Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

New Wine 2019 satoa

1 kommentti

Aikamoista on tämä elämä. New Wine tapahtumat jättävät joka kerta jonkinlaisen jäljen minuun. Rukouspalvelussa mukana olo osoitti, miten Jumala toimii, kun antaa omat kätensä ja ajatuksensa Hänen käyttöönsä. NW-päivät ovat osoittaneet konkreettisesti, että Kristinuskossa on kyse enemmän suhteesta ja Jumalan tahdon etsimisestä kuin laista ja parannuksen teosta päivästä päivään. Kun Vanha Testamentti puhuu parannuksesta, se viittaa palaamiseen Jumalan yhteyteen ja ennalle asettamiseen. Kansalle parannus merkitsi Jumalan eteen palaamista ja hänen tahtonsa etsimistä. Ei niinkään yksilön tekojen muuttumista vaikka palaaminen Jumalan yhteyteen muuttaa myös yksilön toimintaa. Parannuksen tehtyämme olemme siis palanneet Jumalan kasvojen alle elävään suhteeseen Jeesuksen kanssa.

Kristinusko ei siis ole uskonto vaan enemmän suhde ja elämäntapa. Kristinusko ei ole lakikokoelman läpikäymistä, vaan Jumalan tahdon etsimistä ja suhteen hoitamista. Kaikki lähtee siitä, että hyväksymme sen, että meidät on kertakaikkisesti sovitettu, jolloin olemme yhtä aikaa pyhiä ja syntisiä. Heikkoja ihmisiä, mutta elävä aito suhde elävään Jeesukseen tekee meistä pyhiä. Jeesus on kuin kallio, jonka onkaloon saamme painautua suojaan ja saamme elää elämäämme Kristuksessa. Kaiken toiminnan keskiössä on rukouselämä, jolla hoidamme suhdetta. Olemme Jumalan valtakunnan suurlähettiläitä ja ympärillämme oleva tila kuuluu Jumalalle.

Taakse jäänyt viikko osoitti, että Jumalan toiminta ei millään muotoa ole kiinni siitä mitä minusta itsestäni tuntuu tai kuinka osaan keskittyä. Rukouspalvelijana tunsin lähinnä kömpelyyttä ja heikkoutta ensikertalaisena. Siitä huolimatta ne asiat, jotka kerroin rukouksessa ihmisille, yleensä osuivat kohdalleen. Koin, että en itse saanut Jumalalta yhtään mitään ja siitä huolimatta edessäni oli lohdutettuja ja kosketettuja ihmisiä. Jumala antoi selvästi ymmärrystä kohdata ihmisiä. Oma nenäliinapakettini oli todella tarpeen.  Rukouspalvelijana toimiessa omat asiat tuntuivat aluksi jäävän hoitamatta mutta pian alkoi eteen tulla ihmisiä, joilla oli samanlaisia asioita jaettavana ja saimme yhdessä huokaista Jumalan puoleen ja lohduttaa toisiamme.

Loppupäätelmänä voisi sanoa että ehkä olen nyt himpunverran lähempänä Jeesusta kuin aikaisemmin. Tajuan ehkä paremmin sen mitä on olla Jeesuksessa ja seurata häntä. Se ei ole tunne tai mikään olo vaan sitä että etsin hänen tahtoaan ja suostun elämään sovitettuna. Suostun olemaan hänen omansa ja hän toimii sitten minun kauttani toisten ihmisten hyväksi. Eli kyse ei ole minusta vaan Jeesuksesta.img_20190711_223953

 

Kirjoittaja: Tapio Laakso

Lapsenuskoinen sen tien kulkija

One thought on “New Wine 2019 satoa

  1. ON ilo kuulla missä Herra toimii ja vapauttaa , parantaa, Toimi on monipuolista voiman osoitusta ja armonhenki auttaaMeitä olemaanuudessa olotilassa ja muuttumaan ja olemaan siunattu ja ja uskon tie kirkastuu kirkastunista ja saamme oikeinuida hengen virrassa ja nähdä hyvän elämän päivittäin siunaten keijo

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.