Toimin Tuomasmessuhiipparina.
Tuomasmessuhiippari hiippailee ympäri Turun Mikaelinkirkkoa kamera kaulassaan ja ottaa messusta valokuvia. Keksin tittelini aivan itse, kun etsin kirkossa huomaamatonta reittiä oikealta ylhäältä vasemmalle alas.
Tuomasmessuhiipparin tehtävänkuvan toteuttaminen on hankalaa. En tiedä, perustuuko määräys EU-direktiiviin, Suomen lakiin, Raamattuun vai nykymaailman etiikkaan, mutta nythän on niin, että uskonnonharjoitusta ei saa kuvata.
Ymmärrän, että jos joku menee alttarille tunnustamaan syntejään tai esirukoiltavaksi, niin sitä ei ole asiallista ikuistaa valokuvaan. Mutta jos joku ottaa riskin ja menee muutaman sadan ihmisen tilaisuuteen harjoittamaan uskontoa, niin uhkaako hänen yksityisyytensä suojaa se, että saattaa päätyä valokuvaan?
Yhtä lailla ihminen saattaa mennä torille ja päätyä valokuvaan ja vaikka Turun Sanomien sivuille asti.
– Mitä ihmettä sinä siellä vihanneskojulla teit? kysyy vaimo kiukkuisena. – Sinähän sanoit meneväsi poikien kanssa baariin.
Otin valokuvan ihmisistä, jotka jonottavat ehtoollista. Ja vieläpä kahdessa Tuomasmessussa peräkkäin. Olenko syyllistynyt johonkin?
Tuomasmessuhiipparihan taitaakin olla mitä epäilyttävin hiippari. Hän uhkaa kirkkokansan yksityisyyden suojaa toimillaan. No, minä olen fleksiibeli hiippari. Voin olla kuvaamatta kirkon penkissä istuvia, laulavia, rukoilevia ja kuuntelevia ihmisiä. Mutta entäs papit? Turun Tuomasmessun toteuttamiseen osallistuu joka kerta liki kymmenen pappia. Jos otan heistä kuvan, niin jollekin saattaa paljastua, että pappi harjoittaa uskontoa.
Huh-huh! Onneksi Turun Tuomasmessut pidetään Mikaelinkirkossa, joka on yksi lempparikirkoistani. Kuvaan siis mielelläni Tuomasmessua, vaikka kuvaan ei saisi osua yhtään uskonnonharjoittajaa.
Sitä minä tässä vaan aloin miettiä, että oikeastaan uskontunnustusta voisi modernisoida. Ei perinteisissä uskontunnustuksissa mitään vikaa ole. Mutta niiden rinnalle voisi ottaa semmoisen uskontunnustuksen, että ihminen varta vasten kuvauttaa itsensä kirkossa.
– Kattokaas pojat, mä harjoitan uskontoa. Ihan oma-aloitteisesti menin kirkkoon. Tunnustin synnit ja kävin ehtoollisellakin. Sitten pyysin Tuomasmessuhiipparia ottamaan itsestäni kuvan ja laittamaan sen Faceen. Seuraavassa messussa otan ehkä itsestäni selfien krusifiksin edessä.
* * *
Mainos: Kehotan ihmisiä harjoittamaan uskontoa. Turun seuraavien Tuomasmessujen päivämäärät löytyvät TÄÄLTÄ: . Älkää piitatko Tuomasmessuhiipparista. Hän on yleensä aika harmiton.
21/01/2014 22:51
Koskeeko varoitus pelkästään Turun hiipparikuntaa?
TykkääTykkää
21/01/2014 22:57
”Mitä ihmettä sä kirkossa teit, sunhan piti mennä baariin!”
Jostain syystä olen vieroksunut vierailuseurakuntani jumiksissa etupenkkiä. Saarnat löytyvät nimittäin youtubesta, ja vaikka kamera kohdistuukin saarnaajaan, niin välillä näkyy myös etupenkkiläisten niskavilloja.
TykkääTykkää
22/01/2014 09:09
🙂 Mahtavaa! Uusi virka ja virkanimitys, paras kaikista! Älä välitä tyhmistä rajoituksista, ole rohkea, niin oli Jeesuskin!
TykkääTykkää