Opettajanpöydälläni on Raamattu, joka näyttää käyttämättömältä. Sen ensimmäisellä sivulla on omistuskirjoitus lakkautetulle Parkkiman kyläkoululle Pyhäjärven seurakunnalta. Lopussa on vielä silloisen kirkkoherran allekirjoitus ja liuta raamatunkohtia. Ajatukseni pysähtyi yhden kohdalle.  Psalmi 127. Se alkaa sanoilla ”Jos Herra ei taloa rakenna, turhaan näkevät rakentajat vaivaa.

Psalmi jysähtää omaan elämäntilanteeseeni kuin kolmen kilon leka murskaten kaikki omat elämänkuvioni ja viimeisetkin omat rimpuilut rakentaa ja johtaa omaa elämääni itse.

Jeesus käytti kuvakieltä puhuessaan omasta kuolemastaan ja vertasi itseään temppeliin, joka puretaan hetkessä ja rakennetaan kolmessa päivässä uudestaan. Tuo Herran temppeli rakentui Jumalan voimalla. Jeesuksen ylösnousemukseen sisältyy salaisuus, jota me ihmiset emme tunnu tajuavan laisinkaan. Emme näe omaa elämäämme temppelinä, jota Herra haluaa rakentaa ja johon Pyhä henki haluaa asettua asumaan olemaan yhtä oman henkemme kanssa. Voimme kyllä tehdä itse jonkilaisen havumajan omista tarpeistamme ja se kyllä kestää tämän maailman mutta kuoleman toiselle puolelle se ei kanna. Tuon rakennelman on hajottava liitettynä Jeesuksen ristinkuolemaan ja uudelleen rakentaminen on jätettävä kokonaan Jumalan Pyhälle Hengelle. Kuoleman Jeesus on jo voittanut.

Tämä kaikki merkitsee sitä että saamme olla yhteydessä Jumalaan joka hetki. Näky on huikea, tämä syntinen tomumaja voi olla Pyhän Hengen asuinsija, Herran temppeli.

Mietin että miksi tämä ja monet muut uskon salaisuudet tuntuvat pysyvän suljettuina ihmisiltä. Voisiko syynä olla se että monelle Jumala ei oikeasti olekaan kolmiyhteinen vaan se sisältää vain kaksi persoonaa, Jumalan ja Jeesuksen. Pyhä Henki jää jonkinlaiseksi sielä ja täällä humisevaksi tuuleksi, joka puhaltelee missä tahtoo ja parempi onkin, että puhaltelee ja eikä tule häiritsemään liikoja omaa uskonnon harjoittamista. Pyhä Henki ei näyttäydykään sellaisena kuin Jeesus sen kuvaa raamatussa.

Itse olin tällainen perususkovainen seurakuntanuori. Homma toimi niin kauan kun oli mukana hengellisessä toimivassa yhteisössä. Mutta kun työelämä ja perhe vei sitten kaiken ajan ja aikuismaailmassa ei löytynytkään luontevaa seurakuntayhteyttä, niin nopeasti uskon asiat katosivat pois arkisesta elämästä. Elämästä tuli kahdella kaistalla kulkemista. Oli Jumalan jutut ja omat jutut.

Näin jälkikäteen ajateltuna, asiat olivat olleet näin jo nuoren seurakunnan aikana, koska kukaan ei koskaan selventänyt minulle sitä, mitä minulle oli tapahtui vuonna 1981 seurakunnan rekituvan eteisessä, hälisevän nuorisolauman keskellä. Kukaan ei selittänyt mikä oli se merkillinen rauhan ja levollisuuden tunne, joka salamaniskun tavoin valtasi kiusatun sieluni. Tiesin siitä hetkestä, että Seurakunta on minun paikkani. Siitä hetkestä asti oli Jumala sitonut minut Kristukseen vaikka itse aina ymmärtänyt.  En väheksy omaa seurakuntanuorissa viettämääni aikaa, mutta tajuan nyt, että nuoruuden palossa pidin kiinni omista asioistani enkä luovuttanut kaikkea Jumalalle. Onneksi hyvät opettajat seurakunnassa antoivat hyvät lähtökohdat muuten elämään ja se kaikki oppi kantaa yhä elämääni eteenpäin ja kaikki opetukset ovat heränneet eloon aivan uudella tavalla. Vasta kun opin tuntemaan Pyhän Hengen toimivana elävänä persoonana on kuvani Jumalasta ja Raamatusta avautunut kokonaisena.

Voimme yrittää rakentaa seurakuntia ja temppeleitä, Kehittää seurakuntien toimintoja ja terävöittää strategioita, mutta jos Jumalan Pyhä Henki ei ole mukana rakentamassa ja opastamassa ihmistä, on kaikki toiminta turhaa ja seurakuntien salit jatkavat tyhjenemistä. Raamatun sana ei tule avautumaan ihmisille ja suomut pysyvät silmissä.

Pyhä Henki puhaltaa sielä missä hänet tunnistetaan ja hänelle avataan ovi. Hänessä Jeesus kolkuttaa sydämen ovelle ja hän tulee aterioimaan avaajan kanssa. Siitä alkaa rakennustyömaa joka muuttaa ja mullistaa ihmisen elämän.