Vastasi pieni poika isänsä kysymykseen, miksi poika ei haluaisi lähteä kirkkoon. Pienen pojan aito ja rehellinen vastaus laittaa ajattelemaan. Otsikko tuntuu aluksi jopa loukkaavalta ja pohdin voinko laittaa ajatusta koko tekstiin. Herjaako ajatus jopa itse Jumalaa?
Ketä varten Jumalanpalvelukset ovat ja saako tätä vuosisataista jopa vuosituhantista perinnettä arvioida ja arvostella?
Hätkähdin pari päivää sitten, kun satuin katsomaan telkkarista kahden eläkeikäisen keskustelua siitä mitä musiikkia he kuuntelisivat lenkillä. He päätyivät erääseen 70-luvun tunnettuun rockbiisiin, jota he sitten hoilasivat yhdessä kadoten samalla mutkan taakse. On vaikea kuvitella tämä nuo kaksi pirteätä eläkeläistä samaistuisivat virsiin ja kirkkomusiikin helmiin. Toki pieni prosentti kokee kirkkomusiikin ja klassisen musiikin omakseen mutta väitän, että yksi merkittävä tekijä väkikatoon on se, että rippikoulun jälkeen pitäisi omaksua ja tottua musiikkiin, jota ei jaksa kuunnella saatika sitten laulaa mukana. Surkuhupaisinta kaikessa on, että hyvin koulutetut kanttorimme saavat virsikirjan lisävihon uudetkin laulun kuulostamaan sata vuotta vanhoilta.
Nykymuotoinen messu ei mielestäni puhuttele eikä palvele lapsia ja lapsiperheitä, ei työikäisiä ja kohta ei myöskään eläkeläisiä. Ainoastaan se palvelee ihmisiä, jotka ovat kasvaneet sisään messun kaavaan ja liturgiaan. Messussa me tuijotamme edessä istuvaa niskaan, olemme hartaita ja juttelemme asiamme Jumalalle, mikä on hyvä, mutta usein miten poistumme sieltä vaihtamatta kovinkaan montaa sanaa toisen ihmisen kanssa. Seurakunnat ovat sidottuja sääntöihin ja säädöksiin jotka koskevat Jumalanpalvelusta. Pienillä seurakunnilla ei ole mahdollisuutta järjestää vaihtoehtosia messuja tai kehittää messukulttuuria kuin tiettyyn rajaan saakka. Myös kanttorit ja heidän koulutuksensa vaikuttavat asiaan. Kanttorin herätysliike voi asettaa oman haasteensa tähän. Mikäli hän ei suvaitse ns. rytmimusiikkia ja sähköisiä soittimia ollaan melkoisessa suossa.
Koska luterilainen kirkko herää tämän yksinkertaisen totuuden edessä aidosti kysymään itseltään mikä on seurakunta ja mitä Messu merkitsee sille? Miksi lapsi sanoo, että kirkossa on tylsää. Totuus kun on, että sielä missä viihtyy lapsi, viihtyy myös aikuinen. Mikä Kristillisessä uskossa on oikeasti tärkeää, muotoseikat vai se,että ihmiset yhdessä voisivat luontevasti iloita evankeliumista?
10/01/2019 20:26
Onko kirkossa tylsää tai ei, riippuu paljon siitäkin millä mielellä kirkkoon menee. Tai siitä, miten kirkko on omassa elämässä mukana Jos kirkko on oman elämän sisällä eli kirkko on oman elämän sisällä so. kuuluu ”normaaliin elämänmenoon”, kirkko on tylsä, jos elämä on tylsä.
Lapsuuteni elämänpiiriin eikä nuoruuteni yliopistoihin ei kirkko kuulunut. Pelastusarmeija jonkin verran kun vaarini, Pelastusarmeijän sotilas vei pikkupojan ”rälläkän pyhäkouluun”. Rälläkässä laulettiin hengellisiä lauluja ”normaalivirsiä” enemmän ja niihin lapsen mieli herkemmin tarttui eikä ne tuntuneet tylsiltä.
Nuoruuteni yliopistoissa soi virsiä enemmän Etelän puuvillapeltojen musiikki, jazz ja blues. Se oli syvästi hengellistä omassa ajassaan ”tänään, tässä ja nyt” Idässä tätä musiikkia muistuttavat Volgan lautturien laulut. Niissäkin oli Jeesus mukana ja Hänen opetuksensa. Nämä ovat vieläkin syvintä hengellistä musiikkiani, vaikka koskettavia virsiäkin on.
Ei minusta kirkko tylsää olisi, jos sen menoja laajennettaisiin lähemmäksi ihmisten jokapäiväistä elämää, joka voisi olla arjenkin ”pyhää henkeä” siinä kuin liturgiatkin. Messuihin ei tarvitsisi puuttua. Niillekin on monelle tilauksensa.
TykkääTykkää
11/01/2019 12:21
Ajattelen tässä yhteisöllisyyttä jota nykyihminen kaipaa. Kirkko on menettänyt kyvyn olla yhteisö. Yhteisö elää aina ajan hermolla ja on itsensä näköinen. Nyt kirkko näyttää vanhanaikaiselta ja aikansa eläneeltä. Se on sivussa arjesta. Minä olen kasvanut Simojoen Pekan musiikin kanssa. Fiilistellyt Löytyn Jaakon musiikkia ja nauranut Jouko Mäki-Lohiluoman iloittelun tahtiin. Ainoa virsi joka puhuttelee edes vähän on virsi 600. Sillä on oma tarinansa. Edes Siionin kanteleen laulut eivät herätä tunteita vaikka se on lapsuuden ajan laulukirja.
Messun kaava on kiveen hakattu aina kun paikkakunnalla ei ole samana päivänä toista vastaavaa messua. Vain kaksoispyhinä ja perhepyhina messun kaavaa ja kellonaikaa voi muuttaa. Kanttorit valitsevat musiikin. Messuyhteisöjä on Suomessa muutamissa kaupungeissa ja niissä sitten on musiikkia uskallettu uudistaa ja messun järjestystäkin on muutettu niin paljon kuin pykälät antavat periksi. MM ehtoollinen on alussa jotta lapset voivat osallistua ja sitten mennä pyhäkouluun tai muuhun lapsille tarkoitettuun lasten messuun tms. Pienissä seurakunnissa lapsiperheet eivät jaksa lähteä vahtimaan ylivilkkaita lapsia joita mummot katsovat äkäisinä kun heidän hartauttaan häiritään. Viimeksi tänään olen aiheesta jutellut erään nuoren äidin kanssa. Kirkko yritetään uudistaa aivan vääristä syistä.
TykkääTykkää
11/01/2019 13:02
Perimmäisten kysymysten äärellä ollaan, ku pohditaan irkkoa yhteisönä. Tää ”rakkaushan” alkoi siitä, kun Jeesus asetti kirkon ja Pietarin sen pääksi. Oliko tämä seurakunta vai vain ”Kristuksen kirkko” en ole pohtinut, mutta Paavalin kehittelemät seurakunnat johtivat lopulta opillisiinkin erimielisyyksiin ja paavinkirkon alkuvaiheessa ”Kristuksen seurakunta” lakaistiin maton alle.
Millainen yhteisö oli alkuseurakunta ja millaisia yhteisöjä Paavalin seurakunnat on uskontotieteessäkin pohdittu asiakokonaisuus. Yksi ja sama ne eivät kuitenkaan olleet ja varsinkin jälkimmäiset – niinkuin paavinkirkkokin myöhemmin – rakentuivat (Paavalin ) ylösnousemusopin ympärille. Osaltaan eroavaisuuksiin vaikutti alussa epätietoisuus Kristuksen toisen tulemisen ajankohdasta.
En tässä yhteydessä pohdi, minkälainen yhteisöllinen vaikutus on esimerkiksi Simojoen ja Löytyn musiikilla, vaikka oman kuvan yhteisöstä nekin antavat. Kun puhutaan ”kirkon tylsyydestä” tärkeä seikka on havaita, minkälaisessa yhteisössä kirkko pyrkii toimimaan. Onko esimerkiksi sen messut ja liturgiat hakattu kiveen Kristuksen ajassa tai kirkon opillisen kehityksen mukaan Tämä ”lopun aika” huomioimatta. Jos näin on, esimerkiksi lapsella on vähän mahdollisuuksia kokea kirkkoa muuten kuin tylsänä.
Joku voi kokeauskonsa täyttymyksenä saavuttaa ramatunaikainen tunnelämä tässä tämän ajan arjessa. Oma Jeesukseni tässä ajassa ei ole siellä.
TykkääTykkää
11/01/2019 13:15
Itse en löydä ristiriitaa Kristususkon ja Paavalin teologian välillä. Ajatuksena on että totuus löytyy kun tarkastelee kaikkea sen läpi mitä Jeesus opettaa.
Näen itse niin että ensimmäinen ns. Harhaaskel on ollut valtiouskonnon synty ja toinen Augustinoksen teologia joka liimasi ihmiseen synnin kiinni ja tätä syntiä sitten käydään ristin juurella hoitamassa kuin oltaisiin uhraamassa. Vain uhri eläin puuttuu. Pyhäkoulussa opetetaan vielä lapsille oikein. Jeesus armahti ja rakastaa mutta mistä tulee tämä synnissä jatkuva rypeminen.
TykkääTykkää
11/01/2019 14:22
En minäkään Paavalia oman uskoni kannalta ristiriitaisena pidä. Suurimmat kuprut hänen oppiinsa tulivat hänen kuolemansa jälkeen. Paavali sopi hyvin yhdeksi oppi-isäksi paavinkirkolle. Uskon totuus löytyy joka tapauksessa Jeesuksen opetuksista. Augustinus on puolestaan ”syypää” sille, että raamatullisuutta pidetään vieläkin jossakin epäjumalan palvontana.
Mielenkiintoisia aiheitahan nämä ovat. Eikä niiden totuudet välttämättä yksiselitteisiä. Sen osoittaa kirkon ja sen oppien pirstoutuneisuus ja uskonsodat kautta historiaan.
TykkääLiked by 1 henkilö
12/01/2019 21:03
Luin vielä äsken Tapsan viestin ja siitä käydyn vuoropuhelun. Pohdin mitä lapselle jää kirkosta mieleen. Omia muistikuvia minulla on vain Pelastusarmeijan pyhäkoulusta. Muuta siitä en enää muista kuin mehulasin ja piparkakun. Konkretiaa lapsi kaipaa, ettei olisi tylsää.
TykkääTykkää
17/01/2019 10:53
Muista ensimmäisen kirkkoreissuni. Heitettiin velipojan kanssa kuperkeikkaa Alahärmän kirkon parvella kun se oli mukavan kalteva. Sen jälkeen ei isä ja äiti ymmärrettävistä syistä kirkkoon meidän kanssa lähteneet. Mutta meillä oli kylällä pyhäkoulu ja seurakunnan kerhot ja ompeluseuroja ja muita seuroja kotona ja ne kiinnittivät meidät lapsena seurakuntaan ja uskoon. Noissa tilanteissa sai osallistua ja eikös osallisuus ole nykyaikana tärkeää. Minusta sitä pitäisi saada lisää. Luterilaisuuteen on jotenkin pesiytynyt ajatus, että teot ja tekeminen ovat jotenkin pahasta.
TykkääTykkää