoutuisin. Synti, joka itselleni ehkä eniten yhteyden puutetta Jumalaan ja lähimmäisiin, näkyy penseytenä ja välinpitämättömyytenä. Väsymys ja masennus ruokkii tätä kaikkea.

Miksi siis kelpaan Jumalalle yhä vaikka sisälläni Syyttäjä jatkuvasti nostaa eteeni lain, joka toistuvasti tuomitsee minut. Eilen illalla otin pitkästä työn alle Daavidin ja Saulin elämän luvun alle. Kaksi Jumalan valitsemaa suurta miestä, joista toinen sortui Jumalan viitoittamalta tieltä ja toinen ei. Saulin tarinassa vaikuttaa olevan jopa kunniallisempia elementejä kuin Daavidin tarinassa. Daavid jopa tapattaa miehen saadakseen tämän vaimon itselleen. Tästä suhteesta syntyy  yksi Jeesuksen esivanhemmista.

Daavidin elämästä voimme oppia, että ihminen, joka virheistään huolimatta elää jatkuvasti Jumalan kasvojen edessä ja etsii hänen tahtoaan, säilyttää Jumalan siunauksen elämässään. Tällainen ihminen on juuri oman heikkoutensa ja sen tunnustamisen tähden sopiva työrukkanen Jumalan käyttöön. Hän on tyhjä astia jota Jumala voi käyttää ja täyttää.

Syyttäjä, sielunvihollinen pyrkii kaikin keinoin horjuttamaan meidän ja Taivaallisen Isän välistä suhdetta. Se pyrkii nostamaan meidän syntisyydestämme yhä uudelleen asioita ja aiheita horjuttamaan  uskoamme. Ja jos kuvittelemme, että usko on jotain mitä me itse olemme löytäneet on se helppo myös kadottaa. Mutta jos muistamme, että usko on armolahja Jumalalta ja kokonaan Jumalalta tullutta, emme voi sitä kadottaa tyhjään. Saamme roikkua kiinni Jumalan lupauksissa ja Evankeliumin ihmeellisessä armossa silloinkin, kun emme jaksa suorittaa. Silloin saamme vain olla Jumalan suurella kämmenellä. Silloin Henki huokaa puolestamme Jumalan puoleen sanomattomin sanoin ja toteutuu Jeesuksen sana, minä annan teille rauhan!


5 kommenttia

Isän poikia

Istun rantasaunalla ja valmistelen puhetta Voltin rukoushuoneelle. Alahärmässä sijaitseva Sleyn paikallisosastojen kokoontumistila on vanha meijeri jonne on 80 vuotta sitten rakenettu sali ja keittiö. Kotikylän osastolla on 2.8. kesäjuhla jonne isä ja äiti ovat kutsuneet minut yhdeksi puhujaksi. Tilanteen tekee erityiseksi että sisareni Maria tulee laulamaan. edellisellä kerralla sain olla veljeni kanssa samassa paikassa.

Itselleni on pitkään ollut tärkeää puhua siitä kuinka Jeesus opetti Jumalasta. Luukkaan 15 luku puhuu siitä ehkä kauneimmin. Ja sen pohjalta tässä pohdin puheen sisältöä. Aamulla pohdin asiaa ihan ääneenkin vaikka aika lyhyiden yöunien jälkeen naama ei kovin mediaystävälliseltä Youtubessa näyttänytkään.

Luvussa 15 on kolme vertausta siitä millainen Jumala on. Meille ymmärrettävää on se että Jumala armahtaa Jeesuksen takia ihmisen, mutta vaikeampaa on hahmottaa sitä että Jumala etsii ihmistä. Hän odottaa ihmistä ja hän armahtaa ja antaa perillisyyden ja osallisuuden Jumalan kuningaskuntaa ja perhe väkeen.

Yleensä seemiläisessä kultuurissa opetettaan tarinoilla ja vertauksilla. Mitä tärkeämpi asia niin sen useampi tarina. Kadonnut kolikko, Kadonnut lammas ja tuhlaaja-isä, ne kaikki kuvastavat miten poikkeavalla tavalla Jeesus puhuu Jumalasta isänä. Ja millainen on tämä Taivaallinen Isä. Hän on valmis pilkattavaksi ja unohtamaan arvokkuutensa vain löytääkseen ja pelastaakseen ihmisen. Hän ei katso ihmisen elämän saavutuksia ja menetyksiä vaan hän katsoo sydämeen. Hän näkee ihmisen ja hänen hätänsä kuin tuon pelosta värisevän lampaan, joka on kannettava kotiin. Hän pitää tuota mitätöntä, pientä ihmistä korvaamattoman arvokkaana, kuten vertauksen nainen kolikkoa ja Hän odottaa tuhlaaja poikia ja tyttö kotiin antaakseen rakkautensa heille.

Jeesuksen kuva Jumalasta on lohduttava ja rauhoittava koska kuten Tuhlaaajapojasta tulee taas isän poika niin samoin meistä tulee kun palaamme Isän luo. Siksi olemme Jeesuksen kanssa saman Isän poikia ja tyttöjä


Jätä kommentti

Juurihoitoa

Olen kulkenut aika tiiviisti hammaslääkärissä viimeisen vuoden. Keväällä kuvittelin, että nyt on hampaat hoidettu kuntoon. Mutta mitä vielä. Juhannuksen jälkeen leukaperiä on juiminut säännöllisen epäsäännöllisesti. Kaksi viikkoa sitten ajoin Sotkamosta tutulle hammaslääkärille kotimaisemiin. Jukka on hoitanut hammaskalustoani kauan ja tietää miehen olotilan. Tulehduksia ja reikiä ei tällä kertaa löytynyt mutta hammas reagoi rajusti kylmään. Ienkaula oli paljastunut ja vaati fluoripastaa paikkaamaan huokoista hammaskaulaa. Samalla todettiin, että olen viimeaikoina purrut tavallista kovempaa hampaita yhteen öisin. Viime perjantaina jouduin käymään uudestaan ja sama toimenpide toistettiin. Purenta ei ollut rauhoittunut ja hampaitten hermot olivat herkillä. Maanantaina hammaskipu vain paheni ja edessä oli juurihoito. Nyt hammas on kaiken jälkeen vain puruarka. Kuukausia kestänyt aaltoileva kipu on poissa ja nukuin ilman särkylääkettä pitkät yö unet.

Ihminen on konaisuus ja reagoi elämään ja sen tapahtumiin kehollaan. Huolet, murheet, ikävä ja kaipaus, kaikki mikä järkyttää elämää, tuntuu ihmisessä ja vaikuttaa. Ilmeisesti minä puren hammasta.

No hampaitten kiristely ei ole uutta suomalaisille miehille mutta hampaitten hengiltä pureminen ei taida olla sama asia. Maailman murheet ilmenevät eri ihmisillä eri tavoin ja kukaan ei ole niistä vapaa. En tiedä vapaudunko moisesta kiristelystä koskaan. Tuskin. Se on osa minua ja persoonaani. Hammaskisko, jota inhoan, on taitaa olla ystäväni loppu elämäni.

Syyt jotka murehduttavat joutuvat tässä samalla myös juurihoitoon ja hammaslääkärinä toimii Jeesus. Hieman korni vertaus ehkä, mutta mielestäni hyvä. En osaa heittää kaikkia murheiden lankoja käsistäni. Enkä kaikkia kipujani pysty antamaan pois. Mutta tämä juurihoito ulottuu olemassa oloni ytimeen. Siihen, että lopussa juurihoito tuottaa tuloksen ja kaikki kivut ja murheet ovat poissa. Sen tiedon varassa jaksan taistella tämän kaiken kanssa. Elämäni matka perustuu silloin toivoon Taivaasta ja pelastuksesta, jonka Jeesus sovituskuoleman kautta tarjoaa minulle. Aina välillä, jo tässä ajassa näen ja koen pieniä pilkahduksia Jumalan valtakunnasta, sillä Jeesus on luvannut kuulla rukouksemme ja olemaan meidän kanssamme. On merkillistä, että Hän haluaa olla kanssamme vaikka emme kykene elämään sen valtakunnan arvoista elämää vaan aiheutamme uutta murhetta niin Jumalalle kuin itsellemmekin.

Mutta Jumalaa ei kiinnosta meidän tekomme vaan se keitä me olemme. Hän haluaa, että pysyisimme hänen edessään ja kanssaan ja tulisimme juurihoitoon kipujemme kanssa.


3 kommenttia

Kesän lapsi

Katselen tässä kirjoittaessani mummolan puutarhaa. Iso, vanhan maalaistalon miljöö, josta karja ja maatalon työt ovat loppuneet aikoja sitten. Puutarha on kuitenkin jatkanut elämäänsä ja on nyt parhaimmillaan aamuauringon loisteessa. Järvi ”metelöi” taustalla. Härmän aukeilta tulleelle oli aluksi vaikea tottua alituiseen aaltojen loiskeeseen ja pilasi ensimmäisenä mummolakesänä yö unet. Nyt 30 vuoden jälkeen en osaisi kuvitella elämää ilman Nuasen aaltoja. Vastarannalla kymmenen kilometrin päässä siintää Vuokatin vaarat sinisenä silhuettina ja iso selkävesi vaihtaa väriään ja olemustaan joka päivä. Lakeuden kasvatin silmälle sen avaruus tekee hyvää.

Elämä on ollut minulle hyvä ja mietinkin nyt elämän muiden murheiden äärellä että olenko ollut tästä kaikesta tarpeeksi kiitollinen. Alituinen murehtiminen kun tekee ihmisestä itsekkään. Murheet kääntävät katseen sisäänpäin ja katse kääntyy omiin varpaisiin. Kuukauden ajan olen ollut ”kesäpoika” ja herännyt aikaisin tekemään mummon ja ukin antamia töitä. Kunnostanut paikkoja ja touhunnut puutarhassa. Yksin tekemisestä on tullut lähes pakkomielle. Sen sijaan että olisin odottanut muita apuun, olen yrittänyt suoriutua puuhistani yksin. Jonkinlaista ylpeyttä sekin.

Hengellisesti olen kulkenut pitkää erämaataivalta. Sanan lukeminen on ollut Norvannon Jukan radioluentojen varassa ja yhteys toisiin kristittyihin on ollut minimaallista. Omat pikku videoklipit Facebookiin ovat antaneet jotain pientä värettä muuteen tyyneen veteen ja ehkä pitäneet yhteyttä Jumalaan yllä. Mutta kirjottamisen aihetta tänne ei ole oikein löytynyt.

Eilen avasin Santalan Riston kirjan Savesta astiaksi. Olen lukenut sen pariin otteeseen ja aloitin sen lukemisen taas. Kirjan perusajatus on, että elämämme on suuren savenvalajan käsissä ja meitä rikotaan ja jauhetaan niin kauan kunnes astia on valajan mieleinen. Elämän vesi on halvoissa saviastioissa eikä kultaisissa tai hopeisissa maljoissa.

On jotenkin lohdullista ajatella, että Jumala näkee hyväksi muokata ja rikkoa minuakin. On vain suostuttava siihen. Vähitellen hän jauhaa ja huuhtoo pois minusta niitä epäpuhtauksia, joita hyvässä saviruukussa ei saa olla. On vain vaikeaa nöyrtyä ja päästää irti omista murheista ja itselle tärkeistä asioista, joille Jumala ei näe käyttöä. 1.kor 1:28 sanookin että Jumala valitsee sen ”joka mitään ei ole, tehdäkseen mitättömäksi sen, joka jotain on. Näin kuollut savi muuttuu Hänen käsissään eläväksi.


Jätä kommentti

Koulu loppuu

Vielä olisi kaksi päivää koulua. Normaalisti tänään olisi kevätkirkko ja saisimme laulaa koko koulun voimalla suvivirttä.

Sen laulaminen kuvastaa oikeastaan kaikkea sitä mitä me suomalaiset olemme. Kansaa joka odottaa kesää ja sen suomaa siunausta. Lepoa, lämpöä ja rakkautta pimeän talven jälkeen. Suvivirren kannatus ihmisten keskuudessa kertoo myös siitä, että yhä jossain sielumme pohjukassa toivomme, että tuolla ylhäällä on joku, joka kuulee pienen ihmisen hätähuudon, -Isä minua pelottaa!

Suvivirren puuttuminen kertoo myös siitä miksi, Jumalan valtakunnan elämä on joukkuelaji. Uskossa kun on kyse yhteydestä. Yhteydestä ylös Jeesukseen, joka on meidän suurin esirukoilijamme ja yhteydestä toisiin Jumalan lapsiin ja ihmisiin. Suvivirttä kun on hyvä laulaa yhdessä. Seurakunnan kuuluisikin olla yhdessä ja kokea tuota yhteyden tunnetta, jota tunnemme laulaessamme virttä Luojan kunniaksi.

Jumalanpalveluksia on näytetty kaikista seurakunnista etänä eri palvelujen kautta. Niiden suosio on yllättänyt kirkonväen. Mutta miten tuon suosion saisi siirrettyä seurakunnan toimintaan. Miten voisi kehittää netin kautta tapahtuvaa toimintaa niin, että ihmiset tulisivat myös yhteen paikanpäälle? Koska etänä laulettu suvivirsi ei oikein maistu eikä tunnu miltään. Se on korviketta. Oisiko vielä hyvä opettaa ihmisiä näissä nettimessuissa. Kertoa miksi tullaan yhteen. Muuttaa messujen kaavoja ja aikatauluja. Etsiä nykyihmiselle istuvaa muotoa ja sisältöä. Nojatulikirkot kun tuntuvat maistuvan paremmalle ja kellonajatkin näyttävät merkitsevän paljon.

Ihmistä ei ole luotu kirkon messuja ja kaavoja varten vaan kaavat on tehty auttamaan ihmistä ja Jumalaa tulemaan yhteen. Ne ovat pelkkiä välineitä eikä niissä sinällään ole mitään pyhää. Pyhää on sen sijaan se, että ihminen tulee Jumalan kasvojen eteen.


2 kommenttia

Koulu alkoi

mde

Koulusulku on ohi ja paluu uuteen normaaliin on alkanut eli kaikki on ihan sekaisin. Ensimmäinen päivä oli hallittua kaaosta, jossa yritimme ohjata lapsia pysymään edes jonkinlaisten turvavälien päässä toisistaan.  Se oli kuin olisi yrittänyt estää luonnonvoimia toimimasta. Itse aloitin kollegani (ja taistelutoverini Kristuksessa) kanssa koulun väistötiloissa Pyhän Annan kirkossa ja seurakunta salissa. Paikka sopi hyvin meille kahdelle. Koulun kaksi ”hihhulia” pääsi lukkarin koulua pitämään ristin varjoon. Jotenkin se sykähdytti muuten niin penseää oloa.

Lasten olemus ja into kertoo jotain siitä miten Jumala suhtautuu meihin ihmisiin. Evankeliumi on myös kuin luonnonvoima, jota ei pysäytä mikään. Ihminen on aina pyrkinyt patoamaan sitä ja estämään sen toimintaa, mutta 2000 vuotta se on levinnyt ja muuttanut maailmaa. Se on vallannut alaa viholliselta ja tekee sitä edelleen. Korona-aika on herätellyt ihmisiä ja seurakuntien messuja on kuunnellut etänä ennätysmäärä ihmisiä. Nyt olisi aika sitten opettaa sanaa näille ihmisille. Moni yhteisö ja seurakunta onkin liittänyt etäpalveluksiinsa jatkot, joissa keskustellaan tai opetetaan raamattusta.

En ole juuri jaksanut kirjoittaa tämän kaiken korona-hässäkän keskellä, mutta toivon että se Sanan opiskelu ja kahden kuukauden jakso, kun sain opettaa niitä viittä kolmasluokkalaista poikaa, poikisi tännekin jotain jaettavaa. Nimittäin nuo pojat olivat uskomattoman kiinnostuneita Jeesuksesta ja kaikesta mikä liittyi Jumalaan. Viimeisenkin oppitunnin viimeinen kysymys ei ollut yhtään sen vähempää kuin se, että miksi Jumala ei pysäyttänyt Hitleriä ja Pol Potia. Voitte kuvitella millainen keskustelu syntyi Synnistä  ja ihmisen vapaudesta valita. Se mistä tuo naskali tiesi Pol Potin, tuon hirmuhallitsijan, voi vain arvailla.

Mutta tärkeintä tässä on se, kuinka  Jumala kannatteli minua näiden poikien kautta, kun muuten on ollut monella tavalla ahdasta. Kirjoitinkin heidän vanhemmilleen, että olemme yhdessä luodanneet syviä vesiä, parantaneet maailmaa ja nauraa rätkättäneet.

Yksi tärkeä pyssähtymispaikka päivittäin on ollut Sana-lehden ja KRS:n Korona-baari Facebook-ryhmä. Siitä on muodostunut iso yhteiskristillinen paikka rukoukselle, jakamiselle ja kannustamiselle. Hyvä moderointi on taannut rauhan riitelyltä ja turhalta kiivailulta ja se on sitä uutta normaalia, jota toivon enemmänkin tähän maahan ja siioniin.

Viikonloppuna taas ryntään mummolaan viemään ruokaa ja tekemään pihatöitä, niinkuin olen tehnyt nyt joka viikonloppu koko kevään. Se on osa tätä uutta normaalia.

Siunausta sinulle!

 


3 kommenttia

Koronakoulua

Runsas kuukausi on koronakoulua takana. Viisi viikaria käy lähikoulua ja 17 muksua taistelee läksyjen kanssa kotona. Whatsup piipailee taskussa jatkuvasti kun muksut palauttelevat tehtyjä tehtäviä tarkastettavaksi. Takaraivossa on jatkuvasti pieni huoli ja pelko joka ei tainnu pois edes rukouksella.  Kai pitäisi paastota tai jotain.

Näiden viiden pojan vesselin kanssa olemme saaneet sukeltaa hieman syvemmälle pääsiäisen tapahtumiin. Etenemme samaan tahtiin kuin kotikoululaiset ja siksi jää hieman tavallista enemmän aikaa keskustelulle. Poikia kiinnostaa hurjasti mitä Jeesukselle tapahtui oikeasti ja siksi haluaisivat, että uskontoa olisi joka päivä.

Uskonnon opetuksesta on vuosien mittaan kehkeytynyt oppiaine, jossa on tilaa pohtimiselle. Jos lapset saavat vapauden kysellä ja heitä innostetaan keskusteluun niin se suo mahdollisuuden avata vaikeitakin aiheita ja puhua niistä. Toki lasten ikätaso huomioiden.

Eilen keskustelu Pyhästä johti taas Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. Pohdimme Jumalan olemusta ja miten hän voi olla samalla isä, poika ja Pyhä Henki. Etenkin Pyhä Henki kiinnosti. Katsoimme pienen pätkän elokuvasta, jossa Pyhä Henki laskeutuu opetuslasten ylle. Samalla pojat miettivät enkeleiden kokoa ja sitä voiko niille pärjätä painissa. No, eipä tietenkään voi pärjätä, oli poikien yksituumainen päätelmä, koska se jaksoi työntää yksin kivenkin haudalta. Pojille Jumalan pyhyys ilmenikin vahvuutena ja voimana.

Meidän Jumala suhteemme elää ja muuttuu koko ajan. Pojan koltiaisille Jumala on ennen kaikkea ylivoimainen ja ylivertainen kaikessa. Itse jään pohtimaan sitä miksi itse sitten aikuisina pyrimme itse ratkaisemaan ja kantaamaan kaiken elämän painon omilla harteillamme. Kun toisaalta lapsi on monissa asioissa hyvin itsekäs ja lapsellinen, niin perusturvallisuuden hän hakee ulkopuoleltaan. Siksi hänelle on luontevaa myös nähdä Jumala kaiken kantajana ja vahvana.

Jeesus asettaakin uskon esikuvaksi sylivauvan. Uskon paradoksi ja vaikeus onkin heikkouden muuttuminen vahvuudeksi. Jotta tämä on mahdollista on meidän hyväksyttävä se että ainoa todellinen ja kestävä turva on ulkopuolellamme oleva Jumala joka on suurempi ja vahvempi kuin mikään muu asia maailmassa.  Tämän vuoksi henkilökohtainen usko ja suhde Jeesukseen on tärkeää. Koska Jeesus haluaa tulla elämäämme kantamaan taakkojamme.venesana

 

 


Jätä kommentti

Jeesus on hyvä paimen!

kruuunu

Vivamossa roikkuu seinällä yksinkertainen ja karu asetelma. Tyhjä risti ja orjantappurakruunu. Minulle tuo asetelma kuvaa kaikessa karuudessaan evankeliumin, ilosanoman yksinkertaisuutta. Kärsimyksellään ja kuolemallaan Jeesus sovitti kaikki maailman synnit yhdellä kertaa. Kaikki on sovitettu. Ei tarvita enää uhreja ja välikäsiä jotta kelpaisimme Jumalalle. Vain sen että otamme tuon sovituksen vastaan. Vain sen, että sanomme Jeesus on Herrani ja sovittajani ja uskoa se todeksi.

Ajelimme torstaina pojan kanssa käymään Kainuussa. Veimme siemenperunoita mummolaan ja kunnostimme samalla kasvihuoneen pottuja varten. Matkalla juttelimme konservatiivissuudesta ja uskosta. Keskustelumme tiivistyi yhteen ilmaisuun ”Jeesus on hyvä paimen”. Jeesus paimentaa meitä ailahtelevaisia lampaita ja etsii meitä. Hyvä paimen ottaa eksyneetkin lampaat aina takaisin. Tulimme siihen tulokseen, että se riittää hyvän teologian pohjaksi.

Elämme outoja aikoja. Mummolassa jätimme potut portaille ja eristäydyimme aittaan. Ukki vilkutti ikkunasta ja mummo antoi ohjeita ulko-oven raosta. Kaikessa korostui erottautuminen ja vetäytyminen. Mummola on ollut aina se paikka, jossa on saanut levähtää ja olla vapaasti. Tavallaan niin se oli nytkin vain yhteys oli poikki. Sisälle ei saanut mennä porisemaan ja vaihtamaan kuulumisia. Illalla lämmitin rantasaunanan ja kävin avannossa. Siinä samalla kuuntelin Pitkänperjantain messuja internetin kautta. Noista lähetyksistä, vaikka ne hyviä olivatkin puuttui elävä yhteys. Puuttui ehtoollisen nauttiminen toisten ihmisten kanssa.

Jeesuksen koetteluksen hetki osui Getsemaneen, jossa hän jäi yksin monella tavalla. Opetuslapset eivät jaksaneet valvoa ja tietoisuus siitä, että hän menettäisi yhteyden Isään, Jumalaan olisi pian totta. Laskeutuminen tuonelaan toisi mukanaan yksinäisyyden ja täydellisen eron kaikista. Jotta meidän yhteytemme Jumalaan palautuisi, oli Jeesuksen katkaistava omansa ja ryhdyttävä synniksi, täydelliseksi eroksi Isästä. Sitä on kuolema ilman Jumalaa. Tätä todellisuutta on hyvä miettiä näin lankalauantaina ja koronakeväänä.