Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Kyynelin veljestämme Paavalista

2 kommenttia

On pakko tunnustaa että mietin ”tuhannesti” voinko tuollaista otsikkoa laittaa ja siitä vielä jotain yrittää sanoakin, minä joka en ole kummoinenkaan? Kuitenkin kun olen ”Jumalan armosta sellainen, kuin olen” suuren esikuvani, itsestään käyttämien sanojensa, mukaan niin kirjoitan, kaiken uhallakin, sisimpäni tarpeen ulos.

Olen vuosikymmenten ajan joutunut huomaamaan kuinka, varsinkin uskon sisarten käsitys Paavalista, on kovasti toisenlainen kuin itselläni, Nyt kun minusta on tulossa vähän iäkkäämpi niin en enää kaikkea niin herkästi suodata.

Mietin kuinka todella paljon meiltä puuttuisi aivan olennaista tietoa, ilman Apostolien tekoja ja Paavalin kirjeitä Raamatussa. Usein tuntuu siltä että häntä luetaan pinnallisesti ja valmiiden asenteiden mukaan.

Kun itse hänestä, ja häntä luen, näen kuinka valtavasti häntä vastustettiin jo elinaikanaan. Kuinka paljon hän fyysisestikin kärsi sanomansa tähden,  ja ennen kaikkea, kuinka suuri ase hänestä Jumalan käytössä tuli. Jokaisen, joka Paavalin kirjeitä lukee, tulisi nähdä kuinka Kristus keskeinen hänkin on! Johannesta ja evankeliumiaan pidetään, kai, Kristuskeskeisyydessään ehkä suurimpana, mutta Paavali on niin verta ja lihaa kaikessa olemisessaan että se on minua ainakin kovin lähellä. Tunnen rakastavani häntä.

Itkuiikkana en kunnolla saa palaa kurkustani alas kun lue Apostolien teoista esim. sen lukua 24 jossa Paavali puolustautuu Felixin edessä syytöksistä joita  hänestä on esitetty. Jakeesta 11 eteenpäin, muutama jae tässä:

Siitä kun tulin Jerusalemiin rukoilemaan, ei ole enempää kuin kaksitoista päivää – tämän voit itse tarkistaa. Minun ei ole havaittu väittelevän kenenkään kanssa eikä  kiihottavan kansaa, ei temppelissä, ei synagogissa eikä kaupungilla. Liioin  eivät nämä miehet voi edessäsi näyttää toteen sitä, mistä he nyt minua syyttävät. Mutta sen minä sinulle tunnustan, että kuljen sitä tietä jota he sanovat lahkoksi (että minä sitä tietä vaeltaen vk.) näin palvelen isieni Jumalaa: kaiken sen, mitä laissa ja profeettojen kirjoissa sanotaan, minä uskon.” 

Minä uskon, että ken alkaa Paavalin elämää Apostolien teoista lukea, ei malta lukemaansa jättää.

Toisessa kirjeessään korinttilaisille Paavali luvussa 4 kirjoittaa kirkkauden toivosta. ”Sen tähden me emme lannistu. Vaikka ulkonainen ihmisemme murtuukin, niin sisäinen ihmisemme uudistuu päivä päivältä. Tämä hetken kestävä ja vähäinen ahdinkomme tuottaa meille määrättömän suuren ikuisen kirkkauden.”

 Viidennessä luvussa hän kirjoittaa elämästä Kristittynä tässä maailmassa ja kuudennessa mm. vaikeuksien kestämisestä.

En tiedä ketään muuta ihmistä jolla olisi niin paljon aihetta/perustetta näistä kirjoittaa, kuin oli Paavalilla. Hänellä oli, ennen kuin tuli käännytetyksi Kristuksen palvelemiseen, kaikkea mahdollista maallista kunniaa ja asema ihmisten silmissä ja arvomaailmassa, mutta kun Herran kirkkaus hänet pysäytti hän menetti kaiken mitä hänellä oli. Ja kuitenkin hän todisti väkevästi kuinka sen, minkä kääntymisessään menetti, luki roskaksi, tuon ylen kalliin, Jeesuksen Kristuksen tuntemisen rinnalla!

Tästä on riipaisevan sydämellistä tekstiä myös 1 Tess. 2 luvussa.

Ja lopuksi. Tässä maailman ajassa ei ole käynyt yksikään Raamatun teksti turhaksi tai vanhaksi, ei yksikään! Jos olet alkanut lukea esim. tätä ensimmäistä kirjettä tessalonikalaisille, älä jätä kesken lue loppuun asti, korostan 4 luvun jakeita 3-8 ja edelleen rohkaisuksi luku 5 josta muutama jae:

Mutta te, ystävät, ette elä pimeydessä, eikä tuo päivä pääse yllättämään teitä kuin varas. Te kaikki olette valon ja päivän lapsia. Me emme kuulu yölle emmekä pimeydelle. Emme siis saa nukkua niin kuin muut, vaan meidän on valvottava ja pysyttävä raittiina. Ne jotka nukkuvat, nukkuvat yöllä, ne jotka juovat, ovat juovuksissa yöllä. Mutta meidän, jotka kuulumme päivälle, on pysyttävä raittiina: meidän on pukeuduttava uskon ja rakkauden haarniskaan ja otettava kypäräksemme pelastuksen toivo. Jumala ei tarkoittanut, että saisimme osaksemme vihan , vaan että pelastuisimme Jeesuksen Kristuksen tullessa.”

”Koetelkaa kaikki ja pitäkää se mikä on hyvää, pysykää erossa kaikesta pahasta. Itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonaan ja varjelkoon koko olemuksenne, teidän henkenne, sielunne ja ruumiinne, niin että olette nuhteettomat Herramme Jeesuksen Kristuksen tullessa.

”Kun tummuvat illan varjot ja aurinko vaipuu pois, niin tuntuu kuin Hengen siivet, mun kauaksi viedä vois. On kaikki niin tyyntä silloin, kuin kaukana maailma ois.
Käy henkeni taivaan tietä, käy portille kirkkauden. Ja on niin kuin kolkuttaisi se pyytäen rukoillen ”Oi, täytä, nyt taivaan Herra, jo kaipaus sydämen”.
On vierellä korpi kolkko, niin musta on polku maan. Siis luokseni kallis Herra käy henkeni kaipaamaan. Vain sieltä mä valkeutta ja sieluuni voimaa saan.
Kun tummuvat illan varjot, on aamua sielussain. Kun Henkeni Herran kohtaa, se ompi jo autuuttain. Näin siunaus sielun täyttää, on tyyntä ja rauhaa vain.”

2 thoughts on “Kyynelin veljestämme Paavalista

  1. Syvällinen, koskettava ja upea kirjoitus Tuulikki.
    Minä luin pariinkin kertaan tuon ajatuksen kirkkauden toivosta.
    Olen kokenut edes vähän jotain kuin Paavali. Sisäisen ihmisen uudistumisen
    ja voimistumisen päivä päivältä, vaikka ulkoinen on rapistunutkin yhtä aikaa.

    Oma kokemukseni on, että tällaista ihminen voi kokea matkallaan vain ”uskomme koetellun laadun” myötä. Se on asia mikä on ainakin minua vetänyt lähemmäksi Jumalaa.
    Kun ihminen saa olla lähellä Isää. Ihminen, jonka henki huutaa ”Abba”, hän
    saa kokea miten Pyhä Henki puhaltaa tulta lamppuun sammuvaan.

    ”Hyvä on Herraa kiittää ja ahdingoissakin veisata kiitosta Hänen nimelleen”.

    Liked by 1 henkilö

  2. Kiitos!!!!

    Liked by 1 henkilö

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.