Vastasi pieni poika isänsä kysymykseen, miksi poika ei haluaisi lähteä kirkkoon. Pienen pojan aito ja rehellinen vastaus laittaa ajattelemaan. Otsikko tuntuu aluksi  jopa loukkaavalta ja pohdin voinko laittaa ajatusta koko tekstiin. Herjaako ajatus jopa itse Jumalaa?

Ketä varten Jumalanpalvelukset ovat ja saako tätä vuosisataista jopa vuosituhantista perinnettä arvioida ja arvostella?

Hätkähdin pari päivää sitten, kun satuin katsomaan telkkarista kahden eläkeikäisen keskustelua siitä mitä musiikkia he kuuntelisivat lenkillä. He päätyivät erääseen 70-luvun tunnettuun rockbiisiin, jota he sitten hoilasivat yhdessä kadoten samalla mutkan taakse.  On vaikea kuvitella tämä nuo kaksi pirteätä eläkeläistä  samaistuisivat virsiin ja kirkkomusiikin helmiin. Toki pieni prosentti kokee kirkkomusiikin ja klassisen musiikin omakseen mutta väitän, että yksi merkittävä  tekijä väkikatoon on se, että rippikoulun jälkeen pitäisi omaksua ja tottua musiikkiin, jota ei jaksa kuunnella saatika sitten laulaa mukana. Surkuhupaisinta kaikessa on, että  hyvin koulutetut kanttorimme saavat virsikirjan lisävihon uudetkin laulun kuulostamaan sata vuotta vanhoilta.

Nykymuotoinen messu ei mielestäni puhuttele eikä palvele lapsia ja lapsiperheitä, ei työikäisiä ja kohta ei myöskään eläkeläisiä. Ainoastaan se palvelee ihmisiä, jotka ovat kasvaneet sisään messun kaavaan ja liturgiaan. Messussa me tuijotamme edessä istuvaa niskaan, olemme hartaita ja juttelemme asiamme Jumalalle, mikä  on hyvä, mutta usein miten poistumme sieltä vaihtamatta kovinkaan montaa sanaa toisen ihmisen kanssa. Seurakunnat ovat sidottuja sääntöihin ja säädöksiin jotka koskevat Jumalanpalvelusta. Pienillä seurakunnilla ei ole  mahdollisuutta järjestää vaihtoehtosia messuja tai kehittää messukulttuuria kuin tiettyyn rajaan saakka. Myös kanttorit ja heidän koulutuksensa vaikuttavat asiaan. Kanttorin herätysliike voi asettaa oman haasteensa tähän. Mikäli hän ei suvaitse ns. rytmimusiikkia ja sähköisiä soittimia ollaan melkoisessa suossa.

Koska luterilainen kirkko herää tämän yksinkertaisen totuuden edessä aidosti kysymään itseltään mikä on seurakunta ja mitä Messu merkitsee sille? Miksi lapsi sanoo, että kirkossa on tylsää. Totuus kun on, että sielä missä viihtyy lapsi, viihtyy myös aikuinen. Mikä Kristillisessä uskossa on oikeasti tärkeää, muotoseikat vai se,että ihmiset yhdessä voisivat luontevasti iloita evankeliumista?