Pääsin käymään Oriveden pappilassa. Löysin Varsinais-Suomen vaakunan ja piispankammarin.

Asuin nyttemmin sadan vuoden iän saavuttaneessa pappilassa lukioaikana pari kesää ja opiskeluaikanakin vietin siellä aikaani melko paljon. Isäukko asui pappilassa nykyisemmän perhekokoonpanonsa kanssa, vaikkei pappi olekaan. Viikonloppuna pääsin sitten käymään pappilassa ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun muutimme talon tyhjäksi yli neljännes vuosisata vuotta sitten. Sitä muuttoa muistellaan yhä urotekona.

Pappilan päädyssä oli nyt pari huonetta kirpputorina. Kirpputorin tavaroiden seasta katseeni poimi tutun taulun. Varsinais-Suomen vaakuna hulmutti minulle kahta Ruotsin lippuaan. Ilmeisesti pappilan tyhjennys oli kuitenkin jäänyt vähän kesken, koska isäni äidin, mummini, ristipistotyö oli yhä siellä. Tuijottelin vaakunaa usein mummilassa. Asuin opiskeluaikoinani nimittäin pariin otteeseen sielläkin. Mummilassa Varsinais-Suomen vaakunan kaverina oli Karjalan vaakuna.

Saimme ottaa vaakunataulun mukaan ja jatkoimme kierrosta kolmen sadan neliön rakennuksessa. Viimeisenä kurkkasin piispankamariin. Siellä minä suurimmalta osalta asustelin pappilassa ollessani. Nyt kamari ei enää ollut aivan yhtä askeettinen kuin minun siellä kämppäillessäni. Muistan öisin kuunnelleeni hiiriä, jotka rapistelivat seinähirsien alla onkaloissaan.

Se taisi olla aikaa, jolloin kotini oli siinä, mihin rysäytin reppuni. Siksipä olikin jännittävää löytää itsestään haikeus. Tässä huoneessa minä olen viettänyt nuoruuttani. Nyt sen näen, mutta luultavasti en enää ikinä enää sitä näe. Mahtavatko hiiret enää asustella rakenteissa.

Tallustelimme pappilan pihalla. Joku oli unohtanut leikata nurmikon sen verran monta kertaa, että nyt leikkaamiseen tarvittaisiin moottorisaha. Pihalla oli parkissa alus, joka oli huomattavasti enemmän laiva kuin vene. Jalat narskuivat pihatien hiekassa. Pysähdyttiin vielä hetkeksi. Vanhempi poikani piteli vaakunataulua, kun valokuvasin sen.