Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Kulkijat lähteellä

4 kommenttia

Lähteellä kohtasi kolme kulkijaa. He olivat saapuneet kukin eri polkua. Lähteen äärellä oli myös nuotiopaikka ja laavu. Oivallinen paikka levähtää.
Laavun reunalla istuikin jo hetken huilinut eränkävijä. Hänen kasvoillaan näytti viipyvän uteliaisuus. Ei silmiinpistävästi, mutta vakaasti odottava uteliaisuus.

Kolme kulkijaa lähteellä ottivat kukin juomapullonsa esiin.
Ensimmäinen työnsi rivakasti pullon pinnan alle ja nosti sen samantien huulilleen. Nääntynyt kulkija kuitenkin sylki veden samantien sammaleeseen ja kääntyi irvistäen poispäin.
Toinen kohautti olkiaan ja otti repun kyljessä roikkuneen kuksansa ja ammensi janoisena lähteestä. Ihan tyytyväiseltä ei näyttänyt hänkään. Hiekka rahisi hampaissa kuin hiekkamyrskyn jäljiltä.
Kolmas katseli hieman epäillen lähteen pintaa. Se oli niin kauniin ja raikkaan näköinen, kirkas lähde. Miksi nuo muut kulkijat saivat huonoa vettä? Hän kääntyi reppuaan kohti, muttei löytänyt vesipulloa. Narru jossa kuksa oli roikkunut näytti orvolta katkenneine säikeineen. Eipä auttanut muu kuin käydä lähteen äärelle polvilleen ja ryystää suoraan siitä. Ja voi ihanuutta! Kirkas vesi maistui vielä paremmalta kuin näytti. Helpottava virvoitus tuntui koko ruumiissa.
Kolmas kulkija kääntyi kahden edellisen puoleen ilo silmissään. Mutta näistä näkyi enää kiirehtivät selät.
Laavun äärellä istunut mies kaivoi oman kuksansa esiin, oikaisi selkänsä ja asteli lähteelle. ”En ollut kovin janoinen saapuessani ja ajattelin odottaa tovin”, hän virkkoi. ”Ensimmäisen kulkijan jäljiltä en olisi viitsinyt lähteelle käydä. Kovin oli happaman näköinen ilme. Toisen kulkijan kohdalla mietin liekö kuksan pohjassa ollut hiekkaa, jota tämä ei hätäpäissään huomannut. Ja sinun kirkas ilmeesi varmisti, että onpa juomisen arvoista sittenkin tämän lähteen vesi. Puhdistettu astia vain pinnan alle…”
Kolmas kulkija huikkasi vielä hymyn olkansa yli kiirehtiessään kahden muun kulkijan perään: ”Huhuu, tulkaapa takaisin, hyvää on vesi, astioissa vain taisi kitkeryyttä ja hiekkaa… Huhuu”

Ja tulivathan nuo, hämmästellen. Ensimmäinen nosti lähteestä vettä ja ravisti rivakasti pulloaan, ylösalaisin ja sivuttain. Johan alkoi astia puhdistua. Toinen pyyhki kuksansa sisäpuolen huolella. Ja kiittelivät molemmat. ”Miten sitä niin hätäinen tuli oltua, ettei ottanut selvää. Pitkä taipaleen väsymys oli turruttanut harkinnan. Vesihän on mitä parhainta, niin hyvää että elämä taas voittaa.”
Ja niin istuivat eränkävijä ja kolme kulkijaa nuotion loisteessa, kunnes liekit taipuivat hiilloksen sisään. Elämää oli jaettu, kukin polkunsa vaiheita, kuka hitaammin hymähdellen, kuka vuolaammin kertoillen. Hyvin erilaisia olivat nuo kaikki neljä. Mutta tiesivät kaikki mistä aamulla kannattaa janonsa sammuttaa.

Mainokset

4 thoughts on “Kulkijat lähteellä

  1. Loistava teksti!

    Ehkä näillä Savon korkeuksilla viimeinen kappale saattaa toteutua, kun käydään käsiksi (!) kulkijaan puhumisen tasolla, oltiinpa sitten linja-autossa tai lähikaupassa, mutta silti yllätyin!

    Ihanaa, että kaksi kulkijaa saivat palata takaisin ja saada vastauksia ja elävää vettä janoonsa!

    Tämän kirjoituksen muistan <3

    Liked by 1 henkilö

  2. Hieno teksti, näinhän se paljolti taitaa olla.. Laitanpa tähän tarinan lisäksi kauniin hengellisen laulun sanat ;)

    Kas lähde kirkas:

    ”Kas lähde kirkas ja pohjaton, korvessa kumpuilee. Sen virta siunattu, verraton, ristiltä kuohuilee.

    (kerto)
    Tullos, oi kulkija huokaileva. Tullos sä nääntyvä, janoava. Tullos ja voimia lähteestä juo. Rahatta, ilmaiseksi.

    Ei puutu lähteellä juotavaa, ei kuivu kaivo tää. Nyt kaikki saavat vain ammentaa, ja vielä vettä jää.. (kerto)
    Ken määrää kertoa voisikaan poloisten syntisten. Luo lähteen saapuivat tuskissaan ja saivat terveyden…(kerto)
    Nyt lähteen vedellä vieläkin janoaan tyydyttää. Nuo suuret syntiset, pienetkin. Ja vielä vettä jää!!!

    (kerto)
    Tullos oi kulkija huokaileva. Tullos sä nääntyvä janoava. Tullos ja voimia lähteestä juo, Rahatta, ilmaiseksi.”

    Kauniita syyspäiviä Marianne, ja värejä elämääsi :) !

    Liked by 1 henkilö

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s