Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Tie Totuus ja Elämä

2 kommenttia

Sen verran on nyt tapahtumia ja ajatuksia kertynyt että on vaikea osata päättää mistä aloittaa ja mihin lopettaa.

Muutamia aikoja sitten olisin kirjoittanut aiheesta Mies Ääni ja Kolmas Linja!? Uutisissa kerrottiin nimittäin että Fredi, Matti Siitonen on kuollut. Hän on ollut yksi niistä laulajista jotka ovat vedonneet minuun. Hyvä ihminen, loistava ääni ja koskettavat sanat lauluissaan, mies, jollaista toista ei tietenkään voi olla!

Sanoituksissa myöhemmillä vuosillaan syvenevää sanomaa, jos ei aivan Raamatullisesti hengellistä, niin henkistä kuitenkin. Ja tuo Kolmas Linja liittyy siihen että nuoruudessani asuin myös siellä ja sitten huvitti kun tuo laulu tehtiin ja julkaistiin.

Ja sitten tähän päivään, näihin hetkiin, jossa käydään taistelua totuuden sanasta, mitä saa sanoa ja mitä ei! Ihmettelen suuresti kuinka tässä maassa, jossa on sanan ja ilmaisun vapaus ja demokraattinen oikeusjärjestelmä, voidaan edes harkita tuomiota siitä että joku vetoaa mielipiteessään Jumalan Sanaan Raamatussa!

Tässä mahdollisessa tuomiossa ei ajatella yhtään sitä mihin tuomion langettaminen voi oikeasti johtaa.?! Eikö meillä ole esimerkkejä diktatuurisesta hallinnosta aivan rajojemme ympäristöstä. Sellaistako me haluamme?! Miksi sukuni miehiä kuoli tätä rakasta Isänmaatamme puolustaessaan jos haluamme tänne sanan vapaudesta luopumisen. Sillä JOS Päivi Räsänen ei saa lainata Raamattuun kirjoitettua tekstiä julkisesti ja ilmaista omaa mielipidettään siitä, niin se kosketta perusoikeuksiamme tässä maassa, tässä Suomessa, jonka pitäisi olla sivistysvaltio?!

Minun tukeni, lohtuni ja viisauteni (?) jos sitä on, perustuu Jumalan Sanaan josta sanotaan ettei siitä katoa pieninkään piirto koskaan. Ei ajassa eikä ikuisuudessa. Jumalan Sana on Pyhä se on ”Niin ja Aamen” ! Olen juuri lukenut itselleni vahvistukseksi Paavalin ensimmäistä kirjettä Roomalaisille. Se on ihana! Vanhan käännöksen alkuselityksessä kirjoitetaan mm. verraten nyt tähänkin hetkeen seuraavasti!

Selitys mistä kirje kertoo kuuluu:” Paavali kirjoittaa että evankeliumin kautta tulevat vanhurskaiksi ja pelastuvat ne, jotka uskovat! Ja kun pakanat eivät kunnioittaneet Jumalaa vaan sen sijaan palvelivat luotua Luojan sijasta niin Jumala hylkäsi heidät vajoamaan yhä syvemmälle turmioon! Tämä on siis selitys siitä mitä Paavali tässä ensimmäisessä kirjeessään tulee opettamaan Roomalaisille. Kannattaa lukea, on kuin tätä aikaa!

Minä uskon ja luotan siihen että useimmilla suomalaisilla on lähes kaikilla omat Raamatut, mutta muutama kohta tästä kirjeestä. Jakeesta 16:” Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se ON Jumalan Voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, siten myös kreikkalaiselle! Ja koskee meitä kaikkia muitakin!

Paavali jatkaa: Jakeesta 17″: Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on Vanhurskas on elävä uskosta”! Ja vielä yksi lainaus ja sitten ota oma Pyhä Raamattusi ja ala lukea! Jae 18:”Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaaan, niiden jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa (19) sen tähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää on ilmeistä heidän keskuudessaan, sillä Jumala on sen heille ilmoittanut”!

Ja kuinka hän on sen tehnyt? jae 20:” Sillä Hänen näkymätön olemuksensa, Hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissaan tarkkaillaan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseään puolustaa”! Enkä voi olla vielä lisäämättä tätäkään, niin se minua ruokkii! ”Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet…”!

Oi kuinka selkeää, hyvää ja rakastettavaa onkaan Jumalan sana niille, jotka sen uskovat! Kunpa ihmiset tietäisivät mikä rikkaus ja rakkaus Jumalalla sanoissaan ja teoissaan on meitä ihmisiä varten. Nyt minua taas itkettää ja eiköhän tässä jo olekin tarpeeksi?! Kuinka suuri onkaan meidän Jumalamme ja hänen armonsa! Meillä on tulevaisuus ja iankaikkinen Toivo Herrassamme Jeesuksessa Kristuksessa Vapahtajassamme! Kuinka tahtoisinkaan tämän tulevan ihmisten tietoon ja ymmärrykseen!

Ainakin yritin, kiitos, ylisty ja kunnia Jumalalle!

 

2 thoughts on “Tie Totuus ja Elämä

  1. Olipa osuvaa tekstiä. Olen miettinyt aivan samaa, luotua palvotaan enemmän kuin Luojaa. Sudet saavat tulla lasten leikkipaikoille kotipihoihin, niille ei saa tehdä muuta kuin hätistellä pois. Lihaa ei saisi enää syödä. Joistakin lemmikkieläimistä huolehditaan paremmin kuin omista vanhuksistamme.
    Päivi Räsäsen sanomaa vääristellään. Kristittyjen sananvapaus on vaarassa nyt.

    Liked by 1 henkilö

  2. Kiitos sinulle, toistaiseksi tuntematon ystävä! Ihmiset eivät tunnu ymmärtävän kuinka laajasta asiasta voi olla kyse ja mihin tuomio esim. voi tulevaisuudessa johtaa! Herra armahtakoon tätä maata ja kansaa! Toivotetaan voimia Päiville, kovin hän on vanhentunut prosessin aikana ja väsyneen näköinen. Ei ihme!

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.