Minua itkettää. Olen ollut niin uupunut kaiken arjen paineen alla, johon uupumukseen on osittain omakin syy. En ole ”ehtinyt” lukea Raamattua niin kuin normaalisti koska arjen huolet ja askareet ovat verottaneet vähäisiä voimiani. Olen myös potenut tautia joka on myös verottanut voimiani. Ei korona. Mutta tavallista sitkeämpi flunssa joka on estänyt minua osallistumassa kappelimme toimintaan. Ja erityisesti tiistai- iltaisin pidettäviin opetus ja keskustelu iltoihin Raamattuun ja elämään liittyen. Mikä iltojen virallinen nimi nyt sitten onkaan.

Arkeeni on kuulunut taudin lisäksi että pesukoneeni meni rikki ja piti ruveta hankkimaan uutta. Onneksi nuorin veljeni asuu Lohjalla ja lähti konetta minulle hankkimaan. Kolmatta päivää neuvottelimme puhelimitse asiasta ja olimme jo sopineetkin mistä ja mikä merkki, mutta sitä ei sitten tullutkaan. Ja nyt minulla on kone jota en osaa, ainakaan vielä, käyttää. Enkä ole jaksanut luke ohjekirjaakaan. Uuden avustajan kanssakin vasta pari päivää ja tutustuminen alussa. Hän on pienen pojan yksin huoltaja joka tekee asioita mutkallisimmiksi.

Mennyt viikko siis pelkkää arkea, tautia ja kaikenlaista ylimääräistä jota en millään olisi jaksanut. Monta hyvää kirjaakin olin jo saanut pöydälleni ns. kotikirjastosta joka meitä liikuntaesteisiä ja vanhempia ihmisiä palvelee tuomalla kirjat kotiin kerran kuukaudessa tilaustemme mukaisesti. Se on erinomaista. Nyt odotan että saan asioitani sen verran eteenpäin että on taas aika intohimoilleni eli lukemiselle, siis myös Raamatun. Kuinka kuivaksi ja raskaaksi pelkkä pimeä arki voikaan muodostua Ilman Jumalan Sanaa ja uskovien yhteyttä.

Jumalan Sana Raamattu on useampana painoksena kotonakin mutta uskovien yhteys puuttuu ja Jumalan sanan julistuksen ja opetuksen kuuleminen. On joku sellainen sanonta mistä lie, kuin:”Tuli arki arjen koura, utulinnat kaas” tuo on nyt kiusannut minua. Mutta sitten tapahtui niin että sain enkeli ilmestyksen ovelleni. Se tuli yllätyksenä mutta oli suurempi ilo kuin mikään maallinen voi olla. Tämä enkeli oli virkapuvussaan mutta tuli tuomaan minulle heijastinenkeliä. Kun ovikello soi avasin oven ja näin että enkeli lakaisi lunta oveni edestä. Ja nyt itken – täytyy pitää taukoa!

Sitten hän jatkoi matkaa, mihin lie, mikä oli se suunta johon hän virkansa puolesta oli matkalla? Sitä en tiedä, mutta nyt se heijastin enkeli roikkuu minun pyörätuolini ”sarvessa”! Todistuksena siitä että enkeli joka ovellani käväisi oli todellinen. Niin kuin enkelit ovatkin, mutta ne harvoin tulevat ovellemme lahjoja tuoden ja ihmisen hahmossa. Ei hän minulle vieras ole, minä tunnen hänet hyvin. Hänelle on tyypillistä tehdä rakkauden tekoja lähimmäisilleen.

MInä olin väsynyt ja sairas.  Viikko oli ollut haasteita ja huolia täynnä. Minä en ollut jaksanut avata Raamattuani, ei ollut ollut aikaa siihen tällä viikolla. En ollut ollut Jumalan Sanan kanssa tekemisissä, en kotona enkä kirkossa. Olin väsynyt, ja olen. Mutta ennen kuin tulin tähän niin lueskelin suurella halulla sekä Pietarin että Johanneksen kirjeitä sen minkä kyyneleet antoivat myöten. Minä en unohda Jumalan enkeleitä. En niitäkään joilla ei ole siipiä, on vain kultainen sydän ja lähimmäisen rakkaus aseinaan maailmaa ja sen tuomia murheita vastaan. (1 Johanneksen kirje 2:25-29)