Tunnelmasta toiseen.
Kun aloin tätä tekstiä hahmotella tunteeni ja ajatukseni olivat ns. ”pakkasen puolella”, mutta ihmeellinen on Jumalan Sana ja Henki.!
Mutta joka tapauksessa:
On taas tullut luettua maailman parhaita kristinuskoa ja oppia käsitteleviä kirjoja. Viisaitten ja oppineiden miesten kirjoittamia, mutta se kaikkein parhain on jäänyt vähemmälle, eikä ole ollut hyväksi. Olen tuntenut kutsua Sanan ääreen, mutta maalliset ovat vallanneet alaa minussa ja uuvuttaneet. Sen seurauksena olen potenut lähes pakahduttavaa ikävää.

Vaikka Jumalan Pyhä Henki tuo rakkaudella mieleeni sanoja Raamatusta ja kutsuu, minä en tunne jaksavani. Mietin miksi, mitä vaihetta nyt mahdollisesti elän? Kuka tai mikä huutaa niin lujaa kaikkialta etten saa rauhaa – ellen sitä ota! Eräs mennyt aamuyö tulivat mieleeni psalmin 103 sanat:” Ihmisen elinpäivät ovat niin kuin ruoho, hän kukoistaa, kuin kukkanen kedolla. Kun tuuli käy hänen ylitsensä, ei häntä enää ole, eikä hänen asuinsijansa enää häntä tunne..” Niin, tätä ei kukaan pääse pakoon, mikä siis on tärkeintä tässä ja nyt?!

Palata Sanaan ja rukoilla. Aloittaa vaikkapa psalmin 103 alusta:” Kiitä Herraa minun sieluni, ja kaikki mitä minussa on, Hänen Pyhää nimeänsä..jne”
Mikä siis on ongelmani?
Liian paljon ajatuksia ja ikävöimistä, liian vähän yhteyttä Jumalaani. Luen, käyn lukemassa muiden kirjoituksia ja Päivän sanaa Hengen tuulta saadakseni?

Seurakuntalaisen sivulta löysin jotain olennaista. Reijo Telaranta esittelee lukemiaan kirjoja joista kertoo yhdestä jonka nimi on ”Rukous” seuraavasi yhden kohdan poimiakseni:”  Rukous on sekä keskustelua että kohtaamista Jumalan kanssa. Rukous on sekä kunnioitusta että läheisyyttä, sekä taistelua että todellisuutta. Rukous on puhetta Jumalan kanssa, ei pelkästään Hänen suuntaansa”! (korostus minun). Tätä lie opettelevat he, jotka puhuvat kuuntelevasta rukouksesta. Joka ei kai ole sen kummempaa kuin että on hiljaa(kin) Jumalansa edessä että Pyhä Henki saa sanoa sanottavansa.

Edellä mainitusta tulee vaan mieleeni jälleen kohta Saarnaajan kirjasta 3 jossa sanotaan niistä, jotka eivät vielä Jumalasta tiedä, että:”Myös iankaikkisuuden Hän on pannut heidän sydämiinsä”. Eli Jumala tietoisuus on kaikissa ihmisiksi luoduissa olemassa Hän ei ole armossaan määrännyt ketään pelastustyönsä ulkopuolelle. Tähän perustuu lähetyskäskykin.

Kun olen miettinyt omaa tilaani, tätä nyt vaikeata taas ja tuntenut tarpeeksi olevan jo siinä että itse jaksaisin uskossa sen ajan, joka kohdalleni on määrätty ja  ikäänkuin ”suoriutua” jotenkin kunniallisesti edes tästä, niin kuinka voisin toisiakaan auttaa? Ajattelen näin, vaikka kaikki mikä minussa on, on Armoa armon päälle!

Jumala kyllä tahtoo ja auttaa, mutta olenko valmis? Miksi. No, kun tuntuu etteivät nekään  ihmiset joilla on tieto kärsi enää oikeata oppia eivätkä edes kaipaa sitä! Ehkä pitäisi oikealla tavalla mennä itseensäkin kristittynä, hyväksyä yhteinen erilaisuutemme maailman emmekä Jumalankaan edessä riitelisi oppikysymyksistä niin kiivaasti ettemme tulisi keskenämme toimeen ja ja Jumala saisi sen kunnian joka Hänelle kuuluukin.

Lukisimme Sanaa, julistaisimme syntien anteeksisaamista Jeesuksessa Kristuksessa ja rukoilisimme; ottaen suoran kontaktin Jumalaan Kristuksessa, emmekä niin hanakasti olisi ulkoaohjautuvia ja kaikkien tuulten riepoteltavia. Muistaisimme olevamme Pyhän Hengen temppeli 1Kor. 6: 19-20 mukaan ” Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka olette Jumalalta saaneet, ja ettette ole itsenne omat. Sillä te olette kalliisti ostetut. Kirkastakaa siis Jumala ruumiissanne.”

On sanonta että ”paha pappi itsestään saarnaa” Niinpä,  sen tähden rukoilenkin että Pyhä Henki ei minua jättäisi missään olosuhteissa, eikä ketään toistakaan kristittyä, vaan todellakin kirkastaisi kaikille –  ja minulle, Vapahtajaani Jeesusta Kristusta, joka yksin voi sieluni puhdistaa, uudistaa ja pelastaa. Tehdä sellaiseksi että ilo taas palaisi olemukseeni ja ikävä vaihtuisi ymmärryksesi ja laupeudeksi muita ikävöiviä kohtaan.
Herra Armahda!

Psalmi 42! jälleen kerran. kaikesta huolimatta.
Ja virrestä 631/ 5 ” OI Herra, suothan sä minulle sun armos voimaksi matkalle. Anteeksi anna, mua nosta, kanna, vie perille”. Herra siunatkkon ja varjelkoon meitä.