Kuinka voikin tässä elämässä, lyhyessäkin ajassa, tapahtua aivan vastakkaisia asioita!? Myönnän nöyrästi ettei eilinen iltarukoukseni ollut kiitollinen päinvastoin, minä  kiivailin Jumalalle, vaikka se onkin luonteeni vastaista, ja pelottavaa. Olenhan tekemisissä maailman kaikkeuden Luojan kanssa jolle olen vain tomuhiukkanen ja elän vain Hänen armostaan. Mutta.

Olin niin pettynyt kuulemiini huonoihin uutisiin terveyteni suhteen että oli aivan pakko vetää Jumala sanoistaan vastuuseen? Olen jo omasta mielestäni menettänyt lähes kaiken itselleni tärkeän. Rakkautta en ole saanut kokea juurikaan elämäni aikana. Äiti ei minua jaksanut hyväksyä, ja ymmärrän kyllä, mutta en voi kieltää etteikö se heittänyt varjoa elämäni ylle. Anteeksi olen Jumalan armosta voinut antaa, mutta kipeys suhteesta ei ole lakannut vaikuttamasta jollain tasolla vieläkään. Enkä enää pyydä anteeksi koska äiti on kuollut.

En myöskään saanut onnellista avioliittoa ja ehjää perhettä niin kuin olin siitä unelmoinut, ehjästä perhe-elämästä ja lapsista. Onneksi sain kuitenkin yhden Taivaan Lahjan, tyttäreni joka on parasta mitä tiedän tässä maailmassa, Jumalan paras lahja elämääni. Minulle muuten rakkaat ja merkittävät ihmiset ovat lähes kaikki jo kuolleet, neljä heistä syöpään nuorempina kuin itse nyt olen. Ja ne muut kaukana. Isänikin kuoli ennen aikojaan, olen nyt jo vanhempi kuin hän oli kuollessaan, rakas isäni.

En huonon kuntoni vuoksi jaksa osallistua paljoonkaan enää, enkä kutsua kotiinikaan ketään. Olen uupunut. Ja sitten tämä viimeisin tieto käsieni suhteen. Kaikki muu onkin jo kehossani pettänyt ja nyt tämä. Olen joutunut luopumaan paljoista harrastuksistani ja mieleisistäni tekemisistä. En ole muuta pyytänyt enää kuin että tämä kirjoittaminen onnistuisi, tämä joka vielä on jäljellä jotenkuten. Mutta käteni!!! Ne ovat olleet viime vuosikymmenenä ja jo ennenkin osittain myös jalkani ja ovat nyt rikki.

Sanoin Jumalalle missä ovat lupauksesi anomisesta ja niihin vastaamisesta. Kiukuttelin, sanoen etten ole enää vuosiin muuta pyytänyt kuin käsien toimintakyvyn säilymistä kun kaiken muun olen jo menettänyt. ”Etkö nyt voisi antaa minun pitää edes käsiäni”?

Aamulla heräsin huonosti nukutun yön jälkeen väsyneenä, toivottomana ja syntisenä. Jos koskaan niin nyt varmasti olin tehnyt pahoin Jumalaa vastaan. Avasin sitten jossain vaiheessa TV:n josta tuli Partiolaisten Nuotiokirkko Jyväskylästä. Eikä aikaakaan kun ajattelin etten jaksakaan sitä katsoa, ja juuri kun olin sen sammuttamassa valtava Jumalan Rakkauden, Armon ja Anteeksiannon Henki mursi minut.

Jumala oli antanut anteeksi illan syytökseni. Hän oli niin täynnä armoa ja rakkautta että olin aivan voimaton. Minä todellakin tunsin kuinka hellän lempeä Hän oli ja kaikki eilinen pyyhitty pois!! Vaikka olin toivoni menettänyt ja tunsin etten ansaitse mitään, sain kokea olevani täysin hyväksytty ja rakkaudella rakastettu!!! Ja taas Jumala Puhui.

Hän puhui Jeremian kirjan kautta! Tulee liian pitkäksi jos tästä jatkan kuinka, mutta sen verran että koin Hänen nostaneen minut likaisesta liejusta johon olin hukkumaisillani. Hän puhui myös Uusi Tie lehden kautta. Viimeisimmässä on Ilkka Rytilahden kirjoitus otsikolla ”Toivon varassa- mutta minkä toivon”. Lehti oli minulla ollu jo jonkin päivän mutta en saanut luettua ja nyt se oli kuin mannaa ja hunajaa! Sitä tekee Jumalan Pyhä Henki.
Kuinka hyvältä Jumalan sana taas maistuikaan kun olin kokenut olevani täysin pois poikennut.

Jumala puhuu tavalla ja toisella ja Hän On Rakkaus ja Armo, eikä Hän muutu!

En minä ole fyysisesti parempi tänäänkään, mutta niin kauan kuin käteni vähänkään toimivat, JOS Jumala Henkeään antaa, minä en kirjoittamista lopeta. Aina löytyy joku kanava jota myöten pääsen ulos täältä ”nunnan keljastani”. Ja kuten aina olen sanonut, voisi olla vieläkin huonommin kohdallani – ja voi vielä ollakin, mutta Jumala on Rakkaus ja Hän On Armosta Rikas!

Lopuksi lainaus Ilkka Rytilahden artikkelista:
” Meillä on syvä kaipaus rakkaudesta ilman eroa, kuoleman pakenemista, pääsystä ajan kaiken kuluttavasta otteesta, koska meidät on luotu suurempaa kuin tätä elämää varten”! Korostus minun, mutta näin on!

Lohduttakoon se meitä kaikkia jotka joudumme paljosta luopumaan ja ihmettelemään väsymistämme. Kuten ihan kaikkia muitakin, kaikkia ihmisiä. Me olemme Jumalan armosta olemassa, kuljemme Pyhää Valtatietä vaikka olemmekin vielä täällä.

Pääsiäinen on mennyt mutta sydämessäni kuuluu laulu ”Käy yrttitarhasta polku”. Jeesus teki kaiken jotta me saisimme Elää ja pääsisimme perille, sekä tässä elämässä että tulevassa. Ylistetty olkoon Hän.