Tänä aamuna, uutisia seuratessani, luin ja näin jotain mitä en olisi tahtonut. Kaksi pappia, naisen ja miehen, puhumassa siitä kuinka he alkavat heti maallisen lain tultua voimaan, vastoin piispojen lausuntoa homojen vihkimisestä kirkossa, heitä vihkimään. Tuli sydämestäni huokaus, Herra armahda, taas jälleen kerran ihminen ei tiedä mitä tekee.

Ennen kuin jatkan, sanon etten tahtoisi tähän asiaan edes puuttua mutta…

Eräänä päivänä tytär sanoi:” voi, jospa ensimmäiset ihmiset olisivat ymmärtäneet mitä tekivät!” –  Niin, jospa ihmiset tietäisivät, ymmärtäisivät ja – uskoisivat! En kirjoita tuomitakseni vaan toivomalla että rukoiltaisiin entistä vakavammin, myös noiden kahden papin puolesta, että Pyhä Sana, Pyhä Herran Henki, saisi valaista heitäkin heidän omaksi parhaakseen. Ihminenhän ei voi itseään muuttaa, mutta Jumala tahtoo ja voi!

Vanhaa testamenttia useat karttavat ja pitävät sitä raakana kirjana. On kuitenkin välttämätöntä tietää mitä siellä kirjoitetaan Jumalasta, kaiken luomakunnan alusta ja  ihmisestä, ennen ja jälkeen syntiinlankeemuksen. Tuohon aamuiseen uutiseen voisi lukea vaikka 1Kun 12:26-32/ 1Kun. 16:30-33. Ihmiskunnan alku kun on jatkuvaa lankeamista ja epäjumalien palvontaa. –  Mutta myös Jumalan puhetta profeettojensa kautta, kuten jatkossa Elian.

Noihin aamun pappeihin  ja muihinkin mennäkseni, mietin kuinka samanlaisina ihmiset ovat pysyneet. Kuinka tärkeää ihmisille on ihmiskunnia! Tulla hyväksytyksi ja pyrkiä miellyttämään ihmistä enemmän kuin Jumalaa, Hänen sanaansa ja tahtoaan vähätellen. Noissa luvuissa kun kerrotaan että Jerobeam otti ja vihki papeiksi ketä tahansa, Jumalan säädöksien vastaisesti. Ja mitä siitä seurasi.?

Miksi tämän päivän papit pyrkivät virkaan elleivät tahdo noudattaa Jumalan säädöksiä? Jotka kuitenkin koituisivat ihmiskunnan hyväksi. Jumala ei siunaa syntiä, mutta armahtaa syntistä ihmistä kun tämä nöyrtyy Hänen edessään ja tekee parannusta.

Ajattelen Jumalan rakkautta. Ajattelen kuinka kaikki muuttui toiseksi kuin oli tarkoitus, tuossa kauheassa alun syntiinlankeemuksessa. Ihminen langetessaan tuotti vahingon ennen kaikkea itselleen, mutta myös kaikelle kauniille ja hyvälle jonka Jumala oli luonut. Voin kuvitella kuinka Jumalaan sattui, vaikka, Hän olikin jo valmistanut luomakunnalleen pelastuksen mahdollisuuden Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa.

Ajattelen kaikkia meitä joiden Jumala suhde katkesi samalla kuin Eevan ja Aadamin.  Joiden sydän ja elämä särkyi tuon lankeemuksen seurauksena. Ajattelen niitä, jotka joutuvat kaikkein kovimpiin koettelemuksiin ja ruumiillisiin kärsimyksiin kaikkina aikoina.
Ja niitä, jotka tänään elämänsä taakan alla uupuvat loppuun. Niitä, jotka joutuvat kidutetuiksi ja jättämään kotinsa, luopumaan lapsistaan, tai joilla ei meidän talvessamme ole kattoa päänsä päälle. Ajattelen vaimoja, joiden mies on väkivaltainen ja yksinäisiä, joita ei kukaan kosketa eikä katso hellästi rakastaen. Niitä joille ei kukaan sano helliä sanoja.

Niin paljon on rikkinäisiä sydämiä, itkeviä, vertavuotavia. Voi, kunpa ihmiset ymmärtäisivät!

Jaksaako ihmistä lohduttaa suurimmassa tuskassa että Jumala itse korjaa kerran pois kaikki kyyneleet, kivut, ja särkymiset. Parantaa sydänten haavat, hoitaa pois ikävän, väsymyksen ja yksinäisyyden? Tässä kohtaa minua liikuttaa sydäntäni ja koko ihmisyyttäni myöten Jeesus ristillä. Eikö siinä Jumalan sydän särkynyt meidän puolestamme?! Jeesus kuoli kun Hänen sydämensä pakahtui.

Meidän tähtemme, minun ja sinun. Eikö olisi aika ottaa Jumalan Sana vakavasti ja tehdä parannusta kuolleista teoista?

”Särjetyt sydämet korjaa Oi Herra, paranna haavat haavoitetun. Veresi kallis lääkkeeksi anna, haavoihin sielun ahdistetun…Oi, Jeesus Kristus lunastajamme, luoksesi kerran tulla mun suo! Autuain joukkoon, pyhien seuraan. Taivaiseen kotiin, istuimes luo!”

Herra! Älä ota pois Pyhää Henkeäsi sillä ”Kenen tykö me menisimme, Sinulla yksin on Elämän Sanat”! Herra, Sinulle kiitos, Ylistys ja Kunnia, iankaikkisesti, aamen!