Jeesus palautti suhteemme Jumalaan sellaiseksi kuin se oli alussa. Kun hän kutsui Jumalaa isäksi ja julisti että Jumalan valtakunta on lasten kaltaisten, muuttui kaikki lopullisesti. Jumala kulkee ja etsii ihmistä. Nyt emme tarvitse ilmestysmajaa kohdataksemme Luojamme. Emme tarvitse uhreja saavuttaaksemme hyväksynnän, sillä Isä kutsuu meitä kotiin. Hän varustaa meidät Pyhällä Hengellä, joka liittää meidät maailmanlaajuiseen Kristuksen seurakuntaan.

Me olemme Isän sydämmellä ja hän nostaa meidät omien olosuhteittemme yläpuolelle. Siksi olemme kahden maailman kansalaisia.

Isänpäivä on kulunut harmaissa ja sumuisissa merkeissä. Hiihtolenkki jo hieman huonokuntoisella ja sulaneella latupohjalla virkisti mieltä, mutta silti olo on ollut jo pitkään alavireinen ja väsynyt. Läheisten sairastamiset ja murheet ovat takertuneet takinliepeeseen kuin Eppujen laulussa. Omatkin ajatukset ovat aika-ajoin solmussa ja tuntuu kuin jotain olisi jo loppunut, mutta mitään uutta ei ole vielä näkyvissä. Kumpa vain tietäisin mistä on kyse. Ihan kuin taivas olisi vaiennut. Edessäni onkin vain hiekkaa ja kuiva kivinen polku. Se ei kuitenkaan ole minkään loppu tai tappio. Polku merkitsee taivalluksen jatkumista eteenpäin.

Kristityn elämä on lahjaa Isältä. Se on elämää ja kasvamista isossa perheessä, jossa olemme riippuvaisia toisista perheenjäsenistä sekä Sanasta, joka ruokkii yhteyttämme toiseen maailmaan. Ilo, valo ja kirkkaus asuu seurakunnassa. Joskus tarvitsemme erämaata jotta erotamme sen mitä tarvitsemme. Harmaa sumuinen hiljaisuus, jossa vaellan, saa minut kaipaamaan Jeesuksen kirkkautta. Olemalla hiljaa ja lukemalla elämän leipää, Sanaa, alan kuulla taas Hyvän Paimenen äänen, joka vie minut lähemäs Isää.

Isä kutsuu ihmistä, Kysyy missä olet? Hän ei enää välitä siitä, millä verhoamme itsemme, eikä siitä, miten epäuskomme jäytää mieltämme, sillä hän valmis uudistamaan kaiken ja antamaan viittansa ja sormuksensa merkiksi siitä, että olemme Hänen omiaan.