Istun takapihalla, verannalla teltassa. Elokuu on jo pimentänyt illat ja etäällä autot peittävät vielä ympäristön äänet alleen ja jossain haukkuu koira laskien kulkijoita. Mietin Äiti Teresaa. Hänen elämänsä oli enemmän työtä, hikeä ja kyyneleitä kuin uskon sankaruutta. Enimmäkseen Jumala oli vaiti ja siitä huolimatta hän jaksoi seurata kutsuaan. Hän epäili mutta ei epäröinyt. Siitä kai uskossa on kysymys. Omasta epäröinnistä huolimatta antautuu kutsulleen. Niin sen täytyy olla koska muuten kukaan ei koskaan lähtisi liikkeelle. Niin hullua on evankeliumi. Emme tee työtä pelastuaksemme vaan teemme työtä koska olemme pelastettuja. Siinä  on vissi ero.