Mirjami Lähteenkorva kirjoittaa runossaan:
Savisydän
Näin unta: Jumala nukkuessain
sydämen kirvoitti rinnastain –
Ja katso, se oli savea vain.
Minä kysyin vavahtaen:
” Joko tomuksi murennat sen?
Se on hauras, niinkuin on sydän
ylen väsynyt, murheellinen.”
Ei vastannut Jumala.
Linnun Hän teki savesta
sydämen värisevän.
Kuin siunaten laski sen ylle
hän kätensä lämpimän.
Minä unessa hymyilin.
”Se laulaa”, kuiskasin.
Savilinnuksi tehdyn sydämen
pani Jumala takaisin.
Ihmeellinen on Jumala, ihmeellinen Hänen armonsa, sitä ei voi ihminen käsittää. Kuten ei rakkauttaankaan, niin suuria ne ovat. Vaikka maailma tuo murhetta murheen jälkeen ja monenlaista ahdistusta ja pieni ihminen meinaa uupua, HÄN, herrojen HERRA ELÄÄ!
Savisydän saa yllättyä ilosta kaiken myllerrysten ja ahdistusten, surun ja ikävän keskellä ja kokea ihmeen. Vaikka ihminen muuten huokaa taakkojensa alla, sydän,
tuo pieni savilintu, saa alkaa laulaa!
Ihmeellinen Jumala ja Herra. Tätä on Pyhän Hengen työ, uupumatonta, sammumatonta, uskollista ja armollista.
Ei ole sanottu turhaan Jumalan pitävän omistaan huolen! Sitä todistaa Jumalan sanan Aarre.
Sitä todistavat Raamatun kirjeiden kirjoittajat ja profeetat. Meillä on aarre saviastioissa! Aihe löytyy mm. 2 kirje korinttilaisille luku 4.
Tähän alkaen jakeesta 16. ”SEN TÄHDEN ME EMME LANNISTU. VAIKKA ULKONAINEN IHMISEMME MURTUUKIN, NIIN SISÄINEN IHMISEMME UUDISTUU PÄIVÄ PÄIVÄLTÄ. Tämä hetken kestävä ja vähäinen ahdinkomme tuottaa meille määrättömän suuren, ikuisen kirkkauden! Emmekä me kiinnitä katsettamme näkyvään vaan näkymättömään, sillä näkyvä kestää vain aikansa, Mutta Näkymätön Ikuisesti”!
Tänään muistetaan PYHIÄ, päivän nimi oli ennen ”Pyhäin miesten päivä”. Nyt tätä päivää muutetaan aivan muuksi. Minunkin ovellani kävi kaksi nuorta tyttö, eilisen Pyhäin päivän aatonillan pimeydessä, kysymässä kummallisesti pukeutuen ja naamansa maalattuna: ” Karkki vai kepponen”. Olin heitä kohtaan ystävällinen, mutta jäkeenpäin, jäkiviisaasti ajattelin, olisi pitänyt tytöille yrittää kertoa päivän todellisesta sisällöstä. Ei ole tällaista ennen tapahtunut ,vain pääsisäinoidat ovat aiemmin olleet asialla. Surullista. Mitä voimme?
Vain rukoilla eksyvien ja eksyneiden puolesta. Kiittää Jumalaa Valosta ja Kristuksesta. Jumala tekee juuri niinkuin tahtoo. Siihen saa kuitenkin aina luottaa. Pidän itseäni onnellisena saadessani rukoilla ja kohdata Herraani milloin tahansa. Hän on läsnä ja asuu niissä jotka Hänen uskovat! Jumalan Sana sanoo että me olemme Jumalan temppeli ja Hänen Pyhä Henkensä asuu meissä. Armolahja! Suurin kaikista ihmeistä. Ja siksi rukoilemme.
Sen minkä Hän on meillekin lahjoittanut, Hän lahjoittaa kenelle tahansa, joka Häneen uskoo ja panee toivonsa Vapahtajaamme Jeesukseen Kristukseen. Rukous ei ole koskaan turhaa. Rukoileminen on etuoikeus ja siunaus itsellekin. Siinä Olemme iankaikkisuuden ytimessä! Olkoon Herran nimi ylistetty!
Rakkaat, siunatut sisaret ja veljet, rukoillaan toinen toistemme puolesta ja muutoinkin tehdään se minkä itse kukin voi ja mihin Herra on valtuuttanut!
Aamen.
Blogitaivas 
04/11/2018 12:27
runon elämää
näky todellisuuteen
uskon varassa
surua seuraa ilo
pelastuneen säkeissä
TykkääLiked by 1 henkilö
04/11/2018 17:40
Niilo! Olipa kaunista, näin juuri on!
Uskon varassa on Elämä ja ilo todellakin surunkin keskellä pelastuksesta kaiken mahdollisen muun mitä maailma muassaan tuo, ahdistaessa.
Kiitos Niilo!
Toivottavasti voit hyvin, siunaten!
TykkääTykkää
06/11/2018 20:06
Olen kuullut kertomuksen iäkkkäästä ihmisestä kun tuumasi että hän ei ole ollut koskaan onnellinen ja uskon niitä on paljon ympärillämme ,paljon lähimmäisiä jotka eivät iloa ja elämää löydä vaikka hän on jokaista lähelle ja hän on meidän Herramme elämä ja ylösnousemus ja ilon ja menstyksen ovi kaikille jotka uskovat ja jota meidän Herramme kutsuu,kiitos siunaten teitä kaikkia ja antakoon ilomme kasvaa uskossa ,keijo södertälje
TykkääLiked by 2 people
08/11/2018 11:38
Kiitos keijo, näin on. Iloista kun ihminen löytää Jeesuksen elämäänsä mutta surullista ellei Hän, Jeesus, kelpaa.
Sydämen usko tuo vanhurskauden ja suun tunnustus pelastuksen. Näin se muistaakseni meni.
TykkääLiked by 1 henkilö
17/11/2018 17:25
Nyt vasta tokenin mitään sanomaan. Laitan postia kunhan ehdin. Olen meidän alakoulun oppilaskunnan ohjaava ope ja meilläkin lapset tahtoivat tehdä ”kummitus” käytävän koulun alakäytävään halloweenin takia. Oli hieman ristiriitaista järjestää lasten kanssa sitä kun ei ollut mahdollista kieltääkkään. Nykykulttuurikin kun on osa yhteiskuntaa. Oppilaskunta kun on paikka harjoitella päätöksiä eikä opettajat voi rajoittaa kaikkea. No hellyttävän innokkaasti lapset valmistivat koko koululle tuota tapahtumaa eikä siinä heidän innossaan ollut mitään negatiivista. Ehkä suomessa ja suomalaisilla on liiankin vähän kykyä nauttia karnevaaleista ja luoda iloa ympärilleen. Harmillista on että tärkeät juhlapyhät jäävät näiden varjoon. Lapsukaisille oli tärkeää aivan muut asiat kuin kuolema ja kummitukset. Me aikuiset näemme näissä aina aivan eri asioita. Mutta silti, en toisi Haloweenia Suomeen. Me tarvitsisimme lapsille ja perheille syksyyn jotain muuta ja ihan uutta joka tuottaisi iloa ja yhteisöllisyyttä. Sellaista joka ei olisi niin arvolatautunutta.
TykkääTykkää
18/11/2018 18:25
Tapio mietin tätä kommenttiasi.
Emme voi elää erakkoina tässä maailmassa vaikka välillä mieli tekisi sulkea simänsä ja korvansa lähes kaikelta mitä maailman taholta kuulee ja näkee.
Mutta aina on ollut tässä maailmassa pimeä ja valoisa puoli. Jo ammoisista ajoista.
Ja meillä täällä pohjolassa Jeesuksen syntymä ja joulupukki. On Pääsiäinen, sen vakavuus ja – noidat jne.
Ja aina on lapset.
Lapsille kuuluu vilpitön ilo. Ja jos se oikein voidaan suoda ja ymmärtää leikiksi niin hyvä.!
Näin, vanhempana, toisenlaisen ajan ihmisenä, ei kaikkea jaksa ymmärtää.
Toivoo vaan että myös lapset oppisivat erottamaan oikean ja väärän, sadun ja toden toisistaan.
Lapset eivät voi näitä ilmasta tempaista ellei kukaan opeta. Ja nythän on pyrkimys karsia, ei ainoastaan lapsilta, vaan myös kaikilta ihmisiltä totuus pois.
Kristitylle ei tämäkään yllätyksenä tule, niin ikävää kuin se onkin. Vakavaa ajateltavaa, erityisesti tänäänkin, valvomisen sunnuntaina.
Minulla ei ole lapsen lasta eikä muitakaan kapsia enää lähipiirissäni, mutta minä en voisi olla huolehtimatta siitä että lapsi tulisi erottamaan oikean ja väärän. Sen voisi tehdä, ja kuuluisikin, kauniisti, ystävällisesti, lempeästi ja rakkaudellisesti opettamalla. Lastenkin kanssa voi keskustella 🙂
Onneksi meillä on sinut Tapio, ja varmaan muitakin kaltaisiasi opettajia. Vaikka joudutkin, niin kuin muutkin, ottamaan huomioon, opettaessasi, paljon enemmän erilaisia mielipiteitä ja vaateita kuin ns. ”ennenvanhaan” tarvitsi, elämän ollessa yksinkertaisempaa.
Kuniisti sanot tuossa viimeisessä lauseessasi. Mitähän se voisi olla tässä ajassa, ettei oman vakaumuksensa takia joutuisi ”lainsuojattomaksi”?
Sillä sitähän jotkut meistä jo ovatkin henkilökohtaisen vakaumuksensa vuoksi. Maalliset lait ovat muuttuneet toisiksi siitä kun niillä oli Jumalan laista nouseva arvopohja.
Tunnen itseni nyt tosi ”tädiksi” mutta näin koen. 😉
TykkääTykkää