uushenkisyys | Blogitaivas

19.11.2012 | Tapio Laakso

Kymmenkuntavuotta sitten kirjoittelin seuraavanlaisen blogin uushenkisyydestä.

19.11.2012 Kotimaan blogit

”Monet enkeliparantajat ovat kristillisempiä kuin henkien riivaamat uskikset”.

Tämä lause tarttui Heikki Hilvon Pyhä Henki ketjusta silmään. Lause on toki irroitettu asiayhteydestä mutta siinä on tärkeä viesti sisällä.

Ensinnäkin persoonallinen Pyhä Henki on minulle totta ja olemassa. Pyhä hengen voimavaikutukset ihmisessä ovat jo raamatunkin kuvausten mukaan melkoisia. Apostolien teoissa kuvataan heikkouden vallassa olevia pyhiä ja keskellä päivää juopuneilta vaikuttavia opetuslapsia. Tarvitseeko ihan näin voimallista kokea ollakseen oikea uskova? Ei mielestäni tarvitse, mutta niin vaan joskus käy ja joskus vaan on niin, että ihminen ihan puhkeaa puhumaan kielillä.

Entäs ne enkeliparantajat. Ovatko he tämän ajan afroditen palvojia ja raamatun Simon Noidan perillisiä. Shamanismia ja henkiparantamista on ollut koko maailman syrjän olemassa, sen rinnalla kulkee luonnotaishoito ja tieto luonnonlääkkeistä.

Luontaishoidoista osa on todellista ja osa puhdasta uskomusta, lumetta. Shamanistit ja Wiggat eivät ole paholaisia vaan ihmisiä jotka ovat ottaneet maailman henget tosissaan, he tuntevat keskimääräistä paremmin mitä on uskonnollisuus ja yliluonnollisuus ja he osaavat liikkua siinä maailmassa luontevasti, He ovat sielultaan herkkiä ihmisiä.

Nyt vaikutta siltä etteivät kirkkon miehet ja naiset osaa ottaa kantaa siihen mitä nämä ilmiöt edustavat. Pelkona on että leimaudutaan itse hörhöksi puhumalla pahoista hengistä ja Pyhästä Hengestä saman aikaisesti.

Onko suhtautuminen yliluonnollisuuteen kriisissä kirkon sisällä. Miten vaikeaa on katsoa Jumalaa länsimaisesta tieteellisestä ikkunasta. Onko näin, että pahan voimia ei ole olemassa kuin ihmisen teoissa, mutta Jumala on olemassa jollain salatulla tavalla. Jumala pelastaa ihmisen, mutta muu on ihmisen varassa. Yliluonnollisuus on enemmän sattumaa kuin Jumalan toimintaa. Tässä tuntuu olevan melkoinen ristiriita Raamatun sanan kanssa.

Tästä juontuu mielestäni karismaattisuuden kriisi. Siitä on tullut lainsuojaton ilmiö, jota kaivataan mutta jota pelätään. Karismaattisista ilmiöistä on tullut vapaiden suuntien omaisuutta ja niitä voidaan rauhassa arvostella ulkopuollelta niitä kuitenkaan ymmärtämättä.

Kun nykyinen sukupolvi, joka on vieraantunut kirkosta törmää omaan avuttomuuteensa elämän rajallisuuden kanssa, se hakee turvaa sieltä mistä saa. Kyse on sielun tarpeesta päästä yhteyteen salatun maailman kanssa ja kokea sen voima. Pystyykö Kirkko vastaamaan tähän tarpeeseen tällä hetkellä?

Aikoinaan Simon Noita, joka oli myös pidetty mies samoin kuin kupariseppä Aleksandroksen puolustamat Afroditen palvojat, tarjosivat tätä hyvää kansalle mutta heidän taustallaan oli maailman henget ja ennen kaikkea raha.

Samaan suoneen iskee nyt Uushenkisyyden kauppamiehet. Suurin osa heistä on liikkeellä vilpittömin mielin ja kokevat olevansa rehellisiä elikeinon harjoittajia (joita he varmasti Suomen lain mukaan ovatkin) jotka johdattavat ihmiset Maan voimavirtojen lähteille ja enkelien parantavien yliluonnollisten siipien suojaan. He eivät näe siinä mitään ristiriitaa Raamatun opetusten kanssa, koska he eivät raamattua tunne ja kukaan ei muutakaan opeta. Kenttä on jätetty niin sanotusti vapaasti pelattavaksi.

Meihin ihmisiin on vahvasti istutettu tarve kokea ja tuntea asioita. Aistimme, tunne-elämämme ja psyykkeemme ovat kuin imupaperi, joka imaisee ympäristöstään kaikki tunneärsykkeet halusimmepa sitä tai emme. Olemme empaattisia ja useimmat meistä haluavat elämässämme myötä elää muiden ihmisten rinnalla täyttä elämää. Samalla haluamme kokea onnea, iloa ja kaikella tavalla rikasta elämää. Psyykkeemme on riippuvainen kokemuksista, jotka vapauttavat onnellisuus hormoneita. Vastapuolella vaanii masennus, ahdistus ja jopa tunteettomuus. Pahimmillaan menetämme yhteyden omiin tunteisiimme. Jotkut hukkuvat katkeruuden ja vihan kaivoon menettäen vähitellen ilon elämästään ja silloin jää jäljelle ruokittavaksi vain negatiiviset tunteet.

Kun olemme tällaisia tunteella toimivia olentoja, saatamme joskus perustaa Jumala suhteemme omien tuntemuksiemme varaan. Alamme etsiä Jumalaa aivan väärästä suunnasta, omasta sisimmästämme. Määrittämme uskomme sisältöä ja kohdetta sen mukaan mitä tunnemme. Heijastamme omia tunteitamme Jumalaan ja perustelemme sitten valintoja sen mukaan mitä kuvittelemme Jumalan tuntevan ja ajattelevan. Usein näen jopa raamatuntulkintojen taipuvat sen mukaan mitä luulemme Jumalan oikeasti tuntevan asioita kohtaan. Näin syntyy epäjumala, joka näyttää erehdyttävästi aidolta. Sielunvihollinenkin kysyi ihmiseltä, onko Jumala todella sanonut noin, asettaen Jumalan sanan kyseenalaiseksi.

Tunneihmisinä jäämme joskus riippuvaisiksi erilaisista pyhyyden kokemuksista ja pyrimme etsimään ja toistamaan kaavamaisesti niitä tilanteita, joissa olemme kohdanneet Jumalan tai Jumaluuden. Tällöin katseemme kääntyy pois itse Jumalasta ja alamme omilla teoillamme ja kokemuksillamme ylläpitämään uskoamme. Useimmat itämaiset uskonnot perustuvat juuri tällaiseen ihmisten sisäisten tunteiden ja tarpeiden tutkimiseen ja niiden herättämiseen. Uushenkisyyteen, joka valtaa alaa maassamme, kuuluu juuri tällainen positiivisten ”energioiden” kanavoiminen ja niiden etsiminen omasta sisimmästämme. Mutta myös Kristinuskossa lipsahdamme helposti etsimään pelastusta kaavojen ja tekojen kautta. Alamme suorittamaan kelvataksemme Jumalalle, pelkkä armo tuntuu silloin liian helpolta tieltä pelastukseen ja anteeksiantoon.

Kun koronaepidemia alkoi ja kerroin jossain sosiaalisenmedian kanavassa ottavani ilman muuta rokotuksen, sain eräältä mieheltä kommentin, että enkö usko omaan immuniteettiini ja kehoni kykyyn vastustaa virusta. Kommentoijan taustalla oli juuri tällainen usko ihmisen kaikkivoipaisuuteen kunhan hän vain herättää sisällään uinuvat kyvyt ja ominaisuudet oikeanlaisen energian avulla. Tällainen ajattelu nousee mm. budhalaisuudesta jonka opit tuntuvat kiinnostavan kovasti suomalaisia.

Jeesus, aloittaessaan toimintansa, kehotti etsimään ensin Jumalan valtakuntaa eli hankkiutumaan Jumalan läsnäoloon. Joskus tuo Jumalan läsnäolo tuntuu meissä fyysisinä tuntemuksina. Jumalan Henki aiheuttaa meidän kehossamme erilaisia tuntemuksia, jotka ovat hyvin yksilöllisiä, mutta yksikään tuntemus ei sinällään tarkoita sitä, että kun emme tunne mitään, etteikö Jumala olisi läsnä. Toisaalta kaikki tuntemukset eivät johdu Jumalasta vaan saattavat olla puhtaasti oman kehomme ja mielemme tuotoksia. Olennaista terveessä kristillisyydessä on Jumalan sanan julistus ja tuntemus. Pyhän Hengen läsnäolo kirkastaa aina Kristusta, Jeesusta. Jeesus on itse luvannut olla kanssamme maailman loppuun saakka. Eli siellä missä uskova on siellä on myöskin Jeesus. Ainoastaan jos kiellämme Jeesuksen, menetämme yhteyden häneen ja pelastukseen.

Jumalan voima ja henki tulee aina ulkopuoleltamme, eikä Jumaluutta voi löytyä meidän sisältämme. Jumalan suurin lahja on usko Jeesukseen. Meissä syntyy tunteita ja reaktioita kun kohtaamme Vapahtajamme, mutta nuo tuntemukset ja ilmiöt eivät pelasta meitä. Pyhyyden kokemukset eivät pelasta vaan meidät pelastaa yksin Jeesus.