Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


Jätä kommentti

Hyvyyden Voima…

– ”Ja surullisen hahmon ritarit”, teki mieleni jatkaa tämän aamuista aihettani sillä kaksi Raamatun lausetta nousi mieleeni, jotka sitten hain ja luin. Sysäyksen aiheelle antoi kuitenkin Hassilan Juhan lyhyet sanat blogissaan jossa pääaiheena oli valaistu kirkko, niin ainakin sen näin.

Surullisen hahmon ritareista ehkä kuuluisin  julkisessa mediassa viime vuosina oli eräs mäkihyppääjä, joka keksi hauskoja mutta oivaltavia elämään liittyviä lauseita joita en tässä nyt kuitenkaan toista. Mutta sen sijaan joskus oli sanonta, jota vanhemmat ihmiset käyttivät:” Elämä opettaa” ja saattoivat lisätä ”vaikka hiljaa/hitaasti kävelemään”!

Mitkä ne raamatunlauseet sitten olivat? Ensimmäinen löytyy Johanneksen 14 luvusta kokonaisuutenakin, mutta 27 jakeessa Jeesus lupaa:” Rauhan minä jätän teille: minun rauhani, sen minä annan teille. En minä anna teille niin kuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olkoon levoton älköönkä pelätkö”! Ja toinen Apt:26:14 Jossa Paavali todistaa kohtaamisestaan Jeesuksen kanssa ja kääntymyksestään. Tässä jakeessa Jeesus sanoo Paavalille kun he kirkkaassa valossa kaatuivat maahan:” Saul, Saul, miksi vainoat minua? Työläs sinun on potkia tutkainta vastaan!”

Erikoisia kohtia, vai onko, kun perusaiheenani kuitenkin pitäisi olla mielen rauha jonka aikaansaaja on Elämä Kristuksessa ja Jumalan Sanaan uskomisessa. Kun ajattelen tuntemiani Jeesuksen seurassa kulkevia ihmisiä ja heidän viimeaikaisia kokemuksiaan jotka ovat kovin raskaita, mutta joihin he suhtautuvat JO tyynesti, niin herää kysymys: Miten niin JO? No kun ovat uskoneet Jumalaan ja Hänen Poikaansa ja siihen sanaan joka kirjoitettu on!

Mitä ihminen kaipaakaan eniten silloin kun elämä koettelee ja heittelee niin rajusti, ettei jaksaisi edes asiaa ajatella ja mihin ei ole varautunutkaan. Mikä on se kunkin henkilökohtainen tapa saada rauha yllättävissä tai vaikkapa toistuvissakin vaikeuksissaan? Miten säilyttää mielentyyneys ja usko?

Rauha! Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi. Kuinka se saavutetaan, kokemuksenko myötä?

Minua siunaa Juhan teksteissä että hän lähtee ulos, hakemaan kohteita joita kuvaa! Jumalan ihana luonto ja ihmisten saavutukset mm. kaikessa kauniissa, kuten rakennuksissa jne. Minulle se todistaa että Jumalan ihmisillä on Lähde joka vie hänet rauhan, sopusoinnun ja tyyneyden äärelle, tavalla ja toisella, mikkä se sitten kunkin kohdalla, Jumalan Armosta ,onkaan!

Raamatunlause sanoo myös ja kehoittaa, Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi! Luojamme, Kaikkivaltias Jumala rakastaa luomaansa  ihmistä, niin voisimmeko siten myös hyväksyä tyynesti sen että.  Kaikista heikkouksistamme yms. joita ihmisyydessä edustamme, voisimme siis oikeasti oppia rakastamaan itseämmekin ja hyväksymään sitä kautta sen elämänosan jonka Hyvä Jumala on meille uskonut. SIIS uskonut.

Rakastaa sitä, jota Jumalakin niin rakastaa, että antoi ainoan Poikansa! Rakastaa niin, että antaa Jumalan hoitaa itseään sillä kaikkein parhaimmalla ja täydellisimmällä tavalla, joka siitä tyyneydestä ja rauhasta kumpuaa että saa luottaa olevansa Jumalan lapsi, sellaisena kuin on. Luottaa kaikissa koettelemuksissaankin että Isä Taivaassa Tietää ja Valvoo kaikkea!

Minä uskon, että meillä kaikilla on jokin Jumalallinen ulottuvuus josta meihin vuotaa rauha ja tyyneys. Jokin joka luo tilaisuuden olla itsensä kanssa rauhoittuakseen ja antaakseen itselleen luvan tutustua itseensä ja huomata kuinka Hyvä Herramme on ja millainen tyyneys on mahdollista saavuttaa rakkauden ilmapiirissä. Kun, ja jos uskaltaa tämän kokea itsessään, täydellistyy myös lähimmäisensä rakastaminen. Kaiken alkulähteenä Jumalan Rakkaus Hänen Pojassaan ja Pyhässä Hengessä jossa me olemme hyväksytyt sellaisina kuin olemmekin.

Aikamoinen aihe? Opetanko itseäni vai onko tällä jokin tarkoitus? Ei voi oikeastaan koskaan tietää, mutta ei voi jättää kirjoittamattakaan kun voimakkaasti kokee aiheen polttavan sisimmässään. Joka tapauksessa kun aihe syntyi kuulin samassa laulettavan tuon ”Hyvyyden Voiman”.

”Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan olemme kaikki hiljaa kätketyt. Me saamme luottaa uskolliseen Luojaan. Yhdessä käydä uuteen aikaan nyt.
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käsiin elämämme. Hän Itse meille rauhan valmistaa.
Suo Herra, toivon kynttilöiden loistaa, tyyneksi, lämpimäksi liekki luo.Valaiset pimeän, voit pelot poistaa. Jää keskellemme, Kristus rauha tuo!
Kun pahan valta kasvaa ympärillä, vahvista ääni toisen maailman, niin että uuden virren sävelillä kuulemme kansasi jo laulavan.
Hyvyyden voiman uskollinen suoja piirittää meitä, kuinka käyneekin. Illasta aamuun kansssamme on Luoja. Häneltä saamme huomispäivänkin!”

Totisesti. Hän on meidän Kanssamme! Kiitos Pyhälle ja Kaikkivaltialle Isälle, Pojalla ja Pyhälle Hengelle!
Siunausta sinulle joka tämän ehkä luet!


3 kommenttia

Hedelmätön viikunapuu

Olen pitkään pohtinut omaa suhdettani karismaattisuuteen. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että armolahjat kuuluvat seurakunnan työkalupakkiin. Olen vakuuttunut siitä, että Jumala puhuu ihmiselle ja Pyhä Henki toimii arjessa monella tavalla ja koskettaa ihmistä täyttäen häntä ja lohduttaen häntä.

Vuosia sitten innostuin  opetuksesta, jossa puhuttiin Jumalan voimasta, siunauksesta ja Jumalan Pyhän Hengen antamista hyvistä asioista. Itselleni se kaikki oli aluksi kuin raikas tuuli, joka pöllytti luutuneita luterilaisia käsityksiäni hengellisestä elämästä. Mutta jossain vaiheessa omat hälytyskelloni alkoivat soida, kun joidenkin opetusten sisältö alkoi toistaa mantraa ”kaikki parantuvat” ja että ”Jeesus  paransi kaikki”. Heidän johtopäätöksenä oli, että myös meidän käsien kautta kaikkien tulisi parantua. Ja vielä pahempaa oli se, että opetus näytti nostavan ihmisen sellaiseen asemaan, jossa hän ikäänkuin voisi omalla toiminnallaan voisi määritellä kuinka Pyhä Henki toimii. Tuo opetus ei ollut ehkä tietoista vaan inhimillisessä heikkoudessaan nämä opettajat alkoivat korostaa Pyhää Henkeä ihmisen ja erityisen voitelun saaneiden menestystekijänä ja armoa jonkinlaisena voimana. Kaikki ei ollutkaan linjassa Raamatun kanssa.

Näille opetajille oli täysin mahdoton ajatus se, että Jumala millään tavalla vaikuttaisi ihmisen kärsimykseen tai kurittaisi ihmistä. Jumala ei voisi mitenkään aiheuttaa ahdistusta ja pettymystä ihmiselle. Sen sijaan oikealla omistautumisella Jumalalle ja oikealla pyhittäytymisellä ja rukouksella elämämme alkaisi tuottaa oikeanlaista hedelmää ja armolahjat alkaisivat toimia aina kun me sitä vain haluaisimme. Kasvaisimme sellaiseen Jeesuksen kaltaisuuteen että kykenisimme hallitsemaan tilanteen kuin tilanteen. Niin kauan kun näin ei tapahtuisi emme olisi rukoilleet tarpeeksi tai muuten pyhittyneet oikealla tavalla. Kaikki ei tullutkaan Jumalalta.

Minusta alkoi tuntua siltä, että omasta ihmisyydestäni jäisi  puuttumaan jotain, jos olisin suunnannut elämääni noiden opetusten mukaisesti, koska oma arkeni oli niin suuressa ristiriidassa sen ajatuksen kanssa, että minun pitäsi kulkea jonkinlaisessa ylivirittyneessä Pyhän Hengen voitelussa ja jatkuvassa menestyksen odotuksessa. En voinnut lähteä tuohon suuntaan.  Sen sijaan jouduin suuren Savenvalajan kouluun.

Oma arkeni oli täynnä huolia ja oma lihani kapinoi jatkuvasti Jumalaa vastaan. Ajatus jatkuvasta kasvusta kohti jotain ylevää kuvaa itsestäni oli täysin mahdoton ajatus. Tajusin, että Jeesus oli se, joka riisuutui ja luopui kaikesta tullakseen heikoksi ihmiseksi. Hän ei kasvanut vaan hän väheni ja riisuutui Jumalan ominaisuuksista. Hän teki sen, koska ihminen omassa heikkoudessaan ei voi saavuttaa täydellisyyttä ja pyhyyttä,  ja siksi hän, joka oli jo  täydellinen ja pyhä, täytyi tulla ihmiseksi. Se mitä olin hetken kuvitellut, olikin väärä suunta. Oma kelvottomuuteni vaati Jumalan kasvattajan kättä, jotta voisin oman ahdistukseni kautta tajuta sen, että ainoa suuntani oli vähetä kuin Kristus. Minun tuli ymmärtää oma täydellinen heikkousteni Jumalan edessä.  Tätä eivät nämä pyhää onneaan etsivät opettajat osanneet sanoittaa ja opettaa.

Jeesus puhuu Luukkaan evankeliumin 13. luvussa hedelmättömästä viikunapuusta, joka köyhdyttää viinitarhan maaperää. Isäntä tahtoisi kaivaa puun pois, mutta puutarhuri haluaa vielä yrittää. Hän sanoo isännälle, että annetaan sen olla. Jos se ei vuoden päästä anna ensihedelmää hakataan se sitten pois.

Perinteinen opetus viittaa tässä siihen että Jeesus puhuu Israelin opettajille, fariseuksille. Mutta mitä se puhuu sinulle ja minulle. Vertauksessa puhuvat keskenään Jumalan laki ja armo. Herra Sebaot ja Jeesus keskustelevat keskenään aivan kuin maallinen isä, joka tuskailee iltayöstä valvoen ja odottaen  myöhässä olevaa poikaansa ja käy mielessään keskustelua kuinka huolissaan hän on ja mitä seurauksia siitä seuraa kun yökyöpeli suvaitsee tulla kotiin. Juutalaiselle raamatun kirjoitukselle oli normaalia että Jumala saattoi keskustella tällä tavoin itsensä kanssa. Kolmiyhteisen Jumalan olemus ilmenee tästä hyvin.

Alkukielessä ilmaisu ”antaa sen olla”, ”afiem”, on käännetty muualla raamatussa muotoon ”antaa anteeksi” ja ajan määre ” vielä yksi vuosi” ”es te mellon” ei ole täsmällinen vaan paremmin  määreetön ajanjakso, jopa niin että aikaa ei määritellä lainkaan vaan, että ehkä sitten joskus syntyy hedelmää. Toisin sanoen vastuu viikunapuusta siirtyy täysin Puutarhurin, Jeesuksen vastuulle.  Tuomio valtaa tässä ei siirrykkään meille ihmiselle vaan vertaus kertoo siitä miten Jumala toimii meidän ihmisten kanssa. Se kertoo siitä, että ne jotka ovat Jeesuksen omia kuuluvat Hänen vastuulleen mutta myös sitä, että Jumalan on kaikki tuomiovalta ja hän on oikeuden ja totuuden Jumala eikä meillä ihmisillä ole siihen mitään sanomista. Meidän hedelmillä ja tuottavuudella ei ole pelastuksemme kannalta mitään merkitystä vaan vain Jeesuksen työllä meidän elämässmme on merkitystä ja viime kädessä hänen uhrautumisellaan meidän meidän puolestamme Golgatalla.

Jeesus on meidän puutarhurimme ja ainoa mahdollisuutemme on elää hänen läsnäolossaan luottaen siihen, että hän on meidän elämämme ohjaimissa. Hänen ohjauksessaan armolahjat toimivat seurakuntaa palvellen oikein ja vapauttaa meidät elämään normaalia elämää


1 kommentti

Oranssin kajo

En tiedä, monesko kerta tämä oli kameran kanssa kirkon valossa. Valo oli oranssi. Valosaasteesta puhuvat, jos kajoa kauempaa katsoo. Mutta juuri nyt, marraskuun iltana, hautakivien vieressä, temppelin seinille nostettujen kivien alla, oranssi oli oikea väri.

En tiedä, monesko kerta tämä oli, kun mietin, että valo täytyy etsiä sieltä, missä sitä on. Marraskuussa, kun illat ovat päiviä värikkäämpiä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA


2 kommenttia

Mitä rakkaus on…

…”Niin monet laulut rakkaudesta ovat taivaan tuuliin haihtuneet ja tuhannesta lupauksesta ovat jäljellä vain kyyneleet…Mitä rakkaus on? Sitä kauan hain. Hetkenkö huumaa, vai valhettako vain? Mitä rakkaus on, rakkaus ikuinen?! …
– Vain luota ristin löydät vastauksen!”

Jo viikon verran on tämä laulu tavalla ja toisella pyörinyt mielessäni ja kun en pääse siitä eroon on ehkä kirjoitettava se ulos.
Tosiasia on, ettei tässä maailmassa ole mitään ehjää, ei muuta kuin tuo Ristin Rakkaus. Ja kuitenkin jokainen ihminen kaipaa saada olla jollekin olemassa. Tärkeä, ei ehkä ole se oikea sana, mutta tuntea että edes joku kaipaa, tahtoo olla läheinen ja muistaa. Ihminen joka ymmärtää ja haluaa tavata juuri minut, –  tai sinut.

Viikko sitten pääsin meidän kappelillemme ja se on aina juhlaa. Meillä on se armo että Jumalan Henki, on siellä vahvasti läsnä! Tyttäreni kanssa rukoilemme ahkerasti oman yhteisömme, koko maailman ja kaikkien uskovien puolesta, mutta palavimmin oman yhteisömme ja kaupunkimme. Olemme, Jumalan armosta, saaneet kokea ja nähdä sellaista Hengen silmin joka rohkaisee aina uudelleen siunaamaan kaikkea sitä mitä Herra antaa rukoiltavaksi, koko ”Suomen Siionissa”! Jos kuka enää tätä sanontaa vielä ymmärtääkään?

Mitä rakkaus on?

Minä näen sen etenkin kappelillamme siinä kun eräs hiljainen sisar hoivaa ja taluttelee sellaisia vanhempia ihmisiä jotka eivät omin toimin enää pääsisi Jumalan Sanan kuuloon. Näen sen siinä, jossa vanhemmat tuovat lapsiaan Elävän Sanan ääreen kuten myös isovanhemmat lastensa lapsia! Siitäkin huolimatta vaikka omat eivät olisi vielä löytäneet tietään Jumalan luo. Minä itse koen sen lempeissä silmissä joista paistaa hyvyys ja lämmin tunne! Yht´äkkiä vieras onkin tuttu, halaus lämpöä täynnä ilman mitään outoutta. Jossa sydän kohtaa sydämen, eikä sanoja tarvita.

En aivan muista olenko jo kirjoittanut eräästä naisesta kappelillamme, joka kohdallani kysyi mikä vammani on? Sanoin olevani sairastunut aikoinani polioon ja hän oli sen tunnistanut, koska oli ollut töissä kuntoutuslaitoksessa joka meille ja sotainvalideille aikoinaan Käpylään rakennettiin. Sen jälkeen olemme olleet kuin sisarukset vaikka emme sanoja vaihtaisikaan ja näemme harvoin, vain kappelilla. Tapaamisemme jää vain lämpimäksi, mutta vahvaksi halaukseksi, sanoja ei tarvita mutta tulen hoidetuksi. SE on rakkautta.

Kaikki tämä, kaikki kauniit laulut, Jumalan Sanan kuuleminen ja lukeminen, seurakuntalaisten näkeminen ja kokoontuminen samaan tilaan ovat ruokaa, jonka veroista ei ole. Kuinka yksin olisikaan ilman sitä rakkautta, joka kerta toisensa jälkeen vetää, meitä kaikkia, siihen yhteiseen kokoontumiseen jossa saamme kokea todellista, ehjää ja ikuista rakkautta!

Saahan sitä kokea kotonaankin avatessaan Raamatun, mutta Jumala on tarkoittanut ihmiset toisiaan varten, kokemaan yhteyttä ja tulemaan siunatuiksi samasta Hengestä ja Elävän Veden lähteestä, joka tulee Pyhän Hengen ja Jeesuksen Kristuksen läsnäolon moninkertaistumisesta yhteydessä toisiimme ja Häneen.

Sanoohan Jeesus itse Johanneksen evankeliumissa luvussa 13:34-35: ”Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, NIIN KUIN MINÄ OLEN TEITÄ RAKASTANUT – ETTÄ TEKIN NIIN RAKASTATTE TOISIANNE. Siitä Kaikki tuntevat teidät MINUN OPETUSLAPSIKSENI, – Jos teillä on KESKINÄINEN RAKKAUS!” 

Ihana on tuo ikuinen Sana joka täydellisestä ja ikuisesta rakkaudesta kertoo! Kiitos Jumalalle Sanastaan ja niistä kaikista jotka sen ottavat vastaan ja omakseen ja jotka tahdomme rakastaa toisiamme ja ”tätä kurjaa maailmaa” Jumalasta lähtöisin olevalla rakkaudella niin kuin vain se kohdallamme mahdollistuu..

”Tässä oon Sun edessäsi, läpivalaisussasi, tahdon antaa itseni, heittäytyä varaasi. Auta mua Pyhä Henki luovuttamaan kaikkeni, ilman Sua en tahdo elää hetkeäkään! ….kerto.
Vain sä voit tyydyttää nälkäni, vain Sä voit tyydyttää janoni, vain Sä voit muuttaa elämäni, niin etten elää minä, vaan Sinä minussa, niin etten enää elä minä, vaan Sinä minussa. Oot valoni, oot voimani, oot ruokani ja juomani, niin etten enää elä minä vaan Sinä Minussa” !

Niin etten enää elä minä vaan Sinä minussa! Kaikkivaltias Jumala vain Sinä Voit auttaa meitä tässä!

(osa Petri Kososen laulusta Vain sä voit)


1 kommentti

Etsitkö Jumalan tahtoa elämääsi?

Koko syksyn on Vanha Testamentti pitänyt minua otteessaan. Halu tuntea Jeesus paremmin on heittänyt minut maailmaan joka vasta odotti Messiasta tulevaksi. Messiasta, joka korjaisi sen mitä Adam tuhosi eli yhteyden Jumalaan. Juuri se mitä ihmiset odottivat, avaa jotain siitä kuka Jeesus on. Jos palaamme ajassa 3000 vuotta taaksepäin löydämme sieltä Daavidin touhuamassa Liitonarkille uutta kotia. Kuningasten kirja maalaa eteemme lähes AD/HD tyyppisesti puuhailevan kuninkaan joka yrittää  kaikella tarmollaan korjata sen mitä Saul oli jättänyt hunningolle.

Liitonarkki, joka merkitsi kaikkea Jumalan siunausta ja voimaa, tarvitsi Daavidin mielestä  paremman kodin. Hän itse asui setripuisessa palatsissa mutta arkki oli teltassa. Daavidista tämä oli väärin ja hän ajatteli, että on rakennettava temppeli Jumalalle ja Liiton arkille. Mutta mitä mieltä oli Jumala?  Profeetta Naatan, joka ensin myötäilee Daavidia, saa Jumalalta sanan, jossa Jumala kieltää temppelin rakentamisen, sen sijaan Jumala haluaa rakentaa Daavidin huonetta ja vahvistaa Daavidin kuninkuutta niin, että Daavid ja hänen sukunsa tulisi hallitsemaan tuota Jumalan rakentamaa huonetta ja valtaistuinta ikuisesti. Katse kääntyy Daavidin unelmista ja touhuamisesta Jumalan tahtoon ja toimintaan. Katse kääntyy tässä Daavidin poikaan, luvattuun pelastajaan, joka polveutuisi Daavidin huoneesta eli Kristukseen

On merkillistä, että aina se mitä itse ajattelemme olevan Jumalalle mieluista, onkin vain meidän oman mielemme retkiä ja Jumalalla onkin mielessä aivan muuta. Jumala tahtoo etsisimme hänen tahtoaan lakkaamatta. Se onnistuu vain alistamalla oma toimintamme Raamatun sanalle ja odottamalla kärsivällisesti, jos ovet edessämme ovat suljettuja. Omilla voimilla ponnistellen tulemme ainoastaan väsyneiksi. Jumalan pelastussuunnitelma on se mihin kaikki tulee kiinnittää. Siihen, että tunnemme Jumalan ja se on ainoa kerskauksemme.


Jätä kommentti

Kauneinta Nyt

Riisu kengät, maa jolla seisot on Herran. Pyhää ja puhdasta maata. Katso ja kuuntele hiljaa, vaikka paljon et ymmärtää saata. Paina pääsi, maa jolla seisot on Herran. Hän itse puhuu ja kuulee, koskettaa meitä kuin viljaa. Sillä Jumalan pelloilla tuulee”…

Tämän laulun sanat ovat ydintä ja soineet päässäni nyt muutaman päivän ajan! Saattaneet ajattelemaan kauniita, hyviä ja herkkiä ajatuksia –  kiitollisena kohti Jumalaa!

Vetänyt minua puoleensa kaikin tavoin herkistäen ja sitten Tapio laittaa syksyn väreissä hehkuvan Suomalaisen järvimaiseman kuvan! Onnellinen hän, joka saa asua niin lähellä luontoa kuin tuo maisema saa uskomaan. Kaupungit eivät ole ihmisen paikkoja. Jumala itsekin todistaa luomansa tärkeyttä ihmisille, pyytää viljelemään ja varjelemaan ja muistuttaa sitäkin kautta Kuka on kaiken Alku ja Lähde, Ikuisesti Oleva.

Joskus ajaton kohtaa ajan, silloin Jumalan aavistaa. Joskus rajaton rikkoo rajan, silloin Pyhä koskettaa”.!

 Vielä on aikaa vuoden vaihteeseen, mutta olen ajatellut sitä kuutta vuotta jonka blogitaivas tulee täyttämään ja omaa osaani siinä. Todeta että on iällisestikin kohta 6 vuotta vanhempi kuin olin aloittaessani, silloin kun minut mukaan kutsuttiin. Vieläkö Jumalan tuuli minun pelloillani tuulee?

Joskus palavan pensaan lailla Luoja kasvonsa paljastaa. Joskus puhuu HÄN SANOJA VAILLA! Silloin PYHÄ KOSKETTAA”

Mieleeni tulevat usein jotkin Raamatun lauseet jotka sitten haen Raamatusta ja katson kokonaisuutta, etten aivan omiani kirjoittelisi –  tai puhuisi! Pyydän myös että Herra Itse, olisi mukanani, ilman häntä ei pelloillani tuule.

Kiitos Jumalalle että saamme asua täällä pohjanperukoilla ja Hän kaikessa armossaan on antanut meille uskollisesti herätyksen aikoja ja pitänyt meistä ja maastamme hyvää huolta. Meidän ei ole tarvinnut olla ilman Sanaa!

Joskus kaatuvat vanhat kaavat, Tuomas Mestarin nähdä saa. Tarttuu käteen ja tuntee haavat. Silloin PYHÄ KOSKETTAA!”

Minulla on aina vaan useammin epävarma tunne, ymmärränkö itse koska pitää lopettaa tämä kirjoittaminen, mutta sitten haen taas apua. Tai Jumala yllättää.?!

Ajattelen kaikkia niitä lukemattomia Herran palvelijoita, jotka ovat lähteneet jos minkäkinlaisiin oloihin siitä palosta, joka heidän sydämissään vaikuttaa, ja niitäkin, iäkkäitä henkilöitä jotka Jumala on kutsunut kotimaan työhön ja jotka iäkkäinäkään eivät lopeta.

Tiedän että lupaus, ettei Jumala kutsumistaan eikä armolahjoaan kadu on alunalkaen tarkoitettu Juutalaiselle kansalle, valitulle, ja tulee kerran sekin toteutumaan. Mutta uskon myös, että jotenkin voimme me pakanatkin,, jotka olemme saaneet tulla kutsutuksi Kristityiksi, luottaa tuohon lupaukseen kun, ja jos, tahdomme Jeesusta seurata.

Meidän entinen ihana pappimme, Ari, piti luentoa roomalaiskirjeestä aikoinaan, mutta nyt kun luin sitä jälleen oikein sisälukuna niin Hallelujaa! 10-12! Ja siellä 11 luvun lopussa toistuu jälleen tuo ihana ja lohdullinen lupaus jakessa 29 ts. itse asiassa jakeista 25-36 on sitä samaa toivon sanomaa! Ja 12 luvussa rohkaisevia sanoja ja neuvoja kaikille ajoille, siis myös meille.

Niinpä. Ei hän kutsumistaan, eikä armolahjojaan kadu. Tavalla tai toisella saamme kulkea Herran Jeesuksen jalanjäljissä ja tavalla tai toisella Hänestä kertoa ja todistaa! Niin kauan kuin Hän sen ajan meille antaa. Siis:

Riisu kengät, maa jolla seisot on Herran. Pyhää ja puhdasta maata. Katso ja kuuntele hiljaa, vaikka paljon et ymmärtää saata. Paina pääsi, maa jolla seisot on Herran, Hän itse puhuu ja kuulee. Koskettaa meitä meitä kuin viljaa. Sillä Jumalan Pelloilla Tuulee!

Sillä Jumalan Pelloilla Tuulee!

Riisu kengät:

”Sen armon perusteella, joka minulle on annettu (Paavali) sanon teille jokaiselle: älkää ajatelko itsestänne liikoja, enempää kuin on aihetta ajatella, vaan pitäkää ajatuksenne kohtuuden rajoissa, kukin sen uskonmäärän mukaan, jonka Jumala on hänelle antanut. Niin kuin meillä jokaisella on yksi ruumis ja siinä monta jäsentä, joilla on eri tehtävänsä, samoin me kaikki olemme Kristuksessa yksi ruumis mutta olemme kukin toistemme jäseniä” room.12. 3-5

Kiitos Jumalalle!


1 kommentti

Syksy

Aika kuluu nopeasti. Vielä äsken lämmittelin päivittäin mummolan rantasaunaa ja liottelin varpaitani kesävedessä jonka pinnalla aurinko leikki leikkejään. Nyt luonto on vaihtanut syystakin ylleen ja kylmenevän sään ja lyhenevän päivän vastapainona loistavat syksyn lämpimät värit. Olen toisaalta syksyihminen mutta nautin kesästä ja lämmöstä. Mitä kuumempaa on, sitä pidemmän lenkin teen Vuokatin vaaroilla. Mutta kesällä on varjonsa. Oma hengellinen elämäni kuivuu kesän auringossa samalla kun mökkiydyn mummolan rantasaunalle. Toisaalta kesän erämaataipaleet herättävät nälän saada vahvistusta ja ravintoa omaan vaellukseen. Yhteyden ja seurakunnan merkitys kirkastuu kun  kulkee yksin kesäisessä maisemassa.

Me kohtaamme Kristuksen toisissa ihmisissä. Elämä virtaa seurakunnassa ja Kristuksen omien läpi raviten kaikkia osallisia. Elämän lähde on Kristus itse Pyhän Hengen kautta.

Viime kesän pelasti omalla tavallaan tieto siitä, että NW-kesätapahtumassa oli luvassa palvelutehtävä rukouspalvelussa ja lisäksi syksyn mittaan opetusta Miesten viikonlopussa Kainuunopistolla. Nuo tapahtumat antoivat jonkinlaisen syyn pitää Raamattua ja muita hengellisiä kirjoja yöpöydällä ja opiskella sanaa. Minussa toteutui se Matt 4:4 ssä oleva Jeesuksen sana ’Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee’  Sana piti minut hengissä ja myös rukouselämäni sai sen verran happea että jaksoin viedä asioitani Jumalalle ja puhua niistä hänen kanssaan.

Kristinuskon ja evankeliumin keskeinen asia on se, että Jumala tuli ihmiseksi. Jumalan ja ihmisen välistä murtui pois erottava muuri. Jumala tahtoo tulla osaksi arkeamme ja siksi ero Jumalan todellisuudesta aiheuttaa uskovassa ahdistusta ja jopa syyllistymistä. Siksi rukouselämä on aivan ehdottoman tärkeää. On ymmärrettävä että rukous on keino omakohtaiseen Jeesuksen kohtaamiseen ja ilman sitä on turha puhua Jeesuksen seuraamisesta. Rukous taas voi jäädä tyhjän hokemiseksi ellei ihminen kohtaa Jumalaa Sanan kautta. Ilman ravintoa rukouksesta ja hengellisestä elämästä loppuu puhti. En tarkoita tässä mitään tunnekokemuksia ja mielenkuohuja vaan ruukista raamatun lukemista, joka on Jumalan lapsen perusravintoa. Seurakunnissa ja yhteisöissä tulisi sanoa tämä asia selvemmin ääneen. Raamatun keskeiset teemat toistuvat Isä meidän rukouksessa, uskontunnustuksessa ja katekismuksen teksteissä jos raamattu on liian vaikea lähestyä. Myös  erilaiset hengelliset raamatuun perustuvat hartaus ja rukouskirjat ovat mainio tapa ylläpitää sitä Hengen virtausta omassa elämässään.

Olenko liian vaativa? Kääntäisin asian toisinpäin. En halua että kukaan jäisi osattomaksi siitä kaikesta hyvästä mitä Jumalan läsnäolo antaa. Jeesus sanoo että minun ikeeni on kevyt kantaa. Hän haluaa olla mukana koko ajan meidän arjessamme. Hän haluaa antaa meille levon ja rauhan kuten Raamattu lupaa. Jos muistat miten oli helpotus lapsena kun vanhempasi ottivat vastuun elämästäsi vaikka lopulta sinähän se itse kuljit oman lapsuutesi läpi. Samalla tavalla Taivaallinen Isämme haluaa että kokisimme olevamme hänen lapsiaan.

Virsi 600 on kirjoitettu natsien keskitysleirillä täysin mahdottomissa olosuhteissa. Myöhemmin Bonnhoeffer, virren kirjoittaja hirtettiin vehkeilystään Hitleriä vastaan. Vain Jumalan läsnäolo mahdollisti sen että hän kirjoitti noissa olosuhteissa virren hyvyyden voimaan ihmeelliseen suojaa….