Vietin viikonlopun Kalajoen Kristillisellä opistolla miestenpäivillä. Itselläni ei ole muuta varsinaista yhteyttä Uusheräykseen ja Kalajoen opistoon kuin Hengen uudistus kirkossamme ryn kautta muodostuneet ystävyyssuhteet miestenpäivillä käyviin miehiin. Uusheräys on liikkeenä selvinnyt melko hyvin viime vuosikymmenten myllerryksistä. Yhtenä syynä on ollut liikkeen viisaus jättää naispappeus kysymys jäsenten itsensä omantunnon kysymykseksi ja uusiutuminen hengellisesti unohtamatta omia juuriaan. Voisi sanoa että liike on positiivisella tavalla raamattu-uskollinen ja miehet jämäkän änkyröitä pitämään puoliaan maailman tuulia vastaan. Olen kokenut nämä päivät turvallisen hoitaviksi. Ympärillä on kymmeniä kokeneita ja paljon elämää nähneitä kristittyjä miehiä. Jeesuksen veri tuo turvan ja pelastuksen ja muut asiat ovat kehällisiä ja tiukanpaikan tullen sivuseikkoja. Pyhä Henki on myös tunnistettu ja tunnustettu toimija yksilön elämässä. Ainoa asia jota jäin kaipaamaan oli selkeä esirukouspalvelu vaikka sielunhoitoon olikin mahdollisuus. Ohjelmaa oli niin paljon ettei aikaa oikein jäänyt keskusteluun. Onneksi sain mahdollisuuden jutella ja rukoilla omien asioiden ja seurakuntani puolesta tutun papin kanssa ennen nukkumaan menoa. Tattista vaan Timo!

Yksi asia kiinnitti huomioni päivien aikana. Jokaista tilaisuutta ja keskustelua sävytti jonkinlainen alakulo. Päivien teema oli ”Sanoista tekoihin” ja puhujat onnistuivat mielestäni hyvin tuomaan esiin sen millaista hedelmää kristityn elämä tulisi tuottaa. Kuitenkin miesväen ajatukset ja keskustelut pyörivät siinä miten ahtaalle Kristinusko on ajassamme ajettu. Miten uskosta ei saa puhua ja varsinkin kuinka koululaitoksessa uskontoa ei saa enää opettaa. Mutta onko ajassamme jotain poikkeuksellista? Onko usko niin ahtaalla että on syytä uhriutua ja ottaa  jo marttyyrinviitta harteille?

Kristinuskon alaspainaminen alkoi oikeastaan jo Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta. Ristiinnaulitseminen oli kaikista tuomioista häpeällisin ja kristittyjä surmattiin myöhemminkin vainoissa yhdessä rikollisten kanssa. Tämä siksi että kristityihin pyrittiin yhdistämään pahuus. Kristityt ovat pahoja koska eivä mukaudu muun yhteiskunnan eetokseen ja tapoihin. Kannattaa lukea Keisari Hadrianuksen toiminnasta Kristittyjä kohtaan. Hänen aikanaan kirjoitettiin ensimmäinen apollogia, puolustuspuhe keisaria varten pyhä Justinuksen toimesta. Eikä tämä oma aikamme poikkea mitenkään noista ajoista. Koskaan ei Kristittyjä ole surmattu uskon takia niin paljon kuin nyt.

Jos Kristityt olisivat tuolloin alistuneet yleisen mielipiteen ja kuoleman uhan edessä olisi maailman historia kirjoitettava uudestaan. Mutta ensimmäisten vuosisatojen kristittyjen identiteetti oli kirkas ja selkeä. Se on sama mistä Mika Poutala puhui miestenpäivillä l. Kristitty on Jumalan lapsi ja koko elämä ponnistaa tuosta identiteetistä. Turvamme on Jumalan sana josta opetti Veli-Pekka Joki-Erkkilä. Se on voimallista ja elämää muuttavaa Jumalan sanaa. Ja Jumalan sana itää ja kasvaa ihmisessä hedelmiksi, jotka ovat Jumalalle mieleistä elämää ja toimintaa, kuten Timo Pöyhönen meitä  miehiä opetti.

Kun Hadrianus asetti kaksi uunia Roomaan, kummankin uunin viereen laitettiin kyltti, jossa luki keisarillinen määräys: ”Galilealaiset, jotka palvotte ristiinnaulittua, pelastakaa itsenne kidutuksista ja säästäkää meidät vaivalta. Heittäytykää uuniin.” Useat kristityt todella heittäytyivät uuniin ja antoivat itsensä Jumalalle. He halusivat osoittaa että mieluummin kuolevat kuin antavat periksi.

Mitä siis meillä on menetettävää? Sen sijaan että masentuisimme ja surkuttelemme tilanneta, eikö meidän tulisi julistaa rohkeasti evankeliumia ja ottaa siunaus suuhumme. Näyttää maailmalle millainen Jumalamme on. Julistaa että Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Tämä maa ei ole meidän maamme vaan tämä on Jumalan maa ja me vain vieraana täällä.