Kirkon toimintamallit, messut ja tapahtumat ovat puhtaasti ihmisen käsialaa. Kulttuurit ja aika muokaa ja muuttaa toimintamalleja ja rakenteita. Koko historian ajan jumalanpalvelus on ollut muutoksessa. Alun alkaen Jumalanpalvelus oli yksinkertaisesti Jumalan läsnäolossa elämistä ja yhden ainoan käskyn pitämistä, ”älä syö tuosta puusta!”
Sitten tuli synti, työ ja uhraaminen. Vanha testamentti kertoo miten Jumala yritti pitää kansaa luonaan mutta ihminen pakeni uskonnollisuuden ja muotomenojen taakse ja todellinen hakeutuminen Jumalan läsnäoloon vaihtui kuvainpalvontaan. Kultaisen vasikan jumala-nimitys oli sama kuin todellisen Jumalan. Ihmiset sekoittivat omaan uskoonsa vieraiden uskontojen ulkoisia muotoja.
Kun kristinusko levisi, muutamassa sadassa vuodessa tapahtui aivan samanlainen kehitys kuin mitä tapahtui Israelin kansalle. Maalliset tarpeet, kruunajaiset ja vanhat eurooppalaiset uskonnot muokkasivat alkuseurakunnan yksinkertaisesta juhlasta prameita messuja, joissa nyt kuvien sijaan keskityttiin oikeanoppiseen tekemiseen ja puhtaaseen oikein suoritettuun liturgiaan. Alettiin puhua sakramenteista. Vanhan testamentin uhrimenojen tilalle tuli messujen oikeaoppinen toimittaminen. Papit ovat tarttuneet veneen airoihin ja seurakunta alkoi istua tekemisen sijaan kyydissä. Leeviläisten tilalle tuli leipäpapit.
Nyt on kysyttävä, että tätäkö Jumala todella haluaa. Haluaako hän kaavoja ja liturgioita? Mitä merkitsee Jeesuksen sana: Jumalan valtakunta on tullut lähelle?. Paratiisissa ihminen eli Jumalan läsnäolossa. Jeesuksen ylösnousemus toi voiton kuolemasta ja avasi portin Jumalan luo. Pyhä Henki avasi suoran yhteyden Jumalan valtakuntaan. Voimme henkilökohtaisesti elää jälleen Jumalan läsnäolossa.
Kun tätä taustaa vasten katsomme seurakunnan merkitystä, löydämme kolme keskeistä asiaa, joista ensimmäinen on Jumalanpalvelus.
Se on seurakunnan juhla, jossa päälimmäisenä tulisi olla Jumalan kirkkauden ylistys, epäitsekäs Jumalan palvominen ja hänen läsnäolossaa oleminen. Lepääminen rauhassa armahdettuna. Teoista ja suorittamisesta vapaana. Messu ei ole viikottainen yksityinen hartaudenharjoitus tilaisuus vaan juhla, jossa seurakunta kokoontuu yhteen. Nyt tuijotetaan jäykkinä edessä istuvan niskaa.
Seurakunnan toinen tehtävä on evankeliointi l. opetuslasten tekeminen. Se on selkeä jatkuva prosessi. Se ei ole vain lähetystyötä ulkomailla vaan se on ensisijaisesti lähellä, omalla paikkakunnalla tehtävää työtä Jeesuksen mallin mukaan. Tämä on täysin yksiselitteinen käsky.
Kolmas tehtävä on Seurakunnan jäsenten keskinäisen yhteyden säilyttäminen ja vaaliminen. Tämä on asia, jossa olemme pahiten epäonnistuneet. Emme ole oivaltaneet sitä miten Kristuksen ruumis toimii ja miten Pyhä Henki tekee lahjojensa avulla ihmisistä toisistaan riippuvaisia. Yhteyteen kuuluu olennaisesti esirukous ja rukouselämä. Jumala kohtaa meidät toisen ihmisen kautta.
Miksi näin on siis käynyt, Siksi koska meidän kolmiyhteinen Jumalamme on liian usein Isä, Poika ja Raamattu, Eikä Isä,Poika ja Pyhä Henki.
Blogitaivas 
23/05/2013 19:43
Kirkkolaki määrittelee kirkon ensimmäiseksi tehtäväksi lähetystyön. Agricola sanoi: ”Studeeraa, saarnaa ja rukoile” . Luther määritteli Jumalan sanan kaiken kriteerinä. Hän halusi, että jokainen saa lukea Raamattua omalla kielellään. – Uskontojen peluspilarit ovat aikojen alusta olleet rukous ja uhri. – Jeesus selitti kymmenen käskyä rakkauden kaksoiskäskynä. – Pietistit toivat huolen lasten ja nuorison kasvatuksesta (rippikoulu ja uskon vahvistus).( Nykyuskovaiset ovat keksineet, että pitää riidellä oikeassaolemisesta). Monissa uskonnoissa on myös yhteistä ns. kultainen sääntö, joka on ts. ”käytännöllistä teologiaa”
Jumalanpalvelus on keskeinen armonvälineitten käyttöpaikka. Sen pitäisi olla voimanlähde arjen kristillisyyttä varten. Jos papit ovat käsittäneet uskon, he ovat leivän jakajia (Beetlehem) Jeesuksen käskyn mukaan. He ovat palvelijoita, eivät herroja.
Mainitsit, että Isä, Poika ja Raamattu jne. Raamattu on ensimmäinen uskonnon elementeistä. Mutta Raamattu ei avaudu oikein ilman Pyhää Henkeä, Isän ja Pojan Henkeä.
TykkääTykkää
23/05/2013 19:51
Nimen omaan Pyhä Henki on se joka pyyhkii suomut silmien edestä. Jumalanpalvelus voi minusta olla nykymuotoinenkin jos vain seurakunta löytäisi tavan kohdata ja jakaa Jumalan antamia lahjoja sen yhteydessä.
Raamattu on sitä leipää jota Jumala antaa.
TykkääTykkää
23/05/2013 20:08
Lähetystyöstä ja kaikesta muustakin sen verran, että katselen asioita maallikon näkökulmasta ja siitä reaalitodellisuudesta jossa elän. Seurakuntani toteuttaa varsin hyvin lähetystyötä ja kohteita on ollut Euroopassa, Aasiassa ja Afrikassa. Mutta evankeliointi pitäisi olla myös meidän maallikoiden ja yksilöiden työ. Seurakunta meillä ja muualla keskittyy pääosin palveluiden tuottamiseen. Papeilla ei ole edes aikaa lähteä kadulle, eikä se mielestäni ole heidän tehtävänsäkään. Kuitenkin minä ja muut odotamme että ihmiset tulevat seurakunnan tilaisuuksiin sen sijaan että lähtisimme ulos ihmisten keskuuteen. Paljon kohtaamisia tulee onneksi yksilötasolla ja keskusteluiden kautta ihmisiä on lähtenyt mukaan oman seurakunnan toimintaan. Meidän tavoitehan pitäisi olla, että Usko olisi pohja elämälle eikä harrastus jossa käydään kun on aikaa.
TykkääTykkää
23/05/2013 23:28
Minusta luterilainen liturgia ja messu ovat erittäin hyviä ja sopivia. Sisällöt on huolella tutkittu ja mietitty. Ajattelen, että liturgiat eivät ole Jumalaa varten vaan meidän sielujemme hoitamiseksi ja uskomme vahvistamiseksi. Eipä minulla ole tullut mieleen tuijottaa papin niskaa kirkossa istuessani. Liturgiat, tekstit, saarna ja virret sisältävät todella paljon ajattelemisen aihetta. Rukoushetkissä on aikaa rukoilla myös itsekseen. Hyvä Jumalanpalvelusmusiikki auttaa rauhoittumaan Sanan ääreen. Jos saarna ei sytytä, voi sen ajan lukea vaikka raamattua ja rukoilla.
T. M. Roto kertoo seuraavaa: ”Esimerkiksi erään kreikkalaiskatolisen kirkon käyttämän liturgian juuret ovat peräisin Jeesuksen veljen Jaakob Vanhurskaan liturgiasta, jota vain on vähän lyhennetty ja muutoinkin vuosisatojen aikana kutakin aikaa varten hiottu, jotta siitä on tullut nykyisin käytössä oleva liturgia.”
Mitä ajattelet tuosta Roton kertomasta? Entä jos me ihmiset olemmekin oikeasti niin leväperäisiä ja helposti sinne tänne vinksahtavia (kuten arvelen ainakin omalla kohdallani), ehkä perinteisessä liturgiassa voisi olla paljonkin asiaa polkuja tasoittamaan?
TykkääTykkää
23/05/2013 23:35
-korjaan, piti sanoa: ”edessä istuvan niskaa” (eikä papin)
TykkääTykkää
24/05/2013 06:42
Liturgia hoitaa jos sen ymmärtää. Olen kuitenkin sitä mieltä että me suomalaiset emme onnistu enää kohtaamaan toisiamme Messussa vaikka se meistä olisi kuinka hyvä. Meidän tosissamme etsittävä rinnalle uutta. 30-40 luvun taitteessa maassamme oli liturginen uudistus liike jota vastustettiin mutta vähitellen sen ajatukset otettiin käyttöön ja tänä päivänä sen tärkein sanoma, ehtoollinen kuuluu messuun, on toteutunut. Mutta silti Jumalanpalvelsu elämä kuihtuu kuihtumistaan. eli on taas tarkistuksen paikka. Jos ajatellaan näin että Sana ja Ehtoollinen olisi keskellä ja kiitos ja ylistys paikallaan muodot ja musiikkielämän tulisi uusiutua.
Mitä tulee Tuomaksen evankeliumista johdetuille ajatuksille ja muiden kirkojen perinteille, niihin en osaa sanoa mitään. Ihmisiä kait nekin ovat olleet. Jumala toimii ihmisten kautta ja astianmakua on aina mukana. Näen että kaikkea tarvitaan ja nyt elämme murrosta jota ei ole nähty vielä kertaakaan ihmiskunnan historiassa. Lännen kristillisyys kuihtuu vaikka seurakunta kasvaa muuten hurja vauhtia maailmalla.
Kuitenkin olen sit mieltä että yhteinen Juhla ei voi olla nykyisen kaltaista pönöttämistä, vähintäänkin se kahvinjuonnin sakramentti eli kirkkokahvit tarvitan. Ja toisekseen kritiikki ei tarkoita sitä että ne jotka saavat messusta tarvitsemansa olisvat jotenkin huonoja, päin vastoin.
Minun missioni on ne tyhjät kohdat kirkonpenkissä
TykkääTykkää
29/05/2013 18:44
TA Laakso. On tervettä synnyttää keskustelu, ja aikaan saada tervetä kritiikkiä. Seurakuntahan rakentuu juuri meistä, niin korkealle itsensän rankkaavat, kuin tavallisista maantien tallaajista. jokainen kristitty kaipaa hengelliseen kotiin, jossa tuntee vapauden ja hengen yhteyden. Olen ollut mukana kymmenien vuosien ajan seurakunnissa, välillä on ollut niin kuivaa ettei uskaltanut tulitikkua raapaista. Kirkonkellojen kaikukin pani melkein pakenemaan. silloin tällöin kun kirkko täyttyi etsivistä ihmisistä, niin tuntui Kristuksen läheisyys kuulijoitten yllä. Viime aikoina olen murehtinut sisimmässäni, että teemmekö oikeita valintoja kaikella suvaitsevaisuudellamme. Miten on Israelin kansakin tehnyt kautta aikojen valintojansa joista seurasi vaikeita aikoja. Ei ole helppo löytää keskinäistä rakkautta seurakunnassa, siitähän me kristityt osataan pitää huolen. Kuitenkin seurakunta rakentuu juuri meistä, jotka olimme olemme niin monesti epäonnisuneita. Nuoruus on oman paikan etsimistä, kun tulee vanhaksi niin puupenkkikin saattaa tuntua sohvalta. olikohan se sitten juuri se mistä niin ahkerasti ääntä pidettiin? Paavalin kirje Roomalaisille 10.9-13. TA Laakso rukoillaan yhdessä kirkkomme ja sen johtavien puolesta, että saataisi vielä tuntea sateen tuoksu ennen sadetta.
TykkääTykkää
24/05/2013 20:28
Kiitos Tapio erinomaisen raittiista ja rakentavasta kirjoituksesta. Sain siitä voimaa, tukea ja eväitä kokemaani …. Jumalan edessä viettämääni aikaan.
TykkääTykkää
26/05/2013 19:12
”Jumala kohtaa meidät toisen ihmisen kautta”.!
Tätä on Jumalan palvelus, aitoa yhteyttä Jeesuksen omien kanssa.
Kaipuuta alkuun on paljon ja pienryhmissä sen saa kokea. Onneksi on paikkoja ja ihmisiä jotka kokevat samoin ja saavat siten lohtua, tukea, rohkaisua ja iloa toinen toisistaan. Tähän vaan pitäisi HERÄTÄ! Kaikilla pitäisi olla ainakin 1 tai 2 ystävää joiden kanssa rukoilla ja rakentua yhteisestä uskosta alkuseurakunnan malliin.
Meillä on aika hyvä yhteys seurakunnassamme ja lisäksi myös kirkkokahvit aina. Silti tarvittaisiin vielä enemmän, todellista kohtaamista Pyhässä Hengessä! Ainahan kahviseuraa löytyy rupatellakseen, mutta täyttääkö se uskovan ihmisen syvimmän tarpeen, ehkä ei.
Kysyn, Onko meidän kohtaamisissamme sija Jeesukselle, Kaikkivaltiaalle Jumalalle, Pyhälle Hengelle? Jos on, sen kyllä tuntee ja huomaa. Kukin tavallaan, mutta ainakin selittämättömän suloisena Hengen yhteytenä. Ilona joka loistaa hymyistä ja silmistä. Kanssakäymisen helppoutena ja rakkautena läsnäolevia kohtaan ja haluna olla yhdessä enemmänkin aikaa kuin virallisesti.
Kuinka toivoisinkaan ettei kenenkään tarvitsisi olla yksin!
Riemun ja yhteisen uskon jakaminen moninkertaistaa voiman elää – ja todistaa maailman kalleimmasta asiasta; Jeesuksesta Kristuksesta ja Hänen ristin voitostaan, ihmisten iankaikkiseksi elämäksi Jumalan Valtakunnassa, ja esimakuna jo tässä
maailmassa.
Kiitos Tapio!
TykkääTykkää