Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Taivaan tuoksua ja kyyneleitä

1 kommentti

Nyt kahtena perättäisenä päivänä on Taivas Hipaissut Maata!

Eilen lauantaina, olimme saattamassa ystävää, hänen päästyään Herransa lepoon jättäessään tämän maan.
Monissa hautajaisissa ja muistotilaisuuksissa olen jo ollut mutta näissä oli Taivaan tuoksu.

On ihmeellistä millaisen jäljen joku ihminen vain olemuksellaan ja tekemisillään jättää jälkeensä. Niin  kuin tämä ”veli” seurakunnastamme. Mahtoiko hän tietää kuolemaa odotellessaan, kuinka paljon hyvää ja oikeaa oli tehnyt eläessään ja kuinka monia puheita ja ”todistuksia” niistä jälkeensä jätti?

Juhlat kestivät pitkään ja musiikki oli taivaallista, oli monta loistavaa laulajaa ja soittajaa. Hänessä, hiljaisessa itsestään numeroa tekemättömässä miehessä, toteutui toisen korinttilaiskirjeen 2 luvun sanat:” Kiitos olkoon Jumalalle, joka aina kuljettaa meitä Kristuksen voittosaatossa ja antaa meidän kaikkialla levittää Kristuksen tuntemisen tuoksua…SE on toisille kuoleman haju, joka tuo kuoleman, toisille elämän tuoksu, joka tuo elämän.”.  Kiitos Jumalalle näistä joissa tämä taivaan tuoksu lähimmäistensä hyväksi on.

Väistämättä sitä ajattelee omaakin kuolemaansa ja tällaisten kristillisten saattojuhlien valossa (tai varjossa) niitä vähäisiä omaisiaan joita vielä tuntee ja on, joista ei kukaan vaella uskossa Jeesukseen. Jos ihmettä ei tapahdu pienet ja karut ovat lähtiäiset. Mutta Jumala On. Hän on kolminkertaisesti PYHÄ! Ja niin kauan kuin Herra suo elinaikaa täällä, voi rukoilla ja rukoileekin.
Jumala itse kaikessa pyhyydessään on Niin Pyhä ettei hänestä uskaltaisi sanoa mitään ellei Hän armossaan olisi uhrannut omaa poikaansa, antanut hänen syntyä ihmiseksi ja kuolla meidän syntiemme edestä meidät pelastaakseen. Ja sitten Poika jonka lupaus oli Pyhän Hengen osallisuus niille jotka Isään ja Poikaan uskovat.

Ja tänään, meidän joka sunnuntaisessa tyttären ja äidin Jumalan Palveluksessa. Tässä jossa Herra itse meitä palvelee Pyhän Henkensä kautta, taivas jälleen hipaisi maata, tuhkaa ja tomua ja muutti sen Taivaan tuoksuksi ja ihanuudeksi. Kyynelin sekin kylvettiin, ja avattiin Raamattu koska väkevästi tuntui siltä että meille on asiaa, on viesti taivaasta. Tunsimme että eräs ja/ tai jotkut tarvitsevat väkevää rukousta.
Tytär avasi ps.110 ja 111 ja luki ne ääneen.  Pyhä Henki laskeutui Sanan ylle ja uskallan sanoa – Voimalla. Me myös saimme hengessä tietää kenen puolesta rukoilemme, ja miksi rukoilemme. Olen nyt lukenut nuo psalmit kolmesta eri käännöksestä ja kaikissa sama sanoma, vähän eri sanoin, mutta ytimeltään samat. Ja me uskomme että Jumala vastaa.! Tyttäreni rukoilee sellaisella auktoriteetilla jotka itse usein  koen profetaalisessa Hengessä syntyneiksi. JUMALA ON!

Mitä Herran lepoon siirtyneen miehen ensimmäiseksi virreksi tulee lauloimme 509 ”Herra elämääni valvo etten harhaan vaeltaisi täällä ohi ihmisten..” sanat osuvat täydellisesti hänen elämäntapaansa. Virsihän on rukous jo sinälläänkin. Mutta lopuksi koko saattoväki seisoen lauloi laulun jota ei vanhassa virsikirjassa ole mutta sanat on tässä edessäni ja ne sopivat jokaiseen Herran päivään jotka elämme.

Silmäni aukaise, Jumalani. Kaikki muu turhaa on rinnallasi. Aamulla noustessa vierelle jää. Liekkisi loistaa, kun yö hämärtää!
Viisauden lähde, vie viisauteen. Tietäni ohjaa, kun matkaani teen. Luottaa voin Isäni rakkauteen. Kätkeydyn suojaasi turvalliseen.
Yksin en pystyisi taistelemaan.  Voiman ja viisauden sinulta saan. Heikkojen auttaja voittamaton, ainoa toivoni sinussa on.
Valta ja suosio jää päälle maan. Perinnön taivaassa sinulta saan. Arteeni kallein nyt luonasi on. Lahjoitat rauhan tuot sovinnon.
Oi kirkkain aurinko, ihmeellinen! Valaista täällä jo voit sydämen. Silmäni aukaise, osoita tie. Luoksesi taivaaseen perille vie!

Vihkosessa, josta saattojoukkona ohjelmaa seurasimme, oli kannessa kohta psalmista 116:6-7. Psalmi on kokonaankin lukemisen arvoinen niin kuin kaikki mikä Jumalan Sanasta on saatavissa..
Siunattu olkoon Hän, joka tulee ja tuli Herran nimeen. Jeesus Kristus Vapahtajamme.
Ja siunattu sinä joka tätä luet! Jumalan Rauha kanssasi.

Mainokset

One thought on “Taivaan tuoksua ja kyyneleitä

  1. Ystäviä Aina lähtee pois meidän keskuudesta taivaan lepoon ja siunattuun tilaan ja se Aina lohdutttaa ett näemme heidät taas kerran uudestaan.KUN sauraan omaa äitini elämään ja muistan häntä rukouksin elämän illassa niin Aina herra on antanut uutta voimaa ja iloa ja toivoa mennä eteenpäin hänen kohdalla ja auttakoon Herra Suomen pitkään ikään päässeet saamaan voimaa mennä eteenpäin ja olla siunattu ja Armon alla

    Liked by 1 henkilö

Vastaa käyttäjälle keijo Peruuta vastaus

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.