Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Hoosianna

3 kommenttia

Tänään oli se päivä jolloin tätä lauletaan. Oli ilo katsella kuinka paljon eri ikäistä kansaa kappelillemme riensi. Lapsirakkaana minusta on myös suorastaan siunattua katsella pikkuisia ja vähän isompiakin lapsia. Meillä saavat lapset myös osallistua kaikkeen ikänsä edellyttämään tekemiseen. En tiedä kummatko ovat siitä enemmän, innoissaan, lapsetko vai minä? – Meillä on myös varmaankin Suomen parhain kanttori, ei kukaan soita niin kauniisti kuin hän, tämä Sheldon Ylioja!

Mitä lapsiin tulee, katselin mm. viereisellä penkkirivillä istuvaa nuorta äitiä jolla oli tosi pieni poika sylissään ja tämä lapsi suukotteli äitiään moneen, moneen, kertaan molemmille poskille! Äiti silitteli pojan päätä ja sanoi jotain kaunista halaten lastaan. Myöhemmin kun tilaisuudessa siirryttiin puuron syöntiin ja kahvin juontiin sainkin tutustua näihin kahteen ja huomata että nuoren äidin, äiti, oli juuri uutena tullut tyttäreni luotsaamaan Raamattupiiriin ja meille oli syntynyt todellinen Hengen yhteys heti hänen kanssaan! Ihmeellistä.

Kuinka ihana onkaan joulunaika kaikin puolin, mutta etenkin siksi että ihmiset tulevat vielä kirkkoihin ja kappeleihin ja tuovat lapsia tullessaan, Jumala siunatkoon, olipa syy mikä tahansa. Kiitollinen olen että olen saanut syntyä ja elää juuri tässä maassa, meillä on pitkä kristillinen historia. Vaikka se tänäpäivänä onkin hämärtymässä.

Lopuksi meille kaikille jaettiin kynttilät joihin oli laitettu jokin raamatunlause mukaan. Joku pienehkö poika oli ojentanut tyttärelleni kynttilän jonka tytär antoi minulle ja kuinka ollakaan siinä oli raamatunlause, Job.22:28 ”Mihin tahansa ryhdytkin, se onnistuu, valo loistaa sinun teilläsi”! Kysyin tyttäreltä oliko hän huomannut tuon tekstin, ei ollut? Minua huvitti sillä se sopi nimenomaan hänelle aivan erinomaisesti. Hän on luonteeltaan tavattoman vastuuntuntoinen, minkä lupaa sen varmasti pitää ja kun tunnollinen suorittaja on niin aina onnistuu 🙂 !

Ja toiseen asiaan vielä.
Olen lukenut sellaista kirjaa joka on syventänyt ymmärrystäni ja aion lukea sen vielä toistamiseenkin. Kirjan on kirjoittanut Timo Keskitalo ja kirjan nimi on Risti ja Häpeä. Sen etukannessa näiden tekstien lisäksi lukee:” Evankeliumin kertominen muslimeille avaa Raamatusta kultakaivoksen, jonka et tiennyt edes olevan olemassa” Ja näin on. Olen aikaisemmin lukenut kirjoja jotka valottavat Raamatun tekstejä juutalaisesta näkökulmasta ja nyt tämä. Lukiessani tätä minulle avautuu uudenlainen kultakaivos. Niin ennakkoluuloisesti kuin aloinkin kirjaa lukea!

Jos voisin toivoa ja jos joululahjat olisivat tapana niin tuon kirjan tahtoisin. Varsinkin kun muisti alkaa reistailla jo Raamatunkin kanssa! Sen minkä vielä joitakin aikoja hyvinkin ulkoa muistin, en meinaa muistaa enää. Olen kuullut erään vanhan evakelistan toistuvasti sanovan että Raamattua on luettava jokaikisenä elämänsä päivänä, niin että sen osaa ulkoa, sillä voi tulla aika jolloin Raamatut otetaan pois. Ja hän todellakin luki niin, hän osasi Raamattunsa ulkoa sukuluetteloita myöten.! Tosin eräs opettaja oli sitä mieltä meitä opettaessaan, että on ihmisiä jotka osaavat Raamatun ulkoa, mutta eivät silti ymmärrä sitä.

Se on surullista jos niin on, mutta minä uskon että Jumala on voimallinen antamaan myös ymmärrystä kaikille jotka sitä vilpittömästi haluavat. Olen lueskellut nyt myös mm. toista korinttolaiskirjettä ja sitä on siunattua ja rohkaisevaa lukea. Kiitos Jumalalle Sanastaan! Kiitos myös tästä ihanasta joulunajasta ja kaikista  juhla-ajoista vuoden mittaan jolloin saamme aina uudestaan kääntyä Sanan puoleen ja tulla ravituiksi. Kiitos myös aivan arjestammekin. Kiitos rukouksista ja rukouksen lahjasta. Kiitos Jeesus! Hoosianna.

Matkaevääksi:
2Kor.3:12-13 ”Sillä Herra Jumala on Henki, ja missä Herran Henki on, siinä on vapaus. Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran Kirkkautta kuin kuvastimesta muutumme saman kuvan kaltaisiksi Kirkkaudesta Kirkkauteen, niin kuin muuttaa Herra, joka on Henki.” 4:6 Sillä Jumala, joka sanoi: Loistakoon valkeus pimeydestä, on se, joka loisti sydämiimme, että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoissa, levittäisi valoansa…” jne.

Totisesti: Päivä on tuleva, Herran päivä valtava, taivas ei pilveen käy, eikä kyyneleitä näy. Silloin rauha ikuinen alkaa luona Jeesuksen. Päivä Tuo Ihana On Tuleva!
Kiitos Jumalalle!

 

 

 

 

3 thoughts on “Hoosianna

  1. kaiken lopussa
    ajatonta alussa
    uutta syntyvä
    ikuisuuden tuloa
    kuvailevat lehvät

    loppu sovittaa
    olemisen historiaa
    katuvaa mieltä
    toivo keskellämme
    uudesta maailmasta

    ihmisen vuoksi
    aasi alennuksen tiellä
    se on kirjoitettu
    usko sinapinsiemen
    armo toki enemmän

    Tykkää

  2. Hyvää Advennttia teille ystävät ja armon runsaus peittäkköön meidät ja olkoon tämä joulun odotus aika siunattu ja kiitos Taivaan isälle pojasta ja juuri tämä päivä ehkä monelle pelastus ja parantuminen vaivoista ja ilmestys armon hengen kautta lohdutukseksi,kiitos siunaten ,Keijo södertälje

    Tykkää

  3. Kiitos molemmille, niin Suomeen kuin Ruotsiinkin, sekä Niilolle että Keijolle.
    Joulunajan terveisin ja siunauksin!

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.