Kirjoitin jo käsin jonkinlaisen hahmotelman tälle blogille kun tuli hankituksi uusi kone ja ojelmalla W 10.! Kun toistakymmentä vuotta pitkästi vanhalla on kirjoittanut ja W seiskalla, samalla numerolla kuin ikäkin jo alkaa, niin ei ole helppoa.
Odottelen myös keittiöremontin alkamista 9.9. jonka ajan myös asun remontin keskellä. Keskellä arkea siis, ja jos jotain vielä tästä kesästä niin avustajia on ollut todella vaikea saada ja vakituisia ei ole kuin 1 ja yhtenä päivänä viikossa.
Suloinen filippiiniläis ”tyttärenikin” lähti muihin töihin kun 2 suurta firmaa, jotka näitä avustajia välittää, fuusioituivat ja kaikki muuttui. Itsellänikin on harkinnassa pitäisikö firmaa vaihtaa että saisi vähän vakituisemman avustajan, se on nimittäin turvallisuuskysymys myöskin.
Joka Päiväistä iloa kuitenkin tuottaa tuo ihmeen ihana ja suuren suuri pihlajapuu pihallani, puu jonka yltäkylläiset oksat taipuvat kaikesta marjarunsaudestaan, sateesta ja tuulesta, mutta eivät taitu! Se on minun maallinen elämänpuuni.
Ja sitten, jos en itse olisi kaikenlaisia kokenut tämän pitkän uskon taipaleeni ohessa (46v), epäilisin suuresti seuraavaa tapausta, jos sen kuulisin jonkun muun kuin itseni, kertomana. – Usein tallennan hengellisiä/kristillisiä ohjelmia katsoakseni niitä sitten aivan rauhassa ja silloin kun tahdon jotakin oikein hyvää. Yksi lempiohjelmistani on mm. Cafe Raamattu ja myös Isännän pöydässä jne.
Tällä kertaa katselin ”Isännän pöytää”. Haastateltavalla miehellä oli takanaan risainen tausta ja hän kertoi kuinka Jumala oli usein puuttunut hänen elämäänsä ja hän oli tuntenut vetoa Jumalan puoleen väkevästikin, mutta se alkoholi… En siitä enempää, kuin että loppu oli onnellinen.
Tätä ennen olin katsonut Alfa tv:n haastatteluohjelman jossa useasta syövästä parantunut nainen ja perheen äiti oli haastateltavana. Hyvin urheilullinen, miellyttävä, rauhallisen asiallinen ja kaikinpuolin kunnioitusta herättävä tarina hänen tosielämästään.
Kaksi erilaista ihmistä, kaksi erilaista tarinaa, kummallakin syvä usko Jumalaan ja Hänen johdatukseensa. Ja minähän en kaikkia tällaisia ohjelmia katso enkä usko, mutta erotan oikean ja väärän.
Jossain vaiheessa kun näitä katselin, yht´äkkiä kuulin sisimmässäni vahvan äänen joka ikäänkuin irrotti minut siitä mitä katselin ja kuitenkin tiesin että siinä olen ja näitä katselen, mutta! Oli kuin olisi tullut joku ihmishamo siihen minun ja kuvan väliin ja koin voimakkaasti minulle sanottavan: ”Minä Olen Sinun kanssasi” ja haihtuessaan vielä ”Et ole yksin”!?
Nyt olen sitä miettinyt ja yrittänyt päästä tapahtuneesta perille, mutta se siunasi! Se ei siis ollut mikään huuhaajuttu. Tiedän että ajattelen sitä jatkossakin. Tulenko sitä aivan erityisesti tarvitsemaan, vai onko tarpeeni arjen keskellä ollut jo niin suuri, että Tästä piti minua muistuttaa? Olen kyllä tuntenut turvattomuutta ja avuttomuutta, mutta eivät ne uusia asioita ole.
”Minä OLen SInun kanssasi, et ole yksin”, sai minut rukoilemaan, ja saa jälleen! Kiitoksen ja ylistyksen kera, mutta nöyränä ja Jumalan ihmeestä ravittuna.
Kun olen tämän kirjoittanut alan iltatoimilleni ja odotan että pääsen rauhassa kohtaamaan Herraani. Rukoilemaan kaikkien ihmisten, kirkkojen, kappeleiden, pappien jne. puolesta, – että Herra antaisi herätyksen sateet. Sellaiset mitä ihminen ei voi kuinkaan aikaan saada ja että Tämä Kansa palaisi Jumalansa ja Herransa puoleen tehden parannusta maailmanmielisyydestään ja ylpeydestään.
Rakkaus on Jumalan lahja, mutta se ei ole maailman rakkautta, se on puhdasta, armollista ja ravitsevaa. Jumalan rakkaus on luokseen kutsuvaa , anteeskiantavaa ja pelastavaa. Jumala On Rakkaus.
Ja Jos joku tahtoo lukea Hyvän Kirjan, se on ”Hedelmästään puu tunnetaan”! Jukka Norvanto.
JK.
Ja vielä lopuksi, samalla kun vanha kone poistui, pääsi katoamaan kaikki s-posti osoitteet ja minulla on täällä muutamia ystäviä jotka olette kirjoitelleet yksityisestikin kanssani. Nyt en saa täältäpäin teihin yhteyttä ellette itse kirjoita minulle siihen samaan osoitteeseen kuin ennenkin. 😉 Kiitos.
26/08/2019 11:42
Niin elämämme on monta kertaa myös kirjavaa näin ulkonaisesti ja on Tieto koneet tv ja radiot jotka tuovat iloa ja mielenkiintoa kuitenkin Perus tarpeet on Jumalan sanassa tuoden hengellistä ravintoa ja voimaa Arjen menoihin ja kun rukoilemme avautuu siunauksen lähteet ja iloa tulvaillee voittaen murheemme ,siunaten,keijo
TykkääLiked by 1 henkilö
27/08/2019 15:47
Niin Keijo.
Kun osaa valita voi näistä koneistakin olla sekä iloa että evästä! On siis ihmisille tarjolla Jumalan Sanaakin, jos haluavat ja osaavat hakea. Ja rukous on sellaista jota voi aina harjoittaa ja uskossa toivoa parasta!
Kiitos viestistäsi ja siunausta jokaiseen elämäsi hetkeen!
TykkääTykkää