Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Eilinen on mennyt huomisesta emme tiedä

4 kommenttia

Tänään auttaa Herra!

Tämä on nyt kahdessadasviideskymmenesyhdes blogini siitä laskien kun sain aloittaa täällä blogitaivaalla vuoden 2013 alusta.
Tuon otsikon piti vielä aamulla olla ”Jumalan rauhaa”. Äkisti se muuttui kun lääkärini soitti. Tilanne joka on vaivannut jo useamman vuoden ja ollut tuskallinen ei liene parannettavissa millään operaatiolla, vaikka ei kuolemaksikaan ole. Tuskallinen kyllä ja vaikeuttaa tätä kirjoittamistakin. Pitää vaan uskoa että tänäänkin auttaa Herra.

Kun on näinkin paljon kuin 251 blogia kirjoitellut täällä  ja vielä lisää muuallakin, niin varsinkin täällä toistoa tulee, sen tiedostan. Vaikka olenkin pyrkinyt kirjoittamaan vain olennaisista, minulla ei ole sitä taitoa joka Ilkalla aikoinaan oli. Kun hän kirjoitteli ahkerasti niin tekstit olivat ajankohtaisia ja helposti luettavia, ei pilattu liioilla selittelyillä tms. Mutta kukin tyylillään vaikka opiksikin tahtoisi ottaa. Nyt jatkan siitä mistä aamulla piti.

Kun Jumalan armosta vuonna -73 sain suuressa hädässäni Raamattua lukiessani nähdä, ikäänkuin näyssä seisovani pimeässä illassa Golgatan kummulla tuulen tuivertaessa ja samalla aivankuin nähdä myös kuinka kaikkein pyhimmän edestä esirippu repesi suurella voimalla ylhäältä alas asti jokin minussa muuttui.!
Siinä hetkessä en ymmärtänyt mitä tapahtui, tiesin vain jonkin perusteellisesti muuttuneen.  Jumala tiesi oikean ajan ja paikan tapahtumalle ja johdatus jonka tulisin tarvitsemaan oli jo valmiina.

Pihapiirissä tutustuin uskovaisiin joita en tiennyt olevan olemassakaan, mutta joitten kautta sain vastauksia ja neuvoja Raamatun lukemiseen. Johdatus vei helluntaihin ja ymmärrykseni avautui. Tiesin että jos lähtisin Jeesusta seuraamaan joutuisin siitä maksamaan, mutta kiitos Jumalalle niin oli tarkoitettu. Minulla oli vastuullani puolivuotias taivaan lahja, ainoaksi jäänyt tyttäreni, mutta uskoin hänetkin Jumalan varaan, niin kuin oli pakko jättää koko tulevaisuutenikin ja elämäni.

Minua siunasi kun joskus pääsin salaa lähtemään helluntailaisten kokouksiin. Minua itketti kun aina jokaisen kokouksen alussa puhuja toivotti kaikelle kansalle ”Jumalan rauhaa” ja kansa vastasi yhteen ääneen ”Rauhaa”. Sitä toivotettiin myös toisilleen. Kun elämäni oli ollut väkivaltaa, rauhattomuutta ja pelkoa tuo toivotus tuntui uskomattomalta toteutua. Kun oli ollut vaikeaa avioliitossani jo ennenkin niin vielä vaikeammaksi se tuli ja Jumalan rauha ulkoisesti mahdottomaksi. Vaikea oli myös olla pelosta vapaa.

Luin paljon Raamattua, mutta salaa, rukoilin niin kuin osasin ja itkin. Raamatunluku intoni ei ole kadonnut mihinkään koska Jumalan sana on elävä ja voimallinen siinä on aina jotain uutta!  Jumalan Sanassa on lepo ja uskallus. On toivo tässä maailmassa ja ikuisuudessa. Raamattu on Jumalan Sanaa, se on kokonaisuus olipa kysymys mistä tahansa asiasta tai ajasta. Se ei muutu koska on Jumalan kirjoituttama. Tuskin ilman hätääni olisinkaan niin kiintynyt Jumalan sanaan kuin on näinä lähes 46 vuotena tapahtunut.

Olen nyt kahlannut tänään kohtia Jumalan Rauhasta pääasiassa ja kaikesta muustakin uskoa ja toivoa herättävästä, mutta miettinyt myös mikä on aiheuttanut mielessäni levottomuutta ja ahdistusta? Varsinkaan tässä nykyisessä ajassa on vaikea säilyttää sisäistä rauhaansa, eikä se säilykään ellei lue Jumalan sanaa säännöllisesti ja rukoile. Kiitos Jumalalle että HÄn vaikuttaa meissä tahtomista ja tekemistä!

Jaakobin kirjeessä 1:17 sanotaan:” Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä, jonka luona ei ole muutosta eikä varjoakaan vaihtelusta” (R:ttu kansalle)
Koska Kristus Jeesus on maailman Valo, joka Häneen uskoo, ei vaella pimeässä vaan hänellä on Elämän Valo hänessä ei ole vaihteen varjoja.

Luin tässä yhteydessä myös ensimmäisestä korinttilaiskirjeestä uskovien yhteydestä mm. sen 10 lukua jakeessa 16: ” Eikö siunauksen malja, jonka me siunaamme, ole osallisuus Kristuksen vereen. Eikö leipä jonka siunaamme, ole osallisuus Kristuksen ruumiiseen? Koska Leipä on yksi, niin me olemme yksi ruumis, sillä me kaikki olemme osallisia tuosta yhdestä leivästä.”

Jakeessa 23 Paavali sanoo myös uskoville tärkeän asian :” Kaikki on meille luvallista, mutta kaikki ei ole hyödyksi. Kaikki on luvallista, mutta kaikki ei rakenna”  hyvä ja aiheellinen neuvo ja opastus Jumalan Pyhällä Valtatiellä, ja sielujemme puhtauden takeeksi.

Nyt on pitkästi mutta pidemmästikin tulisi.

Huonot uutiset saatuani tarvitsin erityisen lohdutuksen ja tiesin mistä löydän; Jesaja 35 ja psalmi 126. Siunattu Sana!
Hetkeen kun kyynelin kylvetään niin lopulta riemuiten leikataan. Sen uskon vaikka en näkisikään. Kun ja jos ei muuta voi, aina on rukouksen mahdollisuus tässä kovassa jumalattomuutta julistavassa ajassa. Ja rauha, vaikka se helposti häiriintyykin tässä kuolevaisessa ruumiissamme niin rukoillaan toistemme ja itsemmekin puolesta että rakkaus Jumalaan ja lähimmäisiimme pysyisi voimassa ja siunataan niitä jotka totuutta ja Jumalan Rauhaa julistavat kaikille kansoille, niin kauan kuin aikaa on.

Raamatunkohtia joista voisi olla avuksi, neuvoksi ja lohduksi olivat tänään: kirje Filippiläisille 4: 6-9,  2Pietari 1:2-8,  1kor. 14:33 ja 10:16-17 ja 23,  Ps 126, Jesaja 35 ja Jaakob 1:17 Kiitos jos jaksoit tänne asti.

” Maan ja taivaan Luojan kiitos soikohon! Kaikkein lahjain suojan Armo suuri on. Herra neuvoillansa tiemme viitoittaa. Lupauksistansa Sielu rauhan saa. Kiitos Herra taivaan, kun tuot lastes vaivaan lahjas runsahimmat!”  Aamen.

 

Advertisement

4 thoughts on “Eilinen on mennyt huomisesta emme tiedä

  1. ”Tahtoisin toivoa sinulle jotakin oikein hyvää, enkelin siipien havinaa ja iloa ja onnea syvää.
    Tahtoisin toivoa sinulle, mitä en itse voi antaa; saakoon rakkaus Jumalan sinua sylissään kantaa.”

    Lohduttakoon tämä Anna-Mari Kaskisen laulu tänään.

    Liked by 1 henkilö

  2. Rakas ”vieras”! Tämä käy suoraan, sydämeen, sieluun ja siihen Henkeen jonka varassa elämme! Etpä olisi parempaa voinut valitakaan!!! Ja minä uppoan kyynelten mereen, kiitos Jumalalle sinusta!
    Kiitos kiitos kiitos!
    Jumala siunatkoon ja varjelkoon sinuakin, niin kuin meitä kaikkia. Toivottavasti joku muukin täällä kävijä saa tästä päiväänsä voimia.

    Tykkää

  3. Kiitos siskoni kauniista krjoituksesta taas ja Herra antakoon ideoita kirjoittaaja menestyä ja parantaa sinut ja saada ilmestyksen hengen kokemaan hyviä näkyjä ja enkeleitä auttamaan loppuun asti sillä meidän Herramme tulee pian,siunaten Keijo södertälje

    Liked by 1 henkilö

  4. Kiitos rakas ja uskollinen veljeni Keijo! Kiitos rohkaisusta ja kauniista sanoistasi! Sinut on kuultu!! Yritän nyt tehdä uuden tekstin joka perustuu viimeisen vuorokauden kokemuksiini Rakkauden Jumalasta ja Hänen Hengestään!

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.