Siitäkin huolimatta että on aivan mahtava tuuli nautin kaikesta siitä mitä nyt ikkunastani näen! Aamulla oli aivan kuin kesä tai kevät taivas, valkoisia pilvenhattaroita kirkkaan sinisellä taivaalla. Pilvet ne pilvet! Niitä jaksan katsella ja ajatella ”taivaallisia”! Kuinka luonto voikaan olla kaunis ja virvoittava! Kuinka se saakaan sydämen ja sielun soimaan ja kiitos mielen Jumalaa, Kaikkeuden Luojaa kohtaan!

Ei haittaa vaikka tuuleekin ja kaiken väriset lehdet eri puista ja pensaista lentelevät minne sattuu! Sekin tuottaa riemua! Väriä on kaikkialla, niin pensaissa, puissa kuin pihanurmikoillakin, ja myös peitteenä asfaltilla! Kaunista on. Kaunis on tämä syksy! Mieli tekisi ulos istumaan mutta tuuli on kuitenkin niin voimakas että en varmaan selviäisi paleltumatta. Parempi katsella ikkunasta. Ellei tuuli iltaa kohden vaimene.

Tulee mieleeni opetuslasten ja Jeesuksen venematka! Opetuslapset pelkäsivät ja Jeesus nukkui! Käsittämätön kertomus, miksikö, no inhimillisyytensä vuoksi. Kyllähän mekin mitä milloinkin pelkäämme, huolimme ja suremmekin ja kuitenkin Jeesus on meissä Pyhän Henkensä kautta. Ja taivaalta me emme ole hädässä emmekä hukassa. Minä uskon että kaikki hetkemme ovat siellä tiedossa.

Tänään minä jaksan sen uskoa, että kaikki mikä minua kohtaa kiinostaa Taivaan Valtiasta.  Usein olen kuin opetuslapset peloissani. Ja usein myös huolissani kun asiat eivät järjesty. Mutta mikä armo ja etuoikeus on saada omistaa ”Elämän ja kuoleman Kirja” Raamattu, Pyhän Jumalan Iankaikkinen Sana joka luo rohkeutta antamalla voimia ja uskoa kulloiseenkin elämämme hetkeen.

”Koettelee muttei hylkää Herra” Sopii kertomukseen Jobistakin. Kuinka suuri olikaan Jobin usko. Minulla ei ole sellaista mutta usko kuitenkin. Kuinka kiitollinen olenkaan, vaikka tähänkin kauniiseen päivään liittyvää harmia on kerääntynyt vähän ylimääräistäkin. Mutta ehkä juuri sekin ettei suunnitelmat toteudu ajallaan ja joutuu odottelemaan ja turhautumaan, on opiksi, vaikka se ei siltä todellakaan tunnu. Ei ole kyse isosta asiasta mutta pitkään jatkuneesta joka ei meinaa millään korjautua.

Usein kun suunnitellut asiat vaan junnaavat paikoillaan mietin sitä kaunista lausetta jota pidän seinälläni: ” Mitäpä maailman pölyistä harteilla kun matkallaan on nähnyt kaikki tienvarren hohtelevat lehtoniityt ja itse lähteensilmän”. Niinpä, juuri tänään katselen sinistä ”kesätaivasta valkoisine pilvenhattaroineen” vaikka onkin syksy ja  ulkona olevaa väriloistoa parhaimmillaan ja ajattelen:” aikaa on ja päiviä, jonain päivänä sekin asia joka nyt on pitkään hiertänyt on, ehkä järjestynyt”.

Aina on ihmisen elämässä huonoja ja hyviä aikoja ja päiviä. Mutta Jumala on ja Hän on ihmeitä tekevä! Ei mikään muu olekan niin tärkeää kuin että Jeesus on ”purressamme”. Ja vaikka hän näyttääkin nukkuvan, Hän tietää kaiken. Hänellä on rauha jonka Hän voi jakaa meillekin. Kuinka suuri onkaan se Armo jossa saamme päivittäin elää!

” Halki elinpäivieni tieni Hän on avannut, riemut, murheet matkalleni viisaasti on jakanut. Vaikeinakin päivinä Herra oli lähellä, rakkauden voimin kantoi, murheeseenkin toivon antoi”!

Siitä, Herra, tahdon kiittää, yli kaiken tänäänkin, että uusi armo riittää, kantaa sanoin siunaavin. Seurakunnassasi saan nyt jo osan autuaan. Hoida tieni hallussasi että säilyn lapsenasi!” VK. 470 1 ja 4