Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Rakastatko sinä minua?

3 kommenttia

Kesken sekavan uniseikkailuni havahdun hiljaiseen mutta selvään ääneen joka kysyy, Rakastatko sinä minua.  Ensimmäinen ajatukseni oli, että vaimoni kysyy asiaa ja vastaan ääneen, -Kyllä  minä rakastan sinua, mutta tajuan, että hän nukkuu sikeästi ja tyytyväisenä. Ympärilläni oli hiljaista. Katselin pimeään ja toistin hämmentyneenä, että kyllä minä rakastan. Hiljaista ääntä ei kuulu toistamiseen ja painan pääni takaisin tyynyyn.

Jeesus kysyi Pietarilta kolmesti samaa asiaa. Nuotiolla, kalojen keskellä ylösnoussut vapahtaja sitoo kalastaja Pietarin lopullisesti itseensä, eikä Pietari koskaan poikennut siltä tieltä, jota hän lähti sinä päivänä kulkemaan. Siinä hetkessä Pietarin häpeä väistyi ja hän ymmärsi kuka hän itse oli ja kuka Jeesus todella oli.

Aamulla kerron vaimolleni mitä oli tapahtunut ja kysyin oliko hän herännyt yöllä, mutta hän ei ainakaan muista heränneensä tai kysyneensä mitään. Jäin ihmettelemään asiaa sen kummemmin hengellistämättä sitä. Päivän mittaan asia kuitenkin alkoi elää mielessäni. On oikeastaan turha miettiä sitä mistä ääni tuli. Oliko se unen tuottamaa vai jotain muuta. Minulle se oli kuitenkin suora selkeä kysymys lempeällä hiljaisella äänellä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERATuo hiljainen ääni yössä vie minut lähemmäs todellista elävää Jeesusta.  Olenko valmis antamaan kaikkeni hänelle. Ne valinnan paikat, joiden avulla Jumala on minua kuljettanut elämässäni ovat johdattaneet minutkin öiselle nuotiolle ylösnouseen Kristuksen kanssa ja hän haluaa sitoa minut itseensä kysymällä, – Tapio, Rakastatko sinä minua?

 

Kirjoittaja: Tapio Laakso

Lapsenuskoinen sen tien kulkija

3 thoughts on “Rakastatko sinä minua?

  1. Joskus asiat jäävät mysteereiksi.
    Se ei tarkoita sitä, etteivätkö mysteerit saattaisi olla totta.

    Liked by 1 henkilö

  2. Usko itsessään on kyllä melkoinen mysteeri. Lopultakin se mihin suuntaamme elämäämme ja uskoamme on totta. En voi oikein selittää kokemaani joten vastaukseni jätän elämään ja se on totta.

    Liked by 1 henkilö

  3. pyhää henkeä
    elää lähimmäisenä
    kolminaisuutta
    naiselle ja miehelle
    rakas Jumalan kuva

    Tykkää

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.