Kävelin kauppatorin kulmille. Aikomukseni oli ottaa vuoden katuvalokuva. Sellainen, jossa tumma hahmo pyyhältää ja neonvalot suitsuttavat hohtoaan. Hyvähän on ottaa vuoden kuva jo näin alkuvuodesta, että ei tarvitse stressata asiaa enää vappuna tai uudenvuodenaattona.

Ilmeni pari pikkuista ongelmaa. Helmikuinen ilta oli niin kylmä, että pelkkä palelevien käsien vapina olisi täristellyt kuvan epätarkaksi. Sitä paitsi joku oli pystyttänyt huputetun pytingin torin sille nurkalle, jossa haaveilin loisteliaan kuvan ottavani.

Kyllä sieppasi!

Käännyin kannoillani. Liukastumatta, vaikka katuvalokuvausta kaihtavat kadut olivat vaaksanpaksuisessa jäässä. Kävelin Aurasillalle ja räpsäisin kuvan joen mutkasta. Mutkan takana hehkui Tuomiokirkko. Mahtuipa kuvaan aavistus katuakin.

Sillä kadulla on aikanaan kävellyt Agricolan Mikke pohdiskellen, olisiko luutarha hyvä sana kalmistolle, jos joskus kävisi niin, että kalmot eivät enää mahtuisi kirkon permannon alle. Siinä on kävellyt Runebergin Jussi tuumien hurmeisia säkeitä. Koiviston Manu on sen kadun varressa viskannut lumipallolla hatun tuomiokapitulin sihteerin päästä. Laineen Jarkko ja Innon Markku ovat hoippuneet ohi; josko ratikoiden sijaan Turkuun tarvittaisiin underground!

Ja olenhan minäkin siitä kulkenut.

Kuva kameran kortilla kävelin Kaskenkatua autolle. Ehkä minä olin tumma hahmo, joka pyyhältää kadulla ja jonka niskaan neonvalot suitsuttavat hohtoaan.

Kotona näin sen, minkä jo tiesinkin. Kun ottaa kuvan automaattiasetuksilla, joenmutkan yllä on kauhea kohina. Ihan kuin Tampereelta päin olisi vyörynyt sumu ja päättänyt kietoa kaikki kadut itseensä.

Ehkä otan vuoden katukuvan jonakin toisena iltana.